Jos nainen on korkeastikoulutettu, niin etsiikö hän kumppanikseen automaattisesti myös korkeastikoulutetun miehen vai ei?
Tunteeko nainen vaivautuneisuutta ystäväpiirin taholta, jos hänen kumppaninsa on ns."alemman" koulutuksen käynyt kuin hän itse on?
Perusteluja myöskin toivoisin.
Tunteeko nainen vaivautuneisuutta ystäväpiirin taholta, jos hänen kumppaninsa on ns."alemman" koulutuksen käynyt kuin hän itse on?
Perusteluja myöskin toivoisin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse olen korkeakouluopiskelija, ja seurustelen viidettä vuotta korkeakoulutetun miehen kanssa. Tapasimme yhteisten opiskelukavereiden kautta, en lähtenyt varsinaisesti hakemaan akateemisen koulutuksen saanutta miestä, minä vain löysin hänet :)
En tunne, että ystäväpiiri vaikuttaa kumppanin valintaan, minun ystäväpiiriin kuuluu niin korkeakouluopiskelijoita kuin "pelkkiä" tradenomeja tai ammattikoulun käyneitä. Enkä ole itse koskaan ajatellut, että miehen (tai naisen) koulutus vaikuttaisi hänen ominaisuuksiin kumppanina. Tärkein on, että kumppani on kiinnostunut samoista asioista kuin minä ja yleissivistynyt.
Ei minua haittaisi, jos mieheni ei olisi yliopistossa opiskellut, jos hän muuten olisi samanlainen kuin nyt. Äitini on saanut korkeamman asteen koulutuksen ja isäni taas lopetti koulut peruskoulun (mikälie sen nimi oli silloin) jälkeen. Isäni on kuitenkin erittäin sivistynyt, tietää paljon asioita ja on kiinnostunut maailman menosta. Se, ettei hän ole saanut 160 ov opetusta yliopistossa ei tee hänestä huonompaa ihmistä.
Uskon, että eräs syy siihen, että niin moni korkeastikoulutettu lyöttäytyy yhteen on se, että he yleensä tapaavat toisensa samoissa piireissä. Opiskeluaikana tulee liikuttua pirskeissä, luennoilla ja riennoista, ja usein kumppani löytyy juuri tällaisista menoista.
Että näin minä pohdin :)
Ainakin pitäisi ajatella niin että nainen itse tekee valintansa ja valitsee parhaan miehen eikä anna kavereiden vaikuttaa päätökseen.. Meneekö se todellisuudessa sitten aina näin on toinen juttu..
En käsitä.. plarasin yks päivä naisten jättämiä ilmoituksia yhellä seuranhakupalstalla..kun miehet aina sanovat että kriteereitä niin pirusti ja halutaan akateemista yms.. valitettavan totta näköjään. Koulutus kyllä kertoo siitä mistä on kiinnostunut (yleensä?) mutta oikeista hengenlahjoista, luonteesta ja tunneälystä ei juurikaan.. Itse en ole koskaan seurustellut akateemisen miehen kanssa, no ei tietysti ole vielä ikääkään karttunut niin paljon että olisi järjetön deittihistoria.. exäni oli tavallinen duunari, mutta ei missään mielessä jotenkin alempiarvoinen kuin akateemiset. Mitä itse olen huomannut, jotkut akateemiset katsovat nenän vartta pitkin sellaisia jotka ovat käyneet esim vain amiksen..kaikkia tarvitaan, on lapsellista arvottaa ihmistä tai hänen älyllisiä lahjojaan sen perusteella onko hän paskakuski vai professori. Viisaimmat henkilöt jotka tiedän (vaikka viisaus on hieman eri kuin älykkyys) ovat kaikki ei-akateemisia.. yhtälailla akateeminen voi olla "tyhmä", vaikka noin ei saisi ekenstäkään sanoa.. kyllä kumppanin "valinta" on muusta kuin koulutuksesta kiinni, ainakin minun kohdallani.
Meillä on juuri tuollainen tilanne, mutta ei se ole yhteiseloa häirinnyt. Kun kiinnostuksenkohteet, elämänkatsomus ja huumori ovat samanlaiset, niin ei sillä koulutuksella ole mitään väliä. Pakko kuitenkin tunnustaa, että välillä toivoisin mieheni yleissivistyksen olevan vähän parempi, mutta en minä tuota sen takia poiskaan antaisi.. Mies kuitenkin tietää ja taitaa paljon sellaisia juttuja joista mulla ei ole hajuakaan. Osaan mäkin sulakkeen vaihtaa mutta siihen se sitteen jääkin, eli on ihan kiva että talossa on käsistään kätevä mies.
"Jos nainen on korkeastikoulutettu, niin etsiikö hän kumppanikseen automaattisesti myös korkeastikoulutetun miehen vai ei? "
Mitä väliä? Oikein! Ei niin mitään väliä...
"Tunteeko nainen vaivautuneisuutta ystäväpiirin taholta, jos hänen kumppaninsa on ns."alemman" koulutuksen käynyt kuin hän itse on? "
Mitä valiä? Oikein! Ei niin mitään väliä...
Ihmiset on yksilöitä eikä kukaan oo toista parempi. Mitä pikemmin sen tajuaa, sitä vähemmän rajoittunutta on elämä :-)
Koulutus ei vaikuta,tunnen monta miestä,jotka korkeasti koulutettuja ja "sivistyneitä" :)
Todellisuudessa kylmiä kumppaneina,ei toki saa yleistää,mutta kokemusta on.
Koulutus ei tunnu olevan päällimmäinen asia. Naisille tuntui riittävän hyvin, kun olen avainhenkilö ydinvoimalassa ja telkkaristakin tuttu.
Kai minussa sitä monien naisten edellyttämää räväkkyyttäkin on..
olen akateeminen nainen ja naimisissa saman koulutuksen saaneen miehen kanssa. Tapasimme luennoilla, muttei se ollut se juttu. Menimme yhteen vasta vuosia opiskeluaikojen jälkeen kun tapasimme sattumalta. Ratkaiseva tekijä ei ollut koulutus vaan samanlainen elämänkatsomus, ajatukset uskonnosta, perheestä, rahankäytöstä, kiinnostus taiteeseen ja kirjallisuuteen - meillä nyt vain oli niin paljon puhuttavaa ja on yhä 10 v jälkeen. Mutta kyllä luulisin, että ekateeminen nainen etsii puolisokseen laajan yleisssivistyksen omaavan kumppanin ja minusta on mukavaa, kun ollaan älyllisesti samalla tasolla. Tuttavapiirin ajatuksilla ei ole minulle paljon merkitystä, mutta voisin kuvitella, että vilkasta seuraelämää viettävälle henkilölle sillä voisi olla. Minun mieheni on paras ystäväni, kaikki muut tuttavuudet tulevat kaukana perässä.
on yksi hailee että mikä koulutus miehellä on.
Oma mieheni on myös akateemisesti koulutettu, kuten itsekin olen. Mutta jos mies on fiksu ja synkkaa hyvin, on minulle ainakin aivan yksi lysti, mitä mies tekee työkseen.
Olen akateeminen nainen, mies ei ole yliopistoa nähnytkään. Ikinä en miestäni vaihtaisi mihinkään, enkä ymmärrä mitä lisäarvoa miehen akateemisuus perheeseemme toisi. En ole missään vaiheessa ajatellut etsiväni jonkun tietyn koulutuksen omaavaa miestä.
Monesti vedotaan siihen, ettei akateemisella ja jonkun muun koulutuksen omaavalla olisi yhteistä, tai mitään puhuttavaa. Mieheni on älykäs ja monipuolinen keskustelija, ja tietää monista aisoista huomattavasti minua enemmän. Olisin todella pettynyt elämääni, jos en osaisi keskustella kuin omaan alaani kuuluvista asioista. Mielelläni jätän työasiat kodin ulkopuolelle niin paljon kuin mahdollista.
Mä en osaa vastata omasta puolestani koska en ole korkeasti koulutettu. Mun hyvä ystävä on ja valitsi miehen joka myös on korkeasti koulutettu. Kun kysyin onko sillä suurta merkitystä niin vastaus oli että kyllä on. Samalla tasolla pitää kuulemma olla. Mä en tätä ymmärrä koska sillä ei ole merkitystä mulle, mutta olenkin tälläinen yksinkertainen sivistymätön fyysistä työtä tekevä naishenkilö. :D
Haluan tässä yhteydessä tähdentää, että ammattikorkekouluopiskelija ei ole akateeminen, vain yliopisto-opiskelija on. Olen nähnyt joissain yhteyksissä nähnuyt puhuttavan ammtikorkeakouluopiskelijoista korkekouluopiskelijoina, mitä he eivät missään tapauksessa ole. Ennemmin ammattikoululaisia.
Eh heh ehhe hehh hehe heh he hehe eh heh. Kyllä sun maikkaas varmaan hävettää?
Mun miehelläni on samanarvoinen koulutus kuin mulla itselläni, ja mun mielestäni se on oikeastaan aika tärkeä asia. Mä olen huomannut, että "vähemmän kouluttautuneet" eivät oikein halua olla hirveästi meidän kanssamme tekemisissä, vaan keskustelut on luokkaa "Mitäs kuuluu?", "Ihan hyvää, kiitos!" Sen sijaan samanarvoisesti kouluttautuneiden kanssa ei ole koskaan ollut pienintäkään ongelmaa kommunikoida, joten uskoisimpa, että myös parisuhteessa koulutuksen tasoero voi vaikuttaa negatiivisesti. Meidän ei ole KOSKAAN tarvinnut käsitellä "tietämyksen taso" -asioita keskenämme, koska me ollaan käyty samantasoiset koulutukset ja siis meidän "tietämystasomme" on samanlainen.
Mä en missään nimessä (!) hakenut miestä, joka olisi 'sellainen ja sellainen', vaan kokemuksesta voin sanoa, että meillä ainakin samantasoinen koulutus molemmilla on säästänyt meidät pahoilta sanaharkoilta ja riidoilta.
Mä seurustelin nuorena pojan kanssa, joka kävi ammattikoulua, eikä siis käynyt lukiota niinkuin minä, ja se oli aika kamalaa. Vaikka poika oli mukava, niin mun piti välttää kaikenlaista "viisastelua" johtuen siitä, että kyseisen pojan koulutus oli ihan toisenlaista. Hänen ilmeensä kyllä kertoi kaiken aina kun ilmeni miten erilainen meidän koulutuspohjamme on... En minä ainakaan voisi elää sellaisen miehen kanssa, joka ei ymmärtäisi minua sataprosenttisesti.
"Miehen koulutuksella ei ole niin mitään väliä, koko kysymyskin on ihan älytön. Omalla miehelläni tosin on kaksi tohtorintutkintoa ja dosentuuri Sorbonnen yliopistossa mutta sillä ei ole meidän suhteeseen ollut mitään vaikutusta."
Naisilla on kyky valehdella niin hyvin, että he uskovat niihin itsekin. Totta iivanassa miehen koulutuksella, ja ylipäätään kaikilla sulilla miehen hatussa on merkitystä. Naiset etsivät sankareita, sellaisia miehiä joita he kehtaavat esitellä kaiken maailman sukulaisilleen ja tuttavilleen. Koulutus, paitsi lisää miehen arvoa naisten silmissä, myös kompensoi melkoista määrää sieluttomuutta, sisäistä luuseriutta ja huonoa sänkyelämää. Ne naiset jotka kieltävät tämän valehtelevat, todennäköisesti he valehtelevat myös itselleen.
Todellinen ongelma tämä on hyvin korkeasti koulutetuilla naisilla. He arvostavat, paitsi omaa koulutustaan, ylipäätään koulutusta korkealle. Heidän on hyvin vaikea löytää sankarimiehiä omaan tasoonsa verrattuna, ja jos he vaikka löytävätkin, tapaa näiden miesten ympärillä liehua muitakin naisia. Ilmankos näitä vanhapiikaprofessoreita onkin sitten pilvin pimein. Surullista sinänsä mutta minkä miehet sille mahtaa, elämä on valintoja täynnä.
Arvostan miehessä hyviä ja reiluja käytöstapoja (kohtuudella, ei mitään hienostelua), avoimuutta ja ihmisten arvostamista, rehellisyyttä, kiinnostusta yleensä ajankohtaisiin asioihin ja maailman menoon, itsenäisyyttä ja kekseliäisyyttä.
Itse olen korkealle koulutettu, enkä ole koskaan seurustellut akateemisen miehen kanssa. Jostain syystä minusta hyvät miehet menevät pilalle liialla koulutuksella. Hieman välillä huolettaa että onkohan itselle käynyt samalla tavalla.
Mä kouluttauduin just siks, ettei tarvitse olla mistään riippuvainen, varsinkaan miehestä ja sen koulutuksista ja tuloista.