Eläkeläisköyhien vakiäänillä Vasemmisto ja Li Andersson voittoon

Anonyymi-ap

Näyttää medioissa ja tutkijoidenkin keskuudessa, olevan kielletty aihe sanoa, että ilman meitä, kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, Vasemmistoa ja nyt Anderssonia eu-vaaleissa äänestäneitä, Suomen vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita, Vasemmisto ja Andersson, eivät juhlisi nyt voitonjuhlia.

Olemme keskusteluissa, aktiivisesti kirjoittamalla, tuoneet esille eläkeläisköyhiksi tehtyjen vihaignoroinnin, vihan kouluttamattomaksi ja osattomaksi tehtyjä eläkeläisköyhiä kohtaan, johon myös Vasemmisto, on viime hallituksessa syyllistynyt, mutta olemme myös kehuneet aina, kun siihen on ollut aihetta.

On erikoista jos Andersson, ei vieläkään anna kiitosta meille vakiäänestäjilleen ja keskustelualustojen aktiivikirjoittajille, joiden ansiosta kuva Vasemmistosta, on se inhimillinen, empatiakykyinen, valoisa moderni puolue, kaikille kansalaisille, eikä vain harvoille, kuten vaalilupaus jälleen antoi ymmärtää.

Koska se kiitos meille vakiäänestäjä-eläkeläisköyhille tulee, joko Bryssellin päätöksenteon isot mahdollisuudet, tuovat välttämättömän tarpeelliset, kauan kaivatut, parin tonnin minimieläkkeet, Sveitsin malliin, Suomenkin ikäihmisille, sairaille ja vammaisille, siinä on se kiitos, jonka toivossa olemme pitkään ja nyt eu-vaaleissa, Vasemmistoa ja Anderssonia äänestäneet. Anderssonin olisi syytä muistaa vakiäänestäjiään, aidolla, ajanmukaisella, taloudellisella oikeusturvalla, reilun parin tonnin minimieläkkeillä.

55

2274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Virheet joita Vasemmisto teki edellisessä hallituksessa, on mahdollista korjata EU:ssa, meppinä Andersson.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18080243/ilmaiseksi-suomen-eteen-toita-raataneille-kuuluvat-2000ekk-minimielakkeet

      PetosKokPersujen mielistelyllä, ei puolueella ole tulevaisuutta, normi äänestäjä kun on köyhyyseläkeläinen, työtön ja syrjäytetty, pienyrittäjäkin mahtuvat tuohon joukkoon. Parin tonnin minimieläkkeet, pitäisi olla jo.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Anderssonin kiittäminen parin tonnin eläkkeillä on nyt Orvon ja Purran käsissä.

        Ei muuta kun seurailemaan, miten kauniisti he eläkeläisiä kiittävät.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Vielä tulee aika kun kaikista ihmisistä tässä maassa pidetään huolta ja heikkoja kannatellaan rakkaudella.

      Inhimillisyys, huolehtiminen, yhteisöllisyys, turvallisuus ( laajalti), ystävällisyys, suvaitsevaisuus ja ympäristöstä huolehtiminen on ainut tae turvata tämä maapallo, lastemme ja heidän lasten elinympäristö sekä ilmapiiri.

      Yhdessä parempaan käsi kädessä ♥️

    • Anonyymi

      Muistakin puolueista lähteneet eläkeläisköyhimmät, äänestivät nyt Vasemmistoa ja Anderssonia eu-vaaleissa. Jos puolue ja Andersson haluaa pitää, heitä todella pitkään äänestäneet vakiäänestäjät ja nuo uudet eläkeläisköyhät äänestäjät, on vähintään niiden 2 500€/kk MINIMIELÄKKEIDEN toteuttamisen aika, esimerkkiä voi katsoa modernista Sveitsistä, jossa eläkeläisten elämän hintataso, vastaa Suomea.

      https://www.swissinfo.ch/eng/swiss-politics/pension-swiss-switzerland-vote-protest/73323356

    • Anonyymi

      Mikään veltto "välikysymys", joka ei yksipuoluejärjestelmässä eduskunnassa, ole koskaan johtanut mihinkään, ei enää riitä, kun kyse on Suomen eteen lapsista asti, ilmaiseksi raataneiden ja siten terveytensä menettäneiden vanhusten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden elossa pysymisestä, jota äärioikeiston pörssirikollishallitus nyt asumistukileikkaus-suunnitelmilla vakavasti uhkaa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18540475/elakelaisvaestolle-myonnettava-humanitaarisen-avunhakijan-virallinen-asema-eli-status#comment-130118457

    • Anonyymi

      Eläkkeisiin tulee asettaa katto 500e/kk.

      • Anonyymi

        Asut ja elät varmaan vanhempiesi riesana ja syöt vielä heidän jääkaapistaan, koska ei tuolla summalla saa edes kämppää mistään jos vielä syödäkin aikoo...


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ruokamyrkytykset kejruuttamisjonoissa normia. Vakavista ruoka-ainerajoitteista kärsiville vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikais-monisairaille, niiden "avustus"kassien sisällöt, tietävät usein sairauksien pahenemista.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/7b017fe8-4ad3-497f-b8ed-d7cdbf13acf0

      Nykyaikaisen Sveitsin jo toteuttamat 2 500€/kk MINIMIELÄKKEET Suomeenkin, ratkaisu useimpiin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja huoltovarmuus.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      EK-Yle estää edelleen jo toista viikkoa sananvapauksiani, joten kommentoidaan tänne siitä Kontulan jutusta, että miten ilmastouhkiin vastaamista, on Italian vesikoiran taluttelu Kontulassa, ja köyhiksi tehdyille sote-ihmiskaupan uhreille, Suomen eläkekäisväestölle kaalin kasvattamisesta leuan loksutteleminen, kun on käyttänyt kansanedustusaikansa osakkeilla keinotteluun ja kirjojen kirjoittamiseen, oman uransa luomiseen, vähääkään välittämättä eläkeläisäänestäjistä. Saisi hävetä Kontula, vaan tuskin sellainen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ele tule edes mieleensä.

      https://www.socialeurope.eu/pensions-in-switzerland-how-a-rise-was-won

    • Anonyymi

      Anderssonilla ja Vasemmistolla on nyt ainutkertainen, suuri mahdollisuus, maanjäristysvaalivoittoon tulevissa vaaleissa, jos lunastavat lupauksensa Suomen eläkeläisväestölle ja lähtevät ajamaan modernin Sveitsin esimerkin mukaisia nykyaikaisia 2 500€/kk minimieläkkeitä Suomeen.

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010695121.html

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla

      Toivotaan että älyävät ja osaavat käyttää ainutkertaisen mahdollisuutensa, eläkeläisväestö kaikista puolueista, sillä tavoitteella äänesti Vasemmistoa ja Anderssonia eu-vaaleissa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hillotolpalla unohtuvat sekä köyhät että kipeät.

    • Anonyymi

      Käväisin pitkästä aikaa Kansan Uutisten sivuilla, äimistymässä sitä, että eläkeläisköyhiksi tehtyjen äänillä vaalivoiton saanut puolue, ei maininnut vaalivoiton mahdollistajiaan sanallakaan sivustolla.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla

      KorruptioArhinmäki röhnötti siellä leveästi soffalla, puhelemassa puuta heinää, pormestarien kalliista korruptio-turhakeviroista, ettei muka ole valtaa niissä, no mitä se on, kun Tre:ella PetosKok-KorruptioKummolla voi tuosta noin vain heittää 150 000€ perintörikkaiden veroparatiisi-yhdistyksille-järjestöille-säätiöille, niitä johtavien perintörikkaiden pörssikeinottelijoiden verovälttelyyn, rahanpesuun ja rahastukseen "köyhyyspaketin" valheellisella nimellä, kun kyse on viihdepaketista ja tulojensiirrosta pörssirikkaille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Nordean pankkiiriperheen puolue oli aikaisemmin Kokoomus, mutta Kokoomuksen talouspolitiikkaa kritisoitiin liikaa ulkomailta. Kokoomus suosittelee yli varojen elämistä ja sitten pankkilainat jäivät maksamatta. Nordean pankkiiriperheen uusi puolue on ollut jo pitkään Vasemmistoliitto, koska siinä puolueessa korostetaan luokkaeroja ja luokkaerojen olemassaoloa ja niiden säilyttämistä. Vasemmistoliitto ei kelvannut kenellekään ja Nordean pankkiiriperheen puolue onkin USA:n demokraattinen puolue. Tilaisuudet ovat USA:n demokraattien puoluekokoukset.

      Ruotsi sössi kirjanpito-ohjelmista kertomisen 20 vuotta sitten ja maailmantalous meni siitä täysin sekaisin. Edelleen jotkut ruotsalaiset tekevät kirjanpitoja ja heille tuli vain lisätöitä siitä, kun piti itseä keksiä yritysten liikevoiton määrä. He eivät saa sitä työtänsä loppumaan. Kirjanpito-ohjelmien takia maailmaan ehkä jäi vain kaksi poliittista puoluetta USA:n republikaanien ja demokraattien tyyliin. USA:n republikaaninen puolue on kirjanpito-dementikkojen puolue (paitsi sen johtajat, joka johtavat niitä dementikkoja) ja USA:n demokraatit ovat uudistaneet omaa talousajatteluaan.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18651865/ek-iltasanomat-nostattaa-vihaa-kouluttamattomaksi-pahoinpideltyja-kohtaan

      Nyt äärifasistinen EK-IltaSanomat, on ilmeisesti lueskellut kansalaisten, kouluttamattomaksi ja osattomaksi pahoinpideltyjen kirjoituksia täällä, kun alkoi heti kärkkäästi tarjoamaan lymypaikkaa piiloa Anderssonille ja Vasemmistolle, jotka ovat vain ja ainoastaan juurikin eläkeläisköyhiksi pahoinpideltyjen, kouluttamattomien ja osattomien äänillä saaneet vaalivoiton ja nyt EU:n huippupaikoilla päättämässä mm. meneekö pörssikeinottelija-perintörikkaiden metsienomistajien korkeakoulutettujen, lue KorruptioKyllösen perintömetsien pystyssä pitäminen, eläkeläisköyhyys hätätilan korjaamisen, aidon ajanmukaisen taloudellisen oikeusturvan toteuttamisen edelle Anderssonin ja Vasemmiston EU-tehtävissä ja töissä, vai onko se äänestäjiensä asialla, toteuttamassa ajanmukaista aitoa 2 500€/kk MINIMIELÄKE oikeusturvaa, Suomen eteen ilmaiseksi, lapsista asti raatamaan pakotetuille. Valinta äänestäjille on selvä, pettymyksiä on siedetty jo liian pitkään, nyt on eläkeläisköyhien vuoro aitoon 2 500€/kk MINIMIELÄKE taloudelliseen oikeusturvaan, modernin Sveitsin esimerkin mukaisesti.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla

      Anderssonin ja Vasemmiston olisi jo itsekin aika, tulla julkisuuteen eläkeläisäänestäjiensä puolesta, eikä jättää tätäkin työtä, köyhimmille ja sairaille.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko Vasemmisto Koskeloineen seuraavassa hallituksessa, riippuu täysin siitä tekevätkö töitä 2 500€/kk minimieläkkeiden toteuttamisen eteen, niin eduskunnassa, kuin EU:ssa Andersson, joka sai äänivyöryn juurikin eri puolueista, vaki-eläkeläisäänestäjien lisäksi, äänestäneiden kannatuksella.

      Vielä ei ole kuultu uuden pj:n suusta eläkeläis-sanaa. Ahdas näkemys "puolueväestä" syrjii vanhuksia, vammaisia ja pitkäaikaissairaita vakiäänestäjiä, joiden äänillä puolue ylipäätään on asemissa.

      Nyt on kiireesti alettava näkymään, konkreettisia tekoja eläkeläisväestön eteen, lihaa luiden päälle tultava, etenkin kun Andersson on siellä ison vallan kahvassa Brysselissä.

    • Anonyymi

      https://www.svt.se/nyheter/inrikes/mykoplasma-okar-i-sverige-toppen-av-ett-isberg

      Suomessa todennäköisesti vakavempi mykoplasma-pandemiakin, eläkeläisväestö veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisnes-rahastuksien IHMISKAUPAN orjuutettuina, on ilman aitoa taloudellista oikeusturvaa niin köyhiksi ryöstettyinä, ettei ole rahaa enää käydä lääkärissä ja erikoissairaanhoidossa, ostaa reseptilääkkeitä, saati hoitaa itse itseään ja torjua eli ennaltaehkäistä pandemioita ym vielä vakavemmin sairastumisia.

    • Anonyymi

      Vasemmiston on aika arvostaa vaki- ja uusia eläkeläisäänestäjiään, ja aloittaa konkreettisten tulojensiirtojen vanhuksille, vammaisille ja pitkäaikaissairaille toteuttaminen, etenkin korkeilta valtapaikoilta Brysselissä, kuten Anderssonilla on.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18646072/moderni-sveitsi-saastaa-valtion-taloudessa-2-500ekk-minimielakkeilla

      Taloudellinen väkivalta, veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisneksien rahastuksen eli IHMISKAUPAN välineiksi pakottaminen, on erityisen äärioikeistolaista ja venäläismielistä.

    • Anonyymi

      Eikö Andersson näkisi netistä Ukrainan sotaa, vai miksi pitää muiden rahakkaiden meppien kanssa, lennellä Ukrainaan, pikimustaa hiilijalanjälkeä piirtämään, livenä sitä katsomaan, jota Suomen eläkeäisväestön taloudellisella oikeusturvalla ja puuttuvilla ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksilla maksatetaan.

      Suomi oli äärifasistinen diktatuuri, jo paljon ennen Unkaria ja Itävaltaa, sitä vain ei ääri-ääri-äärioikeistolaisissa EK-medioissa kansalle kerrota. Sieltä veroparatiisihovien julkkisjuorujen joukosta, on vaikea löytää uutisia, yhteiskunnan sisäisistä isoista ja vakavista ongelmista, köyhyysongelman ja etenkin eläkeläisköyhyys hätätilan vakavuudesta, kerjuuttamis- ja sote-bisnes-IHMISKAUPAN uhrien törkeästä hyväksikäytöstä.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Aika naivia olettaa että politiikko välittää mistään tai kenestäkään paitsi itsestään.
        Mutta vasemmiston kannattajat ovat aina yhtä herkkäuskoisia


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kysykää suoraan niin Anderssonilta, Vasemmistolta, kuin EK-Yleltäkin, että hyväksyvätkö ne veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamis-IHMISKAUPAN tekemisen, Suomen eläkeläisväestöä ym kansalaisia, taloudellisesti oikeusturvattomaksi, taloudellisella väkivallalla tekemisen ja riistämisen, jotka ALTISTAVAT köyhiksi tehtyjä naisia ja lapsia raiskauksille, ym seksuaaliselle, taloudelliselle, fyysiselle ja henkiselle väkivallalle.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18635046/600-000-000-ylelle-joka-vuosi!#comment-132207936

    • Anonyymi

      Koska saadaan 2000 € eläke kaikille?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Äärifasistihallitus tekee taloudellisella väkivallalla eläkeläisnaisia kohtaan, veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisnes-IHMISKAUPPA-orjuuttamista.

      https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000010827172.html

      On äärimmäisen kornia, että kehtaa sen jälkeen mennä EK-mediaan höpisemään naisvihasta. Eläkeläisköyhiksi sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan orjiksi pahoinpiteleminen, on kaiken naisvihan ytimessä.

    • Anonyymi

      EK-Ylen nollatutkimus juttu naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta vihaväkivallasta, ei näköjään kestä eniten kaikenlaisen vihaväkivallan kohteina olevien, kouluttamattomaksi ja osattomaksi pahoinpideltyjen naisten kommentteja ja kirjoituksia keskustelussa, kymmeniä kirjoitin, yhtäkään en nähnyt julkaistun, ei myöskään kommentteihin kommentointi.

      https://yle.fi/a/74-20124834

      EK-ylen heteronormatiivisuutta ylikorostava, Teekutsuliikkeen äärioikeistolainen, hyväosaisten koulutettujen keskuudessa, tekemä someen keskittyvä viha-väkivaltatutkimus, tekee uhreja heistä, joilla on eniten keinovalikoimaa, asemaa, rahaa ym mahdollisuuksia, suojautua kaikenlaiselta naisiin ja tyttöihin kohdistuvalta vihaväkivallalta, ja estää sananvapauksia meiltä, eniten kaikenlaista vihaväkivaltaa kokevilta, köyhiksi taloudellisella väkivallalla tehdyiltä, yksinasuvilta naisilta ja tytöiltä, joiden enemmistö on digipudotettuja, ihmisiä joilla ei ole rahaa ostaa kalliita digilaitteita- ja liittymiä, ei väkivallan takia terveyttä, eikä osaamista niiden käyttöön.

      Tosiaan kymmeniä kommentteja kirjoitin, täysin asiallisesti, yhtäkään en nähnyt julkaistavan, eli me joihin eniten kaikenlaista vihaväkivaltaa kohdistuu, emme saa edes sananvapauksia tässä valtiossa, vain koulutetut, hyvissä asemissa olevat, perintörikkaat pörssikeinottelijat korruptiopoliitikoineen äänessä, siis he joilla on eniten keinoja käytössään, väkivallalta suojautumiseen. Eivät todelliset väkivallan kohteet.

    • Anonyymi

      Nyt oli näköjään yksi kommentti muka julkaistu, mutta keskustelu oli lopetettu siihen, eli ne tärkeimmät kommentit jätettiin pois keskustelusta, ettei vain totuus kävisi kylässä ja kertoisi, ketkä sitä väkivaltaa todellisuudessa arjessa ja yhteiskunnassa, eniten kokevatkaan.

    • Anonyymi

      EK-Yle ei julkaise kommenttejani, eikä monen muunkaan köyhäksi tehdyn,etenkään eläkeläisköyhiksi tehtyjen, sote-j a kerjuuttamisbisnes-IHMISKAUPPA orjuutettujen.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18708658/naisasiaksi-verhottua-vihavakivaltaa-elakelaiskoyhia-naisia-kohtaan-ek-ylessa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18708599/ek-yle-morttinen-pahoinpitelee-digipudotettuja-elakelaiskoyhiksi-tehtyja#comment-132322566

      https://www.lemonde.fr/en/france/article/2023/03/28/french-pension-reform-among-the-most-affected-working-class-communities-often-can-t-afford-to-protest_6020993_7.html

      Usan pörssirikollis-äärifasistien diktatuurissa ja yksipuoluejärjestelmässä Suomessa, ollaan nyt tilanteessa, jossa kaikkein haavoittuvimpiin asemiin, äärimmäiseen köyhyyteen ilman aitoa taloudellista oikeusturvaa, pahoinpideltyjen äänet eivät näy eivätkä kuulu ek-medioissa, sananvapauksia estetään, eikä yksikään puolue tai poliitikko puolusta heitä, vaadi heille aitoja perustuslakiinkin kirjattuja, aina ajanmukaisia taloudellisen oikeusturvan konkreettisia tulojensiirtoja, eli modernin Sveitsin tarkkaan laskemia 2 500€/kk minimieläkkeitä, kuten pitäisi.

      https://www.socialeurope.eu/pensions-in-switzerland-how-a-rise-was-won

      Anderssonin kehuttiin päässeen EU:ssa korkealle sosiaaliasioista päättämisen johtopaikalle, miksi ei tee mitään äänestäjiensä eteen, eläkeläisköyhät vakiäänestäjät nostaneet hänet valtaan ja muista puolueista mukaan liittyneet, nyt sitten hiljaista, kun eläkeläisiä pahoinpidellään ja yllytetään pahoinpideltäviksi EK-Ylessäkin.

    • Anonyymi

      PetosKokPer-KorruptioRantasen esittelemässä "huoltovarmuuspaketista", yksikään tuote ei ole sellainen, mitä vakavasti ruoka-ainerajoitteiset, joita enemmistö eläkeläisväestön vanhuksista, vammaisista ja pitkäaikaismonisairaista on, ei ole sellainen jota he voisivat käyttää, eikä millään elintarvikkeella edes selvitä, kun aito taloudellinen oikeusturva puuttuu ja eläkeläisväestö on modernin orjuuttamisen välineiksi pakotettuina, veroparatiisi-sote- ja kerjuuttamisbisneksien IHMISKAUPAN orjuutettuina.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18709868/vas-ja-vihr-missa-epaluottamus-sote--ja-kerjuuttamis-ihmiskaupasta-elakelaisilla-

      Vasemmiston Koskela jatkaa Anderssonin, toissijaisten "ongelmien" taakse, vakavaa eläkeläisköyhyys hätätilaa, modernia ihmiskauppa-orjuuttamisen väkivallan kohteiden eläkeläisväestön oikeuksien puolustamisen sijasta. Hävetkää päättäjät, valehtelette äänestäjille, että voisi vähempää välittää.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Oikeasti tehnyt mitään köyhien eläkeläisten eteen.

      Turha luottaa ääniin jatkossa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ökyrikkaiden perintö- ja verosuunnittelija-korkeakoulutettujen ökyelämäntapojen rahoittaminen verokeitaisiin, on ikävä kyllä näyttänyt olevan Vasemmistonkin suunta, vielä ehtisi kääntää kansan ja äänestäjien eli eläkeläisväestön puolustamiseksi, etenkin kun EU:n johtopaikoilla ovat.

      https://www.aljazeera.com/opinions/2024/12/4/trump-has-won-the-culture-war

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Viimeistään nyt Anderssonin EU:n sosiaaliasioiden johdossa, on otettava kantaa eläkeläistön henkihieveriin, ilman perustuslaillisia taloudellisia oikeuksia pahoinpitelemisestä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18844471/suomi-painostettiin-diiliin-jota-ukraina-ei-edes-sodassa-hyvaksynyt

      Trumpisteille tehdyt järjettömät 7 miljardien euron hävittäjävelat, on peruttava.

      Suomen eläkeläisväestön perustuslailliset oikeudet, aitoon taloudelliseen oikeusturvaan, aitoihin ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeuksiin on palautettava ja päivitettävä vastaamaan tämän päivän korkeita elinkustannuksia heti.

    • Anonyymi

      Vasemmisto on vihanlietsoja, näkyy medioissakin😜

    • Anonyymi

      Samanlainen pormestarien kalliiden turhakevirkojen perään kinuaja, kuin muutkin puolueet, se on ikävä kyllä totta. Kulttuuri- ja taide-ökytukien kinuamista, miljoonia urillaan tienanneille korkeakouluetuille perintörikkaille, taide- ja kulttuuri-elämäntapojen rahoittamiseen, aikana jona Vas-äänestäjistä uskollisimmat, eli eläkeläiset ovat sote- ja kerjuuttamisen, modernin ihmiskaupan orjuudessa Suomessa, on surullista seurattavaa.

      Vasemmiston uusi pj Koskela, ei ole tainnut eläkeläis-sanaa suustaan päästään, ainakaan medioissa ei ole näkynyt eikä kuulunut, mutta Anderssonilta sentään siellä EU:n sosiaaliasioiden johtopaikoilla, odottaisi vähän terveempää asennetta äänestäjiään kohtaan, eläkeläisten äänellä vallassa olemisesta, pitäisi osata edes kiittää, saatii ajaa aitoa ajanmukaista, taloudellista oikeusturvaa eläkeläisväestölle Suomessa, sote- ja kerjuuttamis-ihmiskaupan sijasta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!

      Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!
      Haapavesi
      108
      2284
    2. Hyvää yötä, olen rakastunut suhun

      Sanon tämän kyllä vielä sulle henkilökohtaisestikin. 😘
      Ikävä
      84
      1995
    3. Tiedätkö et olet

      Ärsyttävän hyvännäköinen.
      Ikävä
      53
      1582
    4. Nyt tiedän

      Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai
      Sysmä
      50
      1506
    5. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      154
      1498
    6. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      48
      1394
    7. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      144
      1314
    8. Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla

      Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!
      Puolanka
      26
      1166
    9. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      111
      1135
    10. Paraneeko ilmapiiri nyt?

      Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket
      Hyrynsalmi
      25
      1094
    Aihe