Riesojen riesa

Eli ensimmäinen hyttynen ilmaantui tänään.
Kostoksi tein pääskysille taas hyvän kurakon.
16193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen kyllä tykännyt sinusta .. mutta nyt ihastuin.
Teit kurakon pääskyille. Kiitos.
Vielä kun päästät ilmoille höyheniä, niin olen ihan myyty.

Rakastan pääskyjä.

Äänestä
  • Aloittaja

    Pihalla on höyheniä jo valmiiksi, sillä täällä on paljon lintuja.
    Toisinaan kerään niistä suurimpia ja hienoimpia talteen.
    Pari vuotta sitten löysin kurkien karistamia suuria siivenkärkisulkia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    buddy-love kirjoitti:

    Pihalla on höyheniä jo valmiiksi, sillä täällä on paljon lintuja.
    Toisinaan kerään niistä suurimpia ja hienoimpia talteen.
    Pari vuotta sitten löysin kurkien karistamia suuria siivenkärkisulkia.

    (ja untuvia on satunnaisesti samassa paikassa hujan hajan, sillä täällä on myös haukkoja ja kyyhkysiä)

    Äänestä

  • Aloittaja

    Autotallin ovi oli tänään auki ja kun menin siitä sisään, niin pääskynen huitasi ohitseni ja siipi osui hiuksiini. Ei se edes pelästynyt, sillä ne ovat tottuneet meihin. Pidän kuitenkin nyt sen oven kiinni, sillä niiden ei pitäisi asua sillä puolella, sillä sotkevat kuitenkin jonkin verran. Verstaan puolella ovi on auki ja siellä on ihan hyviä pesäpaikkoja ja paria jo korjataankin kuntoon.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Oih. Ja voih.

    Harva haluaa enää huolehtia pääskyistä. Moni pitää niitä tuholaisina ja pyrkii hävittämään mahdollisuuden niiden pesimiseen. Mikä on harmi.

    Kesä ja pääskyt on yksi ja sama asia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pikku-pirpana kirjoitti:

    Oih. Ja voih.

    Harva haluaa enää huolehtia pääskyistä. Moni pitää niitä tuholaisina ja pyrkii hävittämään mahdollisuuden niiden pesimiseen. Mikä on harmi.

    Kesä ja pääskyt on yksi ja sama asia.

    Syövät hyttysiä vähemmäksi ja pitävät pihlajanmarjakoit poissa omenien kimpusta.
    Vain hölmöt eivät tajua niiden olevan erittäin hyödyllisiä kavereita.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Syövät hyttysiä vähemmäksi ja pitävät pihlajanmarjakoit poissa omenien kimpusta.
    Vain hölmöt eivät tajua niiden olevan erittäin hyödyllisiä kavereita.

    Samaa mieltä. Hyödyllisiä ovat.

    Naapuritaloyhtiön räystäiden alla pesivät ennen ja nautin vuosia niiden seurailusta. Pari vuotta sitten tukkivat räystäät etteivät pääskyt voi pesiä siellä enään.

    Tulin hyvin surulliseksi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Pikku-pirpana kirjoitti:

    Samaa mieltä. Hyödyllisiä ovat.

    Naapuritaloyhtiön räystäiden alla pesivät ennen ja nautin vuosia niiden seurailusta. Pari vuotta sitten tukkivat räystäät etteivät pääskyt voi pesiä siellä enään.

    Tulin hyvin surulliseksi.

    Typeriä ihmisiä ja taloyhtiöissä niitä on päättämässä hämmästyttävän usein.

    Äänestä

Pihalla oli pähkinäkuppi, jossa talitiaiset kävivät hyvässä sovussa poimimassa pähkinöitä mukaansa.

Sitten tuli paksumpi tiainen, joka omi kupin itselleen. Se kävi heti lajitoverin kimppuun, jos se lähestyi kuppia.

En voinut katsella tuollaista laitaoikeistolaista menoa ja lopetin ruokinnan.

Äänestä

Pääskyt ei muuten ihan pikkurskennuksiin tykästy, jos ei ole sopivaa rauhaa siellä.

Poika huomasi, että lähimännyn pönttöä kävi joku tirppa katselemassa... toivottavasti se ei diggaa sit pahaa, jos vingutan tilhiä vielä jonkun tovin siinä huudeilla...😁

Muutamat itikat oon jo tavannut, mutta metsikössä oli jotain pikkuöttiäisiä, jotka koetti tunkea jokaiseen ruumiinaukkoon... ei paljoa saanut huilittua, kun tulivat siihen pärräämään...

Hitto kun kieltivät sen Ddt;een....😂

Äänestä
  • Aloittaja

    Jos pidän parvekkeen ovea auki, niin näihin aikoihin pääskyset tulevat kyläilemään huoneeseeni. Usein lentävät pari kierrosta kattolampun ympäri ja joskus jäävät lepäämään oven tai kirjahyllyn päälle.
    On täällä ollut kerran lepakkokin kattolistan päällä piilossa ja pari kertaa orava, mutta ne eivät ole seurallisia sillä tavallla kuin pääskyset ovat.

    Sä asustat selkeesti jossain vanhassa koulurakennuksessa? 😃

    Äänestä

  • Aloittaja

    Disseisback kirjoitti:

    Sä asustat selkeesti jossain vanhassa koulurakennuksessa? 😃

    Ei ole koulu ollut koskaan, mutta pihaan eksyneiden mielestä tämä näyttää julkiselta rakennukselta.

    Äänestä

  • buddy-love kirjoitti:

    Ei ole koulu ollut koskaan, mutta pihaan eksyneiden mielestä tämä näyttää julkiselta rakennukselta.

    Joo... eli iso... pääskyt tykkää isoista rakennuksista.

    Maalla navetat kelpaa.

    Täällä kaupungissa vanhat kerrostalot on poikaa...

    Se haarapääskyn kujerrus on kyllä huippu... selkeä kesämeininki tulee siitä. 😃

    Äänestä

  • Disseisback kirjoitti:

    Joo... eli iso... pääskyt tykkää isoista rakennuksista.

    Maalla navetat kelpaa.

    Täällä kaupungissa vanhat kerrostalot on poikaa...

    Se haarapääskyn kujerrus on kyllä huippu... selkeä kesämeininki tulee siitä. 😃

    Tsirp, tsirp....kurrrrrr....😍

    Äänestä

  • Aloittaja

    Disseisback kirjoitti:

    Tsirp, tsirp....kurrrrrr....😍

    Helsingissä naapuritalon räystäiden alla asuu tervapääskyjä.
    On niitä täälläkin, mutta näen niitä lähinnä muutaman kilometrin päässä eräällä suurella aukiolla.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta

buddy-love kirjoitti:

Eli ensimmäinen hyttynen ilmaantui tänään.
Kostoksi tein pääskysille taas hyvän kurakon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu