Pohkeet pamahtavat jumiin

Tämä on nyt kolmas vuosi, kun tapahtuu sama ilmiö. Pohkeet pamahtavat juostessa tai ponnistettaessa jumiin. Tuntuu kuin koko pohje jumiutuu kerralla. Nyt yritin varautua juoksukauteen juoksemalla kerran viikossa juoksumatolla.
Olen kärsinyt muista vaivoista ja sairauksista ja joudun aloittamaan lenkkeilyn lähes aina alusta. Talvisin tulee hiihdettyä 500-800km ja siihen päälle 1-2 kertaa viikossa kuntosalia. Teen myös pohkeita salilla pitääkseni pohkeet kunnossa, sellainen sarja on kerran viikossa 5*15 60kg.

Olen juossut muutamia vain 5km-6km lenkkejä 36-45min, eli ei mitään kovaa. ja yritän pitää määrät ja vauhdit maltillisina, ettei tulisi näitä pohjekipuja.
Nyt meni eilen pohje jumiin kesken lenkin ponnistusvaiheessa. Jumi uusiutuu koko kesän tosi herkästi enkä pääse oikein juoksemaan koko kesänä. Lievää ylipainoa on 93kg/180cm. 2018 juoksu kulki hyvin kovassakin maastossa meni 21km/2h. Sen jälkeen sairastelin talvella ja hyvä kunto hävisi. Ikää on 50v ja kunto häviää nopeammin kuin nuorena. 1-2kk taukoa niin saan aloittaa kaikki alusta.
Viime vuonna olin lähdössä matkalle ja hyppäsin portailta alas. Oikea pohje repesi silloin tai meni jumiin. Nyt oli kyseessä vasen pohje. En juurikaan venyttele. Alkuun yleensä kävelen reilu 500m ennen kuin lähden hitaasti juoksemaan.

Onko vinkkejä tuohon pohjekipuun tai pohkeiden jumiintumiseen. Tämä on jotenkin outo ongelma. Nuorena ei tämmöisiä tarvinnut miettiä ja cooperissakin meni melkein 4km
8281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juoksetko liian vahvasti päkiöillä? Se on aika paljon jos 50v 93kg ukko pomppii päkijöillä. Kummallista jos hiihto ja kävely onnistuu, mutta juoksu ei. Vauhtia pois?

Äänestä

Korkeamman dropin/offset (10 ja enemmän) kengät voisivat olla avuksi. Painoa liikaa ja suuret salilla treenatut pohkeet ongelma. Ehkä juoksu ei vaan onnistu noilla spekseillä.

Äänestä

Pohkeet on aina olleet isot, vartalomalli on aina ollut lihaksikas, vaikka en ole niitä yrittänyt kasvattaa, teen aina pitkiä sarjoja.
Maratoneja varten olen käynyt hierojilla, jotka ovat kyllä sanoneet, ettei ole juoksijan vartalo. Juoksu olisi paras keino tiputtaa 5-8kg.

Tuo vinkki siitä että askel menisi enemmän päkiällä voisi pitää paikkansa. Pitää tutkailla tätä kun pääsen juoksemaan.
Voiko olla jokin ruokavaliojuttu?

Äänestä
  • Niin vähän arvelinkin, että olet lihaksikas paksupohje, jos menevät jumiin. Mitenpä sen hölkän silloin rennosti alkaisi?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Niin vähän arvelinkin, että olet lihaksikas paksupohje, jos menevät jumiin. Mitenpä sen hölkän silloin rennosti alkaisi?

    Enemmän vaimennusta tossuihin?

    Äänestä

Kevät on asiansa osaavan fysioterapeutin kulta-aikaa kun harrastajuoksijat palaavat lajin pariin talvehtimistauolta. Seurauksena on pitkä jono oven takana.

Äänestä

AP tässä. Juoksin alkuviikosta vahingossa lenkin vaelluskengillä sellaista talvipolkua pitkin. Jäykillä kengillä askellus osuu paremmin koko jalkapohjaan. Kokeilin sitten eilen juosta ihan lenkkareilla eilen. Yritin juosta nyt siten että jalkapohja osuu maahan aj ettei päkiät korostu. Pohkeet kestivät.
Muistin, että vuosia aikaisemmin vaivasi luupiikki ja siksi askellukset muuttui enemmän päkiöille, kun yritin varoa luupiikkiä.
Kiitos vinkeistä. Homma taisi tulla kuntoon.

Äänestä
  • Hieno homma, hyviä lenkkejä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on nyt kolmas vuosi, kun tapahtuu sama ilmiö. Pohkeet pamahtavat juostessa tai ponnistettaessa jumiin. Tuntuu kuin koko pohje jumiutuu kerralla. Nyt yritin varautua juoksukauteen juoksemalla kerran viikossa juoksumatolla.
Olen kärsinyt muista vaivoista ja sairauksista ja joudun aloittamaan lenkkeilyn lähes aina alusta. Talvisin tulee hiihdettyä 500-800km ja siihen päälle 1-2 kertaa viikossa kuntosalia. Teen myös pohkeita salilla pitääkseni pohkeet kunnossa, sellainen sarja on kerran viikossa 5*15 60kg.

Olen juossut muutamia vain 5km-6km lenkkejä 36-45min, eli ei mitään kovaa. ja yritän pitää määrät ja vauhdit maltillisina, ettei tulisi näitä pohjekipuja.
Nyt meni eilen pohje jumiin kesken lenkin ponnistusvaiheessa. Jumi uusiutuu koko kesän tosi herkästi enkä pääse oikein juoksemaan koko kesänä. Lievää ylipainoa on 93kg/180cm. 2018 juoksu kulki hyvin kovassakin maastossa meni 21km/2h. Sen jälkeen sairastelin talvella ja hyvä kunto hävisi. Ikää on 50v ja kunto häviää nopeammin kuin nuorena. 1-2kk taukoa niin saan aloittaa kaikki alusta.
Viime vuonna olin lähdössä matkalle ja hyppäsin portailta alas. Oikea pohje repesi silloin tai meni jumiin. Nyt oli kyseessä vasen pohje. En juurikaan venyttele. Alkuun yleensä kävelen reilu 500m ennen kuin lähden hitaasti juoksemaan.

Onko vinkkejä tuohon pohjekipuun tai pohkeiden jumiintumiseen. Tämä on jotenkin outo ongelma. Nuorena ei tämmöisiä tarvinnut miettiä ja cooperissakin meni melkein 4km

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu