Nyt on henkseleitä paukuteltu riittävästi ennen kauden alkua ja yksi floppi nähty porvoolaisittain toteutettuna. But ei ollut valmis kauteen, pelkkää kuraa oli tarjolla, ei jaksanut/pystynyt loppuun asti katsomaan.
Gwinner oli aivan suossa, Seppänen kaksi kiinniottoa 25y ja heittojen toteutus oli SURKEAA. Viime vuoden lopun rullaavasta tatsista ei ollut mitään jäljellä. Juoksun netto eteneminen 77y ja koko pelin paukutetaan siihen krokotiilin vahvimpaan osa- alueeseen, kun siellä olisi ollut heittämällä siivuja otettavissa vaikka kuinka ja paljon.
Krokojen endin annettiin yksin repiä pelit hajalle downi toisensa perään. Valmennus voi ottaa kontolleen suurimman osan nähdystä pelleilystä. Ei järjen hiventä koko touhussa.
But juoksupuolustus saa kohtuullisen hyvän arvosanan, muuten takakenttä oli aivan kohmeessa ja jäätävää sekoilua ( tosin Arrambide osaa heittää ja vihreen pelit oli toteutettu kauden avaukseksi melko hyvin).
Nyt on kyllä kurssi käännettävä varsinkin hyökkäyksen osalta nopeasti ja Ambrokin polttaa kyllä tuon näköistä takakenttä yhteentoimimattomuutta melko kovalla kädellä.
Nyt on kyllä unihiekat ja luulotaudit karistettava vastustajille tai juhanuksen jälkeen voi keskittyä pelkästään Grillaukseen.
JVM
Cro-But 17.5
Anonyymi-ap
0
323
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5853879Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382801
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662759Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192144- 322091
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291865
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171810Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471759