Ateistit eivät usko Tuntemattomaan Sotilaaseenkaan?

Kyllä sellainen sotilas silti on voinut olla olemassa.

Kirjakin on enemmän totta kuin uskotaan.
22309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Oletko kuullut ikinä sanoja fiktio ja fakta?

Bonuskysymys1: tiedätkö myös mitä ne tarkoittaa?

Bonuskysymys2 vaikeampi: entä niiden merkitysten eron ?

1Äänestä
  • Miten ateistit erottavat faktan ja fiktion. Osa ateistisesta fraktiosta on esittänyt ajatuksen avaruuden superälykkäistä olennoista, joilla olisi osuutta elämän syntyyn maaplaneetalla. Ja, että nämä superälykkäät olennot olisivat ateistisia, jos olisivat?
    Lisäksi osa ateistisesta fraktiosta on esittänyt ajatuksia siitä, että yhteiskunta tiettynä historian aikana tietyssä yhteiskunnassa siirtyisi ateismiin, käyttäen erilaista ateistista metodiikka ateismin asian edistämiseen. Mutta lopputulema ei ollut kuitenkaan ennusteiden mukainen.
    On myös muita esimerkkejä rajapinnoista, kuten intersektionaalinen feminismi, joka on ratkaisut patriarkaatti kysymystä siirtymällä perinteisistä teismeistä pois tai muuttamalla teismejä tai niiden ritualismeja omannäköisikseen. Samoin on tietenkin ltbqe+cis liikehdintä, joka näkee osan perinteisistä teismeistä samoista näkökulmista kuin osa ateistista fragmentaatioista, eli vanhan aikaisina rajoituksina.
    Miten ateistit näkevät omansa ja rajapintaliikehdintöjen suhteet tarkoituksiin ja niiden merkityksien eroon?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Miten ateistit erottavat faktan ja fiktion. Osa ateistisesta fraktiosta on esittänyt ajatuksen avaruuden superälykkäistä olennoista, joilla olisi osuutta elämän syntyyn maaplaneetalla. Ja, että nämä superälykkäät olennot olisivat ateistisia, jos olisivat?

    Mistä tiedät että juuri ateistit ovat päätyneet asioihin joita väität tapahtuneen? Löytyykö nämä tapaukset samalla tapaa haulla kun ateismin vaikutus nuorten mielenterveyteen?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Mistä tiedät että juuri ateistit ovat päätyneet asioihin joita väität tapahtuneen? Löytyykö nämä tapaukset samalla tapaa haulla kun ateismin vaikutus nuorten mielenterveyteen?

    Tarkennuksen edelliseen että ateismi tarkoittaa edelleen vain ja ainoastaan jumaluskon puutetta minkä jo hyvin tiedätkin?!

    Höpsis. Jotkin tiedemiehet ovat pohtineet mahdollisuutta tai oletusta, että maailmakaikkeudessa voi hyvin olla ihmisiä älykkäämpiä olentoja. Mutta ei sillä ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Toisaalta on hyvin luultavaa, että todella kehittyneet olennot ovat päässeet eroon uskonnoista, jos ovat sellaisia koskaan edes harrastaneet.

    Tietenkin ateistit toivovat yhteiskunnan olevan sekulaarin. Silloin uskonnot ja uskovaiset eivät pystyisi vaikuttamaan yhteiskuntaan kuvitelmillaan. Pohjoismaat ovat jo suhteellisen sekulaareja yhteiskuntia.

    Seksuaalivähemmistöt eivät liity mitenkään ateismiin, mutta kai jokainen sivistynyt ihminen ymmärtää, että seksuaalivähemmistöjen syrjiminen on väärin.

    Selitätkö vähän mitä tarkoitat?

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tarkennuksen edelliseen että ateismi tarkoittaa edelleen vain ja ainoastaan jumaluskon puutetta minkä jo hyvin tiedätkin?!

    Jos tahdot tutustua ateismiin, voit lukea ao. linkistä mitä asiasta on ajateltu ja mitä siitä voidaan tietää. Eri lähteiden mukaan ja eri aikakausina asia on saanut hieman erilaisia määritelmiä tai niitä tuonut esiin niitä puolia, joiden valossa asiaa käsitellään. Kaikki riippuu siitä miten laajasti ja mistä näkökulmasta asiaa tahtoo lähestyä
    Eräs ja ehkä olennaisin niistä on se, mitä asiasta voidaan tietää? Pelkkä yhden lauseen tai lauseiden hokeminen ei tee asioista perustelemattomia.

    https://www.britannica.com/topic/atheism

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Höpsis. Jotkin tiedemiehet ovat pohtineet mahdollisuutta tai oletusta, että maailmakaikkeudessa voi hyvin olla ihmisiä älykkäämpiä olentoja. Mutta ei sillä ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Toisaalta on hyvin luultavaa, että todella kehittyneet olennot ovat päässeet eroon uskonnoista, jos ovat sellaisia koskaan edes harrastaneet.

    Tietenkin ateistit toivovat yhteiskunnan olevan sekulaarin. Silloin uskonnot ja uskovaiset eivät pystyisi vaikuttamaan yhteiskuntaan kuvitelmillaan. Pohjoismaat ovat jo suhteellisen sekulaareja yhteiskuntia.

    Seksuaalivähemmistöt eivät liity mitenkään ateismiin, mutta kai jokainen sivistynyt ihminen ymmärtää, että seksuaalivähemmistöjen syrjiminen on väärin.

    Ensinnäkin on tosi hyvä, että ateistit ovat alkaneet uskaltamaan ja vastaamaan erilaisiin asioihin asiallisesti, jotka he kokevat ne sellaisiksi, että niin voi heidän mielestään tehdä. Vuorovaikutus on osa ihmiselämää ainakin jossain määrin.

    "Höpsis. Jotkin tiedemiehet ovat pohtineet mahdollisuutta tai oletusta, että maailmakaikkeudessa voi hyvin olla ihmisiä älykkäämpiä olentoja. Mutta ei sillä ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Toisaalta on hyvin luultavaa, että todella kehittyneet olennot ovat päässeet eroon uskonnoista, jos ovat sellaisia koskaan edes harrastaneet."

    Jos korkean älyn avaruuden olennot ovat ateisteja, niin kuinka sellaisesta, josta ei ole vielä varmuutta voidaan esittää, että he eivät harjoittaisi vaikka ateismia sellaisilla tavoilla, joita maaplaneetalla ei tunneta? Ja maan ateismi tunnettaisiin vaikka kilpailijaksi, joka tulisi hävittää? Mikä takaa esim avaruusateismin hyväntahtoisuuden? Mutta tämähän on spekulatiivistä keskustelua ateismin olemuksesta sellaisissa olosuhteissa joita ei vielä tiedetä. Mikä sinänsä on mahdollista, mutta miten se ei ole keskustelua ateismin olemuksesta sitä on vaikeaa ymmärtää? Ei pelkkä määritelmä asialle tarkoita sitä, miten se ymmärretään tai tulkitaan.

    "Tietenkin ateistit toivovat yhteiskunnan olevan sekulaarin. Silloin uskonnot ja uskovaiset eivät pystyisi vaikuttamaan yhteiskuntaan kuvitelmillaan. Pohjoismaat ovat jo suhteellisen sekulaareja yhteiskuntia."

    Sekulaarissa yhteiskunnassa saa siis ilmeisesti harjoittaa teismiä? Entä, jos jossain teimissä tai niiden harjoittajalla on jotain sellaista mistä yhteiskunta hyötyisi? Kuten koulutusta, mahdollisia moraalisia ratkaisuja tai muita. Niin miten ateistisesti sekulaarissa yhteiskunnassa vs. tavallisessa sekulaarissa yhteiskunnassa ihmisten yhdenvertaisuuden kysymykset olisi ratkaistu? Joutuisivatko teismien harjoittajat menemään kaappiin harjoittamaan teismejään? Ja saisiko ihmiset pukeutua vaikkapa burkhaan tai nigabiin tehdessään töitä, mikäli se jostain muusta syystä olisi vaikkapa vaarallista?

    "Seksuaalivähemmistöt eivät liity mitenkään ateismiin, mutta kai jokainen sivistynyt ihminen ymmärtää, että seksuaalivähemmistöjen syrjiminen on väärin."

    Seksuaalivähemmistöt tai nykykielen mukaan enemmistöt ovat olleet erilaisten ateististen liikehdintöjen motivaattoreina, samoin kuin yksittäisten teistien ateismin ratkaisujen takana. Mitä tarkoitat sillä, että ateismi ja ihmisoikeuskysymykset eivät liity toisiinsa mitenkään?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Tietenkin ateismista voidaan keskustella asiallisesti, mutta keskustelua häiritsee usein se, että uskovaiset yrittävät sotkea keskusteluun asioita, jotka eivät mitenkään liity ateismiin.

    Ateismia ei harjoiteta mitenkään. Vaikea sanoa, olisivatko jotkin maailmankaikkeuden olennot sitten muka keksineet jotain erikoisia tapoja harjoittaa ateismia. Tuskin he tekevät mitään (harjoittaisivat ateismia), jos heille ei ole koskaan ollut uskontoakaan.
    Ateismin "harjoittaminen" on oikeastaan uskonnon harjoittamattomuutta: kirkossa käymättömyyttä, virsien veisaamattomuutta, uskonnollisiin kokoontumisiin osallistumattomuutta.

    Kyllä "teismiä saa harjoittaa", kunhan ei uskonnon takia yritetä vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan, esim. vaatia uskontoon perustuvia asioita, jotka loukkaavat muiden oikeuksia.

    Miten seksuaaliset vähemmistöt muka voisivat olla enemmistöä? En ymmärrä tuota, tuollaisia taitavat kuvitella vain persut ja uskikset. Mitä "ateistisia liikehdintöjä" seksuaalivähemmistöt muka motivoivat? Ihan outo asia.
    Ei ateismilla tietenkään ole mitään tekemistä seksuaalisten vähemmistöjen kanssa.

    Äänestä

oliko se se törni ?

Äänestä

Miten niin ateistit eivät usko tuntemattomaan sotilaaseen?

Minä olen ateisti enkä tunne useimpia sotilaita toisen maailman sodan ajoilta.

Äänestä

Onpas koominen avaus. 🤣 En usko jumalaan mutta Tuotematon sotilas on hyvä romaani. Noilla kahdella saialla ei ole mitään tekemistä keskenään.

Äänestä

Tunsin monta sodan käynyttä miestä

Juuri kukaan ei tunnistanut Tuntemattoman kaikkia juttuja
Eräs sanoi että sitähän olisi kuollut , jos siellä olis tuommosta ollut, itse ollut 5 vuotta rintamalla

Äänestä

Onhan Tuntematon sotilas -romaani toki parempaa fiktiota kuin Raamattu.

Hihhuleiden pitäisi muistaa sekin tosiasia, että vaikka Jatkosota oli olemassa, tämä tosiseikka ei tee Raamatunkaan harvoista tosiasioista totta koko kirjasta.

Äänestä

Tuntemattoman sotilaan hauta on Riemukaaren alla Pariisi. Tuntemattoman Sotilaan hauta, joka sisältää ensimmäisessä maailmansodassa kaatuneen tuntemattoman ranskalaisen sotilaan jäänteet. Haudoille sytytetään ikuinen liekki, joka kunnioittaa kaikkia nimettömiä sotilaita, jotka kuolivat Ranskan puolesta.

Meillä vajakki uskovilla on tapana kunnioittaa näitä kohteita aina kun on mahdollisuus matkailla vaimon kanssa. Myös isot kirkot ovat must listalla. Joku kumma Pyhyyden kokemus aina riippumatta kaupungista.

Äänestä
  • On tuntemattoman sotilaan muistomerkkejä muuallakin. Ateismille tyypillinen yhden "oman totuuden" esittäminen kokonaisuutena ei kuitenkaan toimi muissa asioissa, kuten ei itse aatteessakaan. Asioilla on tietonsa, merkityksensä ja faktansa, eikä niitä pystytä muuttamaan pelkkiä hokemia toistamalla toisiksi tai faktoiksi, jos sellaista ei ole kyse. Asiat ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu niiden syyt ja ne merkitykset, mitkä niille ajatellaan olemassa olevaksi. Esim. luonnontieteiteissä faktoja voidaan soveltaa siten, että niiden avulla saadaan, vaikkapa vaatetta ja seiniä ihmisille sääolosuhteita vastaan. Ateismi ei kuitenkaan ole mikään luonnotiede vaan ihmisten sosiaalinen, biologinen ja aatteellinen konstruktio, jota ei voida osoittaa todeksi tai epätodeksi. Tai varsinkaan miksikään tieteelliseksi menetelmäksi. Ainoastaan niitä syitä ja seurauksia, mitä ateistisesta ajatuksesta seuraa voidaan analysoida erilaisilla, kuten tilastollisilla menetelmillä tms. Jota tutkimusta tulisi toki tehdä enemmän, että asiasta voitaisiin saada enemmän faktatietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    On tuntemattoman sotilaan muistomerkkejä muuallakin. Ateismille tyypillinen yhden "oman totuuden" esittäminen kokonaisuutena ei kuitenkaan toimi muissa asioissa, kuten ei itse aatteessakaan. Asioilla on tietonsa, merkityksensä ja faktansa, eikä niitä pystytä muuttamaan pelkkiä hokemia toistamalla toisiksi tai faktoiksi, jos sellaista ei ole kyse. Asiat ovat kokonaisuuksia, joihin kuuluu niiden syyt ja ne merkitykset, mitkä niille ajatellaan olemassa olevaksi. Esim. luonnontieteiteissä faktoja voidaan soveltaa siten, että niiden avulla saadaan, vaikkapa vaatetta ja seiniä ihmisille sääolosuhteita vastaan. Ateismi ei kuitenkaan ole mikään luonnotiede vaan ihmisten sosiaalinen, biologinen ja aatteellinen konstruktio, jota ei voida osoittaa todeksi tai epätodeksi. Tai varsinkaan miksikään tieteelliseksi menetelmäksi. Ainoastaan niitä syitä ja seurauksia, mitä ateistisesta ajatuksesta seuraa voidaan analysoida erilaisilla, kuten tilastollisilla menetelmillä tms. Jota tutkimusta tulisi toki tehdä enemmän, että asiasta voitaisiin saada enemmän faktatietoa.

    Älä valehtele vaikka hihhulina mieli tekee:

    Ateisti tarkoittaa henkilöä jolta puuttuu jumalusko ja ateismi voidaan osoittaa todeksi niin että löytyy henkilö joka ei usko jumaliin ja on ateisti.

    Äänestä

En tiedä, mihin sotilaaseen viittaat, mutta Tuntematon sotilas on vuonna 1954 ilmestynyt Väinö Linnan kirjoittama sotaromaani, joka kuvaa konekiväärikomppanian kokemuksia jatkosodassa.

Äänestä
  • Tuntematon sotilas on metafora ateismille. Erona näissä kirjallisissa teoksissa, joita asiasta on kirjoitettu eri puolilla on se, että niissä tuodaa esiin tarinoita sodasta, ihmistä ja muusta siitä mitä sillä areenalla on tapahtunut. Osa ateismista sen sijaan tarjoaa kannattajalleen vaikenemista ja kieltämistä. Ikään kuin ateismi ei olisikaan ollut ilmiö historiassa. Vaan kulloisenkin joukon mielensä mukaan ilmaisema manifestaatio siitä, mitä asiasta saa ajatella ja mitä siitä tietää. Ja, ehkä näin on aina ollutkin osassa ateismia. Mutta kuitenkin on se toinenkin fragmentti asiasta, joka antaa ja rohkaisee ihmisiä keskustelemaan ja etsimään tietoa. Kumpaa ateismia sinä tahdot kannattaa, omatoimista ajatteluun kehottavaa suuntausta, vain toisten määrittämää mielipidettä, josta ei ole lupaa poiketa?

    Äänestä

Kyllä tuntematon sotilas on eri kulttuureissa ja ajaa saman asian.
Käytännössä kuitenkin jokaisen id selviää. Kyse on kohtalosta jäädä tuntemattomaksi. Mutta kristillisessä kulttuurissa haetaan vainaja jopa tulilinjan yli.

Äänestä
  • Mutta kyllähän ne venäläisetkin ajattelevat olevansa kristittyjä. Ja vielä Pyhässä Sodassa...

    Äänestä

Tuntematon sotilas ? ai sellainen palasina ja niin palaneena , ettei DNA saa ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kyllä sellainen sotilas silti on voinut olla olemassa.

Kirjakin on enemmän totta kuin uskotaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu