29 vuotiaana on vaikeampi tutustua uusiin ihmisiin - niin potentiaalisiin aviomiesehdokkaisiin, kuin ystäviinkin!
Missä ihmiset yleensä tutustuvat saman sukupuolen edustajiin ja löytävät uusia ystäviä?! Hyviä vinkkejä kenelläkään :)
Heräsin jotenkin siihen todellisuuteen, että hyvät ystävät ovat vähissä.. Hengailukavereita ja baariseuraa kyllä löytyy, kuten tyttöporukkaa, jonka kanssa voi lähteä vaikka viikonloppureissuun ja viihteelle ym. mutta todella hyvät ns syvälliset ihmiset puuttuvat tällä hetkellä oikeastaan kokonaan.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö kykenisi luomaan kestäviä ja laadukkaita ihmissuhteita, enemmänkin ehkä siitä, että olen itse muuttunut / kasvanut aikuiseksi ja kaipaan jotain "syvempää". Tämän hetkiset ystäväni elävät pintaliitokulttuurissa, jossa tärkeinä pidetään sellaisia asioita, jotka eivät todellakaan yllä pintaa syvemmälle.
Kaipaan tasavertaista keskusteluseuraa, tunne-elämältään tasapainossa olevia ihmisiä. Minusta sillä ei niinkään ole merkitystä ovatko hyvät ystävät samassa elämäntilanteessa, esim sinkkuja kuten itse olen. Se ei mielestäni ole oleellista.
Asun kaupungissa, joten kaikenlaisia "alakulttuureita" ja porukoita täältä varmasti löytyisi, mutta ongelmana vain se, että mistä?! Mistä lähden etsimään uusia tuttavuuksia ja sitä kautta ehkä hyviä ystäviä?
Olisi hauska kuulla muiden kokemuksia aikuisena ystävien löytymisestä :)
Missä ihmiset yleensä tutustuvat saman sukupuolen edustajiin ja löytävät uusia ystäviä?! Hyviä vinkkejä kenelläkään :)
Heräsin jotenkin siihen todellisuuteen, että hyvät ystävät ovat vähissä.. Hengailukavereita ja baariseuraa kyllä löytyy, kuten tyttöporukkaa, jonka kanssa voi lähteä vaikka viikonloppureissuun ja viihteelle ym. mutta todella hyvät ns syvälliset ihmiset puuttuvat tällä hetkellä oikeastaan kokonaan.
Kyse ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö kykenisi luomaan kestäviä ja laadukkaita ihmissuhteita, enemmänkin ehkä siitä, että olen itse muuttunut / kasvanut aikuiseksi ja kaipaan jotain "syvempää". Tämän hetkiset ystäväni elävät pintaliitokulttuurissa, jossa tärkeinä pidetään sellaisia asioita, jotka eivät todellakaan yllä pintaa syvemmälle.
Kaipaan tasavertaista keskusteluseuraa, tunne-elämältään tasapainossa olevia ihmisiä. Minusta sillä ei niinkään ole merkitystä ovatko hyvät ystävät samassa elämäntilanteessa, esim sinkkuja kuten itse olen. Se ei mielestäni ole oleellista.
Asun kaupungissa, joten kaikenlaisia "alakulttuureita" ja porukoita täältä varmasti löytyisi, mutta ongelmana vain se, että mistä?! Mistä lähden etsimään uusia tuttavuuksia ja sitä kautta ehkä hyviä ystäviä?
Olisi hauska kuulla muiden kokemuksia aikuisena ystävien löytymisestä :)
Vastaukset 18
Vanhimmat
elänyt yksinäisyyden todellisuudessa teini-iästä lähtien. Minulla ei ole hengauskavereita ollut sitten lukioiän, ja nyt olen 25. Tähän on monta eri syytä.
Yksi on se, että suomalaiset ovat epäitsenäisiä ja suvaitsemattomia "autoritäärisiä persoonallisuuksia" ja käyttäytyvät aggressiivisesti ja epäystävällisesti itsestään poikkeavia ihmisiä kohtaan. Pitäisi olla vakavanaamainen, mustaan pukeutuva, huomaamaton ja ilmaisematta tunteitaan julkisesti, jotta olisi nuorten mielestä normaali ja siedettävä. Tämän ilmiön takia vapaa-ajanviettopaikoista ei löydä minkäänlaista juttuseuraa, jos nimittäin ei aio lopettaa itseilmaisua, muuttaa pukeutumistaan ja mielistellä suvaitsemattomia ihmisiä. Baarit, puistot ym. ovat tällaisia paikkoja.
Toiseksi ainakin kaupungissa eläessä ihmiset alkavat suhtautumaan kaikkiin ihmisiin samalla tavalla kuin lähiön naapuriin tai yksilöön väkijoukossa kadulla. Tämä toteutuu lukiossa, yliopistossa, aikuislukioissa ja urheiluseuroissa, jossa saat jutteluseuraa vain ja ainoastaan yhden tarkoituksen vuoksi, ryhmän yhteisen toiminnon nimissä. Ihmiset pysyttelevät toisilleen "muukalaisina" vapaa-ajallaan. Tämäkin on suomalainen ilmiö, suomalaiset kun ovat jotenkin ehdottomia ja mustavalkoisia urbaanien seurustelusääntöjen kanssa.
Sellaisen pointin haluaisin vielä kertoa, että pari vuotta sitten uskoin siihen, että älykkäät akateemiset tai taiteelliset ihmiset eivät ole ehdottomia ja mustavalkoisia sosiaalisissa asioissa vaan käyttäytyvät aina sellaisen ihanteen mukaisesti, jota muualla maailmassa näkee; ystävällisesti, vastaanottavasti ja avoimesti. Olen sittemmin nähnyt, kuinka pari vuotta sitten avoimet yhteisöt yliopistolla ovat muuttuneet samalla tavalla joustamattomiksi; vakavanaamaisiksi itseilmaisua välttäviksi muukalaisjoukoiksi, oikein kunnon amishörhöyhteisöiksi. Tämä liittyy varmasti postmodernismiin, koska tämä muutos tapahtuu postmodernismin kanssa yhtäaikaa (viimeiset 15 vuotta).
En silti heitä toivoa. Elän lähinnä itsenäisesti nauttien elämästä yksin, ja aina on sivistyneet ulkomaat =p
minäkään en halua siihen massaan,valmiiseen muottiin,enkä ahtaisiin kuvioihin,negatiiviseen ilmapiiriin,mikä nykyään on in ja trendikästä.(!?)
toisinajattelijoiden on hyvin vaikeaa löytää ystäviä,samoin ajattelevia ihmisiä.ehkä ihmisillä ei ole rohkeutta poiketa massasta,helpompi elää niin,ehkä pinnan alla kuitenkin ajattelevat toisin.
pinnallisuus on pop tai vaan helppoa.
oikeistolaisen politiikan, markkinatalouden levittämisen sivutuote? Pinnallisuus, konformismi ja kovuus. Olin muuten toinen kirjoittaja.
Heissan!
Itsekin painiskelen samaisen ongelman kanssa. Muutama ystävä on löytynyt netin kautta, mutta pääsääntöisesti ihmiset kai tapaavat toisiaan työssä ja harrastuksissa. Valitettavasti työpaikallani on tasan kaksi muuta ihmistä töissä ja harrastan sellaisia lajeja, joiden piirissä pyörivät juuri nuo pintaliitoihmiset. Loput harrastuksistani ovat varsin yksilökeskeisiä.
Vaikea sanoa, mistä kannattaisi aloittaa, kun mietin samaa itsekin... Ehkä jokin harrastusryhmä, josta voisit kuvitella löytäväsi samanhenkistä seuraa? Yhdistys- ja vapaaehtoistoiminta on tietysti myös loistava kanava tavata uusia ihmisiä. Kokeilepa pestautua spr:lle rahankerääjäksi, ilmoittaudu asukastoimikuntaan, ryhdy naisjärjestöaktiiviksi... Vaihtoehtoja on paljon, etenkin kaupungissa. Voit aloittaa etsimään sopivia ryhmiä vaikkapa kaupungin nettisivuilta, jossa on yleensä kattavat tapahtumakalenterit ja yhteystiedot yleishyödyllisiin järjestöihin. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan...
Missä kaupungissa muuten asut? Kirjoituksesi perusteella olemme melko samanhenkisiä, teksti olisi voinut olla itseni kirjoittamaa. Mie asun Tampereella ja täällä ainakin olen kokenut ongelmalliseksi löytää sydämeltään sivistyneitä ystäviä, bailu- ja sinkkuiluseuraa sitäkin enemmän.
niin että nykyään juuri kaupunkeihin asettuvat nuo "pintaliitokulttuurin" edustajat?! En miellä sitä ollenkaan pahaksi, viihde on viihdettä ja nautin itsekin silloin tällöin turhanpäiväisestä "hömppämisestä". Ongelma kai lienee ennemminkin se, ettei tuolla hömpälle ole vastapainoa..
Ystävilläni ei esimerkiksi mielestäni (oman mittapuuni mukaan) ole kovinkaan korkealle ulottuvaa empatiakykyä. He eivät tavallaan "osaa" asettua toisen ihmisen asemaan / mieltää toisen tilannetta. Tuo nyt vain yhtenä esimerkkinä heidän toisinaan kovin mustavalkoisesta maailmastaan. Mielestäni mustavalkoinen ajattelu ja karkea ehdottomuus on muutenkin vastenmielistä, tällä en tarkoita vahvoja mielipiteitä, päinvastoin!
No, juttua riittäisi aiheesta vaikka kuinka :)
Itse asun Turussa jo kolmatta vuotta ja vakiintunut ystäväpiiri tosiaan löytyy - nyt haussa on se syvyys, jota ei tämän kaupungin pintaliitopaikoista, eikä ystävistäni ole löytynyt. Jotenkin haluaisin vielä korostaa, etten todella etsi mitään mielettömän erikoista tai boheemia, ainoastaan ihan tavallisia aikuisia ihmisiä, joilla tunne-elämä on tasapainoista ja normaalia.
Ehdotuksesi olivat hyviä! Kokeilen noita reittejä, ehkäpä jotain yhdistystä tms. Harmillista, että asut Tampereella, meillä todella saattaisi olla yhteistä :)
Nautit hömpästä. Siksi sinulla onkin niitä "hengausseuralaisia". Kirjoitukseni oli liian humanistinen sinulle. Olet itse samanlainen baariliitäjä. Tiedän sopivan ratkaisun tilanteeseesi. Aikuistu ja hanki oikeita ihmissuhteita.
juuri se tavoiteltava tila? Minä miellän onnellisuuden taspainoksi ja päinvastoin.
"Tiedän sopivan ratkaisun tilanteeseesi. Aikuistu ja hanki oikeita ihmissuhteita."
Hmm.. mielestäni juuri näiden "oikeiden ihmissuhteiden" etsimistä ja löytymistä pohdin aloituksessani, luepa uudelleen.
Se että kaipaan syvemmälle ulottuvia ihmissuhteita ei tarkoita, ettenkö tarvitsisi myös niitä viihteellisiä kavereita. Niitä, joiden kanssa istutaan iltaa kesäyössä, nauretaan ja hassutellaan. Katsos naiset (ne kaikkein boheemimmatkin) tarvitsevat silloin tällöin pientä kevennystä - sitä kipporwaremeininkiä ;)
Kysymys on tasapainosta, älä unohda sitä.
Eikä kirjoituksesi ollut minulle "liian humanistinen", se oli liian kyyninen ja pessimistinen.
Vaikka minulta tällä hetkellä puuttuu ns sydänystävä ei tarkoita sitä, etten enää usko ihmisiin tai että mielestäni kaikki ihmiset lukeutuvat siihen samaan kovaan pintaliitäjien porukkaan. Siinä tapauksessa en olisi edes viitsinyt aloitusviestiä kirjoittaa. Minä uskon yhä ihmisten hyvyyteen ja syvällisyyteenkin, jos en uskoisi niin millainen minäkuva minulla silloin olisi?!
Vaikea sanoa, oliko ensin muna vai kana... Itse myös pieniä paikkakuntia kolunneena olen todennut, että kyllä tämä pintaliitely on aika yleismaailmallinen ilmiö. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, sillä kyllähän sieltä taustalta löytyvät yhteiskunnalliset syyt, kulttuurin muutokset,"kansainvälistyminen" ja kaupungistuminen. Ja nuoret imevät pääsääntöisesti tuon trendikkään lifestylensä lehdistä, tellystä ja elokuvista. Sieltä mistä tuputetaan muutkin kummalliset ja kieroutuneet ajatusmallit.
Ennen piti kirkko ihmisiä ojennuksessa ja lieassa, nyt on median ja myyntimiesten vuoro... Pinnallinen elämäntyylihän on sitä mikä myy, joten tottakai siitä tehdään vallitseva elämäntapa. Näin pidetään huolta jatkuvasta taloudellisesta kasvusta... *sarkastinen hymy*
Omassa tuttavapiirissäni on vallalla myöskin tuo mustavalkoisuus ja empatiakyvyn puute, sellainen "minä-itse-ensin-mulle-kaikki-heti" -asenne. En väitä, ettäkö itsekäään olisin mikään taivaan enkeli, mutta koen kyllä elämäni perimmäiseksi tarkoitukseksi todellisen, sisäisen onnen saavuttamisen. Sellaisen, joka syntyy oivaltamisesta, itsensä ja toisten kunnioituksesta, rehellisyydestä ja aitoudesta. Tämän vuoksi tunnen joskus olevani varsin outo lintu...
Mutta onneksi tulen hienosti toimeen keskenänikin ja näiltä keskustelupalstoiltakin löytää näemmä samanhenkistä seuraa!!!:)
Vasta kolme vuotta Turussa ja nyt jo ystäväpiiri?
Huippusuoritus, Maya!
Minä olen asunut kohta kymmenen vuotta eikä mitään sellaiseen viittaavaa ole näköpiirissä.
Miksi? Koska en jaksa pinnallisuutta ja materialismia. Keskusteluja jotka eivät johda mihinkään. Savuisia ja meluisia paikkoja joissa ne keskustelut käydään.
Ne harvat romanssit jotka olen Turun aikana löytänyt ovat kaikki olleet helsinkiläisten naisten kanssa.
Helsingissä näyttää vielä olevan sentään jonkinlainen kriittinen massa josta valtavirrasta poikkeavat ihmiset voivat löytää toisensa. Turussa todennäköisyys on samaa luokkaa kuin etsisi neulaa heinäsuovasta joka leijuu tuntematonta planeettaa kiertävällä radalla :-)
Ja ennen kuin "no muuta sit ääliö Hesaan"-viestien tulva alkaa, pitää sanoa että muuten kyllä pidän Turusta, Varsinais-Suomen luonnosta, mielenkiintoisesta duunista ja kivasta kämpästä lähellä keskustaa.
Kaikkea ei voi saada ja minulle hinta kaikesta muusta kivasta on yksinäisyys.
Grin & bear.
Entäpä täällä kehä kolmosen ulkopuolella "korvessa", täällä ei ole kuin karhut kaverina! Täällä ei saa kunnon keskusteluseuraa mistään, jos ei sitten kuusille juttele...kyllä se siellä "isossa maailmassa" on paljon helpompaa. On varmasti kaikenlaisia harrastusjuttuja ym. täällä tarjonta rajoittuu savuisiin räkälöihin...
että tasapainoa järkyttävien asioiden estäminen, torjuminen tai syrjiminen ei ole tasapainoa vaan luotaantyöntämistä. Muista ite.
