GANG STALKING - KOHTEEN ASUMINEN

Anonyymi-ap

Toivon, että pysytään asumisessa, mutta gang stalking voi laajentua sisältämään mielenkontrollia, salaseurasatanismia, jne.

Aikoinaan, kun rupesin tutustumaan gan stalkiing vainoon, useinki tuli vastaan aihe: VAINON KOHTEEN ASUMINEN. Niissä kuvattiin, mitkä ovat tavallisia kokemuksia. Ihan vitsinä omien kokemusten jälkeenkin jäi mieleen: jos et ole kokenut poraamisen äänellä kiusaamista, et ole TI tai, jos naapurista seinän takaa ei ole tullut e-häirintää, et ole TI. -Näitä ihan oikeasti tapahtui, mutta josTI niistä valitti, käytettiin perusteena hulluksi haukkumiselle. - Minä osasin selittää, miten ne häirinnät tehtiin. -MUTTA se oli oli joskus muutamia vuosia sitten. Vainotaktiikoissa/tekniikoissa on tapahtunut muutoksia. -Että minkälaista on nykyään.

102

1410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ketjun aloittajalle kävi niin, että työpaikan takia paikkakunnalle muutettua, piti äkkiä ostaa "ensi asunto". Sieltä käsin piti rauhassa katsella parempi. En ole koskaan yrityksistä huolimatta onnistunut muuttamaan muualle.- Vasta yli 30 vuoden kuluttua tajusin, että yläpuolelleni muutti samantien asumaan vainopomo. -Myöhemmin lisää.

      • Anonyymi

        GS- gang stalking eli jokku-vainottujen uhreja saatetaan alitta asunnottomiksi, syrjäyttää yhteiskunnasta- mutta asumisen suhteen on myös valvottua- jäkätään asumaan joukkovaino-taloihin ja alueille-

        pois et pääse jne...

        Truman-show oli elokuva joka aikalailla näytti tuon tilanteen....?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        alitta= laittaa

      • Anonyymi

        Järjestäytynyt vainoaminen

        Noin 2010 näin vastapäätä asuvan miehen juttelemassa tiellä ihmisille. Siitä seurasi se, että järjestelmällisesti kaikki alkoivat kirkua, karjua, huutaa ajoradalla kotini edessä katsoen kotiani samanaikaisesti kun huusivat. Tiellä oli koko ajan porukkaa, tungosta. Sitä pyöritti enimmäkseen tämän miehen vaimo rajanaapurinsa kanssa, mutta muutkin seisoivat tiellä kotini edessä, tai näköalueella.

        JoukkovainoKeskusteluja oli kymmeniä asiallisia, kerrottiin, miten vainota, mitä tehdä. Kerrottiin, että koko alue vainoaa yhtä.

        Kaikki ketjut poistuivat, kun aloin lukea niitä, ja tuoda esiin kokemuksiani.

        Joukkovainoajien päätavoitte on ajaa kohde itsemurhaan, väkivaltaan tai muihin rikollisiin tekoihin (jotka johtavat hänen vangitsemiseen) tai hulluuteen (jonka perusteella suljetaan mielisairaalaan).

        - Kohde halutaan tehä epäuskottavaksi saamalla hänet vaikuttamaan mielisairaalta, jotta kukaan muu ei uskoisi hänen väitteitään, tekisi asiasta rikostutkintaa tai auttaisi häntä.

        - Joukkovainoajat haluavat vahingoittaa vakavasti kohdetta ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen. Tarkoitus ei ole vain vainota kohdetta, jotta hän voisi huonosti, vaan vainoajien tavoite lopettaa hänen elämänsä, tappaa hänet hitaasti.

        - Joukkovainoaminen on kiusaamisen kehittynyt muoto.

        - Joukkovainoajat eristävät kääntämällä hänen ystäviään, perheenjäseniään ja tuttujaan häntä vastaan. Vainoajia myös laitetaan asumaan kohteen lähelle. Näin kohde on eristetty ja täysin vainoajien ympäröimä.

        - Joukkovainoajien menetelmät ovat tarkoituksellisesti outoja, jotta kohde vaikuttaisi mielisairaalta, jos hän yrittää tehdä vainoamisesta rikosilmoituksen tai puhua siitä muille.

        - Melun pito oleskelemalla kohteen kodin lähellä
        Kohteen kodin viereisillä tonteilla oleskellaan noin 100 kertaa enemmän kuin muuallajoten kohteen kotiin kuuluu kirkuminen huuto mölinä karjunta koirien räyhähaukku koneet moottorit ym läpi vuorokauden ympäri vuoden. Ulkoilu on aina pihassa, aikuiset miehet alkaa kiertää taloa, katokset ym eivät malta poistua , tuhannet vainoaa yhtä ihmistä. Tai sadat kokoontuu tielle kodin edustalle huutamaan ja kolisuttamaan muovia, karjumaan ja paukuttamaan

        Maineen tuhoaminen
        Kohteen (targeted individual) maine tuhotaan levittämällä hänestä huhuja, jotka perustuvat puolitotuuksiin ja valheisiin.huhuja saattavat levittää myös kohteen lähipiirin ihmiset, jotka on värvätty ilmiantajiksi valehtelemalla, pelottelemalla tai kiristämällä. Nämä ihmiset saattavat myös osallistua varsinaiseen vainoamiseen.

        Huhut ovat usein esim. sellaisia, että kohde on rikostutkinnan alla, pedofiili, mielisairas, uhka turvallisuudelle tai muuta maineelle tuhoisaa.

        Todellinen syy on usein esim suoraselköisyys, itse ei löhde mukaan.

        Katuteatteri
        Parveilu

        Nämä kohteen ympärillä olevat vainoajat käyvät myös hänen kuultavikseen tarkoitettuja keskusteluja, joissa viitataan hänen yksityisasioihinsa. Tieto näistä yksityisasioista on saatu salakuuntelemalla kohdetta, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Vainoajat myös matkivat kohteen maneereja näkyvästi, myös sellaisia, joita hän toistaa vain kotonaan ja yksityisesti.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18501946/jarjestaytynyt-vainoaminen

        -seuraaminen
        Kohdetta vainotaan kotona ns. ”same time exit/entry” samanaikais -tekniikalla, eli aina, kun lähtee ulos kotiovestaan, joku tai jotkut naapureista tulevat samaan aikaan rappukäytävään, ja sama juttu hänen tullessaan kotiin. Kaikki kohteet yleensä huomaavat sen, että liikenne naapureiden asunnoista ulos

        Eristäminen ja vihjailurikollisuus
        - mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
        - maineen tuhoaminen
        - fantasia-hahmon luominen uhrista
        - keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
        - mielipideohjaus uhria
        - tekosyillä vainoaminen
        - vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
        - häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus

        Uhrin stalkkaaminen-kyttäys
        - uhrin elämän tarkkailu
        - seurailu
        - tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
        - kotirauhan rikkominen
        - häirintä
        - "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
        - vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
        - vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen

        Provokaatiot
        - tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
        - katuteatterit
        - skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
        - puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
        - yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
        - yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
        -perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta

        Kovemman asteen vaino
        - esiintyminen uhrina
        - valeprofiilit
        - lavastukset

        Tämän jälkeen lapseni on yritetty tappaa päästämällä koira kimppuunsa, ilman pahoittelua, tai mitään, ja kotiini kuuluu melua, paukuttelua, hakkaamisen ääntä, kolistelua, kirkumista karjumista ym tauotta

        kun tämä listä tännekin tungettiin, niin miettikää , mitä voivat samassa taloyhtiössä asuvat tai vaikka vastapäisessä talossa, helposti toteuttaa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nettiasi-hakkeroitu-gang-stalking-eli-joukkovaino-toimii-myos-nettiin--kommentit-estetty-joku-muu

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18508601/nettiasi-hakkeroitu-gang-stalking-eli-joukkovaino-toimii-myos-nettiin--kommentit-estetty-joku-muu

        - Repe Stubbila

        Nuohan voi tehdä netin avulla mitä vaan ... mm. esiintyä sinuna, jne...

        nuo joukkovainoajat, vainoaja-virastot, jne on mielipuolia, rikollisia, ihmisoikeusrikollisia, satanisti-skopäitä, jotka siis voi tehdä mitä vaan- ja heille maksetaan valtavia palkkioita- joukkovainot suurin bisnes Suomessa?

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18518670/jarjestaytynyt-vainoaminen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        GS- gang stalking eli jokku-vainottujen uhreja saatetaan alitta asunnottomiksi, syrjäyttää yhteiskunnasta- mutta asumisen suhteen on myös valvottua- jäkätään asumaan joukkovaino-taloihin ja alueille-

        pois et pääse jne...

        Truman-show oli elokuva joka aikalailla näytti tuon tilanteen....?

        GS- gang stalking , gangstalking, jengikiusaaminen eli joukko-vainottujen eli joukkovainottuja uhreja saatetaan laittaa asunnottomiksi, syrjäyttää yhteiskunnasta- mutta asumisen suhteen on myös valvottua- järkätään asumaan joukkovaino-taloihin ja alueille?-

        pois et pääse jne...?

        Suomes ei o mitää gang stalnigiä-

        vaan on joukkovainoa, joukkokiusaaminen, joukollavainoaminen,

        eikä TI:tä- vaan vainon kohde, joukkovainottuja, maalitettuja...

        Tämä ketju käsittelee joukolla vainotun asumista. SINÄ olet TROLLI, joka sotkee asumiskeskustelua.

      • Anonyymi

        Minut yritetään Myrkyttää. Lähdet 10 tunnin reisulle on talossasi käyty . Sienetit on menneet mauste ja mehupulloista itekseen rikki ja 2 indikaattoria 3 oli lauennut viimeksi. yksi oli korjattu mutta väärin. Kerran kun olin yötä Tyttärellä oli keittiönkaappini kaikki tavarat täysin sekaisin. Yhden syövän olen sairastanut mutta murhan yrityksiä yliajamallakin on 2 takana. tekijät käyttävät sinistä asua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ketju käsittelee joukolla vainotun asumista. SINÄ olet TROLLI, joka sotkee asumiskeskustelua.

        SINÄ OLET JOUKKOVAINO-TOIMIJA KUN SOTEKT GANG STALKING JNE ENGLANNINKIELISIÄ SANOJA-

        JOTKA EI SANO EKENLLEKÄÄN MITÄÄN PAITSI NIILLE JOTKA JO ENNESTÄÄN TIETÄÄ.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        -seuraaminen
        Kohdetta vainotaan kotona ns. ”same time exit/entry” samanaikais -tekniikalla, eli aina, kun lähtee ulos kotiovestaan, joku tai jotkut naapureista tulevat samaan aikaan rappukäytävään, ja sama juttu hänen tullessaan kotiin. Kaikki kohteet yleensä huomaavat sen, että liikenne naapureiden asunnoista ulos

        Eristäminen ja vihjailurikollisuus
        - mustamaalaus ilkeillä, perättömillä ja valheellisilla jutuilla
        - maineen tuhoaminen
        - fantasia-hahmon luominen uhrista
        - keskustelu uhrista tarkoituksellissa muodossa ulkopuolisten kuulleen/nähden huhumyllyn käynnistämiseksi / epäluulojen herättämiseksi
        - mielipideohjaus uhria
        - tekosyillä vainoaminen
        - vainon levittäminen asuinympäristöön, työyhteisöön ja harrastuksiin
        - häpäisyrikollisuus, mm. julkinen häpäisy ja häpäisyrangaistus

        Uhrin stalkkaaminen-kyttäys
        - uhrin elämän tarkkailu
        - seurailu
        - tarkkailluksi tulemisen tunteen kasvattaminen uhrissa
        - kotirauhan rikkominen
        - häirintä
        - "puskaradio" ja "mustalista" -tyyppinen ajattelumalli
        - vainon levittäminen sinne missä uhri liikkuu ja vaikuttaa
        - vakoilu, tiedonhankinta ja juoruilun ylläpitäminen

        Provokaatiot
        - tarkkailun tunteen aiheuttaminen uhrille, epäluuloisuuden kasvattaminen ja ajojahdin tunteen järjestäminen
        - katuteatterit
        - skitsofreniaan sopivien harhojen rakentelu erilaisia tilanteita luomalla
        - puhuminen uhrista tämän kuullen niin, että uhri joutuu epäilemään koskeeko puheet häntä ja miksi puhutaan
        - yksityiskohtaisen tiedon käyttäminen uhrin kuullen joko pilkallisesti, mitä hänestä muka luullaan, tai tarkoituksellisesti niin, että uhrille tulee kiusatuksi tulemisen tunne tai tarkkailluksi tulemisen tunne, esim. uhri jää miettimään, miksi joku puhuu, tietää tai luulee sellaista
        - yritetään saada uhri reagoimaan, esim. esittämään syytöksiä provokaatioiden jälkeen, jolloin voidaan syyttää harhaiseksi, reagoimaan väkivallalla, jolloin voidaan saada uhrille rikosrekisteri tai selvittelemään provokaatioihin osallistuneita, jolloin voidaan syyttää uhria vainosta
        -perättömien juttujen kertominen uhrille, jolloin tämän puhuessa eteenpäin, voidaan syyttää kiusaamisesta, kunnianloukkauksesta tai vainoamisesta

        Kovemman asteen vaino
        - esiintyminen uhrina
        - valeprofiilit
        - lavastukset

        Tämän jälkeen lapseni on yritetty tappaa päästämällä koira kimppuunsa, ilman pahoittelua, tai mitään, ja kotiini kuuluu melua, paukuttelua, hakkaamisen ääntä, kolistelua, kirkumista karjumista ym tauotta
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18501946/jarjestaytynyt-vainoaminen

        Siinähän sitä on hyvin kuvattu miten laaja keinovalikoima on käytössä. Ihmiset "puhuu" mieluummin valeprofiilin ns välityksellä kun ajattelisivat että niinköhän nyt ovat yhteyksissä? Antaantuvat alisteiseksi ko mekanismien myötä, vaikea ymmärtää mitä järkeä? Miksi haluavat sallia, tunkeilla toisten elämään, esim salakatselun myötä? Ketä käyttää aikansa tuollaiseen.

        Säälittävän tyhmää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järjestäytynyt vainoaminen

        Noin 2010 näin vastapäätä asuvan miehen juttelemassa tiellä ihmisille. Siitä seurasi se, että järjestelmällisesti kaikki alkoivat kirkua, karjua, huutaa ajoradalla kotini edessä katsoen kotiani samanaikaisesti kun huusivat. Tiellä oli koko ajan porukkaa, tungosta. Sitä pyöritti enimmäkseen tämän miehen vaimo rajanaapurinsa kanssa, mutta muutkin seisoivat tiellä kotini edessä, tai näköalueella.

        JoukkovainoKeskusteluja oli kymmeniä asiallisia, kerrottiin, miten vainota, mitä tehdä. Kerrottiin, että koko alue vainoaa yhtä.

        Kaikki ketjut poistuivat, kun aloin lukea niitä, ja tuoda esiin kokemuksiani.

        Joukkovainoajien päätavoitte on ajaa kohde itsemurhaan, väkivaltaan tai muihin rikollisiin tekoihin (jotka johtavat hänen vangitsemiseen) tai hulluuteen (jonka perusteella suljetaan mielisairaalaan).

        - Kohde halutaan tehä epäuskottavaksi saamalla hänet vaikuttamaan mielisairaalta, jotta kukaan muu ei uskoisi hänen väitteitään, tekisi asiasta rikostutkintaa tai auttaisi häntä.

        - Joukkovainoajat haluavat vahingoittaa vakavasti kohdetta ilman, että he joutuvat siitä vastuuseen. Tarkoitus ei ole vain vainota kohdetta, jotta hän voisi huonosti, vaan vainoajien tavoite lopettaa hänen elämänsä, tappaa hänet hitaasti.

        - Joukkovainoaminen on kiusaamisen kehittynyt muoto.

        - Joukkovainoajat eristävät kääntämällä hänen ystäviään, perheenjäseniään ja tuttujaan häntä vastaan. Vainoajia myös laitetaan asumaan kohteen lähelle. Näin kohde on eristetty ja täysin vainoajien ympäröimä.

        - Joukkovainoajien menetelmät ovat tarkoituksellisesti outoja, jotta kohde vaikuttaisi mielisairaalta, jos hän yrittää tehdä vainoamisesta rikosilmoituksen tai puhua siitä muille.

        - Melun pito oleskelemalla kohteen kodin lähellä
        Kohteen kodin viereisillä tonteilla oleskellaan noin 100 kertaa enemmän kuin muuallajoten kohteen kotiin kuuluu kirkuminen huuto mölinä karjunta koirien räyhähaukku koneet moottorit ym läpi vuorokauden ympäri vuoden. Ulkoilu on aina pihassa, aikuiset miehet alkaa kiertää taloa, katokset ym eivät malta poistua , tuhannet vainoaa yhtä ihmistä. Tai sadat kokoontuu tielle kodin edustalle huutamaan ja kolisuttamaan muovia, karjumaan ja paukuttamaan

        Maineen tuhoaminen
        Kohteen (targeted individual) maine tuhotaan levittämällä hänestä huhuja, jotka perustuvat puolitotuuksiin ja valheisiin.huhuja saattavat levittää myös kohteen lähipiirin ihmiset, jotka on värvätty ilmiantajiksi valehtelemalla, pelottelemalla tai kiristämällä. Nämä ihmiset saattavat myös osallistua varsinaiseen vainoamiseen.

        Huhut ovat usein esim. sellaisia, että kohde on rikostutkinnan alla, pedofiili, mielisairas, uhka turvallisuudelle tai muuta maineelle tuhoisaa.

        Todellinen syy on usein esim suoraselköisyys, itse ei löhde mukaan.

        Katuteatteri
        Parveilu

        Nämä kohteen ympärillä olevat vainoajat käyvät myös hänen kuultavikseen tarkoitettuja keskusteluja, joissa viitataan hänen yksityisasioihinsa. Tieto näistä yksityisasioista on saatu salakuuntelemalla kohdetta, kuuntelemalla puheluita, tarkkailemalla tietoliikennettä tai jonkun hänen kanssaan tekemisissä olleen ilmiantajan kautta. Vainoajat myös matkivat kohteen maneereja näkyvästi, myös sellaisia, joita hän toistaa vain kotonaan ja yksityisesti.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/18501946/jarjestaytynyt-vainoaminen

        Uskomatonta, kuulostaa mt oireilta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinähän sitä on hyvin kuvattu miten laaja keinovalikoima on käytössä. Ihmiset "puhuu" mieluummin valeprofiilin ns välityksellä kun ajattelisivat että niinköhän nyt ovat yhteyksissä? Antaantuvat alisteiseksi ko mekanismien myötä, vaikea ymmärtää mitä järkeä? Miksi haluavat sallia, tunkeilla toisten elämään, esim salakatselun myötä? Ketä käyttää aikansa tuollaiseen.

        Säälittävän tyhmää.

        Kuvastaa myös tuo, että noudattavat aina samaa toimintamallia, logiikkaa, että ko toimijat ovat kuin hölmöläisiä pakonomaisesti tekevät ko tavalla koska ko manuaalissa niin lukee. Joita ryhmittymään haluavat hölmöläisinä seuraavat ja toimivat pyynnöstä.

        Kun luulevat olevansa "näkymättömissä" ymmärtämättä miten hölmöiltä näyttävät. Mutta sitä se kuvitelma ko toiminnan autuudesta saa aikaan.

        Kun useasti ovat narsistisia/psykopaatteja jotka aloittavat ko toiminnan, he pystyvät tuolta hölmöilyltä suojaamaan itsensä sillä narsistien keinolla, kun he ovat keksineet toisesta maalitetun fantasiahahmon, maalittamisnarratiivin, alkavat he uskomaan siihen, vaikka ovat itse sen kokoon pykänneet, keksineet valheelliset narratiivit, joihin ryhmään alistuvat vahingoniloiset myös mukautuvat, oli se kuinka sopimatonta normaalin kanssakäymisen tai toisen oikeuksien kanssa ristiriidassa.

        Uskovat siten täysin itse keksimiinsä juttuihin, sekoavat syvälle fantasiahahmoihinsa ja "sen" maalittamiseen. Eiväthän he suoraan ole yhteyksissä ko toiminnan kohteeksi joutuvien kanssa, keksityt jutut, valheelliset narratiivit pyrkivät antamaan heille oikeutuksen tunnetta sekaantua, tunkeilla toisten yksityisyyteen sitä häiriten, vainoten ja levittäen yksityisiuteen kuuluvia asioita muille.

        Helikopteri persoektiivistä käsin, tuon hölmöläisempää sakkia saa hakea, vakavista asioista on tietysti kyse, mutta kyllä pitäisi tuollaiset "keisarit" ilman vaatteita ajoissa paljastaa. Sillä taka-ajatukset ja ryhmittymän avulla toimintaa voidaan oikeasti ohjata yli sen näytösluonteen ja luoda ryhmittymä oikeutuksen tunteineen.

        Sopii miettiä.

        Ko manuaali toimintamalli repertuaalina, kun kohteeksi valittu koetaan uhaksi, ko toimintamallia/manuaalia käyttäen uskovat pääsevänsä tavoitteisiinsa siten, etteivät he itse joudu suoraan tekemisiin kohteen kanssa, ja ota sitä riskiä että heidän aggressio voitaisiin tuomita oikeudessa tai muuten.

        Toimivat maalittamisen turvin, minkä ovat itse fantasiahahmoineen keksineet. Tarvitsevat ryhmäpaineen ja sitä synnyttävät kaikilla keinoilla, joskus surkuhupaisesti esittäen olevansa varhaisteinejä tekemässä sitä "ulkoistamista" seurasta pois, vaikka toisen yksityiseen pyrkivät itse tunkeutumaan, kun oikeaa seuraa ei ole.

        Ko manuaalin toimintamallia käyttävät suojelevat aina jotakin, ajavat jotain asiaa, mikä on tuollaisen fantasiahahmon maalittamisen taustalla, useammat ihmiset vain ovat niin heikkoja, impulssien varassa toimijoita että jäävät siihen seura hekumaan, varhaisteinejä leikkimään, jotta ei tarvitsisi vastustaa, nähdä syvemmälle.

        Ne jotka menevät syvemmälle toimintaan, itse aktiiviseen rikolliseen toimintaan asti, salakatseluihin, häirintään, vainontaan, ja alkavat peittelemään sitä synnyttävät itsessään halun vahingoittamiseen, ja sitä kiihkoa alistumalla mukaan ruokkivat järjettömyyksiin asti. Vain kuvitelma joukon, ryhmän sisällä olosta, alistumistarpeesta synnytetty halu.

        Ko toimintamallin valitsijat ko manuaalia noudattaen, toimivat kyseenalaistamatta mitään, eivät omaa muuta kuin pakonomaisen tarpeen olla kuuliaisia agendalle. Luullen toimivansa oikein, koska fantasiahahmo on heidän tiellä.

        Tiellä, estää jotakin, tietää jotakin, pienestä ne alkavat. Suojelevat kuviteltuja mainitaan kuten kaikki kunnon narskut tekevät suurissa kuvitelmissaan tärkeyksistään.

        Ihmiset usein toteavat että luuleeko tuollaisten kohteet olevansa niin tärkeitä että heitä seurattaisiin, maalitettaisiin, käytettäisiin aikaa vainoamiseen? Kysyksen voi kääntää, ettekö muka tiedä, miten tärkeinä ko toimintamallin valitsijat itseään pitävät, kaiken yläpuolella olevina, joiden ei tarvitse välittää riskeistä, kun uskovat että ko toimintamallin käyttö vesittää itsessään kohteen puheet, toiminnan tarkastelun? Niinhän tietysti usein käy, ja näytöksi jää vain ryhmäpaineistukseen halunneiden ulkopuolistamisleikit, kun aikansa aivopestyinä seuraavat fantasiahahmon kautta tekijöiden "sen" maalittamisia.

        ?

      • Anonyymi

        Aloittaja SUOMESSA EI ole Gangstalkingia- vaan JOUKKO-VAINOA, JOUKOLLAVAINOAMISTA, JOUKKOKIUSAAMISTA, JOUKKOHÄRINTÄÄ, JOUKOLLAHÄIRINTÄÄ, JOUKKOSEURANTAA, JOUKOLLASEURANTAA, SEURAAMISTÄ, JOUKKOKYTTÄÄMISTÄ, JOUKOLLAKYTTÄÄMISTÄ, JNE... JOUKKOVAINO, JOUKOLLAVAINO

        SUOMESSA EI oli TI, T.I., Targeted Individualeja-

        vaan JOUKKOVAINOTTUJA, JOUKKOVAINON KOHDE, JOUKKOVAINOTTU, VAINONKOHDE , VAINOTTU, JOUKKOKIUSATTU, JOUKOLLAVAINOTTU, JOUKOLLAKIUSATTU, JOUKOLLAHÄIRITTY, jne...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ko manuaali toimintamalli repertuaalina, kun kohteeksi valittu koetaan uhaksi, ko toimintamallia/manuaalia käyttäen uskovat pääsevänsä tavoitteisiinsa siten, etteivät he itse joudu suoraan tekemisiin kohteen kanssa, ja ota sitä riskiä että heidän aggressio voitaisiin tuomita oikeudessa tai muuten.

        Toimivat maalittamisen turvin, minkä ovat itse fantasiahahmoineen keksineet. Tarvitsevat ryhmäpaineen ja sitä synnyttävät kaikilla keinoilla, joskus surkuhupaisesti esittäen olevansa varhaisteinejä tekemässä sitä "ulkoistamista" seurasta pois, vaikka toisen yksityiseen pyrkivät itse tunkeutumaan, kun oikeaa seuraa ei ole.

        Ko manuaalin toimintamallia käyttävät suojelevat aina jotakin, ajavat jotain asiaa, mikä on tuollaisen fantasiahahmon maalittamisen taustalla, useammat ihmiset vain ovat niin heikkoja, impulssien varassa toimijoita että jäävät siihen seura hekumaan, varhaisteinejä leikkimään, jotta ei tarvitsisi vastustaa, nähdä syvemmälle.

        Ne jotka menevät syvemmälle toimintaan, itse aktiiviseen rikolliseen toimintaan asti, salakatseluihin, häirintään, vainontaan, ja alkavat peittelemään sitä synnyttävät itsessään halun vahingoittamiseen, ja sitä kiihkoa alistumalla mukaan ruokkivat järjettömyyksiin asti. Vain kuvitelma joukon, ryhmän sisällä olosta, alistumistarpeesta synnytetty halu.

        Ko toimintamallin valitsijat ko manuaalia noudattaen, toimivat kyseenalaistamatta mitään, eivät omaa muuta kuin pakonomaisen tarpeen olla kuuliaisia agendalle. Luullen toimivansa oikein, koska fantasiahahmo on heidän tiellä.

        Tiellä, estää jotakin, tietää jotakin, pienestä ne alkavat. Suojelevat kuviteltuja mainitaan kuten kaikki kunnon narskut tekevät suurissa kuvitelmissaan tärkeyksistään.

