Liha on MURHAA

Liha on murhaa - vai onko?

Biologiassa käsitteellä murha tarkoitetaan oman lajin jäsenen tappamista. Oman lajikumppanin tappaminen on itse asiassa yllättävän yleinen tapahtuma eläinmaailmassa. Petoeläimet tappavat toisen lajin eläimiä saaliikseen, mutta tätä ei lasketa biologien määrittelyssä murhaksi. Tämä voi tuntua keinotekoiselta jaottelulta, mutta erottelulla on syvällinen pohja. Oman lajikumppanin tappaminen perustuu aggressioon, aggressiiviseen käyttäytymiseen, joka on yleinen eläinten käyttäytymisen alue. Aggressiivinen käyttäytyminen taas liittyy saman lajin yksilöiden keskinäiseen kilpailuun. Tällä kilpailulla on kaksi lähdettä, kilpailu suvun jatkamisesta - omien geenien siirtämisestä jälkipolville ja kilpailu resursseista, eli lähinnä ravinnosta. Koirailla kilpailu suvun jatkamisesta tulee esille esimerkiksi taisteluina naaraista soidinaikana tai siinä, että aggressiiviset urokset kokoavat itselleen haaremin estäen heikommilta uroksilta suvun jatkamisen kokonaan. Kilpailu resursseita taas tulee esille tilanteissa, joissa ravintoa on rajallinen määrä, ja lajin voimakkaimmat yksilöt syövät ravinnon heikompien nääntyessä nälkään. Lajikumppanin tappaminen, murha, on yksi puoli tätä lajinsisäistä kilpailua omien geenien säilymisestä. Murhien määrä suhteessa populaatioon vaihtelee lajista toiseen - ihminen on lajien välisessä vertailussa luettavissa melko rauhaarakastavaksi lajiksi.

Sen sijaan toisen lajin eläimen tappaminen ei ole aggressiivista toimintaa. Eläin ei ole aggressiivinen tappaessaan saaliseläimen ravinnokseen. Petoeläimen saalistaessa aktivoituvat toiset biologiset vaistotoiminnot. Tähän johtopäätökseen on tultu mm. siten, että saalistavien eläinten ilmeitä on kuvattu saalistuksen aikana, ja on havaittu, että niistä puuttuvat täysin tyypilliset aggression piirteet. Toisaalta (julmissa laboratoriokokeissa!) on todettu, että eri aivoalueiden ärsyttäminen sähköisesti tuottaa saalistuskäyttäytymistä ja taas eri aivoalueiden ärsyttäminen aggressiivista käyttäytymistä. Saalistaessaan ravintoa eläin ei siis ole tippaakaan aggressiivinen, eli se ei tunne vihaa yms. Saalistuksen aikaan sen aivoissa ovat aktivoituneet aivan muut aivoalueet kuin aggressiota synnyttävät aivojen alueet. Aivojen aggressioalueet aktivoituvat eläimillä sen hyökätessä tai puolustautuessa omaa lajikumppaniaan kohtaan.

Entä sama jako ihmisellä. Jos puhutaan murhasta, niin voit ajatella sitä tunnemyrskyä jonka joudut käymään läpi, jos todella surmaat toisen ihmisen. Jokaisella meissä on aggressiivisia tunteita ja myös niille vastakkaisia tunteita, jotka estävät meitä tappamasta toisiamme. Jos joskus tulet tappamaan tarkoituksellisesti toisen ihmisen, olet todennäköisesti todella epätoivoisessa tilanteessa voimakkaiden tunneristiriitojen keskellä tai huumeiden tai päihteiden aiheuttamassa sekavuustilassa. Ja jos todella tapat toisen ihmisen, voin ystäväni kokemusten perusteella ennustaa, että tulet lopun elämäsi heräämään tapahtumaa koskeviin painajaisiin.

Mutta toisen eläinlajin edustajan tappaminen? Jos ajatellaan edellä esitettyä biologista jakoa, niin toisen eläinlajin edustajan tappaminen ei ole aggressiivista toimintaa ja ei välttämättä heilauta tunteiden viisaria ihmisessä mihinkään suuntaan. Mutta tässä nouseekin kysymys siitä, miten me tunteenomaisesti erottelemme oman lajimme edustajan ja toisen lajin edustajan toisistaan. Jos ajatellaan jotain petoeläintä, kuten leijonaa, niin se ei millään tavalla koe saaliseläintään oman lajinsa jäseneksi, eikä sillä ole mitään säälin, myötäelämisen, ym. tunteita saaliseläintään kohtaan. Sensijaan ihmisellä selvästi tällaisia tuntemuksia esiintyy. Mutta onko näiden tuntemusten perusteena lopulta se tunne, että koemme eläimen olevan toinen ihminen, sijoitamme tunteenomaisesti toisen lajin eläimen samaan ryhmään itsemme kanssa. Ajattelemme, että "eläinkin on ihminen". Tällöin samat tunteet jotka estävät meitä tappamasta ihmisiä estävät meitä tappamasta eläimiä. Myötäeläminen, sääli ja rakkaus kohdistuvat myös eläimiin, ei vain ihmisiin. Onko kenties niin, että meidän tunne-elämässämme lajien rajat sekoittuvat ja koemme tunteenomaisesti myös eläimet oman lajimme edustajina, samalla tavoin kuin esimerkiksi yhdeksänviikkoisina emostaan vieroitetut koirat alkavat kokea ihmiset lajikumppaneinaan? Tai yksinäinen ihmislapsi, joka kokee lemmkki-eläimen olevan korvike-ihminen. Entä ihminen, jolla ei koskaan ole ollut lemmikkiä ja joka ei koe eläintä tunteenomaisesti lajikumppaninaan ja joka tekee jyrkän eron ihmisen ja toisen eläinlajin edustajan välille? Hänelle eläimen elämän lopettaminen voi tuntua samanlaiselta tapahtumalta kuin pölynimurin sulkeminen nappia painamalla, tai hiiren elämän lopettaminen kissalle. Liha on murhaa sille joka kokee sen murhana, mutta ihmiselle, joka ei sijoita eläimiä ja ihmisiä samaan luokkaan, ei lihansyönti ole murhaa.

Lisää aggressiosta biologisena ja psykologisen ilmiönä:
http://tiedostamaton.net/kosto.html
4628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

KAsvikset on murha tieäkkö että kasvissas on 100 000 eliötä, ja syöt ne samalla ja ne tukehtuvat!

Äänestä

Syön lihaa, koska on nälkä ja ruoka on nälkään hyvää. Ei siinä mitään murhajuttuja tarvita.

Äänestä

Harvinaista nähdä näillä palstoilla näin analyyttinen ja perusteltu teksti.

Lisäisin siihen kuitenkin pienen oman huomioni. Patsi lemmikkien inhimillistämisen,
näkisin muitakin syitä ihmisen ja muiden lajien edustajien rajan hämärtymiseen:
- kaupungistuminen, joka hävittää ihmisten kokemusmaailmasta ympäröivän luonnon
(siis kasvit ja eläimet) ja ruuan yhteyden. Ruoka on jotakin, jota ostetaan kaupasta
eikä sillä ole tekemistä elävien olentojen kanssa.
- varhaislapsuudessa koettu "aivopesu". TV:n lastenohjelmista ja lastenkirjoista
valtaosa esittää "todellisuutta", jossa eläimet ovat inhimillisiä samaistumisen
kohteita. Monissa ohjelmissa eläimet edustavat hyvää ja viatonta ja ihmiset
kasvotonta pahaa. Eihän näitä ohjelmia todennäköisesti ole tarkoitettu
mielipiteenmuokkaukseen mutta uskon että ne vaikuttavat monen lapsen
maailmankuvan muodostumiseen tiedostamatta.

Äänestä

Puute:
Onko hyttysissä tai madoissa lihaa ?
Minä syön matoja kesäisin, tosin marjoilla höystettynä ;)

Virhe 2:
Gorillat, koirat jne korkeammat voivat kyllä tuntea vieraan lajin
omien joukkoon, esiim. koira ei syö kissaa ("kuuluu laumaan") ja
voivat myös adoptoida vieraan lajin pennun lemmikikseen
tai lapsekseen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vai Onko? kirjoitti:

Liha on murhaa - vai onko?

Biologiassa käsitteellä murha tarkoitetaan oman lajin jäsenen tappamista. Oman lajikumppanin tappaminen on itse asiassa yllättävän yleinen tapahtuma eläinmaailmassa. Petoeläimet tappavat toisen lajin eläimiä saaliikseen, mutta tätä ei lasketa biologien määrittelyssä murhaksi. Tämä voi tuntua keinotekoiselta jaottelulta, mutta erottelulla on syvällinen pohja. Oman lajikumppanin tappaminen perustuu aggressioon, aggressiiviseen käyttäytymiseen, joka on yleinen eläinten käyttäytymisen alue. Aggressiivinen käyttäytyminen taas liittyy saman lajin yksilöiden keskinäiseen kilpailuun. Tällä kilpailulla on kaksi lähdettä, kilpailu suvun jatkamisesta - omien geenien siirtämisestä jälkipolville ja kilpailu resursseista, eli lähinnä ravinnosta. Koirailla kilpailu suvun jatkamisesta tulee esille esimerkiksi taisteluina naaraista soidinaikana tai siinä, että aggressiiviset urokset kokoavat itselleen haaremin estäen heikommilta uroksilta suvun jatkamisen kokonaan. Kilpailu resursseita taas tulee esille tilanteissa, joissa ravintoa on rajallinen määrä, ja lajin voimakkaimmat yksilöt syövät ravinnon heikompien nääntyessä nälkään. Lajikumppanin tappaminen, murha, on yksi puoli tätä lajinsisäistä kilpailua omien geenien säilymisestä. Murhien määrä suhteessa populaatioon vaihtelee lajista toiseen - ihminen on lajien välisessä vertailussa luettavissa melko rauhaarakastavaksi lajiksi.

Sen sijaan toisen lajin eläimen tappaminen ei ole aggressiivista toimintaa. Eläin ei ole aggressiivinen tappaessaan saaliseläimen ravinnokseen. Petoeläimen saalistaessa aktivoituvat toiset biologiset vaistotoiminnot. Tähän johtopäätökseen on tultu mm. siten, että saalistavien eläinten ilmeitä on kuvattu saalistuksen aikana, ja on havaittu, että niistä puuttuvat täysin tyypilliset aggression piirteet. Toisaalta (julmissa laboratoriokokeissa!) on todettu, että eri aivoalueiden ärsyttäminen sähköisesti tuottaa saalistuskäyttäytymistä ja taas eri aivoalueiden ärsyttäminen aggressiivista käyttäytymistä. Saalistaessaan ravintoa eläin ei siis ole tippaakaan aggressiivinen, eli se ei tunne vihaa yms. Saalistuksen aikaan sen aivoissa ovat aktivoituneet aivan muut aivoalueet kuin aggressiota synnyttävät aivojen alueet. Aivojen aggressioalueet aktivoituvat eläimillä sen hyökätessä tai puolustautuessa omaa lajikumppaniaan kohtaan.

Entä sama jako ihmisellä. Jos puhutaan murhasta, niin voit ajatella sitä tunnemyrskyä jonka joudut käymään läpi, jos todella surmaat toisen ihmisen. Jokaisella meissä on aggressiivisia tunteita ja myös niille vastakkaisia tunteita, jotka estävät meitä tappamasta toisiamme. Jos joskus tulet tappamaan tarkoituksellisesti toisen ihmisen, olet todennäköisesti todella epätoivoisessa tilanteessa voimakkaiden tunneristiriitojen keskellä tai huumeiden tai päihteiden aiheuttamassa sekavuustilassa. Ja jos todella tapat toisen ihmisen, voin ystäväni kokemusten perusteella ennustaa, että tulet lopun elämäsi heräämään tapahtumaa koskeviin painajaisiin.

Mutta toisen eläinlajin edustajan tappaminen? Jos ajatellaan edellä esitettyä biologista jakoa, niin toisen eläinlajin edustajan tappaminen ei ole aggressiivista toimintaa ja ei välttämättä heilauta tunteiden viisaria ihmisessä mihinkään suuntaan. Mutta tässä nouseekin kysymys siitä, miten me tunteenomaisesti erottelemme oman lajimme edustajan ja toisen lajin edustajan toisistaan. Jos ajatellaan jotain petoeläintä, kuten leijonaa, niin se ei millään tavalla koe saaliseläintään oman lajinsa jäseneksi, eikä sillä ole mitään säälin, myötäelämisen, ym. tunteita saaliseläintään kohtaan. Sensijaan ihmisellä selvästi tällaisia tuntemuksia esiintyy. Mutta onko näiden tuntemusten perusteena lopulta se tunne, että koemme eläimen olevan toinen ihminen, sijoitamme tunteenomaisesti toisen lajin eläimen samaan ryhmään itsemme kanssa. Ajattelemme, että "eläinkin on ihminen". Tällöin samat tunteet jotka estävät meitä tappamasta ihmisiä estävät meitä tappamasta eläimiä. Myötäeläminen, sääli ja rakkaus kohdistuvat myös eläimiin, ei vain ihmisiin. Onko kenties niin, että meidän tunne-elämässämme lajien rajat sekoittuvat ja koemme tunteenomaisesti myös eläimet oman lajimme edustajina, samalla tavoin kuin esimerkiksi yhdeksänviikkoisina emostaan vieroitetut koirat alkavat kokea ihmiset lajikumppaneinaan? Tai yksinäinen ihmislapsi, joka kokee lemmkki-eläimen olevan korvike-ihminen. Entä ihminen, jolla ei koskaan ole ollut lemmikkiä ja joka ei koe eläintä tunteenomaisesti lajikumppaninaan ja joka tekee jyrkän eron ihmisen ja toisen eläinlajin edustajan välille? Hänelle eläimen elämän lopettaminen voi tuntua samanlaiselta tapahtumalta kuin pölynimurin sulkeminen nappia painamalla, tai hiiren elämän lopettaminen kissalle. Liha on murhaa sille joka kokee sen murhana, mutta ihmiselle, joka ei sijoita eläimiä ja ihmisiä samaan luokkaan, ei lihansyönti ole murhaa.

Lisää aggressiosta biologisena ja psykologisen ilmiönä:
http://tiedostamaton.net/kosto.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu