Hei!
Pyytäisin kommentteja tilanteeseen. Olen ollut nykyisessä parisuhteessa reilut 7 vuotta. Eka vuosi oli elämäni paras vuosi, sen jälkeen on ollut loivaa alamäkeä, joka jatkuu ja jatkuu... Olen tekeväinen ja ahkera kodin töiden suhteen, ja hyvässä ammatissa. Seksi on ollut kuulemma parasta ikinä, ja uskon sen, koska palaute on ollut samaa aiemminkin. Mutta se ei lohduta tippaakaan tilanteessa. Mun elämä on ollut muille elämistä menneet 4 vuotta, jopa omien lasten kustannuksella. Tähän liittyy hankala yhteisomakotitaloprojekti ja hemmetisti yhteistä velkaa... Olen viime 3 vuoden aikana tuonut useasti esiin, että pitäis olla yhteistä aikaa ja että mun esiin nostamat murheet ei voi olla pelkästään mun murheita. No, mitään ei ole tapahtunut, kunnes tänään kerroin, että mun on vaikea nähdä yhteistä tulevaisuutta, koska hän on elänyt omassa kuplassaan vuosia, eikä ole kuunnellut mua. No, siitä seurasi hirveet anteeksipyynnöt ja itkut ja rakastan sua hokemat. Mä olen nyt kylmä ja pohdin lopullista eroamista. Vinkkejä, kiitos!
Apua on The edge
2
310
Vastaukset 2
No en tiedä vinkeistä, paha muille sellaisia antaa oman elämänsä ihmissuhteiden kohdalla, kun jokainen ihmissuhde on täysin ainutlaatuinen. Mutta...
Jos nyt sait toisen ehkä kuuntelemaan, vihdoin, niin tokko siinä kohden kannattaa heittää kirvestä kaivoon, vai? Omasta vinkkelistäni se on aika, jolloin kannattaa takoa, kun rauta on ainakin hetkellisesti yrittänyt olla kuuma. Niin sitten vaan liekkiä isommaksi ja takomaan, jos rauta pysyy kuumana. Mutta hellästi, hehkuvaakaan rautaa ei voi miten tahansa takoa, vaan sitä pitää kopautella hiljalleen hellällä voimalla, jotta se ihan itse suostuu näkemään, että aiotun taoksen muoto on kaikille parempi lopputulos, vaikka matkalla sinne vähän kipeää tekeekin.
Ja jos ei tuohon taivu, niin ei taivu, sitten on parempi katsella eri ilmansuuntiin, mieluummin nopeammin kuin hitaammin, koska eteenpäin on pitkä matka, mutta takaisin todella lyhyt matka. Jos mieli muuttuukin...- Anonyymi
Jaapajaa hankala sanoa mitä teidän kohdalla olisi järkevintä.Hankalistakin karikoista on selvitty,oikeastaan mitä enemmän meillä ollut vastoinkäymisiä sitä enemmän liitto on lujittunut.Oma aika tulee sitten joskus,nyt on elettävä muiden ja sairauden ehdoilla.Tärkeää on että puhutte ja löydätte arkeen pieniä hetkiä. Talon projekti on yksi koetinkivi joka koskee koko perhettä ja vaatii voimia etenkin jos jotain vanhaa alkaa purkamaan ja laajentamaan,koettu on mutta se oli vain yksi vaihe elämässä.Toivottavasti saatte sovittua ja jatkettua yhteiseloa.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1471023
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha114972Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät63758PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.49547- 42519
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33501- 63473
- 22427
- 13411
Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt157375