Tutkijat löysivät planeetan, joka teoriassa voisi sopia ihmiskunnalle...

Anonyymi-ap

"Planeetan kokoa on verrattu omaan planeettaamme ja Venukseen. Tutkijat eivät ole ole varmoja onko löydetyllä planeetalla vettä tai minkäänlaista ilmakehää.

Joka tapauksessa yhtä hyvin maapallon oloja olevaa planeettaa ei koskaan ole löydetty tätä lähempää. Se antaa esimerkiksi planeettojen kehitystä ja elinkaarta koskeville tutkimukselle uusia mahdollisuuksia.

Muuttoa Gliese 12 b:lle ei kannata havitella nykyteknologialla, sillä planeetalle on matkaa noin 40 valovuotta.

CNN:n haastatteleman tutkijan mukaan nopeimmilla nykyisillä avaruusaluksilla matkaan menisi 225 000 vuotta." -IS-

Vaikka kohde olisi 4vv etäisyydellä menisi sinne avaruusaluksella 30 000v. Olemme todellakin maan asukkaita eikä täältä karata minnekkään!
100v ja alus olisi viimeistään loppu rakenteeltaan sekä ydinvoimalaitokseltaan eikä avaruudessa ole myynnissä uusia aluksia...

Arvioin "uutista" siten, että tukijoiden on tilin eteen tehtävä "löytöjä" jotta rahoitus jatkuu kohti niitä "uusia mahdollisuuksia"...
"Löydot" on käytännössä tarpeettomia ja keksittyjä, koska etäisyydet estää todellisuuden tarkistamiset eikä sillä ole lopulta mitään väliäkään, kunhan tili tulee kun puuhastellaan.

19

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Rahoituksen jatkuminen" on mielestäni kyyninen tapa ajatella asiaa. Toki tärkeää myös ainakin pikkunippeleissä eikä siksi täysin väärin sanottu. Todellinen motiivi on kuitenkin usein toinen. Näin haluan ainakin itse uskoa. Löytäminen ja löytyminen, merkityksien ja tarkoituksien selvittäminen, elämä itsessään. On paljon hienoja asioita, joita tutkitaan.

      Asian saa toki linkitettyä suurempaan kontekstiin halutessaan. Syyttelin kyynisyydestä, mutta en ole itse sen parempi. Raha on huono motivaattori. On paljon esimerkkejä, joissa uskomattomaan suoritukseen ei ole mennyt rahaa ollenkaan. Voin halutessa laittaa jotain esimerkkejä mihin viittaan. Raha liittyy enimmäkseen omistamiseen tai omistajuuden vaihtamiseen, monestikin siten, että osapuoli on saanut omistusoikeuden johonkin ja ilmoittaa olevansa halukas luopumaan jotain tiettyä rahasummaa vasten, jolle hän on ehkä miettinyt jo etukäteen jatkotarkoituksia. Vaikka oman rajallisen elämän pituuden käyttäminen johonkin toiselle tärkeään asiaan, rahaa vastaan.

      On mahdollista, että eteen tulee tilanteita jossa yhteiskunta tai ihmiskunta joutuu miettimään mikä on rahan merkitys ihmistä tai elämää suuremmissa asioissa. Mikä on yhteiskunnan omaisuutta onko ollenkaan sellaista, mikä on ihmiskunnan omaisuus ja onko ollenkaan sellaista. Onko kaikki omistajuus jo jaettu, vallattu, otettu. Miten sellaisia saa käyttöön, jos tarve ilmenee.

      Jos tarkoitus olisi rakentaa vaikkapa sitten avaruusalus, jolla ihmiskunnan olisi tarkoitus matkustaa vaikka mainitulle planeetalle jatkamaan elämää siellä, millä tavalla ja mistä rahoista tai omistuksista se olisi tarkoitus valmistaa? Varsinkin, jos vaikka osa ihmiskunnasta lähtee ja toinen osa jää. Viekö hanke kaiken mitä maapallo pystyy tarjoamaan ja tuottamaan, mikä oikeus lähtijöillä on "käyttää kaikki" ja jättää loput "ilman mitään". Onko tarkoitus ehkä ostaa paikalleen jäävältä osapuolelta, ja mitä se toinen osapuoli sillä kaikella rahalla tekee, jos sitä vastaavaa omistettavaa ei ole enää jäljellä. Lähteekö rahoitukseen tarvittavat lainat lähtijöiden mukaan vai jääkö maahan, ja mitä merkitystä silläkään sitten loppujen lopuksi on, miten ja mistä omistuksista laina suoritetaan takaisin.

      Toisaalta hintalappu, määrittelemällä tarvittavalle työlle hinta vaikka 100 euroa tunti per tekijä, tällaisissa jättihankkeissa edelleen mietin, että miksi tai onko välttämätöntä. Todennäköisesti tarvittavia kokonaissummia koko hankkeelle ei ole, ja siksi: onko tarpeen ollakaan. Jos lähteminen on tärkeintä, raha tai rahoitus ei ole motivaattori tai mahdollistaja vaan voi olla itseasiassa este, tai sen puuttuminen tai vähyys voi olla este.

      Se missä raha toimii on tämä oma pieni hiekkalaatikko rajallisine resursseineen ja monta kertaa tapeltuine omistuksineen silloin, kun mikään omistuksia tai resursseja on "riittävästi" ja tarpeet ovat vain maltillisia.

      Se minun kyynisyyteni ilmenee tässä siten, että väitän vaikkapa toisen planeetan asuttamisen olevan niin kallis, että sitä ei tulla käynnistämään, ellei koko juttua mietitä täysin uudelleen. Ei tarvitse ehkä mennä omaa aurinkokuntaa kauemmaksikaan, Mars voi olla jo tarpeeksi mahdoton.

      --Linnunradan laitalta

      • Anonyymi

        Me ei olla Linnunradan reunalla!

      • Anonyymi

        USA on aina raha motivaattori, joka asia määritellään siellä rahassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me ei olla Linnunradan reunalla!

        Laitahyökkääjän tavoin jaan syöttöä laidalta keskemmälle. Joskus tulee syöttöä lapaan, joskus ei.
        --Linnunradan laidalta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitahyökkääjän tavoin jaan syöttöä laidalta keskemmälle. Joskus tulee syöttöä lapaan, joskus ei.
        --Linnunradan laidalta

        Oletko kovinkin sairas! piestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitahyökkääjän tavoin jaan syöttöä laidalta keskemmälle. Joskus tulee syöttöä lapaan, joskus ei.
        --Linnunradan laidalta

        Menehän h oitoon!

    • Anonyymi

      Mihinkä tulokseen ne tuli kun ne vertailivat planeettojen kokoja?

      • Anonyymi

        Ymmärtääkseni sitä on tarkoitus tähyillä tarkemmin JamesWebbillä.

        Kooltaan vaikuttaisi olevan Maan ja Venuksen luokkaa, massaltaan alle 4 kertaa Maan massa.

        Perustuen etäisyyteen omasta tähdestään, nk. elämän vyöhykkeen sisäreunassa, sen keskilämpö lienee mainittu 42 celciusta, mutta jos sillä on kaasukehä, pintalämpötila on todennäköisesti korkeampi.

        Muut asiat, jotka vaikuttavat, on myös se, että lieneekö sillä magneettikenttää tai onko se nk. vuorovesilukittunut, eli pyöriikö se akselinsa ympäri nopeammin kuin mitä se kiertää tähtensä ympäri.

        Se millaiset olosuhteet siellä on, määrittelee tarkemmin onko se enemmän kuitenkin kuin Venus. Venuskin on nk. elämänvyöhykkeellä, mutta se on aika mahdoton paikka ihmisten elämiselle.

        Se on havaittu, koska se menee oman tähtensä ja Maan välistä, ja toisaalta aiheuttaa huojuntaa tähdellensä. Mutta etäisyydestä johtuen ilmeisesti aika vähän tutkimustietoa on saatu kasaan.

        Emme ole linnunradan laidalla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole linnunradan laidalla!

        Onneksi niin. Muuten saattaisimme pudota Linnunradan laidalta avaruuteen.

        Kyllä tuolla sanotaan että "on verrattu". Kai siinä on joku tuloskin saatu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Emme ole linnunradan laidalla!

        Niin ei se mitään mistään tiedä, kunhan häiriköi!

    • Anonyymi

      Hieno homma!

    • Anonyymi

      Entäs sitten? Vain foliopäät meuhkaa tuollaisesta. Viisas pääsee vähemmällä.

    • Anonyymi

      Nasan etäisyysmääre on päin helvettia!

    • Anonyymi

      Sinne sitten!

    • Anonyymi

      Tai ehkä sieltä ollaan jo tulossa tänne.

    • Anonyymi

      Ihmiselämälle sopivia planeettoja on varmasti miljardeittain. Ongelma on välimatka, jollaista ihminen ei pysty ikinä suorittamaan.

    • Anonyymi

      Eihän se sovi ihmiselle alkuunkaan kun sinne ei pääse millään ilveellä lähellekään. Ajattelisit ensin ennen kuin horiset satuja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9139
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3799
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      86
      2665
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2494
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1773
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1602
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe