Syön lehtikaalia, testaan sen vaikutusta näköön

Lehtikaalissa on suhteellisen paljon luteiinia ja zeaksantiinia, taitaa olla jotain 20-40 mg/100g. Joku muukin voisi testata tätä. Tuumasin että kun elimistössä on omat kuljetusproteiininsa näille, niin niistä täytyy olla jotakin hyötyä. Lehtikaali maistuu kuitenkin suhteellisen pahalle tuoreena, mutta jos sen keittää, niin sinne häviää taas iso osa näistä ravinteista.

Luteiini ja zeaksantiini kuuluvat karotenoidien ksantofylliperheeseen, jotka ovat kasvien tuottamia pigmenttejä. Rakenteellisesti ne ovat hyvin samankaltaisia, ne eroavat vain vähän atomien järjestyksessä. Näiden karotenoidien tärkeimpiä lähteitä ovat lehtikaali, pinaatti, parsakaali, herneet, persilja, maissi ja munankeltuaiset.

Luteiini ja zeaksantiini ovat ainoat ravinnon karotenoidit, jotka kerääntyvät silmien verkkokalvoon, erityisesti makulaan, ja niitä kutsutaan makulapigmenteiksi. Nämä karotenoidit konsentroituvat silmiin luteiinia sitovan StARD3:n, ja zeaksantiinia ja sen ravinnon metaboliittia, mesozeaksantiinia sitovan GSTP1:n vaikutuksesta. On osoitettu, että luteiinilla ja zeaksantiinilla voi olla myönteinen vaikutus silmäsairauksien, kuten ikään liittyvän silmänpohjan rappeuman (AMD) ja kaihen ehkäisyssä.

Mutta olisiko jotain muutakin vaikutusta, sitä en tiedä vielä, siksi tutkin asiaa.

The Macular Carotenoids: A Biochemical Overview
https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC7347445/

9

372

Äänestä

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet tainnut tehdä itsestäsi niin monen eri tekijän koekaniinin kerrallaan, että mistä tiedät mikä vaikutus milläkin on mihinkin?

      Tästä, kuten muutoinkaan terveellisestä ja monipuolisesta ravinnosta saatavista ravintoaineista, ei toki sinulle ole kuin hyötyä, mutta jossain taisit mainita myös ravintolisistä ja näillä voi olla myös haitallisia vaikutuksia terveyteen.

      • Joo, niin olen kyllä 😄, mutta tiedän kyllä suunnilleen mitä teen. Totesin aikaisemmin palstalla että riboflaviini kyllä myös toimii, paransi jonkin verran näköä, mutta se räjähtää vähän kuin flak-tuli ilmatorjunnassa silmissä, kun katsoo aurinkoa päin, koska riboflaviini reagoi auringon UV-valon kanssa. Tulee pari kyyneltä aina silmiin, ja näkökenttään ilmestyy neonkeltaisia pieniä läiskiä, jotka kestävät noin 10 minuuttia, ne toistuvat aina, jos on ottanut riboflaviinia ja katsoo päin aurinkoa. Jos kärsii silmien taittovirheestä, niin riboflaviinin + UV-valon pitäisi sen korjata pikkuhiljaa (en sano tässä yksityiskohtia).

        Huolena on kuitenkin että riboflaviini +UV-valo voi aiheuttaa "floatereita" silmiin, katselin jotain ulkomaista keskustelupalstaa. Riboflaviini on kuitenkin välttämätön silmien toiminnalle. Mutta keksin sitten että silmiä voisi samalla suojata juuri tuolla luteiinilla ja zeaksantiinilla, kun käyttää samalla riboflaviinia.

        Olen tekemässä myös pidempää kirjoitusta näistä kaikista asioista mitä olen kokeillut/tieteellistä taustaa, mutta se ei tule kaikkien saataville luultavasti. Siitä voi tulla noin 100-sivuinen kirjoitus tällä tahdilla, juttua ainakin riittää. Ja siihen tulee myös pari kirja-arvostelua.


    • Anonyymi

      Mustikka on parempi! Siis tuore..

    • Sinun pitää ehdottomasti kertoa toimiko🤔

      • En tiedä miten kauan tässä vielä menee, ja tuleeko mitään hyviä tuloksia. Saatan joutua ostamaan ne ihan ravintolisinä myös, jos tuo lehtikaalin sisältämä aine ei riitä.


    • Nyt on takana 1 kk kuuri luteiinia +zeaksantiinia (LZ), josta kaksi viikkoa lehtikaalia, ja sitten 2 viikkoa käytin ravintolisää, jossa 10 mg luteiinia + 0.5 mg zeaksantiinia/päivässä. Lehtikaalin suhteen saanti jäi varmaan siihen noin 5 mg/päivä.

      Tämän vaikutuksen kyllä huomasin silmissä heti, vaikka vain lehtikaalia söin. Se tuntui välillä jotenkin kihelmöintinä silmissä. Sen jälkeen kun rupesin syömään LZ ravintolisää, niin sitten vasta rupesi tuntumaan silmissä, ja ainakin annoksella 20 mg + 1 mg /päivässä jouduin lopettamaan sen käytön ainakin nyt tilapäisesti, koska tuntuu välillä että olisi roskia silmissä, ja aamuisin silmät ovat välillä ärtyneet, että vähän punoittavat.

      Mutta siis näköni on parantunut kyllä ihan merkittävästi 1 kuukaudessa - sanoisin että pari riviä ainakin, jos optikolle menisi. Samaten ikänäkö on parantunut, näkee lähellekin paremmin, vaikka se ei ole ollut ongelma itselläni. LZ:lla on tutkimusten mukaan myös vaikutusta kognitioon, eli aivotoimintaan terveissä aikuisissa ja lapsissakin - satunnaistetettujen kaksoisokkotutkimusten mukaan. Sekin on vähän yllättävää.

      Uusi tutkimus likinäöstä: sekin on matala-asteinen tulehdus silmissä
      Effects of inflammation on myopia: evidence and potential mechanisms
      https://www.frontiersin.org/journals/immunology/articles/10.3389/fimmu.2023.1260592/full

      Ja varmaan ymmärsitte mistä on kysymys: LZ-karotenoidit ovat myös antimikrobiaaleja, kuten UV-valolla aktivoitu riboflaviinikin. Ne molemmat konsentroituvat silmiin (mutta eri kohtiin silmissä) ja siksi saattaa välillä tapahtua asioita, joita ei uskoisi.

      Yhden meta-analyysin mukaan LZ-määrät < 5 mg/päivä eivät kuitenkaan kasvata makulan pigmenttikerroksen paksuutta silmissä, eli sinne minne LZ kerääntyy, joten pitäisi varmaan ottaa 10 mg päivässä vähintään, ja sitä ei yleensä saa ravinnosta - testasin tämän itsekin. Amerikkalaisilla keskimääräinen saanti on noin 2 mg/päivä. Ruoka on usein ravinneköyhää LZ:n suhteen, vaikka söisi tavallisia kasviksia, poikkeuksena mm. lehtikaali, pinaatti, ja persilja.

      The Effect of Lutein/Zeaxanthin Intake on Human Macular Pigment Optical Density: A Systematic Review and Meta-Analysis
      https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC8634499/

      Bonuksena: LZ parantaa myös lasten kognitiota (5-12 vuotiaat, 10mg+2mg/päivä)

      Lutein and Zeaxanthin Supplementation Improves Dynamic Visual and Cognitive Performance in Children: A Randomized, Double-Blind, Parallel, Placebo-Controlled Study
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/38363462/

    • Anonyymi

      niin eikös ihan hassu ei trollaa vaan noin muutamia nimiä jotain... Viisaampi kuin yliopiston Teemu ;D

    • Anonyymi

      On v ähän monimugkaisxempi juttu kuijn joku nimittelijä joku elijuttu

      uudestaan nimittelijä nimiä

      Ga-
      Mem-
      Be-
      Net-
      Te-
      Es-

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      368
      848
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    8. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      133
      556
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      547
    10. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    Aihe