Tarkastellessamme ihmistä sosiaalisena eläimenä, potilaan "Ammattilainen" käytöksessä havaitsemme patologisia käyttäytymismalleja, samanlaisia malleja joita havaitsemme psykopaattejen käyttäytymisessä.
Terveessä, johdonmukaisessa ja tavoitteenhakuisessa käyttäytymisessä musiikilla on sosiaalisen toiminnan ensisijaisuus hetkelliseen (yksityiseen) aistilliseen mielihyvään verrattuna. Tässä musiikki ei eroa mitenkään esim. perheestä ja traditiosta.
Musiikkia voimme kuunnella yksin, ja samalla se auttaa meitä sosiaalisen käyttäytymisemme kehittämisessä. Sosiaalisen käyttäytymisemme kehittämistä varten ei musiikin tarvitse edes sisältää mitään ohjelmaa. Mutta toiminnallisesti vaurioittuneessa käytöksessä musiikki kaatuu pelkäksi addiktioksi objektiin - mielenhäiriön takia välineestä tulee tavoite.
Kuuntelijalle sosiaalisen käyttäytymisen kehittäminen ei ole merkityksellistä, kun välittömien aistillisten impulssien tyydytyksestä tulee kaikkea muuta (pitemmän tähtäimen) toimintaa tärkeämpää. Samalla periaatteella seksuaalinen käyttäytyminen kaatuu sosiaalisesta itsensä kehittämisestä pelkäksi masturbaatioksi. Tämä on sitäpaitsi myös se yleinen periaate joka johtaa turmiollisiin ruokailutapoihin. Kun ruokailun ensisijainen tavoite tms. elintoimintojen ylläpitäminen on saavutettu, ruuan ylijäämää voidaan käyttää joko sosialiseen toimintaa, tai sitten siitä tulee pelkkä yksityinen ahneen huvi joka johtaa liikalihavuuteen ja verenkierron vaurioittumiseen.
Potilas toivoo voivansa erottaa musiikin ratkaisevan merkityksen sosiaalisesta toiminnasta. Sosiaalinen toiminta on potilaalle välttämätöntä ainoastaan musiikkiaddiktion ruokkimista varten. Muussa tapauksessa potilas pyrkii välttämään sosiaalista toimintaa. Diagnoosini: potilas kärsii antisosiaalisesta personallisuushäiriöstä. Antisosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä potilas voi häiriön kehittyessä pitemmälle tulla vaaralliseksi sekä itselleen että omalle ryhmälleen. Jos potilasta ei hoideta, voivat oireet myöhemmin ilmentyä mm. petollisuutena, joka ilmenee jatkuvana valehteluna, tai muiden huijaamisena henkilökohtaisen hyödyn tai nautinnon vuoksi, vastuuttomuutena, impulsiivisuutena tai kykenemättömyytenä suunnitella eteenpäin, sekä täytenä piittaamattomuutena omasta tai muiden turvallisuudesta. Miten potilas itse suhtautuu diagnoosiin?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Olenpa nyt huisin helpottunut kun tälle sydämen sielun ja mielen loppumattomalle soudulle ja huopuulle joku viimein antaa nimen. Diagnoosi on pikkupikku vivahteita myöten naulan kantaan osuva - tosin osuu myös kipeästi arvatenkin monen ns. puoliammattilaisen nilkkaan ja tarvitaan sidostesukka joka kestää.
Kyllä me tunnemme tuon antisosiaalisuutemme, Härr Doktor, ja se on kovasti kipeä asia. Älkää siis siitä leikkiä laskeko. Tarpeeksi saamme itkeä yksin masturboidessamme ja katsellessamme muiden kimppakivaa.
Kehoittaisin Herr Doktoria aloittamaan Freirestä, puhdistamaan mielensä autistisista koodauksistaan ja rekoodauttaa itsensä minun oppieni mukaisesti. Concientización, empowerment, mitä ne ovat suomen kielellä, jonka alan vähitellen unohtaa. Jalouden alkuperä ja sen evoluutio olen minä. Herr Doktorista voi tulla parhaassa tapauksessa itse Terässika (kts. Hyökkäys Uranukselta: Tuli seis! Varo kundi! Me melkein luultiin sua siaksi!) Epäilen kuitenkin Herr Doktorin teutooniset piirteiden olevan kehityksen jonkinmoisena jarruna. Ettei Herr olisi vain Schubertin lehmämäisiä ihailijoita ...
Ted Kaczynski, joka tunnetaan myös nimellä Unabomber, ehkä parhaiten onnistui kuvaamaan potilaan epäkehittävää, eli irrationaalista ja näin ollen antisosiaalista toimintaa varsinkin mitä tulee taiteen kulutukseen.
"Näillä taiteenlajeilla (jotka miellyttävät nykyaikaisia vasemmistolaisintellektuelleja) on tendenssi keskittyä alhaisuuden tunteeseen, tappioon ja epätoivoon, tai sitten ne ottavat orgiamaisen sävyn, hyläten rationaalisen kontrollin ikään kuin ei olisi mitään toivoa saada aikaan tavoitteita rationaalisen kalkulaation keinoin, ja tässä tapauksessa ainoa jäljellejäävä vaihtoehto oli hukuttaa itsensä hetken sensaatioihin."
Jos sanoisin että "mielteellä" potilas kuvailee hukuttautumista hetken sensaatioihin, olisin todennäköisesti oikeassa. Virheellistä olisi kuitenkin määritellä antisosiaalinen persoonallisuushäiriö ongelmien juurena. Kyseinen häiriö on itseasiassa pelkkä oire potilaan vallitsevasta heikkoudentunteesta, joka todennäköisesti tekee hänestä kliinisesti depressiivisen.
Kuulostaa vakavalta. Miesparka.
Tämä potilaan toteamus antaa hämmästyttäviä uusia vastauksia, paljastaen, että myöhemminkin mainitsemani patologiset vauriot ovat yhä pelkkä pintaraapaisu potilaan aivojen kartoituksesta. Jos potilaan mielestä tämä on vakavaa, se todistaa että potilas on kykenemätön arvioimaan oman tilansa vakavuutta. Potilaan lausunnoissa ilmenee lukemattomia arvoituksia, jotka ovat suoranaisesti ristiriidassa antisosiaalisen personallisuushäiriön takana piilevästä kliinisestä heikkoudentunteesta. Lausuntojen perusteella on mahdotonta että potilas kärsisi kliinisestä heikkoudentunteesta.
Mutta tässä teemme sen virheen, että oletamme potilaan mielen liittyvän homogeenisesti heikkoudentunteeseen. Todellisuudessa hänen mielensä on jakaantunut eri osiin, joista toiset ovat kosketuksissa heikkoudentunteen kanssa ja toiset ei. On hetkiä jolloin toivottomuus ottaa vallan ja potilas lohduttaa itseään hetkellisillä impulsiiveilla; tähän kelpaa Skitberg ja Edvard Munch jos maalaustaide kiinnostaa. Joinain hetkinä taas potilas kokee tervettä, aidosti jaloa toivoa parempaan, jolloin hän ymmärtää Mozartin, Beethovenin ja Schubertin merkityksen. Tietysti näiden eri mielentilojen välimuodon esiintyessä potilas toimii hämmentyneesti, minkä taas osoittaa hänen identifikaatio hieman vanhempaan Schuberttiin; potilas samaistuu vanhempaan säveltäjään, jonka myöhäistuotannossa kuullaan jossain määrin samanlaista hämmentyneisyyttä.
Mielentilojen vaihdellessa myös persoonallisuus muuttuu, ja potilas identifioi itsensä eri hetkinä eri yksilöiksi viitaten eri yksilöihin nimillä "Ammattilainen", "Objekti" ja "Höpönassu". Löytääksemme ensimmäisen johtolangan tämän skitsofrenian sosiaalisiin aiheuttajiin, kannattaa meidän kenties tutustua potilaan alitajuisesti mainitsemaan Freireen.