liha

miten possun sisäfile grillataan oikein ??
3624
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Leikkelin kokonaisen fileen puolen sentin paksuisiksi siivuiksi. Taittelin paksummalta kohdalta leikatut siivut nelin- ja ohuemmalta kohdalta leikatut kaksinkerroin ja työnsin puutikuille tiukahkoiksi, tasapaksuiksi vartaiksi, joille tuli läpimittaa noin taitellen ja sopivasti puristellen ehkä 2,5-3 cm. Kaksi pitkähköä tikkua tuli täyteen. Sivelin itsetehdyllä maustekastikkeella ja annoin maustua jonkin aikaa ennen grillaamista. Ainesosina muistaakseni ainakin öljyä, soijakastiketta, aavistus balsamico-viinietikkaa, tabascoa, mustapippuria ja murskattuja valkosipulinkynsiä (sävellän grillikastikkeeni aina mielijohteiden mukaan miten sattuu - tuskin tulee kahta kertaa samanlaista!)

Muutama minuutti kuumalla hiilloksella käännellen ja maustekastikkeen loppuja pintaan sivellen, niin että pinta ruskistui mutta liha ei vielä ehtinyt kuivua vaan säilyi sisältä mehevänä.

Joskus olen menetellyt samaan tapaan, mutta antanut fileviipaleiden muhia ensin irrallaan marinadissa ja työntänyt ne vartaisiin vasta sen jälkeen.

En suinkaan väitä, että ylläkuvattu olisi paras tai edes toiseksi paras tapa ja resepti, mutta jo vain possusaslikit maistuivat tällä(kin) kertaa!

Äänestä

tosiaan oikein hitaasta ohuesti.
YM.YM.YM.

Äänestä

Se pitää grillata ilman muuta kokonaisena. Joko marinoida tai maustaa (pippureita, suolaa, chiliä vaikka pintaan) ja kokonaisena grilliin, hiili mieluiten, ei kaasu. Sitten 15 minuuttia muutaman kerran käännellen. Annetaan vetäytyä 10 minuuttia foliossa ja leikataan siivuiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hannu kirjoitti:

miten possun sisäfile grillataan oikein ??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu