Aloin vaan miettiä sitä, että jos ihminen syntyy ja kasvaa meidän näkökulmastamme traumaattisissa olosuhteissa, kuten esimerkiksi sotatoimialueella tai äärimmäisessä köyhyydessä ja niukkuudessa niin kokeeko tällaiseen ympäristöön varttunut ihminen ympäröivää olosuhdetta traumaattiseksi vai pitääkö hän tilannetta normaalina?
Toki, jos on kasvanut maailmassa, jossa ei ole meidän vinkkelistämme katsoen kriisejä niin meillehän tilanne olisi traumaattinen, mutta henkilölle, jolla on sopeuma tilanteeseen, tilanne voi olla toinen.
Vai onko ihmisellä jokin synnynnäinen taipumus tilanteesta riippumatta kokea samankaltaiset tapahtumia traumaattisina vaikka ei olisikaan koskaan "parempaa elämää" kokenut? Eli traumatisoituuko esimerkiksi kehitysmaan slummissa kasvanut lapsi oloistaan vaikka hänellä ei olekaan tietoista käsitystä siitä kuinka paljon parempi elintaso jossain hyvinvointivaltiossa voisi olla? Hypoteesini on, että ei traumatisoidu vaan ihminen olosuhteiden muovaamana kokee jopa epäinhimillisen kurjat olosuhteet kotoisiksi, jos vain on koko ikänsä sellaisissa elämäänsä viettänyt. Sen sijaan, jos on tottunut elämään ja kasvamaan pumpulissa, pienikin heilahdus tai epävakaus elämässä aiheuttaa mielenterveydellisen kriisin!
Toki, jos on kasvanut maailmassa, jossa ei ole meidän vinkkelistämme katsoen kriisejä niin meillehän tilanne olisi traumaattinen, mutta henkilölle, jolla on sopeuma tilanteeseen, tilanne voi olla toinen.
Vai onko ihmisellä jokin synnynnäinen taipumus tilanteesta riippumatta kokea samankaltaiset tapahtumia traumaattisina vaikka ei olisikaan koskaan "parempaa elämää" kokenut? Eli traumatisoituuko esimerkiksi kehitysmaan slummissa kasvanut lapsi oloistaan vaikka hänellä ei olekaan tietoista käsitystä siitä kuinka paljon parempi elintaso jossain hyvinvointivaltiossa voisi olla? Hypoteesini on, että ei traumatisoidu vaan ihminen olosuhteiden muovaamana kokee jopa epäinhimillisen kurjat olosuhteet kotoisiksi, jos vain on koko ikänsä sellaisissa elämäänsä viettänyt. Sen sijaan, jos on tottunut elämään ja kasvamaan pumpulissa, pienikin heilahdus tai epävakaus elämässä aiheuttaa mielenterveydellisen kriisin!
Vastaukset 26
Vanhimmat
Voi traumatisoitua edes ymmärtämättä traumatisoituneensa, jolloin trauma näyttäytyy myös normaalina ja traumaattinen käytöskin koetaan normaaliksi. Tullaa niin sanotusti sokeiksi traumattiselle elämälle ja käytökselle.
En tiedä osasinko selittää ymmärrettävästi. Mutta yritin, nyt meen nukkumasn. Aamulla on kyettävä mummoni hautajaisiin. Öitä. 💤
Kaikki Maslowin tarpeiden vastainen "traumatisoi" eli siirtää puolustusvalmiutta tarpeiden vastaisen uhan suuntaan.
Kaikki vaikea kokemus jää muistiin, jatkuva nälkä, pelko, hätä.
Ihminen muovautuu olosuhteisiin nähden, joskaan tämä ei poista meille sisäisesti ohjelmoituja tunteita kuten hengissä pysyminen, ja siihen liittyvät teot ja tunteiden säätely. Ehkä tuo tunteiden säätely on se mikä eroaa, vaikka se ei välttämättä ole yhtään sen parempi sotaa kokeneella Ahmedilla joka pieksee vantaalaisten naisensa koska nainen katsoi ohimennen muita miehiä. Mistä päästään siihen että jotkut vaan ovat heikompia kuin toiset, lapsille annan myötätuntoni aikuisille sitten harvemmin.
Kyllä traumoja minusta voi tulla, vaikka eläisi maassa, missä ne on arkipäivää.
Nd. Kolmannet maat kärsivätkin jatkuvasta traumasta, mikä yleensä johtuu patriarkaattisesta hallinnosta. Naiset ja lapset on alisteisessa asemassa. Pojista kasvatetaan samanlaisia kuin esi-isistäkin ja maa kyntää köyhyydessä, sekä kurjuudessa. Uskonnot yleensä saavat sen aikaan.
Afganistanin touhu on juurikin tätä esimerkiksi. Sinne koetettiin saada naisille oikeuksia, sekä koulutusta, mutta terroristinen miessakki otti väkivalloin vallan.
Totta on se, että pumpulissa kasvaneet kokevat suuremman järkytyksen pienestäkin muutooksesta kuin ne, jotka ovat kovia kokeneet ja niistä selvinneet. Oleellista on se, että kovat kokemukset tulevat "tipoittain" läpi elämän kuin siedättyshoito, jolloin niihin muodostuu sopeuma. Pumpulissa kasvaminen kuvastaa taas stereotyypisesti länsimaista hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa jokaiseen ongelmaan on löytynyt "turvaverkko" ja kun ( ja jos) yksikin turvaverkko poistetaan, alkaa näin rankasti yleistäen välitön itkupotkuraivari (eikö kukaan ajattele pieniä lapsia?). Joukossa on toki yksilöitä ja erilaisia elämäntarinoita, joten suoraan asia ei kuitenkaan ole noin yksioikeinen periaatetta lukuunottamatta. Tästä syystä meiläkin raportoidaan jatkuvasti lasten ja nuorten lisääntyvistä mielenterveysongelmista. Syyt vaihtelevat, mutta periaate on sama; he ovat heikkoja, pumpulissa kasvaneita, eivät kestä vastoinkäymisten tai olosuhteiden muutosten, turvaverkkojen puutosten aiheuttamaa stressikuormaa, eivätkä osaa reagoida tilanteisiin muuta kuin ahdistumalla ja hakeutumalla psykiatrille. Ehkä tämä on jonkinlainen osoitus nykyjärjestelmän (hyvinvointimallin) kääntöpuolena syntyneestä rappiosta, jossa heikot sortuvat edelleen elon tiellä vaikka meillä onkin nykyään ajatus, että kaikki tulee pelastaa keinolla millä hyvänsä ja kustannuksia säästämättä, jotta minkäänlaista geneettistä tai evolutiivista kehitystä ei vahingossakaan pääsisi tapahtumaan. Nykyajassa valintakriteerit ovatkin tosin toiset, joten sikäli kyllä kehitys jatkuu, mutta mihin suuntaan?
Tietyt mielenterveysongelmat ja anoreksiat ovat myös vain kehittyneiden maiden ongelmia.
"traumaattisissa olosuhteissa"
Voi pyhä estrogeenivaje.
Olen pitkälle samaa mieltä, että traumaattisista olosuhteista tulee normi ja ihminen sopeutuu. Varsinkin lapset jotka eivät tiedä muusta.
Heillä kun ei ole vertailupohjaa.
Ja tämä tulee nyt osittain kokemuspohjaisena. Moni hämmästelee elämääni jos viitsin siitä avautua. Minulle on suotu trauma jos toinenkin tässä elämässä ja olen selvinnyt niistä jotenkuten ehjon nahoin.
Johtunee juurikin siitä, että pahin traumaattisin tapahtuma oli lapsuudessani. Ja se vaan lakaistiin maton alle. Näimpä opin selviytymään yksin ja omin neuvoin. Itsenäisesti.
Mikä loi vahvan mentaliteetin selviytyä elämässä eteenpäin vaikeuksista huolimatta. Ja se kantaa yhä.
Pahimmat valittajat ovat juurikin noita pumpulissa kasvaneita yksilöitä, joille pieninkin takaisku elämässä on valtava vuori kiivettäväksi.
Ongelma heissä on se, että he heittävät hanskat tiskiin jo ennen alkumetrejä ja alkavat valittamaan kiipeämisen määrästä, kun vastoinkäymisiin tottuneet ryhtyvät mukisematta kiipeämään.
Ovat mielestäni vain laiskoja.
Mä oon loppujen lopuksi aikalailla pumpulissa kasvanut....🤔
Mutta en mä silti marise jostain kuin pikkusen aikaa ja sitten vaan koetan keksiä keinot, millä sen jonkun saa taas toimimaan ja paremmaks.
Ehkä se kuitenkin on kyse henkilökohtaisesta luonteesta...osa vaan tykkää heittäytyä uhriksi, oli ympäristö mikä vaan...
Se on siinä, että toiset ovat tieheässä kasvaneita tiukkasyisiä kuusia ja toiset nopeasti kasvaneita valon lapsosia koivuja isoine, heikkoine vuosirenkaineen. Mutta yhdessä olemme metsä ja yksinämme vain puita, jotka myrskyissä kaatuvat!
Niin. Tuotakin ajattelin kyllä. Sä tosiaan olet pumpulissa kasvanut, mutta sinusta ei kuunaan voisi sanoa että laiska.
Et ole marisija märehtijä .. ainakaan minun mielestäni. Olet hyvinkin tomera ja jämäkkä tarttumaan vuoriin.
Luonteella on hyvin suuri merkitys asiaan. Siinä olet ehdottomasti oikeassa. Sinä perit itsepintaisuutesi ymmärtääkseni isältäsi. Tomeruus ja asioihin tarttuminen on se avainsana.
En vertaisi sinua lainkaan tuohon ylläolevaan kuvaukseeni. Sanoisin sinua poikkeustapaukseksi. Koskien tuota pumpulissa elämistä.
Tähän kommentoin sivusta.. koivulla taasen on vahvat juuret ja se on se kuusi joka todennäköisimmin myrskyssä kaatuu.
Oikeastaan ennemmin perin sen ehkä äitiltä, tai sitten opin sen mutkan kautta isovanhemmilta ja ukilta. 🤔
Iskä oli marttyyriluonne. Mutsi sellainen talousihminen ja maadoittaja.
Siskosta on nyt vanhemmiten tullut aikamoinen marisija. 🤔
Mutsikin alkaa olla seniili ja siitäkin tullut sellainen kiukkuileva nössö... aiemmin se ei korvaansa lotkauttanut, vaan teki mitä teki ja oli lupsakka. Mutta suotakoot hälle vanhuuden kiukku. 😁
Luonne voi olla osasyy, mutta toisaalta on sillä tiedollakin merkitys. Luonne ehkä tekee uteliaaksi jne. Mun ne kaksi mottoa kertoo hyvin, miten mun ajatus toimii... 1. Kaikkeen on aina syy. 2. Kaiken pitää voida toimia. 😁
Enkä tiedä onko noi mitään mottoja edes, vaan jokseenkin luonnon faktoja. 😁
Kuuseen ja mäntyyn saa vaon kynnellä painamalla, koivuun ei kynsi uppoa. 😬
Ai niin.. se menikin noin. Muistin väärin. Se olikin sun ukkisi joka oli ihan niinkuin sä nykyään.
Niin .. se katkeaa, ei kaadu.
Niin, tai hän on ollut mun idoli.
Oli muuten uraauurtaja tasa-arvoisuudessa. Touhus halkohommista tiskaamiseen, kastikkeenteosta lumenkolaukseen. Ei yhtään kärsinyt mieheys siitä, tekikö "akkojen" hommia. 😁
Ja oikeasti jos on syntynyt 1900-luvun alkupuolella, silloin sukupuoliset roolit oli selkeät, mutta ukkipa ei niistä välitellyt. 😁
Se oli vimisen päälle "kova jätkä"! 💪😀
Naapurin ukot veti viinaa ja mätki vaimojaan turpiin sodan jälkeen ja kun lehmät oli laitettu autoon...makasivat passattavina ja marisivat ties mistä... mutta ei mun ukki. 😊
Liian suuri pähkinä nielaistavaksi, mutta kerro mikä on ajan alku? Ja mitä oli ennen kuin aika alkoi?
Yhtä asiaa en ymmärrä miksi ihmiset keräävät jotain romuja mitä tuo Huutokauppakeisarin Marttikin rakentaa... romuista tekee lisää romuja..
on kerrassaan huvittavia jotkin nuo nellixin sarjat tämäkin oli hauska Bodkin... pommi räjähtää ja tulee sade: pieniä ankeriaita sataa tavaalta sitten paljon..
Saa mieskin olla eri mieltä eteenpäin mennen https://youtu.be/zQQjv9Et9m8?si=fEMW6j5loNGace0k
Bingo!
Kannattaa aina tarkistaa farkuistakin että ei vain lue LEVIS Made In Mexico.
Pitää lukea Made in U.S.A.
Kyllä noi lapset on saanu kärsiä kautta aikain. Se oli jo teollistumisen alkuaikoina. Vanhemmat joutu tekeen töitä aamusta iltaan ja sen ajan mitä olivat kotona niin olivat todella väsyneitä. Tuli sellanen joutilaiden lasten ongelma. Englannissakaan ei edes harkittu työn keventämistä, vaan perustettiin kaikenlaisia "rääsyläiskouluja", jotka eivät olleet varsinaisia kouluja vaan enemmänkin säilyttävää opetusta kuten jatkoluokat suomessa. Suomessakin oli vastaavia ongelmia, kuten kerjäävät sotilaiden "äpärät" suomen sodan jälkeen. Ja kaupunkien poikajoukot vuosisadan vaihteessa. Oppivelvollisuushan tuli vasta 1921 suomeen, eli aikalailla myöhään.
Kurjissa oloissa, kuten juurikin sodassa, pakolaisleireillä ja köyhyydessä ihminen traumatisoituu aivan väkisin. Jatkuvassa kriisitilanteessa ihminen yrittää kuitenkin vain selviytyä, muuta vaihtoehtoa ole kuin kuolema.
"kokee jopa epäinhimillisen kurjat olosuhteet kotoisiksi, jos vain on koko ikänsä sellaisissa elämäänsä viettänyt. "
Aika yltiöpäisen romanttisesti ajateltu. Mietipä nyt tarkemmin miten kodikkaaksi lapsi olonsa kokee, kun nähnyt äitinsä raiskauksen ja tai koko perheensä/naapureiden/kyläläisten murhaamisen. Mitä ajattelee "lapsiperheiden" "pää", jotka voivat olla kymmenvuotiaita ja yrittävät elättää pikkusisaruksiaan pienessä savimajassa. jossa ei ole mitään paitsi kärpäsiä. Tai aaltopahvikorttelissa, missä vain rikolliset "pitävät seuraa" eli yrittävät hyötyä lapsista mahdollisimman tehokkaasti.
- Sheena
Muistan nähneeni dokumentin, jossa orpokotiin ja huonoihin oloihin hylätty pienokainen oli vaipunut katatoniaa muistuttavaan tilaan, kuin odottamaan kuolemaa välinpitämättömästi. Tarve inhimilliseen kohteluun ja välittämiseen on oltava osa sisäsyntyistä tarvetta. Kaiken muun osuus ei ole niin varmaa. Lapsi osaa kuitenkin pelätä jo pienenä vanhempiensa menettämistä ja pohtia kuolemaa omalla tavallaan, kun oppii ajattelemaan.
🐾