Olen 16-vuotias. En osaa enää kunnolla suomea. Jotkut sanat tulee mieleen vain englanniksi enkä muista niitä suomeksi ja sitten pitää googlata vaikka tiedän mitä niillä tarkoitan, en vain osaa sanaa suomeksi. Joskus en osaa sanoja millään kielellä. En halua menettää äidinkielen taitoa, kuten huomaan monien ikäisteni samoin tekevän. Haluan osata kunnolla suomea. En tiedä, johtuuko se liiallisesta altistumisesta englannin kielelle vai siitä, etten puhu paljon muiden kanssa. Minulla on vain kaksi kaveria joiden kanssa puhun harvoin. En puhu kenellekään koulussa kun minulla ei ole siellä kavereita. Käyn jalkapalloharjoituksissa 3-4 kertaa viikossa, mutten puhu sielläkään ihan kovin paljoa. Minulla on kaksi joukkuekaveria, joita toisen kanssa olen välillä vapaa-ajallakin, mutta tämä ei käy usein harjoituksissa. Ennen en lukenut paljon suomeksi, mutta kun tulin uskoon reilu vuosi sitten rupesin lukemaan Raamattua melkein joka päivä. Mitä minun nyt kannattaisi tehdä? Olen tosi ujo enkä osaa taikka uskalla yrittää saada kavereita joille puhua kun luokallakin on vain kolme tyttöä, ja minulla on sisässäni uskomus että olen kaikkien mielestä ärsyttävä. Välillä sanon ettei se nyt totta ole, mutten usko itseäni näin väittäessäni. En yhtään tiedä olenko enää niin ärsyttävä, että kaikki vihaavat minua, mutta en uskalla yrittää ystävystyä muiden kanssa tai mennä muiden joukkoon harjoituksissa. Yksi valmentajistamme on isäni ja hän aina sanoo että ei saa eristäytyä harjoituksissa, mutta en minä halua häiritä muita ja änkeä sekaan, entä jos se ärsyttää heitä. Ei minulla myöskään ole hyviä sosiaalisia taitoja ole, johtuukohan siitä, ettei ole ollut koko yläasteella kunnon kaveria, jonka kanssa olisin puhunut edes varmaan joka viikko. En osaa puhua kunnolla muille tai lähestyä heitä. Mitä minun nyt pitäisi tehdä, kun en keksi mitään muuta tapaa oppia uudestaan puhumaan kunnolla suomea kuin puhua muiden kanssa? Katson kummiskin joka päivä varmaan tunteja englanninkielisiä videoita enkä puhu muille suomeksi. Ajattelenkin välillä englanniksi. On kenelläkään joka sattuisi tämän lukemaan ehdotuksia, miten voisin parantaa suomen kielen taitoa muuten kuin puhumalla muille tai miten voisin puhua muille?
En osaa enää suomea.
10
150
Vastaukset
- Anonyymi
Elämä on jatkuvaa muutosta ja valintoja, kielen evoluutio on sopeutumista ympäristöön, suomenkielen keinotekoinen ylläpito ei onnistu, emme elä jossakin hermeettisesti suljetussa kuplassa vaan alati muuttuvassa maailmassa johon on vain sopeuduttava, ne jotka eivät sopeudu päätyvät katkerana kailottaan monotonista "pakkoruotsi" tai "pakkoenglanti" mediassa ja toivoo että kaikki tarrautuu epätoivoisesti menneisyyteen mitä oudoimmilla argumenteillaan.
Ei ole mitään järkevää syytä vastustaa kielen evoluutiota ja tehdä siitä ongelma itselle, se vain tapahtuu ja se on vain hyväksyttävä fakta niin pääsee helpommalla. Ajan virran suuntaa on turha yrittää väkisin kääntää oman mielen suuntaan tai pysäyttää ilman väkivaltaa esimerkkinä P-Korea elää omassa ajan kuplassaan ja voi todella huonosti. - Anonyymi
Jos käyttää aktiivisesti äidinkieltään, ei sitä voi unohtaa.
Toinen asia on se, että uusiosanoissa on paljon lainauksia tai väännöksiä englannista, eikä niillä välttamättä ole suomeksi vastetta. Tämä pätee myös tekniikkan ja tieteen spesiaalisanastoon.
Itse olen opettanut lukuisia kertoja superheterodynevastaanottimen periaatetta, mutta en tänäkään päivänä tiedä sanalle suomenkielistä vastinetta. Ei tullust sohvastakaan pehmustettua joukkoistuinta, vaikka sitä esitettiin ruosin kielestä väännetyn sohvan tilalle. - Anonyymi
Sujuuhan tuo suomi näköjään ihan tyydyttävästi ainakin kirjoitettuna (vinkkinä että tekstin jakaminen kappaleisiin tekisi siitä vielä kevyemmin ja mukavammin luettavaa). Kyllä keskustelupalstoille kirjoittelukin toimii kielen treenaamiseen, tosin kommenttien taso on täällä kovin vaihtelevaa.
- Anonyymi
Itse asiassa tekstin tuottaminen on erittäin hyvää kielen treenaamista. Eräs tuntemani psykologi sanoi ajattelun olevan täsmällisintä tekstiä tuotettaessa. (En tiedä tarkoituksellako unohti matematiikan ;-)
Toisaalta, jos se pitää paikkaansa, kommenttien tasosta pitäisi olla entistä enemmän huolissaan.
Tai täsmällisemmin heikkojen kommenttien tuottajien kognitiivissta tasosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itse asiassa tekstin tuottaminen on erittäin hyvää kielen treenaamista. Eräs tuntemani psykologi sanoi ajattelun olevan täsmällisintä tekstiä tuotettaessa. (En tiedä tarkoituksellako unohti matematiikan ;-)
Toisaalta, jos se pitää paikkaansa, kommenttien tasosta pitäisi olla entistä enemmän huolissaan.
Tai täsmällisemmin heikkojen kommenttien tuottajien kognitiivissta tasosta.Aloittaja referoi itseään.
Oleellinen asia, kunnossa.
Kappalejako, pikkuasia ei kehitettävää.
Jatko-opinnoissa, tutkintoesseerakenne.
Ei tule ongelmaa.
Munaa ja asennetta. On. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja referoi itseään.
Oleellinen asia, kunnossa.
Kappalejako, pikkuasia ei kehitettävää.
Jatko-opinnoissa, tutkintoesseerakenne.
Ei tule ongelmaa.
Munaa ja asennetta. On.Tarkoitin tutkimuseesseen rakenne.
Youtube ja englanti, ei tule ongelmia
- Anonyymi
Suurin osa tuotetusta informaatiosta on englanniksi ja maailma on nykyään pieni.
Ominaisuutesi on myös vahvuus.
Suomalainen kirjallisuus ja runous on korkealaatuista.
Sen kulutus kehittää sitä puolta.
Ei tarvitse tyytyä kouluissa hehkutettuun puuduttavaan kaunokirjallisuuteen, vaan genrejä löytyy joka makuun.
Itseä kiinnostavaa sisältöä, rock-lyriikat, jne.
Kirja on vanhentunut käyttöliittymä, mutta materiaalia on loputtomasti ammennettavaksi ja aivot mukautuvat kyllä nopeasti tekstin hyödyntämiseen.
Älä myöskään väheksy yhtään englannin kielen kykyjäsi. Valikoima vain laajenee maailmankielelle.
Vieraalla kielellä ajattelu on merkki kielitaidon korkeimmista tasoista, sen rytmin ja melodian sisäistämisestä.
Mahdollistaa laajemmin ura- ja harrastuskehitystä.
Pysy uteliaana.- Anonyymi
Sosiaaliset taidot voi olla vielä heikompi sektori, mutta aktiivisuus joukkuelajissa tuo vielä vahvuuksia ja hiljaista ymmärrystä.
Jalkapallo luo fyysisen pohjan mihin vain urheiluun.
Esimerkiksi moni kamppailija tai voimailija.
Pitää keskittyä myös vahvuuksiin. Ylpeyttä sopivasti ja itseluottamusta onnistumisista.
Tulee vahvaksi omalla tiellään ja oppii soveltamaan.
Teini-ikä ja p*llua tekee mieli.
Se on niin kuin se on.
Se menee niin kuin menee.
Pitää painaa vaikka v*ttuillakseen ja nauttia.
Sinun aika tulee vielä.
- Anonyymi
Muuta Englantiin niin huomaat pärjääväsi paljon paremmin Suomessa suomenkielellä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma2512085Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop822016- 961698
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1141532Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?1691171huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.651150- 113998
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan63988Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi32972- 61906