Lidl yllättää

Nyt sekoilee laskutus kun vaihtaneet päätteet, ensin ei ole veloitettu ja sitten voinut mennä tili miinukselle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ab226143-c184-4f06-8548-ae34b61a4655

Toimii paljon hitaammin kuin ennen, en muista mitä näytöllä näkyi, mutta laitoin kortin ilmeisesti liian aikaisin, sitten jäi näyttö jumiin kun otin pois, toisella kerralla sama, kolmannella myyjä sanoi että nyt voi laittaa, mutta näytöllä edelleen ruksi, kun odotin että meni pois niin sitten toimi. Seuraavalla kerralla varmasti muistan odottaa rauhassa. Taisi olla edelliselläkin jotain ongelmaa. Prismassa ollut myös joskus hitaasti toimivia päätteitä.

Aikaisemmin sattunut muutaman kerran ettei hyväksynyt tunnuslukua vaikka piti olla oikein ja ollut lukuhäiriöitä. S-marketissa sattui noloin kun korttien paikat oli jostain syystä vaihtuneet, annoin tietysti väärät tunnukset molempiin, lopulta kassa antoi kuitin allekirjoitettavaksi, vaikka siinä vaiheessa tajusin jo itsekin virheen.
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt sekoilee laskutus kun vaihtaneet päätteet, ensin ei ole veloitettu ja sitten voinut mennä tili miinukselle.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/ab226143-c184-4f06-8548-ae34b61a4655

Toimii paljon hitaammin kuin ennen, en muista mitä näytöllä näkyi, mutta laitoin kortin ilmeisesti liian aikaisin, sitten jäi näyttö jumiin kun otin pois, toisella kerralla sama, kolmannella myyjä sanoi että nyt voi laittaa, mutta näytöllä edelleen ruksi, kun odotin että meni pois niin sitten toimi. Seuraavalla kerralla varmasti muistan odottaa rauhassa. Taisi olla edelliselläkin jotain ongelmaa. Prismassa ollut myös joskus hitaasti toimivia päätteitä.

Aikaisemmin sattunut muutaman kerran ettei hyväksynyt tunnuslukua vaikka piti olla oikein ja ollut lukuhäiriöitä. S-marketissa sattui noloin kun korttien paikat oli jostain syystä vaihtuneet, annoin tietysti väärät tunnukset molempiin, lopulta kassa antoi kuitin allekirjoitettavaksi, vaikka siinä vaiheessa tajusin jo itsekin virheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu