Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei ole mennyt tytöille perille.
Ideologinen kuvitelma on tietysti syntynyt väärintulkintana miehen kärsimättömyydestä päästä pian seksiin. Tytöt kuitenkin tietävät, että miehet pitävät KUNNIA-ASIANAAN tuottaa tytölle nautintoa.
Tytöt myös tietävät, että miehet pitävät epäonnistumistaan tässä suhteessa aivan kamaloittavana. Ja tytöt tietävät, että epäonnistunut mies LUULEE onnistuneensa. Tytöt ovat niin kultaisia ja YSTÄVÄLLISIÄ, etteivät halua tuottaa osaamattomille miehille pahaa mieltä.
Kyselytutkimuksissa melkein kaikki sisaret kertoivat feikanneensa orgasmia joko säännöllisesti tai satunnaisesti. 🌹👀
Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?
391
4899
Vastaukset
Tytöt eivät feikkaa, tietenkään. Feikkaaminen alkaa siinä vaiheessa kun ikänainen on menettänyt seksuaalisuutensa vaihdevuosiensa takia. Ikänaisen on feikattava koska, aiheellisesti, pelkää että mies jättää hänet jos saa tietää seksin mennen kelvottomaksi.
- Anonyymi
Kuitenkin erityisesti juuri nuoret naiset (eli sinun kielelläsi tytöt) feikkaavat. Jokaisella naisella on kokemusta siitä, että juurikin nuorena on tullut feikattua. Nuoret naiset feikkaavat usein siksi, että he kokevat paineita esittää saavansa seksistä jotakin. Naisille naisille on huomattavasti harvinaisempaa saada orgasmia partnerin kanssa, mutta aihe on hieman tabu. Nuori nainen kokee helposti olevansa kummajainen, kun orgasmi ei onnistu, vaikka hän on juuri silloin tavallinen nuori nainen.
- Anonyymi
Juuri toisinpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Nuorille naisille seksi on uein kamalan huonoa. Nuoret miehet ovat täynnä populaarikulttuuria jossa seksi esitetään eri tavalla kuin nautintoa tuottavana. Ei puhuta, kysytä lupaa jne
Juuri nuorena feikataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorille naisille seksi on uein kamalan huonoa. Nuoret miehet ovat täynnä populaarikulttuuria jossa seksi esitetään eri tavalla kuin nautintoa tuottavana. Ei puhuta, kysytä lupaa jne
Juuri nuorena feikataan.Kyllä nuorista naista itsestäänkin hyvin suuri osa on yhtä täynnä sitä populaarikulttuuria ja kuvitelmua siitä mitä seksin kuuluu olla ja mitä kuuluu tehdä jne. Nautintoa ilmaistaan (=feikataan) sillä, että kiljutaan kuin teurassika yms.
- Anonyymi
Nytpä men i veikkaukseni väärään. Seksuaalisuus paranee vanhetessa. Mutta feikattava on nuoren ja vanhemman jos mies ei vaan osaa. Niin yksinkertaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin erityisesti juuri nuoret naiset (eli sinun kielelläsi tytöt) feikkaavat. Jokaisella naisella on kokemusta siitä, että juurikin nuorena on tullut feikattua. Nuoret naiset feikkaavat usein siksi, että he kokevat paineita esittää saavansa seksistä jotakin. Naisille naisille on huomattavasti harvinaisempaa saada orgasmia partnerin kanssa, mutta aihe on hieman tabu. Nuori nainen kokee helposti olevansa kummajainen, kun orgasmi ei onnistu, vaikka hän on juuri silloin tavallinen nuori nainen.
Ja yleiset tyttöset feikkaavat aina em bordelleissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorille naisille seksi on uein kamalan huonoa. Nuoret miehet ovat täynnä populaarikulttuuria jossa seksi esitetään eri tavalla kuin nautintoa tuottavana. Ei puhuta, kysytä lupaa jne
Juuri nuorena feikataan.Aivan. Kun itsestään suuria luulevat kaveri yrittää kaikkensa, eikä mitään tunnetta mukana. Silloin feikataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin erityisesti juuri nuoret naiset (eli sinun kielelläsi tytöt) feikkaavat. Jokaisella naisella on kokemusta siitä, että juurikin nuorena on tullut feikattua. Nuoret naiset feikkaavat usein siksi, että he kokevat paineita esittää saavansa seksistä jotakin. Naisille naisille on huomattavasti harvinaisempaa saada orgasmia partnerin kanssa, mutta aihe on hieman tabu. Nuori nainen kokee helposti olevansa kummajainen, kun orgasmi ei onnistu, vaikka hän on juuri silloin tavallinen nuori nainen.
Jep, feikkaaminen on opittu pornovideoista, samoiten kuin peräreikään paneminen.
Miksi oi miksi kaikki pitää matkia "somesta/netistä, missä on oma halu/päättäminen omista haluista?, kertokaat te jotka tiedätte.
Kiitos, t. Kauno - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytpä men i veikkaukseni väärään. Seksuaalisuus paranee vanhetessa. Mutta feikattava on nuoren ja vanhemman jos mies ei vaan osaa. Niin yksinkertaista.
Juu, seksuaalisuus saattaa parantua, mutta jos "paikat" kuivuu, on harrastaminen ns. inhottavaa, mista apu?
- Anonyymi
Ikänaiset tietää, et pikkukakkonen on ykkönenass fucking ei voi tuottaa orgasmia. Jokahomo tietää sen.suihinotto kurrkkupaano voittaa sulkijalihashieronnan kokeilkaa itse ass google ads homoporno ads
- Anonyymi
Jaa että vaihdevuodet on niemeen naiseuden.
Ei pidä paikkaansa mitenkään , mutta nuorena on niin epävarma että moni feikkaa, mutta kun ikää tulee niin ei tartte feikata. Me ollaan töissä puhuttu joskus kahvitunnilla näistä asioista , niin että se mitä minä olen kuullut on niin että seksi paranee iän mukana . Ja vaihdevuodet vaan vapauttaa aiitä ettei tarvitse pelätä ei toivottuja raskauksia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, seksuaalisuus saattaa parantua, mutta jos "paikat" kuivuu, on harrastaminen ns. inhottavaa, mista apu?
Nainen pitää ensin lämmittää. Eihän autoakaan kylmänä saa lähtä ajamaan. Vika tähän löytyy usein hätäisestä partnerista...😎😎😎👍
- Anonyymi
Miehillä ei aina seiso eikä vanhoilla seiso kuin joskus ! Eikä seksi ole siitä kiinni vaan rakkauteen kuuluu muutakin kuin tökkiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, seksuaalisuus saattaa parantua, mutta jos "paikat" kuivuu, on harrastaminen ns. inhottavaa, mista apu?
Kosteutettu kondomi on hyvä sukupuoli tautien ehkäisyyn
- Anonyymi
Koska monen miehen itsetunto on niin kovin hauras. Mies voi loukkaantua pahastikin, jos hänelle myöntää totuuden. Vaikka sanoisi asian kauniisti ja yrittäisi neuvoa miestä, niin mies saattaa mököttää päivätolkulla, pahimmillaan viikkoja. Jopa miehen kiinnostus seksiä kohtaan voi heiketä tai lopahtaa kokonaan. Nainen yleensä tuntee miehensä ja tietää että feikkaamalla voi säästää itsensä (ja miehen) traumatisoivalta kokemukselta. Jos kyse on satunnaisesta partnerista niin totuuden myöntäminen saattaisi johtaa pahimmillaan jopa väkivaltaan.
- Anonyymi
Kannattaa tustustumisvaiheessa kertoa miehelle et ei saa orkkua normi yhdynnässä.Eipä loukkaanu sitte.
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa tustustumisvaiheessa kertoa miehelle et ei saa orkkua normi yhdynnässä.Eipä loukkaanu sitte.
Puhut erittäin viisaasti, Tutustumisvaiheessa se on yksi tutustumisen asia, mutta feikkien jälkeen se muodostuu sellaiseksi pommiksi, ettei feikkaamisesta enää voikaan luopua. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa tustustumisvaiheessa kertoa miehelle et ei saa orkkua normi yhdynnässä.Eipä loukkaanu sitte.
Vaikka kertoisi, niin moni mies ei sitä usko. He kuvittelevat mielessään, että "se vain ei ole saanut kunnollista", vaikka sanoisivat mitä tahansa.
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kertoisi, niin moni mies ei sitä usko. He kuvittelevat mielessään, että "se vain ei ole saanut kunnollista", vaikka sanoisivat mitä tahansa.
Tosi on. On miehiä, joille sisko vaikka kertoisi, että on naisiin suuntautunut, niin ne epäilevät, et se on vain puhetta, kun se ei vielä ole saanut 'kunnon patukkaa'. 🌹👀
- Anonyymi
Sataprosenttisen oikea vastaus!
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Puhut erittäin viisaasti, Tutustumisvaiheessa se on yksi tutustumisen asia, mutta feikkien jälkeen se muodostuu sellaiseksi pommiksi, ettei feikkaamisesta enää voikaan luopua. 🌹👀
Miksi sitten mennään yhteen, kun tiedetään ettei saa orkkua miehen kanssa?, voi pyhä julmala, shit pitää se lese valita, et saa kriteerit tärinöitä, yksioikoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka kertoisi, niin moni mies ei sitä usko. He kuvittelevat mielessään, että "se vain ei ole saanut kunnollista", vaikka sanoisivat mitä tahansa.
kkukakkonen on ykkönen tytöt tykkää niin, että ulisoo ja kitisoopohojanmaalaasittain kaappihomoillaanryssät tykkää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten mennään yhteen, kun tiedetään ettei saa orkkua miehen kanssa?, voi pyhä julmala, shit pitää se lese valita, et saa kriteerit tärinöitä, yksioikoista.
Saa orkun muilla keinoin kuin vain pelkällä jyystöllä. Ei heti alkuun saa jos jännittää mitenkään. Kunnolla kun oppii luottaa partneriin sit voi kokeilla kaikkee millä mirri lähtee räjähtelee.
- Anonyymi
Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen...
- Anonyymi
Kyllä. Sen tylsyyden saa helposti loppumaan feikkaamalla orgasmin.
- Anonyymi
niin, kuten myös jyystämiseen kyllästyminen, näinkin on käynyt.
#Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen...#
Aivan oikein, useatkin naiset ovat kertoneet sen syyksi, mutta en sitä maininnut aloituksessani, koska halusin tuoda suurimman syyn YSTAVÄLLISYYDEN. Ei halua pahoittaa miehen mieltä. Naiset ovat todella kultaisia.🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
#Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen...#
Aivan oikein, useatkin naiset ovat kertoneet sen syyksi, mutta en sitä maininnut aloituksessani, koska halusin tuoda suurimman syyn YSTAVÄLLISYYDEN. Ei halua pahoittaa miehen mieltä. Naiset ovat todella kultaisia.🌹👀Onhan kai tuokin ystävällisyyttä, kuitenkin saman voisi ilmaista vaikka sanallisesti muodossa: riittäisikö jo tältä erää? Mutta se tuntuisi hiukan ikävältä.
Anonyymi kirjoitti:
Onhan kai tuokin ystävällisyyttä, kuitenkin saman voisi ilmaista vaikka sanallisesti muodossa: riittäisikö jo tältä erää? Mutta se tuntuisi hiukan ikävältä.
Juuri niin, se olisi miehen pöhöttyneen itsetunnon rusikoimista. 🌹👀
"Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen..."
Tutkimusten mukaan keskimääräinen mies yltää oigasmiin 2 minuutissa. Keskimääräinen tyttö yltää kliimaksiinsa 15 minuutissa. Väitteesi on siis vähintäänkin hassu siinä tapauksessa kyseessä on tyttö eikä seksuaalisuutensa jo menettänyt ikänainen.- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
"Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen..."
Tutkimusten mukaan keskimääräinen mies yltää oigasmiin 2 minuutissa. Keskimääräinen tyttö yltää kliimaksiinsa 15 minuutissa. Väitteesi on siis vähintäänkin hassu siinä tapauksessa kyseessä on tyttö eikä seksuaalisuutensa jo menettänyt ikänainen.Kyselytytkimuksessa 'Sex in America: a definitive survey", vuodelta 1994, ISBN 0-316-07524-8 kertoo että: 29% munasarjakkaista sanoivat saaneensa orgasmin yhdyntätapahtuman aikana 𝐚𝐢𝐧𝐚, miehistä 75% sanoivat saaneensa niitä 𝐚𝐢𝐧𝐚.
Tuossa tutkimuksessa siis on kyse siitä että vastaajan kumppani antaa oigasmin jokaisella yhdyntätapahtumassa.
Kirjassa 'She comes first; the thinking man's guide to pleasuring a woman' Ian Kerner Ph.D. sanoo että: Tutkimukset, kuten Kinseyn ja Mastersin ja
Johnson, ovat päätyneet tulokseen että munasarjakkailla joiden kumppanit kuluttivat 21 minuuttia tai pidempään esipelissä, vain 7,7% epäonnistui saavuttaa oigasmi jatkuvasti.
Tuo Kernerin ilmoittama 7,7% koostuu sellaista munasarjakkaita jotka saavat yhdyntätapahtumassa oigasmin joskus mutta eivät aina, sekä heistä jotka eivät koskaan saa. Tässä on siis enempi kyse siitä että 1) munasarjakkaan kumppani osaa antaa sen munasarjakkalle ja siitä 2) onko munasaerjakas figidi vaiko ei. (Kumppani siis ei välttämättä ole parisuhdemies). - Anonyymi
Senkin takana on viagra.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin, kuten myös jyystämiseen kyllästyminen, näinkin on käynyt.
yritin tuossa vihjata ettei ne taivaanportit aina miehellekään avaudu, sukupuolitarkennus jäi pois. tosin jyystö on jyystöä sukupuolesta riippumatta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan kai tuokin ystävällisyyttä, kuitenkin saman voisi ilmaista vaikka sanallisesti muodossa: riittäisikö jo tältä erää? Mutta se tuntuisi hiukan ikävältä.
Ja jos lähdetään asian ytimeen, niin seksi ei siis kiihota siinä muodossa, mitä sitä tehdään, jos se kyllästyttää. Mies on halunnut todennäköisesti aina yhdyntään liian aikaisin: esileikit ovat jääneet väliin ja tyydytetään vaan omaa halua.
En ole feikannut ikinä. Se on mun mielestä reilua miestä kohtaan. En halua, että mies saa väärän käsityksen ”taidoistaan”. Kynis.mi kirjoitti:
#Yksi syy voi olla pitkittyneeseen jyystöön kyllästyminen...#
Aivan oikein, useatkin naiset ovat kertoneet sen syyksi, mutta en sitä maininnut aloituksessani, koska halusin tuoda suurimman syyn YSTAVÄLLISYYDEN. Ei halua pahoittaa miehen mieltä. Naiset ovat todella kultaisia.🌹👀Tässä on jännä ristiriita, kun yleensä usein näkee juttuja siitä, että se jyystö on liian lyhyt ja nopea 🤔
🐻- Anonyymi
UnhappyJoe kirjoitti:
Tässä on jännä ristiriita, kun yleensä usein näkee juttuja siitä, että se jyystö on liian lyhyt ja nopea 🤔
🐻Tässä on jännä ristiriita, kun yleensä usein näkee juttuja siitä, että se jyystö on liian lyhyt ja nopea ”
Kyllä vain, mutta silloin kyseessä on eti tilanne.
Jyystö on liian lyhyt = juuri kun naisesta alkaa tuntua hyvältä, mies saa orgasmin ja lopettaa ja nainen heitetään pellolle nautinnon kynnyksellä mutta ei päästetä sisälle nautintoon
Nainen toivoo että jyystöä loppuu = jyystö ei missään vaiheessa tunnu naisesta yhtään miltään.
Kummassakin tapauksessa käy ajan mittaan niin, että jos se on naisesta aina tuollaista, naisen kiinnostus seksiin loppuu. Ei ole kiva maata miehen alla katselemassa tämän nautintoa ja jäädä itse osattomaksi. Anonyymi kirjoitti:
Tässä on jännä ristiriita, kun yleensä usein näkee juttuja siitä, että se jyystö on liian lyhyt ja nopea ”
Kyllä vain, mutta silloin kyseessä on eti tilanne.
Jyystö on liian lyhyt = juuri kun naisesta alkaa tuntua hyvältä, mies saa orgasmin ja lopettaa ja nainen heitetään pellolle nautinnon kynnyksellä mutta ei päästetä sisälle nautintoon
Nainen toivoo että jyystöä loppuu = jyystö ei missään vaiheessa tunnu naisesta yhtään miltään.
Kummassakin tapauksessa käy ajan mittaan niin, että jos se on naisesta aina tuollaista, naisen kiinnostus seksiin loppuu. Ei ole kiva maata miehen alla katselemassa tämän nautintoa ja jäädä itse osattomaksi.Aivan.. 🤔
Olennaista siis, miettiä miksi pitkässä jyystössä ei naisesta tunnu miltään ja miettiä siihen ratkaisua. 🙃
Koska sen siis ajallisesti pitäisi riittää vs lyhyt, missä aika loppuu juuri hiukan liian kesken. 🙄
🐻- Anonyymi
Olet väärässä. Ei ole kyse iästä.
- Anonyymi
Toisinpäin. Erityisesti nuoret naiset saavt harvoin orgasmeja.
- Anonyymi
Et siis tiedä miten nainen tyydytetään. Luulet, että pelkällö jyystöllä tarkoitetaan rakastelua.
Kerro nyt, mitä itse teet, jos kerran mielestäsi olet niin huippu seksissä. Voimme sitten kaikki arvioida luulojasi. - Anonyymi
No jo helvata shenttäs, aina elokuvissa jyystetää ns. tunti tolokulla ja naiset haluaa sieltä sun täältä vääräänkin ns. kakkoseen ja nyt se onkin EI haluttua!!, mikä on se, miten seksi antaa eniten ja AINA orgasmin naiselle?
- Anonyymi
Terveet kädet ei nais.....a kaipaa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jo helvata shenttäs, aina elokuvissa jyystetää ns. tunti tolokulla ja naiset haluaa sieltä sun täältä vääräänkin ns. kakkoseen ja nyt se onkin EI haluttua!!, mikä on se, miten seksi antaa eniten ja AINA orgasmin naiselle?
Niin, ehkä elokuvissa. Ellet satu tietämään niin elokuvissa näytellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No jo helvata shenttäs, aina elokuvissa jyystetää ns. tunti tolokulla ja naiset haluaa sieltä sun täältä vääräänkin ns. kakkoseen ja nyt se onkin EI haluttua!!, mikä on se, miten seksi antaa eniten ja AINA orgasmin naiselle?
Elokuvat ovat ainoastaan elokuvia niillä ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa, niistähän ne miehet ottavat oppia. Ei enemmän väärin voisi mennä . Pellet katselee elokuvia kovissa luuloissa.
- Anonyymi
Vatsan pohjaan sattuu kuukautisten aikaan ja unohtunut tamponi tai raskaus painaa vatsaa. Joskus myös kierukka aiheuttaa kipuja siksi pillerit on parempi ehkäisy ja kun mieheltä on katkaistu johtimet ettei siittiöt pääsee enää lisääntymään. Näytelmä seksi on teollista elukuva seksiä eikä oikeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Sen tylsyyden saa helposti loppumaan feikkaamalla orgasmin.
Yleensä miehet luulee että naisella tuntuu samalta kuin heistä mutta se on mahdotonta. Naisen virtsaputkesta ei tule siemen syöksyä kuin miehillä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jos lähdetään asian ytimeen, niin seksi ei siis kiihota siinä muodossa, mitä sitä tehdään, jos se kyllästyttää. Mies on halunnut todennäköisesti aina yhdyntään liian aikaisin: esileikit ovat jääneet väliin ja tyydytetään vaan omaa halua.
En ole feikannut ikinä. Se on mun mielestä reilua miestä kohtaan. En halua, että mies saa väärän käsityksen ”taidoistaan”.Joillakin naisilla just ne esileikit makkarin puolella vie halut. Mut jos mies panostaa henkisiin juttuihin, yllättää treffeillä, tiskaa, tekee hyvää ruokaa, puolustaa naistaan,niin se jo on esileikkiä parhaammasta päästä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toisinpäin. Erityisesti nuoret naiset saavt harvoin orgasmeja.
Nuorilla jännittää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä miehet luulee että naisella tuntuu samalta kuin heistä mutta se on mahdotonta. Naisen virtsaputkesta ei tule siemen syöksyä kuin miehillä.
Miehillä voi tulla siemen syöksy vaikkei orgasmi tunnu miltään.. Jostain luin ettei edes orkkua tuu vaikka mälli lentää.
- Anonyymi
Hmm...Taikka muuten vain kuivahtanut tai noihin iänikuisiin p...eleikkehin muuten vain kyllästynyt
Anonyymi kirjoitti:
Miehillä voi tulla siemen syöksy vaikkei orgasmi tunnu miltään.. Jostain luin ettei edes orkkua tuu vaikka mälli lentää.
Kyllähän sellaisesta puhutaan, mutta lienee enämpi ku harvinaista. 🌹👀
- Anonyymi
Sama koskee kokemattomia nuoria miehiä miestenvälisessä seksissä. Ottava osapuoli feidaa aina orgasmia vaikka sellaista ei tapahtuisikaan
- Anonyymi
Pelkkä tökkiminen ja kivesten tyhjennys ei ole mitään seksiä vaan suoritus. Runkkaat itsesi toiseen saat kivekset tyhjäksi. Miehille tehdään sterilisaatio helposti mikään muu ei muutu kuin ettei ole siittiöitä.
- Anonyymi
Tuossa sivussa on staran uutisia missä yhdessä on mainittu kuinka naisopettaja on ollut yhdessä alaikäisen kanssa. Olisipa joku minunkin yläaste-, tai lukioaikainen milffi naisopettajani "korkannut" minut silloin kun olin poikaoppilaana kyseisissä instituutioissa 😗. Ei voi olla muuta kuin kateellinen sellaisille teini-ikäisille jätkille ketkä ovat päässeet maistamaan kuumaa naisopettajaansa.
- Anonyymi
Mikään ei takaa sen naisopettajan olleen sen kummemmin kuuma. Nuo on tuollaisia miesten fantasioita, joilla saa seksuaalisen hyväksikäytönkin kuulostamaan taivaalliselta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään ei takaa sen naisopettajan olleen sen kummemmin kuuma. Nuo on tuollaisia miesten fantasioita, joilla saa seksuaalisen hyväksikäytönkin kuulostamaan taivaalliselta.
Googletin sen naisopettajan ja löysin pari naamakuvaa. Toisessa näytti suunnilleen katunarkkarilta ja toisessa oli ihan siedettävän näköinen. Jos ei ikinä muutoin saa niin predaattorilta sitten. Sitä en silti hyväksy jos opettaja olisi mies ja uhri tyttö. Olin kaiken lisäksi fyysisesti varhain kypsä nuoruudessani eli en minä mikään untuvikko sinänsä ollut. Kyllähän mä välillä fantasioin niistä opettajistani 😅.

Valtaosa pojista on tuossa kohtaa täysin pikkukakaroita, vaikka sinä olisitkin ollut henkisesti kolmekymppinen.
Nuo ovat tuollaisia miesten fantasioita, joista huomaa, että todellisuudesta ei ole mitään käsitystä. Kaikki jotka selittävät, ette heitä saa kyllä ahdistella koska vaan ja että heitä olisi saanut käyttää seksuaalisesti hyväkseen, kuvittelevat mielessään noiden olevan pornovideoiden kohtauksia. Uhrit kokevat ne tilanteet varsin eri tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtaosa pojista on tuossa kohtaa täysin pikkukakaroita, vaikka sinä olisitkin ollut henkisesti kolmekymppinen.
Nuo ovat tuollaisia miesten fantasioita, joista huomaa, että todellisuudesta ei ole mitään käsitystä. Kaikki jotka selittävät, ette heitä saa kyllä ahdistella koska vaan ja että heitä olisi saanut käyttää seksuaalisesti hyväkseen, kuvittelevat mielessään noiden olevan pornovideoiden kohtauksia. Uhrit kokevat ne tilanteet varsin eri tavalla.Kyllä taitavat olla ihan naistenkin fantasioita..
Nykyään ihmisillä ei ole oikein selvää rajaa fantasian/fiktion ja todellisuuden välillä muutenkaan, kaikenlaista tapahtuu kun järki on täysin hukassa.
Asiat on ihan eri fantasioissa, kun todellisuudessa.
Ajatus itselle nuoren miehen kanssa sekstailusta on ihan karsea. Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä. Tosi eroottista.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä taitavat olla ihan naistenkin fantasioita..
Nykyään ihmisillä ei ole oikein selvää rajaa fantasian/fiktion ja todellisuuden välillä muutenkaan, kaikenlaista tapahtuu kun järki on täysin hukassa.
Asiat on ihan eri fantasioissa, kun todellisuudessa.
Ajatus itselle nuoren miehen kanssa sekstailusta on ihan karsea. Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä. Tosi eroottista..Enpä ole koskaan vielä kuullut kenenkään naisen tosissaan kaipaavan tulle seksualisesti ahdistelluiksi tai hyväksikäytetyiksi. Naisetkin tietysti fantasioivat kaikenlaisesta, mutta on tyystin eri asia väitää muka oikeasti haluavansa sellaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä taitavat olla ihan naistenkin fantasioita..
Nykyään ihmisillä ei ole oikein selvää rajaa fantasian/fiktion ja todellisuuden välillä muutenkaan, kaikenlaista tapahtuu kun järki on täysin hukassa.
Asiat on ihan eri fantasioissa, kun todellisuudessa.
Ajatus itselle nuoren miehen kanssa sekstailusta on ihan karsea. Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä. Tosi eroottista.."Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä."
Mä en ole vielä koskaan kokenut huonoa seksiä, että ei ole sellaista muistettavaksi. Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole koskaan vielä kuullut kenenkään naisen tosissaan kaipaavan tulle seksualisesti ahdistelluiksi tai hyväksikäytetyiksi. Naisetkin tietysti fantasioivat kaikenlaisesta, mutta on tyystin eri asia väitää muka oikeasti haluavansa sellaista.
#Naisetkin tietysti fantasioivat kaikenlaisesta, mutta on tyystin eri asia väitää muka oikeasti haluavansa sellaista.#
Oikein, kiihottuminen fantasiasta ja fantasian toteutumisen toivominen ovat tyystin kaksi eri asiaa. 🌹👀- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä."
Mä en ole vielä koskaan kokenut huonoa seksiä, että ei ole sellaista muistettavaksi.V tun valehtelija tai sitten on kyllä hyvän seksisi raja tosi vaatimaton😆
Mut onhan se paskakin pano aina parempi kun ei mitään.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V tun valehtelija tai sitten on kyllä hyvän seksisi raja tosi vaatimaton😆
Mut onhan se paskakin pano aina parempi kun ei mitään..Ei se minun vikani ole, jos sinulla on huonoja seksikokemuksia. Siihen seksin hyvyyteen ja huonouteen vou vaikuttaa valtavasti ihan itse. Mä olen jo ihan ekasta kerrastani lähtien ollut itse hyvin aktiivinen, joten tietysti seksikokemukseni ovat aina hyviä. Toi sulle vinkkinä, niin ei tule jatkossa niin paljon niitä huonoja seksikokemuksia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä taitavat olla ihan naistenkin fantasioita..
Nykyään ihmisillä ei ole oikein selvää rajaa fantasian/fiktion ja todellisuuden välillä muutenkaan, kaikenlaista tapahtuu kun järki on täysin hukassa.
Asiat on ihan eri fantasioissa, kun todellisuudessa.
Ajatus itselle nuoren miehen kanssa sekstailusta on ihan karsea. Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä. Tosi eroottista..Tämä. Allekirjoitan joka sanan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
V tun valehtelija tai sitten on kyllä hyvän seksisi raja tosi vaatimaton😆
Mut onhan se paskakin pano aina parempi kun ei mitään..Kaikki ovat kiittäneet paitsi ne jotka ovat pyörtyneet.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se minun vikani ole, jos sinulla on huonoja seksikokemuksia. Siihen seksin hyvyyteen ja huonouteen vou vaikuttaa valtavasti ihan itse. Mä olen jo ihan ekasta kerrastani lähtien ollut itse hyvin aktiivinen, joten tietysti seksikokemukseni ovat aina hyviä. Toi sulle vinkkinä, niin ei tule jatkossa niin paljon niitä huonoja seksikokemuksia.
Joopa joo, pidä vaan huolinomista asioistasi neiti kaikkitietävä. Asiallinen kommenttini poistettiin.
Mikset vaan myönnä, että naisissakin on pedareita ja hyväksikäyttäjiä ja tätä vielä valkopestään "naistenoikeuksiin" vedoten kuten juuri sinäkin teet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki ovat kiittäneet paitsi ne jotka ovat pyörtyneet.
Ylipaisunut ego takaa mahtavan seksielämän ja oikeudet panna vaikka pikkulapsia?
Kyllä psykologisesti ymmärrän tämän perversion.
Onneksi en itse kiihotu siitä, että saan lesoilla kun kelpaan reijäksi seksihulluille lapsille. Minun silmissä alle 30 v on ihan lapsi/nuori nimittäin itseeni 50 verrattuna ja koen että tämä on ihan hyvä ja luonnollinen asetelma.
Ihminen on paljon muutakin kun fyysinen seksilelu eikä ne muut asiat katoa, vaikka valehtelee itselleen sen "olevan vain seksiä" tai että nuori mukamas on jo aikuinen. Alle 30 v on ihan etsivä ja raaka ihminen vielä ja en hyväksy sitä, että aikuiset saalistaa seksiä nuorilta jotka saattavat tehdä huonoja päätöksiä joita myöhemmin katuvat ja häpeävät karvaasti.
Vastuu nuoremmista kuuluu hyvään aikuisuuteen ja tervehenkinen aikuinen antaa omalla käytöksellään esimerkin nuoremmille jotka kyllä tarkasti seuraavat aikuisten käytöstä. Nuorten ihmisten käyttö seksileluina EI ole tervehenkinen esimerkki.
Nih. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo, pidä vaan huolinomista asioistasi neiti kaikkitietävä. Asiallinen kommenttini poistettiin.
Mikset vaan myönnä, että naisissakin on pedareita ja hyväksikäyttäjiä ja tätä vielä valkopestään "naistenoikeuksiin" vedoten kuten juuri sinäkin teet?Sulla on lievästi sanottuna erikoinen käsitys hyvästä seksistä, jos siihen kerta liittyvät pedarit ja hyväksikäyttö. Mene hoitoon hyvä ihminen.
Anonyymi kirjoitti:
Joopa joo, pidä vaan huolinomista asioistasi neiti kaikkitietävä. Asiallinen kommenttini poistettiin.
Mikset vaan myönnä, että naisissakin on pedareita ja hyväksikäyttäjiä ja tätä vielä valkopestään "naistenoikeuksiin" vedoten kuten juuri sinäkin teet?"𝖠𝗌𝗂𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝖾𝗇 𝗄𝗈𝗆𝗆𝖾𝗇𝗍𝗍𝗂𝗇𝗂 𝗉𝗈𝗂𝗌𝗍𝖾𝗍𝗍𝗂𝗂𝗇."
𝖭𝖺̈𝗆𝖺̈ 𝗌𝗂𝗏𝗎𝗍 𝗈𝗏𝖺𝗍 𝗃𝗈𝗂𝖽𝖾𝗇𝗄𝗂𝗇 𝗂𝗄𝖺̈𝗇𝖺𝗂𝗌𝗍𝖾𝗇/𝖿𝖾𝗆𝖺𝗄𝗄𝗈𝗃𝖾𝗇 𝗁𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝗇𝖺𝗌𝗌𝖺. 𝖬𝗂𝗍𝖾𝗇 𝗌𝖾 𝗏𝗈𝗂𝖽𝖺𝖺𝗇 𝗉𝗎𝗋𝗄𝖺𝖺?- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on lievästi sanottuna erikoinen käsitys hyvästä seksistä, jos siihen kerta liittyvät pedarit ja hyväksikäyttö. Mene hoitoon hyvä ihminen.
Ja sä selvästi näet asiat vain omien etujesi mukaan. Hyvin tyypillistä pervoille ja hybäksikäytyäjille jotka kyllä itselleen valehtelemalla löytää oikeutuksen ihan kaikelle mitä tekevät.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
"𝖠𝗌𝗂𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝖾𝗇 𝗄𝗈𝗆𝗆𝖾𝗇𝗍𝗍𝗂𝗇𝗂 𝗉𝗈𝗂𝗌𝗍𝖾𝗍𝗍𝗂𝗂𝗇."
𝖭𝖺̈𝗆𝖺̈ 𝗌𝗂𝗏𝗎𝗍 𝗈𝗏𝖺𝗍 𝗃𝗈𝗂𝖽𝖾𝗇𝗄𝗂𝗇 𝗂𝗄𝖺̈𝗇𝖺𝗂𝗌𝗍𝖾𝗇/𝖿𝖾𝗆𝖺𝗄𝗄𝗈𝗃𝖾𝗇 𝗁𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝗇𝖺𝗌𝗌𝖺. 𝖬𝗂𝗍𝖾𝗇 𝗌𝖾 𝗏𝗈𝗂𝖽𝖺𝖺𝗇 𝗉𝗎𝗋𝗄𝖺𝖺?Varmaan haaveilee jostain nuorista miehistä eikä halua tuntea itseään ällötykseksi.
Ihan sama mitä poistavat, totuutta ei voi poistaa ja tervehenkinen kypsä nainen ei pikkupoikia halua seksikumppaneiksi.
Aika hatara on niiden miesten ja naisten tuntemus ihmisyydestä josseivat osaa arvostaa iän ja kokemuksen tuomaa rikkautta seksuaalisesti ja heikko stamina kun tarvivat perversioita ja täydellisiä vartaloita edes jotenkuten kiihottuakseen.
Ehkäpä se nuorten miesten himo johtuu vaan vaihdevuosista ja miehillä testosteronitason laskusta.
Lasten ja nuorten kauneus on luonnon tapa herättää suojelunhalua suloisella ulkonäöllä tämä ihan tieteellinen fakta. Perverssi on lasten saalistaja ja luonnonvastainen käytökseltään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sä selvästi näet asiat vain omien etujesi mukaan. Hyvin tyypillistä pervoille ja hybäksikäytyäjille jotka kyllä itselleen valehtelemalla löytää oikeutuksen ihan kaikelle mitä tekevät.
Jos haluaa hyvää seksiä niin kannattaa tosiaan ajatella edes vähän myös omia etujan ja olla aktiivinen osapuoli. Kun heittäydyt vain lahnaksi, niin sitten saat mitä saat.
No pervo- ja hyväksikäyttöfantasiasi sun kannattaa käydä purkamassa jonkun terapeutin luona. Tietenkin olen pahoillani, jos sua kerta on hyväksikäytetty. Kenellekään ei saisi tehdä niin. Sun kannattaisi nyt kuitenkin mennä purkamaan noita ongelmiasi johonkin terapiaan. Anonyymi kirjoitti:
Varmaan haaveilee jostain nuorista miehistä eikä halua tuntea itseään ällötykseksi.
Ihan sama mitä poistavat, totuutta ei voi poistaa ja tervehenkinen kypsä nainen ei pikkupoikia halua seksikumppaneiksi.
Aika hatara on niiden miesten ja naisten tuntemus ihmisyydestä josseivat osaa arvostaa iän ja kokemuksen tuomaa rikkautta seksuaalisesti ja heikko stamina kun tarvivat perversioita ja täydellisiä vartaloita edes jotenkuten kiihottuakseen.
Ehkäpä se nuorten miesten himo johtuu vaan vaihdevuosista ja miehillä testosteronitason laskusta.
Lasten ja nuorten kauneus on luonnon tapa herättää suojelunhalua suloisella ulkonäöllä tämä ihan tieteellinen fakta. Perverssi on lasten saalistaja ja luonnonvastainen käytökseltään.Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
Kyllähän osa haaveilee. Tosin tuo "niin nuorista, että kehtaako sanoakaan" on melko epämääräisesti sanottu. Sehän nyt riippuu ihan siitä, että mitä se kyseinen nainen kehtaa ja mitä ei kehtaa. Varsinkin vanhempien ikäluokkien naisissa on paljon sellaisia, jotka eivät kehtaa myöntää tykkävänsä yhtään nuoremmasta. Moni kokee, että miten vaikka joku Katri Helena kehtaa niin nuoren kanssa. Ylipäänsä varsinkin vanhemoien ikäluokkien naisille ikäero tuntuu olevan se ongelma, ei se absoluuttinen ikä. Hyvin harva vaikka nyt 50+ nainen kehtaa myöntää katselevansa ja haaveilevansa parikymppistä, vaikka moni katselee ja haaveilee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluaa hyvää seksiä niin kannattaa tosiaan ajatella edes vähän myös omia etujan ja olla aktiivinen osapuoli. Kun heittäydyt vain lahnaksi, niin sitten saat mitä saat.
No pervo- ja hyväksikäyttöfantasiasi sun kannattaa käydä purkamassa jonkun terapeutin luona. Tietenkin olen pahoillani, jos sua kerta on hyväksikäytetty. Kenellekään ei saisi tehdä niin. Sun kannattaisi nyt kuitenkin mennä purkamaan noita ongelmiasi johonkin terapiaan.Mikset vaan myönnä, että naisissakin on pedareita ja törkeitä hyväksikäyttäjiä, vaan maalitat minun seksuaalisuutta tietämättä siitä mitään?
Jännä miten haukut minua lahnaksi, hyväksikäytetyksi joka vielä fantasioi pedofiliasta kun kirjoitan nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Näkyy että olet sisäisesti ihan kaoottinen.
Onko tuo itsekkyyden positiivinen korostaminen sinulle se oikeutus jolla kohtelet muita ihmisiä kun jotain dildoja? - Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
Ihmisen aivot ovat evolutionäärisesti muokkaantuneet luonnoltaan vähän perversseiksi eikä jatkuva sisäsiitos ja huonot henkiset valinnat sitä ainakaan korjaa.
Kun ne ainekset valuvat teoiksi, ei hyvää seuraa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikset vaan myönnä, että naisissakin on pedareita ja törkeitä hyväksikäyttäjiä, vaan maalitat minun seksuaalisuutta tietämättä siitä mitään?
Jännä miten haukut minua lahnaksi, hyväksikäytetyksi joka vielä fantasioi pedofiliasta kun kirjoitan nuorten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Näkyy että olet sisäisesti ihan kaoottinen.
Onko tuo itsekkyyden positiivinen korostaminen sinulle se oikeutus jolla kohtelet muita ihmisiä kun jotain dildoja?Miksi mun pitäisi myöntää itsestäänselvyyksiä, joita en ole koskaan myöskään kieltänyt? Miksi mun pitäisi myöntää jotakin, joka ei liity mitenkään mihinkäön kirjoittamaani? Miksi minun pitäisi ylipäänsä ottaa kantaa sinun traumoihisi. Mene johonkin terapiaan purkamaan noita.
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
Tuohan se on se suurin syy miksi vanhoista naisista (60+) niin moni on tahtomattaan sinkkuja ja ilman seksiä. Osalle se on tietysti valinta, mutta todella monelle tahdon vastaista. Oman ikäisiä ja vanhempia ei enää riitä, kun miehiä kuolee enemmän ja nuorempaa ei kehtaa, vaikka niitä on tarjollakin.
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan se on se suurin syy miksi vanhoista naisista (60 ) niin moni on tahtomattaan sinkkuja ja ilman seksiä. Osalle se on tietysti valinta, mutta todella monelle tahdon vastaista. Oman ikäisiä ja vanhempia ei enää riitä, kun miehiä kuolee enemmän ja nuorempaa ei kehtaa, vaikka niitä on tarjollakin.
Molemmissa sukupuolissa esiintyvällä nuoruuden arvostamisella ja sen mukaisella haaveilulla on yksinkertainen evolutiivinen selitys. Jos onnistuu saamaan lapsen nuoren kanssa, todennäköisesti mahdollisuus, että se tulee hoidetuksi ja pidettyä ravinnossa, on suurempi kuin jos haaveilisi ja pyrkisi yhteen vanhan kanssa.
Naisen geenit panevat haaveilemaa samoin sekä ennen että jälkeen hedelmällisen iän, joten jo usein haaveilee itseään paljon nuoremmasta. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Molemmissa sukupuolissa esiintyvällä nuoruuden arvostamisella ja sen mukaisella haaveilulla on yksinkertainen evolutiivinen selitys. Jos onnistuu saamaan lapsen nuoren kanssa, todennäköisesti mahdollisuus, että se tulee hoidetuksi ja pidettyä ravinnossa, on suurempi kuin jos haaveilisi ja pyrkisi yhteen vanhan kanssa.
Naisen geenit panevat haaveilemaa samoin sekä ennen että jälkeen hedelmällisen iän, joten jo usein haaveilee itseään paljon nuoremmasta. 🌹👀Turhan yksinkertaistettu näkemys, mutta käyhän se noinkin.
Anonyymi kirjoitti:
Turhan yksinkertaistettu näkemys, mutta käyhän se noinkin.
Ei se ole 'yksinkertaistettu näkemys' vaan luonnontieteellisen tutkimuksen tulos. Asetat koko tutkimuksen kyseenalaiseksi. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Ei se ole 'yksinkertaistettu näkemys' vaan luonnontieteellisen tutkimuksen tulos. Asetat koko tutkimuksen kyseenalaiseksi. 🌹👀
Se on vain yksinkertaistettu väite, jolle ei ole mitään tieteellistä tukea löydettävissä. Olet tietysti täysin vapaa esittämään tieteellisiä todisteita väitteesi tueksi. Siihen asti, kunnes sen teet, kyse in vain sinun mutuilustasi ja väitteestäsi.
Todellisuudessahan ihmisen haaveet ja tykästymiset ovat paljon monimutkaisempi kuvio, joka ei likimainkaan selity pelkillä geeneillä. Eletyllä elämällä ja sen kokemuksilla on valtavan suuri vaikutus siihen millaisiin ihmisiin me tykästymme ja millaisista haaveilemme ja tämän kokemusmaailman muodostuminen alkaa jo aivan varhaislapsuudesta, hyvinkin jo ennen syntymää.
Keenit selittävät osan, mutta eivät läheskään kaikkea. Ihninen on aivan kaikessa geeniensä ja ympäristönsä summa. Anonyymi kirjoitti:
Se on vain yksinkertaistettu väite, jolle ei ole mitään tieteellistä tukea löydettävissä. Olet tietysti täysin vapaa esittämään tieteellisiä todisteita väitteesi tueksi. Siihen asti, kunnes sen teet, kyse in vain sinun mutuilustasi ja väitteestäsi.
Todellisuudessahan ihmisen haaveet ja tykästymiset ovat paljon monimutkaisempi kuvio, joka ei likimainkaan selity pelkillä geeneillä. Eletyllä elämällä ja sen kokemuksilla on valtavan suuri vaikutus siihen millaisiin ihmisiin me tykästymme ja millaisista haaveilemme ja tämän kokemusmaailman muodostuminen alkaa jo aivan varhaislapsuudesta, hyvinkin jo ennen syntymää.
Keenit selittävät osan, mutta eivät läheskään kaikkea. Ihninen on aivan kaikessa geeniensä ja ympäristönsä summa.Evoluutioteoria on ainoa kehitysteoria, mitä biologiassa on nähty oikeaksi. Jos väitteesi pitäisi paikkansa, se olisi kuitenkin väärä. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Evoluutioteoria on ainoa kehitysteoria, mitä biologiassa on nähty oikeaksi. Jos väitteesi pitäisi paikkansa, se olisi kuitenkin väärä. 🌹👀
Kuten totesin jo, niin saat tietysti tuoda esille tietellisiä todisteita väitteesi tueksi. Sitä et ole tehnyt, eli kyse on sinun mututuntumastasi.
Anonyymi kirjoitti:
Kuten totesin jo, niin saat tietysti tuoda esille tietellisiä todisteita väitteesi tueksi. Sitä et ole tehnyt, eli kyse on sinun mututuntumastasi.
Evoluutioteoria on peruskauraa, vain uutuuksia todistetaan. Sinä esitit biologiseksi tarkoitetun uutuusehdotuksen, mutta missä on todistus? 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi mun pitäisi myöntää itsestäänselvyyksiä, joita en ole koskaan myöskään kieltänyt? Miksi mun pitäisi myöntää jotakin, joka ei liity mitenkään mihinkäön kirjoittamaani? Miksi minun pitäisi ylipäänsä ottaa kantaa sinun traumoihisi. Mene johonkin terapiaan purkamaan noita.
Koska siinä pullistelet ja maalitat, siksi.
Jos oot yhtä paska sängyssä kun kommunikoimaan mistään, niin otan osaa😆 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan se on se suurin syy miksi vanhoista naisista (60 ) niin moni on tahtomattaan sinkkuja ja ilman seksiä. Osalle se on tietysti valinta, mutta todella monelle tahdon vastaista. Oman ikäisiä ja vanhempia ei enää riitä, kun miehiä kuolee enemmän ja nuorempaa ei kehtaa, vaikka niitä on tarjollakin.
No oon kyllä saanut ite sen käsityksen, että nuoria miehiä saalistaville mummotautisille ei omanikäiset miehet "kaljuineen ja pallomahoineen" kelpaa, et mieluummin ottaa lastenhoitajan roolin kuten pedariope tai harrastetaan seksiturismia maissa jossa prostituutio on ainoa keino selviytyä, eli hyväksikäytetään huono-osaisten ihmisten epätoivoa.
Monet vanhemmista sinkkunaisista on myös hylänneet pitkäaikaisen aviomiehensä monen kymmenen vuoden liiton jälkeen, että saavat vähän rillutella jossain Gambiassa ennen kuolemaansa. Mitä sekin kertoo ihmisestä, että hylkää elämänkumppaninsa irtosuhteiden vuoksi, niin ei selitystä kaipaa.
Sitten leuhkitaan ympäri kyliä että saa nuoria miehiä kunnon niin upea ja viriili.
Kyllä niitä miehiä on toisella kierroksella, ainakasn itsellä ei ole ollut puutetta omanikäisten topmiesten huomiosta:) Mut silloin täytyy olla oikeasti itsekkin laadukas eikä mikään egoileva ja itsekäs sekopääpedari. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sulla on lievästi sanottuna erikoinen käsitys hyvästä seksistä, jos siihen kerta liittyvät pedarit ja hyväksikäyttö. Mene hoitoon hyvä ihminen.
Näinpä. Tuo ei ole henkisesti terveen ihmisen ajattelua. Ei kukaan normaali ihminen haaveile tollasesta. Kannattais hakeutua jonnekin hoitoon ja todellakin toivon ettei lähipiirissäsi ole nuoria joita yrität käyttää hyväksesi.
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
Ja minkäs ikäinen on tämä naisesimiehesi. Jos on just joku 50 niin se kolmekymppinenkin on nuori mies mutta ei kuitenkaan lapsi enää. Mutta ne kolmekymppiset miehet kyllä haaaveilevat niistä puumista. On tää maailma aivan hullu.
Mutta sellaista ei kyllä ole että naiset kiinnostuis jostain lapsista ihan siksi että heillä on se lapsi todellakin lapsi kun itse niitä synnyttävät ja hoitavat. Se ei vaan ole mahdollista että kyllä tuo on jonkun pedarimiehen yritystä syyllistää naisia samasta mihin itse syyllistyy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan se on se suurin syy miksi vanhoista naisista (60 ) niin moni on tahtomattaan sinkkuja ja ilman seksiä. Osalle se on tietysti valinta, mutta todella monelle tahdon vastaista. Oman ikäisiä ja vanhempia ei enää riitä, kun miehiä kuolee enemmän ja nuorempaa ei kehtaa, vaikka niitä on tarjollakin.
Ja p.s
Toiset ihmiset eivät ole "tarjolla" sinulle tai kenellekkään, kuin joku valmisteltu ruoka-annos.
Tuollainen kielenkäyttö juuri kuvastaa niin vastenmielisiä ja itsekeskeisiä asenteita, että saisit ja saisitte hävetä itseänne ketkä noin ajattelee.
Ei ihme jossei oma parisuhde onnistu eikä saa hyviä ja tyydyttäviä ihmissuhteita jos on tuollainen saamari ja hyväksikäyttäjä ja sitähän kyllä monet on ja liputetaan kuinka on hienoa elämää jee jee!
YÖK.
Mikään ei ole huonompi vaihtoehto kuin itsekäs ihminen, häneen ei voi ikinä luottaa yhtään missään sellaisessa asiassa jolla tässä elämässä on mitään todellista merkitystä. Matto lähtee alta heti kun tämän ihmisen etu on jossain toisaalla.
Enkä kyllä seksuaalisesti koskisi pitkällä tikullakaan tuollaisiin, iljettävää. - Anonyymi
Tännehän on ropissut kommentteja oikein roppakaupalla. Kommentoidaan nyt sitten itseäni vaihteeksi ja kevennetääns tunnelmaa. Iso kuva toimii niin että kaikki naiset haluavat wanhoja, tai vähintään semi-wanhoja miehiä. Ongelma on vain siinä kun se miehen kestävyys on jo muutenkin rajallinen niin vanhemmiten se on vieläkin rajallisempi. Kun se lerpahtaa silloin aiempaa helpommin. Wanha nainen olkoon harppu ja wanha mies "lerppu". Olenko nyt siis tuhoon tuomittu predaattori koska pidän erityisesti eksoottisista itä-, ja kaakkois-aasialaisista AIKUISISTA naisista? Nehän näyttää lapsilta niin sitä vaan että olisiko tässä siis syytä huoleen 😅? Sehän on hyvä jos pysyy nuorekkaana. Suomi-immetkin kelpaisivat mutta vuoteessani on sen verran yksinäistä niin olen ajatellut että pitäisi tosiaan lähteä merta edemmäs kalaan. Nukkumaan voisin mennä. - "ap" (eli 😗).

Kirjoittajaksi on merkitty "ap" (eli 😗), mitä se sitten tarkoittaakin. Sekaannuksen välttämiseksi kerrottakoon, että se ei ole minun kirjoittamani, joka ole aloittaja, ap. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska siinä pullistelet ja maalitat, siksi.
Jos oot yhtä paska sängyssä kun kommunikoimaan mistään, niin otan osaa😆En ole pullistellut, enkä maalittanut. Olen kertonut totuuden, että en ole koskaan elämässäni saanut huonoa seksiä. Ketä olen mielestäsi maalittanut?
P.S. Sängyssä ei tarvitse sen ihmeemmin kommunikoida. Riittää että lukee toisen reaktioita herkillä vaistoilla. En mä tosin kiellä sua käymästä vaikka kuinka syvällisiä keskusteluita seksin yhteydessä, mutta valtaosalla ihmisistä sallaiselle on eri aika ja eri paikka ja seksin aikana se häiritsee seksin nautinnollisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No oon kyllä saanut ite sen käsityksen, että nuoria miehiä saalistaville mummotautisille ei omanikäiset miehet "kaljuineen ja pallomahoineen" kelpaa, et mieluummin ottaa lastenhoitajan roolin kuten pedariope tai harrastetaan seksiturismia maissa jossa prostituutio on ainoa keino selviytyä, eli hyväksikäytetään huono-osaisten ihmisten epätoivoa.
Monet vanhemmista sinkkunaisista on myös hylänneet pitkäaikaisen aviomiehensä monen kymmenen vuoden liiton jälkeen, että saavat vähän rillutella jossain Gambiassa ennen kuolemaansa. Mitä sekin kertoo ihmisestä, että hylkää elämänkumppaninsa irtosuhteiden vuoksi, niin ei selitystä kaipaa.
Sitten leuhkitaan ympäri kyliä että saa nuoria miehiä kunnon niin upea ja viriili.
Kyllä niitä miehiä on toisella kierroksella, ainakasn itsellä ei ole ollut puutetta omanikäisten topmiesten huomiosta:) Mut silloin täytyy olla oikeasti itsekkin laadukas eikä mikään egoileva ja itsekäs sekopääpedari.Saalistajat ja ne, jotka eivät kehtaa, ovat ihan eri porukkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näinpä. Tuo ei ole henkisesti terveen ihmisen ajattelua. Ei kukaan normaali ihminen haaveile tollasesta. Kannattais hakeutua jonnekin hoitoon ja todellakin toivon ettei lähipiirissäsi ole nuoria joita yrität käyttää hyväksesi.
Sinähän niistä koko ajan puhut. Hakeudu siis sinne hoitoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja p.s
Toiset ihmiset eivät ole "tarjolla" sinulle tai kenellekkään, kuin joku valmisteltu ruoka-annos.
Tuollainen kielenkäyttö juuri kuvastaa niin vastenmielisiä ja itsekeskeisiä asenteita, että saisit ja saisitte hävetä itseänne ketkä noin ajattelee.
Ei ihme jossei oma parisuhde onnistu eikä saa hyviä ja tyydyttäviä ihmissuhteita jos on tuollainen saamari ja hyväksikäyttäjä ja sitähän kyllä monet on ja liputetaan kuinka on hienoa elämää jee jee!
YÖK.
Mikään ei ole huonompi vaihtoehto kuin itsekäs ihminen, häneen ei voi ikinä luottaa yhtään missään sellaisessa asiassa jolla tässä elämässä on mitään todellista merkitystä. Matto lähtee alta heti kun tämän ihmisen etu on jossain toisaalla.
Enkä kyllä seksuaalisesti koskisi pitkällä tikullakaan tuollaisiin, iljettävää.Ihminen on usein tarjolla, useisiin eri asioihin. Ihmiset hyvin usein tuovat itsenäs tarjolle, jopa suorastaan tyrkyttävät itseään, eikä seksi tietenkään ole läheskään ainoa asia mihin ihmiset tuovat itseään tarjolle ja jopa tyrkyttävät itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtaosa pojista on tuossa kohtaa täysin pikkukakaroita, vaikka sinä olisitkin ollut henkisesti kolmekymppinen.
Nuo ovat tuollaisia miesten fantasioita, joista huomaa, että todellisuudesta ei ole mitään käsitystä. Kaikki jotka selittävät, ette heitä saa kyllä ahdistella koska vaan ja että heitä olisi saanut käyttää seksuaalisesti hyväkseen, kuvittelevat mielessään noiden olevan pornovideoiden kohtauksia. Uhrit kokevat ne tilanteet varsin eri tavalla.Pornoviideot ajan kanssa tekee miehistä impotetnnteja sen on moni mies kertonut, ettei kyennyt enää oikeassa elämässä mihinkään kun oli konsumeerannu liikaa pornovideoita.
Niinhän se on jos syöt kala soppaakin viikon jokaisena päivänä niin lopulta siihen kyllästyy. Siksi on niin moni nuori mies viagaran tarpeessa kun on vahdannut silmät tapilla pornofilmejä ja aivot tekee kyllästyneen tunteen lopulta.
Pitäisi ajatella hieman nenäänsä pidemmälle näissäkin asioissa se kun katsella jotain pornoa jossa ei ole mitään todellisesta elämästä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä taitavat olla ihan naistenkin fantasioita..
Nykyään ihmisillä ei ole oikein selvää rajaa fantasian/fiktion ja todellisuuden välillä muutenkaan, kaikenlaista tapahtuu kun järki on täysin hukassa.
Asiat on ihan eri fantasioissa, kun todellisuudessa.
Ajatus itselle nuoren miehen kanssa sekstailusta on ihan karsea. Eikö naiset muista omasta nuoruudesta miten huonoja panot oli nuorten miesten kanssa ja se ällöttävä keskenkasvuisuuskin vielä. Tosi eroottista..Niminä en voi puhua monikossa miehistä ajasta kun olin nuori siis ei miehet vaan mies jonka kanssa sitten mentiin avioon. Enkä muista mitään erikoista siltä ajalta mikä olis jotenkin ollut niin taivaallista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole koskaan vielä kuullut kenenkään naisen tosissaan kaipaavan tulle seksualisesti ahdistelluiksi tai hyväksikäytetyiksi. Naisetkin tietysti fantasioivat kaikenlaisesta, mutta on tyystin eri asia väitää muka oikeasti haluavansa sellaista.
Minusta kaikenlainen ahdistelu oli kamalaa nuorena kun ei oikein osannut sanoa ettei kiinnosta mitenkään , vanhempana ilmeisesti kehonkieli jo näyttää ettei tartte tulla lääppimään. Ja kuka nainen nyt tykkäisi muka ahdistelusta , jonkun mielikuvitusta .
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
"𝖠𝗌𝗂𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝖾𝗇 𝗄𝗈𝗆𝗆𝖾𝗇𝗍𝗍𝗂𝗇𝗂 𝗉𝗈𝗂𝗌𝗍𝖾𝗍𝗍𝗂𝗂𝗇."
𝖭𝖺̈𝗆𝖺̈ 𝗌𝗂𝗏𝗎𝗍 𝗈𝗏𝖺𝗍 𝗃𝗈𝗂𝖽𝖾𝗇𝗄𝗂𝗇 𝗂𝗄𝖺̈𝗇𝖺𝗂𝗌𝗍𝖾𝗇/𝖿𝖾𝗆𝖺𝗄𝗄𝗈𝗃𝖾𝗇 𝗁𝖺𝗅𝗅𝗂𝗇𝗇𝖺𝗌𝗌𝖺. 𝖬𝗂𝗍𝖾𝗇 𝗌𝖾 𝗏𝗈𝗂𝖽𝖺𝖺𝗇 𝗉𝗎𝗋𝗄𝖺𝖺?Ikänaisten ne kyllä osaavat nämä asiat paremmin kun joku peräkamarin poika.
Kaikista ällöttävimpiä on miehet jotka puhuu muka seksi vitsi luullen että ne jotenkin vaikuttaa naiseen ———- päinvastoin - Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Naispuolinen esimieheni, normaali ja fiksu, sanoi että naiset haaveilevat niin nuorista pojista, ettei oikein tiedä, kehtaisiko sanoakaan. 🌹👀
Ei muuten haaveile , jos ei ole jokin väärin kehittynyt vietti sillä pomolla.
Mitä muka nuorissa pojissa on haaveilemista kypsä mies se olla pitää , klopit on kloppeja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan se on se suurin syy miksi vanhoista naisista (60 ) niin moni on tahtomattaan sinkkuja ja ilman seksiä. Osalle se on tietysti valinta, mutta todella monelle tahdon vastaista. Oman ikäisiä ja vanhempia ei enää riitä, kun miehiä kuolee enemmän ja nuorempaa ei kehtaa, vaikka niitä on tarjollakin.
Kuule kyllä vanhoillekin on tarjolla et uskois jos kertoisin , ei ikä ole mikään ongelma vaan asenne, joka monella miehellä on, siksi ovat yksinäisiä . Kun itseä yli 20 vuotta nuorempi ilmoittaa että haluasi suhteen koska niin rakastaa, niin se on jo edeltä käsin tuomittu epäonnistumaan . Joku ehkä voi olla niin paljon nuoremman kanssa mutta ei kaikki. Niin että kuvittelet oman asenteesi mukaisesti .
Tavallisessa elämässä asiat hoituu ihan toisin . Että niin vähän tietää näistä asioista ja vielä omia luulojaan niin vaikea uskoa että mitään suhdetta pystyy pitämään - Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Molemmissa sukupuolissa esiintyvällä nuoruuden arvostamisella ja sen mukaisella haaveilulla on yksinkertainen evolutiivinen selitys. Jos onnistuu saamaan lapsen nuoren kanssa, todennäköisesti mahdollisuus, että se tulee hoidetuksi ja pidettyä ravinnossa, on suurempi kuin jos haaveilisi ja pyrkisi yhteen vanhan kanssa.
Naisen geenit panevat haaveilemaa samoin sekä ennen että jälkeen hedelmällisen iän, joten jo usein haaveilee itseään paljon nuoremmasta. 🌹👀Riippuu ihmisestä , kaikki naiset eivät kuitenkaan haaveile nuoremmista , etekkin jos itsellään on omia poikia jotka ovat nuoria miehiä . Niin että joku voi haaveilla toinen ei.
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Ei se ole 'yksinkertaistettu näkemys' vaan luonnontieteellisen tutkimuksen tulos. Asetat koko tutkimuksen kyseenalaiseksi. 🌹👀
Kukahan senkin tutkimuksen on muka tehnyt . Nuoruus on sitä aikaa kun ollaan ikäistensä kanssa , se on se eniten käytetty tapa naisten ja miesten välisissä asioissa.
Ei tulisi mieleenkään etsiä ketään joka on oman pojan ikäinen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No oon kyllä saanut ite sen käsityksen, että nuoria miehiä saalistaville mummotautisille ei omanikäiset miehet "kaljuineen ja pallomahoineen" kelpaa, et mieluummin ottaa lastenhoitajan roolin kuten pedariope tai harrastetaan seksiturismia maissa jossa prostituutio on ainoa keino selviytyä, eli hyväksikäytetään huono-osaisten ihmisten epätoivoa.
Monet vanhemmista sinkkunaisista on myös hylänneet pitkäaikaisen aviomiehensä monen kymmenen vuoden liiton jälkeen, että saavat vähän rillutella jossain Gambiassa ennen kuolemaansa. Mitä sekin kertoo ihmisestä, että hylkää elämänkumppaninsa irtosuhteiden vuoksi, niin ei selitystä kaipaa.
Sitten leuhkitaan ympäri kyliä että saa nuoria miehiä kunnon niin upea ja viriili.
Kyllä niitä miehiä on toisella kierroksella, ainakasn itsellä ei ole ollut puutetta omanikäisten topmiesten huomiosta:) Mut silloin täytyy olla oikeasti itsekkin laadukas eikä mikään egoileva ja itsekäs sekopääpedari.Kyllä kuule ne kaljuuntunut pallomahaiset kelpaa ihan hyvin , sillä se on ihminen jonka näkee ensin ja tutustuu Ja siinä ei ikä kysymys ole se olennainen . Jos pitäis valita kaljun ja pullean ja nuoren miehen välillä niin sen kalkitun ottaisin he osaavat asiansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tännehän on ropissut kommentteja oikein roppakaupalla. Kommentoidaan nyt sitten itseäni vaihteeksi ja kevennetääns tunnelmaa. Iso kuva toimii niin että kaikki naiset haluavat wanhoja, tai vähintään semi-wanhoja miehiä. Ongelma on vain siinä kun se miehen kestävyys on jo muutenkin rajallinen niin vanhemmiten se on vieläkin rajallisempi. Kun se lerpahtaa silloin aiempaa helpommin. Wanha nainen olkoon harppu ja wanha mies "lerppu". Olenko nyt siis tuhoon tuomittu predaattori koska pidän erityisesti eksoottisista itä-, ja kaakkois-aasialaisista AIKUISISTA naisista? Nehän näyttää lapsilta niin sitä vaan että olisiko tässä siis syytä huoleen 😅? Sehän on hyvä jos pysyy nuorekkaana. Suomi-immetkin kelpaisivat mutta vuoteessani on sen verran yksinäistä niin olen ajatellut että pitäisi tosiaan lähteä merta edemmäs kalaan. Nukkumaan voisin mennä. - "ap" (eli 😗).
Nimittelysi ihmisistä riittää ihan hyvin siihen että tietää mikä olet
Anonyymi kirjoitti:
Pornoviideot ajan kanssa tekee miehistä impotetnnteja sen on moni mies kertonut, ettei kyennyt enää oikeassa elämässä mihinkään kun oli konsumeerannu liikaa pornovideoita.
Niinhän se on jos syöt kala soppaakin viikon jokaisena päivänä niin lopulta siihen kyllästyy. Siksi on niin moni nuori mies viagaran tarpeessa kun on vahdannut silmät tapilla pornofilmejä ja aivot tekee kyllästyneen tunteen lopulta.
Pitäisi ajatella hieman nenäänsä pidemmälle näissäkin asioissa se kun katsella jotain pornoa jossa ei ole mitään todellisesta elämästäIhminen ei suinkaan tiedosta likikään kaikista tuntemuksistaan, mistä ne johtuvat. Seksuaalisten puutteiden syyttäminen johtuvaksi pornosta, on tyypillistä kyökkipsykologiaa. Todellisesta puutteet ovat aivan luonnollisia ja tavallisia. Niitä esiintyi samassa määrin aikana, jolloin todellista pornoa ei ollut lainkaan edes saatavana. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Enpä ole koskaan vielä kuullut kenenkään naisen tosissaan kaipaavan tulle seksualisesti ahdistelluiksi tai hyväksikäytetyiksi. Naisetkin tietysti fantasioivat kaikenlaisesta, mutta on tyystin eri asia väitää muka oikeasti haluavansa sellaista.
Väkivaltaa ja vapauden riistoa ei kukaan halua eikä tulla joukkoraiskatuksi ikinä.
Feikkaamiseen löytyy monia syitä, joista yleisimpiä taitavat olla miellyttämisenhalu, pelko toisen mielen pahoittamisesta, toive seksin loppumisesta nopeammin sekä totuttu tapa. Sinänsä ihan inhimillistä, mutta eihän tuo kyllä edesauta esim sitä, jos aidosti haluaisi orgasmin saada.
Kumppanille pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ja kertoa, mikä tuntuu hyvältä, mitä toivoisi tehtävän toisella tavalla jne. Tärkein asia orgasmin saavuttamisen kannalta on kyky heittäytyä nautintoon. Jos mielessä pyörii vain tiskivuoret tai miltä masumakkarat näyttää, niin orgasmi karkaa aina vain kauemmas. Tämä toki vaatii täyttä luottamusta ja hyväksyvää ilmapiiriä kumppanien välillä.- Anonyymi
Ja kuitenkin tuotakin tehdään erityisesti nuorena. Huomaa, että et muuten tiedä mitään siitä(kään) miten nuo luonnon omat liukkarit toimivat.
- Anonyymi
Tuossa vaiheessa ei pitäisi enää olla mielessä muut kuin taivaalliset ilot!
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuitenkin tuotakin tehdään erityisesti nuorena. Huomaa, että et muuten tiedä mitään siitä(kään) miten nuo luonnon omat liukkarit toimivat.
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Eivät päätä. Minilka toki siintyy kuivuutta normaalissa arkisessa olotilassa ja kiihottumisesta johtuva kostuminen voi hidastua, mutta mitään totaalista kuivuutta ei suurimmalle osalle tule. Lisäksi myös nuoret käyttävät luikuvoiteita ja erityisesti tuolkaisessa jyystötilanteessa kuivuu kuka tahansa nainen.
Huomaa, että sinulla on minimaalisen vähän kokemusta seksistä, ainakaan naaraspuolisten kanssa. Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Kaikkiaan vaihdevuodet aiheuttavat ainakin seuraavia biologisia/fysiologisia vaikutuksia, en siis luettele tunteisiin, mieleen tai älyyn liittyvä ongelmia lainkaan:
Munasarjakkaiden seksuaalisuus päättyy noin 40v - 45v iässä, kun vaihdevuodet alkaa, silloin hänen kehossaan estrogeenin tuotanto on hiipunut niin vähäiseksi että tilanne alkaa aiheuttamaan hankalia vieroitusoireita, joita siis kutsutaan vaihdevuosiksi.
Munasarjakkaan seksuaalinen funktio päättyy lopullisesti hetkeen nimeltä menopaussi (kun vuotoa ei ole ollut tippaakaan yhden vuoden aikana). Vaihdevuosien ensioireet, ja seksuaalisuuden hiipuminen, alkavat jopa 10v ennen menopaussia.
Kun munasarjakkaan seksuaalinen funktio on päättynyt, hänen ensisijainen seksuaalinen elin ei kostu, eikä sen portit paisu, eikä se tee tilaa miehen ensisijaiselle seksuaaliselle elimelle, eikä lapia ym. punehdu, ym ym.- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Kaikkiaan vaihdevuodet aiheuttavat ainakin seuraavia biologisia/fysiologisia vaikutuksia, en siis luettele tunteisiin, mieleen tai älyyn liittyvä ongelmia lainkaan:
Munasarjakkaiden seksuaalisuus päättyy noin 40v - 45v iässä, kun vaihdevuodet alkaa, silloin hänen kehossaan estrogeenin tuotanto on hiipunut niin vähäiseksi että tilanne alkaa aiheuttamaan hankalia vieroitusoireita, joita siis kutsutaan vaihdevuosiksi.
Munasarjakkaan seksuaalinen funktio päättyy lopullisesti hetkeen nimeltä menopaussi (kun vuotoa ei ole ollut tippaakaan yhden vuoden aikana). Vaihdevuosien ensioireet, ja seksuaalisuuden hiipuminen, alkavat jopa 10v ennen menopaussia.
Kun munasarjakkaan seksuaalinen funktio on päättynyt, hänen ensisijainen seksuaalinen elin ei kostu, eikä sen portit paisu, eikä se tee tilaa miehen ensisijaiselle seksuaaliselle elimelle, eikä lapia ym. punehdu, ym ym.Sinä selvästikään et tiedä tuosta mitään. Ehkä elämä opettaa sinuakin.
- Anonyymi
Totta puhua täytyy pystyä molemmin päin mutta en ymmärrä miksi täytyy feikata vaan sanoa ettei saanut niin mies tietää jatkaa tai antaa orgasmin naiselle joko siinä tai hetken päästä naiselle nautinto ja orgasmi ja esim vatsamakkarat niin kyllä mies niistä pitää ja ne näyttää seksikkäiltä kun seksiäkin haluaa ja jos naista askarruttaa niin kysyy mieheltä mitä mieltä on vatsamakkaroista niin mies pussaa niitä ja sanoo ihanat
Anonyymi kirjoitti:
Eivät päätä. Minilka toki siintyy kuivuutta normaalissa arkisessa olotilassa ja kiihottumisesta johtuva kostuminen voi hidastua, mutta mitään totaalista kuivuutta ei suurimmalle osalle tule. Lisäksi myös nuoret käyttävät luikuvoiteita ja erityisesti tuolkaisessa jyystötilanteessa kuivuu kuka tahansa nainen.
Huomaa, että sinulla on minimaalisen vähän kokemusta seksistä, ainakaan naaraspuolisten kanssa.Ihanoitteellisella vaimollanikin esiintyy edelleen täysimääräinen liukkaus, vaikka vaihdevuodet ovat jo vuosikymmenien takana. 🌹👀
Ihminen on seksuaalinen olento syntymästä kuolemaan. Seksuaalisuus luonnollisesti ilmenee eri tavoin eri elämänvaiheissa ja seksuaalinen halukkuus ja suorituskyky ovat keskimäärin voimakkaimmillaan nuorena, jolloin lisääntyminen on ajankohtaista, sehän on ihan biologiaa.
Seksuaalisuus tai seksistä nauttimisen kyky eivät silti lopu vaihdevuosiin. Mistähän olet moista päähäsi edes saanut? Tietenkin meidän jokaisen keho käy ikääntymisen myötä läpi muutoksia, joilla saattaa olla vaikutusta esim halukkuuteen, mutta seksin ei todellakaan tarvitse loppua vaihdevuosiin.
Eikä seksi muuten ole yhtä kuin penetraatio. Seksuaalisuudesta ja eroottisuudesta voi nauttia niin monin tavoin, että vain tylsimyksille seksi tarkoittaa jyystöä.- Anonyymi
Ei huomaa. Sitä tuntosarvea on hyvin helpoo huijata.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuitenkin tuotakin tehdään erityisesti nuorena. Huomaa, että et muuten tiedä mitään siitä(kään) miten nuo luonnon omat liukkarit toimivat.
Huomaa myös, että koipireisiukkelin seksuaaliset kokemukset rajoittuvat vain niihin maksullisiin naisiin (itsekin kyllä tuon kertonut) jotka esileikittelevät itsensä valmiiksi kosteiksi ennen asiakkaan saapumista ja feikkaavat orgasmin joka kerta.
Anonyymi kirjoitti:
Ei huomaa. Sitä tuntosarvea on hyvin helpoo huijata.
#Aivan niin. Melkein kaikkiin epäonnistuneisiin miehiin feikaaminen käy todesta kuin väärä raha. Se on tehokas keino olla YSTÄVÄLLINEN miehelle.🌹👀
Aletheias kirjoitti:
Ihminen on seksuaalinen olento syntymästä kuolemaan. Seksuaalisuus luonnollisesti ilmenee eri tavoin eri elämänvaiheissa ja seksuaalinen halukkuus ja suorituskyky ovat keskimäärin voimakkaimmillaan nuorena, jolloin lisääntyminen on ajankohtaista, sehän on ihan biologiaa.
Seksuaalisuus tai seksistä nauttimisen kyky eivät silti lopu vaihdevuosiin. Mistähän olet moista päähäsi edes saanut? Tietenkin meidän jokaisen keho käy ikääntymisen myötä läpi muutoksia, joilla saattaa olla vaikutusta esim halukkuuteen, mutta seksin ei todellakaan tarvitse loppua vaihdevuosiin.
Eikä seksi muuten ole yhtä kuin penetraatio. Seksuaalisuudesta ja eroottisuudesta voi nauttia niin monin tavoin, että vain tylsimyksille seksi tarkoittaa jyystöä."Eikä seksi muuten ole yhtä kuin penetraatio. "
Seksi on yhtä kuin "coitus" tai "intercourse", siis sitä että yhdynnän (akti) aikana tapahtuu seksuaalinen tunkeutuminen, joka määritellään sannapykälissä, mutta ihmisten kielellä penetraatio ja englanninkielellä mm. "making sex", ""having sex".
Tiedän että ikänaisille ja vanhemmille se on seksuaalista kun tämä ryystää kahvijuomaa yhdessä miehen kanssa. Mutta seksuaalisuus on oikeassa eroottisessa elämässä kaikkea muuta, kuten se oli ikänaisellekin silloin kun hän oli tyttö.Puhut pehmeitä. Tuo on vanha nikkini, jota vain minä hallitsin. Enkä ole koskaan sanonut harrastaneeni peppuseksiä suloisen vaimoni kanssa. Enkä myöskään ole harrastanut.
Näytät sekoittavan minut johonkin toiseen. 🌹👀Tuliperäinen kirjoitti:
"Eikä seksi muuten ole yhtä kuin penetraatio. "
Seksi on yhtä kuin "coitus" tai "intercourse", siis sitä että yhdynnän (akti) aikana tapahtuu seksuaalinen tunkeutuminen, joka määritellään sannapykälissä, mutta ihmisten kielellä penetraatio ja englanninkielellä mm. "making sex", ""having sex".
Tiedän että ikänaisille ja vanhemmille se on seksuaalista kun tämä ryystää kahvijuomaa yhdessä miehen kanssa. Mutta seksuaalisuus on oikeassa eroottisessa elämässä kaikkea muuta, kuten se oli ikänaisellekin silloin kun hän oli tyttö.Hui, miten rajoittunut näkemys seksistä. Et ole tainnut koskaan kokea aidosti syvää eroottista yhteyttä kenenkään kanssa, sillä jos olisit, tietäisit ettei seksi rajoitu yhdyntään, niin ihanaa kuin yhdyntä onkin.
Aletheias kirjoitti:
Hui, miten rajoittunut näkemys seksistä. Et ole tainnut koskaan kokea aidosti syvää eroottista yhteyttä kenenkään kanssa, sillä jos olisit, tietäisit ettei seksi rajoitu yhdyntään, niin ihanaa kuin yhdyntä onkin.
Seksi on penertaatio tapahtuma, seksuaalisuus ja erotiikka ovat muuta.
Aletheias kirjoitti:
Hui, miten rajoittunut näkemys seksistä. Et ole tainnut koskaan kokea aidosti syvää eroottista yhteyttä kenenkään kanssa, sillä jos olisit, tietäisit ettei seksi rajoitu yhdyntään, niin ihanaa kuin yhdyntä onkin.
#Hui, miten rajoittunut näkemys seksistä. Et ole tainnut koskaan kokea aidosti syvää eroottista yhteyttä kenenkään kanssa, sillä jos olisit, tietäisit ettei seksi rajoitu yhdyntään, niin ihanaa kuin yhdyntä onkin.#
On kyllä Tuliperäisen käsitys kamaloitteellinen, kuin lähtisi piknikille hyvin eväin ja söisi paperit. 🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
#Hui, miten rajoittunut näkemys seksistä. Et ole tainnut koskaan kokea aidosti syvää eroottista yhteyttä kenenkään kanssa, sillä jos olisit, tietäisit ettei seksi rajoitu yhdyntään, niin ihanaa kuin yhdyntä onkin.#
On kyllä Tuliperäisen käsitys kamaloitteellinen, kuin lähtisi piknikille hyvin eväin ja söisi paperit. 🌹👀Niin, kannattaisi nauttia koko eväskori sisällöstä.
- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
"Eikä seksi muuten ole yhtä kuin penetraatio. "
Seksi on yhtä kuin "coitus" tai "intercourse", siis sitä että yhdynnän (akti) aikana tapahtuu seksuaalinen tunkeutuminen, joka määritellään sannapykälissä, mutta ihmisten kielellä penetraatio ja englanninkielellä mm. "making sex", ""having sex".
Tiedän että ikänaisille ja vanhemmille se on seksuaalista kun tämä ryystää kahvijuomaa yhdessä miehen kanssa. Mutta seksuaalisuus on oikeassa eroottisessa elämässä kaikkea muuta, kuten se oli ikänaisellekin silloin kun hän oli tyttö.Mitä enemmän sun sepustuksia lukee, niin sitä vähemmän ihmettelen, että naisille iskee aina "vaihdevuodet" sun kanssasi,
- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Olet tullut vaihdevuosi-ikäisen hylkäämäksi ja siksi luulet, että vika on vaihdevuosissa. Peiliin kannattaisi välillä katsoa.Se miten sanoitat ajatuksiasi kertoo, että kuka vaan tavallinen nainen kypsyisi kanssasi hyvin pian. Jälkiteinille papat ei edes kelpaa, mutta jos kelpaisi, saa idiotismi nuorenkin naisen haluttomaksi.
Kun kumppani on oikea ja fiksu, haluja löytyy useimmilla…. Parhaimmillaan on näin vahvasti keski-ikäisenä mennyt kymmenen kertaa puolessa vuorokaudessa ja tavallinen tahti yhdessä ollessa on 1-3 krt/vrk.
Mites muuten omat vaihdevuotesi? Miehilläkin on omansa. Taitaa miesten haluttomuus on keski-ikäisissä tavallinen ja varsin yleinen vaiva. - Anonyymi
Oikeat rakastajat rakastavat kaikkia naisia ikään ja kokoon katsomatta. Jos eivät, ovat ainakin tarpeeksi sivistyneitä ollakseen hiljaa.
Pitäydy sinä miehissä. Pakarakuvasikin taitaa olla miehen. - Anonyymi
Ja höpö höpö tuo on vain omaa mutuiluasi. Totuus on se ettei ne pornoleffat anna mitään oikeaa kuvaa miten nainen tyydytetään ja niinpä varsinkin monet nuoret miehet kuvittelevat että niissä leffoissa jossa naiset ”näyttelevät” kaikki orkkunsa mutta siitä touhusta puuttuu kaikki se minkä naisen keho vaatii. Ja toki näitä yhtä tietämättömiä miehiä on niissä vanhemmissakin jos ei kukaan kerro että hei toi mitä teet ei oikein toimi. Ja naiset iästä riippumatta saa orkkuja tämä tiedoksi tälle naisista mitään tietämättömälle. Toivottavasti tiedät missä se naisten tärkein elin eli glitoris on ja mitä sille pitää tehdä?
- Anonyymi
Ikänaiset eivät feikkaa, nuoret naiset feikkaavat. Ikänaiset sanovat suoraan että ei kiitos jos eivät halua sinua. Siis SINUA, Tuliperäinen. Voivat hyvinkin haluta jotain toista miestä.
- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Kuivuus ei vanhalla naisella merkitse halun puutetta, kuten lerpahtaminen ei vanhalla miehellä merkitse halun puutetta. Halua on, kykyä ei.
- Anonyymi
Ei huomaa. Nuorena feikkasin poikakaverille aina, ja kun kerran riidan aikana suutuspäissäni kerroin miehelle etten ikinä saa sinun kanssasi, hän oli aivan ällistynyt eikä millään meinannut uskoa. Tivasi jälkeenpäinkin että eihän se ollut totta, etkös sanonutkin niin vain koska olit vihainen. Riita oli ohi enkä halunnut loukata mutta en halunnut myöskään valehdella. Vastasin että valitettavasti puhuin totta, olisi pitänyt jättää se sanomatta, mutta kyllä se oli totuus.
Anonyymi kirjoitti:
Kuivuus ei vanhalla naisella merkitse halun puutetta, kuten lerpahtaminen ei vanhalla miehellä merkitse halun puutetta. Halua on, kykyä ei.
Vaihdevuodet päättää seksuaalisen funktion, sen jälkeen luonnollista kostutusta ei ole, eroottiset alueet sammuvat, pimpero ei mukaudu seksuaalista tunkeutumista varten ym. Siis tiedostamaton seksuaalisuus, vaistonvarainen seksuaalisuus, eli "sexual instinct" lakkaa toimimasta.
"Seksuaalinen vaisto on synnynnäinen halu seksuaaliseen suhteeseen. Biologisesti vaistot ovat käyttäytymistä, joka tapahtuu ikään kuin luonnollisina ja ilman opetusta tai mallia." https://www.encyclopedia.com/social-sciences/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/sexual-instinct
Tietoinen halu tietenkin voi olla kenellä tahansa, ihan mihin tahansa ja minkälainen tahansa. Mutta mm. seksuaalisuuden osalle sellainen halu ei realisoidu vaihdevuosien jälkeen koska funktiota ei enää ole.
Tämän takia esimerkiksi youtubessa tarjotaan valtavasti uskomushoitoja ja uskomusrohtoja siihen kuinka voisi palauttaa libido vaihdevuosien jälkeen: https://www.youtube.com/results?search_query=menopause+libidoAnonyymi kirjoitti:
Kuivuus ei vanhalla naisella merkitse halun puutetta, kuten lerpahtaminen ei vanhalla miehellä merkitse halun puutetta. Halua on, kykyä ei.
#Kuivuus ei vanhalla naisella merkitse halun puutetta, kuten lerpahtaminen ei vanhalla miehellä merkitse halun puutetta. Halua on, kykyä ei.#
Tarkoin oikein. Nuoren miehen jopa yläsentoinen erektio heikkene koko ajan nuoruuden jälkeen ja voi kokonaankin loppua korkeassa iässä. Seksihalu harvoin loppuu. 🌹👀Kokemusperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää seksuaalisen funktion, sen jälkeen luonnollista kostutusta ei ole, eroottiset alueet sammuvat, pimpero ei mukaudu seksuaalista tunkeutumista varten ym. Siis tiedostamaton seksuaalisuus, vaistonvarainen seksuaalisuus, eli "sexual instinct" lakkaa toimimasta.
"Seksuaalinen vaisto on synnynnäinen halu seksuaaliseen suhteeseen. Biologisesti vaistot ovat käyttäytymistä, joka tapahtuu ikään kuin luonnollisina ja ilman opetusta tai mallia." https://www.encyclopedia.com/social-sciences/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/sexual-instinct
Tietoinen halu tietenkin voi olla kenellä tahansa, ihan mihin tahansa ja minkälainen tahansa. Mutta mm. seksuaalisuuden osalle sellainen halu ei realisoidu vaihdevuosien jälkeen koska funktiota ei enää ole.
Tämän takia esimerkiksi youtubessa tarjotaan valtavasti uskomushoitoja ja uskomusrohtoja siihen kuinka voisi palauttaa libido vaihdevuosien jälkeen: https://www.youtube.com/results?search_query=menopause libido#Vaihdevuodet päättää seksuaalisen funktion, sen jälkeen luonnollista kostutusta ei ole, eroottiset alueet sammuvat, pimpero ei mukaudu seksuaalista tunkeutumista varten ym. Siis tiedostamaton seksuaalisuus, vaistonvarainen seksuaalisuus, eli "sexual instinct" lakkaa toimimasta.#
Ei taatusti pidä paikkaansa. Tämä väitteesi osoitti, että 'kokemusperäinen' tietosi on rajoitettu. Vaimoni on jo 80 wee ja kostuu edelleen, saa orgasmit edelleen. En ikinä usko, että hän on ainoa, vaikka monilla kuivuutta esiintyykin. 🌹👀- Anonyymi
Kokemusperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää seksuaalisen funktion, sen jälkeen luonnollista kostutusta ei ole, eroottiset alueet sammuvat, pimpero ei mukaudu seksuaalista tunkeutumista varten ym. Siis tiedostamaton seksuaalisuus, vaistonvarainen seksuaalisuus, eli "sexual instinct" lakkaa toimimasta.
"Seksuaalinen vaisto on synnynnäinen halu seksuaaliseen suhteeseen. Biologisesti vaistot ovat käyttäytymistä, joka tapahtuu ikään kuin luonnollisina ja ilman opetusta tai mallia." https://www.encyclopedia.com/social-sciences/encyclopedias-almanacs-transcripts-and-maps/sexual-instinct
Tietoinen halu tietenkin voi olla kenellä tahansa, ihan mihin tahansa ja minkälainen tahansa. Mutta mm. seksuaalisuuden osalle sellainen halu ei realisoidu vaihdevuosien jälkeen koska funktiota ei enää ole.
Tämän takia esimerkiksi youtubessa tarjotaan valtavasti uskomushoitoja ja uskomusrohtoja siihen kuinka voisi palauttaa libido vaihdevuosien jälkeen: https://www.youtube.com/results?search_query=menopause libidoEt taida olla kovinkaan perehtynyt asiaan. Kokemusperäisyytesi ei siis riitä tähän aiheeseen.
Estrogeeni on se, mikä mahdollistaa naisen kostumisen. Tämä sinullekin tiedoksi. Ei siis mikään yhtäkkinen kyllästyminen seksiin.
Näin ollen, hormonikorvaushoito, johon suurin osa naisista turvautuu vaihdevuosien aikana, pitää naisen paikat kunnossa ja mielen virkeänä. Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla kovinkaan perehtynyt asiaan. Kokemusperäisyytesi ei siis riitä tähän aiheeseen.
Estrogeeni on se, mikä mahdollistaa naisen kostumisen. Tämä sinullekin tiedoksi. Ei siis mikään yhtäkkinen kyllästyminen seksiin.
Näin ollen, hormonikorvaushoito, johon suurin osa naisista turvautuu vaihdevuosien aikana, pitää naisen paikat kunnossa ja mielen virkeänä.Lisäisin tähän myös vielä sen, että ihminen on kokonaisuus ja jokainen nainen oma yksilönsä. Vaikka onkin tiettyjä asioita, mitkä tapahtuvat kaikille eli esim vaihdevuodet koskettavat jokaista naista, eivät kaikki koe kehon muutoksia samalla tavalla.
Paljon vaikuttaa esim elintavat, elämäntilanne, perimä ja seksuaalinen aktiivisuus. Jos nainen on seksuaaliaesti aktiivinen, niin se osaltaan auttaa ylläpitämään myös seksuaaliterveyttä esim niin, että lantionpohjanlihakset pysyvät paremmassa kunnossa.- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Opiskeletko täällä miten naisen kroppa toimii, että saisit vastauksia, mitä et irl saa? Väitteesi ovat nimittäin niin provoja, että kukaan mies, joka tietää oikeat tavat sänkypuuhissa, ei väitä tuollaisia.
Profiilikuvasi toki kertoo jo paljon. Olet ottanut todennäköisesti oppisi pornosta. Se on vähän kuin opiskelisit gyneksi lukemalla pornolehtiä. - Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Kaikkiaan vaihdevuodet aiheuttavat ainakin seuraavia biologisia/fysiologisia vaikutuksia, en siis luettele tunteisiin, mieleen tai älyyn liittyvä ongelmia lainkaan:
Munasarjakkaiden seksuaalisuus päättyy noin 40v - 45v iässä, kun vaihdevuodet alkaa, silloin hänen kehossaan estrogeenin tuotanto on hiipunut niin vähäiseksi että tilanne alkaa aiheuttamaan hankalia vieroitusoireita, joita siis kutsutaan vaihdevuosiksi.
Munasarjakkaan seksuaalinen funktio päättyy lopullisesti hetkeen nimeltä menopaussi (kun vuotoa ei ole ollut tippaakaan yhden vuoden aikana). Vaihdevuosien ensioireet, ja seksuaalisuuden hiipuminen, alkavat jopa 10v ennen menopaussia.
Kun munasarjakkaan seksuaalinen funktio on päättynyt, hänen ensisijainen seksuaalinen elin ei kostu, eikä sen portit paisu, eikä se tee tilaa miehen ensisijaiselle seksuaaliselle elimelle, eikä lapia ym. punehdu, ym ym.Kerrotko vielä miten pallipussikkaan tai toiselta nimeltään eturauhakkaan prosessi vaihdevuosissa etenee. Nehän alkavan samaan aikaan, noin 40-vuotiaana.
Ekat oireethan on yleensä ne erektiohäiriöt. Mitä oireita sulla on ollut sen jälkeen? Anonyymi kirjoitti:
Kerrotko vielä miten pallipussikkaan tai toiselta nimeltään eturauhakkaan prosessi vaihdevuosissa etenee. Nehän alkavan samaan aikaan, noin 40-vuotiaana.
Ekat oireethan on yleensä ne erektiohäiriöt. Mitä oireita sulla on ollut sen jälkeen?Tartut muuten sangen mielenkiintoiseen asiaan, eturauhas, virtsaamis ja erektio-ongelmiin samoissa i´issä kuin naisen menopussi. Vasta hiljan on alettu puhua miehenkin menopaussista. 🌹👀
- Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Vaihdevuodet päättää munasarjakaan luonnollisen kostutuksen. Siksi kemiallisesti valmistettuja liukkareita tarvitaan siellä.
Mistä olet päätellyt että joku joka on iäkkäämpi tarvitse liukkareita . Joillekin voi olla sellalinen ongelma edessä mutta ei vaihdevuodet mitenkään muuta seksihaluja tai että olisi muka kuiva kun Sahara . Joten vähän sulla tietoa näistä asioista , ja niitä luuloja enemmän .
Näitä asioista ei voi yleistää mitenkään - Anonyymi
Tuliperäinen kirjoitti:
Kaikkiaan vaihdevuodet aiheuttavat ainakin seuraavia biologisia/fysiologisia vaikutuksia, en siis luettele tunteisiin, mieleen tai älyyn liittyvä ongelmia lainkaan:
Munasarjakkaiden seksuaalisuus päättyy noin 40v - 45v iässä, kun vaihdevuodet alkaa, silloin hänen kehossaan estrogeenin tuotanto on hiipunut niin vähäiseksi että tilanne alkaa aiheuttamaan hankalia vieroitusoireita, joita siis kutsutaan vaihdevuosiksi.
Munasarjakkaan seksuaalinen funktio päättyy lopullisesti hetkeen nimeltä menopaussi (kun vuotoa ei ole ollut tippaakaan yhden vuoden aikana). Vaihdevuosien ensioireet, ja seksuaalisuuden hiipuminen, alkavat jopa 10v ennen menopaussia.
Kun munasarjakkaan seksuaalinen funktio on päättynyt, hänen ensisijainen seksuaalinen elin ei kostu, eikä sen portit paisu, eikä se tee tilaa miehen ensisijaiselle seksuaaliselle elimelle, eikä lapia ym. punehdu, ym ym.Ei mene ihan noin , jos nyt niin luulet , joillakin voi olla niin. Ensinnäkin naiset usein ottavat estrogeenitabletteja heti kun vaihdevuodet alkaa , joten hormooni tasapaino pysyy normaalina . Ja silloin ei edes vaihdevuosia huomaa
- Anonyymi
Ei mies sitä huomaa mitenkään jos feikkaa täydestä menee . Mutta sehän riippuu miehestä jos nainen saa orgasmin. Silloin on ne joita kutsut kaljuksi ja isomahaisekai kaikkien parhaita rakastajia niitä ei voita mikään nuoren miehen luulo seksistä , iäkkäämpi tietää tarkalleen miten homma käy
- Anonyymi
Feikkaaminen on useinmiten epävarmuudesta kumpuavaa käytöstä. Juuri siksi se on erityisen yleistä nuorten parissa ja vanhemmiten muuttuu harvinaisemmaksi . Kun on epävarma siitä miten toinen suhtautuu eikä oikein tiedä miten asian voisi ilmaista nätisti ja kohteliaasti, niin tuntuu helpommalta esittää. Kun kokee epävarmuutta itsestään ja omasta kropastaan, niin voi tuntua paremmalta esittää.
Siinä sä olet ihan oikeassa, että orgasmin feikkaaminen ei kumpua ilkeydestä ja hakusta huijata miestä. Se on lähes aina nimenomaan ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta, vaikka syynä sitten olisikin se jyystöön kyllästyminen.- Anonyymi
Lisään tuohon edelliseeni, että erityisesti nuorena orgasmin saamisen esittämiseen on usein syynä myös se yleisesti (varsinkin hyvin nuorten ja kokemattomien parissa) vallalla oleva kuvitelma, että seksissä kuuluu saada orgasmi ja että orgasmin saaminen on seksi funktio ja että seksi ilman orgasmia on aina huonoa seksiä. Tuo luulohan ei pidä paikkaansa ja hyvä seksi on nautinnollista koki sen aktin ajan, ei vain jos saa orgasmin. Tuon asian oppiminen ja tajuaminen vie valtaosalta ihmisistä aikaa ja vaatii seksuaalisia kikemuksia ja sen, että kypsyy kunnolla aikuiseksi .
Nimimerkki Tuliperäinen vaikuttaa tavoittelevan oman käsityksensä mukaista vitsikkyyttä kielenkäytöllään.
Miestäni seurustelua ei vitsein tule kuvata, mutta mutta se voi olla hyvin ihanoitteellista. Suoraan sanoen, en pidä ja Tuliperäisen kielenkäytöstä. Minusta se karkeata, törkeätä, sovinistista ja naista halveksivaa. 🌹👀- Anonyymi
Sellainen tuo kanakoipimies on. 🙂
- Anonyymi
Kyllästyy läähättävään mursuun päällänsä.
- Anonyymi
Pari kertaa olen miettinyt pitkän jyystön aikana pitäisikö nyt näytellä orgasmia, jotta tämäkin loppuisi. Kun kumppani ei kiihota, orgasmin saaminen on vaikeaa.
Olen mies ja naiseni on lahna.- Anonyymi
Miksi harrastat seksiä jos et nauti siitä?
- Anonyymi
Olet alunperinkin käsittänyt seksin harrastamisen syyt väärin. Kannattaisi etsiä henkilö josta pitää ja välittää. Tätä kautta seksikin muuttuu paremmaksi.
Ja huom! Jos haluat seksiä, niin sinun pitäisi saada nainen kiinnostumaan siitä, ei niinkään, että lykkäät heti sisään ja odotat, että toinen siitä kiihottuu tai nauttisi. Ei se ole mikään taito, että löydät sille killuttimellesi paikan, vaan se, mitä teet sitä ennen.
- Anonyymi
Nuorempana huono seksi oli syy feikkaamiseen.
Olen kovin iloinen, että puhdasrotuiset trollit eivät ole tunkeneet tähän keskusteluun. Kiitos kaikille mukana olleille! 🌹👀
- Anonyymi
En ole ikinä feikannut.
Muutenhan mies jatkaisi samaa rataa ja luulisi, että niin kannattaa jatkaa. 🙈
Hämmentävintä on, että osa miehistä on autuaan piittaamattomia siitä, miltä seksi tuntuu naisen mielestä. Nuorempana katsoin sellaista(kin) läpi sormien. Usko tai älä, Kynis, mutta kaikki eivät välitä naisen nautinnosta.
Tuollaisen seksin sietäminen on nyt mielestäni melkein yhtä suurta tyhmyyttä kuin feikkaaminen.
🦄#Usko tai älä, Kynis, mutta kaikki eivät välitä naisen nautinnosta.#
En ole koskaan toisin väittänytkään. On olemassa myös psykopaattisia miehiä, joita naisen nautinto ei kiinnosta. On olemassa myös tunnottomia raiskaajia.
Useimmat siskot, siskojen enemmistö, joille ideologinen oppi ei ole mennyt perille, pyrkivät olemaan ystävällisiä myös silloin, kuin miehet ovat pahaa tahtomattaan epäonnistuneet, mutta luulevat onnistuneensa pyrkiessään tuottamaan siskolle ihanoittavia tuntemuksia.- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
#Usko tai älä, Kynis, mutta kaikki eivät välitä naisen nautinnosta.#
En ole koskaan toisin väittänytkään. On olemassa myös psykopaattisia miehiä, joita naisen nautinto ei kiinnosta. On olemassa myös tunnottomia raiskaajia.
Useimmat siskot, siskojen enemmistö, joille ideologinen oppi ei ole mennyt perille, pyrkivät olemaan ystävällisiä myös silloin, kuin miehet ovat pahaa tahtomattaan epäonnistuneet, mutta luulevat onnistuneensa pyrkiessään tuottamaan siskolle ihanoittavia tuntemuksia.Ystävällinen kannattaa aina olla. ☺️
🦄
- Anonyymi
Oman lopputuloksen kannalta ei liene merkitystä, vai onko?
Ei kaikkia voi miellyttää, se on hyvä pitää mielessä.
AV - Anonyymi
En oikein ymmärrä tuota feikkaamista. Ei se ole mielestäni feikkaamista, jos nainen käy esimerkiksi lähellä orgasmia. Muttei tulekaan. Siis vielä. Sama juttu tuon pitkittyneen yhdynnän lopettaminen. Voihan siinä vaihtaa välillä vaikka tahtia tai asentoa tai pitää taukoa tai muuta. Eikä se nyt sekään niin pahalta tunnu. Jos ns pitkittyy.
Omalla kohdallani nautin naisena siitä, että saan pitkittää myös omaa tulemistani. Ei ole ollut paineita tulemisesta koskaan. Eli on vaan mukavaa mennä lähelle monesti ja lopulta tulla oikein kunnolla. Naisillakin on niin monenlaisia orgasmeja. Eikä mielestäni yksikään huonompia toisistaan. Ja peräkkäisiä myös. Mutta kyllä se on niin, että kun pitää rajaa yllä ja lähellä pidempään. Niin mahtavaa on olokin sen jälkeen. Silloin päästään niihin fiiliksiin jossa 5-10 minuutin jälkeenkin tuntee jälki orgasmi sykähtelyjä jotka kulkee sieltä itsestään aina nilkkoihin saakka.
Kannattaa unohtaa kaikki feikkaamiset ihan turhina hommina. Pitäkää vaan ukot rauhassa naisenkin kiihoittunutta tilaa kiusaten ja tauottaen yllä. Ei sitä aina edes kannata tai halua nopeasti tai heti tulla. Ja En usko, että loukkaisi myöskään miehen egoa mitenkään nähdä naisen nauttivan. Minulle naiset on sanoneet, että joskus oli feikattava, kun seksi oli vain runnomista, eikä tuntunut hyvältä.
Joidenkin miesten käsitys tyydyttävästä ja kiihottavasta seksistä on omaperäinen. Jos ei kykene aistimaan toista, vaan leijailee jossain omissa kuvitelmissa, noin voi hyvinkin käydä.Edellä kirjoittava Disse pyrki vuosia kiusaamaan minua selittämällä, ettei usko, mitä olen itsestäni kertonut. En keskustele hänen kanssaan.
Olen luvannut, että jos hän ei tunkeudu aloittamaani keskusteluun tai kommentoi minua, en myöskään mainitse häntä missään, enkä edes viittaa häneen, en myöskään mainitse hänen lievää heikkolahjaisuuttaan, intelligentia subnormalis levis.- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Edellä kirjoittava Disse pyrki vuosia kiusaamaan minua selittämällä, ettei usko, mitä olen itsestäni kertonut. En keskustele hänen kanssaan.
Olen luvannut, että jos hän ei tunkeudu aloittamaani keskusteluun tai kommentoi minua, en myöskään mainitse häntä missään, enkä edes viittaa häneen, en myöskään mainitse hänen lievää heikkolahjaisuuttaan, intelligentia subnormalis levis.Sen verran kuitenkin kommentoit, että pääset haukkumaan. 😀
Anonyymi kirjoitti:
Sen verran kuitenkin kommentoit, että pääset haukkumaan. 😀
Tää trolli kopsaa saman tekstin aina mun kommentin alle. 😁
- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Tää trolli kopsaa saman tekstin aina mun kommentin alle. 😁
Silti hän jaksaa aina painottaa miten kauhen ystävällisiä kaikkien muiden (erityisesti naisten) tulisi olla .😀
Anonyymi kirjoitti:
Silti hän jaksaa aina painottaa miten kauhen ystävällisiä kaikkien muiden (erityisesti naisten) tulisi olla .😀
Joo, no trollaustahan se on. 😁
Eihän tälläisiä juttuja kukaan täyspäinen kirjoittelis. 😁
Joku päättänyt luoda tuollaisen hahmon ja kunhan kirjoittelee kaikkea saadakseen jotain tietynlaista reaktiota. 🙂
Mutta olkoot mitä on, jotenkin aloitus sai muistoja mieleen...voi se tää kevätkin tehdä temppujaan, mutta kyllä kieltämättä tuntuu kivalta muistella, miten joku haluaa mua. Niitä reaktioita ja kaikkea ei voi feikata. 🙃 Kun puhuin aistimisesta, niin se on upeaa, kun voi jotenkin elää samaa kokemusta ja tuntea kaiken....huhhuh...😏- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Joo, no trollaustahan se on. 😁
Eihän tälläisiä juttuja kukaan täyspäinen kirjoittelis. 😁
Joku päättänyt luoda tuollaisen hahmon ja kunhan kirjoittelee kaikkea saadakseen jotain tietynlaista reaktiota. 🙂
Mutta olkoot mitä on, jotenkin aloitus sai muistoja mieleen...voi se tää kevätkin tehdä temppujaan, mutta kyllä kieltämättä tuntuu kivalta muistella, miten joku haluaa mua. Niitä reaktioita ja kaikkea ei voi feikata. 🙃 Kun puhuin aistimisesta, niin se on upeaa, kun voi jotenkin elää samaa kokemusta ja tuntea kaiken....huhhuh...😏Ehkä ei täyspäinen, mutta ei se myöskään estä sitä, etteikö ihminen voi kirjoittaa ihan tosissaan. Ei kukaan tuollaista näin montaa vuotta kirjoittele, jos ei jollain tasolla kykene noihin juttuihinsa myös uskomaan.
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä ei täyspäinen, mutta ei se myöskään estä sitä, etteikö ihminen voi kirjoittaa ihan tosissaan. Ei kukaan tuollaista näin montaa vuotta kirjoittele, jos ei jollain tasolla kykene noihin juttuihinsa myös uskomaan.
Kuules, täällä on vuosia, vuosia ennenkin tietyt hahmot jaksaneet jauhaa samaa... oli nallia, viinamiestä ja ties mitä trolleja.
Toki ripaus sadussakin totta, että voi liittyä johonkin omaan fantasiaan, agendaan, tai muuhun aivopieruun koko homma...
Mutta kyllä ihan laidasta laitaan tulee näitä vastaavia...😁- Anonyymi
Disseisback kirjoitti:
Kuules, täällä on vuosia, vuosia ennenkin tietyt hahmot jaksaneet jauhaa samaa... oli nallia, viinamiestä ja ties mitä trolleja.
Toki ripaus sadussakin totta, että voi liittyä johonkin omaan fantasiaan, agendaan, tai muuhun aivopieruun koko homma...
Mutta kyllä ihan laidasta laitaan tulee näitä vastaavia...😁Luuletko etten tiedä sitä. Juuri tuostahan mä puhuin. Yksikään ihminen (täysijätkinen tai ei) ei jauha yhtä ja samaa asiaa vuositolkulla, ilman että myös jollain tasolla aidosti uskoo siihen sanomaansa. Ihmiset ovat ihan oikeasti niin hulluja, että kyllä nuo tuollaiset myös omiin juttuihinsa uskovat. Ei kannata olla niin naiivi, että kuvittelee kaikkien vain trollaavan.
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko etten tiedä sitä. Juuri tuostahan mä puhuin. Yksikään ihminen (täysijätkinen tai ei) ei jauha yhtä ja samaa asiaa vuositolkulla, ilman että myös jollain tasolla aidosti uskoo siihen sanomaansa. Ihmiset ovat ihan oikeasti niin hulluja, että kyllä nuo tuollaiset myös omiin juttuihinsa uskovat. Ei kannata olla niin naiivi, että kuvittelee kaikkien vain trollaavan.
Kirjoitin jo klo 15.53, että olen kovin iloinen, että puhdasrotuiset trollit eivät ole tunkeneet tähän keskusteluun. Valitettavasti minun täytyy perua ennenaikainen iloni ja sanani. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Kirjoitin jo klo 15.53, että olen kovin iloinen, että puhdasrotuiset trollit eivät ole tunkeneet tähän keskusteluun. Valitettavasti minun täytyy perua ennenaikainen iloni ja sanani. 🌹👀
Niin, kun et sä ole puhdasverinen trolli, vana uskot ainakin jossain määrin noihin juttuihisi. Muutoinhan ketjussa olisi ollut puhdasverinen trolli jo alusta saakka. 👍
Anonyymi kirjoitti:
Luuletko etten tiedä sitä. Juuri tuostahan mä puhuin. Yksikään ihminen (täysijätkinen tai ei) ei jauha yhtä ja samaa asiaa vuositolkulla, ilman että myös jollain tasolla aidosti uskoo siihen sanomaansa. Ihmiset ovat ihan oikeasti niin hulluja, että kyllä nuo tuollaiset myös omiin juttuihinsa uskovat. Ei kannata olla niin naiivi, että kuvittelee kaikkien vain trollaavan.
Siis trollaamistahan se on, että tekee hahmon, mikä ei ole totta. Jotain juttuja, tai pientä asiasisältöä saattaa olla mielessä, mitä pitää tyrkätä kokoajan eetteriin.
Esimerkiksi viinamies. Se välillä on unohtanut poistaa varsinaisen nimimerkkinsä käytöstä ja laittaa sen kirjoituksen perään sen viinamiehen. Sitten kun lähtee seuraamaan nimimerkin kirjoituksia, niin selkeä tyyppi löytyy takaa. Jossain seksi-palstalla etsi seuraa jne.
Viinamies-agenda vaan hällä tulenee siitä, että juopottelee itsestään "mukavan" ja saanut ehkä jotain positiivista sillä itsensä mielestä aikaan...
Alkoholi taitaa olla hänelle jokin lääke sosiaalisuuteen...🤔
En mä esimerkiksi usko, että olisi joku sairas oppinut mies, joka olis pappi ja luonnontieteilijä, sekä yhdellä sormella kirjoittelis tälläistä tuubaa kuin tää kynis. 😄 Vaikea tietää miks joku tälläistä tekee, mutta ilmeisesti haluaa tehdä...mutta minusta täysin trollaamista. Sama juttu se höpöttelijä/niveamies. Sekä se joku 34 v tyyppi...jonkun tyypin sairasta miekikuvitusta...🙄Anonyymi kirjoitti:
Silti hän jaksaa aina painottaa miten kauhen ystävällisiä kaikkien muiden (erityisesti naisten) tulisi olla .😀
#Silti hän jaksaa aina painottaa miten kauhen ystävällisiä kaikkien muiden (erityisesti naisten) tulisi olla .😀#
Olen useinkin maininnut, miten ylettömän ystävällisiä naiset ovat, mutta en ole koskaan sanonut, että heidän tulee olla. He ovat jo ennestään. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
#Silti hän jaksaa aina painottaa miten kauhen ystävällisiä kaikkien muiden (erityisesti naisten) tulisi olla .😀#
Olen useinkin maininnut, miten ylettömän ystävällisiä naiset ovat, mutta en ole koskaan sanonut, että heidän tulee olla. He ovat jo ennestään. 🌹👀SÄ nyt moitit jatkuvasti naisia, jotka eivät ole kanssasi täysin samaa mieltä, siitä että he eivät olisi ystävällisiä. Se on aivan sun vakiojuttujasi ja morkkauskeinojasi.
Disseisback kirjoitti:
Siis trollaamistahan se on, että tekee hahmon, mikä ei ole totta. Jotain juttuja, tai pientä asiasisältöä saattaa olla mielessä, mitä pitää tyrkätä kokoajan eetteriin.
Esimerkiksi viinamies. Se välillä on unohtanut poistaa varsinaisen nimimerkkinsä käytöstä ja laittaa sen kirjoituksen perään sen viinamiehen. Sitten kun lähtee seuraamaan nimimerkin kirjoituksia, niin selkeä tyyppi löytyy takaa. Jossain seksi-palstalla etsi seuraa jne.
Viinamies-agenda vaan hällä tulenee siitä, että juopottelee itsestään "mukavan" ja saanut ehkä jotain positiivista sillä itsensä mielestä aikaan...
Alkoholi taitaa olla hänelle jokin lääke sosiaalisuuteen...🤔
En mä esimerkiksi usko, että olisi joku sairas oppinut mies, joka olis pappi ja luonnontieteilijä, sekä yhdellä sormella kirjoittelis tälläistä tuubaa kuin tää kynis. 😄 Vaikea tietää miks joku tälläistä tekee, mutta ilmeisesti haluaa tehdä...mutta minusta täysin trollaamista. Sama juttu se höpöttelijä/niveamies. Sekä se joku 34 v tyyppi...jonkun tyypin sairasta miekikuvitusta...🙄Koska Disse saman tien otti useita minua koskevia puheenvuoroja, otan oikeudekseni tehdä samoin. Hänen yksinkertaiseen maailmaansa kuluu, että mikä hänestä tuntuu feikiltä, on feikkiä.
Hän ei omista lähtökohdistaan pysty näkemään, että mikä on oppineen tekstiä, voi olla vain oppineen. Hän ei myöskään voi käsittää, minkälaisia neurologisia häiriöitä suuri aivoverenvuoto aiheuttaa, kun se kohdistuu tiettyyn paikkaan aivoissa.
Valtaosa keskustelijoista kuitenkin ottaa antamani tiedot tosina ja järkevinä, vaikka saattavatkin olla mielipideasiassa eri mieltä.
On kokonainen maakunta, jossa valehteleminen eli 'narraaminen' on suurinta huumoria ja valeen uskominen hersyvän pilkan aihe. Siksi varsinkin pienemmin lahjoin varustetut tulevat ylivarovaisiksi, etteivät vain uskoisi ja tulisi pilkatuksi.
- Anonyymi
Ole jo hiljaa senkin pierrunkorvike.
- Anonyymi
Rehellisesti. Joskus se on vaan tylsää että haluaa että toinen tulee nopeasti.
Sääli, että hyvä keskustelu meni sivuraiteelle, kun vakiintumattomat trollit rupesivat esittämään mielikuvituksen tuotteita tosiasioina ja tappelemaan ja huutelemaan hävyttömyyksiä. C'est la vie, pas très édifiante. 🌹👀
Miestä miellyttääkseen tietysti.
Totta kai, eikä miestä voi enemmän ilahduttaa millään muulla kuin ystävällisyydellä.
Miehet jotenkin kamaloituvat epäystävällisyydestä ja luikkivat tiehensä sen siliän tien. Olet ihanoitteellinen ja prinsesseellinen. Mieliala nousi, kun luin viestisi. Oli jo alamaissa, kun trollit mellastivat. Hyvää yötä sinullekin. 👑❤️🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
Totta kai, eikä miestä voi enemmän ilahduttaa millään muulla kuin ystävällisyydellä.
Miehet jotenkin kamaloituvat epäystävällisyydestä ja luikkivat tiehensä sen siliän tien. Olet ihanoitteellinen ja prinsesseellinen. Mieliala nousi, kun luin viestisi. Oli jo alamaissa, kun trollit mellastivat. Hyvää yötä sinullekin. 👑❤️🌹👀Miehinen itsetunto nousee, kun luulee saaneensa naisen nautinnon huipulle (orgasmin teeskentely). Niin nainen ei tahdo tuottaa miehelleen pettymystä ja siksi päättää esittää. Tai nainen kyllästyy siihen ja alkaa näytellä orgasmin vallassa olevaa, että akti saadaan viimein päätökseen.
No, mutta hyvää yötä.- Anonyymi
Prinsessasi kirjoitti:
Miehinen itsetunto nousee, kun luulee saaneensa naisen nautinnon huipulle (orgasmin teeskentely). Niin nainen ei tahdo tuottaa miehelleen pettymystä ja siksi päättää esittää. Tai nainen kyllästyy siihen ja alkaa näytellä orgasmin vallassa olevaa, että akti saadaan viimein päätökseen.
No, mutta hyvää yötä.Onko kokemusta?
- Anonyymi
Prinsessasi kirjoitti:
Ei.
Et ole orgasmia saanut?
- Anonyymi
Prinsessasi kirjoitti:
Tässä puhuttiin teeskentelystä?
Ihana katsoa kun naiselta tulee kermaa orgasmin hetkellä 😷😷😷
Prinsessasi kirjoitti:
Tässä puhuttiin teeskentelystä?
Huomenta ja tervetuloa ihanaan aamuun!
Kirjoituksistasi päätellen sinulla ja toisella prinsessalla, suloisella vaimollani, on yhteistä juuri ystävällisyys. Siksi sinullakin on ystävällisiä tarjokkaita riittämiin. Olet ihanoitteellinen, suloisoitteellinen ja prinsesseellinen. Olet ilon tuoja. Näen sinut mielessäni aina herttaisessa prinsessa-asussa. 👑❤️🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
Huomenta ja tervetuloa ihanaan aamuun!
Kirjoituksistasi päätellen sinulla ja toisella prinsessalla, suloisella vaimollani, on yhteistä juuri ystävällisyys. Siksi sinullakin on ystävällisiä tarjokkaita riittämiin. Olet ihanoitteellinen, suloisoitteellinen ja prinsesseellinen. Olet ilon tuoja. Näen sinut mielessäni aina herttaisessa prinsessa-asussa. 👑❤️🌹👀Huomenta ja kiitos. 😊
- Anonyymi
mIKSI KOKO sukusi isipapasra lahrien on peeinrwwnä ollutr pisrää pippwliä pikkupoikienpylly njo heti syntrywssäänkin
Miksi asukusai on mikä on?- Anonyymi
"mIKSI KOKO sukusi isipapasra lahrien on peeinrwwnä ollutr pisrää pippwliä pikkupoikienpylly njo heti syntrywssäänkin
Miksi asukusai on mikä on?"
𝖲𝗂𝗍ä 𝗈𝗇 𝗏𝖺𝗂𝗄𝖾𝖺 𝗌𝖺𝗇𝗈𝖺.
- Anonyymi
Paras iskurepliikki. Haluaako neiti hyvää seksiä? Ei! No sitten lähde mukaan.
- Anonyymi
🤣😂🤣😂
- Anonyymi
Koittavatko he myös feikata orgasminsupistuksen ja niin ollen lypsää aukoillaan puristellen. Sitä ei kyllä pysty feikkaamaan sillä lihaksia ei saa silleen tahdonomaisesti siinä rytmissä supisteltua.
- Anonyymi
Kyllä muuten saa.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä muuten saa.
Aivan, tahdonalaisesti voi vaikuttaa lihaksiin, jotka supistelevat emätintä ja emättimen aukkoa. Jotkut harjoittelevatkin keveillä geishakuulilla, jotkut raskailla. 🌹👀
Kynis.mi kirjoitti:
Aivan, tahdonalaisesti voi vaikuttaa lihaksiin, jotka supistelevat emätintä ja emättimen aukkoa. Jotkut harjoittelevatkin keveillä geishakuulilla, jotkut raskailla. 🌹👀
"𝗍𝖺𝗁𝖽𝗈𝗇𝖺𝗅𝖺𝗂𝗌𝖾𝗌𝗍𝗂 𝗏𝗈𝗂 𝗏𝖺𝗂𝗄𝗎𝗍𝗍𝖺𝖺 𝗅𝗂𝗁𝖺𝗄𝗌𝗂𝗂𝗇, 𝗃𝗈𝗍𝗄𝖺 𝗌𝗎𝗉𝗂𝗌𝗍𝖾𝗅𝖾𝗏𝖺𝗍 𝖾𝗆ä𝗍𝗂𝗇𝗍ä 𝗃𝖺 𝖾𝗆ä𝗍𝗍𝗂𝗆𝖾𝗇 𝖺𝗎𝗄𝗄𝗈𝖺"
𝖵𝖺𝗄𝗂𝗇𝖺𝗇 𝗌𝗎𝗎𝖺𝗎𝗄𝗈𝗌𝗌𝖺 𝖾𝗂 𝗈𝗅𝖾 𝗆𝗂𝗍ää𝗇 𝗅𝗂𝗁𝖺𝗄𝗌𝗂𝖺 𝗏𝖺𝖺𝗇 𝗉𝖺𝗂𝗌𝗎𝗏𝖺𝗂𝗌𝗄𝗎𝖽𝗈𝗌𝗍𝖺 (𝗃𝗈𝗄𝖺 𝗉𝗎𝗇𝖾𝗁𝗍𝗎𝗎 𝗄𝗎𝗇 𝗍𝗒𝗍𝗍ö 𝗈𝗇 𝗌𝖾𝗄𝗌𝗎𝖺𝖺𝗅𝗂𝗌𝖾𝗌𝗍𝗂 𝗄𝗂𝗂𝗁𝗈𝗍𝗍𝗎𝗇𝗎𝗍).Eloperäinen kirjoitti:
"𝗍𝖺𝗁𝖽𝗈𝗇𝖺𝗅𝖺𝗂𝗌𝖾𝗌𝗍𝗂 𝗏𝗈𝗂 𝗏𝖺𝗂𝗄𝗎𝗍𝗍𝖺𝖺 𝗅𝗂𝗁𝖺𝗄𝗌𝗂𝗂𝗇, 𝗃𝗈𝗍𝗄𝖺 𝗌𝗎𝗉𝗂𝗌𝗍𝖾𝗅𝖾𝗏𝖺𝗍 𝖾𝗆ä𝗍𝗂𝗇𝗍ä 𝗃𝖺 𝖾𝗆ä𝗍𝗍𝗂𝗆𝖾𝗇 𝖺𝗎𝗄𝗄𝗈𝖺"
𝖵𝖺𝗄𝗂𝗇𝖺𝗇 𝗌𝗎𝗎𝖺𝗎𝗄𝗈𝗌𝗌𝖺 𝖾𝗂 𝗈𝗅𝖾 𝗆𝗂𝗍ää𝗇 𝗅𝗂𝗁𝖺𝗄𝗌𝗂𝖺 𝗏𝖺𝖺𝗇 𝗉𝖺𝗂𝗌𝗎𝗏𝖺𝗂𝗌𝗄𝗎𝖽𝗈𝗌𝗍𝖺 (𝗃𝗈𝗄𝖺 𝗉𝗎𝗇𝖾𝗁𝗍𝗎𝗎 𝗄𝗎𝗇 𝗍𝗒𝗍𝗍ö 𝗈𝗇 𝗌𝖾𝗄𝗌𝗎𝖺𝖺𝗅𝗂𝗌𝖾𝗌𝗍𝗂 𝗄𝗂𝗂𝗁𝗈𝗍𝗍𝗎𝗇𝗎𝗍).En ole väittänyt, että siinä kohdassa olisi lihaksia, koska tiedän ettei ole, mutta on olemassa lihaksia, jotka vaikuttavat koko emättimeen. Olen nähnyt sekä todellisuudessa että liikkuvassa kuvassa.
Emättimen nimi latinaksi on vagina, eikä vakina, tarkoittaa tuppea. Esimerkiksi mies vetää 'ferrum ex vagina', 'raudan (eli miekan) tupestaan'.Kynis.mi kirjoitti:
En ole väittänyt, että siinä kohdassa olisi lihaksia, koska tiedän ettei ole, mutta on olemassa lihaksia, jotka vaikuttavat koko emättimeen. Olen nähnyt sekä todellisuudessa että liikkuvassa kuvassa.
Emättimen nimi latinaksi on vagina, eikä vakina, tarkoittaa tuppea. Esimerkiksi mies vetää 'ferrum ex vagina', 'raudan (eli miekan) tupestaan'."En ole väittänyt, että siinä kohdassa olisi lihaksia"
Siten kuitenkin kirjoitit.
(Ei kannata kirjoitella ko. aukon nimitystä oikealla tavalla monikertaisesti samaan viestiin koska siitä saa kiusapoistaja tekosyyn kiusapoistaa viesti.)Eloperäinen kirjoitti:
"En ole väittänyt, että siinä kohdassa olisi lihaksia"
Siten kuitenkin kirjoitit.
(Ei kannata kirjoitella ko. aukon nimitystä oikealla tavalla monikertaisesti samaan viestiin koska siitä saa kiusapoistaja tekosyyn kiusapoistaa viesti.)Pyydän, ettet väittäisi minun kirjoittaneen, mitä en ole kirjoittanut, ellet pyri tahallasi tekemään kiusaa. 🌹👀
Etkö tosiaan käsitä, että emättimeen ja emättimen aukkoon voi vaikuttaa lihaksilla, jotka ovat KAUEMPANA kuin emättimen suussa? Niitä kutsutaan lantionpohjalihaksiksi. 🌹👀
- Anonyymi
Se on äärimmäisen helposti feikattavaa.
Kynis.mi kirjoitti:
Etkö tosiaan käsitä, että emättimeen ja emättimen aukkoon voi vaikuttaa lihaksilla, jotka ovat KAUEMPANA kuin emättimen suussa? Niitä kutsutaan lantionpohjalihaksiksi. 🌹👀
Edes vaginismi, jota ei voi aiheuttaa tietoisesti, ei vaikuta kyseiseen aukkoon (vaginal opening) puristelevasti. Siinä on vain hermopäätteitä, paisuvaiskudosta ja rasvaa.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Edes vaginismi, jota ei voi aiheuttaa tietoisesti, ei vaikuta kyseiseen aukkoon (vaginal opening) puristelevasti. Siinä on vain hermopäätteitä, paisuvaiskudosta ja rasvaa.
Aukkoa on helppo supistaa. Sä et ilmeisesti ole joskaan nähnyt osaavan naisen käyttävän lantionpohjan lihaksiaan. Et selvästikään ole koskaan myöskään harrastanut seksiä sellaisen naisen kanssa, joka osaa käyttää niitä. Jos olisit ollut, niin tietäisit mitä kaikkea niillä voikaan saada miehen tuntemaan.

Täyttä asiaa. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Täyttä asiaa. 🌹👀
Yksi eksäni kaveri kerran Thaimaan lomansa jälkeen aivan tohkeissaan selitti miten ihmeellinen piIIu Thaimaan tytöillä on, kun se osaa lypsää. Ei meinannut uskoa, kun hänelle kerrottiin, että kaikilla naisilla on ne ihan lihakset olemassa. Eivät kaikki tietenkään niiden käyttöä ole harjoitelleet ja tietysti pitää olla myös halu siihen, että antaa miehelle tosi hyvää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aukkoa on helppo supistaa. Sä et ilmeisesti ole joskaan nähnyt osaavan naisen käyttävän lantionpohjan lihaksiaan. Et selvästikään ole koskaan myöskään harrastanut seksiä sellaisen naisen kanssa, joka osaa käyttää niitä. Jos olisit ollut, niin tietäisit mitä kaikkea niillä voikaan saada miehen tuntemaan.
Niin kyllähän sitä voi supistaa tahdonalaisesti. Mutta nyt oli kyse orgasmissa syntyvästä rytmistä. Se on hyvin tiheä ja jokaisella jopa yksilöllinen niinkuin sormenjälki. Ei sitä pysty (edes itse tahdonalaisesti) feikkaamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin kyllähän sitä voi supistaa tahdonalaisesti. Mutta nyt oli kyse orgasmissa syntyvästä rytmistä. Se on hyvin tiheä ja jokaisella jopa yksilöllinen niinkuin sormenjälki. Ei sitä pysty (edes itse tahdonalaisesti) feikkaamaan.
Se on äärimmäisen helppo feikata.

Koetahan nyt jo päättää mikä sun mielestäsi on mahdotonta. Ensiksi ei pitänyt voida supistaa ja sitten ei ainakaan aukkoa ja nyt rytmiä. Selitys muuttuu koko ajan kuin markkinamyyjällä. Orgasmin feikkaaminen on helppoa, jos sitä haluaa tehdä. Se ei näistä sun mutkutuksistasi muutu
Anonyymi kirjoitti:
Se on äärimmäisen helppo feikata.
Munasarjakas ei kykene feikkaamaan oigasmia 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐮𝐧𝐞𝐞𝐬𝐭𝐢.
On mahdollista että mies feikkaa luulevansa että tyttö sai oikun kun tämä sitä yrittää feikata. Siinä tapauksessa ko. miehelle riittää se minkä hän puuhailusta saa.
Vakinalla ei voi feikata onnistuneesti eikä sen aukolla mitenkään. Kliimaksissa tytön vakina liukastuu selvästi lisää. Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa. Mm.- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Munasarjakas ei kykene feikkaamaan oigasmia 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐮𝐧𝐞𝐞𝐬𝐭𝐢.
On mahdollista että mies feikkaa luulevansa että tyttö sai oikun kun tämä sitä yrittää feikata. Siinä tapauksessa ko. miehelle riittää se minkä hän puuhailusta saa.
Vakinalla ei voi feikata onnistuneesti eikä sen aukolla mitenkään. Kliimaksissa tytön vakina liukastuu selvästi lisää. Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa. Mm.Se on äärimmäisen helppoa. Sinuun selvästi ainakin menee feikkaaminen läpi joka kerta, kun kuvittelet sen olevan mahdotonta.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Munasarjakas ei kykene feikkaamaan oigasmia 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐮𝐧𝐞𝐞𝐬𝐭𝐢.
On mahdollista että mies feikkaa luulevansa että tyttö sai oikun kun tämä sitä yrittää feikata. Siinä tapauksessa ko. miehelle riittää se minkä hän puuhailusta saa.
Vakinalla ei voi feikata onnistuneesti eikä sen aukolla mitenkään. Kliimaksissa tytön vakina liukastuu selvästi lisää. Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa. Mm.Sä oletkin sitten näköjään äärimmäisen helposti huijattava. 🙂
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Munasarjakas ei kykene feikkaamaan oigasmia 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐮𝐧𝐞𝐞𝐬𝐭𝐢.
On mahdollista että mies feikkaa luulevansa että tyttö sai oikun kun tämä sitä yrittää feikata. Siinä tapauksessa ko. miehelle riittää se minkä hän puuhailusta saa.
Vakinalla ei voi feikata onnistuneesti eikä sen aukolla mitenkään. Kliimaksissa tytön vakina liukastuu selvästi lisää. Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa. Mm."Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa."
Tiesitkös, että kaikkiin noihin voi vaikuttaa myös tahdonalaisesti, jos haluaa. Tietenkin se vaatii harjoittelua ja esim. näyttelijät opettelevan mm. noita juttuja. - Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Munasarjakas ei kykene feikkaamaan oigasmia 𝐨𝐧𝐧𝐢𝐬𝐭𝐮𝐧𝐞𝐞𝐬𝐭𝐢.
On mahdollista että mies feikkaa luulevansa että tyttö sai oikun kun tämä sitä yrittää feikata. Siinä tapauksessa ko. miehelle riittää se minkä hän puuhailusta saa.
Vakinalla ei voi feikata onnistuneesti eikä sen aukolla mitenkään. Kliimaksissa tytön vakina liukastuu selvästi lisää. Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa. Mm.Kaikkeen tuollaiseen on mahdollista vaikuttaa myös tahdonalaisesti. Helppoa se ei ole, mutta kaikkiin noihin liittyy tunnetila ja tunnetilojaan on mahdollista vahvistaa ja lietsoa esiin jne. Esim. punastuminen on asia, joka on yllättävänkin helppoa oppia saamaan aikaiseksi ihan tahdonlaisesti. Aidon punastumisen estäminen ei ehkä onnistu, mutta tahdonalaisesti punastuminen on yksi helpoimpia tuollaisia juttuja opittavaksi. Orgasminkin voi saada pelkkien ajatustensa voimalla. 🙂
Anonyymi kirjoitti:
"Tahdonalaisesti ei voi laajentaa pupilleitaan eikä hikoilla eikä nostaa sydämmen tahtia, eikä sammua/nuukahtaa."
Tiesitkös, että kaikkiin noihin voi vaikuttaa myös tahdonalaisesti, jos haluaa. Tietenkin se vaatii harjoittelua ja esim. näyttelijät opettelevan mm. noita juttuja.Terveen kehon autonimisiin funktioihin ei voi vaikuttaa tahdonvoimalla. Maailmassa on aina muutamia fakiireita joiden biologia on siten vialla että voivat hieman vaikuttaa joihinkin niistä.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Terveen kehon autonimisiin funktioihin ei voi vaikuttaa tahdonvoimalla. Maailmassa on aina muutamia fakiireita joiden biologia on siten vialla että voivat hieman vaikuttaa joihinkin niistä.
Nimenomaan terveen kehon voi ja kuka tahansa voi. Sun kannattaa mennä vaikka johonkin näyttelijätyön tunneille, jossa on hyvä opettaja, niin huomaat mihin kaikkiin kehontoimintoihin on mahdollista vaikuttaa myös tahdonalaisesti. Et olisi enää sen jälkeen noin naiivi ja hyväuskoinen.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Terveen kehon autonimisiin funktioihin ei voi vaikuttaa tahdonvoimalla. Maailmassa on aina muutamia fakiireita joiden biologia on siten vialla että voivat hieman vaikuttaa joihinkin niistä.
Mm. tuo omasta tahdista punastuminenhan on kikka, jota naiset ovat kautta historian käyttäneet hyväkseen. Jostain syystä moni mies kokee sen viehättäväksi ja se yhdistetään viattomuuteen jne. Varsinkin sellaisissa kulttuureissa, joissa vaaditaan kokemattomuutta ja koskemattomutta, niin tuollaista punasteluakin opetetaan tytöille.

Nenän lähistöllä olevien poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla on mahdollista tytölle, mutta vain tilanteissa jotka tyttö kokee tai luulee eroottisiksi. Se on tytölle mahdollista koska posket ovat erogeenisia alueita.
Jo kurppaiässä erogeenisten alueiden herkkyys vähenee merkittävästi, punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei enää onnistu.
Tilanteessa jossa tyttö tai ikänainen kokee halua yrittää feikata oigasmia ei ole lainkaan erotiikkaa, sellainen tilanne on niin tytölle kuin ikänaiselle inhottava.
Ikänaisille poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei ole lainkaan mahdollista, samasta syystä kuin ei vulvakaan punastu enää (vaihdevuodet lopettaa seksuaalisen funktion).- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Nenän lähistöllä olevien poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla on mahdollista tytölle, mutta vain tilanteissa jotka tyttö kokee tai luulee eroottisiksi. Se on tytölle mahdollista koska posket ovat erogeenisia alueita.
Jo kurppaiässä erogeenisten alueiden herkkyys vähenee merkittävästi, punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei enää onnistu.
Tilanteessa jossa tyttö tai ikänainen kokee halua yrittää feikata oigasmia ei ole lainkaan erotiikkaa, sellainen tilanne on niin tytölle kuin ikänaiselle inhottava.
Ikänaisille poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei ole lainkaan mahdollista, samasta syystä kuin ei vulvakaan punastu enää (vaihdevuodet lopettaa seksuaalisen funktion).Sä olet taas aivan pihalla. Se onnistuu koska vaan ja missä tahansa tilanteessa, kun sen vain opettelee. Vanhat naiset ovat myös erinomaisen hyviä tuossa taidossa.
- Anonyymi
Eloperäinen kirjoitti:
Nenän lähistöllä olevien poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla on mahdollista tytölle, mutta vain tilanteissa jotka tyttö kokee tai luulee eroottisiksi. Se on tytölle mahdollista koska posket ovat erogeenisia alueita.
Jo kurppaiässä erogeenisten alueiden herkkyys vähenee merkittävästi, punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei enää onnistu.
Tilanteessa jossa tyttö tai ikänainen kokee halua yrittää feikata oigasmia ei ole lainkaan erotiikkaa, sellainen tilanne on niin tytölle kuin ikänaiselle inhottava.
Ikänaisille poskien punastuttaminen ajatuksenvoimalla ei ole lainkaan mahdollista, samasta syystä kuin ei vulvakaan punastu enää (vaihdevuodet lopettaa seksuaalisen funktion).Sä oket kyllä harvinaisen helppo huijattava. 😀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koetahan nyt jo päättää mikä sun mielestäsi on mahdotonta. Ensiksi ei pitänyt voida supistaa ja sitten ei ainakaan aukkoa ja nyt rytmiä. Selitys muuttuu koko ajan kuin markkinamyyjällä. Orgasmin feikkaaminen on helppoa, jos sitä haluaa tehdä. Se ei näistä sun mutkutuksistasi muutu
Minä olen alkuperäisen kommentin laittaja ja kyse oli aina rytmistä! Jos luet niin sanoin "siinä rytmissä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen alkuperäisen kommentin laittaja ja kyse oli aina rytmistä! Jos luet niin sanoin "siinä rytmissä".
Juupa juupa juu, selittelyn makua. Koeta nyt vain jo uskoa, että orgasmin on hyvin helppo feikattava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juupa juupa juu, selittelyn makua. Koeta nyt vain jo uskoa, että orgasmin on hyvin helppo feikattava.
Täällä kun aina niitä tieteellisiä julkaisuja penätään, niin tässä ois: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/7181645/ Tuossakin sitten kaksi lahnaa ollut joilla ei tapahtunut mitään. Varmaan näitä "feikkereitä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kun aina niitä tieteellisiä julkaisuja penätään, niin tässä ois: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/7181645/ Tuossakin sitten kaksi lahnaa ollut joilla ei tapahtunut mitään. Varmaan näitä "feikkereitä".
Mutta ehkä olet oikeassa. Miehillä tämä onkin vain selkeämpää: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/7458658/
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ehkä olet oikeassa. Miehillä tämä onkin vain selkeämpää: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/7458658/
Myönnetään. Olin tutustunut vain miesten puoleen. Naiset taitaa olla ihan eri juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä muuten saa.
Niin saa. Niitä lihaksia voi treenata niin että pissaa tipoittain. Päästää teelusikallisen pissaa ulos, pidättää niin kauan kuin pystyy, päästää toisen teelusikallisen, pidättää jne. Nainen käyttää pissaa pidättäessään sanoja lihaksia kuin nauttiessaan seksistä. Siksi hyvän seksin jälkeen pissattaa. Ne lihakset ovat tehneet töitä, eivät jaksa enää, niiden pitää saada levätä. Jos naisesi ei seksin jälkeen halua pissalle, hän ei saanut orgasmia.

#Jos naisesi ei seksin jälkeen halua pissalle, hän ei saanut orgasmia.#
Halu pissalle, johtuu myös virtsarakon täyttöasteesta. Jos se on tyhjä, ei tee mieli pissalle, vaikka kuinka olisi saanut orgasmin. Etköhän nyt hiukan oikonut päätelmissäsi. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Etkö tosiaan käsitä, että emättimeen ja emättimen aukkoon voi vaikuttaa lihaksilla, jotka ovat KAUEMPANA kuin emättimen suussa? Niitä kutsutaan lantionpohjalihaksiksi. 🌹👀
Ei hän käsitä. Älä turhaan yritä. Kuuluu sarjaan oppimistaidottomat. Siksi myös jäänee ilman hyvää seksiä jatkossakin.
Anonyymi kirjoitti:
Ei hän käsitä. Älä turhaan yritä. Kuuluu sarjaan oppimistaidottomat. Siksi myös jäänee ilman hyvää seksiä jatkossakin.
Olet oikeassa, kuuluu oppimistaidottomiin. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kun aina niitä tieteellisiä julkaisuja penätään, niin tässä ois: https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/7181645/ Tuossakin sitten kaksi lahnaa ollut joilla ei tapahtunut mitään. Varmaan näitä "feikkereitä".
Näyttää olevan "todella luotettava" linkki. Netistä löytää todisteen sillekin, että maa on litteä ja yksisarviset lentävät, jos uskoo kaiken.
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää olevan "todella luotettava" linkki. Netistä löytää todisteen sillekin, että maa on litteä ja yksisarviset lentävät, jos uskoo kaiken.
Mitä, lentääks nekin yksisarviset. Täällon tässäki ketjussa käyny yks yksisarvinen. Pitäsköhän siltä niiku kysyy, jos mikäli sekin lentää? 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Etkö tosiaan käsitä, että emättimeen ja emättimen aukkoon voi vaikuttaa lihaksilla, jotka ovat KAUEMPANA kuin emättimen suussa? Niitä kutsutaan lantionpohjalihaksiksi. 🌹👀
👍😎
- Anonyymi
Siksi feikkaavat, kun miehet on niin surkeita sängyssä. Omaa etuaan vaan ajavat. Miehille riittää, kun itse tyydyttyy pikaisesti ja nainen jätetään täysin yksin ilman mitään tekoja. Sikäli ymmärtän lesboiksi ryhtyviä, mutta eihän se oikein ole.
- Anonyymi
Mutta olisi järkevämpää olla feikkaamatta ja kun mies kysyy, että onko kaikki ok, niin voi sanoa, että ei tod.
Anonyymi kirjoitti:
Mutta olisi järkevämpää olla feikkaamatta ja kun mies kysyy, että onko kaikki ok, niin voi sanoa, että ei tod.
Tuskin siitä hyvää seuraisi. Kyllä se vaikka kuinka yrittäisi pehmennellä, olisi useille miehille kamaloittava sokki.
x x x x
Joskus seuraava kysymys on helppo arvata. Kun osastonhoitaja neuvoi vasta tullutta hoitajaa lääkekaapista, sanoin siihen väliin, että jos avain olisi unohtunut, niin nosta ovi saranoiltaan, samalla kun nostin.
Kamaloitunut osantonhoitaja kysyi minulta kahden, miksi en aikaisemmin ollut paljastanut seikkaa. Vastasin, että jos olisin paljastanut aikaisemmin, niin hän kuitenkin olisi kysynyt, miksen paljastanut jo aikaisemmin.
x x x x
Orgasmin feikkaamisessa on ihan sama. Kamaloitunut mies olisi kysynyt seuraavaksi, mikset kertonut feikkaamisestasi jo aikaisemmin. 🌹👀- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta olisi järkevämpää olla feikkaamatta ja kun mies kysyy, että onko kaikki ok, niin voi sanoa, että ei tod.
Siksipä toiset pojat ensin nuolee tavaran puhtaaksi ja panee vasta sitte. Ei siinä nainen ehi feikkailla..Saa siinä ihmetellä et miksi tytöt lähtee niiden völjyyn...😂😂😂
Jos mies aistii ensimmäisellä tapaamisella pientäkin miesvihaa, mies pötkii pakoon. Näin vihasta tulee itseänsä toteuttava ennuste. Miesvihainen sisko selittää pakoon pötkimisen sillä, että lähti, koska ei heti saanut seksiä, vaikka todellinen syy onkin epäystävällisyys. 🌹👀
- Anonyymi
En ymmärrä miksi puhut tytöistä. Et naisista.
Mutta sama asia kuin miksi naisten tauteja ei hoideta.
maailma on miesten. Naisten haluila ja seksuaalisuudella ei ole niin väliä, eivätkä miehet välitä opetella tai nähdä vaivaa,. Peniskeskeisyys. Penetraatiokeskeisyys.
Miehet ovat huonoja rakastajia.#En ymmärrä miksi puhut tytöistä. Et naisista.#
Äitini käytti vielä vanhoilla päivillään sanontaa 'me tytöt'. Netistä olen katsonut, käyttävätkö muutkin. Monet käyttävät. Sitä käytetään ikään katsomatta synonyymille 'naiset'. Ei siis ole kysymys vain nuorista. Eri ihmisillä on kielessä variointia. 🌹👀
- Anonyymi
Miehet saavat seksioppinsa pornosta sen sijaan, että kuuntelisivat ja tunnustelisivat ja opiskelisivat kumppaniaan ja se ei tyydytä naista. Joskus seksi on niin huonoa, että mieluummin teeskentelee orgasmin, että se rynkytys loppuisi aikaisemmin.
- Anonyymi
Kyllä, porno on yksi syy huonoon seksiin. Pornossahan kaikki naiset ovat heti valmiita, missä tilanteessa tahansa. Heti voi lykkiä sisään ilman mitään esileikkejä. Ei se ole todellisuutta. Mutta miehistä se on helppo tie, niin sillä menevät.

Moittinet pornoa liian kärkkäästi. Nykyinenkin seksuaaliopetus on niin heikkoa, että porno on molemmille sukupuolille ylivoimaisesti suurin tiedon lähde. Tytöt toki tietävät, mitä tarvitsevat, mutta jos se ei kotona eikä koulussa eikä pornossa valkene, harva poika saa sen tietää. 🌹👀

Tytötkään eivät tiedä mitä he tarvitsevat, tai jos tietävätkin niin hyvin usein kuvittelevat olevansa viallisia tai outoja, kun pornotarjonnassa naiset ulvovat kuin teuraalla pelkästä jyystöstä.

#Tytötkään eivät tiedä mitä he tarvitsevat,...#
Useimmat tytöt tietävät, että he tarvitsevat herttailua, romantiikka ja rakkautta. Kyllä he sen tietävät, vaikka eivät saisikaan. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
#Tytötkään eivät tiedä mitä he tarvitsevat,...#
Useimmat tytöt tietävät, että he tarvitsevat herttailua, romantiikka ja rakkautta. Kyllä he sen tietävät, vaikka eivät saisikaan. 🌹👀On eri asia tietää tarvitsevansa jotakin, kuin tietää sen olevan ihan normaalia. Nuorilla on hyvin usein tarve olla "normaaleja" ja usein kuva siitä mikä on "normaalia" on monella tavalla ja monesta syystä värittynyt. Kun tietynlaista pornokuvastoa tunkee jatkuvasti nuortenkin silmille, niin heille tulee helposti tunne, että heidän omat tarpeensa ovat epänormaaleja ja tuo mitä heille tuputetaan on normaalia ja sitä mitä heidän kuuluisi haluta ja kaivata.
Anonyymi kirjoitti:
On eri asia tietää tarvitsevansa jotakin, kuin tietää sen olevan ihan normaalia. Nuorilla on hyvin usein tarve olla "normaaleja" ja usein kuva siitä mikä on "normaalia" on monella tavalla ja monesta syystä värittynyt. Kun tietynlaista pornokuvastoa tunkee jatkuvasti nuortenkin silmille, niin heille tulee helposti tunne, että heidän omat tarpeensa ovat epänormaaleja ja tuo mitä heille tuputetaan on normaalia ja sitä mitä heidän kuuluisi haluta ja kaivata.
Vaikea kysymys. Meille, jotka ovat opiskellet kulttuurintutkimusta, ei juuri mikään ole epänormaalia. Meille syntyy helposti kulttuurirelativistinen asenne, koska liki kaikkea esiintyy tai on esiintynyt jossakin.
Vieläkin eräin suunnin Afrikassa venytellään häpyhuulia vanhasta muistista, mutta vain muutamia vuosikymmeniä sitten, kun kuljettiin alasti, se oli tyttöjen keino laittautua erityisen viehättäväksi, kuten nykyinen meikkaus.
Kun kerroin, miten vaimoni avasi katseltavaksi kauneimpansa muutamalle miellyttävälle itse valitsemalleen miehelle ja herttaili emätintään supistellen, minusta se oli aivan luonnollista, mutta jouduin aivan USKOMATTOMAN hyökkäyksen kohteeksi ja suloista vaimoani pilkattiin nimityksillä, joita ei kehtaa toistaa.
Todellakin, olemme oman tämänhetkisen kulttuurin vankeja. 🌹👀- Anonyymi

Todellakin, olemme oman tämänhetkisen kulttuurin vankeja. 🌹👀Nuorista ihmisistä harva on ehtinyt juuri kulttuuritutkimusta opiskelemaan tai edes oppimaan miten paljon variaatioita maailmaan mahtuu. Nuoret ovat vielä luonnoltaan kovin mustavalkoisia.
- Anonyymi
Yksi tärkeimmistä syistä feikata orgasmi käy hyvin ilmi kun lukee tämän ketjun. Miehet, jotka luulevat tietävänsä kaiken naisista, eivätkä kuuntele yhtään mitä nainen itse sanoo. Tuollaisten kanssa jos seksipuuhiin erehtyy, niin feikkaa orgasmi ja pääset eroon. Sen jälkeen opit virheestäsi ja pysyt tuollaisista miehistä jatkossa hiton kaukana.
Nimimerkki Eloperäisellä näyttää olevan tavallista pöhöttyneempi itsetunto. Väittelee naisten kanssa, joilla naisena on ainoina myös kokemusperäinen asiantuntemus sekä feikkaamisen perillemenosta että, mitä vitullaan voi tehdä.
Naiset TIETÄVÄT, että voi tehdä paljon sellaista, mitä miehet kokemusperäisesti eivät koskaan voi omaksua.
Naisilla on näissä asioissa 1) sekä omaa kokemusta että 2) teoreettista tietoa, miehillä vain ja ainoastaan 2) teoreettista tietoa, jonka voi ymmärtää täysin väärin 1) kokemuksen puuttuessa. Ei pitäisi ruveta väittelemään AINOIDEN asiantuntijoiden kanssa aiheesta.
Feikki menee läpi kuin väärä raha. On tolkutonta kuvitella, että nainen ei tietäisi, mitä vitullaan ja muulla käytöksellään voi tehdä. 🌹👀Todella vähäisen kokemuksen omaavaa miestä (yhden naisen miestä) varmastikin voi feikata.
- Anonyymi
Kokemusperäinen kirjoitti:
Todella vähäisen kokemuksen omaavaa miestä (yhden naisen miestä) varmastikin voi feikata.
Ketä tahansa miestä voi huijata. Erityisen helposti huijattavia ovat sinun kaltaisesi, jotka eivät edes tajua sen huijaamisen olevan mahdollista.
- Anonyymi
Kokemusperäinen kirjoitti:
Todella vähäisen kokemuksen omaavaa miestä (yhden naisen miestä) varmastikin voi feikata.
👍👍👍😎
- Anonyymi
Kyllä sen kulli tuntee millon oikea orkku tulee.
Tytöt ei feikkaa mitään eikä pojat mieti tytön nautintoa.Vasta kun tytöstä tulee nainen ja pojasta mies on tuon asia ajankohtaista.- Anonyymi
Tämä on käyty jo ketjussa läpi. KuIIia on älyttömän helppo huijata.
- Anonyymi
Ja muutenki kun kaveri tosissaan laukee puolin ja toisin.👍😎
Anonyymi kirjoitti:
Ja muutenki kun kaveri tosissaan laukee puolin ja toisin.👍😎
#Ja muutenki kun kaveri tosissaan laukee puolin ja toisin.👍😎#
Mitähän tämä oikein tarkoittaa suomeksi? 🌹👀
Nainen teeskentelee saavansa orgasmin useista eri syistä. Eräs syy on, ettei yhdynnän jälkeen tarvitse vastailla kysymykseen, "saitko", koska jos siihen vastaa kieltävästi, on seuraava kysymys "miksi". Ja hyvin usein miestä kiinnostaa, saako nainen orgasmin hänen kanssaan, koska se hivelee miehen tunnetta siitä, että hän on suuri rakastaja.
Useinkaan ihmisellä, edes naisella, ei ole jatkuvaa mielenkiintoa pohtia jonkun toisen kanssa, että minkä vuoksi hänen kehonsa reagoi jollakin tavalla ärsykkeeseen tai on jollakin tavalla reagoimatta. Vastaus kysymykseen "miksi", ei välttämättä ole, että mies on huono seksikumppani. Kyse voi olla paljosta muustakin naisen korvien välissä olevasta, taikka jalkojen välissä olevasta, taikka korvien ja jalkojen välissä olevasta vaivasta taikka suoranaisesta viasta.
On paljon helpompaa teeskennellä, varsinkin jos itse nauttii seksistä ilman orgasmia, kuin vastailla kysymyksiin oman kehon tai mielen mahdollisista vaivoista.
Voidaan ajatella, että nainen teeskentelee orgasmin siksi, että sen teeskentely on naiselle helpompaa kuin miehelle oman orgasmin teeskentely olisi. Mies ei näin ollen voi teeskennellä olevansa suuri siittäjä saamatta helposti todettavissa olevaa orgasmia.
Toisaalta orgasmin teeskentely ei yleensä taida olla voihkimista ja sätkyttelyä vaan pelkästään antamista ymmärtää, että seksi saa riittää sen jälkeen, kun mies on saanut ejakulaation. Seksistä ja sen tuomasta läheisyydestä voi nauttia ilman orgasmiakin.- Anonyymi
"Tutkimuksen mukaan yksi yleisimpiä syitä feikkaamiselle on se, että väsyttää. Lähemmäs puolet vastaajista kertoi feikanneensa, koska on halunnut jouduttaa tilannetta ja hoitaa homman alta pois."
Suuri osa naisista ryhtyy seksiin vaikka ei huvita, vain hoitaakseen nopeasti homman alta pois. Eivät siis kunnioita itseään vaan yrittävät vain miellyttää miestä. Ei ihme, että naiset eivät saa orgasmeja.- Anonyymi
Ja kuitenkin miehet valittavat jatkuvasti pihtaamisesta. Ihan sama mitä tekee, niin aina on huono.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kuitenkin miehet valittavat jatkuvasti pihtaamisesta. Ihan sama mitä tekee, niin aina on huono.
Huonot rakastajat valittavat kaikesta.
- Anonyymi
Syynä saattaa olla myös ettei oikein tiiä milloin luulee saaneensa.
- Anonyymi
En vaivaudu esittämään orgasmia. Miksi antaisin ymmärtää nauttineeni, jos en ole nauttinut? Siinä tekisin karhunpalveluksen niin itselleni, kuin miehellekin.
- Anonyymi
Mitä välii. Tärkeintä et molemmat viihtyy: mies ja muna. Nainen räpläkköön itteesä jos orkkui haluu
- Anonyymi
Nainen on kiero ja julma epälooginen otus joka elää vaan omassa maailmassaan ja luulee sen olevan ainoa oikea ja totuus kaikesta. Naisen temppuja ei pysty järjellä käsittelemään koska niissä ei ole järkeä pelkästään tunnepohjaa ylä ja alamäkeä epävarmuutta ylimielisyyttä. Kaikki naiset pelaa jotain ihme haluatko minua pelejä. Alkaa olla pikkuhiljaa mitta täynnä.
Sinulle on sattunut ikävästi tai olet tulkinnut väärin. Minusta naiset taas ovat aivan ihanoitteellisia, suloisoitteellisia, ei yhtään moitittavampia kuin miehet, päin vastoin. Lisäksi naiset ovat kauniita ja ajattelukykyisiä, fiksuja. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Sinulle on sattunut ikävästi tai olet tulkinnut väärin. Minusta naiset taas ovat aivan ihanoitteellisia, suloisoitteellisia, ei yhtään moitittavampia kuin miehet, päin vastoin. Lisäksi naiset ovat kauniita ja ajattelukykyisiä, fiksuja. 🌹👀
Entäs semmoiset, jotka väittävät että Ruotsin uimarannoilla ei ollut alastomia tyttöjä 60-luvulla?
Anonyymi kirjoitti:
Entäs semmoiset, jotka väittävät että Ruotsin uimarannoilla ei ollut alastomia tyttöjä 60-luvulla?
Kerroin, että olin Ruotsissa omin silmin NÄHNYT, miten äidin korkuiset, mutta vielä murrosiän saavuttamattomat tytöt olivat uimarannalla AIVAN alasti. Eräs vakiintumaton sisko tuli maininneeksi, ettei näin ollut. Eikä sitten enää kehdannut perua sanomaansa.
Siskoni mies, joka työskenteli Suomen Tukholman suurlähetystöstä kertoi, että se oli muotia Ruotsissa. Myös tämän kerroin palstalla. Kyllä sitä esiintyy niin naisilla kuin miehilläkin, ettei pysty perumaan sanojansa. Silti katson, että naiset ovat ihanoitteellisia ja fiksuja. 🌹👀Anonyymi kirjoitti:
Entäs semmoiset, jotka väittävät että Ruotsin uimarannoilla ei ollut alastomia tyttöjä 60-luvulla?
𝕹𝖎𝖎𝖓 𝖏𝖚𝖚𝖗𝖎, 𝖙𝖚𝖔𝖓 𝖍𝖆𝖍𝖒𝖔𝖓 𝖙𝖆𝖐𝖆𝖓𝖆 𝖔𝖓 𝖏𝖔𝖐𝖚 𝖋𝖊𝖒𝖆𝖐𝖐𝖔 𝖎𝖐𝖆̈𝖓𝖆𝖎𝖓𝖊𝖓, 𝖐𝖞𝖘𝖊𝖊𝖘𝖘𝖆̈ 𝖊𝖎 𝖔𝖑𝖊 𝖙𝖆̈𝖆̈𝖑𝖑𝖆̈ 𝖆𝖎𝖊𝖒𝖒𝖎𝖓 𝖐𝖎𝖗𝖏𝖔𝖎𝖙𝖙𝖆𝖓𝖊𝖊𝖙 "𝖐𝖞𝖓𝖆̈.𝖒𝖎" 𝖊𝖎𝖐𝖆̈ "𝖐𝖞𝖓𝖆̈..𝖒𝖎" 𝖏𝖔𝖙𝖆 𝖙𝖚𝖔 𝖍𝖆𝖍𝖒𝖔 𝖐𝖔𝖕𝖎𝖔𝖎.
𝕸𝖎𝖓𝖚𝖑𝖑𝖆 𝖊𝖎 𝖔𝖑𝖊 𝖚𝖎𝖒𝖆𝖗𝖆𝖓𝖙𝖆 𝖆𝖘𝖎𝖆𝖘𝖙𝖆 𝖔𝖒𝖆𝖐𝖔𝖍𝖙𝖆𝖎𝖘𝖙𝖆 𝖙𝖎𝖊𝖙𝖔𝖆 -60 𝖑𝖚𝖛𝖚𝖑𝖙𝖆 𝖒𝖚𝖙𝖙𝖆 -70 𝖔𝖑𝖎 𝖐𝖆𝖎𝖐𝖐𝖎𝖆𝖑𝖑𝖆 𝕾𝖐𝖆𝖓𝖉𝖎𝖓𝖆𝖛𝖎𝖆𝖘𝖘𝖆 𝖏𝖆 𝕰𝖚𝖗𝖔𝖔𝖕𝖆𝖘𝖘𝖆 𝖕𝖆𝖑𝖏𝖆𝖎𝖙𝖆 𝖙𝖎𝖘𝖚𝖏𝖆 𝖆𝖚𝖗𝖎𝖓𝖌𝖔𝖓𝖔𝖙𝖙𝖔𝖕𝖆𝖎𝖐𝖔𝖎𝖑𝖑𝖆, 𝖁𝖎𝖎𝖒𝖊 𝖐𝖊𝖘𝖆̈𝖓𝖆̈𝖐𝖎𝖓 𝖔𝖑𝖎, 𝖒𝖞𝖔̈𝖘 𝕾𝖚𝖔𝖒𝖊𝖘𝖘𝖆.Kynis.mi kirjoitti:
Kerroin, että olin Ruotsissa omin silmin NÄHNYT, miten äidin korkuiset, mutta vielä murrosiän saavuttamattomat tytöt olivat uimarannalla AIVAN alasti. Eräs vakiintumaton sisko tuli maininneeksi, ettei näin ollut. Eikä sitten enää kehdannut perua sanomaansa.
Siskoni mies, joka työskenteli Suomen Tukholman suurlähetystöstä kertoi, että se oli muotia Ruotsissa. Myös tämän kerroin palstalla. Kyllä sitä esiintyy niin naisilla kuin miehilläkin, ettei pysty perumaan sanojansa. Silti katson, että naiset ovat ihanoitteellisia ja fiksuja. 🌹👀Kirjoitin: "Silti katson, että naiset ovat ihanoitteellisia ja fiksuja. 🌹👀"
Omat silminnäkijän kokemukseni ovat 70-luvulta Ruotsin alasti rantailevista tytöistä, jotka ovat jo äidin korkuisia, mutta eivät vielä murrosikää saavuttaneita.
Onhan noita kummajaisia. Olen nimittänyt tahkonvääntäjäksi siskoa, joka jo vuosia on vaatinut biologian perustiedoista 'tieteellisiä todisteita', vaikka asia olisi sillä selvä, että ottaisi käsiinsä koulun biologian kirjan, jotta näkisi, mitä biologiassa pidetään selvitettynä.
Jos olisin mennyt hänen halpaansa, olisin juuttunut todisteluun 'kuin kakka rattaaseen', kuten ruotsinopellani oli tapana sanoa, koska moinen perusasioiden todistelu olisi vienyt aikaa monin-moninkertaisesti itse biologisen seikan kertomiseen nähden.
Tahkonvääntäjä on niin heikosti tutustunut biologiaan, että väittää minun tietoni olevan omaa 'mutuiluani'. Jatkaa muuten edelleen tahkonvääntämistä.
Poikkeuksiahan nämä ovat, johtunevat henkisistä ongelmista, sillä olen havainnut varsinkin tahkonvääntäjän olevan hyvin synkkä. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Kirjoitin: "Silti katson, että naiset ovat ihanoitteellisia ja fiksuja. 🌹👀"
Omat silminnäkijän kokemukseni ovat 70-luvulta Ruotsin alasti rantailevista tytöistä, jotka ovat jo äidin korkuisia, mutta eivät vielä murrosikää saavuttaneita.
Onhan noita kummajaisia. Olen nimittänyt tahkonvääntäjäksi siskoa, joka jo vuosia on vaatinut biologian perustiedoista 'tieteellisiä todisteita', vaikka asia olisi sillä selvä, että ottaisi käsiinsä koulun biologian kirjan, jotta näkisi, mitä biologiassa pidetään selvitettynä.
Jos olisin mennyt hänen halpaansa, olisin juuttunut todisteluun 'kuin kakka rattaaseen', kuten ruotsinopellani oli tapana sanoa, koska moinen perusasioiden todistelu olisi vienyt aikaa monin-moninkertaisesti itse biologisen seikan kertomiseen nähden.
Tahkonvääntäjä on niin heikosti tutustunut biologiaan, että väittää minun tietoni olevan omaa 'mutuiluani'. Jatkaa muuten edelleen tahkonvääntämistä.
Poikkeuksiahan nämä ovat, johtunevat henkisistä ongelmista, sillä olen havainnut varsinkin tahkonvääntäjän olevan hyvin synkkä. 🌹👀"Tahkonvääntäjä on niin heikosti tutustunut biologiaan, että väittää minun tietoni olevan omaa 'mutuiluani'. Jatkaa muuten edelleen tahkonvääntämistä."
Olet hyvin epälooginen. Toisinaan "tahkonvääntäjä" ei tiedä mitään ja toisinaan hän on "erittäin hyvin perehtynyt" ja noita molempia tasan saman aiheen ympärillä. Kertonee siitä miten vähän sinä oikeasti aiheesta tiedät.
- Anonyymi
Naisen tehtävä on tuottaa jälkeläisiä, eikä se hanke kaipaa mitään kiljuntakohtauksia.
Mies on työn tehnyt eli heittänyt tarveaineet peräkamariin.
Ei perunapenkkikään ala kiljua kun istutuskone on ajanut penkin yli ! - Anonyymi
oikeasti ei kuuluisi sinkut-paltalle tämä kuuluosi Nasturboinnin Mestarit -palstalle
Tämä ketju on juurikin oikealla, parhaiten soveltuvalla palstalla. Aika harvat ketjut täällä ovat.
- Anonyymi
Mestari Masturboija eli noinj 22-vuotias nainen onpi.
Mutta jooh voin laittaa jotain tähtigeneraattorin numeroita veikkauksen kenoon, jos jaksan.. - Anonyymi
Mulle ihan sama tunteeko nainen nautintoa. Pääasia että itse saan kassit tyhjennettyä
Viittaa psykopatiaan. Suosittelen sinulle lämpimästi itsetyydytystä. Lopeta siskojen kiusaaminen ja rehvastelusi. 🌹👀
- Anonyymi
Minulle tuo ei ainankaan ole kunnia-asia. Yhden illan jutuissa pääasia ja oikeastaan ainoa asia on saada kassit tyhjennettyä ja takaisin baariin jatkamaan juopottolua jos aika sen sallii.
- Anonyymi
Moni feikkaa ja liioittelee reaktioitaan. Itse en kyllä esitä mitään. Ihan naurettavaa touhua. Siksi kai moni mies luulee olevansa sängyssä parempi kuin onkaan, kun on saanut virheellistä palautetta.
- Anonyymi
No mulle useampi pimu on sanonut tappavansa minut jos annan sitä jollekin toiselle. Onkohan ne feikannut..
- Anonyymi
Itse olen 22 ja feikkaan aina orkkuni, koska saan vain yksin ja silloinkin joudun tekemään duunia, että saan. Siis niinku todella! Kerran koko jääkiekkojoukkueen kanssa melkein sain ja melkein itkin, kun harmitti niin paljon, etten saanutkaan. Auttaisikohan koripallojoukkue? Ihanaa kevättä kuitenkin kaikille. Toivotaan, että pian olis niinku lämmintä, että pääsen niinku ahtautumaan ylipieniin bikineihin ja rannalle juomaan sidukkaa. Siis niinku iiik. Oon muuten sisällöntuottaja ja niinku tosi suosittu. Mulla on 6 seuraajaa.
#Itse olen 22 ja feikkaan aina orkkuni, koska saan vain yksin ja silloinkin joudun tekemään duunia, että saan. Siis niinku todella!#
Mää en voi kyl bonjata, mitä tää tarkottaa. Kellen sää oikein feikkaat, jos saat vain yksin? Tarkoittaaks se, että feikkaat fantasiaoliolle, kun harrastat sormettamista, joka ei onnistu?
Tuost muuten tuli mieleen, kun yks sisko kertoi täällä netissä, että rannalla oli ollut liian snadeissa bikineissä toinen sisko, jolta bikinin housujen ulkopuolelle oli jättänyt keltaisen muovipäällysteisen nauhan kertomaan, että emättimessä oli geishakuulat.
Niet jos sama kiinnostaa, nii tässon snadi vihje liian snadien bikinien kanssa. On hyvin luonnollista, että sisko tykkää nauttia ihailtuna olosta.🌹👀
- Anonyymi
Vastaan aloitukseen,en lukenut kommentteja. Olen koko ikäni ehkä sitten jotenkin feikannut,kun mikään jyystöseksi ei kiihota suuntaan ei toiseen. Mutta oma mielikuvitus ilman tai, sen jyystön sivussa ,niin jo tapahtuu. Se mielikuvitus ei yleensäkkään ole siinä jyystössä vaan jossain ihan omassa fantasiamaailmassa,jossa vain käväistään ,muttei haluta sellaista edes toteuttaa,sillä toteutettuna,siinä ei olisi yhtään mitään kiihottavaa. 💩
- Anonyymi
Eli ette tietänäe naisen seksuaalisuudesta tai orgasmeista yhtään mitään. Hyvin harvoilla ne on miehen jyystön aikaansaamia. Me eletään vähän eri levelillä. Jos löytyy samanlainen leveleillä harmittomasti iloittelia,ilman mitään ällöttävää 'tositeeveetä ' niin avot. Mutta miehet ei osaa elää mielikuvissa,jakaa ja nauttia niistä parisuhteessa. Heti pitää alkaa kuvitteleen seksuaalielämää parisuhteen ulkopuolelle ,että tuo nyt tahtoo oikeasti kokea tuollaista ja hyi vittu. 👎.💩

Miehet kiihottuu jyystöstä,toiminnasta silmän ruasta,nainen mielikuvituksesta,kaikenlaisilla fantasioilla ja siinä maailmassa leikkimisestä. Jos sen kaiken voi kokea ja jakaa kumppanin kanssa ' turvallisesti' ,puhuen tuhmia,vaarantamatta parisuhdettaan,niin se on huippu. Naisten ajatusmaailmaa ette voi hallita. Voitte ainoastaan ryhtyä leikkiin,syöden rusinat pullasta,mutta fyysisesti uskollisina toisillenne. Jos sen yli menee,niin se on sitten heippa. 👎.💩
- Anonyymi
Onneksi naisilla on taso korkealla, kyllä miehen pitää tuottaa naise(i)lleen kunnon orgasmi, onko se mies?, joka siihen ei kykene: EI, eli toivottavasti tulee lämmin kesä ja "hiekoilla tavataan", olen treenannut koko talven kesän koitoksia varten, siispä, olen kunnossa ja valmiina.
Näkyillään. - Anonyymi
oho. kaikkea sitä oppii vielä vanhoilla päivillä,
vaikka väittävät ettei vanha koira mitään opi.
Feikkiä tuokin totuus näemmä. - Anonyymi
Feikin kyllä huomaa kokenut mies hyvin helposti mut harvoin kokeneen kassa tarvii feikkailla.
- Anonyymi
Miehelle tuo feikkaaminen onkin vaikeaa kuten minulle, en siis saa orkkua millään ja tämä onkin tuhonnut monta hyvää suhdetta.Alussa tietenkin naiset ovat olleet otettuja kun jaksaa jyystää loputtomiin,mut sit ne alkaa ajatella et heissä on joku vika ja siihen loppuu suhde.
Ei ole ns koko puolet törmänneet vielä toisiinsa jos ei irtoa. Puristaa niin että täysi työ yrittää pitkittää aktia.
- Anonyymi
Entäs sitten tämä squirttaus: https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000010361721.html Feikkaavatko vaan kusta ruikkimalla?!?!
- Anonyymi
Luin jostain että se on 60% kusta.
- Anonyymi
Alusvaatemainos voittaa nnarsistiset määrää tuijjottavvaat tytöt
- Anonyymi
Ei sytytä palstan voi sulkea
PERUSONGELMA on se, jota useimmat kirjoittajat eivät tajua, on että seksi on molemmille sukupuolille NIUKKUUSHYÖDYKE, siis sellaista, mitä ei saa niin paljon ja niin hyvänlaatuista kun haluaisi.
Kun tätä sitten arvioidaan oman sukupuolen ahtaista rajoista, NÄYTTÄÄ että vika on TOISESSA SUKUPUOLESSA. 🌹👀Mitä on jatkuvasti mainostamani YSTÄVÄLLISYYS?
Se on, että pyrkii tekemään juuri sitä, mistä tietää toisen erityisesti nauttivan, vaikka se sitten olisi vitun avaamista itse valitsemalleen miellyttävälle miehelle ja emättimen liikkeillä toiselle herttailemista, tai vaikka se olisi tarkoituksellista ja näkyvää suloista itsetyydytystä.
Ja herttailua voi osoittaa myös muille, kuin vain omalle puolisolleen. Mutta EI OLE PAKKO herttailla, vain jos itse haluaa. 🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
Mitä on jatkuvasti mainostamani YSTÄVÄLLISYYS?
Se on, että pyrkii tekemään juuri sitä, mistä tietää toisen erityisesti nauttivan, vaikka se sitten olisi vitun avaamista itse valitsemalleen miellyttävälle miehelle ja emättimen liikkeillä toiselle herttailemista, tai vaikka se olisi tarkoituksellista ja näkyvää suloista itsetyydytystä.
Ja herttailua voi osoittaa myös muille, kuin vain omalle puolisolleen. Mutta EI OLE PAKKO herttailla, vain jos itse haluaa. 🌹👀En vaadi, enkä edes kehota tekemään koko elämää koskevaa ratkaisua, mutta jos OMAA halua on, voi tehdä kokeen. Herttailee yhden kerran, ja katsoo sitten, menikö perille.
Meille on AINA käynyt, että herttailun on mies ymmärtänyt tarkoitukselliseksi herttailuksi HÄNELLE, ja se on aiheuttanut toisessa sellaisen ilostumisen, ettei ole määrää ei laitaa. 🌹👀
Kokonaisuus. Rakkaus kahden ihmisen kemia ,historia tilanteet ,tunteet. Se kaikki PITÄÄ SAADA siihen itse tilanteeseen mukaan niin se on menoa se.
Naisesta kyllä huomaa jos yrittää feikata orgasmin. Ja miksi feikkaisi? Aidosta ei erehdy.
Olisiko kaikki siis feikkiä.Tietenkään ei aidosta erehdy. Miten siitä voisi? Mutta feikistä erehtyy, koska se kelpaa kuin väärä raha. 🌹👀
- Anonyymi
"Aidosta ei erehdy." ????
oisko ylellä yks nainen kerran istunut jossain penkillä, tunnelmoinut siinä, ja kohta sanoi että noin, nyt tuli orgasmi tai oliko kaks.
Ei tvkuvassa sitä huomannu.
Miten siis sanot että ei erehdy?
- Anonyymi
Ei mulla täl kertaa asiaa ollu, vaan mä tulin vaan muistuttaan, ettei meitä kyöpelii oikeesti oo olemassa. 👻
- Anonyymi
Miksi pojat feikkaavat tunteitaan mm. rakastavansa?
Jasu - Anonyymi
Sitä vain, että naisella tulee sarjana...kiimaisena
- Anonyymi
Nojoo, olen feikannut miljoona kertaa. Miksi, no siksi ettei toiselle tuu paha mieli. Eikä se aina ole pelkkää osaamattomuuttakaan, vaan sitä ettei itseä kiinnosta yhtään seksi silloin. Tai on liian poissa muissa maailmoissa, jolloin lähinnä miellyttää kumppania.
Jasu- Anonyymi
Onneksi nykyinen jo pitkäaikainen kumppanini on ihminen jolle voi olla avoimesti rehellinen ja kertoa kun ei hotsita ja kaiken muutenkin mikä seksiinkin liittyy. Hänkin on rehellinen kertoen tarpeistaan.
Näinpä ei enää ole ollut tarvetta feikata hänen kanssaan ja seksi on ollut hyvää. Ehkä juuri avoimuuden vuoksi ja ettei suututa rehellisyydestä.
Jasu
Kuten aikaisemmin kerroin, ystäväparin rouva pyrki juuri herttailemaan minulle ihanoittamalla sievän vittunsa saunassa joka kerran pesemisen varjolla, mutta vasta sitten hän saattoi olla herttailun perillemenosta varma, kun sen selvästi sanoin.
Tämäkin on herttailua. Täytyy sanoa, että ilo oli täydellinen ja molemminpuolinen. 🌹👀- Anonyymi
Tehdään tekoäly-ohjelma jossa on virtuaalinainen jonka älykkyys on sitten noin 456 mensan asteikolla.
- Anonyymi
IQ yli 2345
ÄO:n feikkaaminen korkeammaksi, kuin se on, ei onnistu, koska älykkäämpi sen pian huomaa joko kanssakäymisessä tai kirjallisessa tuotoksessa.
Sen sijaan yksinkertainen ei pysty arviomaan, onko jonkun ÄO yksinkertaista korkeampi, koska häneltä puuttuu kyky ymmärtää, mitä on älykäs ajattelu. 🌹👀
Kun avaa vittunsa herttailutarkoituksessa, se onnistuu, jos on myös herttainen ilme. Mutta sitten se onkin täydellisen ihanoittavaa. 🌹👀
- Anonyymi
Syy riippuu suhteen laadusta. Satunnaiselle kumppanille ei varmaankaan jakseta kertoa. Miksi kertoa, jos ei tule toista kertaa?
Pidempiaikaiselle ei kerrota, jos oma orgasmi ei ole tärkeä tai on muuten vain estynyt persoona. Jos nainen arvostaa miestä, suhdetta ja omaa nautintoaan, kyllä hän saa suunsa auki tarpeen vaatiessa.
Naisen orgasmi on pitkälti opeteltavissa oleva asia (niin naiselle itselleen kuin miehellekin) Ymmärrettävästi kenen tahansa kylän kollin kanssa ei vain jaksa hokea sitä kallisarvoista mantraa, jolla täyttymys saavutetaan.- Anonyymi
Paitsi että miehenkin pitää arvostaa naistaan, ettei sitten suutu kun nainen suunsa avaa puhuakseen. Ei toi pelkkä miehen arvostus mihkään riitä. Kaksisuuntaista nääs. Miehet on herkkiä suuttumaan näissä asioissa.
Jasu Anonyymi kirjoitti:

JasuPäättelysi perusajatus on 'pitää', mutta koska et tarjoa keinoja sen saavuttamiseksi, se jää vaikuttamattomaksi tuuleen huutelemiseksi. Vertaat todellista elämää ihannemaailmaan kuin asia olisi ratkaistu, mutta se jää vai kielelliselin pelin tasolle. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Päättelysi perusajatus on 'pitää', mutta koska et tarjoa keinoja sen saavuttamiseksi, se jää vaikuttamattomaksi tuuleen huutelemiseksi. Vertaat todellista elämää ihannemaailmaan kuin asia olisi ratkaistu, mutta se jää vai kielelliselin pelin tasolle. 🌹👀
Äly hoi. Kollei molemmat arvosta avoimuutta ja rehellisyyttä, vaan suuttuu siitä. On ihan turha puhua mitään suuttujalle.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äly hoi. Kollei molemmat arvosta avoimuutta ja rehellisyyttä, vaan suuttuu siitä. On ihan turha puhua mitään suuttujalle.
JasuItseasiassa en enää nykyään jäisi suuttujan kanssa suhteeseenkaan. Joka suuttuu avoimuudestani ja rehellisyydestäni, vaikka esittäisin asian nätisti ja rakentavasti. Lapsellisilla suuttuja kumppaneilla ei tee mitään.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Äly hoi. Kollei molemmat arvosta avoimuutta ja rehellisyyttä, vaan suuttuu siitä. On ihan turha puhua mitään suuttujalle.
Jasu#Äly hoi.#
Enämpi kaikuja katukielestä kuin sivistyneestä puheesta. 🌹👀- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
#Äly hoi.#
Enämpi kaikuja katukielestä kuin sivistyneestä puheesta. 🌹👀Mitä väliä, et selvästikkään älynnyt mitä kirjoitin. Ehkä joku katukielisempi älysi.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Mitä väliä, et selvästikkään älynnyt mitä kirjoitin. Ehkä joku katukielisempi älysi.
JasuVielä rehvastelet karkeudella. 🌹👀
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi että miehenkin pitää arvostaa naistaan, ettei sitten suutu kun nainen suunsa avaa puhuakseen. Ei toi pelkkä miehen arvostus mihkään riitä. Kaksisuuntaista nääs. Miehet on herkkiä suuttumaan näissä asioissa.
JasuJust tämä!
Itse myös yritin kertoa mistä pidän, niin reaktio oli niin noh suuttuva.. sen jälkeen on ollut hirveän vaikea oikein sanoa, mistä pitää tai miten tulisi toimia että päädytään siihen O. Toki avoimella keskustelulla, jos toinen nyt vaan olisi vastaanottavaisempi.. ihan turha suuttua.- Anonyymi
Haaveilija39 kirjoitti:
Just tämä!
Itse myös yritin kertoa mistä pidän, niin reaktio oli niin noh suuttuva.. sen jälkeen on ollut hirveän vaikea oikein sanoa, mistä pitää tai miten tulisi toimia että päädytään siihen O. Toki avoimella keskustelulla, jos toinen nyt vaan olisi vastaanottavaisempi.. ihan turha suuttua.Sepä se, mullekin on suututtu ja koettu miehenä alemmuuskompleksia. Nakeltu niskoja, kun kehtaankin kertoa etten niin innostu jostain ja tykkäisin jostain muusta touhusta. Miehelle kun monesti tuntuu riuttävän se mitä itse viittii antaa ja vaivaa nähdä, oma orkku tuntuu olevan monille yhtä kuin olisit akka tyytyväinen.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä se, mullekin on suututtu ja koettu miehenä alemmuuskompleksia. Nakeltu niskoja, kun kehtaankin kertoa etten niin innostu jostain ja tykkäisin jostain muusta touhusta. Miehelle kun monesti tuntuu riuttävän se mitä itse viittii antaa ja vaivaa nähdä, oma orkku tuntuu olevan monille yhtä kuin olisit akka tyytyväinen.
JasuItse taas tykkään, jos minulle ollaa rehellisiä ja saa neuvoakin, piirtää kartan kehonsa mielihyvään. Koen sen varsin hienona eleenä, eikä siinä ole mitään suuttumista. Kiva vaan jos toinen viittii kertoa mistä pitää ja mistä ei. Silloin on mahkuja oppia rakastamaan oikein kehoaan.
Jasu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse taas tykkään, jos minulle ollaa rehellisiä ja saa neuvoakin, piirtää kartan kehonsa mielihyvään. Koen sen varsin hienona eleenä, eikä siinä ole mitään suuttumista. Kiva vaan jos toinen viittii kertoa mistä pitää ja mistä ei. Silloin on mahkuja oppia rakastamaan oikein kehoaan.
JasuEikä siinä ole mitään noloakaan minusta. Ihan luonnollista parisuhde juttelua, tutustumista toisen seksuaalisuuteen kuten kaikki muukin tutustuminen. Ei voi millään tulla tutiksi ja ymmärtää oikein, jollei voi puhua kun pelottaa, että toinen pillastuu.
Jasu - Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Vielä rehvastelet karkeudella. 🌹👀
Juu, mulla ei oo tapana enää nykyään harrastaa korulausumista, kun tuntuu ettei silleen ihmiset pääse ikinä perille perimmäisistä ajatuksista. Menee vaan lässyttelyksi. Ja mikään ei mee silleen ikinä perille asti.
Jasu Anonyymi kirjoitti:
Eikä siinä ole mitään noloakaan minusta. Ihan luonnollista parisuhde juttelua, tutustumista toisen seksuaalisuuteen kuten kaikki muukin tutustuminen. Ei voi millään tulla tutiksi ja ymmärtää oikein, jollei voi puhua kun pelottaa, että toinen pillastuu.
JasuKomppaan sinua ja Haaveilijaa tässä, että näistä pitäisi ehdottomasti pystyä puhumaan kumppanin kanssa avoimesti, mutta on melko yleistä, että mies ottaa itseensä, jos asiasta mainitsee. Eihän sitä voi millään tietää, mistä toinen tykkää, jollei siitä pystytä puhumaan! Ihan käsittämätöntä, miten vaikeaa monelle on näistä puhuminen, koska se koetaan jonkinlaisena loukkauksena seksitaitoja kohtaan. Kaikki ihmiset eivät pidä samoista asioista ja mikä on saattanut toimia toisen kanssa, ei välttämättä toimikaan toisen kanssa.
Entiä mutta kyllä paljolta säästyy kun ei tuolaasta harrasta. Tekemällä tehdään ittellensä turhia murehia millä ei käytännössä ole mitään merkitystä.
Niimpä
Ei sitä kannata liikaa murehtia pelkkää seksiä.
Elämässä on paljon muutakin. Kuin orgasmit ja laukeaminen mutta tietysti kyseisen tilanteen vastaan tullen on hyvä olla ainakin jollain lailla tiedossa tai tietää mitä tekee.- Anonyymi
En ole koskaan feikannut orgasmia, koska kumppanit on aina tarkkaan ja huolella valittu.
Kuvittelet tietäväsi naisista kaiken, muttet tiedä mitään, et miestenkään perusasioita. - Anonyymi
Kolme ähkäsyä ja selälleen.
Se riittää. - Anonyymi
Koska tytöt kasvatetaan edelleen niin. Miellyttämään ja mielistelemään miestä. sivusta
Semmoiset, jotka eivät pyrikään miellyttämään ja mielistelemään vastakkaista sukupuolta, tuppaavat jäämäänkin niiku sivuun. 🌹👀
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Semmoiset, jotka eivät pyrikään miellyttämään ja mielistelemään vastakkaista sukupuolta, tuppaavat jäämäänkin niiku sivuun. 🌹👀
Naisella ei oikeasti ikinä ole sitä pelkoa, että hän jäisi sivuun.
Naisten tuleminen on hieman monimutkaisempaa verrattuna miehiin. Siinä pitää naisen osata rentoutua ja heittäytyä tarpeeksi. Ei siinä voi yleisesti miehiä syyttää.. sen takia varmasti aika moni myös jättää yhden illan jutut pois listaltaan.. Ei niissä yleensä jaella orgasmeja koska on vaikea heittäytyä.. Läheisyys pulaan toimii sitten paremmin..
Kyllähän noissa yleensä mies ja muna kiittää…- Anonyymi
Pitkä selvittelyketju, eipä jaksa kaikkea, mutta katsotaan aloitusta.
Lähtökohta kuitenkin, että ääripäissään kovin erilaiset mieltymykset ja halut asiassa pitäisi sovittaa yhteen.
Jossain mainittiin, että naisen mielestä yhteisyyttä ja seksuaalisuutta voi kokea jo kun juodaan yhdessä kahvia tai ruokitaan lintuja. Tai mielen virittely seksistisiin tuntemuksiin on kuin japanilainen teeseremonia, kun voi kestää kaikkinensa vaikka 4 tuntia.... ja tietenkin niin, että keskivertosuomimies pitää tällaista touhua ihan kahjona tai vähintäänkin niin boring, niin booring,.....
Toinen ääripää yleensä miesnäkökulma on ns.suora toiminta, "koutsina" netti, kaveripuheet, iskuaapiset ja niiden "ovelat" (=feikki ) juonet, ja miksei pornokin muokatessaan asenteita ellei osaa suodattaa vaikutuksia.
--
Aloittaja mainitsee "miehet pitävät kunnia-asianaan tuottaa tytölle nautintoa".
Tässä on myös feikin mahdollisuus: aktissa miehellä voi olla hallinnan henki pohjalla, jolloin nautinnon tuottamisen halu on vain verho päällä. Em.kunnia-asiassa olisikin kyse valtapelistä, jolloin oikeakin naisen orgasmi on miehelle osin välineellinen tapahtuma (ja suoritus). Toki, jos tuntuma yhteisestä kemiasta ei jatkossa vahvistukaan, ts.suhteen aitousepäilyn vuoksi yhteisorgasmit vaikeutuvat, niin miehen peli, omiminen ja asenne paljastuvat. Mahd.orgasmin feikkaamiseen kypsyy aikanaan, ja on siten välivaihe mitä tuleman pitää.
Mies "ihmettelee" ja suuttuu kun käsikirjoitus ei toimi ja luottamuspulan vuoksi naisen päätöksestä suhde laimenee ja hiipuu. Voi olla, että miehen usko oppeihinsa ilman valtapelejäkin on niin vahva että on tietävinään kuuntelematta, minkä laatuinen jyystö parhaiten tehoaa.
Edellinen siis mahdollisuus, ei välttämättömyys. Tosin on todettava, että jo jotenkin toimineissa pitemmissä parisuhteissa naiset yllättävän paljon sietävät huonoa, suorittavaa seksiä.
Tonen puoli asiaa on, että jos suhde on todella aito, suuttumisen aiheita ei pitäisi olla, koska silloin suhde toimii pitkälti ulkonaisista tavoista riippumatta. Otollisimmillaan orgasmi voi tulla pelkistä fantasioista tai puhelinkeskustelusta kumppanin kanssa! Onhan se ihmeellistä heidän kannaltaan ketkä eivät ole tunnistaneet sellaista mahdollisuutta itsessään olevan, sanotaanko ainakaan vielä.
"Tytöt eivät halua tuottaa osaamattomille miehille pahaa mieltä"
No, juu ja ei. Voi ajatella kyseessä olevan ns.valkoinen valhe, mihin itse kukin muuten lienee turvautunut erilaisissa kertatilanteissa. Tällaisilla on rajansa, tilanne voi mutkistua kuitenkin.
Mitä on osaamattomuus? Edellä kuvattu väärää omaksuntaa, yhden lajin ns.asenneosaamattomuutta?
"Aito" osaamattomuushan voi olla jopa empaattista; siinähän harjoitellaan yhdessä tuumin yritys-erehdys -systeemillä ja tulee mitä tulee ;) Ja pidetään hupia päälle. Ihmiset on osa luontoa, ja eläimetkin tekee niin....
Mainitaan vielä irrallisena sanonta naisen osa. Entisaikaan nainen asema oli alisteinen miehelle, mutta vaikka hyvinvoinnin mukana ajat ovat muuttuneet, ajatustavasta on vielä jäänteitä jäljellä. Ajatteleeko aloittaja miesten miellyttämistä tuosta näkökulmasta?Valitettavasti vanhan naisia sortavan kulttuurin jäännöksiä on vielä paljon, joten sekin vaikuttaa. Mutta onhan luonnollista, että ne jotka pyrkivät miellyttämään vastakkaista sukupuolta, ovat suhteita luotaessa etulyöntiasemassa.
Totta kai niin mies kuin nainenkin katselee ensisijaisesti sellaista, joka pyrkii olemaan ystävällinen. 🌹👀- Anonyymi
Ei se ole läheskään aina noin. Kannattaa opetella tunteman luontoa vähän paremmin.
- Anonyymi
Tuossa tapauksessa mies antautuu kierteiselle kanelipullaleivonnaiselle ja miettii, missä meni vikaan.
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Valitettavasti vanhan naisia sortavan kulttuurin jäännöksiä on vielä paljon, joten sekin vaikuttaa. Mutta onhan luonnollista, että ne jotka pyrkivät miellyttämään vastakkaista sukupuolta, ovat suhteita luotaessa etulyöntiasemassa.
Totta kai niin mies kuin nainenkin katselee ensisijaisesti sellaista, joka pyrkii olemaan ystävällinen. 🌹👀Miellyttämisten tulee olla tasapainossa, yksipuoliseen palveluun väsyy eikä se ole kivaa.
Ennen kulisseja pidettiin toimeentulo- moraali- ym ympäristötekijöiden vuoksi - Anonyymi
kierrepulla on korvapuusti, tiedostamattomasta mielestä sekin lähtee
;-) Anonyymi kirjoitti:
Miellyttämisten tulee olla tasapainossa, yksipuoliseen palveluun väsyy eikä se ole kivaa.
Ennen kulisseja pidettiin toimeentulo- moraali- ym ympäristötekijöiden vuoksiTietenkin, kummankin on saatava parempi kuin hyvä oigasmi. Siten että uros vie ja naaras vikisee. Se ei ole mahdollista muulla tavalla.
Anonyymi kirjoitti:
Miellyttämisten tulee olla tasapainossa, yksipuoliseen palveluun väsyy eikä se ole kivaa.
Ennen kulisseja pidettiin toimeentulo- moraali- ym ympäristötekijöiden vuoksi#Miellyttämisten tulee olla tasapainossa,...#
Tasapaino on luovuttamaton lähtökohta, muuten menee pahoin pieleen. Pakko ja epätasapaino eivät voi enää elää nykyisessä maailmassa, jossa myös naisilla on ansiotulot. 🌹👀Näin näyttä olevan. Tarkkaanhan ei voi tietää, mutta tuskin olen erehtynyt, kun olen vihjannut, että jotakin on pielessä. 🌹👀
- Anonyymi
JA LAULU.. HIRVIÖT HIRVIÖT LALLALLAAAA LAULU
oho iso kirjain.... hitrviö-laulu. Mää vaan muistutan, et me tri'iksetkin olaan niiku HIRMULISKOI. Ei täl kertaa niiku muuta.
- Anonyymi
Vonpa sanoa,etten ole yhdenkään miehen panoliikkeistä tms saanut orgasmia,ellen ole kiihottunut omista ajatuksistani. Repikää siitä😁👍😛.💩
- Anonyymi
Aila tylsää olisi ajatella sitä omaa kumppania joka panetraatiossa,ei ehkä välttis koskaan.. Tuskin kukaan ajattelee. Ei miehetkään,miksi naisten tarveis?🤭.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aila tylsää olisi ajatella sitä omaa kumppania joka panetraatiossa,ei ehkä välttis koskaan.. Tuskin kukaan ajattelee. Ei miehetkään,miksi naisten tarveis?🤭.💩
Mutta niitä hetkellisiä fantasioita ei parisuhteessa tahdota toteuttaa. Jos toinen alkaa niin kuvitteleen niin se on tässä. Minua ne fantasiat ei toteutettuina kiihottaisi vaan lähinnä oksettaisi siksi fantasiat on fantasioita. Ne voi olla jopa ällöttäviä. Niitä ei todellakaan tahdo toteuttaa.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aila tylsää olisi ajatella sitä omaa kumppania joka panetraatiossa,ei ehkä välttis koskaan.. Tuskin kukaan ajattelee. Ei miehetkään,miksi naisten tarveis?🤭.💩
Tässä yksi, joka ajattelee nimenomaan sitä omaa kumppania. En tosin ylipäänsä mitenkään aktiivisesti ajattele siinä ketään, vaan elän siinä hetkessä. En siis haaveile fantasioi j ylipäänsä kauhesti ajattele siinä, vaan nautin siitä hetkestä. Mä en ole koskaan ymmärtänyt sitä miten osa ihmisistä tosiaan ilmeisesti miettii siinä jotain fantasioitaan tmv. Ei siis tietenkään mitään väärää, mutta en vain ymmärrä, kun itse olen nimenomaan läsnä siinä hetkessä.

Kiitos ajatuksistasi. Ehkä sitten saat kiihoketta siitä liikkeestä,tai teillä on syvä sieluyhteys. Ehkä en ole siten koskaan ollut tilanteessa läsnä,vaan aina jossakin muualla. Ja miksi niin,niin ..sitä voin miettiä. Vääränlainen mies??🤔.💩

Kyllä minua tietenkin oikeanlainen kosketus kiihottaa, mutta ei mikään "liike". Mä en itseni takia tarvitsisi välttämättä yhdyntää lainkaan, mutta kyllähän miehet yleensä sitä haluavat. En tiedä mikä joku syvä sieluyhteys olisi. Mulla on ollut joskus myös muutama yhden illan juttu, mutta en ole koskaan saanut huonoa seksiä. Mä en siis tosiaan tarkoittanut mitenkään moittia. Meitä ihmisiä on niin kovin erilaisia ja eriluontoisia. Mä en edes haluaisi seksiä ja mun himoni loppuisivat hyvin nopeasti, jos toinen osapuoli on poissaoleva, mutta ei se varmasti ole kaikille ongelma.

Niin eli se on jotain enemmän kuin se ' pelkkä ' seksi. Sitä miehet kuvittelee naisten tahtovan. Jonkun aikaa nainen voi kuvitella tekevänsä mukamas oikein ja olevansa vääränlainen kun ei tykkää tökittävänä olevanasa. Jossain kohtaa sanoo sille runkkupuolisolleen että hei ,nyt riittää.en enää ala jalkarätiksi,pornopupuksi. Se on heippa ja soronnoo. Elämä on oppimista ja se on paras oivallus se.💩

En ole koskaan itse törmännyt sellaiseen mieheen, joka kaipaisi "pelkkää seksiä", jos tuo tarkoittaa pelkkää yhdyntää. Päinvastoin kaikki pidempiaikaiset kumpaanini ovat kaivanneet enemmän muita asioita ja pelkkä yhdyntä olisi tylsää seksiä.

Oletpa onnekas. Itse koen olleeni aina sitä seksiä,silloinkin kun olen muuta ollut,en ole sitä uskonut.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletpa onnekas. Itse koen olleeni aina sitä seksiä,silloinkin kun olen muuta ollut,en ole sitä uskonut.💩
Valtaosa miehistä ei ole kiinnostunut pelkästä lykkimisestä. En ole kertaakaan, kun näistä jutista olen tuttujen naisten kanssa keskustellut, kuullut keneltäkään yhtään tuollaista moitetta. Se ei tarkoita, etteikö sellaisia miehiä ole. Tietysti heitä on, mutta eivät he mitenkään hirveän yleisiä ole.
Tuo kokemuksesi voi tosiaan syntyä siitä, että jostain syystä olet valinnut tietynlaisia miehiä. Jos sitä halua itselleen selvittää, niin voi pohtia mitä muuta yhteisät niillä miehillä olisi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtaosa miehistä ei ole kiinnostunut pelkästä lykkimisestä. En ole kertaakaan, kun näistä jutista olen tuttujen naisten kanssa keskustellut, kuullut keneltäkään yhtään tuollaista moitetta. Se ei tarkoita, etteikö sellaisia miehiä ole. Tietysti heitä on, mutta eivät he mitenkään hirveän yleisiä ole.
Tuo kokemuksesi voi tosiaan syntyä siitä, että jostain syystä olet valinnut tietynlaisia miehiä. Jos sitä halua itselleen selvittää, niin voi pohtia mitä muuta yhteisät niillä miehillä olisi.Sama kokemus. Mulla on paljon myös miespuolisia kavereita ja mä olen hyvin usein kuullut miehen suusta, että seksin saaminen (siis sen lykkimisen) ei ole vaivan arvoista. Monilla heistä olisi jopa naisia melkolailla jatkuvasti tyrkyllä, eli se vaiva ei edes ole täällä usein valitettua "tee tuht aloitusta ja saa yksi vastaus". Heille se tarjolla oleva lykkimisseksi ei ole sen lykkimisen vaivan arvoista.
Näyttää olevan sensorina suomalainen feministi tai suomalainen feministi pyytää poistamaan kirjoituksia.
Oli poistettu kirjoitukseni 14.43, jossa ihmettelin, kuinka suomalaiset feministit näkevät rumaa jopa omissa sukupuolielimissään, samaan aikaan, kun muunmaalaiset feministit näkevät ne kauniina. 🌹👀- Anonyymi
Mä e n ole koskaan tajunnut kenenkään "feministin" mielenkiintoa naisten sukupuolielimiä kohtaan, jollei kyse sitten ole lesbosta. Itselleni kaikkien muiden naisten värkit ovat yhdentekeviä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä e n ole koskaan tajunnut kenenkään "feministin" mielenkiintoa naisten sukupuolielimiä kohtaan, jollei kyse sitten ole lesbosta. Itselleni kaikkien muiden naisten värkit ovat yhdentekeviä.
Sama. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ketään heterofeministiä pitäisi kiinnostaa kenenkään toisen naisen sukupuolielimet. Ei niitä tarvitse mitenkään karsastaa tai pitää rumina tai mitään muutakaan vastaavaa, mutta ei nyt vain kiinnosta pennin vertaa.
- Anonyymi
? Eikös ne ole juuri feministit jotka tuolla viilettävät tissit paljaana ja häpykarvat tuulessa lepattaen pitkin rantsuja ja linnan juhlien jatkoja? Ei kai nuo niitä esittelis jos ne rumaks kokisivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama. Mä en ole koskaan ymmärtänyt, että miksi ketään heterofeministiä pitäisi kiinnostaa kenenkään toisen naisen sukupuolielimet. Ei niitä tarvitse mitenkään karsastaa tai pitää rumina tai mitään muutakaan vastaavaa, mutta ei nyt vain kiinnosta pennin vertaa.
Se on juuri näin. Mutta pornorunkut tahtoo että naiset vihaisi toisiaan,olisi mustasukkaisista miehistä,koska se hivelisi heidän egoaan,ja saisi heidät tuntemaan itsensä ja egonsa kunkuiksi . Ja mikä pettymys,kun eivät ole,eikä heitä koroteta,ei palvota. Kauhea katkeruus. 💩

Noin se vähän menee. Mä olen uskomattoman monta kertaa joutunut keskusteluss toteamaan miespuoliselle henkilölle, että ei, kaikki naiset eivät ole biseksuaaleja ja että minua ei lesboporno kiinnosta yhtään sen enempää kuin häntä itseään kiinnostaisi katsella homopornoa.
Anonyymi kirjoitti:
Mä e n ole koskaan tajunnut kenenkään "feministin" mielenkiintoa naisten sukupuolielimiä kohtaan, jollei kyse sitten ole lesbosta. Itselleni kaikkien muiden naisten värkit ovat yhdentekeviä.
Minä taas ymmärrän sen oikein hyvin, että jos naisella on jotakin kaunista, pitkän pilkkaamisen jälkeen tekee mieli tuoda juttua kauneudestakin, niin kuin ulkomailla feministit tekevät.
Muistuu mieleen amerikkalainen ohjelma, jossa feministisisko esitti diasarjaa kertomaan, miten kauniit naisella ovat. Kun tuli vuoroon hänen oma vittunsa, lausui ylpeyttä äänessään, että nämä ovat hänen omansa.
En tietenkään ole kiinnostunut miesten kaluista, mutta eipä niitä ennen niin pilkattukaan kuin naisten ihanoituksia. 🌹👀- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin se vähän menee. Mä olen uskomattoman monta kertaa joutunut keskusteluss toteamaan miespuoliselle henkilölle, että ei, kaikki naiset eivät ole biseksuaaleja ja että minua ei lesboporno kiinnosta yhtään sen enempää kuin häntä itseään kiinnostaisi katsella homopornoa.
Se on vihan lietsominen naisia toisiaan vastaan. Kun lietsoja katsoo omaa vanhenevaa naamaansa peilistä ja se huonossa itsetunnossaan postaa ajatuksiaan muiden ajatuksiksi. Ei ymmärrä,ettei kaikki koe samoin ja vaikka kokisikin ,niin tekisikö se pahan postaaminen hänestä jotenkin ylempiarvoisen,paremman tai kabehdittavan. Yrittää saada aikaan jotai ikä vihaa ja rasismia nainen naista vastaan. Sanonpa,että ei onnistu. Läpinäkyvää. Surkuhupaista. Säälittävää. Mutta hyvä se on että kaikki täällä näkevät tämän teatterin,ja ovat vastaisuudessanäitä esittäjiä viisaampia.👍💩
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Minä taas ymmärrän sen oikein hyvin, että jos naisella on jotakin kaunista, pitkän pilkkaamisen jälkeen tekee mieli tuoda juttua kauneudestakin, niin kuin ulkomailla feministit tekevät.
Muistuu mieleen amerikkalainen ohjelma, jossa feministisisko esitti diasarjaa kertomaan, miten kauniit naisella ovat. Kun tuli vuoroon hänen oma vittunsa, lausui ylpeyttä äänessään, että nämä ovat hänen omansa.
En tietenkään ole kiinnostunut miesten kaluista, mutta eipä niitä ennen niin pilkattukaan kuin naisten ihanoituksia. 🌹👀Eli et toisinsanoen ymmärrä lainkaan mitä minä edes sanoin. 🙂
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on vihan lietsominen naisia toisiaan vastaan. Kun lietsoja katsoo omaa vanhenevaa naamaansa peilistä ja se huonossa itsetunnossaan postaa ajatuksiaan muiden ajatuksiksi. Ei ymmärrä,ettei kaikki koe samoin ja vaikka kokisikin ,niin tekisikö se pahan postaaminen hänestä jotenkin ylempiarvoisen,paremman tai kabehdittavan. Yrittää saada aikaan jotai ikä vihaa ja rasismia nainen naista vastaan. Sanonpa,että ei onnistu. Läpinäkyvää. Surkuhupaista. Säälittävää. Mutta hyvä se on että kaikki täällä näkevät tämän teatterin,ja ovat vastaisuudessanäitä esittäjiä viisaampia.👍💩
En minä tuossa mitään vihanlietsoista näe, vaan pornosta tulevan hullun kuvitelman, että nainen kuin nainen olisi kiinnostunut myös naisista.
Anonyymi kirjoitti:
Eli et toisinsanoen ymmärrä lainkaan mitä minä edes sanoin. 🙂
En jaksa etsiä, mitä olit sanonut. 🌹👀
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minä tuossa mitään vihanlietsoista näe, vaan pornosta tulevan hullun kuvitelman, että nainen kuin nainen olisi kiinnostunut myös naisista.
No mutta minä näen. Katkeria siipeensä saaneita ponrorunkkareita. Myös munaminä narskuja. Ja mitä pahaa siinä olisi jos nainen kiinnostuisi naisista? Mikähän ongelma sinullakin on? 💩
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
En jaksa etsiä, mitä olit sanonut. 🌹👀
Sen mihin vastasit tuossa edellä. Sä et kirjoittanut mistään mitä siinä viestissä, johon vastasit oli sanottu. Ikäänkuin olisi vastannut johonkin aivan eri tekstiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta minä näen. Katkeria siipeensä saaneita ponrorunkkareita. Myös munaminä narskuja. Ja mitä pahaa siinä olisi jos nainen kiinnostuisi naisista? Mikähän ongelma sinullakin on? 💩
Se taas on sitten ihan sinun oma neuroosisi, jota ei välttämättä kannata kaataa muiden niskaan. Nytkin kuvittelet, että olisin sanonut siinä olevan jotain pahaa, jos nainen kiinnostuu naisista, vaikka en ole sanonut, enkä edes vihjannut mitään sinne päinkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se taas on sitten ihan sinun oma neuroosisi, jota ei välttämättä kannata kaataa muiden niskaan. Nytkin kuvittelet, että olisin sanonut siinä olevan jotain pahaa, jos nainen kiinnostuu naisista, vaikka en ole sanonut, enkä edes vihjannut mitään sinne päinkään.
Anteeksi,jos väärinkäsitin. Minulla on varaa anteeksi pyytää ja anteeksi antaa. 🙏 ♥️.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi,jos väärinkäsitin. Minulla on varaa anteeksi pyytää ja anteeksi antaa. 🙏 ♥️.💩
Erinomaista. Saat anteeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Erinomaista. Saat anteeksi.
Kiitos🤗.💩
- Anonyymi
Kynis.mi kirjoitti:
Minä taas ymmärrän sen oikein hyvin, että jos naisella on jotakin kaunista, pitkän pilkkaamisen jälkeen tekee mieli tuoda juttua kauneudestakin, niin kuin ulkomailla feministit tekevät.
Muistuu mieleen amerikkalainen ohjelma, jossa feministisisko esitti diasarjaa kertomaan, miten kauniit naisella ovat. Kun tuli vuoroon hänen oma vittunsa, lausui ylpeyttä äänessään, että nämä ovat hänen omansa.
En tietenkään ole kiinnostunut miesten kaluista, mutta eipä niitä ennen niin pilkattukaan kuin naisten ihanoituksia. 🌹👀"En tietenkään ole kiinnostunut miesten kaluista, mutta eipä niitä ennen niin pilkattukaan kuin naisten ihanoituksia. 🌹👀"
Pitöisikö tuohon todeta, että no hyvä kun ne pilkat eivät sun tuetoosi ole tulleet. Kyllä mä meinaan rehellisesti sanoen olen kuullut enemmän negatiivista miehen ulokkeen ulkonäöstä kuin naisen elimen. Eipä juuri kukaan heteronainen yleensä naisen värkistä puhu, oli feministi tai ei. Anonyymi kirjoitti:
"En tietenkään ole kiinnostunut miesten kaluista, mutta eipä niitä ennen niin pilkattukaan kuin naisten ihanoituksia. 🌹👀"
Pitöisikö tuohon todeta, että no hyvä kun ne pilkat eivät sun tuetoosi ole tulleet. Kyllä mä meinaan rehellisesti sanoen olen kuullut enemmän negatiivista miehen ulokkeen ulkonäöstä kuin naisen elimen. Eipä juuri kukaan heteronainen yleensä naisen värkistä puhu, oli feministi tai ei.Miesten naisiin kohdistama pilkka oli normaali tila ja suunnaton ennen 60-lukua. Useimmat nykyihmiset eivät ole sitä kokeneet, eivätkä usko sen määräistä edes olleen. Jos sorrettu nainen inahtikaan siitä, hän oli osoittautunut HUUMORINTAJUTTOMAKSI. 🌹👀
- Anonyymi
Ei tuo herra riippumunakas vaan ymmärrä, menee oivallukset hukkaan. 🤣 Enkä puhu nyt Kynästä, kaikella kunnioituksella hän on näköjään jotain naisista tajunnutkin, vaan toisesta wanhasta ukosta.
Riippumunakas edustaa sovinistista miestyyppiä, joka on 99-% kohdalla huono ja itsekeskeinen seksikumppani, ei osaa kuunnella eikä kykene oppimaan ja luulee määrittelevänsä jääräpäisesti itse miten nainen kokee ja tuntee. Sosiaaliset taidot ja empatiakyky huutaa poissaoloaan voimalla. Juuri siksi seksi hänen kanssaan on niin onnetonta! Kokemuspohja oikeasta rakastelusta on nolla ja se vähä kokemus mitä on, on naisen käyttämistä oksanreikänä. Nainen harvemmin kokeilee samaa kahdesti kuin jos seksi on liiketoimintaa, koska kokemus on kaikinpuolin kurja.
Taitaa riippumunakas luulla olevansa hottis, jolle nuoret tytöt kirkuu kiimassa. Ei taida olla tuolla asenteella paljon ihailijoita ollut…. muuta kuin 130-vuotiaissa miehissä .On meinaan ihan sen aikakauden ajatukset riippumunakkalla.- Anonyymi
Ai vattu😁 🤣 ns .naulan kantaan. 💩
- Anonyymi
Kynis: Se poistettu kirjoituksesi 14:43, arvelin siitä mainita jotakin, mutta olikin sitten kadonnut.
Minusta se liittynyt pidemmän klo 13:39 kirjoituksen teemaan mitenkään, missä käsiteltiin asiapohjalta kestävän parisuhteen muodostuksen perusteita, tyydyttävän seksin osalta lähinnä.
Vaikutti siihen kohtaan vieraalta "ulokkeelta" koko viesti, taidat itsekin kutsua henkilön kupliksi vastaavia.
Sanot sitten poistetun viestin sisältönä olleen maininta "suomalaisista feministeistä", kun ajattelevat väärin koko naissukukunnan puolesta, kun näkemyksensä sukupuolielimien esittelystä eivät käy yksiin henk.koht. halusi kanssa.
ps. "suomalainen feministi" varmaan vartioi palstaa.....Ei ole asiallista, että kommentoit viestiäni YKSIPUOLISESTI JULKISESTI, kun minulla ei ole mahdollisuutta julkaista alkuperäistä viestiä. En ole maininnut sanaakaan, että suomalaiset feministit ajattelisivat koko naissukupuolen puolesta, kuten väität minun sanoneen.
Sanoin ihmetteleväni, miten päinvastoin suomalaiset feministit ajattelevat ulkomaisiin feministeihin verrattuna. TÄMÄ OLI VIESTINI SANOMA, mutta sinä kerrot sen tavalla, jota en tunne omakseni. Lienee tullut tietoosi 'rikkinäisen puhelimen' kautta. Tuntenet tämän lasten leikin.
Juuri sen takia, että vertasin siinä SUOMALAISTEN ja ULKOMAALAISTEN feministien täysin eriäviä näkemyksiä, ja sitten se katosi, sai minut epäilemään, että suomalaisilla feministeillä oli sormet pelissä.
Selittämällä omat tulkintansa todeksi synnyttää juorut. Käytöksesi on halpamaista. 🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
Ei ole asiallista, että kommentoit viestiäni YKSIPUOLISESTI JULKISESTI, kun minulla ei ole mahdollisuutta julkaista alkuperäistä viestiä. En ole maininnut sanaakaan, että suomalaiset feministit ajattelisivat koko naissukupuolen puolesta, kuten väität minun sanoneen.
Sanoin ihmetteleväni, miten päinvastoin suomalaiset feministit ajattelevat ulkomaisiin feministeihin verrattuna. TÄMÄ OLI VIESTINI SANOMA, mutta sinä kerrot sen tavalla, jota en tunne omakseni. Lienee tullut tietoosi 'rikkinäisen puhelimen' kautta. Tuntenet tämän lasten leikin.
Juuri sen takia, että vertasin siinä SUOMALAISTEN ja ULKOMAALAISTEN feministien täysin eriäviä näkemyksiä, ja sitten se katosi, sai minut epäilemään, että suomalaisilla feministeillä oli sormet pelissä.
Selittämällä omat tulkintansa todeksi synnyttää juorut. Käytöksesi on halpamaista. 🌹👀Suorastaan TÖRKEÄTÄ. 🌹👀
Kynis.mi kirjoitti:
Suorastaan TÖRKEÄTÄ. 🌹👀
Olen välttänyt hyvän tavan mukaan aikaisemmissa kirjoituksissani palstan muotisanaa 'valehdella'. Nyt kuitenkin nikki Anonyymin kommentissaan 2024-04-22 19:42 antama kuva kirjoituksestani täyttää VALEEN kriteerit.
Omasta päästä iljettävyyksiä, joilla ei ole pienintäkään totuuspohjaa. Aivan käsittämätöntä, miten alas voi vaipua. 🌹👀Kynis.mi kirjoitti:
Olen välttänyt hyvän tavan mukaan aikaisemmissa kirjoituksissani palstan muotisanaa 'valehdella'. Nyt kuitenkin nikki Anonyymin kommentissaan 2024-04-22 19:42 antama kuva kirjoituksestani täyttää VALEEN kriteerit.
Omasta päästä iljettävyyksiä, joilla ei ole pienintäkään totuuspohjaa. Aivan käsittämätöntä, miten alas voi vaipua. 🌹👀On turvallista valehdella yhteisen nimimerkin Anonyymi takaa, kun mahdollisuus joutua kiinni on olemattoman pieni, mutta mitä valehteleminen tekee itsekunnioitukselle. 🌹👀
- Anonyymi
Minä sain epätyydyttävää/orgasmitonta seksiä kymmenisen vuotta (eli 15-vuotiaasta 25-vuotiaaksi asti - erinäisissä suhteissa) kunnes aloin itse harjoitella omin pikku kätösin hieromaan itselleni orgasmin. Sittemmin ainoa keino saada orgasmi seksissä on se, että minä ratsastan miehellä ja hieron itseäni samalla kunnes laukeamme. Toinen vaihtoehto on se että mies osaa antaa suuseksiä - ja viidestätoista miehestä YKSI on ollut sellainen joka sen on osannut. Ja tämä herrasmies on tällä hetkellä kumppanini. Myönnän että feikkasin silloin aikaisemmissa suhteissa lähes joka kerta orgasmin koska en halunnut tuottaa miehille pettymystä tai pelkäsin heidän ajattelevan minussa olevan jotain vialla kun en laukea. Olen toki aina ollut niin miellyttämisen haluinen että olen antanut käyttää itseäni tai suutani hyvinkin rajusti tai antanut sutata kroppani/naamani vaikka en olisi siitä itse tykännyt/ maku ällöttänyt. Onneksi sittemmin olen alkanut todella tykkäämään suuseksin antamisesta ja kaikesta mitä siihen liittyy / kuola / sperma / nieleminen/ suttaaminen. Tälläkin hetkellä haluaisin sutata miehen kanssa mutta harmillisesti en saa vastakaikua tänään.
Ketjusta on poistettu 31 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832