        Ihmiset usein toteavat että luuleeko tuollaisten kohteet olevansa niin tärkeitä että heitä seurattaisiin, maalitettaisiin, käytettäisiin aikaa vainoamiseen? Kysyksen voi kääntää, ettekö muka tiedä, miten tärkeinä ko toimintamallin valitsijat itseään pitävät, kaiken yläpuolella olevina, joiden ei tarvitse välittää riskeistä, kun uskovat että ko toimintamallin käyttö vesittää itsessään kohteen puheet, toiminnan tarkastelun? Niinhän tietysti usein käy, ja näytöksi jää vain ryhmäpaineistukseen halunneiden ulkopuolistamisleikit, kun aikansa aivopestyinä seuraavat fantasiahahmon kautta tekijöiden "sen" maalittamisia.

        ?

        REPERTUAARI = VALIKOIMA, KOKOELMA

        joku ei tunnu osaavan suomea.

        Miksi maalitettu pitäisi olla 'tärkeä', kun satanismissahan jopa tapetaan ihmisiä,- eli kohde ei tarvitse olla merkittävä mitenkään- kyse on satanismi-kultti toiminnasta, jossa kultti toimii noin.

        Pitäisikin pohtia vain keinoja muutta tämä tilanne Suomessa- estää vainot tai edes plajastaa niitä, joka tietysti lopettaisi vainoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        REPERTUAARI = VALIKOIMA, KOKOELMA

        joku ei tunnu osaavan suomea.

        How Come? Manuaalissa on kokoelma toimintatapoja, siis valikoima.

        Repertuaariin kuuluu yllämainituissa viesteissä mainitut toiminnat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi maalitettu pitäisi olla 'tärkeä', kun satanismissahan jopa tapetaan ihmisiä,- eli kohde ei tarvitse olla merkittävä mitenkään- kyse on satanismi-kultti toiminnasta, jossa kultti toimii noin.

        Pitäisikin pohtia vain keinoja muutta tämä tilanne Suomessa- estää vainot tai edes plajastaa niitä, joka tietysti lopettaisi vainoja?

        Sehän on tämä ns valtiollinen yhteys, mikä aina liitetään tapauksiin, jolloin kohteiden tapahtumat vesitetään sillä, että miksi valtiollinen yhteys noin mitätöntä vainoaisi, yrittäisi päästää päiviltä tuhoten ihmisen ko metodeilla. Että supoko tms

        Mikä on sinänsä hupaisa mielleyhtymä, että ajattelevatko ihmiset että valtiollinen yhteys saisi ko tavalla päästää päiviltä tärkeämmät vahingolliset ihmiset? Että ihmisiä palkattaisiin ei vain tarkkailemaan vahingollisia toimia yhteiskuntarauhan ja ihmisten yleiseksi turvaksi, vaan jopa hyväksyisivät ihmisten kiduttamalla tuhoamisen, ikään kuin lait eivät riittäisi saamaan vahingollisia ihmisiä syytteeseen.

        Ikään kuin ddr mielenlaatu olisi takaraivossa esille pyrkimässä, että tietysti valta, valtiollinen yhteys saa tuhota vallanpitäjille haitalliset ihmiset? Pelon luonti ko tapaiselle vallan käytölle, ilman että sivistyneessä, demokraattisessa maassa keskusteltaisiin, mitä toimintamalleja sallitaan?

        Ja ketä luokitellaan etupiiriin kuuluviksi, joiden puolesta ko toimia sitten tehtäisiin ko resursseilla?

        Ihmiset paljastavat ko puheilla sen miten helposti antavat vallalle oikeutuksen tunteita, kun väärät ns poistetaan kuvioista keinoilla jos toisilla ja hyväksyvät ne, kun asiat sillä maalittamiskeinoilla ilmaistaan.

        Ihmiset luovat, vihjailevat valtiollista yhteyttä, jotta kohteet menettäisivät uskottavuutta, koska eivät voi olla niitä tärkeitä ns valtion vihollisia, jos cia sanontoja käytetään.

        Ts ihmiset hyväksyisivät ns valtion vihollisten tuhoamisen jos sellaiseksi leimattaisiin ko keinoilla? Ko keinoilla, luulisi vähempikin riittävän.

        Lähinnä tulee mieleen juurikin noita mendeleitä, joilla tarve päästä vaikuttamaan ko metodeilla, mitkä on todettu toimiviksi sumuverhon aikaansaamiseksi ja sen suhteen, että huomio ei olisi siinä mitä kohteet sanovat toiminnasta, tekijöistä vaan siinä mikä leima saadaan lyötyä ryhmiä hyödyntäen, joiden kautta kontrolloivat kaikkea.

        Voihan olla ettei ole ollut riittävän paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita, niin valtiollinen yhteys muuttuu puudeleiksi, jotka toimivat psta partioina, etupiirien ja hyvä veli kerhon klubina, pitäen yllä puudeli veryttelyä, että jospa vielä ddr ajat palaisi ja saisi avoimemmin vallan etuja ajaa ja mellestää.

        Tuollaisen toiminnan järjestäminen jonkin verran yhteyksiä tarvitsee, jonkin verran sopivaa, käännänpä katseeni muualle jne.

        Mutta kuten todettu, useammat ihmiset toimivat tunneimpulssien pohjalta, niin se päällemäinen vaikutelma jää heille voimaan, eivätkä ajatuksen tasolla pysty näkemään, ymmärtämään mekanismeja, miten heitä surutta hyödynnetään, sumutetaan.

        Ei kohteiden tarvitse olla missään suhteessa tärkeitä valtiollisesta näkökulmasta, etupiirit ovat kuitenkin se tärkein toimintaa eteenpäin ajava voima.

        Ja yllä olevan pitkän litanian tarkoitus on tuhota tämä ketju.

        Miksi et aloittanut omaa ketjua shabotaasilitaniallesi. Mikäs mielenvikaisuus sinua vaivaa.

        Mitäs tässä, kerron sulle asunto jutun, joka on totta, no olipa kerran naapuriyhteisö, mikä johti kaikenlaisiin tapahtumiin niin, että alueelle tuli ulkopuolisia ns tarkkailijoita, ja pari asettautui asunnon yläpuolelle ullakolle seuraamaan muiden naapureiden ns huumetutkintaa, puhuivat kovaan ääneen krp pomoistaan, ja esittivät yhdessä vaiheessa kuinka nyt olivat saaneet tarpeeksi todisteita, ja leikkivät mennessään, kun kuvittelivat tuntevansa profilointinsa kautta ihmisen, vitsikkäästi "jumala tässä, ujous lähti" siis ihan ihmisen normaalilla äänellä, mikä nauratti ensin, kunnes tajusi, että tyyppi on tosissaan, haluaa uskotella itselleen syitä, miksi hlö ei toimi elämässä miten olettavat ja toisekseen se, että istuvat toisten ullakolla rynkkäilemässä ja tunkeilemassa toisen elämään, niin ei tuntunut kovin hauskalta, ns tarkkailemassa naapureiden huumetoimintaa.

        Tuskin sieltä kukaan oikeasti syytettä sai mistään, oli näytelmää, minkä turvin saavat sekoilla toisten elämässä ja pyrkiä sekoittamaan ihmisiä tarkoitusperistään.

        Ihmeen paljon ihmiset haluavat osallistua näytelmiin, mihin syventyvät, kuten todettua uskoen lopulta itsensä keksimiin valheellisiin narratiiveihin.

        Mitä kaikkea sitten siellä ko ajanjakson aikana tekivät, jättivät näkemättä kun käynnistivät massiivisen maalittamisen ja tarpeen manipuloida ihmiset sekaisin, kaikessa siinä omituisessa pelossa jostakin paljastumisesta. Tuskin ymmärtävät itsekään lopullisia motiivejaan kaikessa ylimielisyydessään, siinä mitä tapahtui, mikä jäi heiltä ymmärtämättä siinä pelossa että heidät yllätettäisiin housut kintussa. Missä manipuloivat tyhmemmät tekemään rikokset puolestaan.

        Kaikenlaista voi tapahtua, suoralta käsin en kiistä kenenkään kertomaa, kun tiedän mihin pisteeseen asti ihmiset ovat valmiit menemään, toimimaan, mitättömien asioidenkin takia.

        Pyöritän päätäni vielä kerran ja tuhahdan.

        miten talonmies kiinteistöyhtiö isännöitsijä on vastuussa vaikea tajuta miksi kellarissa on iso huone jossa ilmeisesti jokin moottori bensan tai muu pakokaasun haju? Voiko saako kerrostalossa edes olla tuollaista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs tässä, kerron sulle asunto jutun, joka on totta, no olipa kerran naapuriyhteisö, mikä johti kaikenlaisiin tapahtumiin niin, että alueelle tuli ulkopuolisia ns tarkkailijoita, ja pari asettautui asunnon yläpuolelle ullakolle seuraamaan muiden naapureiden ns huumetutkintaa, puhuivat kovaan ääneen krp pomoistaan, ja esittivät yhdessä vaiheessa kuinka nyt olivat saaneet tarpeeksi todisteita, ja leikkivät mennessään, kun kuvittelivat tuntevansa profilointinsa kautta ihmisen, vitsikkäästi "jumala tässä, ujous lähti" siis ihan ihmisen normaalilla äänellä, mikä nauratti ensin, kunnes tajusi, että tyyppi on tosissaan, haluaa uskotella itselleen syitä, miksi hlö ei toimi elämässä miten olettavat ja toisekseen se, että istuvat toisten ullakolla rynkkäilemässä ja tunkeilemassa toisen elämään, niin ei tuntunut kovin hauskalta, ns tarkkailemassa naapureiden huumetoimintaa.

        Tuskin sieltä kukaan oikeasti syytettä sai mistään, oli näytelmää, minkä turvin saavat sekoilla toisten elämässä ja pyrkiä sekoittamaan ihmisiä tarkoitusperistään.

        Ihmeen paljon ihmiset haluavat osallistua näytelmiin, mihin syventyvät, kuten todettua uskoen lopulta itsensä keksimiin valheellisiin narratiiveihin.

        Mitä kaikkea sitten siellä ko ajanjakson aikana tekivät, jättivät näkemättä kun käynnistivät massiivisen maalittamisen ja tarpeen manipuloida ihmiset sekaisin, kaikessa siinä omituisessa pelossa jostakin paljastumisesta. Tuskin ymmärtävät itsekään lopullisia motiivejaan kaikessa ylimielisyydessään, siinä mitä tapahtui, mikä jäi heiltä ymmärtämättä siinä pelossa että heidät yllätettäisiin housut kintussa. Missä manipuloivat tyhmemmät tekemään rikokset puolestaan.

        Kaikenlaista voi tapahtua, suoralta käsin en kiistä kenenkään kertomaa, kun tiedän mihin pisteeseen asti ihmiset ovat valmiit menemään, toimimaan, mitättömien asioidenkin takia.

        Pyöritän päätäni vielä kerran ja tuhahdan.

        Muistin tämän ketjun aiheeseen liittyen toisenkin omituisuuden, samoihin synkän syksyn aikoihin kun tapahtumat alkoivat vyörymään, käytettiin tai jostain syystä jonkinlainen voimakas pulssiäänilaite oli käytössä, kuului. Vaikutti että avoimesti piha-alueella miehet ilakoiden kuin pikkulapset lelujensa kanssa, katsokaa osaamme tälläistä, ohjailivat sitä toisen asuntoon, jossain vaiheessa joku nainen meni sanomaan heille, että voisitte lopettaa tuon, ehkä kuului heillekin, olivathan lähempänä, usean kerrostalon muodostama alue, missä vain muutamat ihmiset tunsivat toisensa, mutta
        muodostivat lopulta "suuren salaliiton" toimiensa eli hurahtamisensa peittelemiseksi, missä ajautuivat kuin kärpästen herran kaltaiseen lietsonnan kautta hysteeriseen hulluuteen kun rupesivat elämään kuin suljetussa yhteisössä.

        Jota tunnelmaa muutamat heistä elävät vieläkin, kuvittelevat tunkeiluillaan ja kyttäämisellään olevansa yhteyksissä.

        Niin, tuosta ja noista leikeistä on jo se n 18v ja menetelmät tuntuvat kehittyvän, mutta tuo tietynlainen ns Ullakon kautta kyttääminen jatkuu, laitteet vain ovat kehittyneen niin ettei heidän tarvitse enää fyysisesti lähelle tulla kun tekniikka tuo kuvitelman yhteyksistä, vaikutusmahdollisuudesta.

        Mutta pelko heillä on kova paljastua, motiiveistaan, toiminnastaan, mihin lopulta valjastivat varhaisteinileikeillään lapset, nuoret vuosikymmeniä, jatkavat rajun massiivisen maalittamisen ns afterleikkejä, pyrkien aina samaan asuinyhteisöissä, hysteriaan, kärpästen herran yhteisön sekasortoon, vihaan, alistumiseen, todellisuustajun menettämisiin.

        Jostain syystä ns herrat ja narrit saavat jatkaa leikkejään vuosikymmeniä, aina kulloinkin vain uskotellen sitten että se on sen "fantasiahahmovaleprofiilin" velvoite muuttua sellaiseksi ettei ns ulkoisteta korkea-arvoisesta seurasta.. Hupaisaa, ja todentaa sen millä tasolla asioita ajatellaan. Kieltäen todentamasta asioita. Pyrkivät pitämään huolen ettei edes valeprofiilin pystyttäjiä saataisi kiinni ja vastuuseen, peittelevät asiaa.

        Ihmiset haluaa niin kovasti uskotella että kyllä se on "fantasiahahmovaleprofiilin" velvollisuus olla seuran kaltainen ihan niinkuin hekin, jotta sitten loppuisi (maalittaminen, halventaminen, kyttäöminen ko kautta).

        Hienoa.

    • Anonyymi

      MUUTTAMINEN EI AUTA

      Tällaista kokemusta on tuotu esille ympäri maailman, jo ennen digiaikaa. Jos vainoon kuuluun vakiosti elektronista häirintää, sitä ei pääse pakoon minnekään. Kokeiltu on ympäri maailmaa. (Kuulemma Espanjassa pääsisi, mutta mitenkähän on.)

      Kun v.2015 minulle kerrottiin, että olen gs-vainon kohde, oli jkv. tekemisissä muiden kohteiden kasnssa, pääosin somessa. Kuulin kuvauksia siitä, miten taas e-häirinnällä tehtiin kotona asuminen mahdottamaksi. Oli pakko lähteä vaikka kaverin nurkkiin.

      Jos vainon toteuttamiseen käytetään stalkkereita livenä, niitäkin voidaan rekrytoida uudelta paikkakunnalta.

      • Anonyymi

        No- maastamuuttaminenkaan ei auta. Vaino jatkuu seuraavassa maassa- katsos kun illuminati ja satanistit on kaikkialla länsimaissa vallassa.

    • Anonyymi

      MIKÄ PARAS VAIHTOEHTO: KERROSTALO, RIVITALO, OMAKOTITALO

      Selvästi oltiin sitä mieltä, että kerrostalo on pahin vaihtoehto. Muista erilaisia kokemuksia. - Joku on huomannut, että paritalo kaupungin laidalla olevassa kaupunginosassa.

      Mitä kokemuksia sinulla on?

    • Anonyymi

      SE PAHIN VAIHTOEHTO: KERROSTALO

      Kun muuttaa uuteen paikkaan, voi alkaa sattumaan ja tapahtumaan.

      Jos vainoon kuuluu stalkkausklassikkoja, muut asukkaat alkavat toteuttamaan niitä.

      Voi tehdä huomioita asunnoista: joku "tyhjillään" ja niin edelleen.

      Asutko/oletko asunut kerrostalossa.

      • Anonyymi

        MYÖS OMAN KOTITALON YMPÄRISTÖ STALKKEREIDEN HALLITSEMAA

        1.Ihan siellä kerrostalossa, kun huoneiston ovan avasi,saattoi ensimmäinen stalkkeri olla valmiina iskemään. Tai rappukäytävässä tai viimeistään ulko-ovella. Kyllä oli kiihkeää toimintaa aikoinaan.

        2. Sitten astuu pihamaalle, kahden kerrostalon päädystä ja tien toisella puolella olevasta rivitalosta saatettiin ammuskella energia-aseella. Tai sitten jalkaisin pihalla oleva asukas teki työtä käskettyä, vaikkapa huuteli triggereitä. Jos selvisi parkkipaikalle/autokatokseen ja sieltä vielä kadulle, oli hienoa.

        3. Kotona asuminen saatettiin tehdä osaksi päivää mahdottomaksi, esim. pilaamalla ilma käryillä, savuilla, huumesavuilla, ym. Koko ajan tuli lisää jostakin patterin takaa. Saattoi mennä parikin viikkoa yhteen menoon. -Tai muista syistä mahdoton olla sisätiloissa. -Ihan vaalmiina stalkkerit saivat ohjeet näihin häirintöihin.

        4. Jos kävellen lähti, kadun varren taloista saattoi tulla mitä vaan: ultraäänellä tasapainon viemistä tai 50 metriä yskimkistä ikkunoista.

        MITÄS KOKEMUKSIA SINULLA ON OLLUT?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MITÄS KOKEMUKSIA SINULLA ON OLLUT?

        Täällä keskusteluissa trollit rääpi, ettei kerrostalon paksujen seinien läpi e-häirintä, esom. mikroaallotus ei pääse. Minä vastasin, ettei tarvitsekaan, minulla on joka huoneessa ikkun/ikkunoita. Niiden läpi grillataan helposti.

        SIIS KODIN IKKUNAT PITÄÄ OTTAA HUOMIOON, KUN MIETTII MISTÄ E-HÄIRINTÄ TULEE.

        paljon mahdollista- mutta esim seinänläpi kameroita on olemassa.- ja mm. Kristian Parviainen on kertonut monista tekniikasta joka käytössä, josta virallinen tiede ja uutiset ei kerro mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MITÄS KOKEMUKSIA SINULLA ON OLLUT?

        Oisko sulla asiaa psykiatrille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oisko sulla asiaa psykiatrille?

        voi duudelis, trollilla on vanhentunut viestilista. Psykiarit ovat loppumassa. Monilla psyk.osastoilla on enää vain etäpsykiatrin palvelut ja niille osastoille on kuukausien jonot.

    • Anonyymi

      KOTIRAUHA/YKSITYISYYDEN SUOJA

      Voitteko panna pahemmaksi kuin , mikä on nykyinen tilanteeni. Kerrostalo, jossa olen asunut yli 30 vee. En ryhdy todistelemaan tässä yhteydessä mitään, mutta pakko on ollut myöntää, että näin on.

      1. ELÄN TOSITVE:SSÄ.Kamerat ovat varmaankin vuosien aikansa vaihtuneet pienempiin ja tehikkaampiin. MUTTA hyvin suuret määrät ihmisiä voivat kännykän näytöltä seurata elämääni. Jatkunut jo vuosia.

      2.Kaikki, mitä kotona ( ja muualla) hiljaa höpisenkin tai mutisen, KUULLAAN SELVÄNÄ PUHEENA Mitä kautta, missä jakelu vai suoraanko kännykkään. ??? Mutta ihan varmasti kuulevat.

      3. Elektroninen häirintä on saatu monipuolisesti asennettua. Tutkalla näkevän hyvin, tarkkakin pistely onnistuu. Jne.

      4. LUVATTOMAT KOTIKÄYNNIT. Tästä on olemassa ketju. Koetan löytää.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kun ihmiset huomaavat tuollaista toimintaa, normaali ihminen reakoisi ja ymmärtäisi ettei toisen kotirauhaa/yksityisyyteen voi tunkeutua.

        Mutta ihmismieli on heikko ja erityisesti niillä jotka lähtevät mukaan tuollaisiin toimintoihin, se joukon tuoma oikeutuksen ja pelon tunne saa monet ihmiset vain menemään mukaan halussaan siten mukana vahingoittaa toista, vajoavat mukaan kun saavat ns "näkymättömissä" joukon turvin alistua sadismille kun mustamaalaus ym fantasiavaleproofilit alentavat toisen ihmisarvoa.

        Eihän he oikeasti "näkymättömissä" ole, luottavat vain siihen, että kun on joukkio jo ns takana, ovat he oikeutettuja kun ovat niitä sopeutujia, mukautuvia, ryhmään alistuvia, jotka alistumalla ylentävät itsensä. He alkavat kuvittelemaan että heillä oikeus "ajaa" ryhmästä ns poikkeavat pois, mihin maalittamisen jälkeen ihmisen luokittelevat, kun alistuvat aivopesulle. Alkavat elämään valeproofilien kautta ryhmä elämää, missä ei sinänsä mitään järkeä ole, kun sellaista oikeaa ryhmää ei ole, on vain alistuneiden pelkoon ja vahingoittamisenkiihkon saaneiden alistumista "mukaan".

        Vetoavat tuollaisiin ihmisiin jotka tarvitsevat keinotekoisiakin ryhmiä, uskotellessaan siten olevansa yhteisöissä turvassa ja oikeutuksen tunteessa. Vaikka ajautuvat antamaan tausta-ajatuksien ajajille tilaa mellastaa omien tarkoitusperien parissa. Mutta ihmiset ajattelevat vain lyhytnäköisten tunne impulssien mukaisesti, todentaen sen tyhjyyden mitä heidän elämänsä pitää sisällään.

        Oikeuksien edestä ja puolesta on oikeus puolustaa/puolustautua.

        heillä on aina 'hyvä syy' ja oikeutus teoilleen- mutta joukkovaino-taloissahan kaikki on samassa juonessa?

      • Anonyymi

        Erittäin tuttua vuokissa

    • Anonyymi

      RISKITILANTEITA OMISTUSASUNNOSSA

      ovat koko taloa koskevat remontit. Esim.putkiremontti koskien sekä viemäreitä että vesijohtoja. Töppäillä voidaan miten vaan, mutta TI:n asunnon suhteen kaikki on suunniteltua.

      Olin muuttanut remonttievakkoon. Minulle joku tuli -ittuilemaan, että vessani tulee olemaan tukossa vähän. Minulle aiotaan asentaa pytyn alle viemäriputki, jossa on kapea kohta. Jää
      - askat kiinni siihen. Soitin siskolle huolissani. Siihen aikaan puheluni kaapattiin ja hyvin levisi tieto. (Ei voitu enää toteuttaa.)

      Tehtiin sitten -askajuttu käyttöveteni puolelle. Kyllä sain ihmettellä ja koota havaintoja. Lopputulokseni oli, että vettä ei voi juoda eikä käyttää ruoanlaittoon tulematta kipeäksi. Rupesin raahaamaan lähdevesipulloja kaupasta. - En saanut mistään vesitutkimusta. ---Vaiheita on ollut.---Tulisi pitkä stoori, jos kertoisin.

      • Anonyymi

        Teetin myös huoneistoremontin. Kaikki pinnat ja kaapit uusiksi. (Nyt menin näköjään vaaralliselle alueelle. ) pitää jättää tämä aihe.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teetin myös huoneistoremontin. Kaikki pinnat ja kaapit uusiksi. (Nyt menin näköjään vaaralliselle alueelle. ) pitää jättää tämä aihe.

        Vesiputkiremppaan se lisäys, että kaikkiin muihin huoneistoihin ja paikkoihin tulee juomakelpoista vettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vesiputkiremppaan se lisäys, että kaikkiin muihin huoneistoihin ja paikkoihin tulee juomakelpoista vettä.

        Vähän tarkennusta:

        -söin eineksiä
        -kahvia valmistin ja tulin kipeäksi jo pienestä määrästä. kokeilin eri kahvilaatuja. Ei apua. Kahviloiden kahvia saatoin juoda.
        - kph:n peilikaapin altaan reunat tulivat päivän aikana ruskean liejuisiksi
        eläinhavainnot:
        - koira tuli kylään. Ei juonut tarjoamaani vettä. (Itse oli jo siirtnyt lähdeveteen.) Vaihoin kiposta veden lähdeveteen. Ei juonut, vaan haisteli kipon reunoja. Panin lähdevettä kertakäyttölautaselle. Joi.
        - vein linnuille kertakäyttöastiassa lähdevettä juotavaksi. Panin isoon astiaa hanavettä kylpyvedeksi. Ei kelvannut. Yrittivät kylpeä juoma-astiassa.
        pakko tutkia vesi:
        Kesällä vein pihalla olleeseen koiran leikkialtaseen lisää vettä.Siellä oli jo koira vedessä, kun vein lisävettä ämpärillisen hanavettä. Kun kaadoin sen altaaseen, koira syöksyi pois. -Omista syytti minua koiransa myrkytysyrityksestä.
        -----Tutkittaminen oli farssi.---
        ETTÄ NK.luulosairauttani ollut.---

    • Anonyymi

      Tässä talossa asumiseen muiden asukkaiden seassa ja naapurustoon liittyy tietenkin paljon stalkkaamisia, koska olen asunut pitkään ja TALO SIJAITSEE PIKKUKAUPUNGISSA, small town terrorism toteutuu myös.

    • Anonyymi

      LOPPUUN AJETTU SENIORI 80 vee. Mitenkäs semmoista enää voi rääkätä vainolla.

      ELEKTRONINEN HÄIRINTÄ EI LOPPUNUT JA ON AIKA RANKKAAKIN. Asumiseen liittyen sekin että , päivisin on koko ajan perushäirintä päällä. Sitä voi helposti voimistaa ja tehdä muitakin juttuja.

      ASUMISTA VOI RAJOITTAA. Juuri on ollut esimerkkinä kph/wc-tilan käytön haittaaminen/miltei estäminen. Luovutin kellarikomeronkin pois tulvan takia.
      Näistä kertomusta tarjolla, jos viitsitte lukea.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18267402/gang-stalking----kaikki-pyritaan-estamaan#page-top

    • Anonyymi

      KOMMENTOIN ALOITUSTA TAAS KERRAN NIIN, ETTÄ TÄMÄ ON TROLLIKETJU. Kirjoitettu yhteen putkeen lyhyessä ajassa. Viestien tiedot olen kirjoittanut joskus muihin ketjuihin.

      Asioita viesteissäni ei ole muutettu, on vaan lyhennetty ja kirjoitettu neutraalilla kirjakielellä.

      • Anonyymi

        no, trolliketju säilyy

    • Anonyymi

      Saa nähdä julkaistaanko seuraava viesti. Minulta ei nykyään julkaista juuri mitään.

      • Anonyymi

        Luin äsken eräästä naamakirjasta pitkän viestin siitä, miten joku on yrittänyt äänittää veden laskemisen ääntä, joka kuuluu naapurista." Lasketaan sata kertaa tunnissa." Selitin, että olisi tullut niin iso vesilasku, että olisi taloyhtiö kiinnittänyt huomiota. Ei lasketa vettä, vaan käytetään äänitallennetta, joka voimistaen kohdistetaan hänen korviinsa. Minun aikana käytettiin microwavehearingia.

