Inarin kunta on kyllä hyvä kunta.

Anonyymi-ap

Suomen suurin kunta ja vähän väkeä, mutta se mikä toimii INARIN KUNNASSA TOIMII KOKO SUOMESSA!

Keskityn SIVISTYKSEEN ja SIVITYSLAUTAKUNTA LÖYTYY JOKA KUNNASTA SEKÄ KAUPUNGISTA!

Peruskoulujen opettajatkin on toimineet SIVISTYSLAUTAKUNNAN alla!
Peruskoulun sivistysoppia minäkin osaan ja kyllähän meilläkin oli YHTEISKUNTA OPPIA KOULUSSA vaikka monikaan EI TUOTA MUISTA!

Junttilanperän KAUPAN LIHATISKILLÄ myytiin muutakin, kuin lihaa! He antoi VIISAUTTA sekä SIVISTYSTÄ siinä sivussa!

Junttilahan oli muistaakseni PANKINJOHTAJA ja rouvansa OPETTAJA!
R-kioskilla näin välillä opettajaa ja sivistyneesti sanoin päivää hänelle niin, kuin kuuluu.

Läänin rovastin Antero Nivan rouva oli myös opettaja.
Kyllä minäkin olen heidän opissa ollut.

Peijari oli myös opettajana vielä minunkin aikana ja Peijari kyllä SIVISTYKSESTÄ piti huolen, että menee UMPILUUSTA TEHTYYN PÄÄHÄNKIN!

Pitää kysästä isältä, että oliko Peijari jo hänen aikana opettajana.
Minun isä oli käynyt vanhaa ala-astetta josta ei jäänyt edes SAVUPIIPPUA muistoksi.
Isäni ja hänen koulukaverit olivat syntyneet vuonna 1947 jolloin on tehty PARIISIN RAUHANSOPIMUS.

Lopullinen rauha on julistettu vuonna 1952 ja Suomessa oli Olympialaiset Helsingissä OLYMPIA STADIONILLA tuolloin.
Koulu jonka oli tehty vuonna 1952 ja ei se ollut HOMEESSA vaan ylä-aste joka töröttää edelleen paikallaan!

Ainut koulu jossa alkuperäiset ivalolaiset oltiin käyty samaa koulua missä meidän vanhemmatkin oli käyneet niin piti tuokin pistää paskaksi!

Ohan meillä vanha TAKA-LAPIN kaupan rakennus ja SKDL:set kävi siellä kaupassa ja toiset kävi missä kerkesivät.

Tuo KOMMUNISTI KOKOOMUS PUOLUE ON TUHONNUT KAIKKI!
He ovat vieneet meiltä KOMMUNISMINKIN!

7

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todisteet kyllä riittää siihen, että HOMEESSA olevalla YLÄ-ASTEELLA on tunne sekä käyttö arvoa SAARISELÄN ASUKKAILLE joten kyllä olis paras teko Inarin kunnalta lahjoittaa Homeinen YLÄ-ASTE SAARISELÄN LAPSILLE KOULUKSI!

      • Anonyymi

        Olis paljon turvallisempaakin Saariselän lapsille käydä home koulussa, kuin matkustaa bussilla tai taksilla Ivaloon kouluun ja takaisin kotia.

        Siirtolan tytöstä oli tehty Saariselän Sanomiin uutinen ja itse kerto, että hän on opettaja joten Saariselän lapsille löytyy opettajakin omasta kylästä ja OPETTAJAKIN on vielä samaa koulua, mutta jos ei ole niin ainakin hänen LAPSET ON KÄYNEET!


      • Anonyymi

        Hallituksen tutkimukset on hyviä ja kyllä niihin kannattaa lähteä mukaan!

        Kyllä Hallitus siinä vaiheessa tutkimuksen lopettaa, kun alkaa käymään hengen päälle!

        Hallitus ei välttämättä osannut aavistaa, että tutkimus voi kääntyä niin, että alkaa olemaan saatavia niin paljon ettei tiedä mihin varoja käyttää.

        Minä voin KILPAILUTTAA, kun korvaukset saan että mihin lähen KUNNANJOHTAKSI!
        Voin kerran kuussa haukkua kaikki kuntalaiset sekä ilmottaa : Korvaukset voi hakea KUNNANTALOLTA!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallituksen tutkimukset on hyviä ja kyllä niihin kannattaa lähteä mukaan!

        Kyllä Hallitus siinä vaiheessa tutkimuksen lopettaa, kun alkaa käymään hengen päälle!

        Hallitus ei välttämättä osannut aavistaa, että tutkimus voi kääntyä niin, että alkaa olemaan saatavia niin paljon ettei tiedä mihin varoja käyttää.

        Minä voin KILPAILUTTAA, kun korvaukset saan että mihin lähen KUNNANJOHTAKSI!
        Voin kerran kuussa haukkua kaikki kuntalaiset sekä ilmottaa : Korvaukset voi hakea KUNNANTALOLTA!

        Tämä on sitä oikeaa BISNESTÄ jolla rahaa tehdään, mutta KOULUSSA EI NÄITÄ TAITOJA OPITA!
        Minä olen saanut SYNTYMÄLAHJANA, mutta en ole aloittanut edes kiusaamaan lapsilla niin kuin Inarin kunta teki!


    • Anonyymi

      Homeessa taidat olla itse. Jutuista päätellen,

    • Anonyymi

      S24 inari muutettava einipoktavows24 ksi

    • Anonyymi

      Onko Bogtanovskat Vienan Karjalasta. Tulleet Petsamoon sieltä hiihtämällä. Asettuneet kalatajiksi Ruijan pallasta pyytämään matoongellla. Tälläinen juttu oli st 1:sen nurkkapäydässä.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      22
      4562
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      154
      4088
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3356
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      67
      3066
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      86
      2744
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      151
      2642
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2363
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      37
      2273
    9. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      121
      1620
    10. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1595
    Aihe