Uusi Suomi :
"Perisyntioppi myrkyttää länsimaista ihmiskuvaa
Tapio Tuomaala
Katolisen kirkon hahmotteleman perisynnin tiivisti kirkkoisä Augustinus oppirakenteeksi. Ihminen on jo syntyessän syntinen ja tätä syntisyyttä kutsutaan perisynniksi.
Perisynti nojaa kaikella painollaan Psalmiin 51:7. Kirkko onkin keskittynyt kaikella osaamisellaan Psalmim sanoman muuttamiseen tukeakseen periharhaista perisyntiään.
Kirkon 1938 käännös: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.”
-92 käännös on koominen syntisyydessään: ”Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.”
Septuaginta, juutalaisten oppineiden Vanhan testamentin kreikannos, kääntää jakeen: ”ιδου γαρ εν ανομιαις συνελημφθην και εν αμαρτιαις εκισσησεν με η μητηρ μου”
”Katso, minä olen laittomuudessa (anomia) syntynyt ja äitini on minut harhaan menossa (hamartia) tehnyt.”
Entä mistä Daavid Psalmissa kertoo? Juutalaiset rabbit tietävät, että Daavid syntyi avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Daavid oli varmasti katkera isälleen Iisaille tämän laittomuudesta, anomiasta, Mooseksen lain rikkomuksesta, uskottomuudesta. Sitten Daavidille itselleen kävi pahasti. Hän teki laittomuuden naimisissa olevan Betseban kanssa. Peittääkseen tekonsa Daavid tapatti Betseban aviomiehen. Mutta sitten kävi käry, kun profeetta Naatan paljasti, mitä Daavid oli tehnyt.
Psalmissa Daavid käy lävitse kauhun hetkiään, mutta riipaisevinta on huomioida sama kuin rabbit. Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt.
Synti, heprean chata ja kreikan hamartia, tarkoittaa samaa asiaa, mennä harhaan, vaikka tahtoo osua maaliin.
Psalmi 51:7 selkosuomeksi: ”Katso, minä olen Mooseksen lain ulkopuolella syntynyt ja äitini on minut Iisain harhaan menon seurauksena synnyttänyt.”
Ette varmaan arvaa, kuka rabbien mielestä oli syyllinen Mooseksen lain rikkomiseen. Nainen, Iisain vaimo. Iisai oli hyvä mies ja peittääkseen vaimonsa syrjähypyn, Iisai otti Daavidin pojakseen.
Perisynnistä
717
1975
Vastaukset
- Anonyymi
Perisynti ei ole mikään pelkkä oppi. Perisynti tarkoittaa syntiinlankeemusta paratiisissa ja sen seurauksia ihmiskunnalle ja luonnolle. Koko luomakunta kärsii perisynnistä eli ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksista ja kirouksista.
- Anonyymi
On aivan absurdia että kukaan uskoo tuohon primitiiviseen ja taikauskoiseen tarinaan missään sivistysmaassa vuonna 2024. Miksi kapi vaivaa kettua tai hirvikärpäset hirveä? Koska nainen söi taikapuun kiellettyä hedelmää jossain satupuutarhassa 6000 vuotta sitten?
Ei hyvää päivää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan absurdia että kukaan uskoo tuohon primitiiviseen ja taikauskoiseen tarinaan missään sivistysmaassa vuonna 2024. Miksi kapi vaivaa kettua tai hirvikärpäset hirveä? Koska nainen söi taikapuun kiellettyä hedelmää jossain satupuutarhassa 6000 vuotta sitten?
Ei hyvää päivää!Ei muuten ollut kielletty hedelmä, heh. Oli vain tieto, jos syöt siitä, on sinun kuolemalla kuoltava. Jutun juoni onkin siinä tiedossa, että miksi sitten oli kuolemalla kuoltava.
Löytyy 1.Moos.3:22 - Anonyymi
Aloittaja kertoo juuri juutalaisten omat synnit siinä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ollut kielletty hedelmä, heh. Oli vain tieto, jos syöt siitä, on sinun kuolemalla kuoltava. Jutun juoni onkin siinä tiedossa, että miksi sitten oli kuolemalla kuoltava.
Löytyy 1.Moos.3:22Olix pakko ottaa tosissaan noita rabbien satuja?
- Anonyymi
Raamatussa menee 2 kirousten linjaa Egyptin faaraot pharao ja juutalaiset ne on pääosassa aikojen alusta asti vitsaukset kiroukset ilkeys pahuus synnit kateus ahneus ihmiskauppa äpärät paiseet hyönteiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On aivan absurdia että kukaan uskoo tuohon primitiiviseen ja taikauskoiseen tarinaan missään sivistysmaassa vuonna 2024. Miksi kapi vaivaa kettua tai hirvikärpäset hirveä? Koska nainen söi taikapuun kiellettyä hedelmää jossain satupuutarhassa 6000 vuotta sitten?
Ei hyvää päivää!Elukoilla on sarvet ihmisillä ei jos ihmisellä on sarvet se on saatan.
- Anonyymi
Olavi virta oli ehkä väärällä nimellä kotoisin Venäjältä ja moni muukin. Vaihtanut nimeä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuten ollut kielletty hedelmä, heh. Oli vain tieto, jos syöt siitä, on sinun kuolemalla kuoltava. Jutun juoni onkin siinä tiedossa, että miksi sitten oli kuolemalla kuoltava.
Löytyy 1.Moos.3:22Miesten keksimiä taikauskontoja kaikki !
Anonyymi kirjoitti:
Aloittaja kertoo juuri juutalaisten omat synnit siinä.
Kristityt voisivat jo jättää hepr. kirjoitukset joissa juutalaiset moittivat itseään omista synneistään ja ovat joka osassa muutenkin ja käyttää omia kirjoituksia, UT:ia jossa kerrotaan kristittyjen synneistä. Hupsis ! ei kerrotakaan sekin kertoo vain juutalaisten synneistä. Mitähän hindulaisuus mahtaa opettaa? Eihän heillä ole helvettiäkään millä uhata, sellainen kannattaa olla jotta puheella olisi uskottava vaikutus. Ehdotuksia?
dikduk kirjoitti:

Wikipediassa: "Hindulaisuudesta puuttuu juutalaisuuden johdannaisineen omaava kahtiajako: hyvän ja pahan taistelu, taivas ja helvetti."
Siis juutalaisuuden ... .- Anonyymi
Ei ole perisyntiä Raamatussa. Se on katollisten lahkojen perinnäissääntö. Luther oli katolinen munkki.
Mark. 7:
6.. ..'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on kaukana minusta.
7. Turhaan he palvelevat minua opettaen oppejaan, ihmisten käskyjä.'
8. Te hylkäätte Jumalan käskyn ja noudatatte ihmisten perinnäissääntöä."
9. Vielä hän sanoi: "Hyvinpä te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne.
Mark.7:
13. Näin te teette Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissäännöllänne, jota te opetatte. Ja paljon muutakin samanlaista te teette."
- Anonyymi
Jenkkilahkot kuten helluntailaisten opetukset on perseestä, ne opettaa, että ihminen syntyy Jeeuksen tavoin täysin synnitömänä.
- Anonyymi
Tuo on totta: ". Koko luomakunta kärsii perisynnistä eli ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksista ja kirouksista."
Mutta tuo "kärsiminen" ei ole synti eikä edes taipumus synnin tekemiseen ole synti.
Jeesus poisti ristinkuolemallaan tuon kirouksen, ja siksi Raamattuun on kirjoitettu:
Hes 18
" Se sielu, joka syntiä tekee — sen on kuoltava. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta: ". Koko luomakunta kärsii perisynnistä eli ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksista ja kirouksista."
Mutta tuo "kärsiminen" ei ole synti eikä edes taipumus synnin tekemiseen ole synti.
Jeesus poisti ristinkuolemallaan tuon kirouksen, ja siksi Raamattuun on kirjoitettu:
Hes 18
" Se sielu, joka syntiä tekee — sen on kuoltava. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa."Taipumus on synti joka meissä asuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taipumus on synti joka meissä asuu
Väärin!
Taipumus ei ole vielä synti, mutta sitten, kun tuo taipumus johtaa synnillisiin tekoihin, se on synti:
"Joka syntiä TEKEE, on synnin orja." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin!
Taipumus ei ole vielä synti, mutta sitten, kun tuo taipumus johtaa synnillisiin tekoihin, se on synti:
"Joka syntiä TEKEE, on synnin orja."Paavali puhui taipumuksesta syntinä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali puhui taipumuksesta syntinä
Tuo taipumus ei lähde ihmisistä, vaikka hänet kastettaisiin sata kertaa.
Ei synnillinen taipumus poistu veden avulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo taipumus ei lähde ihmisistä, vaikka hänet kastettaisiin sata kertaa.
Ei synnillinen taipumus poistu veden avulla.Taipumus ei poistukaan. Miksi jankkaat tuota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taipumus ei poistukaan. Miksi jankkaat tuota?
Siksi jankkaan, koska te väitätte, että kaste poistaa synnit! Ja luterilaisen opin mukaan tuo "taipumuskin" on synti.
Nyt itse todistat, että se ei poistakkaan!
Niin se oppi taas muuttui. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi jankkaan, koska te väitätte, että kaste poistaa synnit! Ja luterilaisen opin mukaan tuo "taipumuskin" on synti.
Nyt itse todistat, että se ei poistakkaan!
Niin se oppi taas muuttui.Ei kukaan ei ole sellaisesta puhunut
Raamatun mukaan taipumus on synti eikä se poistu vaikka kuinka uskot
Sen sijaan synnit saa anteeksi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kukaan ei ole sellaisesta puhunut
Raamatun mukaan taipumus on synti eikä se poistu vaikka kuinka uskot
Sen sijaan synnit saa anteeksiMuistetaan nyt kuitenkin, että muoto 'Raamatun mukaan' tarkoittaa Paavalia, koska Jeesuksen oppiin ei kuulu synti ollenkaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi jankkaan, koska te väitätte, että kaste poistaa synnit! Ja luterilaisen opin mukaan tuo "taipumuskin" on synti.
Nyt itse todistat, että se ei poistakkaan!
Niin se oppi taas muuttui.Niinpä juuri, Luojajumala keksi veden ihan vain sitä varten, että uppokastetaan vai valellaan vain otsa, niin ihmisen ei tarvitsekaan vastata omista tekemisistään. Kyllä Jumala on nerokas!
- Anonyymi
Lestat myös pitää vauvaa viattomana ja laittaa heidän lapsiaan saatanalle jos ne ei noudata niiden keksimiä sääntöjä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin!
Taipumus ei ole vielä synti, mutta sitten, kun tuo taipumus johtaa synnillisiin tekoihin, se on synti:
"Joka syntiä TEKEE, on synnin orja."Ihmiskauppiaat ei ole Jumalan mieleen eikä väärät tuomarit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väärin!
Taipumus ei ole vielä synti, mutta sitten, kun tuo taipumus johtaa synnillisiin tekoihin, se on synti:
"Joka syntiä TEKEE, on synnin orja."Sotilaista osa uhraa elukoita myöss satanistit uhraa noidatkin uhraa. Nykyajan ihmiset ei enää elä kuin alkuasukkaat eikä uhraa mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi jankkaan, koska te väitätte, että kaste poistaa synnit! Ja luterilaisen opin mukaan tuo "taipumuskin" on synti.
Nyt itse todistat, että se ei poistakkaan!
Niin se oppi taas muuttui.Noidissawoodoossa wiccat on niitä guruissakin tulen päällä kävelijöitä. Kristityt ei harjoita sellaista joskus voi joku joukko pakottaa siihen jengit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noidissawoodoossa wiccat on niitä guruissakin tulen päällä kävelijöitä. Kristityt ei harjoita sellaista joskus voi joku joukko pakottaa siihen jengit.
Saatana langennut kerubi onkin vuohipukki.
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta: ". Koko luomakunta kärsii perisynnistä eli ihmisen syntiinlankeemuksen seurauksista ja kirouksista."
Mutta tuo "kärsiminen" ei ole synti eikä edes taipumus synnin tekemiseen ole synti.
Jeesus poisti ristinkuolemallaan tuon kirouksen, ja siksi Raamattuun on kirjoitettu:
Hes 18
" Se sielu, joka syntiä tekee — sen on kuoltava. Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa."Ei ole perisyntiä senhän Hesekielkin tuossa sanoo. Helvettiä ei ole jokainen voi parantaa tapansa ja katuva saa tekonsa anteeksi . Ei kenenkään tarvitse eikä pidä kuolla toisen syntien takia sellainen olisi ihan turha ja väärä kuolema.
Paavali kertoi hienosti asiaa.
Se ns perisynti tai millä sitä haluaa kertoa on meidän lihassa mukana jokaisella.
Alussa ei ollut niin sillä ihminen luotiin aivan toisenlaiseksi.
Millä siis voimme voittaa tuon lihan on : Vaeltakaa Hengessä.
Se on Jumalan armoa meille uudessa liitossa.
Jos palvelemme lihaa niin se tuo kuoleman jos Henkeä niin elämän.
Yksinkertaista ja helppoa, ellei itse halua tehdä vaikeaksi.- Anonyymi
"Niinkuin me NYT olemme maallisen ihmisen kaltaisia , niin me tulemme kerran taivaallisen
ihmisen kaltaisiksi." 1 Kor: 15 49
>" kerran"<
siis yhden kerran , ei monta kertaa >taivaallisen ihmisen kaltaisiksi , vaan tämän elämän
jälkeen "me tulemme kerran taivaallisen ihmisen kaltaisiksi"
"sillä liha ja veri ei voi periä Jumalan valtakuntaa , EIKÄ katoavaisuus peri
katoamattomuutta" 1 Kor: 15: 50
erottakaa nyt maalliset asiat taivaallisista ! ( 1 Kor: 15: 49) - Anonyymi
Löytyy Paavalin Roomalaiskirje, luku 7 Paavalin sanoin, en minä ole se, joka sitä pahaa tekee, vaan synti joka minussa asuu.
Paavalin opin mukaan ihminen ei itse pysty vastaamaan teoistaan - tämä on se Lutherin puhuma Paavalin sitoma ratkaisuvalta pahuuteen
- Lutherin sanoin Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain pelkän vihan, eikä mitään armoa.
Joten mistähän te keksitte sitten itsellenne armon Paavalin opilla?! - Anonyymi
Taivaassa ei naida huorata eikä varastella. KOITTAKAAS tehdä hyvää ja auttaa katolisiakin kristittyjä haukkumisen sijaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyy Paavalin Roomalaiskirje, luku 7 Paavalin sanoin, en minä ole se, joka sitä pahaa tekee, vaan synti joka minussa asuu.
Paavalin opin mukaan ihminen ei itse pysty vastaamaan teoistaan - tämä on se Lutherin puhuma Paavalin sitoma ratkaisuvalta pahuuteen
- Lutherin sanoin Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain pelkän vihan, eikä mitään armoa.
Joten mistähän te keksitte sitten itsellenne armon Paavalin opilla?!Muslimit on varastellut autoja työpaikkoja ja raiskaillut niin nyt ne syrjii lomakohteissa turisteja ihan sikana että häipykää pois heille jää asunnot.
- Anonyymi
Lihalliset himot on turmelus siksi liha kuolee henki taas ei kuole ja hengessä pitää uskoa Jeesukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Löytyy Paavalin Roomalaiskirje, luku 7 Paavalin sanoin, en minä ole se, joka sitä pahaa tekee, vaan synti joka minussa asuu.
Paavalin opin mukaan ihminen ei itse pysty vastaamaan teoistaan - tämä on se Lutherin puhuma Paavalin sitoma ratkaisuvalta pahuuteen
- Lutherin sanoin Paavali haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain pelkän vihan, eikä mitään armoa.
Joten mistähän te keksitte sitten itsellenne armon Paavalin opilla?!Joku hellarilahko kiroaa muita samoista synneistä mitä itse tekevät ja naivat mutta estävät muita naimasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taivaassa ei naida huorata eikä varastella. KOITTAKAAS tehdä hyvää ja auttaa katolisiakin kristittyjä haukkumisen sijaan.
Mutta se ainoa Raamatun taivasten valtakunta on Jeesuksen opetuksin meissä ja meidän ympärillämme eläessämme, ja sanoo juutalaisten, siis Paavalin Jumalaa, kaiken valheen isäksi - miksi te uskotte sitten Paavalia, että muka se olisikin kuoleman jälkeen?
"Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt."
Eikös tuo ole juuri sitä perisyntiä? Mielestäni perisynniksi voisi kutsua kaikkia haitallisia tottukuksia, joita tehdään vain sen vuoksi, että niin on totuttu tekemään.- Anonyymi
onhan se erikoista , että Jeesus kantoi sitten ainoastaan perisynnin , ja muut synnit on sovittamatta , niinkö ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onhan se erikoista , että Jeesus kantoi sitten ainoastaan perisynnin , ja muut synnit on sovittamatta , niinkö ?
""Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt."
Eikös tuo ole juuri sitä perisyntiä?"???
Ei ole. Tuo kertoo vain siitä, että Daavidissakin oli taipumus synnin tekoon, ja tunnusti heikkoutensa, mutta vasta kun hän TEKI syntiä, hänelle lulistettiin tuomio!
Jeesus sovitti KAIKKI synnit, ja ne saadaan anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." - Anonyymi

"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Painukaa nyt tikkuun sen syntinne kanssa, millä sanalla Raamatussa ei ole muuta merkitystä, kuin että hoette saatanan nimeä 24 tuntia vuorokaudessa.
Ja jos Jumalan sanana Raamatulla olisi jokin tärkeä motiivi ja elämää suurempi merkitys, niin teille on kohta valmiina lomamatka kuuhun, mutta vain menolipun kera.
Ja Luojajumala olisi totaalisen kyllästynyt teidän tyhmyyteenne, ja huumorintaju olisi myös loppunut. - Anonyymi
Juutalaisia äpäriä riittää nykyäänkin ja niin oli myös Ismail tataarit äpäriä ja on niitä syntynyt joka maassa äpäriä lisää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onhan se erikoista , että Jeesus kantoi sitten ainoastaan perisynnin , ja muut synnit on sovittamatta , niinkö ?
Jeesus otti päälleen tuomiot syyttömänä syyllisten puolesta siksi Jeesusta pidetään meidän pahisten ystävänä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt."
Eikös tuo ole juuri sitä perisyntiä?"???
Ei ole. Tuo kertoo vain siitä, että Daavidissakin oli taipumus synnin tekoon, ja tunnusti heikkoutensa, mutta vasta kun hän TEKI syntiä, hänelle lulistettiin tuomio!
Jeesus sovitti KAIKKI synnit, ja ne saadaan anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Israelissa tapaa laittomia passittomia vähän joka maasta latviastakin rikollisia jotka joutuu vankilaan jos palaa ja huumekuskeja. Niitä äpäriä.
- Anonyymi
Jeesus nousi kuolleista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt."
Eikös tuo ole juuri sitä perisyntiä?"???
Ei ole. Tuo kertoo vain siitä, että Daavidissakin oli taipumus synnin tekoon, ja tunnusti heikkoutensa, mutta vasta kun hän TEKI syntiä, hänelle lulistettiin tuomio!
Jeesus sovitti KAIKKI synnit, ja ne saadaan anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Viihdettä väliin YouTube I know My redeemer lives
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus otti päälleen tuomiot syyttömänä syyllisten puolesta siksi Jeesusta pidetään meidän pahisten ystävänä.
Älkää enää höpöttäkö mitään turhia riittää usko Jeesukseen muu on turhaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Painukaa nyt tikkuun sen syntinne kanssa, millä sanalla Raamatussa ei ole muuta merkitystä, kuin että hoette saatanan nimeä 24 tuntia vuorokaudessa.
Ja jos Jumalan sanana Raamatulla olisi jokin tärkeä motiivi ja elämää suurempi merkitys, niin teille on kohta valmiina lomamatka kuuhun, mutta vain menolipun kera.
Ja Luojajumala olisi totaalisen kyllästynyt teidän tyhmyyteenne, ja huumorintaju olisi myös loppunut.Kiitos Jeesus pelastuksesta ja maallisistakin amen. Otetaan ELVIS YOUTUBE ELVIS OLD RUGGEST CROSS.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Viihdettä väliin YouTube I know My redeemer lives
YouTube redeemer
Anonyymi kirjoitti:
""Daavid tajusi olleensa paljon pahempi laittomuuden tekijä kuin isänsä, jota hän oli sydämessään syyttänyt."
Eikös tuo ole juuri sitä perisyntiä?"???
Ei ole. Tuo kertoo vain siitä, että Daavidissakin oli taipumus synnin tekoon, ja tunnusti heikkoutensa, mutta vasta kun hän TEKI syntiä, hänelle lulistettiin tuomio!
Jeesus sovitti KAIKKI synnit, ja ne saadaan anteeksi vain uskomalla Herraan Jeesukseen:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Tuossa kuitenkin sanottiin, että Daavid oli laittomuuden tekijä. Siis tekijä.
- Anonyymi
Mistähän aloitus on kopioitu, kun se on niin täysin päin honkia?!
Perisynti perustuu Paavalin valhetarinaan luomiskertomuksesta, sekä hänen Roomalaiskirjeen 5:12 jakeeseen.
Ei paratiisissa syntiinlankeemusta ollut,
tai voisi edes olla, voi hyvä Luoja!
Wikipedia:Perisynti- Anonyymi
Niin, että Luojajumala olisi vehkeillyt paratiisissa Saatanan kanssa omaksi kuvakseen luomansa viattoman ihmisen selän takana, ja luonut puun johon ei saanutkaan koskea? Mitään sellaista ei luomiskertomuksessa ole. Hullujako te olette!!
Totuus löytyy 1.Moos.3:22
Luojajumalan sanoin ihminen tuli jopa jumalien kaltaiseksi, ja se oli ongelma.
MIKSI SE OLI ONGELMA? - Anonyymi

MIKSI SE OLI ONGELMA?Olen tämänkin nyt selittänyt miljoona kertaa, koska juuri tämä liittyy tämän päivän tieteeseen.
Olen niin kypsynyt tähän valheiden suohon ja siihen, että te ette kuule edes pienintä totuuden poikasta Raamatusta.
En siis aio antaa vastausta tähän. Etsikää itse ja kolkuttakaa, ehkä teille sitten avataan totuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, että Luojajumala olisi vehkeillyt paratiisissa Saatanan kanssa omaksi kuvakseen luomansa viattoman ihmisen selän takana, ja luonut puun johon ei saanutkaan koskea? Mitään sellaista ei luomiskertomuksessa ole. Hullujako te olette!!
Totuus löytyy 1.Moos.3:22
Luojajumalan sanoin ihminen tuli jopa jumalien kaltaiseksi, ja se oli ongelma.
MIKSI SE OLI ONGELMA?No no Aatu ja Eeva kohta on erilainen kuin taas Nooa juttu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No no Aatu ja Eeva kohta on erilainen kuin taas Nooa juttu.
Tän Aatu Eva kohdan Jeesus anteeksi antoi mut nää muut sitten. Sai tulta tulikiveä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, että Luojajumala olisi vehkeillyt paratiisissa Saatanan kanssa omaksi kuvakseen luomansa viattoman ihmisen selän takana, ja luonut puun johon ei saanutkaan koskea? Mitään sellaista ei luomiskertomuksessa ole. Hullujako te olette!!
Totuus löytyy 1.Moos.3:22
Luojajumalan sanoin ihminen tuli jopa jumalien kaltaiseksi, ja se oli ongelma.
MIKSI SE OLI ONGELMA?Puu oli luoja ei saa leikkiä jumalaa siitä tulee sairaaksi sillä kun alkaa kuvittelemaan olevansa Jumala lentää kuin piru ulos taivaasta sekin on omasta mielestään ollut timantti lilja ja ruusu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tämänkin nyt selittänyt miljoona kertaa, koska juuri tämä liittyy tämän päivän tieteeseen.
Olen niin kypsynyt tähän valheiden suohon ja siihen, että te ette kuule edes pienintä totuuden poikasta Raamatusta.
En siis aio antaa vastausta tähän. Etsikää itse ja kolkuttakaa, ehkä teille sitten avataan totuus.KOITTAKAAS erottaa ylistyslauluista ne missä saatana kehuu itseään. Kuin missä kehutaan ylösnöussutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KOITTAKAAS erottaa ylistyslauluista ne missä saatana kehuu itseään. Kuin missä kehutaan ylösnöussutta.
Kerubi oli saatana ennen lankeemustaan kuvittelemaan olevansa Jumala luoja itse . Oli Lucifer ylistyksen johtaja nyt se on sarvipää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerubi oli saatana ennen lankeemustaan kuvittelemaan olevansa Jumala luoja itse . Oli Lucifer ylistyksen johtaja nyt se on sarvipää.
sarvipää on tuo noita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sarvipää on tuo noita
se vain rääkyy aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vain rääkyy aina
siitä ei vain tule loppua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sarvipää on tuo noita
u-k-i-e kitisee taas
- Anonyymi
Mitäpä jos nyt ensimmäisenä ymmärrettäisiin, että tarinaan, joka liittyy uskontoon - olkoon vaikka satua! - kuuluu kaksi entiteettiä Jumala ja Saatana, joista jälkimmäinen metsästää sieluja.
Ja jotta se pystyisi sen tekemään, sen olisi esiinnyttävä Jumalan nimisenä.
Sen jälkeen pysähtyisi tämän kejun nerokas aloituskirjoittaja miettimään vaikkapa ihan luterilaisuutta, kun pappi kopautta sitä multaa/hiekkaa vainaja arkulle, eikä puhu sanaakaan sielusta, vaan siunaa FYYSISEEN yläsnousemukseen koko maailman viimmeisenä päivänä, kun kaikki FYYSINEN PALAA.
Siunaa uskovan vainajan siis tulen liekkeihin.
Pohtisi, että mitenkähän tässä tarinassa nyt näin sitten kävikään, mihin se taivas katosi, ja ryhtyisi järjen kanssa etsimään/pohtimaan tarinan juonta - syitä ja seurauksia.- Anonyymi
"Olen niin kypsynyt tähän valheiden suohon"???
Miksi et sitten pysy poissa palstalta? Olisi yksi valehtelija vähemmän. - Anonyymi
Ja tuohon tarinaan liittyen lisäksi vielä - onko maailma täynnä pelkkiä idiootteja, jotka eivät tajua mitään, ymmärrä mitään, näe mitään, kuule mitään, käsitä mitään?!
Tulessako se Jumala asuu?
Entä kun piti Jeesuksen sanoin voittajana syödä siitä paratiisin ikuisen elämän puusta? Miten sen ja muiden paratiisin puiden on sitten mahtanut käydä?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Olen niin kypsynyt tähän valheiden suohon"???
Miksi et sitten pysy poissa palstalta? Olisi yksi valehtelija vähemmän.Siitä syystä, kun alukseni kaapattiin - luultavasti ET lähti sillä - enkä pääse takaisin kotiin ennen kuin olen lapioinut tämän paskan!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä syystä, kun alukseni kaapattiin - luultavasti ET lähti sillä - enkä pääse takaisin kotiin ennen kuin olen lapioinut tämän paskan!!!
Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!
Mikä ongelma sinulla on?
Oletkohan lukenut liikaa tuosta tulivuorijumalastasi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!
Miksi olet niin täynnä vihaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!
Huumeromani varasteli imureita TV stereoita ties mitä hellareissa niin vaikka upposkastettu 10 kertaa.
Juutalaiseen luomistarinaan ei kuulu saatana ei kumpaankaan niistä, ei myös niihin tarinoihin joita juutalaiset lainasivat eli muinaisen kaksoisvirtain alueen tarinoihin. Satanan syntykoti Persia uskontoineen.
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!
.. .kysyy kirjoittaja joka kiukuttelee tarinoille.
- Anonyymi
Herra Sebaotilla näyttää olleen se ongelma, että kaikkitietäväksi väitettynäkin hän ei näytä tienneen arkkinenkeli Luciferia ja ihmistä luodessaan näistä tulevan epätäydellisyytensä vuoksi vastustajiansa.
Miksi Herra Sebaot ei osannut, tai halunnut, tehdä täydellistä ihmistä, mutta syyttää näitä siitä huolimatta omasta virheestään?
Niin sanottu ihmisen vapaa tahto ei ole sitä kaikkitietävälle, sillä tämä tietää kaiken jo ennakkoon, jokaisen tulevan ihmisen ajatukset ja teotkin.- Anonyymi
"Ja tuohon tarinaan liittyen lisäksi vielä - onko maailma täynnä pelkkiä idiootteja,"??
Eikös sinun pitänyt poistua palstalta? Olisi yksi idiootti vähemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja tuohon tarinaan liittyen lisäksi vielä - onko maailma täynnä pelkkiä idiootteja,"??
Eikös sinun pitänyt poistua palstalta? Olisi yksi idiootti vähemmän.Ja ihanko perisynnin turmelemin aivoin päättelit jo Paavalin sanoin luonnostaan umpi pahana, jonka sisuksia raatelee Raamatun mukaan Saatanan enkeli?
- Anonyymi
Mikä helvetin arkkienkeli Saatana - kyllä te olette ihan itse kera Paavalin luoneet pahuutenne ja pistäneet Saatanan Jumalaksi vielä taivaaseenkin (Ilm.12).
- Anonyymi
Zelenskyi ja zelenska on ihan venäläisiä juutalaisia.
Ei huolta, JHWH tsevaot kyllä tietää että lucifer on huono käännös alkukielen ilmaisulle ja alkuperäinen hahmo oli oikeasti olemassa ollut ja taistelussa kaatunut Israelin viholliskuningas Sargon. Edes pikkuisen historian tuntemusta olisi hyväksi tässäkin . Mutta jos asuu pimeydessä niin valo ilmeisesti puuttuu.

Noinhan se on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noinhan se on
asia on selvä
- Anonyymi
Löysin Tuomaalan alkuperäisen tekstin ja hänen puheessaan on järkeä tuon perisynti-idean haitan verran, mutta koko keskustelu hänen kolumninsa alla saa vain valtavan epätoivon tunteen tästä yleisestä idiotismista.
Ei tarvitse Raamatusta lukea kuin Luojajumalan omat sanat: IHMINEN TULI TIEDOLLA JUMALIEN KALTAISEKSI.
Mikä helvetti on miljardien ihmisten päässä vialla, että keskustellaan muka kuinka syvällisesti aiheesta, eikä kukaan edes tiedä tätä?!
Mikä siinä juutalaisessa Paavalissa, hänen kristiuskon uhrimagiassa (kuten siellä mainitaankin) on muka koko maaiman totuus, joka todellisuudessa kaatuu jo alkumetreille?!
Mitä ihmisten aivoille on tehty?
Tuomaala sanoo, ettei hän ymmärrä kolminaisuutta. Voin kertoa, että mikä se on.
Israelilainen Jeesus (Gal.3:13) on Kristuksena tosi Jumala (Augsburgin tunnustus, Athanasioksen tunnustus) kirottu KIROUKSEKSI opettamanaan Israelin Jumalana, että juutalainen Benjaminin heimo, joka tappoi Israelin heimon sai oman Jumalansa (JHWH, Jahve, Allah - todellisuudessa Baal-jumala eli VT:n Sastana) Israelin Jumalan tilalle temppeliin ja huijattua masilmaa, että tämä olisi Israelin Jumala.
Löytyy selvällä suomen kielellä Jeremia 7.
Ja tuo KIROUS, joka pelasti 'meidät' (Gal.3:13), pelasti juutalaiset uhraamasta jumalansa käskystä (2.Moos.13) esikoispoikiaan, koska perisyntivalheella kiroukseksi tehty Kristus johdattaa seuraajansa juutalaisten uhrikulttijumalan (5.Moos.4:10 alkaen) tulivuoren uumeniin, koska Raamatun mukaan ei tapahtunutkaan mitään ylösnousemusta (Ap.19).
Tämä löytyy Pietarin 2.kirjeestä sanasta Kointähti, joka on sama kuin Lucifer (Venus) ja tarinan vihjehän oli Jeesuksen Pietarille jättämät avaimet, kun tämä kielsi Jeesuksen kolmasti ennen kuin kukko oli laulanut.
Ja kolmasti pappi kopauttaa multaa arkkuun, kun lähettää vainajan sieluttomana fyysiseen ylösnousemukseen maailmanpalon liekkeihin.
Kyllä kirkko on koko ajan tiennyt millä asialla se on ollut, mutta järki on puuttunut uskovaisten, ateistien ja näemmä kaikkien muidenkin päistä.- Anonyymi
helluntailaisuudessa se o ollut jo helluntailaisuus -perustajista alkaen.
- Anonyymi
Peräkamari miten ihmeessä meillä on kamareita. Makuuhuone kamari. Putkaa sanottiin joskus kamariksi. Joutuu kamarille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuudessa se o ollut jo helluntailaisuus -perustajista alkaen.
Monen lehmän ja naisen nimi on ollut hellu Elena Helena hellu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monen lehmän ja naisen nimi on ollut hellu Elena Helena hellu.
Olavi on toisin päin Ivalo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuudessa se o ollut jo helluntailaisuus -perustajista alkaen.
Ev. lut. kirkolliskokous päättää kohta, että samaa sukupuolta olevat saavat kirkollisen vihkimyksen. Homous ja lesbous on jo noin pitkällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ev. lut. kirkolliskokous päättää kohta, että samaa sukupuolta olevat saavat kirkollisen vihkimyksen. Homous ja lesbous on jo noin pitkällä.
Parhami on peräsyntinen. Se ei liity luteilaisuuten
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Parhami on peräsyntinen. Se ei liity luteilaisuuten
Sieltäkö lut kirkko on ottanut mallia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltäkö lut kirkko on ottanut mallia?
Sieltä hel kirkko ottaa mallia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sieltä hel kirkko ottaa mallia
Koko kristinusko perustuu siihen, että Raamatun Saatana on kristinuskon Jumala - ei siinä ole mitään eroa minkään kirkon tai lahkon tai uskontohaaran välillä - se on koko kristinuskon perusoppi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko kristinusko perustuu siihen, että Raamatun Saatana on kristinuskon Jumala - ei siinä ole mitään eroa minkään kirkon tai lahkon tai uskontohaaran välillä - se on koko kristinuskon perusoppi.
niinhnä tuo noita luulee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niinhnä tuo noita luulee
kukaan ei usko sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kukaan ei usko sitä
määkiminen vaan jatkuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
määkiminen vaan jatkuu
kuten aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuten aina
ja tulee jatkumaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja tulee jatkumaan
vaikka pahaa tekee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vaikka pahaa tekee
noita vain arivoaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita vain arivoaa
siis raivoaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siis raivoaa
ja vihaa uskovia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja vihaa uskovia
ja ihan silmittöämästi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja ihan silmittöämästi
voi noitaa voi noitaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voi noitaa voi noitaa
antaa sen parkua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
antaa sen parkua
jos se sitä helpottaa
- Anonyymi
Minä kirjoitin: "Lisäystä vielä - kuvitteletteko te vakavissanne, että tämä elämä teidän idioottien kanssa olisi suorastaan ratkiriemukasta?! Voi hyvä helvetti!"
Hän vastasi: "Mikä ongelma sinulla on?
Oletkohan lukenut liikaa tuosta tulivuorijumalastasi?"
Kristinuskon Jumala puhuu 5.Mooseksen kirja:
4:10 mitä tapahtui sinä päivänä, JONA SEISOIT HERRA SINUN JUMALASI EDESSÄ, edessä Hoorebilla, kun Herra sanoi minulle: 'Kokoa kansa, niin minä julistan heille sanani, että he oppisivat pelkäämään minua, niin kauan kuin elävät maan päällä, ja opettaisivat lapsensakin siihen'.
Ja te astuitte esille ja jäitte seisomaan VUOREN JUURELLE JA VUORI PALOI TULENA, joka loimusi sisimpään taivaaseen asti pimeyden ja synkkien pilvien keskellä.
Ja HERRA PUHUI TEILLE TULEN KESKELTÄ. Sanat te kuulitte, mutta ette nähneet hänen muotoansa, kuulitte vain äänen. Ja hän ilmoitti teille liittonsa, jonka hän käski teidän pitää, nimittäin ne KYMMENEN KÄSKYSANAA, JA HÄN KIRJOITTI NE KAHTEEN KIVITALUUN. "
Miten minä tähän olisinväsynyt - jos maailma on idiootteja täynnä, jotka eivät erota Raamatusta Saatanaa Jumalasta, niin syytön minä siihen olen! Totean vain, että tällaiset henkilöt ovat täysiä idiootteja. Kyseessä ei ole mielipide, vaan fakta.- Anonyymi
Ja ihan voidaan asia tarkistaakin:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset.
Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4]
Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Tämä on se uskovaisten syntijumala, joka määrää syntiuhrilahjoja käskyjensä rikkomisesta, kuten aito-lainen juuri totesi, että hän kyllä ymmärtää tämän uhrikultin oikein hyvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan voidaan asia tarkistaakin:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset.
Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4]
Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Tämä on se uskovaisten syntijumala, joka määrää syntiuhrilahjoja käskyjensä rikkomisesta, kuten aito-lainen juuri totesi, että hän kyllä ymmärtää tämän uhrikultin oikein hyvin.Ja uskontunnustusten mukaan Jeesus on nyt tälle jumaluudelle se syntiuhrilahja tosi Jumalana, että uskovaiset pelastuvat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja uskontunnustusten mukaan Jeesus on nyt tälle jumaluudelle se syntiuhrilahja tosi Jumalana, että uskovaiset pelastuvat.
Olisikohan ollut mitenkään mahdollista, kun keksittiin tämä Raamattu satu uskontona, että olisi sieltä otettu vaikka Jumalaksi, jokin muu hahmo kuin tulivuori, vaikka Luojajumala ja/tai Jeesuksen opettama taivasten valtakunnan hyvä Isä Jumala, eikä tulivuorta?
Ja sitten joku neropatti keksii edellä tällaisen tarinan:
<<<Herra Sebaotilla näyttää olleen se ongelma, että kaikkitietäväksi väitettynäkin hän ei näytä tienneen arkkinenkeli Luciferia ja ihmistä luodessaan näistä tulevan epätäydellisyytensä vuoksi vastustajiansa.
Miksi Herra Sebaot ei osannut, tai halunnut, tehdä täydellistä ihmistä, mutta syyttää näitä siitä huolimatta omasta virheestään?<<<
Kuule, kun Luojajumalan sanoin ihminen tuli tiedolla jopa JUMALIEN KALTAISEKSI, niin ei kelvannut ihmisellä.
Raamatusta ihan itse kristinusko keksi tulivuoren Jumalakseen, ei siinä Herra Sebaotilla - jos tahdot tätä kuvailla Luojajumalana - ollut osuutta eikä arpaa. Kuvastaa hyvin ihmisen vapaata valintaa.
Ja mistä nyt sitten keksit tälle jumaluudelle vielä syytökset omista virheistään ja mistä helvetin virheistä, jos ihminen keksii Raamattu nimisestä kirjasta tulivuoren omaksi Jumalakseen, jolle ihmiset uhraavat viattoman, moraalia ja etiikkaa opettaneen Jeesuksen, joka käski julistaa taivasten valtakunnan tulemista maanpäälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella itsensä puolesta syntiuhrilahjana?!
Voi jumalauta tätä järjen köyhyyttä! - Anonyymi

Voi jumalauta tätä järjen köyhyyttä!Ja tiefoksi edelle myös - kyllä VIHAAN tätä järjetöntä tyhmyyttä yli kaiken, missä käytätte Jeesuksen nimeä hyväksenne!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tiefoksi edelle myös - kyllä VIHAAN tätä järjetöntä tyhmyyttä yli kaiken, missä käytätte Jeesuksen nimeä hyväksenne!!!
Jos Jeesus oli tämän asia puolesta oman henkensä kaupalla kiivailija, kun yritti juutalaisten happamattoman leivän päivänä, pääsiäisenä, pelastaa temppelissä riehumalla Jahven teurastamaksi määräämiä lapsia (2.Moos.13), niin voin rohkeasti myöntää yltäväni tarvittaessa täysin samaan kiivauteen suhteessa teidän uhrikultti-idiotismiinne käyttää Jeesusta vastaavasti uhrinanne!!!

Ja huutakaa nyt sitten taas yhteen ääneen:
"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!!!", teb umpi sokeat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja huutakaa nyt sitten taas yhteen ääneen:
"Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!!!", teb umpi sokeat.Ne lapset uhrattiin täsmälleen samalle tulivuorelle, jolle palvotte Jeesusta kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana kristinuskolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne lapset uhrattiin täsmälleen samalle tulivuorelle, jolle palvotte Jeesusta kirottuna ja teurastettuna uhrilampaana kristinuskolla.
Kuinka, jumalauta, on mahdollista vielä 2000 vuoden jälkeenkin, että olen yksin puolustamassa Jeesusta?!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka, jumalauta, on mahdollista vielä 2000 vuoden jälkeenkin, että olen yksin puolustamassa Jeesusta?!
Et taida olla.
Maapallolla on miljoonia uskovaisia, joiden sydämen asiana on puolustaa Jeesusta ja kristinuskoa.
Toisaalta ei Jeesus tarvitse meidän puolustamistamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et taida olla.
Maapallolla on miljoonia uskovaisia, joiden sydämen asiana on puolustaa Jeesusta ja kristinuskoa.
Toisaalta ei Jeesus tarvitse meidän puolustamistamme.Jeesus ei tarvitse sinun tai minun puolustamistani.
Hän on Jumala, joka on tahtoessaan kaikkivaltias.
Hän on sovittanut meidän syntimme ja uskomalla Häneen, saamme synnit anteeksi:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Siihen ei tarvita kastetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ei tarvitse sinun tai minun puolustamistani.
Hän on Jumala, joka on tahtoessaan kaikkivaltias.
Hän on sovittanut meidän syntimme ja uskomalla Häneen, saamme synnit anteeksi:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Siihen ei tarvita kastetta.Kyllä vain uudessa testamentissa tarvittiin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain uudessa testamentissa tarvittiin
Onko teitä kasteenpalvojia paljon luterilaisessa kirkossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teitä kasteenpalvojia paljon luterilaisessa kirkossa?
Ei siinä auta edes kasteenpalvojaksi haukkuminen kun UT:ssa ihmiset tarvitsivat kasteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei siinä auta edes kasteenpalvojaksi haukkuminen kun UT:ssa ihmiset tarvitsivat kasteen.
Onko teitä Kristuksenpalvojia paljonkin luterilaisessa kirkossa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teitä Kristuksenpalvojia paljonkin luterilaisessa kirkossa?
Kyllä meitä elävää Jumalaa palvovia on ainakin enemmän kuin helluntaikirkossa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä meitä elävää Jumalaa palvovia on ainakin enemmän kuin helluntaikirkossa
Tarkoitatko niitä, jotka eivät usko Raamatun sanaa:
"Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko niitä, jotka eivät usko Raamatun sanaa:
"Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Joo helluntailkirkossa on niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo helluntailkirkossa on niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaan
Tuolla tavallako luulet voivasi puolustaa perisyntiä; "Joo helluntailkirkossa on niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaan"??
Eli valehtelemalla.
Joskus melkein sitä alkaa uskomaan, että se perisynti on teissä eikä ole poistunut kasteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuolla tavallako luulet voivasi puolustaa perisyntiä; "Joo helluntailkirkossa on niitä jotka eivät usko Jumalan Sanaan"??
Eli valehtelemalla.
Joskus melkein sitä alkaa uskomaan, että se perisynti on teissä eikä ole poistunut kasteessa.Totuus on että helluntaikirkossa ei uskota Jumalan Sanaa.
Siksi he kieltävät synnin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totuus on että helluntaikirkossa ei uskota Jumalan Sanaa.
Siksi he kieltävät synninTuollaista saastaako se perisynti panee kirjoittamaan.
Luterilaiset uskovat perisyntiin mutta ei Jeesukseen Kristukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuollaista saastaako se perisynti panee kirjoittamaan.
Luterilaiset uskovat perisyntiin mutta ei Jeesukseen Kristukseen.Siinä taas yksi valhe lisää! Luterilaiset uskovat Jeesukseen Kristukseen joka tuli synnit sovittamaan.
Todista että on olemassa Jumala joka tuossa puhuu ja mielestäsi asustaa tulivuoressa, ja saatana jonka myös uskot olevan tosi olento. Sen jälkeen jatketaan keskustelua.
Anonyymi kirjoitti:
Ja tiefoksi edelle myös - kyllä VIHAAN tätä järjetöntä tyhmyyttä yli kaiken, missä käytätte Jeesuksen nimeä hyväksenne!!!
Jeesus nimi suomennettuna on "JHWH auttaa" ja Jeshua uskoi olevansa "tulivuorijumalan" lupaa messias ja uskoi että "tulivuorijumalan" tulivuorella antama laki olisi ikuinen ym. Joten kyllä, Jeesuksen nimeä on voitava käyttää siihenkin jota hän itse saarnasi ja opetti.
Käsky rakentaa temppeli tuli tulivuorijumalalta sekin ja temppelissä Jeesus kävi ainakin kiukuttelemassa ja kertoi toisaalla myös että saatana on olemassa ja että korkealta paikalta saatanan mukaan näkee koko maapallon pinnan. Onneksi Israelin maassa oli yksi riittävän korkea vuori ettei Jeesuksen ja saatanan tarvinnut kiipeillä ihan turhaan.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja ihan voidaan asia tarkistaakin:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset.
Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4]
Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti, mutta myöhemmin Jahven aseman vahvistuessa hänet nähtiin Jahven puolisona, jonka Jahve lopulta syrjäytti kokonaan.[5][6]"
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve
Tämä on se uskovaisten syntijumala, joka määrää syntiuhrilahjoja käskyjensä rikkomisesta, kuten aito-lainen juuri totesi, että hän kyllä ymmärtää tämän uhrikultin oikein hyvin.”Saattoi olla” ei tarkoita että oli.
Sinustako siis esimerkiksi vanhempien kunnioittamisen käsky on huono ja suoraan saatanasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Saattoi olla” ei tarkoita että oli.
Sinustako siis esimerkiksi vanhempien kunnioittamisen käsky on huono ja suoraan saatanasta?noidasta on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noidasta on
Noita ei kunnioita ketään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noita ei kunnioita ketään
se vihaa muita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vihaa muita
mikä on surullista
- Anonyymi
Kristinuskon perisynti, eli peritty tai perinteistä tuleva synti on nykyisin lähinnä homofobisuutta ja homojen eriarvoistavaa kohtelua. Joissakin henkilöissä kuten Päivi Räsäsessä perisynti on todella tiukassa ja hallitsee voimakkaasti kaikkea heidän ajatteluaan, kun taas toiset kuten kirkkoherra Kari Kanala eivät millään tavoin osoita perisynnin läsnäoloa ajatuksissaan ja teoissaan.
- Anonyymi
Meitä on moneen junaan
- Anonyymi
kyllä se perisynti jokaisessa "asuu" , toiset synnit on ilmeisemmät kuin toisten synnit,
siitä huolimatta , KUKAAN ei ole , synnitön .
"KAIKKI ovat syntiä TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Room: 3: 23 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä se perisynti jokaisessa "asuu" , toiset synnit on ilmeisemmät kuin toisten synnit,
siitä huolimatta , KUKAAN ei ole , synnitön .
"KAIKKI ovat syntiä TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Room: 3: 23Historioitsija Luukas kuvailee apt:ssa, miten Paavali sai epileptisen kohtauksen matkallaan Damaskokseen, ja näki harhoja joita muut mukana matkustavat eivät ap.t:n mukaan nähneet ollenkaan. Kyseisen ukon hourupuheita ei voi pitää kovin luotettavina. Sen sijaan Jeesus opetti, että tietyt ihmisryhmät kuten pienet lapset ovat täysin synnittömiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historioitsija Luukas kuvailee apt:ssa, miten Paavali sai epileptisen kohtauksen matkallaan Damaskokseen, ja näki harhoja joita muut mukana matkustavat eivät ap.t:n mukaan nähneet ollenkaan. Kyseisen ukon hourupuheita ei voi pitää kovin luotettavina. Sen sijaan Jeesus opetti, että tietyt ihmisryhmät kuten pienet lapset ovat täysin synnittömiä.
Perisyntisikö panee sinut noin vääristelemään Raamatun kertomusta?
Vai oletko se houru-ukko?
Ei epilepsiakohtauksessa katoa näkö eikä siinä keskustella järkevästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisyntisikö panee sinut noin vääristelemään Raamatun kertomusta?
Vai oletko se houru-ukko?
Ei epilepsiakohtauksessa katoa näkö eikä siinä keskustella järkevästi.joo ei tuo ole totta ollenkaan.
- Anonyymi
"Kirkon 1938 käännös: ”Katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt.”"
Ei tässä sanota että syntynyt lapsi olisi jotenkin syntinen!- Anonyymi
Eikä sanota että aikuinen on syntinen!
Jeesus oli ainoa joka ei ollut syntinen - Anonyymi
""KAIKKI ovat syntiä TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Room: 3: 23"
Tässä tosiaan tuodaan esiin että syntiä tulee TEHDÄ, ei vastasyntynyt vauva ole syntiä TEHNYT! Syntyminen ei ole synti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""KAIKKI ovat syntiä TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Room: 3: 23"
Tässä tosiaan tuodaan esiin että syntiä tulee TEHDÄ, ei vastasyntynyt vauva ole syntiä TEHNYT! Syntyminen ei ole synti!Mutta vastasyntynytkin on syntinen
Jeesus ei ollut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
""KAIKKI ovat syntiä TEHNEET ja ovat Jumalan kirkkautta vailla"
Room: 3: 23"
Tässä tosiaan tuodaan esiin että syntiä tulee TEHDÄ, ei vastasyntynyt vauva ole syntiä TEHNYT! Syntyminen ei ole synti!Raamattu: "KAIKKI ovat syntiä TEHNEET" Room: 3: 23
Jumala ei katso KETÄÄN synnittömäksi , ja niin oli jo Vanhan liiton aikana,
>"ympärileikkaus KAIKILLE kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille , - tytöistä kaksi
kyyhkysen poikasta .
helluntailainen katsoo ihmisen silmin .
Raamattu: " älä nojaudu OMAAN ymmärrykseesi " Snl: 3
Raamattu on Jumalan sanaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu: "KAIKKI ovat syntiä TEHNEET" Room: 3: 23
Jumala ei katso KETÄÄN synnittömäksi , ja niin oli jo Vanhan liiton aikana,
>"ympärileikkaus KAIKILLE kahdeksan päivän vanhoille poikalapsille , - tytöistä kaksi
kyyhkysen poikasta .
helluntailainen katsoo ihmisen silmin .
Raamattu: " älä nojaudu OMAAN ymmärrykseesi " Snl: 3
Raamattu on Jumalan sanaa.sekvää sanaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sekvää sanaa
mutta ei noidalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei noidalle
sille ei mikään kelpaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sille ei mikään kelpaa
aistin sen vihan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aistin sen vihan
kaikki aistivat
- Anonyymi
Luojajumala:
1.Moos. "3:22 Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!"
Paavali:
"Perisynti on kristinuskoon liittyvä käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen olotilaa niin sanotun syntiinlankeemuksen jälkeen. Juutalaisuudessa ja islamissa EI sitä ESIINNY.
Käsitettä syntiinlankeemus EI ESIINNY Vanhassa testamentissa. Perisyntioppi pohjautuukin etenkin Paavalin kirjeeseen roomalaisille.[3] Tärkeimpänä raamatullisena lähtökohtana perisyntiopille pidetään Roomalaiskirjeen 5. luvun jaetta 12:[4]"
Teidän muuten on syytä sitten toivoa ja hartaasti, ettei Raamattu ole totta eikä Luojajumalaa ole olemassakaan. Jos se on totta, teidän käy tarinan mukaan lopulta äärimmäisen huonosti.- Anonyymi
Lähde jäi mainitsematta: kyse on wikipedia, Perisynti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lähde jäi mainitsematta: kyse on wikipedia, Perisynti.
sepä hyvinkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sepä hyvinkin
noita ei tiedä mikä se on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita ei tiedä mikä se on
ei se tiedä mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei se tiedä mitään
raukka märisee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raukka märisee
tuskaansa siis
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuskaansa siis
se vaan lisääntyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vaan lisääntyy
eikä sitä voi estää
- Anonyymi
Jeesus on armollinen vauvoilla ja lapsille, sillä ...
"Sen kaltaisten on taivasten valtakunta".
Syntyvä lapsi on lapsen kaltainen!- Anonyymi
Ja on armollinen myö aikuisille!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja on armollinen myö aikuisille!
tietenkin , ja : kaikelle kansalle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tietenkin , ja : kaikelle kansalle.
Voi pimeyttä: "Raamattu: "KAIKKI ovat syntiä TEHNEET" Room: 3: 23
Tuohan tarkoittaa vain niitä, jotka yleensä ovat tehneet jotakin.
Vauva ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa ja siksi Jeesus sanoi heistä:
"Sen kaltaisten on taivasten valtakunta"!
Kun Raamattu sanoo: "Kaikki kansa sanoi aamen", niin tuskin siellä oli vauvoja huutamassa aamenta.
Järkeäkin on lupa käyttää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi pimeyttä: "Raamattu: "KAIKKI ovat syntiä TEHNEET" Room: 3: 23
Tuohan tarkoittaa vain niitä, jotka yleensä ovat tehneet jotakin.
Vauva ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa ja siksi Jeesus sanoi heistä:
"Sen kaltaisten on taivasten valtakunta"!
Kun Raamattu sanoo: "Kaikki kansa sanoi aamen", niin tuskin siellä oli vauvoja huutamassa aamenta.
Järkeäkin on lupa käyttää.Ei vaan kaikki ovat sitä tehneet.
Järke on lupa käyttää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi pimeyttä: "Raamattu: "KAIKKI ovat syntiä TEHNEET" Room: 3: 23
Tuohan tarkoittaa vain niitä, jotka yleensä ovat tehneet jotakin.
Vauva ei ole tehnyt hyvää eikä pahaa ja siksi Jeesus sanoi heistä:
"Sen kaltaisten on taivasten valtakunta"!
Kun Raamattu sanoo: "Kaikki kansa sanoi aamen", niin tuskin siellä oli vauvoja huutamassa aamenta.
Järkeäkin on lupa käyttää.Jos luet tarkasti huomaat että ihminen kuolee koska on tehnyt syntiä. Kuolema tulee kaikille, myös pienet lapset voivat kuolla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos luet tarkasti huomaat että ihminen kuolee koska on tehnyt syntiä. Kuolema tulee kaikille, myös pienet lapset voivat kuolla
Kuolema tuli syntiinlankeemuksen seurauksena eikä minkään perisynnin seurauksena:
1. Moos 3
" Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema tuli syntiinlankeemuksen seurauksena eikä minkään perisynnin seurauksena:
1. Moos 3
" Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."Kyllä, kuolema ja sitä kautta synti tuli maailmaan juuri syntiinlankeemuksen seurauksena.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolema tuli syntiinlankeemuksen seurauksena eikä minkään perisynnin seurauksena:
1. Moos 3
" Jumala on sanonut: 'Älkää syökö siitä älkääkä koskeko siihen, ettette kuolisi'."Syntiinlankeemus on sama asia kuin peristynti. Hieman eri sanoin ilmaistuna.
Gal.5 "Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teko teki kaikista ihmisistä syntisiä" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syntiinlankeemus on sama asia kuin peristynti. Hieman eri sanoin ilmaistuna.
Gal.5 "Sillä yhden ihmisen tottelemattomuuden teko teki kaikista ihmisistä syntisiä""Syntinen olin jo syntyessäni" (Ps.51:7)
Ps. 58:4
Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Syntinen olin jo syntyessäni" (Ps.51:7)
Ps. 58:4
Väärämieliset ovat harhateillä syntymästään saakka, äitinsä kohdusta asti ovat valehtelijat eksyksissä.Kirkko perustaa oppinsa tuon PS 51:n VÄÄRÄÄN tulkintaan
Juutalaiset oppineet selittävät, että siinä Daavid tunnustaa äitinsä harha-askeleen ja että Daavid oli syntynyt avioliiton ulkopuolisesta suhteesta.
Siksi Daavid lisää: "Äitini on minut synnissä siittänyt"! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, kuolema ja sitä kautta synti tuli maailmaan juuri syntiinlankeemuksen seurauksena.
Kenen perisynnit Aadam ja Eeva perivät, kun lankesivat syntiin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kenen perisynnit Aadam ja Eeva perivät, kun lankesivat syntiin?
he olivat ENSIMMÄISET , jotka söivät kielletyn hedelmän puusta .
ennen syntiinlankeemusta he olivat paratiisissa , vasta syntiinlankeemuksen jälkeen
heidät karkotettiin ULOS paratiisista . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
he olivat ENSIMMÄISET , jotka söivät kielletyn hedelmän puusta .
ennen syntiinlankeemusta he olivat paratiisissa , vasta syntiinlankeemuksen jälkeen
heidät karkotettiin ULOS paratiisista .Et vastannut kysymykseen:
Kenen perisynnit Aadam ja Eeva perivät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan kaikki ovat sitä tehneet.
Järke on lupa käyttää"Järkeä on lupa käyttää"!!
Miksihän perisynnin puolustajat eivät käytä järkeään?
He puskevat tuota julmaa oppiiaan kuin käärmettä pyssyyn. Ikäänkuin Jumala antaisi syntiä lahjaksi:
"Lapset ovat Herran lahja." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Järkeä on lupa käyttää"!!
Miksihän perisynnin puolustajat eivät käytä järkeään?
He puskevat tuota julmaa oppiiaan kuin käärmettä pyssyyn. Ikäänkuin Jumala antaisi syntiä lahjaksi:
"Lapset ovat Herran lahja."siksi ,
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi , äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi."
Snl : 3 : 5
raamattu ilmoittaa perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta.
ihmisen silmin tietenkin kaikki syntyvät on viattomia , mutta Jumalan edessä ei.
Raamatun sana on Jumalan sana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siksi ,
"Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi , äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi."
Snl : 3 : 5
raamattu ilmoittaa perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta.
ihmisen silmin tietenkin kaikki syntyvät on viattomia , mutta Jumalan edessä ei.
Raamatun sana on Jumalan sana.Mistä sinä tuollaisen sadun keksit:
"raamattu ilmoittaa perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta."????
Jumalan silmissä lapset ovat VIATTOMIA:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta,
sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty
syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tuollaisen sadun keksit:
"raamattu ilmoittaa perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta."????
Jumalan silmissä lapset ovat VIATTOMIA:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta,
sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty
syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta."Mistä sinä tuollaisen saduk keksit? Ei tuossakaan kohdassa vaittomuudesta puhuta mitään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tuollaisen saduk keksit? Ei tuossakaan kohdassa vaittomuudesta puhuta mitään.
> Aadamin ja Eevan kautta , > Room: 5: 12
siitä voi aloittaa , löytyy kyllä useampikin raamatun ilmoitus peritystä synnistä
"kaikkien ihmisten osaksi" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistä sinä tuollaisen sadun keksit:
"raamattu ilmoittaa perityn synnin Aadamin ja Eevan kautta."????
Jumalan silmissä lapset ovat VIATTOMIA:
Ps 22
"Sinähän vedit minut äitini kohdusta,
sinä annoit minun olla turvassa äitini rinnoilla;
sinun huomaasi minä olen jätetty
syntymästäni saakka,
sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta."Ps: 22 , kertoo maailmaan tulevasta Jeesuksesta , AINOA SYNNITÖN.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ps: 22 , kertoo maailmaan tulevasta Jeesuksesta , AINOA SYNNITÖN.
Totta, ja Jeesus tuli samankaltaiseksi kuin ihminen, veljiensä kaltaiseksi:, eli samanlaiseksi kuin viaton vauva,
Hepr 1
"Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä YHTÄLÄISELLÄ tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,"
"Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, ja Jeesus tuli samankaltaiseksi kuin ihminen, veljiensä kaltaiseksi:, eli samanlaiseksi kuin viaton vauva,
Hepr 1
"Koska siis lapsilla on veri ja liha, tuli hänkin niistä YHTÄLÄISELLÄ tavalla osalliseksi, että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla oli kuolema vallassaan, se on: perkeleen,"
"Sentähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi".Jeesus oli muuten samanlainen kuin me mutta ILMAN syntiä! En löydä Raamatusta termiä "viaton vauva"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus oli muuten samanlainen kuin me mutta ILMAN syntiä! En löydä Raamatusta termiä "viaton vauva"
Totta, ja hän syntyi neitseestä oli siten ainoana vailla syntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, ja hän syntyi neitseestä oli siten ainoana vailla syntiä.
Tarkoitatko, että Marilla ei ollutkaan perisyntiä?
Kuuluuko perisynti vain miehille? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Marilla ei ollutkaan perisyntiä?
Kuuluuko perisynti vain miehille?Kellä Marilla? Synti on kaikilla. Jeesus oli ainoa poikkeus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että Marilla ei ollutkaan perisyntiä?
Kuuluuko perisynti vain miehille?jos tarkoitat Mariaa , Jeesuksen äitiä , joka oli myös perisynnin alla, niin:
Jeesus syntyi Vanhan liiton kansaan , ja sai ympärileikkauksen niinkuin kaikki
poikalapset kahdeksan päivän vanhana.
- tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta.
ympärileikkaus ; > "iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 13
"Ja kun kahdeksan päivää oli kulunut , ja lapsi oli ympärileikattava , annettiin hänelle
nimi Jeesus , jonka enkeli oli hänelle antanut , ennekuin hän sikisi äitinsä kohdussa."
Luuk: 2: 21-38 Anonyymi kirjoitti:
Ps: 22 , kertoo maailmaan tulevasta Jeesuksesta , AINOA SYNNITÖN.
Kun kristinuskon mukaan kaikki ihmiset ovat perisynnin saastuttamia mutta Jeesus ei sitä ollut niin hän ei ollut täysi ihminen. Samoin hänellä oli vain ihmisäiti mutta ei ihmisisää, kuitenkin jotta kuuluisi ihmislajiin tarvitaan ihmisisä ja ihmisäiti . Juutalaisnainen ja Jumala vanhempina eivät tuota ihmislasta.
Anonyymi kirjoitti:
Totta, ja hän syntyi neitseestä oli siten ainoana vailla syntiä.
Neitsyt ei siis ole perisyntinen joten taas on poikkeus teologisesta säännöstä. Siis tapa jolla vauvoja tehdään siirtää perisynnin isän kautta vauvaraasuun. Äidiltä vauva saa mitokondriot jotka tekevät vauvasta elävän olennon, isältä vauva saa perisynnin .
Anonyymi kirjoitti:
jos tarkoitat Mariaa , Jeesuksen äitiä , joka oli myös perisynnin alla, niin:
Jeesus syntyi Vanhan liiton kansaan , ja sai ympärileikkauksen niinkuin kaikki
poikalapset kahdeksan päivän vanhana.
- tytöistä kaksi kyyhkysenpoikasta.
ympärileikkaus ; > "iankaikkiseksi liitoksi" 1 Moos: 17: 13
"Ja kun kahdeksan päivää oli kulunut , ja lapsi oli ympärileikattava , annettiin hänelle
nimi Jeesus , jonka enkeli oli hänelle antanut , ennekuin hän sikisi äitinsä kohdussa."
Luuk: 2: 21-38Kyse tuossa oli rituaalisesta puhtaudesta ei synnistä. Ympärileikkaus oli liiton merkki eikä liity syntiin mitenkään.
- Anonyymi
Jokainen maailman syntyvä lapsi on sovitettu. Pientä lasta ei pidä eikä tarvitse pelastaa sakramentin kautta, "Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit". Aadamin syntejä eikä isien syntejä sälytetä pienten lasten kannettavaksi. "oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit" Jos vauva joutuisi helvettiin perityn synnin tähden, niin Jumala olisi valehtelija, sillä Jumala ilmoittaa Jeesuksen kantaneen jokaisen ihmisen synnit ruumiissaan ristinpuulle.
Isien synnit on selitetty Sanassa: Isien synnit ovat itsenkukin omia syntejä, samoja syntejä, joita jo isät tekivät. Voi teitä, kun te rakennatte profeettain hautakammioita, ja teidän isänne ovat heidät tappaneet! Jeesus itse opettaa: Näin te siis olette isäinne tekojen todistajia ja suostutte niihin: sillä he tappoivat profeetat, ja te rakennatte niille hautakammioita.
Lapset ovat otollisia Jumalalle siihen asti kuin lapset erottavat hyvän ja pahan. "jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä".
"jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen" Usko Jeesukseen ei ole sama kuin luterilaisen kirkon sakramentti.
"vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen".- Anonyymi
Aikuisetkin ovat sovitettu. Kaikki ovat sovitettu. Vain uskomalla syntien sovituksesta päästään osalliseksi. Kaikilla on sama tie taivaaseen: Kristus. Kukaan ei ole omana itsenään otollinen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aikuisetkin ovat sovitettu. Kaikki ovat sovitettu. Vain uskomalla syntien sovituksesta päästään osalliseksi. Kaikilla on sama tie taivaaseen: Kristus. Kukaan ei ole omana itsenään otollinen
noin se on

Vain Jeesuksessa on pelastus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain Jeesuksessa on pelastus
uskooko ne enkeli morronia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uskooko ne enkeli morronia?
ja mormonin kirjaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja mormonin kirjaa
se ei ole Jumalasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se ei ole Jumalasta
Mutta Raamattu on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Raamattu on
noidalle tosin ei
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noidalle tosin ei
noita ragee taas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita ragee taas
yöllä se liihottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yöllä se liihottaa
liihottaa noidat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liihottaa noidat
uskoako sitä -ei `!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
uskoako sitä -ei `!
emme usko häneen
vaan Jeesukseen
- Anonyymi
Perisynnin oppihan on mitä oikeaanosunein Raamatussa, jonka ei aiheetta sanota olevan Totuus.
Samalla se tietenkin myös on vääriten tulkittu ja se on aiheuttanut paljon surua ja kärsimystä, ja lisännyt perisynnin määrää ja vaikutusta.
Ajatus perisynnin juurimisesta vitsalla ei silti ole aivan väärä, vaikka usein onkin kohdistunut vääriin henkilöihin. Tietenkin kun kaikkien pyllyt ruomitaan, niin sattuu se silloin sinnekin, minne pitääkin. - Anonyymi
"kuolema saavuttanut kaikki ihmiset, koska kaikki ovat tehneet syntiä"... "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden".
Poika ei kanna isän syntivelkaa, eikä isä kanna pojan syntivelkaa. Vanhurskaan ylitse on tuleva hänen vanhurskautensa, ja jumalattoman ylitse on tuleva hänen jumalattomuutensa.
Sinun ylitsesi on tuleva sinun oma jumalattomuutesi, ei Aadamin eikä isoisäsi jumalattomuus, vaan sinun jumalattomuutesi.
Sanasta löytyy lupaus: Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
Siis jokainensaa omien tekojen mukaisen palkan. Palkkaa, hyvää tai pahaa, ei makseta toisen tekemien tekojen mukaan, ei kummien tai vanhempien uskosta. Mutta kukaan ei myös joudu tuomittavaksi isoäidin ja Aadamin tekemien syntien takia.
Nooan eikä Danielin vanhurskausei ollut kykenevä peastamaan heidän omia lapsiaankaan: sen keskellä olisivat nämä kolme miestä: Nooa, Daniel ja Job, niin oman henkensä he vanhurskaudellaan pelastaisivat; sanoo Herra, Herra.
Jos minä antaisin pahain petoeläinten käydä halki maan ja ne riistäisivät siltä lapset ja se tulisi autioksi, niin ettei kukaan siellä kulkisi petoeläinten tähden,
niin nämä kolme miestä, jos olisivat sen keskellä, eivät voisi-niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra-pelastaa poikiansa eikä tyttäriänsä; ainoastaan he itse pelastuisivat, mutta maa tulisi autioksi. - Anonyymi
Oppi perisynnistä ja perisynnistä vapauttava sakramentti ovat luterilaisuuden perusta.
Jos ei kirkko opettaisi perisyntiä, niin ei myöskään olisi tarvetta pikkuvauvojen pelastamiseen pään kastelun avulla; loitsujen ja taikurien merkkien kera.
Sanasta et löydä luopikirkon perisyntioppia. Perisynti ja sen poistaminen kirkon armon välineen avulla korottaa luterilaisen kirkon Jumalan asemaan, Jumalaksi.
Sana todistaa selkeästi: "jokaisen on kuoltava oman syntivelkansa tähden"
"Älköön isiä rangaistako kuolemalla lasten tähden älköönkä lapsia isien tähden; kukin rangaistakoon kuolemalla oman syntinsä tähden".
Perisynti harhaa tarvitaan oikeuttamaan toinen harha: vauvojen päälaen vedellä valuttelu ns. kaste, jonka kautta kirkko saa uusia jäseniä maksajaksi.- Anonyymi
Perisynnin kieltäminen on epäraamatullinen harhaoppi!
- Anonyymi
Oppi synnistä on Raamtun keskeisin oppi ja siksi Kristuksen piti kärsiä. Ilman syntiä ei tarvitsisi kastaa vauvoja eikä aikuisia eikä julistaa evankeliumia tai uskoa Jeesukseen.
Juuri synnin takia tarvitaan kaste Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. Mutta syntiä et voi pyykiä Raamatusta pois. Perisynnissä ei ole kyse syntivelat siirtymisestä, joten tuo kirjoittaja ei selvästi ymmärrä mikä synti on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisynnin kieltäminen on epäraamatullinen harhaoppi!
Se on juuri sitä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on juuri sitä!
aamen tuohon
- Anonyymi
Jumalan ilmoituksen mukaan: Rangaistus oli hänen (Jeesus) päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
Luterilaisuudessa se sijaan vanhemmat eivät saa rauhaa, ennen kuin kirkon viranhaltija valellut kastekaavan mukaisesti kolme kertaa vettä vauvan päähän, sillä ilman kirkon sakramenttia helvetin liekit loimuavat kehtoon asti.- Anonyymi
Eikä UT:ssakaan saatu rauhaa ennen kuin oltiin saatu kaste ja uskottu Jeesukseen
Ihme juttu - Anonyymi
Voi kun taas ottaa pattiin lasten kastaminen.
Selviätkö tämän päivän sen asian kanssa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi kun taas ottaa pattiin lasten kastaminen.
Selviätkö tämän päivän sen asian kanssa?Tiukkaa tekee!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiukkaa tekee!
No kai se tekee, kun Luther sanoo, että kasteella asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko tämän elämän ajaksi - kyllä siihen sopii kaikki kastaminen juutalaisuuteen yhtälailla.. Pelkkiä Pirun riivaamiahan nämä raukat kaikki on,

Tuntuu olevan kastamattomatkin !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuntuu olevan kastamattomatkin !
"jos tarkoitat Mariaa , Jeesuksen äitiä , joka oli myös perisynnin alla, niin:
Jeesus syntyi Vanhan liiton kansaan"???
Muuttuiko vauva perisyntiseksi vasta Uudessa liitossa?
Miksi Marian perisynti ei periytynyt Jeesukseen?
Eihän ympärileikkaus poistanut mitään perisyntiä, vaan se oli ulkoinen liiton merkki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"jos tarkoitat Mariaa , Jeesuksen äitiä , joka oli myös perisynnin alla, niin:
Jeesus syntyi Vanhan liiton kansaan"???
Muuttuiko vauva perisyntiseksi vasta Uudessa liitossa?
Miksi Marian perisynti ei periytynyt Jeesukseen?
Eihän ympärileikkaus poistanut mitään perisyntiä, vaan se oli ulkoinen liiton merkki."Miksi Marian perisynti ei periytynyt Jeesukseen?"
Koska Jeesuksen siitti Pyhä Henki
Etkö usko että Jeesus oli synnitön??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Marian perisynti ei periytynyt Jeesukseen?"
Koska Jeesuksen siitti Pyhä Henki
Etkö usko että Jeesus oli synnitön???Tarkoitatko, että naisella ei ole lainkaan perisyntiä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko, että naisella ei ole lainkaan perisyntiä?
Tarkoitatko että et usko Jeesuksen olleen synnitön ja neitseestä syntynyt?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että et usko Jeesuksen olleen synnitön ja neitseestä syntynyt?
Jeesus ja kaikki muut vauvat syntyvät ilman mitään perisyntiä. Se todistaa, että mitään perisyntiä ei ole olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus ja kaikki muut vauvat syntyvät ilman mitään perisyntiä. Se todistaa, että mitään perisyntiä ei ole olemassa.
Jeesus syntyi neitseestä ja oli ilman syntiä.
Kaikki muut ovat synnin turmelemia. Jeesuksen puhtautta ei Raamattu missään rinnasta vauvoihin kuten sinä teet - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiukkaa tekee!
Mutta ei niin tiukkaa kuin luterilaille vapun vietto, josta selviämiseen tarvittiin 2 miljoonaa litraa sekopääjuomia !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei niin tiukkaa kuin luterilaille vapun vietto, josta selviämiseen tarvittiin 2 miljoonaa litraa sekopääjuomia !
mikä on luterilaille?
oletko taas juonut lioikaa? Anonyymi kirjoitti:
"Miksi Marian perisynti ei periytynyt Jeesukseen?"
Koska Jeesuksen siitti Pyhä Henki
Etkö usko että Jeesus oli synnitön???Jos oli synnitön ei ollut ihminen siinä merkityksessä kuin kristillinen teologia ihmisen esittää. Säännöt muuttuivat kesken kaiken.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus syntyi neitseestä ja oli ilman syntiä.
Kaikki muut ovat synnin turmelemia. Jeesuksen puhtautta ei Raamattu missään rinnasta vauvoihin kuten sinä teetIlman perisyntiä ja ilman ihmisisää, ei siis ihminen ollenkaan eikä edes Davidin sukua .
- Anonyymi
Perisynti oli alkupään pavien markkinointikeino kristinuskon myymiseen.
Olette syntyänne kaikki syntisiä ja joudutte helvetin tuleen,
Mutta minulla on tämä tuote. Ainoa, oikea oppi jonka ostamalla voitte pelastua.- Anonyymi
Ei ole paavin vaan Paavalin opetus
- Anonyymi
Oppi perisynnistä on klassista markkinointia: luodaan tarve, sen jälkeen tuote tarpeen täyttämiseen. Perisynti luo tarpeen ja kirkko pelastaa perisyntistä oman tuotteensa, armon välinineen avulla.

ei ole noinkaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei ole noinkaan
ei alkuunkaan
- Anonyymi
No niin epäselväksi jäi miksi marian perisynti ei siirtynyt jeesukseen, koittakaa nyt selvittää tämä perusasia, sitä keskustelua kun aina joskus kaivataan.
- Anonyymi
Entäs johannes kastaja, miksi jeesus sanoo häntä suurimmaksi taivasten valtakunnassa perisynteineen päivineen ?
Anonyymi kirjoitti:
Entäs johannes kastaja, miksi jeesus sanoo häntä suurimmaksi taivasten valtakunnassa perisynteineen päivineen ?
Koska ei Jeesus juutalaisena tuntenut käsitettä perisynti, täytyy muistaa missä vaiheessa kristillisen teologian syntyä kulloinkin ollaan.
- Anonyymi
Perisynti on ihmisten syyllistämistä, elämän ehdollistamista ja kristillisyyden likaamista. Kristillisyyden koko idea opn vilpitön ja aito mieli, mikä näkyy elämänilona ja henkisenä rauhana. Sitä varten ei toki tarvitse lukea Raamattua eikä nimetä elämäänsä kristillisyydeksi. Kaikilla on oikeus omaan elämäänsä.
- Anonyymi
Perisyntioppi kieltää sovituksen. Kirkolla jää vastuu jokaisen maailmaan elävän syntyneen ikuisuus. Perisynti- ja pelastava vesioppi asettavat kirkon Jumalan asemaan.
- Anonyymi
miksiköhän Jeesus tahtoi kasteen ja sanoo vielä:
"SALLI nyt sillä näin meidän sopii täyttää KAIKKI VANHURSKAUS:"
Matt: 3: 15
olemmeko me enemmän vanhurskaampia kuin Jeesus itse . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksiköhän Jeesus tahtoi kasteen ja sanoo vielä:
"SALLI nyt sillä näin meidän sopii täyttää KAIKKI VANHURSKAUS:"
Matt: 3: 15
olemmeko me enemmän vanhurskaampia kuin Jeesus itse .Miksi jeesus meni kastattamaan itsensä perisyntisen johanneksen toimien alle !
Ja jumala näytti hyväksyneen sen.
Miten johannes sai anteeksi perisyntinsä, kertokaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi jeesus meni kastattamaan itsensä perisyntisen johanneksen toimien alle !
Ja jumala näytti hyväksyneen sen.
Miten johannes sai anteeksi perisyntinsä, kertokaa?Millä tavalla Johanneksesta tuli kaikista suurin vaimoista syntyneiden joukossa?
Häntä ei kastettu ei ripitetty eikä rokotettu, ei saanut anteeksi perisyntiä eikä isien syntivelkoja eikä mitään!
Kertokaa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksiköhän Jeesus tahtoi kasteen ja sanoo vielä:
"SALLI nyt sillä näin meidän sopii täyttää KAIKKI VANHURSKAUS:"
Matt: 3: 15
olemmeko me enemmän vanhurskaampia kuin Jeesus itse .Yrität varmaan linkittää vauvakastetta jeesuksen kasteeseen vai mitä !
Mielestäni voit kastaa jokaisen vauvan joka in täyttänyt jumalan tahdon kaikessa ikääkin jo 30 vuotta ja pyytää kastetta itselleen, todistaen kaiken muun vanhurskauden olevan täytetty ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi jeesus meni kastattamaan itsensä perisyntisen johanneksen toimien alle !
Ja jumala näytti hyväksyneen sen.
Miten johannes sai anteeksi perisyntinsä, kertokaa?Hienoa että kyselet niltä jotta asian tietävät. Et ilmeisesti tunne Raamattua, jossa Jeesus vastauksen kertoo:
" Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon"
Johannes sai syntinsä anteeksi kun uskoi.
Jumala oli valinnut Johanneksen tähän tehtävään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrität varmaan linkittää vauvakastetta jeesuksen kasteeseen vai mitä !
Mielestäni voit kastaa jokaisen vauvan joka in täyttänyt jumalan tahdon kaikessa ikääkin jo 30 vuotta ja pyytää kastetta itselleen, todistaen kaiken muun vanhurskauden olevan täytetty !Sinä sellaisesta jankkaat eikä kukaan muu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa että kyselet niltä jotta asian tietävät. Et ilmeisesti tunne Raamattua, jossa Jeesus vastauksen kertoo:
" Näin meidän on tehtävä, jotta täyttäisimme Jumalan vanhurskaan tahdon"
Johannes sai syntinsä anteeksi kun uskoi.
Jumala oli valinnut Johanneksen tähän tehtävään.Hyvä että vastasin hellarivaarille. Toivottavasti se oppii nyt jotain kun.
Kysyvälle vastaan, niinhän se menee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavalla Johanneksesta tuli kaikista suurin vaimoista syntyneiden joukossa?
Häntä ei kastettu ei ripitetty eikä rokotettu, ei saanut anteeksi perisyntiä eikä isien syntivelkoja eikä mitään!
KertokaaPerisyntiopin isä on kirkkoisä Augustinus, joka pohti 400-luvulla asiaa.
Koska yleistyvälle opille lapsikasteesta täytyi löytää jokin juridinen oikeutus, niin Augustinus päätteli, että jos lapset olisivat perisynnin saastuttamia, niin kastamalla nämä voidaan tuo perisynti "puhdistaa" heistä.
Näin pystyttiin saamaan helposti kirkkoon uusia jäseniä.
Augustinus itse kuitenkin otti kasteen vasta aikuisena uskoontultuaan, , mutta siitä huolimatta hän ajoi vomakkaasti lapsikastetta, koska uskovien kaste säilyi sitkeästi kasvavan kirkon käytänteissä. Yhtäkään vanhaa kirkkoisää ei ole todistettavasti kastettu lapsena, vaikka he olivat useimmiten kristityn perheen lapsia. Kuitenkin monet lapsikasteen puolustajat väittävät niin, mutta esim v 150 jKr kuollut Justinus Marttyyrri, joka kirjoitti ensimmäisen apologian, eli käytännön toimenpideohjeen seurakunnille, ei mainitse mitään vauvojen kastamisesta, vaan aina kastettavan oli rukoiltava, paastottava ja tutkittava Sanaa ennen kuin hänet hyväksyttiin kastettavaksi.
Perisyntioppi on yksi kirkkojen suurimmista huijauksista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yrität varmaan linkittää vauvakastetta jeesuksen kasteeseen vai mitä !
Mielestäni voit kastaa jokaisen vauvan joka in täyttänyt jumalan tahdon kaikessa ikääkin jo 30 vuotta ja pyytää kastetta itselleen, todistaen kaiken muun vanhurskauden olevan täytetty !elääkö kaikki vauvat 30 vuotiaaksi ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perisyntiopin isä on kirkkoisä Augustinus, joka pohti 400-luvulla asiaa.
Koska yleistyvälle opille lapsikasteesta täytyi löytää jokin juridinen oikeutus, niin Augustinus päätteli, että jos lapset olisivat perisynnin saastuttamia, niin kastamalla nämä voidaan tuo perisynti "puhdistaa" heistä.
Näin pystyttiin saamaan helposti kirkkoon uusia jäseniä.
Augustinus itse kuitenkin otti kasteen vasta aikuisena uskoontultuaan, , mutta siitä huolimatta hän ajoi vomakkaasti lapsikastetta, koska uskovien kaste säilyi sitkeästi kasvavan kirkon käytänteissä. Yhtäkään vanhaa kirkkoisää ei ole todistettavasti kastettu lapsena, vaikka he olivat useimmiten kristityn perheen lapsia. Kuitenkin monet lapsikasteen puolustajat väittävät niin, mutta esim v 150 jKr kuollut Justinus Marttyyrri, joka kirjoitti ensimmäisen apologian, eli käytännön toimenpideohjeen seurakunnille, ei mainitse mitään vauvojen kastamisesta, vaan aina kastettavan oli rukoiltava, paastottava ja tutkittava Sanaa ennen kuin hänet hyväksyttiin kastettavaksi.
Perisyntioppi on yksi kirkkojen suurimmista huijauksista.Ei keksinyt vaan muotoili. Opetus sinänsä löytyy Raamatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei keksinyt vaan muotoili. Opetus sinänsä löytyy Raamatusta.
Ei löydy.
Jeesus sanoi lapsista: "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta."
Vauva on "sen kaltainen"!
Jeesus jopa KIELSI halveksimasta lapsia: Matt 18
"Katsokaa, ettette HALVEKSU yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa ."
Lut kirkko halveksii pieniä lapsia.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei löydy.
Jeesus sanoi lapsista: "Sen kaltaisten on taivasten valtakunta."
Vauva on "sen kaltainen"!
Jeesus jopa KIELSI halveksimasta lapsia: Matt 18
"Katsokaa, ettette HALVEKSU yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa ."
Lut kirkko halveksii pieniä lapsia..Kyllä löytyy
Sellainen on lasten kaltainen joka ottaa Jumalan valtakunnan vastaan.
Hyvä jos myönnät että vauva on sen kaltainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä löytyy
Sellainen on lasten kaltainen joka ottaa Jumalan valtakunnan vastaan.
Hyvä jos myönnät että vauva on sen kaltainenTaas tuo sama valheellinen väite!
Eikö japanilainen vauva ole lapsen kaltainen, jos hän ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa?
Järkeäkin on lupa käyttää! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas tuo sama valheellinen väite!
Eikö japanilainen vauva ole lapsen kaltainen, jos hän ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa?
Järkeäkin on lupa käyttää!Jeesus määrää sen mitä lapsen kaltaisuus tarkoittaa, eikä kukaan muu. Ja Jeesuksen mukaan lasten kaltaisuus on Jumalan valtakunnan vastaanottamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus määrää sen mitä lapsen kaltaisuus tarkoittaa, eikä kukaan muu. Ja Jeesuksen mukaan lasten kaltaisuus on Jumalan valtakunnan vastaanottamista.
Heh heh!!!
Mitä muuta Jeesus määräsi?
Jeesus määräsi sen, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta, ja sitähän sinä et usko.
Teet Jeesuksesta valehtelijan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heh heh!!!
Mitä muuta Jeesus määräsi?
Jeesus määräsi sen, että lasten kaltaisten on taivasten valtakunta, ja sitähän sinä et usko.
Teet Jeesuksesta valehtelijan!Jeesus määräsi vaikka ja mkitä
Jeesus määräsi todella setn että lasten KALTAISTEN on taivasten valtakunta.
ELI: joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi ei sinne pääse
Etkö sinä usko noita Jeesuksen sanoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus määräsi vaikka ja mkitä
Jeesus määräsi todella setn että lasten KALTAISTEN on taivasten valtakunta.
ELI: joka ei ota taivasten valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi ei sinne pääse
Etkö sinä usko noita Jeesuksen sanojaMiksi VÄÄRISTELET Jeesuksen opetusta?
Miksi HALVEKSIT Jeesuksen sanoja ja halveksi pieniä lapsia?
Mat 18
"Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa ..." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi VÄÄRISTELET Jeesuksen opetusta?
Miksi HALVEKSIT Jeesuksen sanoja ja halveksi pieniä lapsia?
Mat 18
"Katsokaa, ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä; sillä minä sanon teille, että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot, joka on taivaissa ..."Mitä opetusta vääristelen? Eikö Jeesus sanonut että jos ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi ei sinne pääse? Halveksitkö sinä noita Jeesuksen sanoja?
Mikä on vääristelyä??? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä opetusta vääristelen? Eikö Jeesus sanonut että jos ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi ei sinne pääse? Halveksitkö sinä noita Jeesuksen sanoja?
Mikä on vääristelyä???Sinä VÄÄRISTELET asiaa sillä tavalla, että väität että Jeesus määrittelee tuossa yksioikoisesti, että lapsen kaltaisuus tarkoittaa vain sitä, että tämä on ottanut vastaan Jumalan valtakunnan! Muuta lapset eivät olisi lapsen kaltaisia.
JOKAINEN lapsi on lapsen kaltainen!!! Miksi HALVEKSIT Jeesuksen sanoja?
Vai kenenkä kaltainen on esim Kiinassa syntyvä vauva? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä VÄÄRISTELET asiaa sillä tavalla, että väität että Jeesus määrittelee tuossa yksioikoisesti, että lapsen kaltaisuus tarkoittaa vain sitä, että tämä on ottanut vastaan Jumalan valtakunnan! Muuta lapset eivät olisi lapsen kaltaisia.
JOKAINEN lapsi on lapsen kaltainen!!! Miksi HALVEKSIT Jeesuksen sanoja?
Vai kenenkä kaltainen on esim Kiinassa syntyvä vauva?Sanoin että Jeesus määrittelee lapsen kaltaisuuden Jumalan valtakunnan vastaanottamisen kautta eikä hän määritellyt erikseen kiinalaisia lapsia. Sen näkee Raamatusta:
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Tässä siis Jeesus sanoo saman asian kahdella eri tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoin että Jeesus määrittelee lapsen kaltaisuuden Jumalan valtakunnan vastaanottamisen kautta eikä hän määritellyt erikseen kiinalaisia lapsia. Sen näkee Raamatusta:
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Tässä siis Jeesus sanoo saman asian kahdella eri tavalla.Tuon Jeesuksen opetuksen mukaanhan kiinalaiset lapsetkin omistavat taivasten valtakunnan! He ovat lapsen kaltaisia. Miksi et usko Jeesuksen opetusta.
Onko sinun ymmärryskyvyssäsi jotain vikaa?
Ei tuossa puhuta kasteesta mitään. Miksi ESTÄT kiinlaisilta lapsilta taivasten valtakunnan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuon Jeesuksen opetuksen mukaanhan kiinalaiset lapsetkin omistavat taivasten valtakunnan! He ovat lapsen kaltaisia. Miksi et usko Jeesuksen opetusta.
Onko sinun ymmärryskyvyssäsi jotain vikaa?
Ei tuossa puhuta kasteesta mitään. Miksi ESTÄT kiinlaisilta lapsilta taivasten valtakunnan?Ei Jeesus sanonut että kiinalaiset omistavat taivasten valtakunnan vaan lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Eli niiden jotka ottavat sen vastaan kuin lapsi. Hyvä jos sinusta kiinalaiset lapsetkin ovat lapsen kaltaisia
Sinä aloit puhumaan kasteesta, ei kukaan muu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesus sanonut että kiinalaiset omistavat taivasten valtakunnan vaan lasten kaltaisten on taivasten valtakunta. Eli niiden jotka ottavat sen vastaan kuin lapsi. Hyvä jos sinusta kiinalaiset lapsetkin ovat lapsen kaltaisia
Sinä aloit puhumaan kasteesta, ei kukaan muu.Olet tuon pakkomielteen sokaisema. Ei tuo asia inttämällä muutu.
Kenen kaltaisia kiinalaiset lapset ovat, jos ei lapsen kaltaisia?
MIKSI HALVEKSIT Jeesuksen sanoja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet tuon pakkomielteen sokaisema. Ei tuo asia inttämällä muutu.
Kenen kaltaisia kiinalaiset lapset ovat, jos ei lapsen kaltaisia?
MIKSI HALVEKSIT Jeesuksen sanoja?Tarkoitatko pakkomielteellä Jeesuken sanoja?
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Mistä keksit nuo kiinalaiset lapset tähän kun teksti ei puhu niistä mitään? Lapsen kaltaisuudesta Jeesus puhui. Miksi halveksit Jeesuken sanoja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko pakkomielteellä Jeesuken sanoja?
"Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse."
Mistä keksit nuo kiinalaiset lapset tähän kun teksti ei puhu niistä mitään? Lapsen kaltaisuudesta Jeesus puhui. Miksi halveksit Jeesuken sanoja?ETKÖ TODELLA USKO Jeesuksen sanoja: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä"???
Eivätkö kiinalaiset lapset olekkaan lapsen kaltaisia? Miksi estät heitä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ETKÖ TODELLA USKO Jeesuksen sanoja: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä"???
Eivätkö kiinalaiset lapset olekkaan lapsen kaltaisia? Miksi estät heitä?Kyllä uskon Jeesuksen sanat: lapsia ei pidä estää koska heidän kaltaistensa - eli niiden jotka ottavat Jumalan valtakunnan vastaan - on taivasten valtakunta
Mistä keksit kiinalaiset lapset tähän kun kohta ei puhu niistä ollenkaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä uskon Jeesuksen sanat: lapsia ei pidä estää koska heidän kaltaistensa - eli niiden jotka ottavat Jumalan valtakunnan vastaan - on taivasten valtakunta
Mistä keksit kiinalaiset lapset tähän kun kohta ei puhu niistä ollenkaan?Siitä, että pienet kiinalaislapsetkin ovat Jeesuksen sanojen mukaan taivaan valtakunnan lapsia.
Ei tuo kohta puhu mitään luterilaisistakaan lapsista, jotka pakkokastetaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siitä, että pienet kiinalaislapsetkin ovat Jeesuksen sanojen mukaan taivaan valtakunnan lapsia.
Ei tuo kohta puhu mitään luterilaisistakaan lapsista, jotka pakkokastetaan.Ei Jeesus sanonut että kiinalaiset ovat Jumalan valtakunnan lapsia eikä Jeesus sanonut että lasten on taivasten valtakuta, vaan hän sanoi "lasten KALTAISTEN" on taivasten valtkunta"
Kohta ei puhu erikseen luterilaisita lapsista eikä kiinalaisita eikä helluntailaisita lapsista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei Jeesus sanonut että kiinalaiset ovat Jumalan valtakunnan lapsia eikä Jeesus sanonut että lasten on taivasten valtakuta, vaan hän sanoi "lasten KALTAISTEN" on taivasten valtkunta"
Kohta ei puhu erikseen luterilaisita lapsista eikä kiinalaisita eikä helluntailaisita lapsista.Miksi vääristät sanomisiani?
"Ei Jeesus sanonut että kiinalaiset ovat Jumalan valtakunnan lapsia "???
Minä puhuin kiinalaisista LAPSISTA!!!
EIKÖ Jeesuksen lupaus ei koskenutkaan kiinalaisia lapsia? Miksi halveksit lapsia?
Sekö koski vain luterilaisia lapsia?
Miten ne kastetut vauvat ilmoittavat, että ovat ottaneet vastaan Jumalan valtakunnan?
Heiluttavatko ne tuttia?
- Anonyymi
Taivasten valtakunta on teissä jos teissä on elävä Jeesus.
Jos Jeesus on kuollut niin valtakunta on kuollut. Ei kuollut tee mitään.
Siksi Jeesuksen täytyy olla elävä sinussa jotta se voi toimia.
Muuten olette perisynnin alaisia, ellette synny ylhäältä uudesti Hengestä.- Anonyymi
Tulee niinkuin eläväksi, kuoliaaksi kidutettuna, kirottuna ja uhrilampaana syötynä, niinkö?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee niinkuin eläväksi, kuoliaaksi kidutettuna, kirottuna ja uhrilampaana syötynä, niinkö?
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudoille oleville elämän antoi
- Anonyymi
Mikä on ajan loppu? Jos sanotaan .. to the end of time... ei ole maapallon eikä maailman loppu vaan ajan loppu, milloin aika loppuu?
- Anonyymi
Miten tuo asia liittyy perisyntiin?
- Anonyymi
Ei ole mitään todellista aikaa - sitä mitataan vain aineen hajoamisella. Atomeissa joista koostumme ei ole aikaa, siellä on se luomiskertomuksessa sanottu 'ikuinen elämä'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten tuo asia liittyy perisyntiin?
Siten, että perisyntivalheella tuo totuus sabotoitiin mistä luomiskertomus kertoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siten, että perisyntivalheella tuo totuus sabotoitiin mistä luomiskertomus kertoo.
Aika loppuu siihen, kun tajuaa, ettei aikaa edes ole, kuten tiede tietää.
- Anonyymi
Perisynnin jos teet vietät loppuaikasi Luciferin kanssa Helvetissä
- Anonyymi
kaikkia ihmisiä koskeva kuolema on Aadamin ja Eevan synnin kautta kaikkien osaksi.
jos joku siis on omasta mielestään ajallisessa elämässä kuolematon , niin sitten
on synnitön.
raamatun paratiisissa ei ollut kuolemaa.- Anonyymi
Jeesukseen uskova ON KUOLEMATON.
Vain hänen ruumiinsa pannaan maan multiin.
"Joka elää ja USKOO minuun se ei ikinä kuole." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesukseen uskova ON KUOLEMATON.
Vain hänen ruumiinsa pannaan maan multiin.
"Joka elää ja USKOO minuun se ei ikinä kuole."nyt puhutaan ajallisen elämän kuolemasta.
sellaista ei ollut eikä olisi ollut raamatun Paratiisissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt puhutaan ajallisen elämän kuolemasta.
sellaista ei ollut eikä olisi ollut raamatun Paratiisissa.Siksi Jesus tuli ja sovitti synnin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi Jesus tuli ja sovitti synnin.
>>>Ano , > Jeesukseen uskova on kuolematon"<<<<
" kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet" Room: 5: 12
kaikkia ihmisiä koskeva kuolema on Aadamin ja Eevan synnin seuraus
kaikkien osaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ano , > Jeesukseen uskova on kuolematon"<<<<
" kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet" Room: 5: 12
kaikkia ihmisiä koskeva kuolema on Aadamin ja Eevan synnin seuraus
kaikkien osaksi.Mutta miksi Herra Sebaot loi vajavaisen ihmisen, vaikka kaikkitietävänä tiesi tämän lankeavan saatanan, siis arkkinenkeli Luciferin muunnoksen, houkutuksiin, joka tämäkin oli Herra Sebaotin luoma?
Vapaa tahto ei voi olla vastaus, sillä kaikkitietävän Herra Sebaotin täytyi tietää sekä arkkinenkeli Luciferin että kaikkien tulevien ihmistenkin jokainen ajatus ja teko, eikä näillä siten ole Hänen katsannostaan lainkaan vapaata tahtoa.
Mutta miksi Hän teki kuten teki? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ano , > Jeesukseen uskova on kuolematon"<<<<
" kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet" Room: 5: 12
kaikkia ihmisiä koskeva kuolema on Aadamin ja Eevan synnin seuraus
kaikkien osaksi.Totta, mutta Jeesus poisti kuolemankin, Hän voitti kuoleman:
Hepr 2
"”…että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen.”
1.Kor. 15:54-55: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
>>>Ano , > Jeesukseen uskova on kuolematon"<<<<
" kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet" Room: 5: 12
kaikkia ihmisiä koskeva kuolema on Aadamin ja Eevan synnin seuraus
kaikkien osaksi.Mutta ei lue niin kuin sokeat silmät näkevät: " Aadam teki syntiä, ja niin kuolema tuli kaikkien osaksi."
Osaisitpa lukea edes sen minkä kopioit:"kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi Herra Sebaot loi vajavaisen ihmisen, vaikka kaikkitietävänä tiesi tämän lankeavan saatanan, siis arkkinenkeli Luciferin muunnoksen, houkutuksiin, joka tämäkin oli Herra Sebaotin luoma?
Vapaa tahto ei voi olla vastaus, sillä kaikkitietävän Herra Sebaotin täytyi tietää sekä arkkinenkeli Luciferin että kaikkien tulevien ihmistenkin jokainen ajatus ja teko, eikä näillä siten ole Hänen katsannostaan lainkaan vapaata tahtoa.
Mutta miksi Hän teki kuten teki?Mitä sinä jauhat tätä vajavaisen ihmisen valetarinaa koko ajan, vaikka olen sen nyt monta kertaa oikaissut??? Ettekö te osaa lukea???
IHMINEN TULI LUOJAJUMALAN SANOIN JOPA JUMALIEN KALTAISEKSI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei lue niin kuin sokeat silmät näkevät: " Aadam teki syntiä, ja niin kuolema tuli kaikkien osaksi."
Osaisitpa lukea edes sen minkä kopioit:"kuolema on tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat syntiä tehneet">>>"kuolema tullut KAIKKIEN osaksi , koska KAIKKI ovat SYNTIÄ tehneet"<<<
aika selvää sanaa . Anonyymi kirjoitti:
Totta, mutta Jeesus poisti kuolemankin, Hän voitti kuoleman:
Hepr 2
"”…että hän kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen.”
1.Kor. 15:54-55: ”Kuolema on nielty ja voitto saatu. Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun pistimesi"Kuolema on solutason tapahtuma ei sitä voi voittaa eikä tarvitse voittaa.
- Anonyymi
Luterilaisessa pimeydessäsi et osaa lukea: Aadamin synti oli tottelemattomuus ja sinä elät tottelemattomuudessa ja eläessäsi tottelemattomuudessa olet osallisen Aadamin syntiin eli tottelemattomuuteen ja teet Aadamin tekoja ja SINUN TEKOSI eli sinun oma tottelemattomuutesi Jumalan Sanalle aiheuttaa sinulle itsellesi kuoleman. KAIKKI OVAT SYNTIÄ TEHNEET! Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet. EI LUE NIIN KUIN SILMÄSI JA PIMEÄ MIELESI NÄKEVÄT: AADAM TEKI SYNTIÄ JA KUOLEMA TULI AADAMIN TAKIA KAIKKIEN OSAKSI!
Kuolema on tullut kaikkien osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet.- Anonyymi
Jos kastetulle vauvalle annetaan ehtoollista, niin onko se ehtoollistuttamista?
Vähän samaan tapaan kuin opetuslapesuttaa? - Anonyymi
Raamatussa ei ole mitään syntiinlankeemusta. LUOJAJUMALAN SANOIN IHMINEN TULI TIEDOLLA JOPA JUMALIEN KALTAISEKSI!!!
LÖYTYY 1.Moos.3:22
Lopettakaa valehtelemasta ja levittämästä valetarinaa petollisesta Luojajumalasta, joka olisi istuttanut puun, johon ei saanut koskea ja kähminyt Saatanan kanssa!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa ei ole mitään syntiinlankeemusta. LUOJAJUMALAN SANOIN IHMINEN TULI TIEDOLLA JOPA JUMALIEN KALTAISEKSI!!!
LÖYTYY 1.Moos.3:22
Lopettakaa valehtelemasta ja levittämästä valetarinaa petollisesta Luojajumalasta, joka olisi istuttanut puun, johon ei saanut koskea ja kähminyt Saatanan kanssa!!!Jumalien kaltainen luo sanan voimalla, mistä syystä ihminen oli sidottava materiaa - otsa hiessä pitää sinun leipäsi hankkia.
Ja koko Raamattu tarinana sitten kertoo, että mistä syystä piti sitoa, koska te ette edes erota Saatanaa Jumalasta ettekä pyhää pahasta!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalien kaltainen luo sanan voimalla, mistä syystä ihminen oli sidottava materiaa - otsa hiessä pitää sinun leipäsi hankkia.
Ja koko Raamattu tarinana sitten kertoo, että mistä syystä piti sitoa, koska te ette edes erota Saatanaa Jumalasta ettekä pyhää pahasta!!!Ja Jeesuksen evankeliumi, jonka Paavali sabotoi tuolla valetarinalla ja synti sanalla tekemällä teille Saatanan Jumalaksi, kertoi siitä, että miten tuo materiaan sitominen voitetaan, ja pääsee takaisin paratiisiin sekä saa voittajana syödä elämän puusta salattua mannaa - se Ilmestyskirjan 'Jeesuksen todistus'.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jeesuksen evankeliumi, jonka Paavali sabotoi tuolla valetarinalla ja synti sanalla tekemällä teille Saatanan Jumalaksi, kertoi siitä, että miten tuo materiaan sitominen voitetaan, ja pääsee takaisin paratiisiin sekä saa voittajana syödä elämän puusta salattua mannaa - se Ilmestyskirjan 'Jeesuksen todistus'.
Lisäystä - kaksi eri tietä, joista teidän tienne vie synti sanalla kadotukseen petollisella luojajumalatarinallanne. Löytyy edelleenkin Matteus 7.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä - kaksi eri tietä, joista teidän tienne vie synti sanalla kadotukseen petollisella luojajumalatarinallanne. Löytyy edelleenkin Matteus 7.
Ja lisäyksen lisäys - mikä saatana pitää teidät kiinni tässä Raamatun pahuuden verkossa, kun koko tarina on täysin aukottomasti niin Raamatusta kuin arkeologisin todistein kuin myös Jeesuksen sanoin todistettavissa, että Paavalin juutalaisella syntiopilla teidän Jumala on SAATANA!

Ja Jeesuksen sanoin jopa kaiken valheen isä, ja joka ainoa Raamatun valhe uppoaa tarinassa teihin kuin kuuma veitsi voihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jeesuksen sanoin jopa kaiken valheen isä, ja joka ainoa Raamatun valhe uppoaa tarinassa teihin kuin kuuma veitsi voihin.
Ja kun mennään luomiskertomuksen Luojajumalan sanoihin ajan sitomisella materiaan, niin se vastaa jopa tämän päivän tieteellistä tietoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kun mennään luomiskertomuksen Luojajumalan sanoihin ajan sitomisella materiaan, niin se vastaa jopa tämän päivän tieteellistä tietoa.
Kun taas Paavalin perisynti-idea, että Luojajumala rankaisee koko luomaansa ihmiskuntaa omasta mokastaan, on jo niin syvältä helvetin uumenista, ettei enää edes syvemmälle pääse.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun taas Paavalin perisynti-idea, että Luojajumala rankaisee koko luomaansa ihmiskuntaa omasta mokastaan, on jo niin syvältä helvetin uumenista, ettei enää edes syvemmälle pääse.
On käsittämätöntä, ettei ihmisellä ole järjen hitustakaan edes verrata Luojajumalan sanoja Paavalin perisyntivalheeseen - puhumattakaan, että pystyisi vielä ajattelemaankin, että mikä merkitys Luojajumalan sanojen totuudella ja vastaavasti Paavalin valheella Luojajumalasta on koko Raamatun tarinan kannalta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalien kaltainen luo sanan voimalla, mistä syystä ihminen oli sidottava materiaa - otsa hiessä pitää sinun leipäsi hankkia.
Ja koko Raamattu tarinana sitten kertoo, että mistä syystä piti sitoa, koska te ette edes erota Saatanaa Jumalasta ettekä pyhää pahasta!!!kieltävät perisynnin Aadamin ja Eevan kautta ,
raamattu: "eivät taivaatkaan ole puhtaat HÄNEN silmissänsä" Job: 15: 15
sen on tietysti katsooko ihmisen silmin , vai uskooko raamatun sanaan . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kastetulle vauvalle annetaan ehtoollista, niin onko se ehtoollistuttamista?
Vähän samaan tapaan kuin opetuslapesuttaa?Raamattu ei puhu ehtoollistuttamisesta mutta opetuslapseuttamisesta se puhuu
- Anonyymi
Pyöreän huoneen tarinoita näyttää tulleen lisää ja uusia.
- Anonyymi
täällä on Jehovat ja täällä helluntailaiset ja erinäiset muut lahkot , että siis . . .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
täällä on Jehovat ja täällä helluntailaiset ja erinäiset muut lahkot , että siis . . .
Ja juu kaikilla sama Jehova Jumalana, jonka Jeesus jo Raamatussa sanoo olevan Saatana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja juu kaikilla sama Jehova Jumalana, jonka Jeesus jo Raamatussa sanoo olevan Saatana.
Jehovat saa ihan luvallisesti poistua omille sivustoilleen , löytyy oheisesta valikosta ,
uskonnot ja uskomukset , > Jehovan todistajat.
- Anonyymi
hmm..m usiikkikappale... my name is Lufer, youäll be my valentin to the end of times, please take my hand... Black Sabbath N.I.b
- Anonyymi
Niin on. Tää on yhtä jankkaamista. Hellarit ovat sielullisuudestaan huolimatta Jeesuksen uhrin kieltäjiä eivätkä mitään ymmärrä. Omavanhurskaus ja Jumalan uskoteltu miellyttäminen on sokaissut, (Saatanan työtä).
Edelleen suosittelen kaikkia lukemaan Willcox, Kallis Hunajanpisara, puolueeton. Lukekaa salaa kammiossanne rukoillen ja ymmärtäen. Emme voi mitään antaa Jumalalle. Hän on Antaja yksin.
Teillä ei ole sovitusta, lunastusta eikä evankeliumia. (Ei näköjään ole ymmärrystäkään eikä nöyryyttä Jumalan edessä syntisinä jo syntyissään, joille ei mitään itsestään selvästi kuulu. Kaikki on pelkkää lahjaa ja armoa, mitä saadaan, eikä ole erotusta ihmisten kesken jne.)
Jumalattomien kanssa ei seurustella sen takia, ettei se heikkoihin tarttuisi, parempia emme ole olemukseltamme, samaa syntisakkia kaikki tyynni. Armosta....
(Hellari lapsen kannattaa kuolla vauvana, niin ei tarvitse ruveta ahkeroimaan pelastuksen tekoja omassa voimassa. Mistä heillä voi olla pelastusvarmuus, jolla leuhkivat? Omissa onnistumisissaan kuuliaisuudessa?)- Anonyymi
Ja mihinkäs sitten tällä pitäisi pää sekoittaa totuuden sijasta?
- Anonyymi
Omassa omituisessa itsekkyydessänne te kaikki olette valinneetJeesuksen uhrilla Jumalaksenne hänen sanoman Saatanan, että Paavalin Roomalaiskirjern 7. luvun mukaan pelastutte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte. Siellä se teidän pelastus kidutetun ja kirotun Jeesuksen uhriruumiilla lukee selvällä suomen kielellä. Te saatanan kyykäärmeen sikiöt - Jeesuksen sanoja lainatakseni.

Jehova taas siinä.
miksi tulevat kristinuskon sivustoille ,kun heillä oma sivustonsa oheisessa valikossa ,
löytyy , > uskonnot uskomukset > Jehovan todistajat.
tiedoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehova taas siinä.
miksi tulevat kristinuskon sivustoille ,kun heillä oma sivustonsa oheisessa valikossa ,
löytyy , > uskonnot uskomukset > Jehovan todistajat.
tiedoksi.Tiedoksi tietämättömälle:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset. Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti."
Jahve on tulivuori, löytyy 5.Moos.4:10 alkaen, ja todellisuudessa VT:n Saatana, Baal-jumala, jonk äiti oli Ašera . Kyseessä sama Jumala kuin on Jehova, ja juutalaisten JHWH.
"Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä konsonantilla JHWH, יהוה (kr. tetragrammaton). Nimen alkuperäinen ääntämisasu on luultavimmin ollut Jahwää.[20] Vanhan testamentin tekstiin vokaalimerkkejä oikean ääntämistavan varmistamiseksi. Tästä syystä Jahve-sanan vokaalit korvattiin jollain Herraa tarkoittavan sanan (kuten adonai) vokaaleilla. Ensimmäinen a-vokaali jätettiin kuitenkin merkitsemättä, ettei kukaan lukisi edes ensimmäistä tavua ”Jah-”. Huudahdus ”halleluJah”, ”Ylistäkää Jahvea” on säilyttänyt tetragrammin ensimmäisen vokaalin. Masoreettien käytäntö on myöhemmin johtanut lukutapaan ”Jehova”.[21]"
Tämä asia ei nyt millään tavalla muutu siitä mihinkään, että teidän Jumalanne on VT:n Saatana vaikka olisittenkin Jehovan todistajia. Sama Jumala eri nimellä, kuten nimellä Allah Islamissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiedoksi tietämättömälle:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset. Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti."
Jahve on tulivuori, löytyy 5.Moos.4:10 alkaen, ja todellisuudessa VT:n Saatana, Baal-jumala, jonk äiti oli Ašera . Kyseessä sama Jumala kuin on Jehova, ja juutalaisten JHWH.
"Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä konsonantilla JHWH, יהוה (kr. tetragrammaton). Nimen alkuperäinen ääntämisasu on luultavimmin ollut Jahwää.[20] Vanhan testamentin tekstiin vokaalimerkkejä oikean ääntämistavan varmistamiseksi. Tästä syystä Jahve-sanan vokaalit korvattiin jollain Herraa tarkoittavan sanan (kuten adonai) vokaaleilla. Ensimmäinen a-vokaali jätettiin kuitenkin merkitsemättä, ettei kukaan lukisi edes ensimmäistä tavua ”Jah-”. Huudahdus ”halleluJah”, ”Ylistäkää Jahvea” on säilyttänyt tetragrammin ensimmäisen vokaalin. Masoreettien käytäntö on myöhemmin johtanut lukutapaan ”Jehova”.[21]"
Tämä asia ei nyt millään tavalla muutu siitä mihinkään, että teidän Jumalanne on VT:n Saatana vaikka olisittenkin Jehovan todistajia. Sama Jumala eri nimellä, kuten nimellä Allah Islamissa.Unohtui, lähde wikipedia: Jahve.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jahve - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Unohtui, lähde wikipedia: Jahve.
https://fi.wikipedia.org/wiki/JahveJa kun ovat itse perkeleestä, niin tietäähän tämän jankkaamisen, että eivät he viattomasta Jeesus nimisestä uhristaan vapaaehtoisesti luovu, jolla ainakin kuvittelevat voivansa pelastua pahan tekemiseen, niin etteivät joudu itse vastuuseen teoistaan. Tosin Raamatun mukaan sekin on vain samaa valheharhakuvitelma kuin usko petolliseen Luojajumalaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kun ovat itse perkeleestä, niin tietäähän tämän jankkaamisen, että eivät he viattomasta Jeesus nimisestä uhristaan vapaaehtoisesti luovu, jolla ainakin kuvittelevat voivansa pelastua pahan tekemiseen, niin etteivät joudu itse vastuuseen teoistaan. Tosin Raamatun mukaan sekin on vain samaa valheharhakuvitelma kuin usko petolliseen Luojajumalaan.
Jehovat ei ole luterilaisia .
Jehovilla OMA palstaosionsa.
eikö uskontonne anna teille tarpeeksi , kun täytyy luterilaisuuden palsatosioon tulla !
tämä aihevalikko on : keskustele luterilaisuudesta .
tiedoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omassa omituisessa itsekkyydessänne te kaikki olette valinneetJeesuksen uhrilla Jumalaksenne hänen sanoman Saatanan, että Paavalin Roomalaiskirjern 7. luvun mukaan pelastutte tekemään vaikka sitä pahaa mitä vihaatte. Siellä se teidän pelastus kidutetun ja kirotun Jeesuksen uhriruumiilla lukee selvällä suomen kielellä. Te saatanan kyykäärmeen sikiöt - Jeesuksen sanoja lainatakseni.
Ja Jeesuksen sanoin tämä Saatanan kyykäärmeiden sikiöiden ketju jatkuu sieltä hamasta menneisyydestä aina tähän päivään asti kuningas Salomon uhrikultilla, kun hän keräsi syntikiristyksin mm. lasten hengen säästämisellä 666 talenttia kultaa vuodessa kansalta.
Siellä ne pyhät, joita te palvotte uhreinanne kysyvät tuomionlukua henkensä uhraamisesta niille, jotka maassa asuvat ja pitävät yllä tätä itsekästä pahuuttaan. Jeesuksen sanoin Raamatusta jokainen tämän kultin palvoja on syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen verenvuodatukseen aina Salomosta alkaen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovat ei ole luterilaisia .
Jehovilla OMA palstaosionsa.
eikö uskontonne anna teille tarpeeksi , kun täytyy luterilaisuuden palsatosioon tulla !
tämä aihevalikko on : keskustele luterilaisuudesta .
tiedoksi.Ihan samoja SAATANANPALVOJIA, OPETTELE LUKEMAAN!!!!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovat ei ole luterilaisia .
Jehovilla OMA palstaosionsa.
eikö uskontonne anna teille tarpeeksi , kun täytyy luterilaisuuden palsatosioon tulla !
tämä aihevalikko on : keskustele luterilaisuudesta .
tiedoksi.Jehovat eivät ole luterilaisia , mutta kumpikaan uskonto, sekä jehovalaisuus että luterilaisuus eivät perustu Jumalan ilmoitukseen, vaan ovat ihmisoppja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Jeesuksen sanoin tämä Saatanan kyykäärmeiden sikiöiden ketju jatkuu sieltä hamasta menneisyydestä aina tähän päivään asti kuningas Salomon uhrikultilla, kun hän keräsi syntikiristyksin mm. lasten hengen säästämisellä 666 talenttia kultaa vuodessa kansalta.
Siellä ne pyhät, joita te palvotte uhreinanne kysyvät tuomionlukua henkensä uhraamisesta niille, jotka maassa asuvat ja pitävät yllä tätä itsekästä pahuuttaan. Jeesuksen sanoin Raamatusta jokainen tämän kultin palvoja on syyllinen kaikkeen tapahtuneeseen verenvuodatukseen aina Salomosta alkaen.Nyt ollaan jo ilmestyskirjassa asti:
"6:9 Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
6:10 Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"
Kostamatta niille, jotka maan päällä asuvat. Siis KAIKKI OVAT VASTUUSSA siitä mitä on tapahtunut, ja että viattomia on surmattu tällä uhrikulttiopilla, jota te palvotte. Tämän sanoo Jeesus myös Raamatussa.
Matteuksen evankeliumi:
"23:29 te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita, ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen, Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. Täyttäkää siis te isäinne mitta. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä."
Ja tämän jälkeen tuli Jeesuksesta itsestään uhri, jota te kyykäärmeen sikiöt palvotte, saman isän käskystä, joka tämän tappoikin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehovat eivät ole luterilaisia , mutta kumpikaan uskonto, sekä jehovalaisuus että luterilaisuus eivät perustu Jumalan ilmoitukseen, vaan ovat ihmisoppja.
Ja mikäs sitten mielestäsi on se JUMALAN ILMOITUS?
Anonyymi kirjoitti:
Tiedoksi tietämättömälle:
"Jahven pohjalta muodostuivat juutalaisuuden lisäksi myös muiden vanhaa seemiläistä kulttuuriperimää olevien yksijumalaisten uskontojen, kuten kristinuskon ja islamin, jumalkäsitykset. Jahve saattoi olla alun perin midianilaisten soturijumala ja tulivuoren jumala, sillä Jahve ilmestyi Moosekselle ensi kerran juuri Midianissa.[3] Mooseksen kirjoissa viitataan usein Aabrahamin ja muiden toisen vuosituhannen eaa. heprealaisten Jumalaan nimellä Jahve, mutta todennäköisimmin he palvoivat yhä muita pakanajumalia, kuten kanaanilaisten ylijumala Ēliä ja hänen vaimoaan Ašeraa.[4] Ašera oli tuolloin ilmeisesti Jahven äiti."
Jahve on tulivuori, löytyy 5.Moos.4:10 alkaen, ja todellisuudessa VT:n Saatana, Baal-jumala, jonk äiti oli Ašera . Kyseessä sama Jumala kuin on Jehova, ja juutalaisten JHWH.
"Heprean kielessä Jumalan nimi kirjoitetaan neljällä konsonantilla JHWH, יהוה (kr. tetragrammaton). Nimen alkuperäinen ääntämisasu on luultavimmin ollut Jahwää.[20] Vanhan testamentin tekstiin vokaalimerkkejä oikean ääntämistavan varmistamiseksi. Tästä syystä Jahve-sanan vokaalit korvattiin jollain Herraa tarkoittavan sanan (kuten adonai) vokaaleilla. Ensimmäinen a-vokaali jätettiin kuitenkin merkitsemättä, ettei kukaan lukisi edes ensimmäistä tavua ”Jah-”. Huudahdus ”halleluJah”, ”Ylistäkää Jahvea” on säilyttänyt tetragrammin ensimmäisen vokaalin. Masoreettien käytäntö on myöhemmin johtanut lukutapaan ”Jehova”.[21]"
Tämä asia ei nyt millään tavalla muutu siitä mihinkään, että teidän Jumalanne on VT:n Saatana vaikka olisittenkin Jehovan todistajia. Sama Jumala eri nimellä, kuten nimellä Allah Islamissa.Armstrong on tämän tarinan tekijä jos nyt joku viitsii todellista tietoa hakea niin hepr. raamattu kertoo mihin israelilaiset uskoivat, UT mihin kristityt, Koraani mihin muslimit. Se mihin rouva Armstrong uskoo on asia erikseen, mutta wikipedian hän on päässyt muka tieteen edustajana koska sinnehän kukin saa kirjoittaa.
- Anonyymi
Jeesuksen täytyy olla elävä sinussa jotta se voi toimia.
Muuten olette perisynnin alaisia, ellette synny ylhäältä uudesti Hengestä.
Taivasten valtakunta on teissä jos teissä on elävä Jeesus.
Jos Jeesus on kuollut niin valtakunta on kuollut. Ei kuollut tee mitään.
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
Hän tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan.
Jeesus on jo voittanut saatanan vallan.- Anonyymi
Niin täytyy, noita ei sitä vaan usko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin täytyy, noita ei sitä vaan usko
se vaan kitisee aiona
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vaan kitisee aiona
aina ja aina vain
- Anonyymi
Perisynti käsitettä ei löydä Jumalan ilmoituksesta. Perisynti-oppi on koko Raamatun keskeisintä oppia vastaan: "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan".
jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.
Perisyntiä julistavasta luterilaisuudesta puuttuu sovitus: Luterilainen kirkko opettaa pohjimmiltaan: Jumala ei oman Poikansa uhrin kautta sovittanut yhtään mitään eikä ketään, vaan kirkolle jäi lopullinen vastuu pelastuksesta. Luterilainen kirkko julistaa Raamatun kertomuksia ja tapahtumia, mutta ei sovitusta.- Anonyymi
Ilman uskoa ei vahuskauteta, silloin tarvitaan armoa jonka Jeesus suoritti ja synnin sovitti meidän puolestamme.
Ellei synti soviteta ei oikeudenmukaisuus tapahdu. Jeesus otti synnin päälleen meidä puolesta.
Muuten synti ei häviä.
Perisynti vaikuttaa jokaisessa ihmisessä. - Anonyymi
Paavalin perisyntioppi liittyy JUURI KRISTUKSEN KIROAMISEEN. Et sinä - voi hyvä Luoja - puhua Kristuksesta ja kieltää samalla perisyntiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavalin perisyntioppi liittyy JUURI KRISTUKSEN KIROAMISEEN. Et sinä - voi hyvä Luoja - puhua Kristuksesta ja kieltää samalla perisyntiä.
Mutta sen voit kieltää kirkkain silmin Raamattuun viitaten, että Jeesuksella ja Kristuksella ei ole mitään tekemistä toistenta kanssa - Pasvali kehitti koko Kristus -idean omalla perisyntiopillaan pitkälti vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta sen voit kieltää kirkkain silmin Raamattuun viitaten, että Jeesuksella ja Kristuksella ei ole mitään tekemistä toistenta kanssa - Pasvali kehitti koko Kristus -idean omalla perisyntiopillaan pitkälti vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen.
Noita ei usko Jeesuksen kuolleen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noita ei usko Jeesuksen kuolleen
mihinkäpä se uskoisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mihinkäpä se uskoisi
no alakerran isäntään kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
no alakerran isäntään kyllä
sekö sen herättää aina?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sekö sen herättää aina?
niin luulen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin luulen
mäkin luulen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mäkin luulen
noita on taas jalkeilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita on taas jalkeilla
raivo nousee sillä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raivo nousee sillä
kuten aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kuten aina
uudestaan huomenna
- Anonyymi
Siellä on valmiina viisi viestiä joka kerta, kun laitan Jeesuksen sanoja esille paholaisen vallitsemana sabotoimaan Jeesuksen sanoja ja opetusta. Olisihan se ihan hirveää jos joutuisitte myöntämään Raamatun totuuden, että olette itse vastuussa pahuudestanne.
- Anonyymi
"Et sinä - voi hyvä Luoja - puhua Kristuksesta ja kieltää samalla perisyntiä."????
Kun puhuu Kristuksesta niin ei tarvitse puhu mitään perisynnistä, koska Kristuskaan ei siitä puhunut! Eikä Raamattu.
Päinvastoin, voi puhua siitä, että Kristus on lunastanut meidät synnin orjuudesta ja siinä meni perisyntikin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sinä - voi hyvä Luoja - puhua Kristuksesta ja kieltää samalla perisyntiä."????
Kun puhuu Kristuksesta niin ei tarvitse puhu mitään perisynnistä, koska Kristuskaan ei siitä puhunut! Eikä Raamattu.
Päinvastoin, voi puhua siitä, että Kristus on lunastanut meidät synnin orjuudesta ja siinä meni perisyntikin!sanoohan Jeesus raamatussa: "te KYYKÄÄRMEEN SIKIÖT " Matt : 23: 33
käärme oli se , joka syntiin houkutti , / sikiö on kohdussa oleva ennen synnytystä. - Anonyymi
Sota kristinuskoa vastaan - mielipuolisuuden pysäyttäminen tai lopun alku Yhdysvaltain presidentille ilmoitetun mukaan.
Puhumalla ja todistamalla tai Jeesuksen evankeliumin julistamisella näille kyykäärmeiden sikiöille - Jeesuksen sanoin - ei tätä mielipuolisuutta pysty pysäyttämään.
Nämä kyykäärmeen sikiöt eivät luovu viattomasta Jeesus uhristaan, eivät halua kuulla Raamatun totuutta, eivät myöskään Raamatusta Luojajumalan sanoja.
Heidän verellään on vain vaadittava nyt kaikkien niiden pyhien veri, jotka ovat ilmestyskirjan uhrialttarin alla kysymässä oikeutta itselleen.
Ainoa vaihtoehto saada puntit masilmassa tasan hyvän ja pahan välille, kuten ilmestyskirjassa lukeekin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sanoohan Jeesus raamatussa: "te KYYKÄÄRMEEN SIKIÖT " Matt : 23: 33
käärme oli se , joka syntiin houkutti , / sikiö on kohdussa oleva ennen synnytystä.Tuohon ei vielä ole tullut vastausta:
"Miten ne kastetut vauvat ilmoittavat, että ovat ottaneet vastaan Jumalan valtakunnan?
Heiluttavatko ne tuttia?" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sota kristinuskoa vastaan - mielipuolisuuden pysäyttäminen tai lopun alku Yhdysvaltain presidentille ilmoitetun mukaan.
Puhumalla ja todistamalla tai Jeesuksen evankeliumin julistamisella näille kyykäärmeiden sikiöille - Jeesuksen sanoin - ei tätä mielipuolisuutta pysty pysäyttämään.
Nämä kyykäärmeen sikiöt eivät luovu viattomasta Jeesus uhristaan, eivät halua kuulla Raamatun totuutta, eivät myöskään Raamatusta Luojajumalan sanoja.
Heidän verellään on vain vaadittava nyt kaikkien niiden pyhien veri, jotka ovat ilmestyskirjan uhrialttarin alla kysymässä oikeutta itselleen.
Ainoa vaihtoehto saada puntit masilmassa tasan hyvän ja pahan välille, kuten ilmestyskirjassa lukeekinSe on oikeudenmukaista - heidän mielestään oli oikein, että Jeesus kidutettiin kuoliaaksi heidän pahuuden puolesta - kidutettakoon heidät siis nyt kuoliaiksi muiden hyvyyden puolesta, niin maailma saa rauhan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon ei vielä ole tullut vastausta:
"Miten ne kastetut vauvat ilmoittavat, että ovat ottaneet vastaan Jumalan valtakunnan?
Heiluttavatko ne tuttia?"Eipä ne Jeesuksenkaan siunaanneet lapset sitä ilmoittaneet...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sanoohan Jeesus raamatussa: "te KYYKÄÄRMEEN SIKIÖT " Matt : 23: 33
käärme oli se , joka syntiin houkutti , / sikiö on kohdussa oleva ennen synnytystä.<<"te KYYKÄÄRMEEN SIKIÖT " Matt : 23: 33<<
Sanottiin juutalaisille laki henkisille fariseuksille, ei pidä sekoittaa kontekstia.
Kaikki on Jumalan kirkkautta vailla ja tarvitsee Jeesuksen hankkiman armo, muuten ristin työ menisi hukkaan. Tämä on Raamatun ydinsanoma, alusta alkaen. Ja se on Jumalan teko ei ihmisen alusta loppuun.
Yksin Jeesus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon ei vielä ole tullut vastausta:
"Miten ne kastetut vauvat ilmoittavat, että ovat ottaneet vastaan Jumalan valtakunnan?
Heiluttavatko ne tuttia?"Jeesus antoi kastekäskyn , ainoan käskyn ylösnousemuksensa jälkeen.
tutki ny joutessas vaikka sitä , MIKSI käski kastaa > kaikki kansat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on oikeudenmukaista - heidän mielestään oli oikein, että Jeesus kidutettiin kuoliaaksi heidän pahuuden puolesta - kidutettakoon heidät siis nyt kuoliaiksi muiden hyvyyden puolesta, niin maailma saa rauhan.
Ja tämä on nyt se ilmestyskirjan viesti.
Luojajumalan sanat: 1.Moos.3:22
Kirous purettu: ilmestyskirja 22:3 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<"te KYYKÄÄRMEEN SIKIÖT " Matt : 23: 33<<
Sanottiin juutalaisille laki henkisille fariseuksille, ei pidä sekoittaa kontekstia.
Kaikki on Jumalan kirkkautta vailla ja tarvitsee Jeesuksen hankkiman armo, muuten ristin työ menisi hukkaan. Tämä on Raamatun ydinsanoma, alusta alkaen. Ja se on Jumalan teko ei ihmisen alusta loppuun.
Yksin Jeesus!Kyllä, armo pitää ottaa vastaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, armo pitää ottaa vastaan.
Ja Raamatun mukaan se armo on sitä, että kun yksin uskosta PALVOT TOSI Jumalaa itsesi puolesta uhrattuna lampaana Saatanalle, niin joudut helvettiin, ja vain yksin armosta pääset sieltä pois, jos se Kristuksen nimeen Paavalin kiroama tosi Jumala tulee sinut sieltä pelastamaan (1Kor.3:13).
Luterilaisuuden slogani:
YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Raamatun mukaan se armo on sitä, että kun yksin uskosta PALVOT TOSI Jumalaa itsesi puolesta uhrattuna lampaana Saatanalle, niin joudut helvettiin, ja vain yksin armosta pääset sieltä pois, jos se Kristuksen nimeen Paavalin kiroama tosi Jumala tulee sinut sieltä pelastamaan (1Kor.3:13).
Luterilaisuuden slogani:
YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTAJehova siinä on sitkee.
mutta ei sitä kiinnosta oma lahkonsa . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Raamatun mukaan se armo on sitä, että kun yksin uskosta PALVOT TOSI Jumalaa itsesi puolesta uhrattuna lampaana Saatanalle, niin joudut helvettiin, ja vain yksin armosta pääset sieltä pois, jos se Kristuksen nimeen Paavalin kiroama tosi Jumala tulee sinut sieltä pelastamaan (1Kor.3:13).
Luterilaisuuden slogani:
YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA"Luterilaisuuden slogani:
YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA"
Ja vanhempien ja kummien tekojen avulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Raamatun mukaan se armo on sitä, että kun yksin uskosta PALVOT TOSI Jumalaa itsesi puolesta uhrattuna lampaana Saatanalle, niin joudut helvettiin, ja vain yksin armosta pääset sieltä pois, jos se Kristuksen nimeen Paavalin kiroama tosi Jumala tulee sinut sieltä pelastamaan (1Kor.3:13).
Luterilaisuuden slogani:
YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTALutherin mukaa äärettömän pieni mahdollisuus, ja jos se tapahtuu niin se on jokin merkillinen salaisen Jumalan salainen päätös. Raamatusta en ole löytänyt ensimmäistäkään kohtaa, että tuollainen armo olisi mahdollinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lutherin mukaa äärettömän pieni mahdollisuus, ja jos se tapahtuu niin se on jokin merkillinen salaisen Jumalan salainen päätös. Raamatusta en ole löytänyt ensimmäistäkään kohtaa, että tuollainen armo olisi mahdollinen.
Ja Lutherin sanoin Paavalihan haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan eikä mitään armoa, joten ainakaan Paavalin opilla sellaista kuin 'armo' ei Raamatusta löydy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Lutherin sanoin Paavalihan haluaakin meidän olevan ja tekevän kaiken niin, että se on ansainnut vain vihan eikä mitään armoa, joten ainakaan Paavalin opilla sellaista kuin 'armo' ei Raamatusta löydy.
En myöskään ymmärrä, että miksi joku tässä tilanteessa olisi edes mitään armoa tarvinnut. Menköön helvettiin ne, jotka sinne kuuluvatkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä ne Jeesuksenkaan siunaanneet lapset sitä ilmoittaneet...
Kylläpä ilmoittivat ja osoittivat kunnioitusta Jeesukselle: Matt 21
"Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja LAPSET , jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"
Mahtoikohan siinä olla vauvoja? - Anonyymi

Mahtoikohan siinä olla vauvoja?"Mahtoikohan siinä olla vauvoja?"
Kyllä, jos kerta imeväisistä puhutaan: "'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläpä ilmoittivat ja osoittivat kunnioitusta Jeesukselle: Matt 21
"Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja LAPSET , jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"
Mahtoikohan siinä olla vauvoja?Ei ole mitään merkitysta, kun teidän oppiinne kuulu Jeesus vain kuoliaaksi kidutettuna, kirottuna ja syötynä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mahtoikohan siinä olla vauvoja?"
Kyllä, jos kerta imeväisistä puhutaan: "'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen"Miksihän vauvakastetilaisuudessa ei KOSKAAN kuule, että se kastettu vauva kiittäisi Jeesusta?
Eikä edes kummit tai lapsen vanhemmat?
Missä vika? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksihän vauvakastetilaisuudessa ei KOSKAAN kuule, että se kastettu vauva kiittäisi Jeesusta?
Eikä edes kummit tai lapsen vanhemmat?
Missä vika?Eikä sitä kuule vauvasiunaistilaisuudessakaan että vauva kiittäisi siunauksesta
Missä vika? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä sitä kuule vauvasiunaistilaisuudessakaan että vauva kiittäisi siunauksesta
Missä vika?tähän ei noita uskalla vastata
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tähän ei noita uskalla vastata
sitä pelottaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä pelottaa
sitä myös ahdostaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä myös ahdostaa
sen oppi nääs on kumottu
- Anonyymi
<< yksin uskosta PALVOT TOSI Jumalaa itsesi puolesta uhrattuna lampaana<<
Justiin noin se menee.
Se on Jumalan tahto ja teko.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Joh: 15:13 Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.- Anonyymi
Niin, se iankaikkinen elämä piti löytyä sen Jeesuksen tien päästä paratiisista, se elämän puu, ja ristille kyllä teurastettiin tosi Jumala, eikä poikaa. Etkö näe oman tekstisi ristiriitaa?!
Niinpä jäämme nyt odottamaan teiltä ilmestyskirjan lupauksen mukaisesti uhrilahjaanne verellä!
Muistakaa asteekkien tarina, että miten kunnioittavan ylpeänä hekin ovat astelleet uhrikivelle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se iankaikkinen elämä piti löytyä sen Jeesuksen tien päästä paratiisista, se elämän puu, ja ristille kyllä teurastettiin tosi Jumala, eikä poikaa. Etkö näe oman tekstisi ristiriitaa?!
Niinpä jäämme nyt odottamaan teiltä ilmestyskirjan lupauksen mukaisesti uhrilahjaanne verellä!
Muistakaa asteekkien tarina, että miten kunnioittavan ylpeänä hekin ovat astelleet uhrikivelle!Asteekki intiaanien uskovien veren vuodatus lukemattomin uskovin ihmisuhrein liittyi Asteekeilla juuri kiitollisuutena, kun itse Jumalakin oli uhrannut verensä ihmisten tähden, mitä juuri ylistätkin rakkautena. Peli jatkukoon!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asteekki intiaanien uskovien veren vuodatus lukemattomin uskovin ihmisuhrein liittyi Asteekeilla juuri kiitollisuutena, kun itse Jumalakin oli uhrannut verensä ihmisten tähden, mitä juuri ylistätkin rakkautena. Peli jatkukoon!
Katsotaan montako kastettua uhria - uppo tai vain otsaan lyödyllä pedon merkillä - tarvitaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se iankaikkinen elämä piti löytyä sen Jeesuksen tien päästä paratiisista, se elämän puu, ja ristille kyllä teurastettiin tosi Jumala, eikä poikaa. Etkö näe oman tekstisi ristiriitaa?!
Niinpä jäämme nyt odottamaan teiltä ilmestyskirjan lupauksen mukaisesti uhrilahjaanne verellä!
Muistakaa asteekkien tarina, että miten kunnioittavan ylpeänä hekin ovat astelleet uhrikivelle!Jotka hylkää totuuden tappaa Jeesuksen.
Ja hengellinen taso vain laskee prutaaaliuteen.
Eikä silloin elämän suunta ole Pyhyys ja puhtaus. Jeesuksen kaltaisuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotka hylkää totuuden tappaa Jeesuksen.
Ja hengellinen taso vain laskee prutaaaliuteen.
Eikä silloin elämän suunta ole Pyhyys ja puhtaus. Jeesuksen kaltaisuuteen.No, miten ajattelisit elämän suunnan olevan Pyhyys ja puhtaus, jos Jeesus on kuoliaaksi kidutettu viaton uhri tosi Jumala ja kirottu kiroukseski sekä syödään Jahven ylipapin ateriana tälle teurastettuna uhrilampaana Herran kuoleman julistamiseksi.
Haluatko tähän vielä kaikki Raamatun luku- ja jaenumerot jälleen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, miten ajattelisit elämän suunnan olevan Pyhyys ja puhtaus, jos Jeesus on kuoliaaksi kidutettu viaton uhri tosi Jumala ja kirottu kiroukseski sekä syödään Jahven ylipapin ateriana tälle teurastettuna uhrilampaana Herran kuoleman julistamiseksi.
Haluatko tähän vielä kaikki Raamatun luku- ja jaenumerot jälleen?Mikä tässä nyt sitten on sitä Pyhyyttä ja puhtautta?
- Anonyymi
<<'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?"<<
Lapset olemuksellaan ilmaisee tyytyväisyyttä kun on saanut maitoa kyllikseen.
Vertauskuva: Aikuinen on saanut syötyä Jumalan sanaa, niin tulee ravituksi ja täyttyä kiitollisuudesta Luojaa kohtaan.- Anonyymi
Nytkö se Luoja ei olekaan petollinen Jumala, joka loi puun viattoman ihmisen kiusaksi ja vehkeili Saatanan kanssa, niin että oli pakko syntyä kaikkivoipaisena Jumalana ihmiseksi tekemään ihmisten puolesta itsemurha?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nytkö se Luoja ei olekaan petollinen Jumala, joka loi puun viattoman ihmisen kiusaksi ja vehkeili Saatanan kanssa, niin että oli pakko syntyä kaikkivoipaisena Jumalana ihmiseksi tekemään ihmisten puolesta itsemurha?
Lisäystä - minkäslainen Luoja olisi kyseessä tällä kertaa?
- Anonyymi
Ja lisään: Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.
Ja uskontunnustus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lisään: Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.
Ja uskontunnustus.No, mutta kuten Luther sanoo - kasteella asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko elämän ajaksi, arkeologia todistaa, että teidän Jumala (JHWH) onkin VT:n Saatana, ja Jeesus sanoo sen olevan toisen käännöksen mukaan Perkele - toisen käännöksen mukaan Saatana.
Kaikki tämä todistaa, että Raamatussa myös Saatanaa kutsutaan Jumalaksi, jolle tunnustuksen mukaan palvotte Jeesusta Kristus-nimellä tosi Jumalana ristiin naulittuna uhrina. Löytyy Augsburgin tunnustus. Olisi kiva tietää, ettei vain Paholainen näin ollen teille lupaile Jumalan nimellä jotakin hyvää ja kaunista, koska Raamattu todistaa, ettei mitään ylösnousemusta tapahtunutkaan, vaan Jeesus jäi kirottuna helvettiin.
Jokainen uskovainen tietää, että Pyhän hengen vuodatus liittyi Jeesuksen väitettyyn ylösnousemukseen pian Jeesuksen kuoleman jälkeen, mutta kun opetuslapset eivät kymmeniä vuosia Jeesuksen kuolemankaan jälkeen tienneet mitään tuollaisesta Pyhästä hengestä, niin tämä nyt kumoaa Raamatun todistamana koko ylösnousemuksenkin pelkäksi valheeksi, kuten kävi perisyntitarinankin kanssa.
Raamattu todistaa, Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "EMME OLE EDES KUULLEET, ETTÄ PYHÄÄ HENKEÄ ON OLEMASSAKAAN".
Niin te vetoatte Jumalan sanaan, mutta ette sitten kuitenkaan usko Jumalan sanaa, vaan uskotte ahneuksissanne Saatanan sanaa, joka käyttää Jumalan nimeä, kun metsästää teidän sielujanne. - Anonyymi
helluntailainen syö Jumalan sanaa:
"Te tutkitte kirjoituksia , sillä teillä on mielestänne NIISSÄ iankaikkinen elämä , ja ne
juuri todistavat minusta," Joh: 5: 39
ei sitä raamattua , lukemisen takia lukee , vaan :
"ne juuri todistavat minusta" Joh: 5: 39 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, mutta kuten Luther sanoo - kasteella asetetaan Perkele ihmisen kimppuun koko elämän ajaksi, arkeologia todistaa, että teidän Jumala (JHWH) onkin VT:n Saatana, ja Jeesus sanoo sen olevan toisen käännöksen mukaan Perkele - toisen käännöksen mukaan Saatana.
Kaikki tämä todistaa, että Raamatussa myös Saatanaa kutsutaan Jumalaksi, jolle tunnustuksen mukaan palvotte Jeesusta Kristus-nimellä tosi Jumalana ristiin naulittuna uhrina. Löytyy Augsburgin tunnustus. Olisi kiva tietää, ettei vain Paholainen näin ollen teille lupaile Jumalan nimellä jotakin hyvää ja kaunista, koska Raamattu todistaa, ettei mitään ylösnousemusta tapahtunutkaan, vaan Jeesus jäi kirottuna helvettiin.
Jokainen uskovainen tietää, että Pyhän hengen vuodatus liittyi Jeesuksen väitettyyn ylösnousemukseen pian Jeesuksen kuoleman jälkeen, mutta kun opetuslapset eivät kymmeniä vuosia Jeesuksen kuolemankaan jälkeen tienneet mitään tuollaisesta Pyhästä hengestä, niin tämä nyt kumoaa Raamatun todistamana koko ylösnousemuksenkin pelkäksi valheeksi, kuten kävi perisyntitarinankin kanssa.
Raamattu todistaa, Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "EMME OLE EDES KUULLEET, ETTÄ PYHÄÄ HENKEÄ ON OLEMASSAKAAN".
Niin te vetoatte Jumalan sanaan, mutta ette sitten kuitenkaan usko Jumalan sanaa, vaan uskotte ahneuksissanne Saatanan sanaa, joka käyttää Jumalan nimeä, kun metsästää teidän sielujanne.Ja edelleen tämä tarina on historiallisesti voitu määritellä tapahtuneeksi noin vuonna 53, kymmeniä vuosia Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen, koska Paavalin kirjeet ylipäätään alkavat vasta vuodesta 50, jos vielä silloinkaan - kuka todellisuudessa tietää näiden todellisen tekoajan - siis koko tarinan. Puhumme ylipäätään tapahtumista, joiden väitetään tapahtuneen jo 2000 vuotta sitten, jotka perustuvat noin 3500 vuotta vanhaan juutalaisten uhrikulttiin kuningas Salomon nimellä, joka palvoi Moolokilla (tai Moolokia) lasten polttouhrauksin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleen tämä tarina on historiallisesti voitu määritellä tapahtuneeksi noin vuonna 53, kymmeniä vuosia Jeesuksen oletetun kuoleman jälkeen, koska Paavalin kirjeet ylipäätään alkavat vasta vuodesta 50, jos vielä silloinkaan - kuka todellisuudessa tietää näiden todellisen tekoajan - siis koko tarinan. Puhumme ylipäätään tapahtumista, joiden väitetään tapahtuneen jo 2000 vuotta sitten, jotka perustuvat noin 3500 vuotta vanhaan juutalaisten uhrikulttiin kuningas Salomon nimellä, joka palvoi Moolokilla (tai Moolokia) lasten polttouhrauksin.
Ja juuri tähän polttouhraukseen - kokonaan poltettu uhri Jumalalle - on VT:sta sana 'holokausti'. Vielä toisen maailmansodankin aikana poltettiin 6 miljoonaa uhria juutalaisten Jumalalle. Kuka halusi nämä uhrit poltaa? Israelin päämies vakuutti joku vuosi sitten, että se ei ollut Hitler - hän ei halunnut juutalaisia polttaa, mutta jätti sitten kertomatta, että kuka halusi. Todellisuudessahan siellä kuoli paljon enemmän muita kuin juutalaisia. Juutalaisten luku oli varsin vaatimaton, kun sen jossakin vaiheessa kuulin, mutta ilmeisesti JHWH:lle kelpaa kaikki poltetut uhrit. Ja viitaten nyt tähänkin tapahtumaan näin lähellä meidän historiaamme, on typerää hokea Raamattua pelkäksi satukirjaksi.
- Anonyymi
<<No, miten ajattelisit elämän suunnan olevan Pyhyys ja puhtaus, jos Jeesus on kuoliaaksi kidutettu viaton uhri tosi Jumala ja kirottu kiroukseski sekä syödään Jahven ylipapin ateriana tälle teurastettuna uhrilampaana Herran kuoleman julistamiseksi.>>
Noin se juuri menee! ja synnin tähden. Jumalan luoma ihminen ei ole jumala. Vaikka kuinka kuvittelet.
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.
Ja uskontunnustus.- Anonyymi
Kiistätkö sinä itse Luojajumalan sanat 1.Moos.3:22, kun Luojajumala sanoo ihmisen tulleen jumalien kaltaiseksi, eikä syntiseksi ja Saatanan kaltaiseksi?
VASTAA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiistätkö sinä itse Luojajumalan sanat 1.Moos.3:22, kun Luojajumala sanoo ihmisen tulleen jumalien kaltaiseksi, eikä syntiseksi ja Saatanan kaltaiseksi?
VASTAA!Juuri todistin myös Raamatusta, että MITÄÄN YLÖSNOUSEMUSTA EI TAPAHTUNUT.
MIKSI VALEHTELET? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri todistin myös Raamatusta, että MITÄÄN YLÖSNOUSEMUSTA EI TAPAHTUNUT.
MIKSI VALEHTELET?1.Korinttolaiskirje: 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Rikki polkeva käärmeen pään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Korinttolaiskirje: 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Rikki polkeva käärmeen pään.Mikä pää polkee rikki mitä?!
Korinttolaiskirje on juutalaisen Paavalin syntiopin Jumalaan liittyvä, mikä on juuri se Jeesuksen sanoma Saatana - toisen käännöksen mukaan Perkele, se mikä arkeologisin todistein osoittautui VT:n Baal-jumalaksi eli Saatanaksi, ja joka Raamatun mukaan asuu tulivuoren sisällä. Ja joka Paavali kirosi Jeesuksen tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana, kiroukseksi ja antoi tälle kuolemantuomion.
Mitä haluat sanoa kopioimalla Paavallin Korinttolaiskirjettä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikä pää polkee rikki mitä?!
Korinttolaiskirje on juutalaisen Paavalin syntiopin Jumalaan liittyvä, mikä on juuri se Jeesuksen sanoma Saatana - toisen käännöksen mukaan Perkele, se mikä arkeologisin todistein osoittautui VT:n Baal-jumalaksi eli Saatanaksi, ja joka Raamatun mukaan asuu tulivuoren sisällä. Ja joka Paavali kirosi Jeesuksen tosi Jumalana, opettamanaan Israelin Jumalana, kiroukseksi ja antoi tälle kuolemantuomion.
Mitä haluat sanoa kopioimalla Paavallin Korinttolaiskirjettä?Tämäkin on Paavalin Korinttolaiskirjettä:
2.Korinttolaiskirje:
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
1.Korinttolaiskirje: 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1:19 Onhan kirjoitettu: "Minä hävitän viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä teen mitättömäksi".
1:20 Missä ovat viisaat? Missä kirjanoppineet? Missä tämän maailman älyniekat? Eikö Jumala ole tehnyt maailman viisautta hullutukseksi?
1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,
1:22 koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta,
1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
1:24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus.
Rikki polkeva käärmeen pään.Mutta totta on, kun Paavali sanoo jo Raamatussa ristiinnaulinneensa koko maailman itselleen, että todella hävitti kaiken järjen ja kaiken ymmärryksen, niin että tämä pahuus on pystynyt olemaan voimassa nyt oletettavasti jo kirkkouskontonakin liki 2000 vuotta ennen kuin ihan virallisesti todistetaan - tunnustetaan - että - ei perhana - se juutalaisten Jumala olikin Saatana! Ja ymmärrettiin, että Saatanastakin käytetään Raamatussa Jumalan nimeä. Tai lienee se totuus lähempänä, että kukaa ei pystynyt sanomaan/tekemään muuta, tai olisi menettänyt henkensä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin on Paavalin Korinttolaiskirjettä:
2.Korinttolaiskirje:
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.Jehoville ei pidä "korvaansa lotkauttaa"
tulevat tänne kristilliselle palstalle , ei mekään tungeta heidän palstoilleeen.
valikossa palstaosio : Jehovan todistajat . ja tungetsivat tänne !! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämäkin on Paavalin Korinttolaiskirjettä:
2.Korinttolaiskirje:
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.Paavali puhuu kuin mieletön sa esittää sen, että nyt hän puhuu kuin narsisti:
11:18 Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
11:19 Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä.
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.
11:21 Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa - puhun kuin mieletön - sen uskallan minäkin.
11:22 He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös.
puhun kuin mieletön - sen uskallan minäkin. niin kerskaan minäkin.
Täytyy ymmärtää konteksti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jehoville ei pidä "korvaansa lotkauttaa"
tulevat tänne kristilliselle palstalle , ei mekään tungeta heidän palstoilleeen.
valikossa palstaosio : Jehovan todistajat . ja tungetsivat tänne !!Painu nyt tikkuun sen Jehovas kanssa, kun pää pelkkää puuta! Tana, ei kannata ainakaan yrittää eliminointia hukuttamalla! Kun ei edes Saatanaa kukaan erota Jumalasta. Vähintäin on saatananpalvoja Jehova, jos ei palvo tosi Jumalan uhrausta saatananpalvontana kristinuskona Jehovalle. Jukolavita tätä idiotismia, ja kaikilla teillä varmaan äänioikeuskin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali puhuu kuin mieletön sa esittää sen, että nyt hän puhuu kuin narsisti:
11:18 Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
11:19 Tehän hyvin suvaitsette mielettömiä, kun itse olette niin mieleviä.
11:20 Tehän suvaitsette, että joku teidät orjuuttaa, että joku teidät syö puhtaaksi, että joku teidät saa saaliiksensa, että joku itsensä korottaa, että joku lyö teitä kasvoihin.
11:21 Häpeäkseni sanon: tähän me kyllä olemme olleet liian heikkoja. Mutta minkä joku toinen uskaltaa - puhun kuin mieletön - sen uskallan minäkin.
11:22 He ovat hebrealaisia; minä myös. He ovat israelilaisia; minä myös. He ovat Aabrahamin siementä; minä myös.
puhun kuin mieletön - sen uskallan minäkin. niin kerskaan minäkin.
Täytyy ymmärtää konteksti!Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
lihan mukaan. Paavali on hengellinen, Hengen johdatuksessa opetuksessaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska niin monet kerskaavat lihan mukaan, niin kerskaan minäkin.
lihan mukaan. Paavali on hengellinen, Hengen johdatuksessa opetuksessaan.Totta kai - kertoohan hän Saatanan enkelin rusikoivan sisuksiaan ja tekevänsä sitä pahaa mitä vihaa. Nykyään sen nimi on psykiatria, joka näitä henkiä erottelee, eikä uskonto.. Tänä päivänä Paavali olisi syyntakeettomana laitoshoidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta kai - kertoohan hän Saatanan enkelin rusikoivan sisuksiaan ja tekevänsä sitä pahaa mitä vihaa. Nykyään sen nimi on psykiatria, joka näitä henkiä erottelee, eikä uskonto.. Tänä päivänä Paavali olisi syyntakeettomana laitoshoidossa.
Tästä Paavalin syystä hän onnistuu niin paljon samaan aikaiseksi pahaa ja mielenhäiriöitä kuin ihan selvää psykopatiaakin, mistä juuri kristinusko tunetaan hallitsemattomien himojen ohella lasten hyväksikäyttönä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästä Paavalin syystä hän onnistuu niin paljon samaan aikaiseksi pahaa ja mielenhäiriöitä kuin ihan selvää psykopatiaakin, mistä juuri kristinusko tunetaan hallitsemattomien himojen ohella lasten hyväksikäyttönä.
Ja on selvää, joka Paavalin tekstiin pystyy oman mielentilansa sovittamaan ja peilaamaan, ei hänenkään mielensä perusta liiku varmalla pohjalla - vaarallista oppia.

Niistäkö sinun mielenhäiriösi johtuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja on selvää, joka Paavalin tekstiin pystyy oman mielentilansa sovittamaan ja peilaamaan, ei hänenkään mielensä perusta liiku varmalla pohjalla - vaarallista oppia.
On selvää, että uskovaisilla ei ensinnäkään äly riitä Raamatun tekstiin, ja heitä on helppoa manipuloida uskonnon varjolla, eikä heillä ole kykyä erottaa hyvää ja pahaa tietoa.
Ei myöskään loogista päättelykyä tai kykyä analysoida lukemaansa, puhumattakaan, että ymmärtäisivät tekstien kirjoitusajankohdan sekä motiivit ja suhteen menneisyyteen, kuten myös vallankäyttöön.
Iso liuta kognitiivisia ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On selvää, että uskovaisilla ei ensinnäkään äly riitä Raamatun tekstiin, ja heitä on helppoa manipuloida uskonnon varjolla, eikä heillä ole kykyä erottaa hyvää ja pahaa tietoa.
Ei myöskään loogista päättelykyä tai kykyä analysoida lukemaansa, puhumattakaan, että ymmärtäisivät tekstien kirjoitusajankohdan sekä motiivit ja suhteen menneisyyteen, kuten myös vallankäyttöön.
Iso liuta kognitiivisia ongelmia.Ja tähän kun lisätään se epävakaa mieli, niin paketti on valmis saarnaajan manipuloitavaksi.
- Anonyymi
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi.
Ja uskontunnustus.- Anonyymi
Sinulla ei ilmeisesti äly riitä ymmärtämään Jumalan sanaa, että mitään ylösnousemusta Raamatun mukaan ei tapahtunut.
Raamattu todistaa, Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "EMME OLE EDES KUULLEET, ETTÄ PYHÄÄ HENKEÄ ON OLEMASSAKAAN". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla ei ilmeisesti äly riitä ymmärtämään Jumalan sanaa, että mitään ylösnousemusta Raamatun mukaan ei tapahtunut.
Raamattu todistaa, Apostolien teot:
19:1 Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia.
19:2 Ja hän sanoi heille: "Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?" Niin he sanoivat hänelle: "EMME OLE EDES KUULLEET, ETTÄ PYHÄÄ HENKEÄ ON OLEMASSAKAAN".Ja edelleernkin - tapahtui kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. On pystytty historiallisesti määrittelemään noin vuoteen 53. Jumalan sana kumoaa koko väitetyn ylösnousemuksen. Joku valehtelee siis Raamatussa - ja kukahan ja miksiköhän haluaa teidän saavat Pyhällä hengellä demoneita kimppuunne uudesti syntymällä, minne kirottuna KIROUKSEKSI Jeesus jäi:
Paavalin Galatalaiskirje:
3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI (ei kirotuksi) meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Saatanan voimalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleernkin - tapahtui kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. On pystytty historiallisesti määrittelemään noin vuoteen 53. Jumalan sana kumoaa koko väitetyn ylösnousemuksen. Joku valehtelee siis Raamatussa - ja kukahan ja miksiköhän haluaa teidän saavat Pyhällä hengellä demoneita kimppuunne uudesti syntymällä, minne kirottuna KIROUKSEKSI Jeesus jäi:
Paavalin Galatalaiskirje:
3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI (ei kirotuksi) meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Saatanan voimalla.Lisäystä. Teidän typerä, vähäjärkinen jänkääminen ei muuta Raamatun Jumalan sanan totuutta, että teidän syntioppinne juutalaisuudella on saatananpalvontaa, missä käytätte Jeesuksen nimeä hyväksi Jeesuksen vihamiehen sanoin, joka kidutti Jeesuksen kuoliaaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisäystä. Teidän typerä, vähäjärkinen jänkääminen ei muuta Raamatun Jumalan sanan totuutta, että teidän syntioppinne juutalaisuudella on saatananpalvontaa, missä käytätte Jeesuksen nimeä hyväksi Jeesuksen vihamiehen sanoin, joka kidutti Jeesuksen kuoliaaksi.
Ja edelleen Raamattu Jumalan sanana todistaa, että te tulette myös maksamaan tästä Jeesuksen pettämisestä.
Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö näin myös tapahtuisi - kaikki on tähänkin asti mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Ja huolimatta siitä, että kuka tämän käsikirjoituksen on laatinut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleernkin - tapahtui kymmeniä vuosia Jeesuksen kuoleman jälkeen. On pystytty historiallisesti määrittelemään noin vuoteen 53. Jumalan sana kumoaa koko väitetyn ylösnousemuksen. Joku valehtelee siis Raamatussa - ja kukahan ja miksiköhän haluaa teidän saavat Pyhällä hengellä demoneita kimppuunne uudesti syntymällä, minne kirottuna KIROUKSEKSI Jeesus jäi:
Paavalin Galatalaiskirje:
3:13 Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli KIROUKSEKSI (ei kirotuksi) meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu"
Saatanan voimalla.Kuvitteletko olevasi Jumala:
"Jumalan sana kumoaa koko väitetyn ylösnousemuksen."????? - Anonyymi
Niinkö saatana sinulle kertoi?
Se haukkui aikoinaan, että Jeesuksessakin on riivaaja! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja edelleen Raamattu Jumalan sanana todistaa, että te tulette myös maksamaan tästä Jeesuksen pettämisestä.
Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö näin myös tapahtuisi - kaikki on tähänkin asti mennyt aivan käsikirjoituksen mukaan. Ja huolimatta siitä, että kuka tämän käsikirjoituksen on laatinut.Ja mielenkiintoisin kysymys tällä pahuudella tällä hetkellä onkin, että koska, kuka ja miksi on tällaisen käsikirjoituksen laatinut pahuudella huijaten koko maailmaa uskonnolla uskomaan, että Saatana on Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja mielenkiintoisin kysymys tällä pahuudella tällä hetkellä onkin, että koska, kuka ja miksi on tällaisen käsikirjoituksen laatinut pahuudella huijaten koko maailmaa uskonnolla uskomaan, että Saatana on Jumala.
Minä veikkaan sinua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä veikkaan sinua.
Väärin veikattu - olen vasta sieltä Ilmestyskirjan puolelta rikkomassa sen minkä joku muu rakensi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinkö saatana sinulle kertoi?
Se haukkui aikoinaan, että Jeesuksessakin on riivaaja!Tämä on mielenkiintoista, että joudun jopa vastuuseen siitä että mitä Raamattuun on kirjoitettu - ylösnousemusta ei Raamatun mukaan tapahtunut. Piste.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoista, että joudun jopa vastuuseen siitä että mitä Raamattuun on kirjoitettu - ylösnousemusta ei Raamatun mukaan tapahtunut. Piste.
Kylläö tapahtuu vaikka ukastajat sen kieltää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kylläö tapahtuu vaikka ukastajat sen kieltää
noita yrittää mutta ei onnistu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita yrittää mutta ei onnistu
siksiklö se rääkyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siksiklö se rääkyy?
sen itku jo huvittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sen itku jo huvittaa
mutta antaa sen itkeä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta antaa sen itkeä
iktui voi auttaa sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
iktui voi auttaa sitä
se ehkä poistaa ahdistusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se ehkä poistaa ahdistusta
sama tietysti huutaa sen
- Anonyymi
<<"Jumalan sana kumoaa koko väitetyn ylösnousemuksen."?????<<<
Luuk: 24:25 Niin hän sanoi heille: "Oi, te ymmärtämättömät ja hitaat sydämeltä uskomaan kaikkea sitä, minkä profeetat ovat puhuneet!
24:26 Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa?"
24:27 Ja hän alkoi Mooseksesta ja kaikista profeetoista ja selitti heille, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.
Jesaja:
53:1 Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? >> Jakeen lisätiedot
53:2 Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
53:3 Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
53:4 Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
53:6 Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
53:7 Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut.
53:8 Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta; minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.
Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
53:5 mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.- Anonyymi
Ei muuta, kuule, tämäkään Raamatun Saatanaa Jumalaksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei muuta, kuule, tämäkään Raamatun Saatanaa Jumalaksi.
Ei myöskään tee Luojajuman sanoin ihmisestä saatanan kaltaista perisynnillä, eikä muuta Paavalin lukemaa kirousta Jumalan voimalla tehdyksi tosi Jumalan päälle, eikä saa aikaisesta ylösnousemusta Athanasioksen tunnustuksen mukaan niin, että Jumala todella istuisi taivaassa itsensä vieressä.

Eikä muutta myöskään sitä asiaa, että juutalaisten uhrikulttijumala on Jeesuksen sanoin Saatana ja kaiken valheen isä, ja arkeologisin todistein Baal-jumala, jonka juutalaiset veivät uhrikultti-iljetyksenä Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin, ja huijasivat sen olevan Israelin Jumalan, sekä israelilaista Jeesusta hyväksikäyttäen vielä varastivat israelilaisten identiteetinkin, vaikka juutalaiset olivatkin Benjaminin heimoa, joka todellisuudessa tappoi Raamatun mukaan Israelin heimon.

kyllä toi Jehova on sitkee .
miksi tuppautuu kristilliselle palstalle , - oppeineen . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä muutta myöskään sitä asiaa, että juutalaisten uhrikulttijumala on Jeesuksen sanoin Saatana ja kaiken valheen isä, ja arkeologisin todistein Baal-jumala, jonka juutalaiset veivät uhrikultti-iljetyksenä Israelin Jumalan nimiin laitettuun temppeliin, ja huijasivat sen olevan Israelin Jumalan, sekä israelilaista Jeesusta hyväksikäyttäen vielä varastivat israelilaisten identiteetinkin, vaikka juutalaiset olivatkin Benjaminin heimoa, joka todellisuudessa tappoi Raamatun mukaan Israelin heimon.
Ja kaiken tämän todistaa Raamattu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei myöskään tee Luojajuman sanoin ihmisestä saatanan kaltaista perisynnillä, eikä muuta Paavalin lukemaa kirousta Jumalan voimalla tehdyksi tosi Jumalan päälle, eikä saa aikaisesta ylösnousemusta Athanasioksen tunnustuksen mukaan niin, että Jumala todella istuisi taivaassa itsensä vieressä.
Väit itse olevasi synnitön, ja näin kohdistat huomion muualle!
Onko sinussa muka elävä Jeesus oppaana ja uudesti syntynyt, et osaa kuin syyttää kuin itse se sielunvihollinen ja vääristellä Raamatun sanomaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väit itse olevasi synnitön, ja näin kohdistat huomion muualle!
Onko sinussa muka elävä Jeesus oppaana ja uudesti syntynyt, et osaa kuin syyttää kuin itse se sielunvihollinen ja vääristellä Raamatun sanomaa.jehovalaisuus on eksytys niinkuin on helluntailaisuuskin .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kaiken tämän todistaa Raamattu.
Nyt temppelissä on uhrina kirottuna tosi Jumalana Jeesuksen Kristus nimeen itse Israelin Jumala, joka syödään Baal-jumalan ylipapin teurastettuna uhrilammasateriana Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin Herran kuoleman julistamiseksi.
Temppelissä on Jeesuksen Matteuksen 24 luvun viittaama Danielin kirjan turmion iljetys ja hävityksen kauhistus.
Ja ihan ensimmäisenä saavat nyt juutalaiset etsiä itselleen piilopaikkoja, ja viedä mukanaan kaikki heidän valhetarinaansa uskoneet uskovaiset ja kristitytkin.
Tämäkin on Raamatusta. - Anonyymi

Tämäkin on Raamatusta.onkohan toi Jehova kännissä .

Tämäkin on Raamatusta.Sinne edelle tiedoksi - vaikka päälleni sylkisitte, niin teidän kyykäärmeen sikiöiden lähtölaskenta on jo alkanut. Mitäs petitte ahneuksissanne Jeesuksen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt temppelissä on uhrina kirottuna tosi Jumalana Jeesuksen Kristus nimeen itse Israelin Jumala, joka syödään Baal-jumalan ylipapin teurastettuna uhrilammasateriana Paavalin antamin ehtoollisen asetussanoin Herran kuoleman julistamiseksi.
Temppelissä on Jeesuksen Matteuksen 24 luvun viittaama Danielin kirjan turmion iljetys ja hävityksen kauhistus.
Ja ihan ensimmäisenä saavat nyt juutalaiset etsiä itselleen piilopaikkoja, ja viedä mukanaan kaikki heidän valhetarinaansa uskoneet uskovaiset ja kristitytkin.
Tämäkin on Raamatusta.Täytyy ymmärtää mitä on sanojen tuolla puolen mitä tarkoitetaan. Ja mitä halutaan ilmoittaa.
Jumala on absoluuttisen hyvä. Kaikki on jo valmiina löydettäväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täytyy ymmärtää mitä on sanojen tuolla puolen mitä tarkoitetaan. Ja mitä halutaan ilmoittaa.
Jumala on absoluuttisen hyvä. Kaikki on jo valmiina löydettäväksi.Onko myös absoluuttista hyvää palvoa viatonta ihmistä kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna uhrina tosi Jumala omien pahojen tekojen puolesta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko myös absoluuttista hyvää palvoa viatonta ihmistä kuoliaaksi kidutettuna ja kirottuna uhrina tosi Jumala omien pahojen tekojen puolesta?
Siis palvoa tosi Jumalaa itsen puolesta kirottuna?
- Anonyymi
Soominoita eli soomipoika
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soominoita eli soomipoika
eli sama vainah u-k-i-e nr
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli sama vainah u-k-i-e nr
tuntuu olevan täällä koko ajan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuntuu olevan täällä koko ajan
mutta ei sille voi mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei sille voi mitään
se on tiensä valinnut
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on tiensä valinnut
ja puolensa myös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja puolensa myös
kylläpäs se taas inttää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kylläpäs se taas inttää
siksi se on uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siksi se on uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
on sillä vaan tuska sisällä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
on sillä vaan tuska sisällä
tuskansa selvästi kasvaa
- Anonyymi
kumpa se pääsisi tuskastaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kumpa se pääsisi tuskastaan
mutta ei taida auttaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei taida auttaa
moni pelkää sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moni pelkää sitä
moni säälii sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moni säälii sitä
kukaan ei usko sitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kukaan ei usko sitä
moni nauraa sille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
moni nauraa sille
se aiheuttaa siinä tuskaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se aiheuttaa siinä tuskaa
minua se ei haittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
minua se ei haittaa
lähinnä vaan huvittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lähinnä vaan huvittaa
tanssia se ei taida
- Anonyymi
Kaste ei poista lihan saastaa, vaan kastettava itse pyytää...
1.Piet.3:
21. Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt pelastaa teidätkin kasteena, joka ei ole ruumiin lian poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta
Joh. 20:23; Ap. t. 3:19; Ap. t. 24:16; 1. Tim. 1:19; Hepr. 9:14
{KR lihan saastan. Kasteen merkitys ja tarkoitus toteutuu, kun kastettu henkilö katuvana pyytää hyvää omaatuntoa anteeksiantamuksen kautta Jeesuksen veressä, ottaa sen vastaan evankeliumin päästösanasta ja sitten Jumalan armon avulla kilvoittelee säilyttääkseen loukkaamattoman omantunnon Jumalan ja ihmisten edessä.- Anonyymi
Niin, haluat vielä korostettavan Ilmestyskirjan puhuvaa Pedon kuvaa ja Benjaminin heimon juutalaisia, jotka tappoivat Israelin heimon saadaksern Salomon pojan kuninkaaksi, joiden Jumala on tuo Baal-jumala, VT:n Saatana.
Löytyy Ilmestyskirja luku 13 - pedon merkit ovat kaste ja vihkisormus, ettei kukaan muu voisi ostaa tai myydä kuin ne joilla on tämä juutalaisen Salomon Baal-jumalan merkki.
Jeesushan lupasi ihmeiden tekokyvyn, et tarvitse rahaa ollenkaan, ja kertoi miten puretaan materiasuojaus, jonka Luojajumala teki pahalta tiedolta, ettei saa tuota kykyä haltuun 1.Moos.3:22.
Mitä kaikkea nämä Paholaisen palvojat olisivatkaan tuolla kyvyllä tehneet, ellei sitä olisi heiltä suojattu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, haluat vielä korostettavan Ilmestyskirjan puhuvaa Pedon kuvaa ja Benjaminin heimon juutalaisia, jotka tappoivat Israelin heimon saadaksern Salomon pojan kuninkaaksi, joiden Jumala on tuo Baal-jumala, VT:n Saatana.
Löytyy Ilmestyskirja luku 13 - pedon merkit ovat kaste ja vihkisormus, ettei kukaan muu voisi ostaa tai myydä kuin ne joilla on tämä juutalaisen Salomon Baal-jumalan merkki.
Jeesushan lupasi ihmeiden tekokyvyn, et tarvitse rahaa ollenkaan, ja kertoi miten puretaan materiasuojaus, jonka Luojajumala teki pahalta tiedolta, ettei saa tuota kykyä haltuun 1.Moos.3:22.
Mitä kaikkea nämä Paholaisen palvojat olisivatkaan tuolla kyvyllä tehneet, ellei sitä olisi heiltä suojattu.Edelleen siis kuningas Salomo keräsi tämän ilmestyskirjan VT:ssa puhuvan Pedon kuvan avulla kansalta 666 tallentia kultaa syntikiristyksin mm. lunastusmaksuina lasten hengen säästämisestä.
Sellainen kiva uskovaisten Jumala juutalaisen Paavalin syntiopilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edelleen siis kuningas Salomo keräsi tämän ilmestyskirjan VT:ssa puhuvan Pedon kuvan avulla kansalta 666 tallentia kultaa syntikiristyksin mm. lunastusmaksuina lasten hengen säästämisestä.
Sellainen kiva uskovaisten Jumala juutalaisen Paavalin syntiopilla.Ja vaikka uskovaiset löytäisivät kymmenen hyvää liirumlaarumia ja kaunista lupausta Taamatusta, kun he vain suostuvat palvomaan Jeesusta itsensä puolesta kidutettuna ja uhrattuna Jumalana, se ei muta pahaa tarinaa pyhäksi, joka Raamatun totuudella on suoraan saatanasta - ja kuin Jeesuksen ja Paholaisen tarinasta autiomaasta, kun vaan Jeesus suostuisi kumartamaan tätä - uskovaisilla ei tehnyt heikkoakaan ryhtyä kumartelemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja vaikka uskovaiset löytäisivät kymmenen hyvää liirumlaarumia ja kaunista lupausta Taamatusta, kun he vain suostuvat palvomaan Jeesusta itsensä puolesta kidutettuna ja uhrattuna Jumalana, se ei muta pahaa tarinaa pyhäksi, joka Raamatun totuudella on suoraan saatanasta - ja kuin Jeesuksen ja Paholaisen tarinasta autiomaasta, kun vaan Jeesus suostuisi kumartamaan tätä - uskovaisilla ei tehnyt heikkoakaan ryhtyä kumartelemaan.
<< palvomaan Jeesusta itsensä puolesta kidutettuna ja uhrattuna Jumalana,<<
He saavat sydämeen rauhan kun saavat synnit anteeksi, ja kiittävät Jumalaa.
VT on esika teurastetusta lampaasta, vertauskuvallinen esitystapa ja opetustapa.
Karitsa joka pois ottaa maailman synnit. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<< palvomaan Jeesusta itsensä puolesta kidutettuna ja uhrattuna Jumalana,<<
He saavat sydämeen rauhan kun saavat synnit anteeksi, ja kiittävät Jumalaa.
VT on esika teurastetusta lampaasta, vertauskuvallinen esitystapa ja opetustapa.
Karitsa joka pois ottaa maailman synnit.Niin, mikähän saa sinut kuvittelemaan, että sinä tai joku muu saatte Saatanalta jotakin anteeksi vain siksi, että palvotte tälle viatonta Jeesusta tosi Jumalana kirottuna uhrina?
Tehän myitte vain sielunne Saatanalle ja menette kuoltuanne helvettiin - löytyy Paavalin sanoin 1.Kor.3:13..
Muistutan jälleen sieluttomasta vainajan siunaamisesta FYYSISEEN ylösnousemukseen koko masilman viimmeisenä päivänä, kun kaikki FYYSINEN palaa masilmanpalon liekeissä.
Kuulkaa koko paholaismainen tarina on aivan oikein kirjoitettu myös tunnustuksiin, jotka vastaavat Raamatun tekstiä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mikähän saa sinut kuvittelemaan, että sinä tai joku muu saatte Saatanalta jotakin anteeksi vain siksi, että palvotte tälle viatonta Jeesusta tosi Jumalana kirottuna uhrina?
Tehän myitte vain sielunne Saatanalle ja menette kuoltuanne helvettiin - löytyy Paavalin sanoin 1.Kor.3:13..
Muistutan jälleen sieluttomasta vainajan siunaamisesta FYYSISEEN ylösnousemukseen koko masilman viimmeisenä päivänä, kun kaikki FYYSINEN palaa masilmanpalon liekeissä.
Kuulkaa koko paholaismainen tarina on aivan oikein kirjoitettu myös tunnustuksiin, jotka vastaavat Raamatun tekstiäTuohon hetkeen tunnustuksiin on juuri kirjoitettu se Jeesuksen tuomionluku, kun kiskoo teidät eläviksi juuri maailmanpalon liekkeihin - sai ikään kuin sen viimmeisen sanan sanoa teille kyykäärmeiden sikiöille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohon hetkeen tunnustuksiin on juuri kirjoitettu se Jeesuksen tuomionluku, kun kiskoo teidät eläviksi juuri maailmanpalon liekkeihin - sai ikään kuin sen viimmeisen sanan sanoa teille kyykäärmeiden sikiöille.
Ja koska on kyse koko maailman viimmeisestä päivästä, niin teidän fyysistä, ikuista elämäänne, jota maan alla odotatte, kestää
sen jälkeen maksimissaan 23 tuntia ja 59 minuuttia, jos Jeesus kiskoo teidät haudoista ensimmäisen minuutin aikana. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koska on kyse koko maailman viimmeisestä päivästä, niin teidän fyysistä, ikuista elämäänne, jota maan alla odotatte, kestää
sen jälkeen maksimissaan 23 tuntia ja 59 minuuttia, jos Jeesus kiskoo teidät haudoista ensimmäisen minuutin aikana.noita on katkera
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita on katkera
se on myös vihainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on myös vihainen
katkerakin se on
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
katkerakin se on
en vihaa näkyy katkeruuetna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en vihaa näkyy katkeruuetna
en usko että se on ihan terve
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
en usko että se on ihan terve
siitä ollaan samaa mieltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siitä ollaan samaa mieltä
me myös
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
me myös
u-k-i-e ei ole terve
- Anonyymi
hätä sillä on kova
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
hätä sillä on kova
paniikkinsa vain kasvaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
paniikkinsa vain kasvaa
se ärsjyy siksi
- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
(Tämän kun ymmärtää kaikki on selvää, ihmiselle se on mahdotonta mutta Jumalalle kaikki on mahdollista.)- Anonyymi
Mutta joskus tuntuu siltä, että luterilaisen kirkon opin mukaan alussa oli perisynti, ja kaikki rakentuu sen ympärille.
Sitä yritetään poistaa veden avulla ja muilla tempuilla. Tulokset vaan ovat osoittautuneet kovin huonoiksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta joskus tuntuu siltä, että luterilaisen kirkon opin mukaan alussa oli perisynti, ja kaikki rakentuu sen ympärille.
Sitä yritetään poistaa veden avulla ja muilla tempuilla. Tulokset vaan ovat osoittautuneet kovin huonoiksi.tietääkö helluntailainen edes kuka antoi kastekäskyn !?
sen voi lukea raamatusta , Matt: 28: 19-20 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta joskus tuntuu siltä, että luterilaisen kirkon opin mukaan alussa oli perisynti, ja kaikki rakentuu sen ympärille.
Sitä yritetään poistaa veden avulla ja muilla tempuilla. Tulokset vaan ovat osoittautuneet kovin huonoiksi.Alussa oli Sana ja Sana on vailla syntiä. Helluntailaiset määkivät veden avulla poistetusta synnistä mutta sellaista ei ole olemassakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta joskus tuntuu siltä, että luterilaisen kirkon opin mukaan alussa oli perisynti, ja kaikki rakentuu sen ympärille.
Sitä yritetään poistaa veden avulla ja muilla tempuilla. Tulokset vaan ovat osoittautuneet kovin huonoiksi.sitten et tajua asioista mitään !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alussa oli Sana ja Sana on vailla syntiä. Helluntailaiset määkivät veden avulla poistetusta synnistä mutta sellaista ei ole olemassakaan.
" Helluntailaiset määkivät veden avulla poistetusta synnistä mutta sellaista ei ole olemassakaan."
Hienoa, että sinäkin uskot vihdoinkin, että kastevesi ei oista syntejä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Helluntailaiset määkivät veden avulla poistetusta synnistä mutta sellaista ei ole olemassakaan."
Hienoa, että sinäkin uskot vihdoinkin, että kastevesi ei oista syntejä.Ei poista syntejä mikään vesi eikäp uskokaan poista syntejä.
Kumpa sinäkin tajuaisit lopettaa jankkaamisen syntien poistamisesta - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei poista syntejä mikään vesi eikäp uskokaan poista syntejä.
Kumpa sinäkin tajuaisit lopettaa jankkaamisen syntien poistamisestaKumpa sinäkin uskoisit Jumalan sanaa:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpa sinäkin uskoisit Jumalan sanaa:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."Kunoa sinäkin lopettaisit tuon syntien poistamisesta jankkaamisen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpa sinäkin uskoisit Jumalan sanaa:
Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."kristillinen kaste annetaan : >"Isän ja POJAN ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28
>>"Pyhän Hengen"<< , ei minkä tahansa hengen vaan : > Pyhän Hengen nimeen < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitten et tajua asioista mitään !
no se on kato helluntailainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kristillinen kaste annetaan : >"Isän ja POJAN ja Pyhän Hengen nimeen" Mt: 28
>>"Pyhän Hengen"<< , ei minkä tahansa hengen vaan : > Pyhän Hengen nimeen <Kristuksessa totisesta on syntien anteeksianto!
Synnini poistamisesta ei puhu muut kuin tuo yksi helluntailainen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristuksessa totisesta on syntien anteeksianto!
Synnini poistamisesta ei puhu muut kuin tuo yksi helluntailainenKyllä Raamattu puhuu siitä paljon! Sehän on elinehto taivaaseen pääsemiseksi:
"Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä Raamattu puhuu siitä paljon! Sehän on elinehto taivaaseen pääsemiseksi:
"Ap 10
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta".Raamattu puhuu syntien anteeksiantamisesta paljon. Syntien poistamisesta taas ei puhu muut kuin sinä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu puhuu syntien anteeksiantamisesta paljon. Syntien poistamisesta taas ei puhu muut kuin sinä
Raamattu puhuu siitäkin:
Miika 7
" Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Miika 7:19) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu puhuu siitäkin:
Miika 7
" Hän armahtaa meitä jälleen, polkee maahan meidän pahat tekomme. Kaikki heidän syntinsä sinä heität meren syvyyteen." Miika 7:19)Eipä mainita tuossakaan syntien "poistamista"
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä mainita tuossakaan syntien "poistamista"
Sinun syntejäsikö ei olekkaan poistettu?
Ilmankos intät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinun syntejäsikö ei olekkaan poistettu?
Ilmankos intät.Ei mutta ne on saatu anteeksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mutta ne on saatu anteeksi
Ai sinä kannat niitä siis vielä? Eikö sinun syntejäsi naulittukaan ristin puulle?
Eikö se ole raskasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai sinä kannat niitä siis vielä? Eikö sinun syntejäsi naulittukaan ristin puulle?
Eikö se ole raskasta?En kun ne on saatu anteeksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kun ne on saatu anteeksi
Mutta ei poistettu!
Asia selvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta ei poistettu!
Asia selvä.Hyvä että selvisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En kun ne on saatu anteeksi
raamattu: "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" Apt: 22: 16
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Apostolit kastoivat ensimmäisenä ja sen jälkeen
on uuden testamentin kirjeissä opetusta kasteesta / kasteen saaneille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raamattu: "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" Apt: 22: 16
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Apostolit kastoivat ensimmäisenä ja sen jälkeen
on uuden testamentin kirjeissä opetusta kasteesta / kasteen saaneille.Kyllä, seurakuntalaisille eli kastetuille
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raamattu: "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" Apt: 22: 16
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Apostolit kastoivat ensimmäisenä ja sen jälkeen
on uuden testamentin kirjeissä opetusta kasteesta / kasteen saaneille.Mutta tuo inttäjä haluaa itse kantaa syntejään!
Ei niitä saa pestä pois!
" "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" Apt: 22: 16 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta tuo inttäjä haluaa itse kantaa syntejään!
Ei niitä saa pestä pois!
" "anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi" Apt: 22: 16No on pesty pois eli annettu anteeksi.
Mutta niitä ei ole poistettu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No on pesty pois eli annettu anteeksi.
Mutta niitä ei ole poistettuAhaa?
Vaikka ne on PESTY POIS, niitä ei olekkaan poistettu???
Olikohan pesuaineessa vikaa? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahaa?
Vaikka ne on PESTY POIS, niitä ei olekkaan poistettu???
Olikohan pesuaineessa vikaa?Juuri noin! Ne on pesty pois eli saatu anteeksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri noin! Ne on pesty pois eli saatu anteeksi
Jos ne on pesty pois, niin NE ON POISTETTU!!!!
Mutta voithan sinä yrittää kantaa niitä, kun noin kovasti haluat! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ne on pesty pois, niin NE ON POISTETTU!!!!
Mutta voithan sinä yrittää kantaa niitä, kun noin kovasti haluat!Ei vaan ne on saatu anteeksi!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan ne on saatu anteeksi!
raamattu :
"kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne ANTEEKSISAAMISEKSI "
Apt: 2: 38
raamatussa) Uut.ssa , järjestys on evankeliumit , sen jälkeen alkaa Apt. teot , jossa
kastetaan ja sen jälkeen alkaa opetuskirjeet eri seurakunnille > kasteen saaneille
joissa seurakunnille opetusta myös kasteesta . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
raamattu :
"kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne ANTEEKSISAAMISEKSI "
Apt: 2: 38
raamatussa) Uut.ssa , järjestys on evankeliumit , sen jälkeen alkaa Apt. teot , jossa
kastetaan ja sen jälkeen alkaa opetuskirjeet eri seurakunnille > kasteen saaneille
joissa seurakunnille opetusta myös kasteesta .Tuo on hyvä pointti. Opetuskirjeissä annetaan opetusta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on hyvä pointti. Opetuskirjeissä annetaan opetusta
Noita ei sitä usko
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noita ei sitä usko
mutta se ei uskova olekaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta se ei uskova olekaan
u-k-i-e nr on pedo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
u-k-i-e nr on pedo
u-k-i-e nr haluaa vauvoja
- Anonyymi
Se hirnuu taas
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se hirnuu taas
mutta hirnunta ei auta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta hirnunta ei auta
ei vaikka miten hirnuisi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei vaikka miten hirnuisi
onko se hevnonen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko se hevnonen?
Tai hevonen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai hevonen?
tai aasi tai muuli?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tai aasi tai muuli?
On se notita vaan katkera
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se notita vaan katkera
ratsastaako se aasilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ratsastaako se aasilla?
ei se oli Jeesus
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei se oli Jeesus
mutta noita ei usko siihenkään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta noita ei usko siihenkään
noita ragee oi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita ragee oi
siis oi ja voi
- Anonyymi
voi vaaveja
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
voi vaaveja
niitä noidalla piisaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niitä noidalla piisaa
voi noita kun se kiljuu
- Anonyymi
luulen niin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
luulen niin
kyllä se on vain vihainen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä se on vain vihainen
vika kumpuaa siitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vika kumpuaa siitä
se on helppo havaita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on helppo havaita
tuo on kaikkien mäkemys
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tuo on kaikkien mäkemys
mistä nodian tuska kumpuaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mistä nodian tuska kumpuaa?
kreiaksta se ei tykkää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kreiaksta se ei tykkää
eikä kreikasta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikä kreikasta
mutta ei auta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei auta
markkinoilla se itku
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
markkinoilla se itku
edes rovaniemellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
edes rovaniemellä
ei edes siellä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei edes siellä
missä noita asuu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
missä noita asuu?
linnassa ehkä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
linnassa ehkä
onko sillä palelija siellä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
onko sillä palelija siellä?
sodomiiti voi olla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sodomiiti voi olla
siinä kaksi lastenpiip
- Anonyymi
ja koko aamun se rääkyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja koko aamun se rääkyy
päivästä toiseen näs
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
päivästä toiseen näs
ainako vain?
- Anonyymi
huomenna taas kerran
- Anonyymi
Te olette siis edelleen sitä mieltä, että Luojajumala vehkeili paratiisissa Saatanan kanssa?
- Anonyymi
Tämä on se pahuuden peruspointti kristinuskossa. Ja vain luonnostaan vihattava ihminen voi edes näin ajatella Luojajumalasta..
Psykologinen juttu, koska ihminen mielipiteillään kertoo aina vain itsestään - myös tässäkin tapauksessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä on se pahuuden peruspointti kristinuskossa. Ja vain luonnostaan vihattava ihminen voi edes näin ajatella Luojajumalasta..
Psykologinen juttu, koska ihminen mielipiteillään kertoo aina vain itsestään - myös tässäkin tapauksessa.Ja näin tämän perisynti- ja koko syntiuhrikultin ympärille punottu uskontokokonaisuus edustaa vain pelkkää pahuutta, mistä syystä Raamatun mukaan sen Jumala on pahalla tiedolla Saatana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja näin tämän perisynti- ja koko syntiuhrikultin ympärille punottu uskontokokonaisuus edustaa vain pelkkää pahuutta, mistä syystä Raamatun mukaan sen Jumala on pahalla tiedolla Saatana.
Koko Raamatun punainen lanka liittyy tarinana vain hyvään tietoon ja pahaan tietoon (1.Moos.3:22), ja käytännössä merkitys ei liity mitenkään edes siihen ovatko tarinan henkilöt koskaan eläneet, tai minkälaisia käännöksiä tai kirjoituksia on kirjoiteltu ja kuka ne on kirjoittanut.

Eikä sinun tarvitse uskoa Jumalaan yhtään sen enempää kuin Punahilkkaankaan erottaaksesi tarinan hyvän tiedon ja pahan tiedon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä sinun tarvitse uskoa Jumalaan yhtään sen enempää kuin Punahilkkaankaan erottaaksesi tarinan hyvän tiedon ja pahan tiedon.
Mutta erikoistahan uskontotilanteessa on se, että vain ne väittävät uskovansa Jumalaan, jotka uskovat Raamatun pahaan tietoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta erikoistahan uskontotilanteessa on se, että vain ne väittävät uskovansa Jumalaan, jotka uskovat Raamatun pahaan tietoon.
Ja tähän nyt perustuu se Jeesuksen suuhun kirjoitettu ajatus, että ne jotka luulivat olevansa ensimmäisiä tulevatkin viimmeisiksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tähän nyt perustuu se Jeesuksen suuhun kirjoitettu ajatus, että ne jotka luulivat olevansa ensimmäisiä tulevatkin viimmeisiksi.
Ja tämä vastaavasti paljastaa - kuten tunnustuksistakin näkyy - että miten tarkoitushakuisesti koko tämä kuvio on alunperinkin luotu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä vastaavasti paljastaa - kuten tunnustuksistakin näkyy - että miten tarkoitushakuisesti koko tämä kuvio on alunperinkin luotu.
Siinä taas malliesimerkki, miten harhaoppi syntyy:
"kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne ANTEEKSISAAMISEKSI "
Apt: 2: 38
Kun jättää suurimman osan pois Pietarin saarnasta, niin saa mieleisensä vaikutelman!
Pietarihan vastasi ihmisten kysymykseen: "Mitä meidän tulee tehdä, että pelastuisimme."?
Ja Pietari vastaa: "TEHKÄÄ SIIS PARANNUS"!!!!
Hän noudatti Jeesuksen neuvoa: "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille." Luuk 24 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä taas malliesimerkki, miten harhaoppi syntyy:
"kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne ANTEEKSISAAMISEKSI "
Apt: 2: 38
Kun jättää suurimman osan pois Pietarin saarnasta, niin saa mieleisensä vaikutelman!
Pietarihan vastasi ihmisten kysymykseen: "Mitä meidän tulee tehdä, että pelastuisimme."?
Ja Pietari vastaa: "TEHKÄÄ SIIS PARANNUS"!!!!
Hän noudatti Jeesuksen neuvoa: "Parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava kaikille kansoille." Luuk 24Tehkää parannus ja ottakaa kaste, siinä oli Pietarin ohje. Kumpaakaan ei saa jättää pois
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tehkää parannus ja ottakaa kaste, siinä oli Pietarin ohje. Kumpaakaan ei saa jättää pois
Nimenomaa juuri noin!
Ei Pietari kehoittanut hakemaan vauvoja kastettavaksi! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaa juuri noin!
Ei Pietari kehoittanut hakemaan vauvoja kastettavaksi!kaste Kristukseen ,
"sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu" Apt: 2
"vesi nyt , teidätkin pelastaa - kasteena , joka EI OLE lihan saastan poistamista , vaan
koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton." 1 Piet: 3: 21 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaa juuri noin!
Ei Pietari kehoittanut hakemaan vauvoja kastettavaksi!Eikä siunattavaksi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä siunattavaksi
Totta, ja tuo kohta jatkuu:
Ap 2
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."
Mitenkähän vauvoille annettiin ehtoollista? Tuttipullostako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, ja tuo kohta jatkuu:
Ap 2
"Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa."
Mitenkähän vauvoille annettiin ehtoollista? Tuttipullostako?Ehtoollista annettiin niille jotka täyttivät sen vaatimukset
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehtoollista annettiin niille jotka täyttivät sen vaatimukset
Ei, vaan se annettiin KAIKILLE kastetuille.
Etkö osaa lukea? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei, vaan se annettiin KAIKILLE kastetuille.
Etkö osaa lukea?Kaikille kastetuille jotka täyttivät sen vaatimukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikille kastetuille jotka täyttivät sen vaatimukset.
Etkö tajua lukemaasi?
"Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."
Mitenkähän vauvat pysyivät rukouksessa? Pitikö niitä syöttää välillä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö tajua lukemaasi?
"Ja HE pysyivät apostolien opetuksessa, leivän murtamisessa ja rukouksessa."
Mitenkähän vauvat pysyivät rukouksessa? Pitikö niitä syöttää välillä?Sinulla on tas vauvakuume! Koita pärjätä!
Ja intä intä intä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla on tas vauvakuume! Koita pärjätä!
Ja intä intä intä!Ono sinulla ollut kauan tuo vauvakuume?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ono sinulla ollut kauan tuo vauvakuume?
Kauan! Siksi kirjoitin aamulla
"Mitenkähän vauvoille annettiin ehtoollista? Tuttipullostako?"
"Mitenkähän vauvat pysyivät rukouksessa" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauan! Siksi kirjoitin aamulla
"Mitenkähän vauvoille annettiin ehtoollista? Tuttipullostako?"
"Mitenkähän vauvat pysyivät rukouksessa"Niinpä, taidat olla helluntailainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä, taidat olla helluntailainen.
Niimpä. Taidat olla luterilainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niimpä. Taidat olla luterilainen.
Oikein arvasit. Ja sinä helluntailainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kauan! Siksi kirjoitin aamulla
"Mitenkähän vauvoille annettiin ehtoollista? Tuttipullostako?"
"Mitenkähän vauvat pysyivät rukouksessa"ehtoollista ei anneta kasteessa .
tiedoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ehtoollista ei anneta kasteessa .
tiedoksi.Totta ja KAIKILLE kastetuille annetaan ehtoollista!
Ainakin Raamatun mukaan mutta ei lut kirkossa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta ja KAIKILLE kastetuille annetaan ehtoollista!
Ainakin Raamatun mukaan mutta ei lut kirkossa!Eikä helluntaiseurakunnsassakaan! Nimittäin he erottivat ehtoollisyhteydestään erään joka eli synnissä eivätkä siis jakaneet ehtoollista KAIKILLE kastetuille
Helluntaiseurakunta ei siis ottanut tässä mallia alkuseurakunnasta?! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä helluntaiseurakunnsassakaan! Nimittäin he erottivat ehtoollisyhteydestään erään joka eli synnissä eivätkä siis jakaneet ehtoollista KAIKILLE kastetuille
Helluntaiseurakunta ei siis ottanut tässä mallia alkuseurakunnasta?!Näin alkuseurakunnassakin toimittiin:
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha"!
Eivät nämä langenneet yritäkkään tulla ehtoolliselle, joten heitä ei tarvitse sulkea pois.
Harmittaako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin alkuseurakunnassakin toimittiin:
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha"!
Eivät nämä langenneet yritäkkään tulla ehtoolliselle, joten heitä ei tarvitse sulkea pois.
Harmittaako?Yrittävätkö vauvat tulla ehtoolliselle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin alkuseurakunnassakin toimittiin:
"Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha"!
Eivät nämä langenneet yritäkkään tulla ehtoolliselle, joten heitä ei tarvitse sulkea pois.
Harmittaako?Mutta miksi helluntaiseurakunta siis toimi toisin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta miksi helluntaiseurakunta siis toimi toisin?
Ei helluntaiseurakunnissa vauvat pyri ehtoolliselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta ja KAIKILLE kastetuille annetaan ehtoollista!
Ainakin Raamatun mukaan mutta ei lut kirkossa!tietääkö helluntailainen , että lapset kasvaa ja hyvinkin pian , ja kasteessa annetaan KAIKILLE Pyhä Henki , KOKO ELÄMÄN AJAKSI . (Apt: 2: 38-39)
sen suurempaa lahjaa ei pieni voi saada. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei helluntaiseurakunnissa vauvat pyri ehtoolliselle.
Ei mutta siellä ei jaetakaan ehtoollista kaikille kastetuille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tietääkö helluntailainen , että lapset kasvaa ja hyvinkin pian , ja kasteessa annetaan KAIKILLE Pyhä Henki , KOKO ELÄMÄN AJAKSI . (Apt: 2: 38-39)
sen suurempaa lahjaa ei pieni voi saada.Ja Apt.19 tietää, että opetuslapset eivät olleet koskaan edes kuulleet, että Pyhää henkeä on olemassakaan, koska Jeesus lupasi lähettää totuuden Hengen.
Niinpä Paavali kastoi opetuslapset Pyhällä hengellä Jeesuksen nimeen, joka Jeesuksen nimeen tekeminen Matteus 7 Jeesuksen sanojen mukaan, on laittomuuden tekemistä, näille hän sanoo, että menkää pois, en tunne teitä te laittomuuden tekijät. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tietääkö helluntailainen , että lapset kasvaa ja hyvinkin pian , ja kasteessa annetaan KAIKILLE Pyhä Henki , KOKO ELÄMÄN AJAKSI . (Apt: 2: 38-39)
sen suurempaa lahjaa ei pieni voi saada.Se henkikö auttaa näitä kastettuja isompana jonottamaan Alkon ovilla, tai kesäfestareilla?
On aika erikoinen lahja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se henkikö auttaa näitä kastettuja isompana jonottamaan Alkon ovilla, tai kesäfestareilla?
On aika erikoinen lahja.Onko helluntailaisilla sellainen henki?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko helluntailaisilla sellainen henki?
helluntailaisuus on AA -kerho , niiden uskoontulon peruste on
alkoholista vapautuminen .
huomaahan sen täällä , eihän helluntailainen osaa keskustella KRISTINUSKOSTA , vaan
alkoholi on niiden mieliaihe , > kun eivät MUUSTA TIEDÄ . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
helluntailaisuus on AA -kerho , niiden uskoontulon peruste on
alkoholista vapautuminen .
huomaahan sen täällä , eihän helluntailainen osaa keskustella KRISTINUSKOSTA , vaan
alkoholi on niiden mieliaihe , > kun eivät MUUSTA TIEDÄ . . .Niin on, Sen näkee kyllä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on, Sen näkee kyllä
näkee noidastakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näkee noidastakin
pedonodasta siis
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pedonodasta siis
eli u-k-ie nr
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eli u-k-ie nr
kylkä se juuri
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kylkä se juuri
noita ei usko sanaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
noita ei usko sanaa
se uskoo itseensä ehkä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se uskoo itseensä ehkä
ja paholaiseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ja paholaiseen
sitä se palvoo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä se palvoo
yöt se valvoo
- Anonyymi
- poliittinen perisynti.
joten pitää varoa eu myötäilijöitä,
koska eu on käytännössä erittäin ahne rahansiirto unioni.
https://youtu.be/_Go_xZE_v5Q?si=bs8X_K86ZlRveitc- Anonyymi
EU on perustettu kristilliselle arvomaailmalle - nyt Suomessa on terveyden hoidon leikkaukset menossa, että pystymme maksamaan hiilinielutomahduksen synnin mahdllisesti jopa 8 miljardilla eurolla! Tähän ei yksin kirottu ja teurastettu Jeesus tosi Jumalanakaan riitä, vaan uhreja tarvitaan enemmän.

Mitä tuo liittyy asiaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä tuo liittyy asiaan?
kysy noidalta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kysy noidalta
siltä en kysy mitään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siltä en kysy mitään
se ei osaa keskustella
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se ei osaa keskustella
se on katkeruuden perikuva
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on katkeruuden perikuva
emme usko sitä noitaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
emme usko sitä noitaa
liihottaminen ei auta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liihottaminen ei auta
eikä riehuminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
eikä riehuminen
se vain eiehuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se vain eiehuu
aina se jatkuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aina se jatkuu
ehkä se vois lopettaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ehkä se vois lopettaa
mutta ei se malta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mutta ei se malta
liehottamienn jatkunee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
liehottamienn jatkunee
aamulla ennen ysiä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
aamulla ennen ysiä
lopettaa myös ennen ysiä
- Anonyymi
Onko täällä joku vielä, joka ei tiedä, että Raamatun 'tehkää parannus' on väärä käännös?
Kyse on tieltä kääntymisestä ja mielenmuutoksesta.
Jeesus vastusti juutalaisten syntioppia ja käski tehdä mielenmuutoksen pois koko syntiajattelusta,sanoen Joh.8, että sen opin Jumala on Saatana.
Jeesus käski - päinvastoin - julistaa totuudella ja oikeudenmukaisuudella taivasten valtakunnan tulemista maan päälle, Jumalan valtakunnan ollessa sisällisesti meissä.- Anonyymi
Matteuksen evankeliumin 7. luvussa on kaksi tietä, ja Paavalin tie on se lavea portti 'yksin uskosta', joka vie kadotukseen - Jeesuksen opetus taivasten valtakunnan julistamisesta maan päälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella, niin että kaikilla ihmisillä on hyvä elämä, on se ahdas portti, mikä edellyttää niiden tikkujen nyppimistä vain omista silmistä.

Kristinusko perustuu vain Paavalin oppiin, ja on tie, joka vie kadotukseen.
Jeesuksen julistamaksi käskemällä taivasten valtakunnan evankeliumilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Siihen siihen ei myöskään ole olemassa yhtään uskontoa hyvällä Jumalalla, Jeesuksen opettamalla taivasten valtakunnan isällä, joka Paavalin opissa on Jeesuksen nimeen se teurastettu ja kirottu uhrilammas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko perustuu vain Paavalin oppiin, ja on tie, joka vie kadotukseen.
Jeesuksen julistamaksi käskemällä taivasten valtakunnan evankeliumilla ei ole mitään tekemistä kristinuskon kanssa.
Siihen siihen ei myöskään ole olemassa yhtään uskontoa hyvällä Jumalalla, Jeesuksen opettamalla taivasten valtakunnan isällä, joka Paavalin opissa on Jeesuksen nimeen se teurastettu ja kirottu uhrilammas.Kristinusko Raamatun tekstinä on tällä hetkellä ikään kuin kesken - siitä puuttuu loppu, vaikka puhutaankin Jeesuksen tulemisesta.
Ja ilmestyskirja kertoo ne tapahtumat, kun alkaa sota taivaassa - luku 12 - ja antaa tiedon siitä, kun Paavalin lukema kirous on purettu (ilm.22:3).
Mutta se ei kerro loppua todellisella Jeesuksen uudella tulemisella, miten Raamatun totuus paljastuu, ja kristinusko muuttuukin Jeesuksen uuden tulemisen kautta opetukseksi taivasten valtakunnan tulemisesta maanpäälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella.
Tätä kuvastaa ilmestyskirjan kohta, että 'itkua ei ole enää oleva'.
Muutos ja totuus liittyy todellisiin Luojajumalan sanoihin Raamatun luomiskertomuksesta 1.Moos.3:22 siitä, että miten ihminen tulikin hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi ja koko perisynti olikin vain Paavalin valhetarina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko Raamatun tekstinä on tällä hetkellä ikään kuin kesken - siitä puuttuu loppu, vaikka puhutaankin Jeesuksen tulemisesta.
Ja ilmestyskirja kertoo ne tapahtumat, kun alkaa sota taivaassa - luku 12 - ja antaa tiedon siitä, kun Paavalin lukema kirous on purettu (ilm.22:3).
Mutta se ei kerro loppua todellisella Jeesuksen uudella tulemisella, miten Raamatun totuus paljastuu, ja kristinusko muuttuukin Jeesuksen uuden tulemisen kautta opetukseksi taivasten valtakunnan tulemisesta maanpäälle totuudella ja oikeudenmukaisuudella.
Tätä kuvastaa ilmestyskirjan kohta, että 'itkua ei ole enää oleva'.
Muutos ja totuus liittyy todellisiin Luojajumalan sanoihin Raamatun luomiskertomuksesta 1.Moos.3:22 siitä, että miten ihminen tulikin hyvällä tiedolla ja pahalla tiedolla jumalien kaltaiseksi ja koko perisynti olikin vain Paavalin valhetarina.Kiteytettynä: Raamatussa oleva tarina on vielä keskeneräinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiteytettynä: Raamatussa oleva tarina on vielä keskeneräinen.
Ja tuo Raamatun tarina jatkuu tästä Raamaatun kohdasta - myös Pyhä henki tarina oli Paavalin valetarina (Apt.19) - Jeesus lupasi lähettää totuuden Hengen.
Johanneksen evankeliumi:
"15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
"16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tuo Raamatun tarina jatkuu tästä Raamaatun kohdasta - myös Pyhä henki tarina oli Paavalin valetarina (Apt.19) - Jeesus lupasi lähettää totuuden Hengen.
Johanneksen evankeliumi:
"15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
"16:13 Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa."Ilmankos vauvat todistavat niin ahkerasti, kun ovat saaneet tuon hengen siinä kasteessaan.
Mutta onko se Totuuden henki? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmankos vauvat todistavat niin ahkerasti, kun ovat saaneet tuon hengen siinä kasteessaan.
Mutta onko se Totuuden henki?Taas sillä vauvat mielessä
ei sillä paljon muuta mieleen mahdu - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sillä vauvat mielessä
ei sillä paljon muuta mieleen mahduTuo on se kiimainen lastenraiskajaa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on se kiimainen lastenraiskajaa uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
Totta
Kaikki tietää tuon soomipojan eli soominoidan joka haluaa vauvoja - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta
Kaikki tietää tuon soomipojan eli soominoidan joka haluaa vauvojaHelluntailaisuudessa tuo tuntuu olevan joka päväistä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisuudessa tuo tuntuu olevan joka päväistä
kuinka vauvan otsa saakan tuin niin hekumoimaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilmankos vauvat todistavat niin ahkerasti, kun ovat saaneet tuon hengen siinä kasteessaan.
Mutta onko se Totuuden henki?Ei helluntailaisilla ole totuuden henkeä. Niillä onv vauvahenki
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei helluntailaisilla ole totuuden henkeä. Niillä onv vauvahenki
Niin on!¨
Tässä saman helluntailaisen pedofiilin tekstiä:
"Kyllä luterilainen tietää varmemmin.
Kastetodistuksestahan sen näkee, milloin vesitipat ovat pudonneet vauvan otsalle ja henki tullut papin komennuksella" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin on!¨
Tässä saman helluntailaisen pedofiilin tekstiä:
"Kyllä luterilainen tietää varmemmin.
Kastetodistuksestahan sen näkee, milloin vesitipat ovat pudonneet vauvan otsalle ja henki tullut papin komennuksella"Tuo on helppo tunnistaa, se on uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on helppo tunnistaa, se on uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa
mitenhän se vauva mitenhän se vauva mitenhän se vauva?
Sairas tyyppi toi hellari - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mitenhän se vauva mitenhän se vauva mitenhän se vauva?
Sairas tyyppi toi hellarivauvakuume on sillä valtava
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sillä vauvat mielessä
ei sillä paljon muuta mieleen mahduTäh?
Tarkoitatko, että vauvat eivät olekkaan saaneet Pyhää henkeä siinä vesitiputtelussa`? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vauvakuume on sillä valtava
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee aina vauvoista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee aina vauvoista
Tiputteleeko se eritteitään vauvojen päälle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tiputteleeko se eritteitään vauvojen päälle?
joo se on pedo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo se on pedo
kaikki sen tietää ja ymmärtää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa kitisee aina vauvoista
siis aina ja aina
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas sillä vauvat mielessä
ei sillä paljon muuta mieleen mahduse on tuttua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on tuttua
noita liihottaa aamulla ränne
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se on tuttua
yöt se nykyään nukkuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yöt se nykyään nukkuu
mikä ei yllätä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mikä ei yllätä
ei todellakaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei todellakaan
kukaan ei sitä väitä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kukaan ei sitä väitä
se ragee aamulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
se ragee aamulla
tänäkin aamuna
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tänäkin aamuna
jälleen kerran
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jälleen kerran
lutherin käännös kumosi sen opin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lutherin käännös kumosi sen opin
nyt se vasta raivostuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
nyt se vasta raivostuu
saas nähä mitä tulee
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
saas nähä mitä tulee
ikinä ei voi tietää
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ikinä ei voi tietää
mutta pian näemme
- Anonyymi
Paavalin kirjeisiin se perustuu
- Anonyymi
Ei noita usko niihin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei noita usko niihin
alias errroooorr!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
alias errroooorr!
Harmittaako kolminaisuus noin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harmittaako kolminaisuus noin?
Jumala on kolmiyhteinen
- Anonyymi
Puhutko jehovista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko jehovista?
je ukastajista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
je ukastajista
niitä riittää
- Anonyymi
Hienoa että Paavali antaa opetusta siitä miten synti hänessä asuu
- Anonyymi
Tarkoitatko että luterilaiset uskoo Paavalia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkoitatko että luterilaiset uskoo Paavalia?
No toki Jeesuksen apostolia uskotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No toki Jeesuksen apostolia uskotaan.
Paavali sai oppinsa Jeesukselta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali sai oppinsa Jeesukselta
Niin sai vaikka se ei kaikki miellytä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sai vaikka se ei kaikki miellytä
Varmaan sitten paavali antaa vauvakasteopetusta ihan kirjekaupalla !
Mitenkähän onkin niin onohtunut laittaa ne raamatun sivuille !
Varmaan kasteen erikoistutkija aloittaa pian perusteelliset kaivaukset etsiessään opetuskirjeitä unohtuneita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan sitten paavali antaa vauvakasteopetusta ihan kirjekaupalla !
Mitenkähän onkin niin onohtunut laittaa ne raamatun sivuille !
Varmaan kasteen erikoistutkija aloittaa pian perusteelliset kaivaukset etsiessään opetuskirjeitä unohtuneita.Luterukset ovat ihastuneet vallan siihen kun synti asuu paavalissa, se on niin tukemassa ihan arkieloaan @
On tosi siisti aihe. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Varmaan sitten paavali antaa vauvakasteopetusta ihan kirjekaupalla !
Mitenkähän onkin niin onohtunut laittaa ne raamatun sivuille !
Varmaan kasteen erikoistutkija aloittaa pian perusteelliset kaivaukset etsiessään opetuskirjeitä unohtuneita."Ja kun hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu , pyysi hän meitä sanoen : "JOS
pidätte minua Herraan uskovaisena , niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä."
Apt: 16: 15
ei Lyydia mitään suurta meteliä pitänyt niinkuin helluntailaiset ennen kastettaan ,
on pitkiä "todistuksia" , ikäänkuin raamattu sana vaatisi helluntailaisen todistuksen . . . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paavali sai oppinsa Jeesukselta
Ihan totta, kertoiko itse tosi Jumala Kristus, jonka Paavali määräsi juutalaisuuden vastustamisesta kidutettavaksi kuoliaaksi Jeesuksen nimeen, että jo ollessaan Luojajumalana vehkeili maailmaan perisynnin ja kaiken pahuuden Saatanan kanssa?!
Olette umpihulluja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan totta, kertoiko itse tosi Jumala Kristus, jonka Paavali määräsi juutalaisuuden vastustamisesta kidutettavaksi kuoliaaksi Jeesuksen nimeen, että jo ollessaan Luojajumalana vehkeili maailmaan perisynnin ja kaiken pahuuden Saatanan kanssa?!
Olette umpihulluja.Jehovia siis tarkoitit. Niin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihan totta, kertoiko itse tosi Jumala Kristus, jonka Paavali määräsi juutalaisuuden vastustamisesta kidutettavaksi kuoliaaksi Jeesuksen nimeen, että jo ollessaan Luojajumalana vehkeili maailmaan perisynnin ja kaiken pahuuden Saatanan kanssa?!
Olette umpihulluja.Ei ole tullut mieleenikään edes yhden pisteen vertaa arvostaa ateisteja, jotka päät tutisten vaativat uskovaisia todistamaan Jumalansa olemassa olon. Saman huulluuden toinen ääripää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole tullut mieleenikään edes yhden pisteen vertaa arvostaa ateisteja, jotka päät tutisten vaativat uskovaisia todistamaan Jumalansa olemassa olon. Saman huulluuden toinen ääripää.
Ja nämä kastejänkääjät ovat sitten puhallelleet itselleen jonkinlaiset lasten jollat, joiden varassa kelluvat uima-altaalla kinaamassa jäätelöä syöden. Meitä on joka lähtöön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja nämä kastejänkääjät ovat sitten puhallelleet itselleen jonkinlaiset lasten jollat, joiden varassa kelluvat uima-altaalla kinaamassa jäätelöä syöden. Meitä on joka lähtöön.
Lisäystä - onko teille koskaan tullut mieleen, kun te näitä älyttömyyksiänne tänne kirjoitatte, niin te ette sano sanaakaan Raamatusta, ette uskonnosta tai kristinuskosta, vaan julistatte oman aivotoimintanne tasoa tai pikemminkin sen täydellistä toimimattomuutta?! Kannattaako?

No tämä on Raamatusta:
Ap 18
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja kun hänet ja hänen PERHEKUNTANSA oli kastettu , pyysi hän meitä sanoen : "JOS
pidätte minua Herraan uskovaisena , niin tulkaa minun kotiini ja majailkaa siellä."
Apt: 16: 15
ei Lyydia mitään suurta meteliä pitänyt niinkuin helluntailaiset ennen kastettaan ,
on pitkiä "todistuksia" , ikäänkuin raamattu sana vaatisi helluntailaisen todistuksen . . .Miksi sinä pidät meteliä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä on Raamatusta:
Ap 18
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".Sen yhden kohdan osaat oi että !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen yhden kohdan osaat oi että !
Sitä se täällä jankkaakin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä se täällä jankkaakin
Se ei kai ole väärin käännetty...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei kai ole väärin käännetty...
No sekin vielä :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tämä on Raamatusta:
Ap 18
"Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset".Raamatussa on monta mielenkiintoista kohtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamatussa on monta mielenkiintoista kohtaa
Apt: 8: 37 "Filippus" , on LISÄTTY vasta jälkikäteen v. 500 Jkr kirkolliskokouksessa , - babtistien vaatimuksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apt: 8: 37 "Filippus" , on LISÄTTY vasta jälkikäteen v. 500 Jkr kirkolliskokouksessa , - babtistien vaatimuksesta.
jae , Apt: 8: 37 puuttuu vuonna v. 1938 painetusta raamatusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
jae , Apt: 8: 37 puuttuu vuonna v. 1938 painetusta raamatusta.
Yksi jae voi puuttua mutta ei se toki kokonaisilmoitusta muutu onko tuo yksi jae siellä vai ei.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi jae voi puuttua mutta ei se toki kokonaisilmoitusta muutu onko tuo yksi jae siellä vai ei.
Koko Raamatun tarina todellisuudessa on hyvin surullinen kertomus uskosta, jossa ihminen tarrautuu viimmeiseen oljenkorteen ja sekin lopulta oli vain petosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koko Raamatun tarina todellisuudessa on hyvin surullinen kertomus uskosta, jossa ihminen tarrautuu viimmeiseen oljenkorteen ja sekin lopulta oli vain petosta.
Kun jonakin päivänä uskovat rehellisesti tunnustaisivat, että mitä Raamatussa todellisuudessa lukee - nämä kuvittelemansa harhat - ja päästäisiin puhumaan siitä, että mikä se Raamatun todellinen viesti ihmisille on, ja mitä se käytännössä merkitsee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Apt: 8: 37 "Filippus" , on LISÄTTY vasta jälkikäteen v. 500 Jkr kirkolliskokouksessa , - babtistien vaatimuksesta.
Tuohan on se kastefanaatikkojen vakiofraasi, kun tajuavat, Ap 8:37 kumoaa opin vauvakasteesta. Siinähän omakohtainen usko on ehtona kastettavalle, ja sellaista ei vauvalla ole:
"Filippos sanoi hänelle: »Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.» Hoviherra vastasi: »Minä uskon..."
Siinä ei riitä kummien tai vanhempien usko.
Silloinen raamatunkäännöskomitea ei hyväksynyt jäsenekseen itämaisten kielten professori Aapeli Saarisaloa, koska tämä ei hyväksynyt komitean tarkoitushakuista tulkintaa saada lapsikaste sopimaan Raamattuun.
Toinen väärin käännetty kohta oli tuo, jossa tehdään "kastamalla opetuslasia, vaikka alkuperäisessä tekstissä kastetaan opetuslapsia, eli uskovia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuohan on se kastefanaatikkojen vakiofraasi, kun tajuavat, Ap 8:37 kumoaa opin vauvakasteesta. Siinähän omakohtainen usko on ehtona kastettavalle, ja sellaista ei vauvalla ole:
"Filippos sanoi hänelle: »Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.» Hoviherra vastasi: »Minä uskon..."
Siinä ei riitä kummien tai vanhempien usko.
Silloinen raamatunkäännöskomitea ei hyväksynyt jäsenekseen itämaisten kielten professori Aapeli Saarisaloa, koska tämä ei hyväksynyt komitean tarkoitushakuista tulkintaa saada lapsikaste sopimaan Raamattuun.
Toinen väärin käännetty kohta oli tuo, jossa tehdään "kastamalla opetuslasia, vaikka alkuperäisessä tekstissä kastetaan opetuslapsia, eli uskovia.yhyyy byyääh uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatusa märisee tuskaansa!!!
Ap 8:37 ei kumoa mitään kastetta eikä Raamattu anna kastelkle mitään ehtoja
Alkuperäisessä tekstissä EI KASTETA OPETUSLAPSIOA KOSKA ALKUPERÄISESSÄ TEKSTIÄSS EI OLE KOKO SANAAA!!!
Koko uudestikastajien oppi perustuu siihen että Raamattu olisi väärin käännetty mutta se ei ole! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yhyyy byyääh uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatusa märisee tuskaansa!!!
Ap 8:37 ei kumoa mitään kastetta eikä Raamattu anna kastelkle mitään ehtoja
Alkuperäisessä tekstissä EI KASTETA OPETUSLAPSIOA KOSKA ALKUPERÄISESSÄ TEKSTIÄSS EI OLE KOKO SANAAA!!!
Koko uudestikastajien oppi perustuu siihen että Raamattu olisi väärin käännetty mutta se ei ole!Eikä tuo pelle USKALLA kertoa mistä tuo on käännetty väärin ja mistä käännös on tehty!!
Jos joku kohta on käännetty väärin niin pitäisi tietää että mistä se lon käänetty väärin. Sitä se ei uskalla paljastaa. Uudestikastajien oppi kumoutuu tuon kohdan nojalla - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
yhyyy byyääh uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatusa märisee tuskaansa!!!
Ap 8:37 ei kumoa mitään kastetta eikä Raamattu anna kastelkle mitään ehtoja
Alkuperäisessä tekstissä EI KASTETA OPETUSLAPSIOA KOSKA ALKUPERÄISESSÄ TEKSTIÄSS EI OLE KOKO SANAAA!!!
Koko uudestikastajien oppi perustuu siihen että Raamattu olisi väärin käännetty mutta se ei ole!"Alkuperäisessä tekstissä EI KASTETA OPETUSLAPSIOA KOSKA ALKUPERÄISESSÄ TEKSTIÄSS EI OLE KOKO SANAAA!!!"
Eikä ALKUPERÄISTÄ TEKSTIÄ ole enää olemassakaan, joten turhaan intätte. Olemassa on VAIN KOPIOITA ERI KÄÄNNÖKSISTÄ!
Lähinnä arameasta. latinasta ja kreikasta.
PS. Pitäisiköhän sinun opetella oikeinkirjoitusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Alkuperäisessä tekstissä EI KASTETA OPETUSLAPSIOA KOSKA ALKUPERÄISESSÄ TEKSTIÄSS EI OLE KOKO SANAAA!!!"
Eikä ALKUPERÄISTÄ TEKSTIÄ ole enää olemassakaan, joten turhaan intätte. Olemassa on VAIN KOPIOITA ERI KÄÄNNÖKSISTÄ!
Lähinnä arameasta. latinasta ja kreikasta.
PS. Pitäisiköhän sinun opetella oikeinkirjoitusta.NO KERRO MISTÄ KOPIOISTA TUO ON KÄÄNNEETY VÄÄRIN!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä tuo pelle USKALLA kertoa mistä tuo on käännetty väärin ja mistä käännös on tehty!!
Jos joku kohta on käännetty väärin niin pitäisi tietää että mistä se lon käänetty väärin. Sitä se ei uskalla paljastaa. Uudestikastajien oppi kumoutuu tuon kohdan nojallaNiin se vain kumoutuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
NO KERRO MISTÄ KOPIOISTA TUO ON KÄÄNNEETY VÄÄRIN!!
No vaikka Lutherin käännöksestä, mikä taas oli käännetty latinan kielestä:
" ”Darum gehet hin und lehret alle Völker: Taufet sie auf den Namen des Vaters und des Sohnens und des Heiligen Geistes.” (Menkää siis ja opettakaa kaikkia kansoja: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen)." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No vaikka Lutherin käännöksestä, mikä taas oli käännetty latinan kielestä:
" ”Darum gehet hin und lehret alle Völker: Taufet sie auf den Namen des Vaters und des Sohnens und des Heiligen Geistes.” (Menkää siis ja opettakaa kaikkia kansoja: Kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen)."Hienoa ja tuossa käsketään kastamaan ja opettamaan KAIKKIA KANSOJA!!! "Alle Völker"!!!
Ei ole sanaa opetuslapsi tuossa!
Harmittaako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hienoa ja tuossa käsketään kastamaan ja opettamaan KAIKKIA KANSOJA!!! "Alle Völker"!!!
Ei ole sanaa opetuslapsi tuossa!
Harmittaako?Osasitpa taas OIKAISTA!
Tuossahan sanottiin ENSIN: "Darum gehet hin und lehret alle Völker"!!!!
Jeesushan sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille..."
Mikähän siinä on, että nuo kasteenpalvojat näkevät kaikessa ensin kasteen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osasitpa taas OIKAISTA!
Tuossahan sanottiin ENSIN: "Darum gehet hin und lehret alle Völker"!!!!
Jeesushan sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille..."
Mikähän siinä on, että nuo kasteenpalvojat näkevät kaikessa ensin kasteen?Niin, siinä käskettiin siis kastamaan ja opettamaan kaikkia kansoja
Opetuslapsista ei ole mitään mainitaa vaikka tuo saatananpalvoja kuinka märisee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osasitpa taas OIKAISTA!
Tuossahan sanottiin ENSIN: "Darum gehet hin und lehret alle Völker"!!!!
Jeesushan sanoi: "Menkää kaikkeen maailmaan ja SAARNATKAA evankeliumia kaikille luoduille..."
Mikähän siinä on, että nuo kasteenpalvojat näkevät kaikessa ensin kasteen?Tuossa ei ole sanoja "esin" eikä siinä mainita evankeliumin saarnaamista. Sitäkin Jeesus käski tehdä
Mutta tuossa kohdassa ei ole sanaa opetuslapsi, joten opetuslapsia ei siis ole voitu kastaa ja opettaa. Kaikkia kansoja kylläkin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuossa ei ole sanoja "esin" eikä siinä mainita evankeliumin saarnaamista. Sitäkin Jeesus käski tehdä
Mutta tuossa kohdassa ei ole sanaa opetuslapsi, joten opetuslapsia ei siis ole voitu kastaa ja opettaa. Kaikkia kansoja kylläkinMitenkähän tuo saatananpalvoja selittää tuon? Sen koko oppi perustuu siihen että Jeesus käski kastamaan opetuslapsia mutta Lutherinkään käännöksessä ei ole koko sanaa
Nyt kävi huonosti! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitenkähän tuo saatananpalvoja selittää tuon? Sen koko oppi perustuu siihen että Jeesus käski kastamaan opetuslapsia mutta Lutherinkään käännöksessä ei ole koko sanaa
Nyt kävi huonosti!Miksi se ei vastaa tähän? Pelottaako sitä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi se ei vastaa tähän? Pelottaako sitä?
Pelottaa ja harmittaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelottaa ja harmittaa
voi miten sen tuska taas nostaa päätään
- Anonyymi
Jumalan viha syntiä kohtaan on ehdoton
Kaikki on perisynnin alaisia ja sen poistaminen on Jumalan teko.
Jeesus sovitti synnin meidän puolestamme, mutta näin suuri on Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan:
Joh: 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Jumala ei jätä syntiä rankaisematta siksi tarvittiin sijaiskärsijä. Ja näin taataan oikeudenmukaisuus, synti saa rangaistuksen. Täydellinen yhtälö.
Jumalan viha syntiä kohtaan on ehdoton, - synnin palkka on kuolema.- Anonyymi
Siinä hyvä tiivistys!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siinä hyvä tiivistys!
Juu täysin pistämätön. Mutta Jumala vaatii kyllä jo lisää viattomia uhreja, Jeesuksen piikki meni jo kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu täysin pistämätön. Mutta Jumala vaatii kyllä jo lisää viattomia uhreja, Jeesuksen piikki meni jo kiinni.
Kyllä se yksi uhri riitti
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu täysin pistämätön. Mutta Jumala vaatii kyllä jo lisää viattomia uhreja, Jeesuksen piikki meni jo kiinni.
Omas piikkisi pistit kiinni, - se on valinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Omas piikkisi pistit kiinni, - se on valinta.
Ei mennyt.
Jeesuksen piikkiin saame laittaa uskon kautta KAIKKI pahat tekomme, sillä Hän oli se sovintouhri meidän edestämme:
2. Kor 5
" Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei mennyt.
Jeesuksen piikkiin saame laittaa uskon kautta KAIKKI pahat tekomme, sillä Hän oli se sovintouhri meidän edestämme:
2. Kor 5
" Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."Ellet ota armoa vastaan piikki menee kiinni.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellet ota armoa vastaan piikki menee kiinni.
elikkä , armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.
"Kaikki te , jotka olette Kristukseen kastetut , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
Gal: 3: 27
"ette itsenne kautta - se on Jumalan LAHJA" Ef: 2: 8-9 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
elikkä , armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.
"Kaikki te , jotka olette Kristukseen kastetut , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
Gal: 3: 27
"ette itsenne kautta - se on Jumalan LAHJA" Ef: 2: 8-9Kyllä, se on lahja!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
elikkä , armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.
"Kaikki te , jotka olette Kristukseen kastetut , olette Kristuksen päällenne pukeneet"
Gal: 3: 27
"ette itsenne kautta - se on Jumalan LAHJA" Ef: 2: 8-9Raamattu ei tunne tuollaista harhaa: ", armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.".
Mitä se sellainen armo on, jos sen saaminen riippuu vanhempien ja kummien teoista?
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Tuo tyyppi yrittää taas saada harhaoppiaan sopimaan Raamattuun, kun jättää osan pois tekstistä:
Ef 2
" Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Siis EI TEKOJEN KAUTTA! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei tunne tuollaista harhaa: ", armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.".

Siis EI TEKOJEN KAUTTA!Missä se armo on jos se on riipuuvainen siitä kuuleko joku Jumalan Sanaa??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei tunne tuollaista harhaa: ", armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.".
Mitä se sellainen armo on, jos sen saaminen riippuu vanhempien ja kummien teoista?
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Tuo tyyppi yrittää taas saada harhaoppiaan sopimaan Raamattuun, kun jättää osan pois tekstistä:
Ef 2
" Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Siis EI TEKOJEN KAUTTA!Tuohan on se uudestikastajaj-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa! Se puhuu aina vanhempien ja kummien teoista!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raamattu ei tunne tuollaista harhaa: ", armo saadaan kasteessa LAHJAKSI.".
Mitä se sellainen armo on, jos sen saaminen riippuu vanhempien ja kummien teoista?
Sehän on ARMOTTOMUUTTA!
Tuo tyyppi yrittää taas saada harhaoppiaan sopimaan Raamattuun, kun jättää osan pois tekstistä:
Ef 2
" Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi."
Siis EI TEKOJEN KAUTTA!Kaste ei ole meidän tekomme jossa ansaitaan jotaan vaan kaste on se missä meidät liitetäänm Jeesuksen hankkimaan pelastukseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Missä se armo on jos se on riipuuvainen siitä kuuleko joku Jumalan Sanaa??
Jumalan sanaa voi myös lukea tai Jumalan kutsun voi kokea kauniissa luonnossa jossa näkee Jumalan tekoja.
"Jumala puhuu tavalla ja toisella."
Se vasta armoa onkin eikä siihen tarvita vanhempien tekoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan sanaa voi myös lukea tai Jumalan kutsun voi kokea kauniissa luonnossa jossa näkee Jumalan tekoja.
"Jumala puhuu tavalla ja toisella."
Se vasta armoa onkin eikä siihen tarvita vanhempien tekoja.Mutta jos joku kuule tai lue Sanaa, hän ei voi tuntea Kristusta!
Onko tuo sitä armottomuutta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaste ei ole meidän tekomme jossa ansaitaan jotaan vaan kaste on se missä meidät liitetäänm Jeesuksen hankkimaan pelastukseen.
Siinä hyvä tiivistys kasteesta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta jos joku kuule tai lue Sanaa, hän ei voi tuntea Kristusta!
Onko tuo sitä armottomuutta?Sinähän voit yrittää sitä vesitipan avulla!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voit yrittää sitä vesitipan avulla!
Sinä voi yrittää vesitippojen avulla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän voit yrittää sitä vesitipan avulla!
Hehee, taas u-k-i-e nr jäi tappiolle!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hehee, taas u-k-i-e nr jäi tappiolle!
Siis se noita
- Anonyymi
Uudestikastaja-inttäjä-eksyttäjä näin raamatussa ei vastannut siihen miten Lutherin käännöks lähetysjkäskystä ei sisältänytkään sanaa "opetuslapsi"
Siihenklö noiden oppi nyt kaatui?- Anonyymi
Siiihen se kaatui, ai että!
- Anonyymi
"Siihenklö"!
- Anonyymi
Ei se sanaa ole joten nyt ei auta märinä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siiihen se kaatui, ai että!
Kyllä niitä nyt harmittaa
- Anonyymi
Jos sitä sanaa ei ole niin ei uudestikastajien oppi kumoutuu sen sileän tien.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos sitä sanaa ei ole niin ei uudestikastajien oppi kumoutuu sen sileän tien.
Voi sitä tuskaa kun se huomaa sen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sitä tuskaa kun se huomaa sen!
Siitäkö teidän tuskanne johtuu kun sitä vauvakaste sanaa ei löytynyt edes Lutherin käännöksestä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi sitä tuskaa kun se huomaa sen!
sitä itkettää siis
- Anonyymi
Lähetyskäsky kuulemma on väärin käännetty mutta NYT kuulemma ei enää olekaan vaan se on vain väärin tulkittu! HAHAHAHAAHAH!!
Voi mitä pellen selityksiä!!- Anonyymi
Eihän sitä kukaan usko tai ota vakavasti!
- Anonyymi
Jeesus käskee opetuslapseuttamaan kaikki kansat kastamalla ja opettamalla
- Anonyymi
Pelle mikä pelle!
Ei se auta vaikka olisi millainen uudestikastajainttäjäeksyttäjä kun Raamatun sana on totuus! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelle mikä pelle!
Ei se auta vaikka olisi millainen uudestikastajainttäjäeksyttäjä kun Raamatun sana on totuus!Eikä muuksi muutu!
AAMEN!
Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273553- 412389
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352218Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71987Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431542- 381429
- 1271282
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2591230Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451205- 131189