        En välitä muistella, mutta kun palautu mieleen, luettelen kuuntelemiani häirintöjä.
        - Vessan vetäminen
        -kaapin oven avaamisen ja sulkemisen ääni, johon oli ehdollistettu herääminen
        - naiminen
        -vauvan itku lapsettomalla parilla
        - oven saranoiden voimakas narina
        - pölynimurin hurjan voimakas ääni
        -remontin ääniä
        -poraaminen
        -talon ulko-oven sulkeutuminen muutaman kerran heilahtaen lukkoon
        sun muuta

        siis kaikki voimistettuna

        Kuuluuko tähän samaan sarjaan jatkuva naulominen 7vrk viikossa rakennetaan hyllyjä puretaan hyllyjä

        Monta kohtaa noista koettu- jännä että alkuvaiheessa ei edes tajunnut olevansa joukkovainon kohde... ja todella kuuluvana- kerran jopa sietämättömän kovana metelinä...

        eräs piirre että muuten kerrostalo saattaa olla lähes äänetön pitkiä aikoja... vaikka normaalisti asumisesta tulee ääniä..

    • Anonyymi

      taas ollunna
      jottai mm
      -seurantaa tosi paljo jne...- ei ehkä kuulosta pahalat, mutta käytännössä voi olla... etenkää kun ei tiedä miksi kuka...
      muuta kaippa samaa mieleenvaikuttamista, peliä jota ollu jo pitkään?

      SATANISTI TOIMINTA mm. = JOUKKOVAINOt, MIELENKONTROLLIt, JNE.-.-.-.?

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17749780/joukkokiusaajat-joukkovainoajat-on-natsi-rikollinen-ja-ihmisoikeusrikollinen

      https://duckduckgo.com/?q=fasistisuvut&ia=web

      https://web.archive.org/web/20210506154834/http://ultra-lehti.com/kirjat/arv-mielen_vaarat.html

      • Anonyymi

        muuta= mutta

    • Anonyymi

      Gang stalking alkuaikoina TI:t muuttivat usein.Sanottiin, että heidät pakotettiin muuttamaan. Yrittivät päästä pakoon vainolaisiaan. Muuttaminen ei lopeta vainoa. Ei edes elektronista häirintää.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      kirjoitin otsikkoon GANG STALKING , on keyword

      en enää tiedä, mistä kakista vainoista on kyse

      • Anonyymi

        Siis kirjoitin ketjun otsikkoon sanat gang stalking, että sain sen tälle palstalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis kirjoitin ketjun otsikkoon sanat gang stalking, että sain sen tälle palstalle.

        gangstalking toimii paremmin?

        s24 muutti eli HUONONSI homman niin että haku ottaa vain YHDEN sanan huomioon...

        aiemmin otti kaikki hakusanat huomioon ja oli helppo löytää esim haluttu yksi kskustelu

    • Anonyymi

      Kyllä tätä voi nimittää vainotaloksi. 1980 luvun puolivälissä muutin tähän kaupunkiin. Asuntotilanne oli vaikea, Ostin alkuasunnoksi tämän kämpän. Juutui tähän. Yläpuolleni muutti pian henkilö, joka juuttui sinne. Vasta viime vuosina yritin ottaa selvää, mikä on. Selkisi ketjusta elitistisatanistisalaseura harjoittaa eläinrääkkäystä. (nimi suunnilleen, ketju on poistettu.) Että semmoista asukasporukkaa ja pomo yläpuolellani.

      • Anonyymi

        Tiedossa että perässä on muutettu jopa omakotitalo-alueellekin- eli ostettu läheltä omakotitalo kun kyse on näiden satanisti-illuminaatti-eliittien seuranta , jne kuvioista...

        Hiukan alkaa ihmetyttään kun myös ulkomailla jatkuu sama...

        Vapaamuurarit, jne satanisti-kahelit, jne...

        helvettiin ne joutuvat?

      • Anonyymi

        Tässä vainotalossa on valkopesula. Kaikki mahdollinen, mitä ihmisvoimin gang stalkingista voi toteutettaa, on. Jälkeenpäin kielletään kokonaan tai joku pikku juttu myönnetään.

        Riksussa hullu alue sinne motellillepäin?-

    • Anonyymi

      Onko kellään ollut kokemusta jonkun uskonlahkon / poliittisen joukkion harjoittamasta gang stalkingista?

      Itselläni saattaa olla, niin vaikea kuin sitä on itsenikin uskoa.

      Jos heittäydyn vainoharhaiseksi / epäluuloiseksi ja alan nk. seurata oletettua lankaa, minne se mahhd. johtaa, niin esim. tässä tapauksessa lankakerän päätä pitelevä mahd. joukkio ei kyllä itseäni yhtään yllätä.

      Vaihtoehtoja on tosin muutama. Mitä tästä päättelen?

      Mutta, mikä noilla tyypeillä on motiivi? Ihan vaan halu kiusata? Jotenkin en usko noin maltilliseen motiiviin.

      Niin suuri vaiva ja laaja henkilökunta.
      Siellä täytyy olla takana jokin todella suuri motiivi.

      Myös uhrin on oltava heille jossain mielessä erittäin merkittävä.

      • Anonyymi

        Tämän ketjun nimi on GANG STALKINGIN KOHTEEN ASUMINEN

        -miten uskonlahkon vaino näkyisi asumisessa?

        - miten poliittisen joukkion vaino näkyisi vainon kohteen asumisessa?

        miksi kirjoitit tällaisen viestin?

        Voin avata tätä asiaa sen verran, että uskonlahko elää omassa kuplassaan, samoin poliittinen joukkio. He ovat ainoita oikeita ihmisiä, muut ovat huonoja. Ja niitä huonoja saa vihata. Vainon kohde on oikein huono. On ihan perusteltua ja oikeutettua stalkata sellaista.

        Kyllä tämä talon elämässä näkyy.

        Kirjoitan tähän väliin yli 2 vuotta vanhat muistiinpanot havainnoistani varsinkin koskien yläpuolella asuvaa noita-akkaa. (eli3.3.2022)

        Se, joka tätä porukkaa tanssittaa pillinsä mukaan, on maligni narsisti, sadisti ja vähintään sosiopaatti.

        - Tähän vainoon kuuluu kauheita rangaistuksia. Esim. minuty ehdollistetaan johonkin. Kun triggeri laukaisee reaktion, minua rangaistaan reaktiosta.

        - näillä ihmisillä suolapatsaaksi jähmetettyjä lapsia, koiria

        - eläinrääkkäys: lapsia traumatisoidaan pakottamalla katsomaan eläinrääkkäystä

        -mikä aate kieltää valokuvien oton?

        - kysytiin minulta olenko ollut saatanan palvonnan kanssa tekemissä

        -purskahtavat räkäseen nauruun, jos joku satuttaa itseään ja voihkaisee

        -TV:stä saa katsoa vain joitakin erityiskanavia

        - KOSTAMINEN on suhteetonta

        -vahingoniloreaktio (luulin alkuun): voimakas reaktio silmiin ja kasvoille, reaktio siirtyy alaspäin kehoon, yrittävätkö estää? Vyötärölle siirtyessään menevät kaksinkerroin. Kyse oli oksennuksen pidättämisestä. Ihmettelin, miksi heille on tehty näin epämiellyttävä reaktio.
        Myöhemmin olen tajunnut, että on halveksunta ja inho ihan oksennukseen asti.

        - maassa makaavan potkiminen, puolustuskyvyttömän kimppuun käyminen - se innostaa heitä

        -sadismi

        - ovat koviksia, halveksivaa nauramista

        - henkilökohtainen reviiri, yksityisyys, koskemattomuus, niin suurta, ettei tavis tajua

        Tällaisia huomioita. Edelleen kyselin noita-akasta. Missä järjestössä tai muussa tehdään lapsille niin rankkoja aivopesuja, että vielä aikuisena näkyvät fyysisinä reaktioina ja käyttäytymisenä näin pakonomaisen voimakkaina. -Kerroin ja kuvailin niitä. Ne poistettiin siinä vaiheessa, kun tajusin olevani tekemisissä salaseurastanismin kanssa. Siitä sitten rupesin ottamaan selvää.

        Hyvin kuvattu ja näyttää noudattavan useissa samankaltaisissa tapauksissa samaa kaavaa, samoilla mekanismeilla. Juuri tuolla tavalla.

        Olen ko henkilölle kertonut olevani pahoillani siitä, mitä hänelle jo lapsena tehty, mutta kauhistelevani lopputulosta mikä hänestä on tullut-

    • Anonyymi

      Haluavat itse tuntea olevansa hyvin merkittäviä, kohle on toisarvoinen mutta käyttökelpoinen kun ei enempääkään viitsi vaivautua.

      • Anonyymi

        satanismin psykopaatteja eli mielenkontrolloituja hajotettuja henkisesti jo pienstä jne-ne tätä sakkia jotka tuota kahelia vainoa tekee-?

        järki-ihmiset ei moista voisi tehdä...?

        valtio johtaa- vapaamuuratit- joten osa harhautettu mukaan kun aina keksitään joku oikeuttava syy, jonkatakia esim seurataan, jne?

        4 salaliittoteoreetikkoa muuten joutunut vaikeuksiin aika lyhyellä ajalla nyt- kun NATO-ja DCA alkoi suomessa...?

        Minun kohdalla lienee kyse eliitin lapsilleen tekemistä aivopesuista, esim. että ovat ylivertaisia tavallisiin ihmisiin verrattuna. JNe. -Tästä aiheesta on muualla.

        Minulle on vihjailtu moineen kertaan, että vainoni tulee vasemmalta. Nyt vasta, kun punikit (ex-kommunistit) kirjoittivat selonteon puolueestaan, tajusin. Heitä kuulemma asuu tässä taloyhtiössä. - Tajuamiseni on sen verran uusi, etten heti selosta sitä täällä.

        Siis eliitistä punaisiin. Ja muut siltä väliltä.

    • Anonyymi

      Suomalaisia poliiseja on suotavaa tappaa, kunnes rikollisuus on täydellisesti poistunut!!!

      • Anonyymi

        joukkovainoajasika pisti itse polseja uhkaavan viestin että saisi keskustelun pois...?

        Poistakaa persunatsin viesti- mutta älkääkä koko keskustelua.

    • Anonyymi

      vapaamuurareita

    • Anonyymi

      Gang on saksaa ja tarkoittaa suomeksi muun muassa: käytävä, kulkuväylä, vaihteisto, ryhti, astunta, ura, kouru, toiminta, matka, kävely.

      • Anonyymi

        Gang on myös englantia ja tarkoittaa joukkoa, ryhmää, joukkiota. Jälkimmäinen sana on myös englantia eli stalking, väijyminen. Joukkoväijymistä sanatarkkaan ottaen.

        Gang stalking oli alunperin isossa maailmassa viranomaisvetoinen vaino. Sitä tehtiin virallisesti vahvistetun kaavan mukaan. Suomen joukkovainotut ry: n kotisivuilla on julkaistu entisen FBI agentin Ted Gundersonin paljastuksia, esim.

        Gang stalking termi on vuosien aikana kokenut devalvaation suuren ja kaikenlaiseen stalkkaamiseen käytettynä. - Gang stalking vainoa ei ole, mutta paljon siinä vaikuttaviksi todettuja vainokeinoja käytetään edelleen.

    • Anonyymi

      Eiköhän nuo tyypit ole jo valmiiksi niin sekasin että mikä porukkahölmöily vaan passaa, voitais vaihtaa lennosta toiseen kunhan vaan kontaktointi ja pätemisentunne. Puhe on mökellystä ja töppäävät ohjauksessakin.

    • Anonyymi

      40 vuotta sitten tulin paikkakunnalle, jossa vaikea asuntotilanne. Vain sosiaalikaupunginosassa oli tyhjiä. Ostin muualta tämä ensi/hätäsasunnon. Piti katsella rauhassa parempi. -Nyt järkytykseseni olen asunut paikakunnalla 40 vuotta ja tässä pikkukämpässä, joka nykyään varusteltu kidutuskammio. Kesällä oli muutoa ulos ja sitten sisään. Nyt talo täynnä pirteitä stalkkereita.

    • Anonyymi

      vinkkejä voisi laittaa miten välttää ongelmia jos asuu- ainahan on uhka jos jossain asuu- koska vainoajat voi järkätä ongelmia kaikessa.

      • Anonyymi

        Vaikea vinkkejä antaa enää nykyään. On jo käytössä remote neural monitoring eli etäältä hoideltu aivoihin kohdistuva energiateknologia. Riittää, että linkkitornista on suora yhteys ja satelliittejä on ollut iät ja ajat.

        kasnalaisoikeudet olisi hyvä tietää, jne.

        5G-n sanotaan pystytään kohdistamaan 700 metriin tarkasti kohteeseen- eli säteilyttämään- ja linkkitorneissa on skannerit eli läpivalaisu- ja kamera, laitteet, joilla näkevät kaikkialle.

        Mutta jos asuu vaikka kerrostalossa, saa livenä stalkkausta tämän lisäksi.

        Omasta talosta ja naapuririvitalosta.

    • Anonyymi

      Kun minulle 2015 päästiin kertomaan, että olen gang stalking vainon kohde, rupesin ottamaan selvää siitä vainosta. Minulla ruuhkaan asti stalkkereita kimpussani. -Rupesin erittelemään tämän talon/taloyhtiön sisältä tulleen stalkkaamisen: huoneisto kerrallaan Ja sitten vielä kadun toisella puolella olevasta rivitalosta tulleen, ASun ekassa kerroksessa ( lasitettu parveke ja makuuhuoneen ikkuna sinne päin.)

      Tuli nippu paperia. Joillekin uusille asukkaille annoin sen. Vainopomi ei tykännyt. Minulta varastettiin nämä (onneksi vain näitä) muistiinpanot ja korvattiin trolliversiolla. - Kyllä osattiin monenlaista.

      • Anonyymi

        Kun tietoisena vainostani liityin TI porukkaan, sain some- keskusteluissa hyvää kokemustietoa-"Jos et ole loputtomiin joutunut kuulemaan remontin ääniä tai poraamisen ääntä, et ole gs-vainottu. Minä pystyin selittämään, miksi muut asukkaat eivät kuulleet. Käytössä oli mikrowave hearing tekniikka. (Silloinen nimi. Nyt sille termille annetaan googlaten muu merkitys.

        Mikrowave hearing: tarvitaan alkuperäinen ääni, useimmiten tallenteelta. Se ohjataan stalkatun asuntoon, jossa se voimistetaan. Siihen tarvitaan kaikupohja, joka voi olla vaikka ikkuna.Minulla on ollut pullokin.

        Ei noista voi tietää, itsekin ihmettelin jatkuvaa remonttitarvetta naapuriasunnossa, uusi asunto ja koko ajan jotain rempattavaa, ajattelin että vuokralaiset vaihtuu tiuhaan, ja aina paikattavaa riittää, se tiheys uuden asunnon suhteen poraamisineen, paukutteluineen, ikäänkuin aina olisivat uutta parkettia laittamassa, seiniin reikiä, paikkauksia, uusi asunto?

        Mielenkiintoinen ketju. Valitettavasti tuollaisia asioita tapahtuu. Ihmisten pitäisi tarkemmin miettiä kun huomaavat/lähtevät mukaan, että ketä se lopulta palvelee. Ja pystyä välttämään heidän manipuloinnin mukaan.

        Rekrytointi on ovelaa ja julmaa. Kun on vahingossa lähtenyt johonkin kertaluontoseen vaikka palkkion luvaten ja sitten jotakin sisäpiirin asiaa tietoonsa, ei voi enää kieltyä. Jos sanoo, ettei rupea enää.. ilmoitetaan, että jos ei rupea, joutuu itse kohteeksi.

        Tässä taloyhtiössä on luvattu palkkio stalkkaamisestani taloon muuttaneelle. Yhteenaikaan se oli uudempi ja isompi auto. Seurasin jonkin aikaa sitten PALJASTIN. Vähän haittasi tätä toimintaa. Mutta jatkuu vielä. Autoinakin, mutta muunakin.

    • Anonyymi

      Jos laajentaa otsikkoa: gang stalking kohteen asuinpaikkakunta

      Varsinkin ennen pieni paikkakunta oli pahin mahdollinen. Iso kaupunki, vaikka Helsinki, oli helpompi. Siellä on anonymiteetti. On helpompi piiloutua.

      Nykyään pienessä paikassa on entiset hankaluudet ja lisänä etävaikuttaminen e-häirinnällä.

      Isossa kaupungissa ei pääse enää piiloon. Etähäirintää pystytään toteuttamaan aina vaan paremmin.

      • Anonyymi

        Eikä hyödytä enää muuttaa keskelle metsää, mitä ennen tehtiin. Eikä hyödytä muuttaa Lapin autiotupaan. Sinnekin uudella teknologialla ylletään. Eikä ulkomaille. Sieltä tavoitetaan.

        Minä olenkin harkinnan tuloksena päätynyt itsariin. Vaino ei muuten lopu. Minulle vain tavallista hankalampaa toteuttaa sitä.

    • Anonyymi

      Tämä ketju koskee lähinnä gang stalkingia, joukkovainoa. Siinäkin on nykyään elektronista häirintää.

      Sitten on pelkästään elektronisen häirinnän kohteena olevia vainottuja.

      • Anonyymi

        Jos on tarvista/mielenkiintoa tietää elektronisesti häirittyjen asumisoloista/suojautumiskeinoista/elämismahdollisuuksista, tietoa löytyy NWO"naamakirjasta". Googlaa: joukkovaino, sieltä löydät FB:n koko nimen.

    • Anonyymi

      Kun keskustelin aiheesta toisen TI:n kanssa, hän sanoi, että tätä on tehty jo sata vuotta, mutta olemme ensimmäiset, jotka voi puhua,tuoda esille, mitä meille on tehty. Tämä digimaailman, netin ja somen ansiosta. - GS-vainoon on kuulunut uhrin leimaaminen hulluksi.

    • Anonyymi

      No joo, pilalle trollattu. Eipä tässä ketjussa juurikaan asumisesta kirjoiteta,

      • Anonyymi

        Tai oikeastaan on käytetty hyväksi siihen, että on muunlaista asiaan liittyvää voitu kirjoittaa.

        Kannattaa lukaista, erissä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      212
      12007
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8238
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6398
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5329
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      52
      4548
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      123
      3998
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      59
      2072
    Aihe