Mitä palstaan tulee...

80

679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taitaa olla pitkälti totta mitä jutussa sanotaan. Tiivistäen onnellisuus tulee eniten omasta asenteesta, siitä että näkee hyvän vaikeuksienkin keskellä

      Tuon jutun voisi lyhentää myös neljään sanaan:
      USKO (Luottamus hyvään ja hyviin ihmisiin)
      TOIVO (Unelma ja tavoitteet, ja työn tekeminen niiden eteen saa dopamiinibileet aivoissa käyntiin. Tavoite voi olla ihan pieni, 5v suunnitelma tai sekoitus kaikkea).
      RAKKAUS (eli merkitykselliset ihmissuhteet ja lemmikit, henkinen ja fyysinen läheisyys)
      LIIKE (ilman liikkumista ja aktiivisuutta, dopamiini ja muut mielihyvähormonit jää helposti vajauksen puolelle. Keskittyminenkin helpottuu).

      • Tuun nyt tänne väliin huutelemaan.😁

        Siis mun viime viikko oli tosi paska. Käyttäydyin epä asiallisesti.. josta koin jonkinsortin morkkista.. välillä kun väsymys ottaa vallan. Lipsauttelee kaikkea sopimatonta.

        Tällä viikolla olen ollut kuin itse aurinko..Mietin menneitä kunnes heräsin, että hei vaikka nyt onkin oikeasti välillä ihan älyttömän rankkaa. Niin silti olen onnellinen. Eikä se onni tosiaan lähde kuin ihmisestä itsestään. Ihan kuin olisi lähtenyt kivi sydämmeltä.

      • Anonyymi
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Tuun nyt tänne väliin huutelemaan.😁

        Teen saman, hihkun puskista...kyllä se itsestään lähtee aina toi onnellisuus ja jonkunsortin tasapaino.
        Miettii hetken mitä kaikkea toivoo ja haluaa, kohtelee muita niinkuin itseään haluaa kohdeltavan ja pitää itsestään ja kunnostaan huolen...
        Ja muistaa että kukaan ei oo täydellinen, huonoja päiviä tulee ja menee, kyl se parempikin koittaa.
        Mistä haaveilija haaveilee, by the way?? Pää pilvissä???
        >capricorn<

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haaveilijalla on visusti jalat maassa😊 En erityisemmin haaveile tällä hetkellä oikein mistään. Kaikki on sillä tavalla hyvin elämässä.

        Niin tai no ehkä joskus tulee haaveiltua kunnon panosta😂🙈 no joo sori oli ihan pakko.🤣

      • Haaveilija39 kirjoitti:

        Tuun nyt tänne väliin huutelemaan.😁

        Siis mun viime viikko oli tosi paska. Käyttäydyin epä asiallisesti.. josta koin jonkinsortin morkkista.. välillä kun väsymys ottaa vallan. Lipsauttelee kaikkea sopimatonta.

        Tällä viikolla olen ollut kuin itse aurinko..Mietin menneitä kunnes heräsin, että hei vaikka nyt onkin oikeasti välillä ihan älyttömän rankkaa. Niin silti olen onnellinen. Eikä se onni tosiaan lähde kuin ihmisestä itsestään. Ihan kuin olisi lähtenyt kivi sydämmeltä.

        Juurikin noin! Ja usein pahaa olo, kiukkua, pettymystä ja suruakin tarvitaan, jotta osaa nähdä sen toisen puolen ilon, onnen, kauneuden, sisäisen turvallisuuden ja tasapainon. Ja erityisesti, jotta osaa arvostaa elämän hyviä juttuja kun niitä tulee kohdalla.

        Joskus tai useastikin elämässä on haasteita ja vaikeuksia. Osalle voi tehdä itse jotain, osa vaan on. Sama koskee aiemmin tapahtunutta elämää. Jälkiviisaus ja asian pohtiminen auttaa ehkä toimimaan seuraavalla mahdollisuudella toisin, mutta silti ne päätökset ja virheet mitä joskus monta vuotta sitten ei pohdinnalla muutu. Yksi onnellisuuden peruspolari on ARMO(llisuus), sen unohdin tuosta listasta, koska jutussa sitä ei mainittu. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä ja virheettömiä kelvataksemme muille ja meidän pitäisi kelvata virheineimme myös itsellemme. Sitä paitsi täydellisyys on tylsää.

        Elämässä on lähes kaikilla tosi rankkoja hetkiä. Se on älyttömän kurjaa, mutta loppujen lopuksi ne rankat hetket menee ohi. Jos on läheisiä ja ystäviä
        tukemassa, on selviäminen inhimillisempää. Itselle joskus parikin ystävää sanoi kaikista vaikeimman taittuessa, että miten sä jäksoit ja miten selvisit jaloillesi niinkin nopeasti (pari vuotta). Vastasin, että keskittymällä vain pakolliseen ja ottamalla apua läheisiltä. Ja asian kääntöpuoli on, että äitini nyt saa takaisin antamaansa apua, kun sitä vuorostaan tarvitsee. Jokainen lapsista käy oma-aloitteisesti ja itsenäisesti mummilla 1-3krt/vko ja välillä vie roskia, kokkaa yms. pientä.

      • Haaveilija39 kirjoitti:

        Haaveilijalla on visusti jalat maassa😊 En erityisemmin haaveile tällä hetkellä oikein mistään. Kaikki on sillä tavalla hyvin elämässä.

        Niin tai no ehkä joskus tulee haaveiltua kunnon panosta😂🙈 no joo sori oli ihan pakko.🤣

        Elämässä on hyvä olla haaveita, vaikka ihan pieniäkin. Haaveet voi olla kuin valonkajastus mustan tai harmaan tunnelin päässä. Yhden pienen haaveen tuossa vastasitkin muumille. 😁

        Kun oli aikanaan tosi rankkaa, en itse jaksanut haaveilla isoja. Energia ei siihen vaan riittänyt siinä kohtaa. Eikä tarvitsekaan! Joskus pieni on parasta. Itse taisin haaveilla, että lähtisin lasten kanssa Tallinnaan ja saisimme vähän lomaa. Myöhemmin kävin isompien kanssa yksitellen euroopassa reppumatkalla (tosin lentäen). Tai haaveilin vain päivästä omaa aikaa. 😆

        P.s. Miehiä kyllä järjestyy, jos itse haluaa lähteä sitä kokeilemaan. 😉 Ja luulen, ettei sinun tarvitse kovin paljon aktivoitua (ehdokkaita taitaa olla jonoksi, jos vaan ensin annat jonon muodostua) ja jos tiedät mitä halut itse ensisijassa (lähi- tai etäsuhde, seksiystävyys, halikaveri, satunnainen kohtaaminen). Siis en näe haavettasi mitenkään vaikeana toteuttaa, sen kun vaan vähän painaa mopon kaasua harkittuun suuntaan. 😉😊🙃 Ja muista, että edes suhteeseen lähtiessä ei tarvitse olla täydellisesti valmis ja kaiken käsitellyt! Vaikka 80% valmis on ihan hyvä ja 100% vaatimus on täyttä utopiaa. Vaikka luulisi olevansa vuosia täysin valmis, ja kun tunteet oikeasti alkaa hurista päässä, huomaa aina että jotain pieniä kotiläksyjä pitää aina täydentää.

      • Citrinella kirjoitti:

        Juurikin noin! Ja usein pahaa olo, kiukkua, pettymystä ja suruakin tarvitaan, jotta osaa nähdä sen toisen puolen ilon, onnen, kauneuden, sisäisen turvallisuuden ja tasapainon. Ja erityisesti, jotta osaa arvostaa elämän hyviä juttuja kun niitä tulee kohdalla.

        Joskus tai useastikin elämässä on haasteita ja vaikeuksia. Osalle voi tehdä itse jotain, osa vaan on. Sama koskee aiemmin tapahtunutta elämää. Jälkiviisaus ja asian pohtiminen auttaa ehkä toimimaan seuraavalla mahdollisuudella toisin, mutta silti ne päätökset ja virheet mitä joskus monta vuotta sitten ei pohdinnalla muutu. Yksi onnellisuuden peruspolari on ARMO(llisuus), sen unohdin tuosta listasta, koska jutussa sitä ei mainittu. Meidän ei tarvitse olla täydellisiä ja virheettömiä kelvataksemme muille ja meidän pitäisi kelvata virheineimme myös itsellemme. Sitä paitsi täydellisyys on tylsää.

        Elämässä on lähes kaikilla tosi rankkoja hetkiä. Se on älyttömän kurjaa, mutta loppujen lopuksi ne rankat hetket menee ohi. Jos on läheisiä ja ystäviä
        tukemassa, on selviäminen inhimillisempää. Itselle joskus parikin ystävää sanoi kaikista vaikeimman taittuessa, että miten sä jäksoit ja miten selvisit jaloillesi niinkin nopeasti (pari vuotta). Vastasin, että keskittymällä vain pakolliseen ja ottamalla apua läheisiltä. Ja asian kääntöpuoli on, että äitini nyt saa takaisin antamaansa apua, kun sitä vuorostaan tarvitsee. Jokainen lapsista käy oma-aloitteisesti ja itsenäisesti mummilla 1-3krt/vko ja välillä vie roskia, kokkaa yms. pientä.

        Siis lähimmäiset ovat auttaneet vaikeiden aikojen yli.. Jos heitä ei olisi niin kääk. En olisi selvinnyt kyllä näin hyvin tähän asti jos ei olisi ollut apuja.

        Se on tosi kiva kun sun muksut käy välillä hoitamassa mummoaan. Tärkeä henkilö ihan selvästi lapsille.🤗 isovanhemmat❤️

        Hyvää mieltä toi mun vanhin lapseni joka oma aloitteisesti meni kolaamaan naapurin pihalle. Naapuri on ollut perheelleni todella todella tärkeä. Nyt hän sai apuja takaisinpäin, kun koko kööri hääräs lopulta hänen pihallaan.

      • Anonyymi
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Haaveilijalla on visusti jalat maassa😊 En erityisemmin haaveile tällä hetkellä oikein mistään. Kaikki on sillä tavalla hyvin elämässä.

        Niin tai no ehkä joskus tulee haaveiltua kunnon panosta😂🙈 no joo sori oli ihan pakko.🤣

        Mitäs tuota sorittelet, eihän tuo huono ole, tulee sorruttua toisinaan itsekin moiseen...nimenomaan sellaseen että olis selkeesti molemmille mieluinen, siitä jää paras fiilis.
        Matkan varrella on sattunu vähä kaikennäköistä harmia, on oppinu nöyräks ja haaveetkin aika realistisia, joskus ikävä nuoruutta sikälis kun oli jalat tukevasti irti maasta..
        Mut joo, taidan nyt siirtyä ruumiinkulttuurin pariin, vedä sinäkin pinkki toppi ja muut vermeet niskaan ja pusertamaan, siitä saa joskus melkein yhtä hyvän olon kun siitä sun haaveestas!!🤣🤣
        Mut ei sentään ihan....🙊

      • Anonyymi
        Haaveilija39 kirjoitti:

        Haaveilijalla on visusti jalat maassa😊 En erityisemmin haaveile tällä hetkellä oikein mistään. Kaikki on sillä tavalla hyvin elämässä.

        Niin tai no ehkä joskus tulee haaveiltua kunnon panosta😂🙈 no joo sori oli ihan pakko.🤣

        Ja jos joskus tuntuu oikeesti että haave on toi, rohkeesti vaan kysymään apua, lupaan tehdä kaikkeni💋
        Vaikka roottori tässä kopterissa normikokoinen, toisessa päässä sydän....ja kokemus opettanut sukkelakieliseksi ja näppäräsormiseksi!!🙈

        >cc<

      • Juupelis, olen sen itse läpi kävellyt jonkun kerran ja eipä se oppi meinaa päässä pysyä, mutta onneksi sen löytää aina uudelleen, kerta kerralta helpommin. Keskivertoihmisolion elämässä onnellisuus tai vähintäänkin tyytyväisyys on yleensä puhtaasti valintakysymys, vaikka toki välillä voi olla huomattavan rankkaa ja siten hyvin vaikeaa kyetä tekemään itselleen edullisia valintoja sillä hetkellä. Mutta pilvien yläpuolella, siellä paistaa aurinko, vaikkei sitä näykään juuri nyt.

        Lisäisin hyvään tiivistykseesi vielä erillisenä kohtana ARMOLLISUUDEN, sen kun ihminen omalta kohdaltaan unohtaa yleensä ensimmäisenä. Toki se sisältyy uskoon, toivoon ja rakkauteen, mutta on arkea ajatellen hyvä erottaa ihan omaksi muistilapukseen, luulisin.

      • randombypasser kirjoitti:

        Juupelis, olen sen itse läpi kävellyt jonkun kerran ja eipä se oppi meinaa päässä pysyä, mutta onneksi sen löytää aina uudelleen, kerta kerralta helpommin. Keskivertoihmisolion elämässä onnellisuus tai vähintäänkin tyytyväisyys on yleensä puhtaasti valintakysymys, vaikka toki välillä voi olla huomattavan rankkaa ja siten hyvin vaikeaa kyetä tekemään itselleen edullisia valintoja sillä hetkellä. Mutta pilvien yläpuolella, siellä paistaa aurinko, vaikkei sitä näykään juuri nyt.

        Lisäisin hyvään tiivistykseesi vielä erillisenä kohtana ARMOLLISUUDEN, sen kun ihminen omalta kohdaltaan unohtaa yleensä ensimmäisenä. Toki se sisältyy uskoon, toivoon ja rakkauteen, mutta on arkea ajatellen hyvä erottaa ihan omaksi muistilapukseen, luulisin.

        Samaa mieltä armollisuus kuuluu noiden kolmen muun pakettiin.

    • Anonyymi

      Check list. 😅

      1.Hyvien tekojen tekeminen - Juu, tämä toimii mullakin. Tähän tähtään päivittäin.
      2.Sosiaalisten suhteiden lisääminen myös tuntemattomien kanssa - Tai vähentäminen.. Toimii joskus paremmin.
      3.Kokemuksista nauttiminen - Ehdottomasti tämä. 👍👍
      4.Positiivisiin asioihin keskittyminen-Ehdottomasti tämä. 👍👍👍👍
      5.Kiitollisuuden ja kiittämisen harjoitteleminen - Kyllä. 👍 Myös nöyryyden opettelu.
      6.Fyysinen aktiivisuus- Jep.
      7.Meditaatiotekniikoihin perehtyminen - Hiljentyminen asioiden ääreenkin toimii. Hetkeen sulautuminen.

      Jasu

      • Anonyymi

        Niin ja siis koen olevani onnellinen. Nyt myös parisuhteessani. ❤️

        Puhuminen toimii sittenkin.

        Jasu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja siis koen olevani onnellinen. Nyt myös parisuhteessani. ❤️

        Puhuminen toimii sittenkin.

        Jasu

        Tämä oli oikeasti mukava kuulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli oikeasti mukava kuulla.

        🙂❤️ Olen itsekin iloinen etten lakannut uskomasta meihin, vaikka olin jo luovuttamaan alkanutkin. Lopulta tuhannen kerran löytyi sanat, mitkä ymmärretään ja otetaan kuuleviin korviin. Ja nyt olen oppinut itsekin taas lisää kumppanistani ihmisenä ja syistään toimia kuten kulloinkin toimii. Inhimillisiä syitä. Tuntuu hyvältä ymmärtää häntä. Ja että hän ymmärtää nyt minua. 🙂

        😒😘🤗❤️👍

      • Hyvä ja helppo checkeri 👍

        Toi on omassa arjessa semmoinen helppo kohta, hyvien tekojen tekeminen ja myös myötätunnon kokeminen, kun työ on pitkälti toisten ihmisten ongelmien ratkaisemista. Se vaan pitää muistaa, että en nyt vaan suorittanut jotain duunia, vain tein toiselle hyvän teon (vaikka maksuakin vastaan) ja samalla sain myötäelää sen ihmisen ketutusta siitä ongelmastaan. No se kai on mun duunin suolana, ei tämä muuten niin hohdokasta hommaa olisikaan.

      • randombypasser
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja siis koen olevani onnellinen. Nyt myös parisuhteessani. ❤️

        Puhuminen toimii sittenkin.

        Jasu

        OHHOH. Isolla OOOlla. Mahtavaa, hienoa!!! Kiva että jaksoit yrittää, tahdolla maaliin ❤️

    • Anonyymi

      Varmaan noin. Se on aika paljon ihmisestä itsestä kiinni mitä kokee tärkeäksi. Yksi kaveri jolla aina hirveä into olla esillä kun mainitsin että onko se pakko olla ihan v..u aina liikenteessä kysyi että pitäisikö hänen sitten jumittaa tässä sohvalla seuraavat 30 vuotta? Minusta se sohva oli ihan hyvä vaihtoehto mutta hänestä ei :D

      • Anonyymi

        Siis harmiseikirj kuittaa tämän.

      • Juu, yhdet ohjeet ei päde kaikkiin koneisiin, vielä vähemmän kaikkiin ihmisiin. Mutta artikkeli olikin tarkoitettu peilattavaksi omaan itseen ja omaan elämään, sen enempää ei voi tarjota eikä ainakaan vaatia.

        Mä olen samaa mieltä, oma sohva 30 vuotta on erittäinkin hyvä vaihtoehto! 😁

    • Anonyymi

      randombypasserin pitäisi ostaa sekszi-ja muutskin eläåmää mutta kallista tulee olwemzazn mzkszza tuolla tiedollz miljarjerjz eeurojza jo heti tutustuesa hehehe

      • Anonyymi

        Ei randomin ehkä tarttis ostaa kuitenkaan. ;)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei randomin ehkä tarttis ostaa kuitenkaan. ;)

        Faktisesti kaikella on hintansa, joskin aina sitä maksua ei suoriteta rahalla 😂

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koskeeko tuo myös minua, 34-vuotiasta sinkkumiestä?

    • Anonyymi

      randonbypasser on ytämä Harold Weinstein naiste4lijs hsh... nimi väärinkäsi6tys voi ollskin, mutta, näyttöjren kanssda..

      Joku tuo moni-näyttöä tukeva AMD Radeon :D

    • Anonyymi

      mitäs psalstastw mitä auyoosi tulee herra Winstein?

      • Anonyymi

        Sulla on outoja juttuja..

    • Anonyymi

      kuumia njoo ei nii mutta itselleeni mysteeri-nainen tuo haaveilija vieläkin on..

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tein nimiä, en minä tietokone teki:

      RoTaTai
      NoTo

      ,,,¨'

    • Anonyymi

      Sitten jo tuleekin koko maapallon omistaja Empor The Emperor ja vaimona Haaveilija The One.

      Määrääme kaiken rahat otamme pois ja juomme ryymmäämme ja jne.... kuin hallitus nyt tekee eheheh

    • Anonyymi

      asuiuta tulee js menee .. palstallakin kuin naisia yökerhossa viinamiehen sanoin..

    • Anonyymi

      Kuka Herttuatar olisi ehkä.... Valtakunta...

    • Anonyymi

      ,,, tämä on kuin matematiikka-palstasta jossa kaikki luulevat tietävänsä kaiken.

      • Tavallaan, mutta ei ihan. Täällä kaikki vaan luulee, matematiikka-palstalla ne sentäs luulevat tietävänsä.

    • Anonyymi

      niin.. elämä on peli joku toinen heittää noppaa tuleeko kutonen vai ykkönen eli synnytkö kultalusikka suussa vai et?

      Elämä on nopanheittoa jo alustakin.

    • Anonyymi

      Kukaan ei ole ikinä oman onnensa seppä se on joku Wale Walhruusin sanonta

    • Anonyymi

      Luin linkin rimpsun onnellisuustavvoitteista jo aikaisemminkin jostain lehdestä. Omaan nuo kaikki.
      Imiset sanovat että nauttivat pienistä aisoista. Minulle ei ole pientä että on lämmintä, ruokaa, läheinen, vettä, liikuntakyky, uteliaisuus ja innostuneisuus, keskinkertainen järki päässä ..... Ne ovat isoja asioita, enkä tiedä mitkä olisivat niitä isompia.
      Kunpa nämä saisin pitää, ei tarvetta muutokselle olisi.

      • Kiva että olet saanut haltuusi ne kaikki 👍

        Ihmisillä on aika erilaisia käsityksiä siitä, mitä esimerkiksi ovat elämän pienet ilot ja mitä ehkä ne suuremmat ilot. Olen ehkä enemmänkin sinun linjoillasi noista asioista, jotka eivät ole pieniä, vaikka joku muu ei ehkä niitä huomioikaan, mutta toisaalta en aina muista olla niistä kiitollinen, en riittävän usein. Katto pään päällä, ei siitä tule liian usein oltua kiitollinen ja niin edelleen.

    • Anonyymi

      Koivisto kiinni peräkonttiin ja hoitoa

    • Tuli mieleen toi eka kohta. 😀

      Toissailtana köröttelin töistä kotiin sellaisella 750 Avantilla. Piti työnnellä lumia takapihalta.
      Matkalla nuori sälli joku 12-14 vuotias huitoi jotain pyörällä ajaessaan. Pysäytin ja hän pyysi, voisinko vähän jeesiä heitä skeittipuistossa. No menin sinne ja sällit oli tyhjennelleet kiitettävästi jo lumia, mutta iso alue oli vielä lumien alla. No tottahan mä jeesailin. Työntelin lumia sivuun ja sällit oli haltioissaan.

      Eilen kun vein koneet pois ja ajoin sähköpyörällä kotiin, piti kurvasta sitä skeittipuiston kautta. Musiikki soi ja skuutit kolis ja räkätystä kuului. Vieläkin tuli sälleiltä kiitoksia ja tottahan näyttivät hienoja temppujaan.

      Kieltämättä tuli onnellinen fiilis, että pysty saamaan aikaan tuon meiningin. 😊

      • Olipa tosi kivasti tehty sinulta! 👍

      • Xena-183 kirjoitti:

        Olipa tosi kivasti tehty sinulta! 👍

        No oli ihan kiva juttu, kun sai nuorille jotain konkreettista jeesiä tehtyä. 🙂

      • Disseisback kirjoitti:

        No oli ihan kiva juttu, kun sai nuorille jotain konkreettista jeesiä tehtyä. 🙂

        Sepä se, että hyvää tehdessään usein saa vähintään yhtä paljon mitä antaa. Sinä annoit noille nuorille melkein arvokkainta, mitä joku aikuinen voi heille antaa, aikaasi.☺️
        Nyt siellä on paljon nuoria (lähes) tervehenkisen harrastuksensa parissa eivätkä missään ilkivaltaa tekemässä. Siitä hyötyvät kaikki. 👍

        Joo. Firmalta sain koneen lainaksi ja mun ajelulla ja polttoaineilla kenttä lähes lumettomaksi. Kyllä oli kirkkaita ja iloisia ilmeitä, kun skuutti/skeittikentät tuli esiin. 😄

        Kyllä tuli hyvä mieli. 🙂

      • Hyvin tehty ja hyvä mieli ansaittu hyvyydellä 👍🥳

        Mulle kävi vähän samoin, tosin itse sain vain katsella ja nauttia ilosta, kun meidän taloyhtiön huoltomies kävi taannoin aurailemassa skideille skeittipuistoa töittensä ohessa. Kaupungin aluetta, niin voi tulla sanomista, mutta kävi se sitten viime tiistaina sutimassa sieltä myös hiekat ja sorat pois. Semmoi varttuneempi kaveri, passelin pehmeänkarhea kaikessa, niin ei sitä taida kaupungin mielipide pahemmin kiinnostaa 😂

    • Anonyymi

      Joskus vaatii silti aikaa että voi ottaa sen posin asenteen. Jos v**uttaa ja harmittaa ni tulee vaan lisä-ärsytystä kun miettii et ei pysty ottamaan jotain asiaa kevyemmin sillä hetkellä. Mut monesti auttaa tieto siitä et p*skinkin fiilis menee ohi, niin meidät ihmiset on vaan ohjelmoitu.

      • Monesti riittää, kun vain nielee sen ketutuksen ja toteaa, että tälle asialle nyt vaan tarttee tehdä jotain, ketutti tahi ei. Ja sitten tekee, se yleensä vie jo pitkälle.

    • Suurin osa seitsemän kohdan listasta on mukana ihan luontaisesti jokapäiväisessä elämässäni. Miksi siis ärsyynnyn kun joku puhuu onnellisuudesta tai sen saavuttamisesta? Jalat maassa ja järki päässä kuljen...missä mättää 😁

    • Anonyymi

      olisiko hyvä sanonta: mitä palstalla puhutan se palstalle jääköön, kuin Vewgasissa tapahruu Vewgasiin jääköön

    • Mä kyllä laajentaisin tuon koskemaan koko elämää. Sillä elämä on asennekysymys.

      Minulla olisi tuhat syytä olla katkera elämälle. Mutta ei, en suostu. Vitutusta koen silloin tällöin, mutta siitäkin ole opetellut päästämään irti.

      Positiivinen asenne luo hyvää ja toisinpäin. Jokainen itse valitsee millä mielellä elää.

      • No se ero tossa on, että muilta elämä ei kysele mitä mieltä ne jostain on, mutta sulta se kyselee kun ei uskalla kysymättä päättää 😂

    • Anonyymi

      tunteet saattavat kuumentuo varsinkin randombypasser vetä herneen nenään aika helpsti turhistakin asioista.

      • Riippuu ihan kohtelusta. Jos vittuilet, niin saat sitä mitä tilaat. Jos käyttäydyt asiallisesti, tilanne on toinen. Kannattaa kokeilla.

    • Anonyymi

      randombypasser sinua kohtaan on nostettu syyte miten vastaat

      • Vastaan, että tee nyt ensin se ilmoitus virkavallalle, niin katsotaan sitten. Vai luulitko että lasken alleni heti kun sanot noin? Hohhoijaa...

    • Anonyymi

      mutta nyt alkaa tulemaan ytrollijuttuja kun rahat ryypätty ja paha mieli-juttuja..

    • Anonyymi

      Asiaa, ilmankos olen onnellinen, toteutuu artikkelin kaikki kohdat.

    • Niin. On rauhoittavaa olla tyytyväinen siihen, mitä on. - Joku päivä on tiukempi, mutta toisena kaikki sujuu kuin ihmisen mieli.

      Enpä tiedä.. Taidan olla tullut vanhaksi. - Elämä tuntuu juuri nyt tosi tasaiselta. - Ei ole isoja ylämäkiä eikä alamäkiä. - Yritän olla kaipaamatta mitään uutta kuviota, mikä häiritsisi tätä tasapainoa. - Lähes hengittämättä hiljaa. 🙂

      • Omalta osaltani en tiedä olenko tyytyväinen, en varmaankaan, mutta ehkä riittävän kuitenkin.

        Tuon jälkimmäisen kappaleesi osalta olen aika samassa jamassa. Tai ojassa, miten vain. Mutta jotenkin nyt ei kaipaakaan mitään muuta, vain omaa aikaa, omaa hiljaisuutta, omia ajatuksia, omia pieniä kuvioita. Tää on hyvä näin.

      • randombypasser kirjoitti:

        Omalta osaltani en tiedä olenko tyytyväinen, en varmaankaan, mutta ehkä riittävän kuitenkin.

        Tuon jälkimmäisen kappaleesi osalta olen aika samassa jamassa. Tai ojassa, miten vain. Mutta jotenkin nyt ei kaipaakaan mitään muuta, vain omaa aikaa, omaa hiljaisuutta, omia ajatuksia, omia pieniä kuvioita. Tää on hyvä näin.

        Tuossa jutussa on just toi: Onnellisuus on päätös. - En tiedä tai tiedosta, että olisin nimenomaan päättänyt olla onnellinen tai tyytyväinen, mutta näin luulen tapahtuneen.

        Siitä kun on jo muutama päivä kun tuon kirjoitin, niin ehtipä tällä välillä jo tapahtua jotakin, mikä taas häiritsi tasapainoani, mutta tästäkin selvitään. 👍

        Juupelis. Minä en ainakaan ole päättänyt olla onnellinen tahi tyytyväinen, mutta tyytyväisyyttä tuntuu kuintekin kumpuavan. Toisaalta asian voi kääntää niinkin, että kun jättää tavoittelematta asioita, joutuu väistämättä tyytymään vallitsevaan tilanteeseen ja ellei ole mielensäpahoittaja, se johtaa väistämättä vähintään hyväksyntään ja tyytyväisyyteen.

        Aaaa, ihanat häiriöt tasaisessa ja tutussa arjessa. Sattuuhan niitä, sattuupa hyvinkin 😉

    • Anonyymi

      joo ei ole kyllä mitään sellaista kiusaamista ollenkaan, voi olla teräviä mielipiteitä sellaista useastikin...

    • Anonyymi

      Britti instituution tutkimus on suunnattu matalapalkka kansalle varmaan?😂😅

    • Anonyymi

      Mikä olisi kaikkein loukkaavin ja vihamielisin kirjoitus, kuin joku kirjainten viha oikein?

      jooh tuli mieleen tuo Ossin laulu kun jotkin helluntailaiset ja lahkolaiset vcäittelevät niin

      olen ostanuy levyn tuonkin, tuli mieleen kappale Charlien perhe, Manson family:

      https://www.youtube.com/watch?v=50jw48zVCWk

    • Anonyymi

      ..niin minusta ja haaveilijasta tuli kai sitten kavereita...

    • noihan on tärkeitä asioita.

    • Anonyymi

      Onnellisuus on asenne mutta tuli mieleen eräs tuttava, jolla on ollut hieman raskas elämä, mitä olosuhteet on muovannut ja sen myötä kyyninen asenne. Tuskin menisin hänelle korostamaan onnellisen asenteen merkitystä. Tarkoitan, että ottaisi sen vittuiluna. Jotenkin ajattelisin tällaisen korostamisen kohdentuvan lähinnä "kunnollisiin" ja toimeentuleviin ihmisiin, joilla on puitteet kunnossa mutta jotka silti ovat tyytymättömiä arkeensa. - cu- *olutta*

      • No siinä olet oikeassa, että ei tuommoista voi mennä kenellekään syöttämään, se ei toimi ainakan suotuisalla tavalla, vaikkei tuota asiaa olekaan julkisessa mt-palvelussa vielä tajuttu. Mutta ian on olemassa muita tapoja esittää sama asia, ilman että sitä tarvitsee suorin sanoin heittää silmille.

        Joo joo, olutta täälläkin 😂

      • Anonyymi
        randombypasser kirjoitti:

        No siinä olet oikeassa, että ei tuommoista voi mennä kenellekään syöttämään, se ei toimi ainakan suotuisalla tavalla, vaikkei tuota asiaa olekaan julkisessa mt-palvelussa vielä tajuttu. Mutta ian on olemassa muita tapoja esittää sama asia, ilman että sitä tarvitsee suorin sanoin heittää silmille.

        Joo joo, olutta täälläkin 😂

        Pitkästä aikaa. Ja uppoaa :D. Aloin miettiä tuota muita tapoja ja se voisi tulla esille pieninä tekoina arjessa? Mutta toisaalta, kun mietin esim. tuttavan luonnetta ja sitä, miten hän ympäristöön(sä) suhtautuu, niin se olisi jo projekti ja siihen en ryhdy. Minulle tuli jo tässä ylimielinen vivahde, että olisin mahdollisesti vaikuttamassa toisen asenteeseen. Ei ole meikäläisen teekuppi tämä. - cu-*hyvää*

        Hyvin harvoin toiselle voi ns. opettaa mitään, paitsi esimerkin ja omakohtaisten kertomusten avulla, ja silloinkin kyse on sen kertomisesta, että itselle jokin toimi tai ei toiminut. Muuta ei yleensä kannata edes yrittää, ei sellaista ystävältä odoteta ja vastarinta on melko varmasti kovempaa kuin maksetun ammattilaisen kohdalla. Eli ei kannata.

        Jep, olut on hyvää 😁

    • Eivät nuo omalla kohdalla ole onnellisuutta tuoneet mutta elämää kovasti ovat kyllä helpottaneet. Asiat ovat hoituneet helpommin sillä nuo neuvot ovat tehneet minut ainakin arjessa helpommin lähestyttävän ja samoin itsekin pystyn mutkattomampiin arjen kohtaamisiin.
      Pitkällä aikavälillä tämä taas antaa seesteistä rauhaa katsoa miten elämän hiekka valuu tiimalasin pohjalle.

      "......5–10 prosenttia onnellisuudesta riippuu ulkoisista tekijöistä" En tiedä onko opiskelijat vähän turhan "tasapäistetty" joukko tähän tutkimukseen tai sitten minun kokemus on jotenkin taittovikainen mutta itse löisin noihin prosentteihin eteen vielä lisäkertoimeksi vähintään viitosen.

      • Pohjimmiltaan onnellisuus tai tyytyväisyys on puhtaasti valintakysymys. Toki jos on jossain venäläisessä vankilassa kidutettavana, voi olla jokseenkin mahdoton valita tyytyväisyyttä.

      • randombypasser kirjoitti:

        Pohjimmiltaan onnellisuus tai tyytyväisyys on puhtaasti valintakysymys. Toki jos on jossain venäläisessä vankilassa kidutettavana, voi olla jokseenkin mahdoton valita tyytyväisyyttä.

        Muistelin tuossa erästä kommenttia jostakin keskusteluista jossa todetiin että nyt seksikin tuntuu paremmalta kun ei tarvi miettiä sähkölaskun eräpäivää. Taisi olla pitkäaikaistyötön joka nyt löysi töitä.

        Vaikea tietysti sanoa oliko jo silloin onnellinen vai olisiko onnistunut tosta vaan kääntämään onnellisuusmoodin päälle ilman ulkopuolelta tullutta onnistumista.

      • M184 kirjoitti:

        Toisaalta se voisi olla niinkin, että se seksi alkoi maistumaan paremmalta kun sitä vihdoin ylipäänsä alkoi saamaan ilman? Ja ilman että tarvitsi miettiä sähkölaskun eräpäivää, koska oli löytänyt kumppanin, joka hoiti ne sähkölaskutkin? Ihminen tulee pohjimmiltaan aika pienestä iloiseksi, jopa onnelliseksi.

    • Anonyymi

      Voi löytää jotain mukavia kavereitakin palstalta, kuten itselle tulee aina mukava jotain jutella tuon haaveilija-hahmon kanssaq ja monesti toimii kuin joku uni lääkekin, jos tulee mukava olo ennen hiekkamiehen saapumista, unimiess, hiekkaukko the sandman.

      Muovinen Lumiukko.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1965
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      140
      1445
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe