Liikkuuko putoava omena kohti Maapallon keskustan aluetta?

Aurinko näyttää liikkuvan taivaalla ja aikoinaan ihmiset olivat täysin varmoja siitä että Aurinko liikkuu taivaalla meidän ympäri.

Nykyään tiedämme että tämä Auringon liike meidän ympäri on illuusio joka syntyy kun Maapallo pyörii akselinsa ympäri ja kiertää samalla Aurinkoa.

Ehkäpä maailmankaikkeus huijaa meitä muillakin tavoin 🤔

Entäpä kun atomeitten ytimissä on avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueita joiden sisälle työntyy koko ajan lisää avaruuteen hajaantuvaa energiaa.

Avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueen sisäinen paine kasvaisi jos tämä avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alue ei laajenisi koko ajan ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Laajenevien ruuhka-alueiden pinnat törmäisivät toisiinsa jos näistä laajenevista ruuhka-alueista ei työntyisi koko ajan ulos avaruuteen hajaantuvaa energiaa jonka avulla nämä laajenevat ruuhka-alueet työntävät toisiansa koko ajan pois päin toisistansa.



Ne siis kierrättävät tätä avaruuteen hajaantuvaa energiaa / työntävää voimaa kaikkien muiden vastaavien avaruuteen hajaantuvien ruuhka-alueiden kanssa ja näin ne työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Sydämesi laajenee sykäys sykäykseltä ja jokaisen hetkellisen laajenemisen jälkeen tasaisesti laajeneva keho kohdistaa laajentuneesen sydämeen ulkoisen paineen / työntävän voiman ja näin laajenevaa verta työntyy ulos laajenevasta sydämestä laajeneviin verisuoniin jne.

Laajenevaa omenaa meidän pitää työntää pois päin laajenevan Maapallon keskustasta ja kun pudotamme laajenevan omenan, laajenevat kaasumolekyylit eivät jaksa työntää sitä edellään.

Laajenevan Maapallon pinta, joka työntyy pois päin laajenevan Maapallon keskustasta, saavuttaa laajenevan omenan vaikka se edelleen liikkuu / työntyy pois päin laajenevan Maapallon keskustasta.

Ja näin putoavan omenan liike kohti Maapallon keskustaa voisi olla illuusio.

Tietysti laajeneva omena lähestyy laajenevilla mittalaitteilla mitattuna laajenevan Maapallon keskustaa, mutta tämä olisi sitä oikeaa suhteellisuutta yhdessä suhteellisen ajan kanssa.

Ehkäpä maailmankaikkeus on iluusion mestari?

Ehkäpä fyysikot eivät vieläkään ymmärrä gravitaatiota sen takia koska luulevat että kappaleet jotenkin jotenkin vetäisivät toisiansa puoleensa jonkun omituisen vetävän voiman avulla.

Ehkäpä tässä meillä on avain fysiikan kaiken teoriaan.

Einstein ymmärsi että aika on suhteellista. Ehkäpä hänen olisi kannattanut pohtia sitä vaihtoehtoa että myös aineen tilavuus saattaisi voida olla suhteellista.

Ehkäpä Einstein avasi fysiikan pandoran lippaan kun keksi käsitteen nimeltä kaareutuva avaruus.

Ehkäpä avaruus sittenkin on pelkkä ääretön 3 D näyttämö joka ei vaikuta tapahtumiin millään tavalla.

🤔

Uskotko että laajeneva avaruus on olemassa?

Jos, niin minkä takia?

Zeus sai muka aikaan salamoita.

Laajeneva avaruus saa muka valon venymään eli kosmologisesti punasiirtymään.

Mitä eroa näillä käsitteillä on?

Ei yhtään mitään. Minun mielestäni ne ovat Täysin uskonvaraisia käsitteitä!

Laajenevasta avaruudesta ei ole minkäänlaista havaintoa.

Täysin uskonvarainen käsite.

Ei mitään selitystä sille mikä ylipäätään voisi mahdollistaa sen että itse avaruus voisi jotenkin jotenkin laajentua. Mitään selitystä sille mihin itse avaruuden laajeneminen edes perustuisi jne.

Tai mitä tämän laajenevan avaruuden laajeneminen on.

Helppo sanoa, avaruus laajenee. Helppo sanoa, myöhemmin avaruutta on enemmän galaksijoukkojen välisellä alueella.

Kertokaapa miten.

Työntyykö laajenevan avaruuden sisälle lisää avaruutta? Jos, mistä tämä ylimääräinen avaruus on peräisin? Jos, missä tämä ylimääräinen avaruus liikkuu silloin kun se työntyy laajenevan avaruuden sisälle?

Jos laajeneva avaruus ei laajene noin, niin miten se sitten laajenee?

No, sitähän kukaan ei ikinä kerro, eikä tule kertomaan!

Laajeneva avaruus on täysin uskonvarainen käsite ja sellaisena se tulee pysymään!

FAKTA 🙂
2234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Äärimmäisen paljon loogisempaa on olettaa että avaruudessa laajenevan valon on havaittu venyneen eli kosmologisesti punasiirtyneen 🙂

Havaintohan on avaruudessa liikkuneesta valosta, ei avaruudesta.

Joten pitää selittää mitä valolle on tapahtunut. Ei mitään syytä väittää että avaruudelle olisi tapahtunut jotakin.

Ei siis ole olemassa havaintoa että avaruudelle itselleen olisi tapahtunut jotakin.

Eihän avaruus edes säteile valoa tai mitään muutakaan.

Tätä laajenevaa avaruutta ei voi tutkia tieteellisesti.

Eihän antiikinajan jumalaa, Zeustakaan voi tutkia tieteellisesti.

Näiden olemassa oloon voi vain uskoa.

Eli täysin uskonvaraisia käsitteitä.

🙂

3 D avaruus tilana mahdollistaa sen että valot voivat laajentua avaruudessa ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Laajenevan valon erilliset hiukkaset / avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueet pystyvät kierrättämään avaruuteen hajaantuvaa energiaa ja näin työntämään toisiansa pois päin toisistansa samalla kun liikkuvat avaruudessa.

Niiden liike avaruudessa suhteessa toisiinsa mahdollistuu ja sen mahdollistaa 3 D avaruus tilana / näyttämönä joka itsessään ON ei yhtään mitään.

Jos uskot että itse avaruus voi jotenkin jotenkin laajentua, niin kerrohan mikä mahdollistaa tämän antiikinajan jumaliin verrattavissa olevan laajenevan avaruuden laajenemisen?

Tiedän jo, sinulla ei ole tähän mitään selitystä.

Dont worry, be happy.

Ei kellään muullakaan ole 🙂

JA TÄTS IT!

🙂

Äänestä

trol trol

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aurinko näyttää liikkuvan taivaalla ja aikoinaan ihmiset olivat täysin varmoja siitä että Aurinko liikkuu taivaalla meidän ympäri.

Nykyään tiedämme että tämä Auringon liike meidän ympäri on illuusio joka syntyy kun Maapallo pyörii akselinsa ympäri ja kiertää samalla Aurinkoa.

Ehkäpä maailmankaikkeus huijaa meitä muillakin tavoin 🤔

Entäpä kun atomeitten ytimissä on avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueita joiden sisälle työntyy koko ajan lisää avaruuteen hajaantuvaa energiaa.

Avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alueen sisäinen paine kasvaisi jos tämä avaruuteen hajaantuvan energian ruuhka-alue ei laajenisi koko ajan ulos päin jo olemassa olevaan avaruuteen.

Laajenevien ruuhka-alueiden pinnat törmäisivät toisiinsa jos näistä laajenevista ruuhka-alueista ei työntyisi koko ajan ulos avaruuteen hajaantuvaa energiaa jonka avulla nämä laajenevat ruuhka-alueet työntävät toisiansa koko ajan pois päin toisistansa.



Ne siis kierrättävät tätä avaruuteen hajaantuvaa energiaa / työntävää voimaa kaikkien muiden vastaavien avaruuteen hajaantuvien ruuhka-alueiden kanssa ja näin ne työntävät toisiansa pois päin toisistansa samassa suhteessa kuin laajenevat.

Sydämesi laajenee sykäys sykäykseltä ja jokaisen hetkellisen laajenemisen jälkeen tasaisesti laajeneva keho kohdistaa laajentuneesen sydämeen ulkoisen paineen / työntävän voiman ja näin laajenevaa verta työntyy ulos laajenevasta sydämestä laajeneviin verisuoniin jne.

Laajenevaa omenaa meidän pitää työntää pois päin laajenevan Maapallon keskustasta ja kun pudotamme laajenevan omenan, laajenevat kaasumolekyylit eivät jaksa työntää sitä edellään.

Laajenevan Maapallon pinta, joka työntyy pois päin laajenevan Maapallon keskustasta, saavuttaa laajenevan omenan vaikka se edelleen liikkuu / työntyy pois päin laajenevan Maapallon keskustasta.

Ja näin putoavan omenan liike kohti Maapallon keskustaa voisi olla illuusio.

Tietysti laajeneva omena lähestyy laajenevilla mittalaitteilla mitattuna laajenevan Maapallon keskustaa, mutta tämä olisi sitä oikeaa suhteellisuutta yhdessä suhteellisen ajan kanssa.

Ehkäpä maailmankaikkeus on iluusion mestari?

Ehkäpä fyysikot eivät vieläkään ymmärrä gravitaatiota sen takia koska luulevat että kappaleet jotenkin jotenkin vetäisivät toisiansa puoleensa jonkun omituisen vetävän voiman avulla.

Ehkäpä tässä meillä on avain fysiikan kaiken teoriaan.

Einstein ymmärsi että aika on suhteellista. Ehkäpä hänen olisi kannattanut pohtia sitä vaihtoehtoa että myös aineen tilavuus saattaisi voida olla suhteellista.

Ehkäpä Einstein avasi fysiikan pandoran lippaan kun keksi käsitteen nimeltä kaareutuva avaruus.

Ehkäpä avaruus sittenkin on pelkkä ääretön 3 D näyttämö joka ei vaikuta tapahtumiin millään tavalla.

🤔

Uskotko että laajeneva avaruus on olemassa?

Jos, niin minkä takia?

Zeus sai muka aikaan salamoita.

Laajeneva avaruus saa muka valon venymään eli kosmologisesti punasiirtymään.

Mitä eroa näillä käsitteillä on?

Ei yhtään mitään. Minun mielestäni ne ovat Täysin uskonvaraisia käsitteitä!

Laajenevasta avaruudesta ei ole minkäänlaista havaintoa.

Täysin uskonvarainen käsite.

Ei mitään selitystä sille mikä ylipäätään voisi mahdollistaa sen että itse avaruus voisi jotenkin jotenkin laajentua. Mitään selitystä sille mihin itse avaruuden laajeneminen edes perustuisi jne.

Tai mitä tämän laajenevan avaruuden laajeneminen on.

Helppo sanoa, avaruus laajenee. Helppo sanoa, myöhemmin avaruutta on enemmän galaksijoukkojen välisellä alueella.

Kertokaapa miten.

Työntyykö laajenevan avaruuden sisälle lisää avaruutta? Jos, mistä tämä ylimääräinen avaruus on peräisin? Jos, missä tämä ylimääräinen avaruus liikkuu silloin kun se työntyy laajenevan avaruuden sisälle?

Jos laajeneva avaruus ei laajene noin, niin miten se sitten laajenee?

No, sitähän kukaan ei ikinä kerro, eikä tule kertomaan!

Laajeneva avaruus on täysin uskonvarainen käsite ja sellaisena se tulee pysymään!

FAKTA 🙂

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu