"Ranskan presidentti Emmanuel Macron antoi vappua edeltävällä viikolla useita haastatteluja Euroopan tilanteeseen liittyen. Nyt brittilehti Economist julkisti Macronin kanssa 29. huhtikuuta tehdyn haastattelun, jossa presidentti kutsuu Euroopan äärioikeistoa ”piilo-brexitööreiksi”.
Haastattelu pidettiin vain viikkoja ennen kesäkuun eurovaaleja, joissa Ranskan nationalistisen kansallisen liittouman odotetaan voittavan suurella enemmistöllä Macronin edustaman keskustapuolueen.
Brittilehti Guardianin keskiviikkona julkaisemassa mielipidekirjoituksessa Macronin epäsuosiota pidetään syynä hänen puolueensa heikkoihin tuloksiin eurovaalien mielipidemittauksissa.
Suorasukaisissa syytöksissä voi siis olla vain kyse Macronin yrityksistä koota kannattajiaan vaalien alla.
Haastattelussa Macron syyttää nationalistien myyvän eurooppalaisille samoja valheita kuin ne, jotka kampanjoivat vuonna 2016 Britannian EU-eron puolesta.
Hänen mukaansa ainoa tapa estää nationalistien nousu Euroopassa on ”olla tarpeeksi rohkea ajatellakseen, että niiden nousu ei ole vääjäämätöntä”.
– Tavallaan se on kuin sanoisimme, että se ei ole ongelma, jos uskomme pankin rosvoille. Kun he ovat pöydän ympärillä he ottavat Euroopan panttivangiksi, Macron toteaa.
– Herätkää! He ovat kaikki brexitin kannattajia. Kaikki Euroopan nationalistit ovat piilo-brexitöörejä."
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/50b9016a-978f-4999-9435-279d6958b6b5
HERÄTYS ORPO JA KOKOOMUS !!! Jos Perussuomalaiset pääsevät tavoitteeseensa, niin tiedetäänpähän sitten, keiden "ansiota" Fixit olisi.
#erinomainen hallitusohjelma#
Ranskan Macron tylyttää Euroopan oikeistoa, "He ovat kaikki piilo-brexitöörejä"!
Anonyymi-ap
5
531
Vastaukset
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🔞 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18393405X
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞 - Anonyymi
🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18393405h
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞 - Anonyymi
Jopas pornobotti äityi tuotteliaaksi tämän aihepiirin kohdalla. Ollaan siis asian ytimessä....
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2201774RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331764Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3231328- 1381249
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1291234En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.961223Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391135Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2471067- 671043
Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok941026