En siis ole ollut ihan väärässä - kuten ei moni muukaan - kun olen sanonut tätä kaupunkia sisäänlämpiäväksi ja menoa aika pintapuoliseksi ;)
Anyway, kun itse muutin joitakin vuosia sitten Turkuun sain ensimmäiset kaverit opiskelun kautta, muttei niistä yhtä lukuunottamatta tullut mitään sen syvempiä ystävyyssuhteita. Suurin syy oli ehkä opiskelukavereideni nuorempi ikä eli olivat juuri pahimmassa biletysiässä (itsellä jo tuolloin hiipumassa) ja osa myös niitä pintaliitokulttuurin kasvatteja, joilla sama meno jatkuu yhä. Niinpä lakkasin pikkuhiljaa pyörimästä noissa porukoissa ja etsin tekstitv:n kirjeenvaihtopalstan/netin välityksellä uusia, samanhenkisempiä kavereita. Muutamat noista ovat yhä mukana kuvioissa ja heistä olen saanut sellaisia ystäviä, joiden kanssa voi todellakin keskustella kaikesta taivaan ja maan välillä. He ovat huumorintajuisia, fiksuja, jalat maassa -tyyppejä, jotka eivät ehkä pukeudu viimeisimpien trendien mukaan, mutta jotka ovat nähneet elämää, seisovat sanojensa takana ja joiden apuun voi tarvittaessa luottaa sekä jotka uskaltavat itsekin pyytää apua sitä tarvitessaan. Todellisia ystäviä siis. Eli kyllä niitä voi tästäkin kaupungista löytää, vaikka se toisinaan vaatiikin monen kiven kääntämistä ;)
Täytyy vielä huomauttaa, että suurin osa ystävistäni ei ole alkuperäisiä turkulaisia, vaan muualta tänne "ajautuneita" eli usein myös vanhoista kaveripiireistä etääntyneitä ja aika ajoin itsensä täällä outsideriksi tunteneita. Yhtenäinen pohja on siis varmasti auttanut osaltaan ystävyyssuhteen rakentamisessa.
"netin välityksellä uusia, samanhenkisempiä kavereita"? Turusta?
Tuohon nyt ei usko kukaan, mahdatko uskoa itsekään :-)
Rehelliseen netti-ilmoitukseen saa poikkeuksetta nolla vastausta. Valehtelemalla ja esittämällä jotain muuta kuin oikeasti on saisi varmaan vastauksia vaikka kuinka paljon. Mutta siinähän ei olisi järkeä koska etsin ihmistä, en pelkästään nettivastauksia.
Opiskeluaikoina heitettiin vitsinä, että elämä loppuu kolmekymppisenä. Tai ainakin minä pidin sitä vitsinä. Luulin, että sen jälkeenkin löytyisi ihmisiä, jotka eivät ole kangistuneet kaavoihinsa ja sortuneet materialismin oravanpyörään.
Turhaa optimismia. Olin väärässä.
yleensä hel****n yksinäisiä,valitettava totuus!
jos kohdallesi on sattunut ainoastaan kusipäitä. Onneksi on kuitenkin muitakin. Noiden muiden löytämisessä tosin voisi auttaa vähemmän kyyninen ja katkera asenne...
Epäilen tosin yhdeksi syyksi miesten epäonneen netissä/kirjeenvaihtopalstoilla seuraavaakin: miehillä tahtoo olla homofobiaa miespuolisia ystäviä etsiviä kohtaan ja naiset puolestaan epäilevät (usein aiheestakin) miesten lähinnä juoksevan "piparin", eikä ystävyyden, perässä ;) Ehkä sinun kannattaisi harkita positiivisemman asenteen lisäksi sukupuolenvaihdosta? ;)
Anyway, itse olen todellakin saanut ystäviä Turusta kirjeenvaihdon kautta sekä tiedän muitakin samaa keinoa kokeilleita (toisiltakin paikkakunnilta), joten helppo minun on ainakin uskoa asiaan =)
suuri valtakunnallinen rehellisten ihmisten kerho =p
Montakos tuhatta rehellistä mahtais löytyä ;)
Voipi olla että kerhossa vaan olis pari hassua ;)