Lastensuojelun työntekijät ottavat syrjäytyneiden ihmisten lapset huostaan ja sitten peilaavat reaktioita huostaanottoon omaan tavoitteeseensa maksimoida virkavallan tottelu. He kutsuvat tottelemattomuutta "kyvyttömyydeksi itsereflektioon".
"Alistuneet ihmiset elävät Paulo Freiren mukaan semi-intransitiivista tietoisuutta. Se on eristetyssä yhteisössä elävien ihmisten tietoisuutta. Tällöin ei kyetä tiedostamaan oman itsen ulkopuolella tai omien yhteisön biologisten tarpeiden ulkopuolella olevia ongelmia (mitä hyvää itsessä vastoin sosiaalityöntekijän valhetta)vaan mielenkiinto keskittyy henkiinjäämiseen" (mitä pahaa sosiaalityöntekijä tekee minulle).
Leena Kurki, Persoona ja yhteisö, s. 60.
Kyvyttömyys itsereflektioon -selitys
5
603
Vastaukset
- Anonyymi
Entä se, kun veit replika-aseen yliopistolle? Tai löit kassamyyjää? Tai sait kenkää kaikista työ-, harjoittelu- ja opiskelupaikoista, poliittisista yhdistyksistä ja harrastusryhmistä? Olivatko nekin vain ennakoivia reaktiota huostaanottoon, jota ei vielä toki ollut tapahtunut, kun lastakaan ei vielä ollut olemassa?
Vai voisiko sittenkin olla niin, että olet täysin kyvytön itsereflektioon, sillä jos siihen kykenisit, huomaisit, ettei toiminnassasi ennen huostaanottoa ja sen jälkeen ole mitään eroa.- Anonyymi
Todellisuudessa kaikki maailman ihmiset ovat salaliitossa Meemua vastaan! Ja koko maailma on tietoisesti rakennettu sellaiseksi, että hyvällä isällä tulee loputtomasti konflikteja sen kanssa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Todellisuudessa kaikki maailman ihmiset ovat salaliitossa Meemua vastaan! Ja koko maailma on tietoisesti rakennettu sellaiseksi, että hyvällä isällä tulee loputtomasti konflikteja sen kanssa!
Jätä teemu rauhaan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jätä teemu rauhaan
Emme jätä! Sitten jätämme, kun Teemu hyväksyy sen, ettei nykyisessä tilassaan sovi vanhemmaksi ja joko
1) hyväksyy sen, että Toivo tulee olemaan muualla pysyvästi ja keskittyy viranomaisten kuormittamisen sijaan elämässään muihin asioihin
TAI
2) kehittää itseään, persoonaansa ja käyttäytymistään sellaiseen suuntaan, että vanhemmuus ja lapsen kasvattaminen on hänelle mahdollista.
Mutta niin kauan kuin tämä nykyinen perseily jatkuu, Teemu tullaan palauttamaan maanpinnalle tarvittaessa ilkeinkin sanankääntein! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme jätä! Sitten jätämme, kun Teemu hyväksyy sen, ettei nykyisessä tilassaan sovi vanhemmaksi ja joko
1) hyväksyy sen, että Toivo tulee olemaan muualla pysyvästi ja keskittyy viranomaisten kuormittamisen sijaan elämässään muihin asioihin
TAI
2) kehittää itseään, persoonaansa ja käyttäytymistään sellaiseen suuntaan, että vanhemmuus ja lapsen kasvattaminen on hänelle mahdollista.
Mutta niin kauan kuin tämä nykyinen perseily jatkuu, Teemu tullaan palauttamaan maanpinnalle tarvittaessa ilkeinkin sanankääntein!Koskahan Satakunnan sinkut pääsevät karhealle, vyömäiselle, alueelle?
Koska Teemun gradu valmistuu?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381319
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä38889Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad30633Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597- 14590
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26568- 24541
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30536Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17533Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17513
