Ohuneulanäyte otettu

Kiitos kannustuksesta! Kyllä tuli mieleen jo rauhoittavia pyytääkin. Ei tämä todellakaan ole henkisesti kovinkaan helppoa viikkoja ja viikkoja pelätä mahdollista syöpää. Ja nyt kun ohutneulanäyte on otettu niin sitä pelkää vielä enemmän kuulla sieltä tuloksia. Olen lähes varma, että minulla on syöpä. Kyllä tämä on elämäni tähänasti pelottavin tilanne mihin olen joutunut. Joka päivä toivon että patti kaulasta häipyisi itsestään mutta eihän se siitä mihinkään lähde. tekisi mieli ottaa vaikka kuinka monta rauhoittavaa pilleriä.

Heppasalo kirjoitti:

Kiitos kannustuksesta! Kyllä tuli mieleen jo rauhoittavia pyytääkin. Ei tämä todellakaan ole henkisesti kovinkaan helppoa viikkoja ja viikkoja pelätä mahdollista syöpää. Ja nyt kun ohutneulanäyte on otettu niin sitä pelkää vielä enemmän kuulla sieltä tuloksia. Olen lähes varma, että minulla on syöpä. Kyllä tämä on elämäni tähänasti pelottavin tilanne mihin olen joutunut. Joka päivä toivon että patti kaulasta häipyisi itsestään mutta eihän se siitä mihinkään lähde. tekisi mieli ottaa vaikka kuinka monta rauhoittavaa pilleriä.

Lue lisää

HEI ja minä ainakin tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta tuntuu, toisaalta ajattelen, että se näyte on nyt siellä, ja olet tehnyt itsesi hyväksi kaiken minkä voit, nyt rauhallisin mielin odottelet viikon.Minulla on juhannuksen jälkeen tiistaina aika kirurgille, joka luultavasti ottaa itse samalla näytteen, niin ainakin lupasi.
Syövän pelko on kamalaa, ja minusta ainakin se itsesyyttely, miksen aikaisemmin ole hoitanut asiaani, vaikka minullakin ollut turvonnut imusolmuke, 1cm, jo ainakin lokakuusta asti.Saa sitten itseään syyttää jos pahanlaatuista löytyy.
Mutta ennenaikaisesti ei kannata heittää kirvestä kaivoon!VOIMIA SINULLE RASKAASEEN VIIKKOON, AJATTELE ETTÄ VOIT SAADA JUHANNUKSEKSI HYVIÄ UUTISIA!

Eiks ne patit pienentynykin jo välillä..

katri5 kirjoitti:

Eiks ne patit pienentynykin jo välillä..

Olkaa mitä mieltä lystäätte, mutta saahan ihminen olla huolissaan terveydestään.

Itse neulanäytteen tuloksia odotellessa melkein sekosin päästäni, otin pään täyteen, kohelsin polkupyörällä niin, että hampaita katkesi, heitin vielä uudehkon pyöräni ojaan, sillä ajattelin, että mitä sillä enää teen yms.
Syöpädiagnoosin saatuani rauhoituin jo huomattavasti, sillä vaikka tulos ei ollutkaan toivottu, olin saanut kuitenkin varmuuden asiasta.
Tulosten odottaminen on kaikkein tuskallisinta.

on niin, mutta minunkin syövässäni meni vuosi ennenkuin tuli oikea diagnoosi. Onneksi ei ollut ärhäkkäimmästä päästä. Jos kyseessä on nuori henkilö, joutuu usein itse vaatimalla vaatia tutkimuksia. Ei oteta välttämättä tosissaan. Tosin potilasasiamiehet tulevat siinä vaiheessa ajankohtaiseksi.

yleensä kirjoitti:

on niin, mutta minunkin syövässäni meni vuosi ennenkuin tuli oikea diagnoosi. Onneksi ei ollut ärhäkkäimmästä päästä. Jos kyseessä on nuori henkilö, joutuu usein itse vaatimalla vaatia tutkimuksia. Ei oteta välttämättä tosissaan. Tosin potilasasiamiehet tulevat siinä vaiheessa ajankohtaiseksi.

Lue lisää

Sunnuntai oli tosi paha päivä. Heräsin jo aamulla kello kuusi ahdistuneena. En saanut enää unta. Mielessäni pyöri vain ensi torstaina oleva lääkärinaika, missä saan kuulla ohutneulan tulokset. Olin koko päivän ihan hermorauniona. Huokailin vain ja käyskentelin hermostuneena ympäriinsä. Tuntui etten millään jaksa odottaa enää montaa päivää.

Tänään on taas vaihteeksi hieman pirteämmät tunnelmat vaikka pelko jäytääkin mielessä taka-alalla kaiken aikaa.

Itse olen melkein varma, että minulla on syöpä. Olen käynyt mielessäni läpi tilannetta kun menen torstaina lääkärille, että miten se asian esittää ja miten minä siihen reagoin. Jähmetynkö paikoilleni, alanko heti itkemään? Miten asiat siitä etenevät? yritän jo asennoitua jatkamaan elämääni syöpädiagnoosin kanssa.

Tärkein ajatus siinä vaiheessa on tietenkin saada jäädä henkiin sairaudesta mutta paha ajatus on myös hiusten lähteminen ja muut ulkonäölliset muutokset, jotka kertovat ja paljastavat ulkopuolisille, että minussa on sairaus.

Olen ajatellut ainakin puoli vuotta oleskella lähinnä kotona. En halua, että kukaan näkee minua sairaan näköisenä. En halua kertoa asiasta kenellekään. Riittää kun äitini ja mieheni tietää. He saavat hoitaa asiani niin että pystyn piileksimään kotona. Ajatus tuntuu ihan hyvälle.

Minulle tulee tunne, että jos ulkopuoliset saavat kuulla sairaudestani niin kaikki vain juoruavat ja odottavat milloin kuolen. Ja tämä ei ole minun kuvitteluani.

Tässä aika pienen ajan sisällä on lähipiirissä ollut kaksi syöpätapausta ja olen joutunut kuuntelemaan miten ihmiset juoruilevat silmät pyöreinä ja kyselevät onko henkilö vielä elossa jne. Ei kovin mukavaa siis. En halua että minusta puhutaan sillä tavalla.

Onhan tietenkin mahdollisuus ettei minulla ole syöpää mutta sen varaan en uskalla mitään ajatella, etten pety rankasti. yritän asennoitua nyt jo kuulemaan ei-toivotun diagnoosin.

Tämä on kyllä kauhein tilanne mihin olen koko elämässäni joutunut. Pahinta on tämä odottaminen ja epätietoisuus.

Heppasalo kirjoitti:

Sunnuntai oli tosi paha päivä. Heräsin jo aamulla kello kuusi ahdistuneena. En saanut enää unta. Mielessäni pyöri vain ensi torstaina oleva lääkärinaika, missä saan kuulla ohutneulan tulokset. Olin koko päivän ihan hermorauniona. Huokailin vain ja käyskentelin hermostuneena ympäriinsä. Tuntui etten millään jaksa odottaa enää montaa päivää.

Tänään on taas vaihteeksi hieman pirteämmät tunnelmat vaikka pelko jäytääkin mielessä taka-alalla kaiken aikaa.

Itse olen melkein varma, että minulla on syöpä. Olen käynyt mielessäni läpi tilannetta kun menen torstaina lääkärille, että miten se asian esittää ja miten minä siihen reagoin. Jähmetynkö paikoilleni, alanko heti itkemään? Miten asiat siitä etenevät? yritän jo asennoitua jatkamaan elämääni syöpädiagnoosin kanssa.

Tärkein ajatus siinä vaiheessa on tietenkin saada jäädä henkiin sairaudesta mutta paha ajatus on myös hiusten lähteminen ja muut ulkonäölliset muutokset, jotka kertovat ja paljastavat ulkopuolisille, että minussa on sairaus.

Olen ajatellut ainakin puoli vuotta oleskella lähinnä kotona. En halua, että kukaan näkee minua sairaan näköisenä. En halua kertoa asiasta kenellekään. Riittää kun äitini ja mieheni tietää. He saavat hoitaa asiani niin että pystyn piileksimään kotona. Ajatus tuntuu ihan hyvälle.

Minulle tulee tunne, että jos ulkopuoliset saavat kuulla sairaudestani niin kaikki vain juoruavat ja odottavat milloin kuolen. Ja tämä ei ole minun kuvitteluani.

Tässä aika pienen ajan sisällä on lähipiirissä ollut kaksi syöpätapausta ja olen joutunut kuuntelemaan miten ihmiset juoruilevat silmät pyöreinä ja kyselevät onko henkilö vielä elossa jne. Ei kovin mukavaa siis. En halua että minusta puhutaan sillä tavalla.

Onhan tietenkin mahdollisuus ettei minulla ole syöpää mutta sen varaan en uskalla mitään ajatella, etten pety rankasti. yritän asennoitua nyt jo kuulemaan ei-toivotun diagnoosin.

Tämä on kyllä kauhein tilanne mihin olen koko elämässäni joutunut. Pahinta on tämä odottaminen ja epätietoisuus.

Lue lisää

Niin. Ymmärrän kyllä että syöpä pelottaa, etenkin imusolmukesyöpä jolla varsinkin ennen on ollut suuri
kuolemankaiku. Nykyäänhän tilanne on onneksi aivan toinen, suurin osa paranee, itsekin olen parantuneiden joukossa. Omalla kohdallani voin sanoa että syöpä oli elämäni "pelastus". Syövän myötä aloitin uuden elämän, vanhat murheet, huolet ja ongelmat jäivät kertaheitolla. Olen ollut onnellisempi kuin koskaan ennen. Tietenkin sairastaminen oli raskasta ja välillä otti koville, ja ainahan uusiutumisen riski on olemassa, mutta yhtä hyvin saatan vaikka huomenna jäädä auton alle. Ei se elämä murehtimalla parane!
Ilo irti jokaisesta päivästä jonka me täällä saadaan olla. Kaikkea hyvää sinulle, ei nyt vielä vaivuta epätoivoon :) Kerro sitten miten kävi.

parantunut kirjoitti:

Niin. Ymmärrän kyllä että syöpä pelottaa, etenkin imusolmukesyöpä jolla varsinkin ennen on ollut suuri
kuolemankaiku. Nykyäänhän tilanne on onneksi aivan toinen, suurin osa paranee, itsekin olen parantuneiden joukossa. Omalla kohdallani voin sanoa että syöpä oli elämäni "pelastus". Syövän myötä aloitin uuden elämän, vanhat murheet, huolet ja ongelmat jäivät kertaheitolla. Olen ollut onnellisempi kuin koskaan ennen. Tietenkin sairastaminen oli raskasta ja välillä otti koville, ja ainahan uusiutumisen riski on olemassa, mutta yhtä hyvin saatan vaikka huomenna jäädä auton alle. Ei se elämä murehtimalla parane!
Ilo irti jokaisesta päivästä jonka me täällä saadaan olla. Kaikkea hyvää sinulle, ei nyt vielä vaivuta epätoivoon :) Kerro sitten miten kävi.

Lue lisää

Kiitos sinulle positiivisesta viestistäsi. Näin se on että syöpä on sairaus muiden sairauksien joukossa ja sitä hoidetaan nykyään tosi hyvin.

Olen usein ihmetellyt miksi hyvään elämään tarvitaan se tietty kriisi, joka avaa silmät ja opettaa olemaan onnellinen?? Eläkää hyvät ihmiset... eläkää ja nauttikaa kaikesta kauniista ja hyvästä mitä ympärillänne on... sillä jokaisella sitä on!! On niin sääli, kun huomaan kuinka turhamaisia ihmiset ovat ja valittvat niin pienistä, vaikka asiat olisivat hyvin. Terveet eivät osaa arvostaa terveyttään.
Itse olen ollut sairas lapsuudestani saakka. Krooninen sairaus tuo uusia oireita ja saa aikaan uusia sairauksia. Periksi en ole kuitenkaan antanut, jos olisin, olisin jo kuollut. Toivoisin vain, että terveet lähimmäiseni olisivat onnellisempia...

Myös sairaat jäävät potemaan oloaan ja kaikki aika menee sairauksista puhumiseen. Eilen kun luonani kävi pitkästä aikaan sukulaisiani, he väsyttivät minut totaalisesti omilla sairauskertomuksillaan. Huokasin helpotuksesta kun lähtivät :) Onhan sitä muutakin kuin mahdolliset sairaudet ja epäluulot ja potemiset... KESÄ JA KÄRPÄSET!!

Mutta hienoa, että sinä olet parantunut, sinunlaisia tarvitaan tässä maailmassa viemään viestiä toivosta ja onnellista olosta eteenpäin.
Aurinkoista kesää ja hyvää vointia!

Heppasalo kirjoitti:

Sunnuntai oli tosi paha päivä. Heräsin jo aamulla kello kuusi ahdistuneena. En saanut enää unta. Mielessäni pyöri vain ensi torstaina oleva lääkärinaika, missä saan kuulla ohutneulan tulokset. Olin koko päivän ihan hermorauniona. Huokailin vain ja käyskentelin hermostuneena ympäriinsä. Tuntui etten millään jaksa odottaa enää montaa päivää.

Tänään on taas vaihteeksi hieman pirteämmät tunnelmat vaikka pelko jäytääkin mielessä taka-alalla kaiken aikaa.

Itse olen melkein varma, että minulla on syöpä. Olen käynyt mielessäni läpi tilannetta kun menen torstaina lääkärille, että miten se asian esittää ja miten minä siihen reagoin. Jähmetynkö paikoilleni, alanko heti itkemään? Miten asiat siitä etenevät? yritän jo asennoitua jatkamaan elämääni syöpädiagnoosin kanssa.

Tärkein ajatus siinä vaiheessa on tietenkin saada jäädä henkiin sairaudesta mutta paha ajatus on myös hiusten lähteminen ja muut ulkonäölliset muutokset, jotka kertovat ja paljastavat ulkopuolisille, että minussa on sairaus.

Olen ajatellut ainakin puoli vuotta oleskella lähinnä kotona. En halua, että kukaan näkee minua sairaan näköisenä. En halua kertoa asiasta kenellekään. Riittää kun äitini ja mieheni tietää. He saavat hoitaa asiani niin että pystyn piileksimään kotona. Ajatus tuntuu ihan hyvälle.

Minulle tulee tunne, että jos ulkopuoliset saavat kuulla sairaudestani niin kaikki vain juoruavat ja odottavat milloin kuolen. Ja tämä ei ole minun kuvitteluani.

Tässä aika pienen ajan sisällä on lähipiirissä ollut kaksi syöpätapausta ja olen joutunut kuuntelemaan miten ihmiset juoruilevat silmät pyöreinä ja kyselevät onko henkilö vielä elossa jne. Ei kovin mukavaa siis. En halua että minusta puhutaan sillä tavalla.

Onhan tietenkin mahdollisuus ettei minulla ole syöpää mutta sen varaan en uskalla mitään ajatella, etten pety rankasti. yritän asennoitua nyt jo kuulemaan ei-toivotun diagnoosin.

Tämä on kyllä kauhein tilanne mihin olen koko elämässäni joutunut. Pahinta on tämä odottaminen ja epätietoisuus.

Lue lisää

Eihän ohutneulanäyte edes anna varmaa diagnoosia. Se on vain suuntaa antava. Lyödääks paljon vetoo et torstaina lääkäri kertoo sulle "hyviä uutisia", että ohutneulanäytteessä ei ole mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa? Ymmärrän hyvin tollasen hermoilun sairauden takia, kun oon käynyt samat tutkimushärdellit lävitte, mutta kandee olla positiivinen ja terve niin kauan kunnes toisin todistetaan. Mäkin olin ihan varma et, noni syöpähän se on ... ihan varmasti, kun pari 3cm:n kokoista imusolmuketta on ollut tos kaulalla jo pari-kolme vuotta. Yks 2cm imusolmuke leikattiin kuitenkin alkuvuodesta, jota tutkimalla saatiin varmuus, että SYÖPÄÄ EI OLE. Imusolmukkeet voi suurentua tuhannesta eri syystä.... syöpä on vain yksi syy. Tsemiä kuiteski!

timppa kirjoitti:

Eihän ohutneulanäyte edes anna varmaa diagnoosia. Se on vain suuntaa antava. Lyödääks paljon vetoo et torstaina lääkäri kertoo sulle "hyviä uutisia", että ohutneulanäytteessä ei ole mitään pahanlaatuisuuteen viittaavaa? Ymmärrän hyvin tollasen hermoilun sairauden takia, kun oon käynyt samat tutkimushärdellit lävitte, mutta kandee olla positiivinen ja terve niin kauan kunnes toisin todistetaan. Mäkin olin ihan varma et, noni syöpähän se on ... ihan varmasti, kun pari 3cm:n kokoista imusolmuketta on ollut tos kaulalla jo pari-kolme vuotta. Yks 2cm imusolmuke leikattiin kuitenkin alkuvuodesta, jota tutkimalla saatiin varmuus, että SYÖPÄÄ EI OLE. Imusolmukkeet voi suurentua tuhannesta eri syystä.... syöpä on vain yksi syy. Tsemiä kuiteski!

Lue lisää

Kiitos kaikille ajatuksistanne ja kiitos sinulle "Timppa" rohkaisevasta kirjoituksesta! Minullakin tuo kaulalla oleva "patti", joka ilmeisesti onkin 3 pienempää vierekkäin olevaa imusolmuketta yht. 2,8cm tuntuu kädellä kokeillen valtavan isolle möykylle ja se juuri jotenkin saa pelkäämään syöpää, kun lääkäritkin ovat tunnustellessa sanoneet sen olevan aika lailla ison oloinen. Tämä patti ollut n. 9kk. Minulla on toisaalla kaulassa pieni alle 1cm patti ollut jo ainakin viisi vuotta mutta sitä en jotenkin ole koskaan pelännyt kun on niin pieni. Nyt tämä iso patti on saanut minut pelkäämään ja tietty pelko vaan lisääntyy kun sitä tunnustellaan, uä-kuvataan, otetaan ohutneulanätettä jne. Tulee sellainen olo, että nyt minulla varmasti ON se syöpä. Ja aina kun vaihtoehto on joko omata sairaus tai olla omaamatta niin tottakait sitä ajattelee juuri sitä pahinta vaihtoehtoa ja hyvä vaihtoehto ei tunnu yhtään todennäköiselle.

Yritän saada itseni positiviseksi ja ajatella parasta mutta samalla yritän valmistautua jos saan huonoja uutisia, niin vastaanottamaan ne.

Heppasalo kirjoitti:

Kiitos kaikille ajatuksistanne ja kiitos sinulle "Timppa" rohkaisevasta kirjoituksesta! Minullakin tuo kaulalla oleva "patti", joka ilmeisesti onkin 3 pienempää vierekkäin olevaa imusolmuketta yht. 2,8cm tuntuu kädellä kokeillen valtavan isolle möykylle ja se juuri jotenkin saa pelkäämään syöpää, kun lääkäritkin ovat tunnustellessa sanoneet sen olevan aika lailla ison oloinen. Tämä patti ollut n. 9kk. Minulla on toisaalla kaulassa pieni alle 1cm patti ollut jo ainakin viisi vuotta mutta sitä en jotenkin ole koskaan pelännyt kun on niin pieni. Nyt tämä iso patti on saanut minut pelkäämään ja tietty pelko vaan lisääntyy kun sitä tunnustellaan, uä-kuvataan, otetaan ohutneulanätettä jne. Tulee sellainen olo, että nyt minulla varmasti ON se syöpä. Ja aina kun vaihtoehto on joko omata sairaus tai olla omaamatta niin tottakait sitä ajattelee juuri sitä pahinta vaihtoehtoa ja hyvä vaihtoehto ei tunnu yhtään todennäköiselle.

Yritän saada itseni positiviseksi ja ajatella parasta mutta samalla yritän valmistautua jos saan huonoja uutisia, niin vastaanottamaan ne.

Lue lisää

HEI TAAS!Samat pelot mullakin, vaikka mun imusolmukkeet ovat sentin kokoisia, tosin välillä kun niitä oikein painelee,ne turpoaa ja tuntuu mielettömän isoilta, mutta syöpälääkäri minulle sanoikin, että imusolmukkeet ovat siitä hankalia, että painellessa suurenevat.Se,että jollain on ollut 3cm kokoisia vaarattomia imusolmukkeita, lohduttaa kyllä minuakin kovasti.Ja täysin samat ajatukset minullakin on, pelottaa se juhannuksen jälkeinen tutkimuspäivä ja yritän myös ennakoida, jos saa huonoja uutisia, ettei ihan romahda.Niin kai ihminen yrittää hallita tilannetta ennakkoon, ettei sitten tuntuisi NIIN pahalta, vaikka ei sitä voi ennakkoon suunnitella.Rakas läheiseni sairastaa parhaillaan syöpää ja olen joutunut päivittäin näkemään hoitojen vaikutukset puhumattakaan mielen peloista....siksi ehkä pelkäänkin niin paljon, että nyt minullakin on syöpä.Mutta onkohan se niin, että syöpäinen imusolmuke on kovan tuntuinen, eikä se pienene välillä?

Pattipelko kirjoitti:

HEI TAAS!Samat pelot mullakin, vaikka mun imusolmukkeet ovat sentin kokoisia, tosin välillä kun niitä oikein painelee,ne turpoaa ja tuntuu mielettömän isoilta, mutta syöpälääkäri minulle sanoikin, että imusolmukkeet ovat siitä hankalia, että painellessa suurenevat.Se,että jollain on ollut 3cm kokoisia vaarattomia imusolmukkeita, lohduttaa kyllä minuakin kovasti.Ja täysin samat ajatukset minullakin on, pelottaa se juhannuksen jälkeinen tutkimuspäivä ja yritän myös ennakoida, jos saa huonoja uutisia, ettei ihan romahda.Niin kai ihminen yrittää hallita tilannetta ennakkoon, ettei sitten tuntuisi NIIN pahalta, vaikka ei sitä voi ennakkoon suunnitella.Rakas läheiseni sairastaa parhaillaan syöpää ja olen joutunut päivittäin näkemään hoitojen vaikutukset puhumattakaan mielen peloista....siksi ehkä pelkäänkin niin paljon, että nyt minullakin on syöpä.Mutta onkohan se niin, että syöpäinen imusolmuke on kovan tuntuinen, eikä se pienene välillä?

Lue lisää

"Mutta onkohan se niin, että syöpäinen imusolmuke on kovan tuntuinen, eikä se pienene välillä? "

Niinhän se valtaosassa tapauksia on. Sen olen huomannut, että epäilyille on aina tilaa. Vaikka multa leikattiin yksi imusolmuke tutkittavaksi alkuvuonna ja tulos oli negatiivinen (ei syöpää), niin silti välillä pohtii, että JOSPA sittenkin siinä isoimmassa (3cm) imusolmukkeessa, joka vielä tuossa kaulalla jäpittää, onkin syöpä. Se ei kuulemma lääkäreiden mukaan ole edes mahdollista, mutta itse aina miettii kaikkein pahinta. Uskon kuitenkin, että olen terve ja vaikka joskus syövän saisinkin niin elämäni on silti Jumalan hyvissä käsissä, joten mitä sitä turhaa hermoilemaan!

Itselläni todettiin pahanlaatuinen imusolmukesyöpä n. kaksi viikkoa sitten. Tottakai juttu tuli shokkina, mutta missään vaiheessa en ole vaipunut epätoivoon. Lääkärit ovat erityisesti korostaneet sitä, että kyseinen syöpä on erittäin hyvin parannettavissa, siihen hoidot tehoavat parhaiten. Kuolemaa se ei missään nimessä tarkoita!
Tottakai hoidot (tai siis oikeastaan niiden "sivuvaikutukset") pelottavat, mutta itse olen ottanut sen asenteen, että nyt joudutaan vähän aikaan kärsimään, niin sitten ollaan taas kunnossa :)
Tiedän, että odottaminen on se "pahin" vaihe. Se, että ei tiedä. Itse olen odotellut kaikennäköisiä tuloksia (ohutneulanäytettä, koepalaa, levinneisyyttä yms.) ja nyt odottelen, että saisin tietää hoitojen aloittamisesta. Minulle parasta terapiaa kyseisinä aikoina on ollut puhuminen asiasta läheisten ihmisten kanssa, ja elämisen jatkaminen "entiseen" tapaan. Tietenkin se ei enää täysin onnistu, mutta en todellakaan ole jäänyt kotiin makaamaan. Mutta asian kokeminen on kaikille yksilöllistä...
Mutta muistakaa, että imusolmukesyöpä ei todellakaan ole kuolemantuomio! Itse koen tällähetkellä sen vain jonkinlaisena "ylitettävänä esteenä" tai "hidasteena"...

kokemusta on kirjoitti:

Itselläni todettiin pahanlaatuinen imusolmukesyöpä n. kaksi viikkoa sitten. Tottakai juttu tuli shokkina, mutta missään vaiheessa en ole vaipunut epätoivoon. Lääkärit ovat erityisesti korostaneet sitä, että kyseinen syöpä on erittäin hyvin parannettavissa, siihen hoidot tehoavat parhaiten. Kuolemaa se ei missään nimessä tarkoita!
Tottakai hoidot (tai siis oikeastaan niiden "sivuvaikutukset") pelottavat, mutta itse olen ottanut sen asenteen, että nyt joudutaan vähän aikaan kärsimään, niin sitten ollaan taas kunnossa :)
Tiedän, että odottaminen on se "pahin" vaihe. Se, että ei tiedä. Itse olen odotellut kaikennäköisiä tuloksia (ohutneulanäytettä, koepalaa, levinneisyyttä yms.) ja nyt odottelen, että saisin tietää hoitojen aloittamisesta. Minulle parasta terapiaa kyseisinä aikoina on ollut puhuminen asiasta läheisten ihmisten kanssa, ja elämisen jatkaminen "entiseen" tapaan. Tietenkin se ei enää täysin onnistu, mutta en todellakaan ole jäänyt kotiin makaamaan. Mutta asian kokeminen on kaikille yksilöllistä...
Mutta muistakaa, että imusolmukesyöpä ei todellakaan ole kuolemantuomio! Itse koen tällähetkellä sen vain jonkinlaisena "ylitettävänä esteenä" tai "hidasteena"...

Lue lisää

niin. Sinulla on oikea asenne. Ne sivuvaikutuksetkin ovat kovin yksilöllisiä. Lapsellani ne olivat todella vähäisiä. Sytostaatin jälkeen hän oli aina 4 p sairaslomalla ja sitten taas töihin. Se 4 päivää oli aika lailla veto pois, mutta sitten taas paineli töihin. Kertaakaan ei edes oksentanut. Ruokakin maittoi melkein koko ajan. (lihoi jopa tänä aikana!)Ja sädehoidot ei sitten vaikuttaneet senkään vertaa. Paikallisia kirvelyjä vain. Sytostaattien jälkeen muuten tuli aina sellainen henkinen matalapaine muutamaksi päiväksi. Sitä ei pidä pelästyä, se menee kyllä ohi.
Pirusti taistelutahtoa vain ja kaikesta huolimatta iloista mieltä, sillä siitä selviää. Sen jälkeen osaa arvostaa elämää ihan eri lailla, se hyvä puoli siitä on.

kokemusta on kirjoitti:

Itselläni todettiin pahanlaatuinen imusolmukesyöpä n. kaksi viikkoa sitten. Tottakai juttu tuli shokkina, mutta missään vaiheessa en ole vaipunut epätoivoon. Lääkärit ovat erityisesti korostaneet sitä, että kyseinen syöpä on erittäin hyvin parannettavissa, siihen hoidot tehoavat parhaiten. Kuolemaa se ei missään nimessä tarkoita!
Tottakai hoidot (tai siis oikeastaan niiden "sivuvaikutukset") pelottavat, mutta itse olen ottanut sen asenteen, että nyt joudutaan vähän aikaan kärsimään, niin sitten ollaan taas kunnossa :)
Tiedän, että odottaminen on se "pahin" vaihe. Se, että ei tiedä. Itse olen odotellut kaikennäköisiä tuloksia (ohutneulanäytettä, koepalaa, levinneisyyttä yms.) ja nyt odottelen, että saisin tietää hoitojen aloittamisesta. Minulle parasta terapiaa kyseisinä aikoina on ollut puhuminen asiasta läheisten ihmisten kanssa, ja elämisen jatkaminen "entiseen" tapaan. Tietenkin se ei enää täysin onnistu, mutta en todellakaan ole jäänyt kotiin makaamaan. Mutta asian kokeminen on kaikille yksilöllistä...
Mutta muistakaa, että imusolmukesyöpä ei todellakaan ole kuolemantuomio! Itse koen tällähetkellä sen vain jonkinlaisena "ylitettävänä esteenä" tai "hidasteena"...

Lue lisää

Huomenna se sitten selviää. Olo on hieman epätodellinen, koska olen niin paineessa odottanut huomista päivää, torstaita. Ja nyt se siis on totta. Olen vielä ainakin ollut ihmeellisenkin rauhallinen, enkä edes ihan joka hetki ajattele koko asiaa. Onneksi on nämä työhommat asiakaspalvelussa niin on välillä aina pakko unohtaa koko asia kokonaan ja keskittyä kaikkeen "maalliseen" ja jutella ihmisten kanssa.

Tiedän, että mieheni jännittää melkein enemmän kuin minä jos se nyt on mahdollista ollenkaan enää enempää jännittää. Mieheni valitteli hänen mahansa olevan aivan ripulilla jännityksestä. Hän lähtee huomenna mukaani lääkäriin. Äitini myös odottaa varmaankin "aika" kuumeisesti tuloksia. Kuten sanoin, mieheni sisko menehtyi 10v. taistelun jälkeen syöpään ja nyt kun minulla on tämä syöpäepäily niin miehelleni palautuu mieleen näitä siskonsa asioita ja se vaikuttaa varmaan henkisesti. Hän pelkää, että minä joudun samaan ruljanssiin.

Äitini asenne on erilainen. Hän on ikänsä ollut terve kuin pukki ja suhtautuu kaikkiin sairauksiin yleensä reippaalla asenteella. Tosin hän itsekin sanoo, ettei tiedä syöpätaudeista juuri mitään, joten siksi ei nytkään osaa ottaa tilannetta kovinkaan vakavasti minun kohdallani. Äitini ajattelee kait että koska olen hyväkuntoinen ja veriarvot ovat kunnossa niin minulla ei voi olla syöpää vaikka olen sata kertaa sanonut ettei se kerro totuudesta paljoa mitään, että siltikin minussa voi olla syöpä. Äitini suhtautuu käytännöllisesti ajatukseen minun sairaudestani, jotenkin luonnollisesti ja se auttaa minuakin ajattelemaan asiaa enemmän ilman turhaa kiihkoa.

Kyllähän minua kuitenkin jännittää aivan kamalasti se huominen ja luulen, että vasta huomen aamulla kun päästään sairaalaan niin olen lähellä pyörtymistä jne.

Jos tulokset ovat ei-toivotut niin yritän pitää pääni kylmänä. Jos ne ovat toivotut niin tiedän sekoavani helpotuksesta. Olkoot niin tai näin niin kerron täällä miten kävi.

Täälläkin olevat viestit ovat omalta osaltaan auttaneet minua pysymään järjissäni. Kiitos!

Nyt vain mennään tunti kerrallaan eteenpäin.

Heppasalo kirjoitti:

Huomenna se sitten selviää. Olo on hieman epätodellinen, koska olen niin paineessa odottanut huomista päivää, torstaita. Ja nyt se siis on totta. Olen vielä ainakin ollut ihmeellisenkin rauhallinen, enkä edes ihan joka hetki ajattele koko asiaa. Onneksi on nämä työhommat asiakaspalvelussa niin on välillä aina pakko unohtaa koko asia kokonaan ja keskittyä kaikkeen "maalliseen" ja jutella ihmisten kanssa.

Tiedän, että mieheni jännittää melkein enemmän kuin minä jos se nyt on mahdollista ollenkaan enää enempää jännittää. Mieheni valitteli hänen mahansa olevan aivan ripulilla jännityksestä. Hän lähtee huomenna mukaani lääkäriin. Äitini myös odottaa varmaankin "aika" kuumeisesti tuloksia. Kuten sanoin, mieheni sisko menehtyi 10v. taistelun jälkeen syöpään ja nyt kun minulla on tämä syöpäepäily niin miehelleni palautuu mieleen näitä siskonsa asioita ja se vaikuttaa varmaan henkisesti. Hän pelkää, että minä joudun samaan ruljanssiin.

Äitini asenne on erilainen. Hän on ikänsä ollut terve kuin pukki ja suhtautuu kaikkiin sairauksiin yleensä reippaalla asenteella. Tosin hän itsekin sanoo, ettei tiedä syöpätaudeista juuri mitään, joten siksi ei nytkään osaa ottaa tilannetta kovinkaan vakavasti minun kohdallani. Äitini ajattelee kait että koska olen hyväkuntoinen ja veriarvot ovat kunnossa niin minulla ei voi olla syöpää vaikka olen sata kertaa sanonut ettei se kerro totuudesta paljoa mitään, että siltikin minussa voi olla syöpä. Äitini suhtautuu käytännöllisesti ajatukseen minun sairaudestani, jotenkin luonnollisesti ja se auttaa minuakin ajattelemaan asiaa enemmän ilman turhaa kiihkoa.

Kyllähän minua kuitenkin jännittää aivan kamalasti se huominen ja luulen, että vasta huomen aamulla kun päästään sairaalaan niin olen lähellä pyörtymistä jne.

Jos tulokset ovat ei-toivotut niin yritän pitää pääni kylmänä. Jos ne ovat toivotut niin tiedän sekoavani helpotuksesta. Olkoot niin tai näin niin kerron täällä miten kävi.

Täälläkin olevat viestit ovat omalta osaltaan auttaneet minua pysymään järjissäni. Kiitos!

Nyt vain mennään tunti kerrallaan eteenpäin.

Lue lisää

on sellainen "hytinä", ettei sinulla sitä ole. :0) Ja jos onkin, olet vahvoilla, koska olet muuten hyvässä kunnossa. Ei mitään hätää. Kyllähän syöpä on aina syöpä vaikka voissa paistais, mutta siltikin...olet hyvissä lähtöasemissa. Itse olen 3 kertaa odottanut syöpäkokeiden tuloksia, onneksi hyvällä lopputuloksella. Tiedän miltä se tuntuu. Vaikka kuka sanoisi mitä, on maha silti kuralla. Jälkeenpäin on vaan harmittanut, kun pelko on pilannut senkin pätkän elämästä. Ota yksi paukku vaikka, kun lähdet sinne. Se vois hiukan rentouttaa. :o)))

Onkohan asia nyt ihan noin ???
Erikoinen tapa kirjoittaa vakavasta asiasta. En tarkoita, että pitää maalata piruja seinille mutta mietippä hiukan miltä tuntuu syöpäsairaasta , jonka asiat eivät ole noin hyvin kun kirjoitat,tekstisi luettuaan.

annie kirjoitti:

Onkohan asia nyt ihan noin ???
Erikoinen tapa kirjoittaa vakavasta asiasta. En tarkoita, että pitää maalata piruja seinille mutta mietippä hiukan miltä tuntuu syöpäsairaasta , jonka asiat eivät ole noin hyvin kun kirjoitat,tekstisi luettuaan.

Lue lisää

taitaa olla oma tapasi kirjoittaa. Näin nämä taudit ovat tosiaan meillä menneet. Totta joka sana. Miksi sinä vertaat niihin, joilla asiat eivät ole noin hyvin? En ymmärrä! Toiset kuolevat syöpään, toiset eivät. Ja toiset eivät edes sairastu syöpään.
Jos imusolmukesyöpä todetaan noin alussa, kuin kerroin, on paranemisprosentti jopa 98. Miksi pitäisi synkistellä? Tarkoitukseni oli helpottaa ketjun avaajan pelkoa ja paniikkia kertomalla rohkaisevia esimerkkejä kyseisestä taudista. Miksi en olisi siis saanut sitä tehdä? Sen takiako että joku pahemmin syöpäsairas pahoittaa mielensä??? En ymmärrä. Mutta se siitä, synkistelkää rauhassa.

on kaikista... kirjoitti:

taitaa olla oma tapasi kirjoittaa. Näin nämä taudit ovat tosiaan meillä menneet. Totta joka sana. Miksi sinä vertaat niihin, joilla asiat eivät ole noin hyvin? En ymmärrä! Toiset kuolevat syöpään, toiset eivät. Ja toiset eivät edes sairastu syöpään.
Jos imusolmukesyöpä todetaan noin alussa, kuin kerroin, on paranemisprosentti jopa 98. Miksi pitäisi synkistellä? Tarkoitukseni oli helpottaa ketjun avaajan pelkoa ja paniikkia kertomalla rohkaisevia esimerkkejä kyseisestä taudista. Miksi en olisi siis saanut sitä tehdä? Sen takiako että joku pahemmin syöpäsairas pahoittaa mielensä??? En ymmärrä. Mutta se siitä, synkistelkää rauhassa.

Lue lisää

stressiä.
Ei sun kirjoituksessas ollut yhtään mitään vikaa.
Noiden sairauksien kanssa pärjää oikeasti paljon paremmin kun ottaa sen asenteen että hoidetaan niin paljon kuin pystytään ja sen jälkeen vielä kokeillaan lisää konsteja niin kauan kun on mahdollista.

Jos tukka lähtee niin so what,kyllä se joskus kasvaa takaisin.

Tapellaan vastaan kynsin hampain,mutta kyllä huumori auttaa selviämään eteenpäin.

Hyvää Juhannusta!

on kaikista... kirjoitti:

taitaa olla oma tapasi kirjoittaa. Näin nämä taudit ovat tosiaan meillä menneet. Totta joka sana. Miksi sinä vertaat niihin, joilla asiat eivät ole noin hyvin? En ymmärrä! Toiset kuolevat syöpään, toiset eivät. Ja toiset eivät edes sairastu syöpään.
Jos imusolmukesyöpä todetaan noin alussa, kuin kerroin, on paranemisprosentti jopa 98. Miksi pitäisi synkistellä? Tarkoitukseni oli helpottaa ketjun avaajan pelkoa ja paniikkia kertomalla rohkaisevia esimerkkejä kyseisestä taudista. Miksi en olisi siis saanut sitä tehdä? Sen takiako että joku pahemmin syöpäsairas pahoittaa mielensä??? En ymmärrä. Mutta se siitä, synkistelkää rauhassa.

Lue lisää

Mielellään sitä kuulisi selviytymistarinoita, vaikka oma tilanne olisi mikä, sillä se rohkaisee jatkamaan eteenpäin.
Senhän jokainen jo tietää, että syöpään voi kuolla, mutta niin voi moniin muihinkin sairauksiin ja onnettomuuksiin. Sairaus muiden joukossa.

Onko todella mahdollista estää tukan lähtö hoidoista huolimatta?

kokemusta on kirjoitti:

Itselläni todettiin pahanlaatuinen imusolmukesyöpä n. kaksi viikkoa sitten. Tottakai juttu tuli shokkina, mutta missään vaiheessa en ole vaipunut epätoivoon. Lääkärit ovat erityisesti korostaneet sitä, että kyseinen syöpä on erittäin hyvin parannettavissa, siihen hoidot tehoavat parhaiten. Kuolemaa se ei missään nimessä tarkoita!
Tottakai hoidot (tai siis oikeastaan niiden "sivuvaikutukset") pelottavat, mutta itse olen ottanut sen asenteen, että nyt joudutaan vähän aikaan kärsimään, niin sitten ollaan taas kunnossa :)
Tiedän, että odottaminen on se "pahin" vaihe. Se, että ei tiedä. Itse olen odotellut kaikennäköisiä tuloksia (ohutneulanäytettä, koepalaa, levinneisyyttä yms.) ja nyt odottelen, että saisin tietää hoitojen aloittamisesta. Minulle parasta terapiaa kyseisinä aikoina on ollut puhuminen asiasta läheisten ihmisten kanssa, ja elämisen jatkaminen "entiseen" tapaan. Tietenkin se ei enää täysin onnistu, mutta en todellakaan ole jäänyt kotiin makaamaan. Mutta asian kokeminen on kaikille yksilöllistä...
Mutta muistakaa, että imusolmukesyöpä ei todellakaan ole kuolemantuomio! Itse koen tällähetkellä sen vain jonkinlaisena "ylitettävänä esteenä" tai "hidasteena"...

Lue lisää

Millaisia oireita sinulla oli? Odottelen koepalatuloksia. Lääkäri kyllä sanoi diagnoosiksi "sakukoivun" taudin. Kuumetta minulla ei ole ja veriarvot on normaalit. Imusolmukkeet ovat kasvaneet ketjuna, ja suurimmat niistä on kainaloissa, nivusissa ja kaulalla. Ovat välillä pehmeämmät ja kuvittelenko vain, ehkä välillä pienenevät. Tutut ovat mietteet, joista kerroit.

dxi kirjoitti:

Millaisia oireita sinulla oli? Odottelen koepalatuloksia. Lääkäri kyllä sanoi diagnoosiksi "sakukoivun" taudin. Kuumetta minulla ei ole ja veriarvot on normaalit. Imusolmukkeet ovat kasvaneet ketjuna, ja suurimmat niistä on kainaloissa, nivusissa ja kaulalla. Ovat välillä pehmeämmät ja kuvittelenko vain, ehkä välillä pienenevät. Tutut ovat mietteet, joista kerroit.

Lue lisää

Onko sinulla minkä kokoisia nuo imusolmukkeet?noin suunnilleen???sormenpään kokoisia,isompia???näkyikö ultrassa jotain epäilyttävää,kun ohutneulanäyte otettiin(useinhan lääkäri jo siinä sanoo näyttääkö imusolmukkeet epäilyttäviltä).Onko sinulla oireita(tyypilliset ovat väsymys,ihon kutina,kuumeilu,yöhikoilu jne.).Kiitos jos jaksat vastata ja tsemppiä!!toivotaan ettei ole pahanlaatuista.Tulivatko nuo imusolmukkeesi muuten kovin nopeasti vai kasvoivatko pikkuhiljaa??

miina kirjoitti:

Onko sinulla minkä kokoisia nuo imusolmukkeet?noin suunnilleen???sormenpään kokoisia,isompia???näkyikö ultrassa jotain epäilyttävää,kun ohutneulanäyte otettiin(useinhan lääkäri jo siinä sanoo näyttääkö imusolmukkeet epäilyttäviltä).Onko sinulla oireita(tyypilliset ovat väsymys,ihon kutina,kuumeilu,yöhikoilu jne.).Kiitos jos jaksat vastata ja tsemppiä!!toivotaan ettei ole pahanlaatuista.Tulivatko nuo imusolmukkeesi muuten kovin nopeasti vai kasvoivatko pikkuhiljaa??

Lue lisää

Lisään vielä,että jos ne välillä pienenevät ja tuntuvat pehmeiltä,onhan se hyvän merkki.Eihän ilman patologin lausuntoa voi syöpädiagnoosia saada,joten toivotaan vielä parasta sinulle!!