Jaksoin toivoa... ja paska jäi käteen.

Olen kuullut että puhuminen helpottaa jos on vaikeaa... Itselläni on paha olo erään miehen vuoksi (kuinkas muutenkaan). Ystävilleni olen puhunut ja puhunut asiasta ja vähän ajan kuluttua taas puhunut. Eikä tunnu vieläkään helpottavan. Saanko siis purkaa sydäntäni teille?

Tammikuussa 2004 tapasin tämän miehen. Flirttiä oli ja mies jaksoi piirittää. Noin vuosi sitten huomasin olevani korviani myöten rakastunut häneen. Flirtti kehittyi hieman vakavammaksi, mutta seurusteluasteelle emme päässeet. Ihan oma vikani, sillä tarvitsin aina yhteisen viikonlopun jälkeen viikon hengähdystauon. Lienenkö sitten sitoutumiskammoinen...? Rakastin (ja rakastan) kuitenkin miestä ja hän rakasti minua. Tai ainakin luulisin hänen rakastaneen.
Viime joulun alla hän kuitenkin yhtäkkiä ilmoitti löytäneensä uuden. Tieto sattui, mutta en silti masentunut täysin. Meillähän oli melkoisen vapaa suhde ja mies oli kerran, pari aikaisemminkin ihastunut johonkuhun muuhun. Mutta "palannut" kuitenkin aina luokseni.
Sillä kertaa tuntui kuitenkin olevan toisenlaista. Kului viikko, kuukausi ja eräänä päivänä sain tietää että mies on muuttanut tämän uuden naisen kanssa yhteen asumaan. Noh, en huolestunut hirvittävästi vielä tästäkään vaikka kirpaisikin kunnolla. Järkisyistä mies oli ennen tutustumistammekin asunut jonkun naisen kanssa. Ehkä tälläkin kertaa yhteenmuuttoon oli jokin enemmän järkeen kuin tunteisiin perustuva selitys. Jaksoin siis toivoa että mies vielä palaisi luokseni, vaikka yhteydenpito olikin enää vain satunnaista ja silloinkin enemmän "kaveripohjalta".
Tässä pari-kolme viikkoa sitten kuulin että mies on mennyt kihloihin uuden naisensa kanssa. Edelleen petin itseäni: "Huhupuheita!" Kunnes sitten näin miehen viime viikonloppuna. Sormus vasemmassa nimettömässä.
Pahalta tuntuu. Uskomattoman pahalta.
Osaksi tietysti omaa syytäni koska suljin silmäni ja korvani kaikelta ja uskottelin itselleni että vielä tulemme olemaan yhdessä. Mutta kukapa jätetty ei roikkuisi entisessään kiinni? Varsinkin kun suhde loppuu kuin seinään. Meilläkin meni minun mielestäni koko ajan vain paremmmin ja paremmin. Ja minäkin aloin koko ajan kammoksua vähemmän ja vähemmän sitoutumista. Aloin olla jo valmis vakavaan suhteeseen.

En usko että miehen ja hänen uuden kihlattunsa suhde kestää. Ottaen huomioon että he tapasivat vasta noin puoli vuotta sitten ensimmäisen kerran... En kuitenkaan tiedä toivonko sitäkään että he eroaisivat. (Tuo kuulosti turhan jalolta! Itseni vuoksi en toivoisi heille eroa...)

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. En odota mitään kommenttia, halusin vain jälleen kerran vuodattaa kaiken ulos.
Eikä vieläkään tunnu yhtään paremmalta...
11024
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämä ei sinua yhtään juuri nyt lohduta, mutta aika auttaa...tosin itse eronnut kymmenen vuotta sitten ja vielä haikailen ex-miestä...eli aika vain laimentaa ikävää...tosi rakkautta ei voi unohtaa noin vain...tunnen tuskasi, ja tiedän että kenenkään sanat, neuvot, ei voi lohduttaa...voimia sinulle ystäväni, lohduttaudu sillä että et ole yksin, meitä on monia

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itseään pettänyt kirjoitti:

Olen kuullut että puhuminen helpottaa jos on vaikeaa... Itselläni on paha olo erään miehen vuoksi (kuinkas muutenkaan). Ystävilleni olen puhunut ja puhunut asiasta ja vähän ajan kuluttua taas puhunut. Eikä tunnu vieläkään helpottavan. Saanko siis purkaa sydäntäni teille?

Tammikuussa 2004 tapasin tämän miehen. Flirttiä oli ja mies jaksoi piirittää. Noin vuosi sitten huomasin olevani korviani myöten rakastunut häneen. Flirtti kehittyi hieman vakavammaksi, mutta seurusteluasteelle emme päässeet. Ihan oma vikani, sillä tarvitsin aina yhteisen viikonlopun jälkeen viikon hengähdystauon. Lienenkö sitten sitoutumiskammoinen...? Rakastin (ja rakastan) kuitenkin miestä ja hän rakasti minua. Tai ainakin luulisin hänen rakastaneen.
Viime joulun alla hän kuitenkin yhtäkkiä ilmoitti löytäneensä uuden. Tieto sattui, mutta en silti masentunut täysin. Meillähän oli melkoisen vapaa suhde ja mies oli kerran, pari aikaisemminkin ihastunut johonkuhun muuhun. Mutta "palannut" kuitenkin aina luokseni.
Sillä kertaa tuntui kuitenkin olevan toisenlaista. Kului viikko, kuukausi ja eräänä päivänä sain tietää että mies on muuttanut tämän uuden naisen kanssa yhteen asumaan. Noh, en huolestunut hirvittävästi vielä tästäkään vaikka kirpaisikin kunnolla. Järkisyistä mies oli ennen tutustumistammekin asunut jonkun naisen kanssa. Ehkä tälläkin kertaa yhteenmuuttoon oli jokin enemmän järkeen kuin tunteisiin perustuva selitys. Jaksoin siis toivoa että mies vielä palaisi luokseni, vaikka yhteydenpito olikin enää vain satunnaista ja silloinkin enemmän "kaveripohjalta".
Tässä pari-kolme viikkoa sitten kuulin että mies on mennyt kihloihin uuden naisensa kanssa. Edelleen petin itseäni: "Huhupuheita!" Kunnes sitten näin miehen viime viikonloppuna. Sormus vasemmassa nimettömässä.
Pahalta tuntuu. Uskomattoman pahalta.
Osaksi tietysti omaa syytäni koska suljin silmäni ja korvani kaikelta ja uskottelin itselleni että vielä tulemme olemaan yhdessä. Mutta kukapa jätetty ei roikkuisi entisessään kiinni? Varsinkin kun suhde loppuu kuin seinään. Meilläkin meni minun mielestäni koko ajan vain paremmmin ja paremmin. Ja minäkin aloin koko ajan kammoksua vähemmän ja vähemmän sitoutumista. Aloin olla jo valmis vakavaan suhteeseen.

En usko että miehen ja hänen uuden kihlattunsa suhde kestää. Ottaen huomioon että he tapasivat vasta noin puoli vuotta sitten ensimmäisen kerran... En kuitenkaan tiedä toivonko sitäkään että he eroaisivat. (Tuo kuulosti turhan jalolta! Itseni vuoksi en toivoisi heille eroa...)

Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti. En odota mitään kommenttia, halusin vain jälleen kerran vuodattaa kaiken ulos.
Eikä vieläkään tunnu yhtään paremmalta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu