Viipurin menetyksestä 80 vuotta

Kansallisarkistossa paljon tietoa

Nyt julkaistava matrikkeli perustuu Sota-arkiston Suomen sodissa vuosina 1939–1945 menehtyneiden tiedostoon, edellä esiteltyihin vankitutkimuksiin ja arkistotutkimukseen; erityisesti 13. ja 15. Kaatuneiden evakuoimiskeskuksen, 20. Prikaatin, Päämajan valvontaosaston, Puolustusvoimain pääesikunnan valvontaosaston/-toimiston, Sotilaslääkintäarkiston virka-arkiston lääkintäarkiston sekä puolustusministeriön keskusosaston kuolleeksijulistamistoimiston arkistoihin. Tärkeimpinä tiedonlähteinä ovat olleet kadonneiden ja kuolleiden henkilökohtaiset sotilasasiakirjat, joita säilytetään Sota-arkistossa. [12] Asiakirjoista koottuja tietoja on verrattu Tarkin vuonna 1996 julkaiseman kirjan Taistelu Viipurista 20.6.1944 sisältämiin kuvauksiin katoamis- ja kaatumistilanteista. Tietojen yhdenmukaisuudet ja eroavuudet on kirjattu matrikkeliin.

Ensimmäiset yritykset selvittää Viipurin menetystä seuranneiden päivien kadonneiden määrä osoittautuivat mahdottomaksi tehtäväksi. Syynä oli arkistoissa ja kirjallisuudessa olevien tietojen epätäsmällisyydet ja ristiriitaisuudet. Arkistotiedon epäluotettavuus johtunee 20. Prikaatin 20.6.1944 alkaneista ja useita päiviä kestäneistä prikaatin joukkojen epäselvistä tilanteista ja niistä johtuneista henkilövahvuuksien kirjaamisen epätarkkuuksista. Jo Tarkki totesi vuonna 1996 kirjassaan, että ”vahvuuksien ja ilmoitusten käsittelyssä oli siis epäselvyyksiä, tietysti sekavien olosuhteiden takia. Myöhemmiltä ajoilta ei ole nähtävissä yhteenvetoja. Monimutkainen asia. Sellaista ihmettä ei voi tapahtua, että vielä päästäisiin oikeisiin lukumääriin.” [13]

Kesäkuun 20. päivän taistelun jälkeen prikaatin karkuritilanne oli epäselvä. Joukot olivat hajallaan. Sadat miehet harhailivat Viipurin ja Lappeenrannan välillä etsien yksiköitään. Lappeenrannan tasalta tavatut harhautuneet ja karkurit palautettiin takaisin yksiköihinsä. Tämä vaihe kesti heinäkuun alkupäiviin asti. [14]

Tilanteen sekavuudesta kertoo IV Pataljoonan oikeusupseerin, luutnantti Veikko Maunulan kaksi viikkoa Viipurin taistelujen jälkeen laatima asiakirja, jossa hän kertoo pataljoonasta olleen karkureina ja yksiköstään pitemmäksi aikaa harhautuneena 18 aliupseeria ja 156 miestä. [15] Heistä oli palannut tai palautettu takaisin yksikköönsä 12 aliupseeria ja 94 miestä. Edelleen karkureina ja harhateillä asiakirjan laatimishetkellä oli 6 aliupseeria ja 62 miestä, joka tosin jo oli lähes lopulliseksi jäänyt kadonneiden määrä. [16]

Karkurien ja kadonneiden henkilöllisyys ja lukumäärä alkoi selkiytyä heinäkuun toisella viikolla sotilaiden takaisin palaamisten ja sotilaspoliisiosastojen tekemien palautusten myötä. Elokuun 8. päivänä prikaati julkaisi etsintäkuulutuksen 20.6.1944 Viipurissa kadonneesta 87 sotilaastaan, joiden oletettiin joutuneen vihollisen vangiksi. Aselevon alkaessa, syyskuun alussa, etsintäkuulutuksia täydennettiin pataljoonien antamien tarkempien ilmoitusten perusteella 37 miehellä. [17]

Henkilötutkimuksen tulokset

Tämän tutkimuksen lähtökohdaksi otettiin 20. Prikaatin kaatuneet tai kadonneina etsintäkuulutetut sotilaat syyskuun alussa 1944. Siis tilanne, jossa harhautuneet sotilaat olivat palanneet tai palautettu yksiköihinsä. Myös lähes kaikki karkurit olivat jo kiinniotettuina palautettu yksiköihinsä tai kuulusteluissaan. Jo omaisten sosiaaliturva edellytti kadonneiden tilanteen selvittämistä. [18]

Syyskuun alussa prikaatilla oli tiedossa päiväkäskyjensä ja katoamisilmoitustensa perusteella kesäkuun 20. ja 21.päivien taisteluissa kaatuneina 33 prikaatin sotilasta [19] ja kadonneina 122 sotilasta [20]. Seitsemästä muusta Viipurissa kadonneeksi joutuneesta miehestä ei ole kyseisistä asiakirjoista löytynyt mainintaa [21]. Kadonneina ja kaatuneina oli siis yhteensä 162 sotilasta.

Sotavankiasiakirjojen ja -tutkimuksien sekä kadonneiden henkilökohtaisten sotilasasiakirjojen perusteella prikaatista oli Viipurissa jäänyt sotavangiksi 63 sotilasta. Marras-joulukuussa 1944 ja maaliskuussa 1945 heistä palasi Suomeen 48 miestä. Loput olivat kuolleet vangitsemistilanteen yhteydessä tai sotavankeudessa. Kolme tähän joukkoon kuulunutta teloitettiin antautumistilanteessa tai heti sen jälkeen Viipurissa. Suomalaiset sotilaat joutuivat todistamaan puna-armeijassa esiintynyttä käytäntöä, jonka mukaan huonosti liikkumaan kykenevät ammuttiin niille jalansijoilleen. [22]

Asiakirjatarkastelu osoittaa 85 sotilaan kuolleen Viipurissa: 28 sotilasta katosi vastaiskuissa, 14 vetäytymistilanteessa ja 10 sotilasta muussa taistelutilanteessa; [23] 28 sotilasta kaatui taistelussa ja viisi kuoli ilmapommituksissa. [24] Neljä sotilasta menehtyi suomalaisissa sotasairaaloissa haavoituttuaan Viipurissa. [25] Luvut sisältävät myös 20. Prikaatin Kolmannen Pataljoonan 21. päivän taistelussa kaatuneet 10 sotilasta ja kadonneet kahdeksan sotilasta sekä prikaatille alistetun Erillisen Panssarikomppanian kaksi Viipuriin jäänyttä sankarivainajaa. [26

Jatkuu...

Edellä mainituissa tilanteissa kadonneet ja heidän lisäksi viisi sotilasta, jotka oli ilmoitettu kadonneeksi maininnalla ”katosi Viipurissa”, yhteensä 57 miestä, julistettiin myöhemmin virallisesti kadonneina kuolleiksi. Näistä henkilöistä on Sota-arkistosta kahta kadonnutta lukuun ottamatta sotilaskantakortit ja katoamislomakkeet. [27] Mainitun viiden miehen osalta ei ole löytynyt asiakirjoista eikä kirjallisuudesta muuta mainintaa itse katoamistilanteesta. [28]

Kaatuneiden evakuoimiskeskukset lähettivät kaikista 20. Prikaatin kadonneista sotilaista kuolinilmoitukset suojeluskuntapiireille. Tiedot lähetettiin myös lääkintäkeskusarkistoon heinäkuun alussa. [29] Katoamistiedot toimitettiin samassa aikataulussa myös Päämajan Valvontaosastolle. 13. Kaatuneiden evakuointikeskus (peiteluku 8387) on täyttänyt 1./20.Pr:n (peiteluku 2621) antamien tietojen ja oman tunnistamistoiminnan perusteella ilmoituksen sotamies Viljo Hirvon kuolemasta [30].

Viiden vainajan ruumiit tuotiin pois Viipurista, 76 sotilasta jäi taistelukentälle. Tähän lukuun sisältyvät kolme Viipurin sankarihautausmaahan haudattua sotilasta, yksi, joka haudattiin kenttähautaan ja haavoittuneena ”siltojen taakse” jääneet 16 sotilasta. [31] Käytössä olevien tietojen perusteella kaikki haavoittuneet kuolivat Viipurissa. Yksi heistä oli mahdollisesti ollut sotavankeudessa. Kukaan heistä ei palannut Suomeen. [32]

20. Prikaatin kaatuneet ja kadonneet:

- menehtynyt Viipurissa 86
- kadonnut Viipurissa, oletettu joutuneen vangiksi 3
- kuollut sotasairaalassa 4
- osoittautunut karkuriksi 6 [33]
- kuollut sotavankeudessa 15
- kadonnut Viipurissa 1
- palannut sotavankeudesta 48
- yhteensä 163

Yhteenveto

Yhteenvetona voidaan todeta prikaatin 162 kaatuneesta tai kadonneeksi ilmoitetusta sotilaasta 63 joutuneen sotavangiksi ja 90 miestä kuolleen taistelussa tai haavoittuneena. Lisäksi kolmen sotilaan ilmoitetaan kadonneen Viipurissa oletettuna joutuneeksi sotavankeuteen.[34] Yhden sotilaan osalta ei ole minkäänlaista mainintaa katoamistilanteesta tai vangiksijoutumisepäilyksestä. Vankeudesta palasi myöhemmin 47 prikaatin sotilasta. Aselevon alkaessa 20. Prikaatin kadonneiksi ilmoittamista henkilöistä osoittautui kuusi miestä myöhemmin sotilaskarkureiksi.

Jatkosodan Suomen armeijalla oli sangen selkeät tiedot Viipurissa kadonneista sotilaistaan jo heinäkuun toisella viikolla vuonna 1944. Katoamiset oli dokumentoitu organisaation kaikilla tasoilla 20. Prikaatin pataljoonista Päämajaan asti. Erityisen selkeästi asiat olivat taltioitu 15. Kaatuneiden evakuoimiskeskuksen kadonneiden kortistoon, Lääkintäkeskusarkistoon ja Päämajan valvontaosaston luetteloihin sekä hieman myöhemmin puolustusministeriön kuolleeksijulistamistoimistoon. Yksityiskohtaisimmat tiedot katoamisesta kerättiin sotilaan henkilöasiakirjoihin.

---


20. prikaatin kaatuneet ja kadonneet Viipurissa

2.11.2009 17:09 Jarmo Nieminen 

https://web.archive.org/web/20170322180403/http://jarmonieminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/22932-20-prikaatin-kaatuneet-ja-kadonneet-viipurissa


Viipurissa 20.6.1944 kadonneet 20. prikaatin sotilaat kummittelevat jälleen keskustelupalstoilla. Julkaisen ohessa oman tutkimukseni samaisesta aiheesta. Artikkeli on julkaistu Eero Elfvengrenin ja Eeva Tammen toimittamassa kirjassa Viipuri 1944 (WSOY 2007).

---

P.S. Ei Pasi Jaskkonen mitäään Viipurin kadonneuden mysteeriä ratkaissut.

Sen teki Uuno Tarkki kahdessa kirjassaan. Hän osoitti perättömiksi väitteet Viipurissa kadonneista 419 sotilaasta.

Pasi Jaakkonen luki lähinnä vain Tarkin kirjat ja teki puffin lehteen. Kaikki sotahistoriaa tuntevat tiesivät asian jo viimeistää Uuno Tarkin kirjat luettuaan tämänkin asian.

Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".


Tarkki, Uuno: Taistelu Viipurista 20.6.1944 – Viipurin menetys ja oikeudenkäynti!, Gummerus 1996. ISBN 978-951-20498-3-7.

Näitä juttuja sodasta ja eri tapahtumistahan riittää loputtomasti.

Tämä sopii jotenkin tähän aiheeseen:

http://www.yle.fi/levysto/firs2/kappale.php?Id=Marski marssi


Marskimarssi

(san. Seppo Virtanen)

Niin laski Marsalkan silmäluomi:
oli mustana taivas ja kusessa Suomi,
oli murtunut Kannas ja armeijan teräs,
sen sankarit metsissä käpyjä keräs.

Jo Päämajan saavutti tykkien jyly,
oli Wiborg mennyt — oo kohtalo tyly!
Ja ruoste raiskasi Kauhavan rautaa,
Suur-Suomelle kaivettiin kookasta hautaa.

Oli rinnassa pelko ja kaulassa sisu
ja Suomen leijona — naukuva kisu!
Kovin heikosti lohdutti seikka se, että
oli pullossa tilkkanen Äänisen vettä.

Että kirottu Kemppi sen tehdä tohti!
Että prikaati laukkasi Kouvolaa kohti!
Että osaakin olla niin itsepäinen
tuo parjattu sotamies venäläinen.

Otur, olycka — de' va' de' som mej hände
och de' va' bara skit som Adolf hit sände!
Vaan ei sittenkään tappio mieltäni paina:
olen taistellut usein ja hävinnyt aina.

Valan kerran hän vannoi: Miekkani tuppeen
panen vasta sitten kun viimeiseen gubbeen
on kamppailtu, kaaduttu — osa niin nätti —
vasta sitten kun vapaa on Liivi ja Lätti.

Lojui nurkassa miekkansa tupetta yhä,
Nicklén sitä jynssäili — arki tai pyhä.
Oli kartalta pyyhkäisty veljemme Eesti.
Sitä Siilasvuo tuijotti lasittuneesti.

Kerran jalosti yleni eloni kaari…
Kunpa istuisi vieläkin Kremlissä tsaari!
Vaan ei — siellä lemussa vodkan ja kaalin
punoo juoniaan Molotov — niin ja se Stalin.

Mutt' niinhän se on, ach fan och förbannat;
senhän palkaksi saat kun sä parhaasi annat,
ura katkeaa mulla nyt kasakkain peitsiin,
Kaivopuisto adjö, minä matkustan Schweiziin.

Teille Heinrichs ja Airo myös hyvästit sanon
ja kaikkia kiitän ja anteeksi anon —
pian sammuvat lieskat ja hälvenee sauhu —
älä muistele pahalla, Marokon Kauhu.

Niin Marsalkan luomi vihdoin taas nousi,
veri sininen tyynesti suolissa sousi.
Hän huokasi, hetkisen ääneti vietti:
hän jäähyväissanoja miehilleen mietti.

Hän selkänsä suoristi, käskynsä jakoi,
ja kirjuri käskyn sen koneella takoi:
"Te kuulkaa, sankarit Summan ja Kollaan,
päiväkäskyni viimeinen: Kusessa ollaan."

Haavikon Päämaja -kirja, se 1. painos, on suurin syyllinen Viipurin 419 kadonneen mysteeriin. Hän käytti Jäntin kirjassaan esittämää 419 kadonneen lukemaa lähteenään ja keksi mielikuvitustarinaa lisäksi. Viimeisimmässä painoksessa pahimmat virheet on korjattu postuumisti Haavikon jo kuoltua.

Lukaisinpas taas eilen Paavo Haavikon kirjaa Päämaja -Suomen hovi (1999).

Mielenkiintoinen sillisalaatti kaikkinensa, mutta huolimattoman tuntuisesti väsätty.

Tarkistelin lähdeviitteitä ja henkilöhakemistoa, jolloin huomasin 1. tarkistuksessani erikoisen asian. Wolf H. Halstia oli henkilöhakemiston mukaan monissakin paikoissa eri sivuilla, mutta ensimäistäkään en löytänyt! 1. ja ainoa kohta, jossa ko. henkilöön viitattiin oli ihan kirjan alussa, olikohan sivulla 6, ja siinäkin NIMI oli väärin, joku Rolf A. jotakin.

Kuitenkin W. H. Halsti mainitaan lähdeviiteluettelossa.

Jos kirja on noin hatarasti hutaistu, niin kyllä se antaa kokonaisuudestakin melkoisen epäluotettavan kuvan.

Viipurin tapausta käydään läpi pitkät pätkät, liki parikymmentä sivua. Siinä lähteenä näyttää olleen Lauri Jäntin Viipurin viimeisistä päivistä kertovat kirjat. Kuitenkin Haavikko on jättänyt lähteistään POIS "tarkimman"
tutkimuksen Viipurin tapahtumista, nimittäin Uuno Tarkin teokset!
Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".

Eli nämä TARKIMMAT lähteet olisivat olleet Haavikonkin käytössä ja noissa kirjoissa on sentään tarkat vahvuustaulukot 20.Pr:n vahvuuksista, toisin kuin Jäntin tekemissä, aikansa hutaisuissa. Kirjassa Haavikko ihmetteleekin Polojärven antamaa palautetta Jäntille, jossa Polojärvi suositteli tappioluetteloiden jättämistä pois Jäntin kirjasta. Syytä olisikin ollut kuunnella Polojärven kommenttia, koska ne tappioluettelot ovat niinkin hatarat!
Tarkin kirjan mukaan 20.Pr:n taisteluvahvuus oli hieman yli 5000 Viipurin menettämisen päivänä.

Tuolla on aiheesta lisääkin:

http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=3213




HAAVIKKO on vuonna 1999 ilmestyneessä kirjassaan Päämaja ­ Suomen hovi vakuuttunut, että suuri määrä Viipurin puolustajiksi määrätyistä 20.
prikaatin miehistä on kadonneiden ja siten mahdollisesti Huhtiniemessä teloitettujen joukossa. Akateemikko käsittelee tragediaa parinkymmenen sivun verran, otsikkonaan
"Viipurin hinta: 12 kaatunutta ja 1 300 kadonnutta tai hävinnyttä".Haavikko on kadonneiden ja karanneiden puolella:
­·Miehet olivat varmassa tunnossa siitä, että olivat lähteneet Viipurista
silloin, kun oli ollut lähdön hetki. Mutta heille se oli vasta edessä.
­·Pahinta näiden pataljoonien kiinni saaduille miehille oli ehkä se, että
he pitivät toimintaansa oikeana.
1 300 kadonnutta. Kukaan heistä ei todista. Kaikki asianosaiset ovat
poissa. Hautoja vailla ristejä, nimeä tai päivämääriä.



KIRJOJA
Veijo Meri: Jääkiekkoilijan kesä. Otava 1980
Paavo Haavikko: Päämaja ­ Suomen hovi. Art House 1999
Anneli Vuorikoski: Viipurin viimeinen poliisipäällikkö. Karisto 1996
Heikki Hietamies: Sotatuomari. Otava 2004
Lappeenrannan kaupungin historia 1917 ­ 1966, toinen nide

Lauri Jäntti: Viipurin viimeinen päivä, Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944,


Everstiluutnantti Uuno Tarkki on Viipurin tapahtumista kirjoittanut laajaan tutkimukseen perustuneet kaksi kirjaa, vuonna 1990 ilmestyneen "Miksi menetimme Viipurin" ja 1996 "Taistelu Viipurista".

Uuno Tarkki Taistelu Viipurista 20.6.1944 IBSN 951-20-4983-x

Ei Pasi Jaskkonen mitäään Viipurin kadonneuden mysteeriä ratkaissut.

Sen teki Uuno Tarkki kahdessa kirjassaan. Hän osoitti perättömiksi väitteet Viipurissa kadonneista 419 sotilaasta.

Täsmälleen näin!