Tilinpäätös siirtyi ensi syksyyn. Koskaan mummujen muistin mukaan näin ei ole tapahtunut. Aulikin tietotoimiston mukaan syynä on ikivanha juttu, salajuoni. Kuulemma Jemenissä päätettiin keskustan salaisessa Huthipäämajassa, että myös erityistilintarkastuksen on siirryttävä syksyyn. Ongelmana on lämmön ja veden uuden logon lasku jota ei löydy mistään. Se mahdollisesti jäi Heikin lompakkoon uskoo Aulikki. Sama virma on Aulikin mukaan tehny Bioreffin logon. Uusi logo kuvaa plörinää peräputkessa. Tilintarkastus kuitenkin saatiin nippa nappa tehtyä. Kuitti tekaistiin uudestaan. Se meni läpi. Totuus on saatava selville. Aulikin mukaan Eevamaria sen vielä paljastaa kaupunjohtajana.
Tilinpäätös siirtyi alkusyksyyn, Lämpö ja Vesiyhtiö?
4
273
Vastaukset
- Anonyymi
Lehdet ja yleisradio vaikenee tästä suuren suuresta häpeästä. Joku salajuoni kun eivät uskalla tehdä juttuja. Mikä tuo kuittijuttu...
- Anonyymi
Paitsi, että tilinpäätös tulee yhtiökokouksen ja tilintarkastajan hyväksymänä lähettää 6 kk:n sisälltä Patentti ja Rekisterihallitukseen tilikauden päättymisestä eli tässä tapauksessa kesäkuun loppuun mennessä. Pätevästä syystä voi saada PRH:sta muutaman viikon lykkäyksen pätevästä syystä. Pätevä syy ei ole tyhmyys, munaus jne.
- Anonyymi
Osa Kemijärven poliitikoista alkaa olla jo kovin ijäkkäitä, olisko niin että joku kela olisi jäänyt päälle.
Asioista en paljon älyä, mutta ihmettelen sitä kun vuosia on puhuttu epäselvyyksistä, olisiko kavallus sanakin joskus vilahtanut. Meillä on hyvä oikeuslaitos, ja tilintarkastuksia on moneen kertaan tehty, eikä syyllisä ole löytynyt.
Avatkaa meille tyhmemmille mistä on kyse. Onko joihinki iskenyt salaliitttoteorioita, ainakin siltä tuntuu. Vai onko tämä poliittista kilpajuoksua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Osa Kemijärven poliitikoista alkaa olla jo kovin ijäkkäitä, olisko niin että joku kela olisi jäänyt päälle.
Asioista en paljon älyä, mutta ihmettelen sitä kun vuosia on puhuttu epäselvyyksistä, olisiko kavallus sanakin joskus vilahtanut. Meillä on hyvä oikeuslaitos, ja tilintarkastuksia on moneen kertaan tehty, eikä syyllisä ole löytynyt.
Avatkaa meille tyhmemmille mistä on kyse. Onko joihinki iskenyt salaliitttoteorioita, ainakin siltä tuntuu. Vai onko tämä poliittista kilpajuoksua?Koska alkaa osakeanti?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1192681
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2561155- 911129
- 81084
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791011Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12940Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63933- 30906
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41842Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie37809