Sanoma Yhtiö ja Helsingin Sanomat vaarantaa oikeusvaltion

Oikeusvaltiossa ei voi olla niin, että yksi yhtiö omistaa kaikki Suomen päivälehdet, Suomen tietotoimiston ja valtaosan Suomen oppikirjakustannuksesta. Tällainen omistusosuus Sanoma -yhtiöllä on suomalaisesta mediasta.

Olemme Unkarin tiellä, jossa yhdellä toimijalla on hallussaan koko tiedonvälityksen monopoli.
38239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Helsingin Sanomat käyttää valtaansa nostamalla tai tuhoamalla poliitikkoja, kuten viimeinen case Wille Rydman kylmästi osoitti. Sellaista valtaa ei pidä olla yhdelläkään yksittäisellä mediayhtiöllä.

Äänestä
  • Pikku-Wille on kyllä tehnyt sen ihan itse. Orpokin on jo sitä mieltä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pikku-Wille on kyllä tehnyt sen ihan itse. Orpokin on jo sitä mieltä.

    Orpo ja Mykkänen kävivät Kokoomuksen liberaalisiiven ja Hesarin kanssa yhteistyössä Rydmanin kimppuun.

    Äänestä

  • Wille Rydman on ihan syypää omiin ongelmiinsa oman toimintansa perusteella. Turha syytellä muita. Sanonta "ei savua ilman tulta" pitää tässäkin paikkansa. Kyllä kokoomus tutki aikanaan, että Wille on toiminut arvaamattomalla ja röyhkeällä tavalla vikitellessään ryhmäseksisessioihinsa nuoria lapsia.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Wille Rydman on ihan syypää omiin ongelmiinsa oman toimintansa perusteella. Turha syytellä muita. Sanonta "ei savua ilman tulta" pitää tässäkin paikkansa. Kyllä kokoomus tutki aikanaan, että Wille on toiminut arvaamattomalla ja röyhkeällä tavalla vikitellessään ryhmäseksisessioihinsa nuoria lapsia.

    Kokoomus ei tutkinut koskaan yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pikku-Wille on kyllä tehnyt sen ihan itse. Orpokin on jo sitä mieltä.

    Wille on taitava poliitikko joka tallasi jonkun kokoomuspoliitikon varpaat. Sitä sitten kostetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Wille Rydman on ihan syypää omiin ongelmiinsa oman toimintansa perusteella. Turha syytellä muita. Sanonta "ei savua ilman tulta" pitää tässäkin paikkansa. Kyllä kokoomus tutki aikanaan, että Wille on toiminut arvaamattomalla ja röyhkeällä tavalla vikitellessään ryhmäseksisessioihinsa nuoria lapsia.

    Sinä itse olet pahimman luokan pervo ja tämä kaikki on ihan omaa syytäsi. Mene peilin eteen tuijottamaan peilikuvaasi ja toista 100 kertaa: Olen Surkimus!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pikku-Wille on kyllä tehnyt sen ihan itse. Orpokin on jo sitä mieltä.

    YLE tuhoaa NATO trollina Suomen kansan hyvinvointia.

    Äänestä

Sanoma -yhtiön lehtiomistukset ja Suomen Tietotoimiston omistus tulee hajauttaa ja pilkkoa, ja myydä ne toisistaan riippumattomille tahoille. Emme halua elää kuin jossain Neukkulassa tai DDR : ssä, missä kaikki julkinen tiedonvälitys on monopolisoitu.

Äänestä

Sanoma Yhtiön hallituksen jäsenet ovat vuonna 2024 :

Pekka Ala-Pietilä, Nils Ittonen, Julian Drinkall, Rolf Grisebach, Anna Herlin, Mika Ihamuotila, Denise Koopmans, Sebastian Langenskiöld ja Eugenie van Wiechen.

Helsingin Sanomien toimituksellinen vapaus on pelkkää sanahelinää. Sanoma Yhtiön hallitus päättää lehden agendasta. Kuinka moni uskoo, että Hollannista käsin on sopivaa päättää siitä, mikä on Suomen suurimman päivälehden, ja kaikkien muiden Sanoman omistamien lehtien toimituksellinen linja?

Äänestä

Semmoista ei ole olemassakaan kuin "oikeusvaltio", ainakaan itse en tiedä semmoisen olemassa olosta

Äänestä
  • Putinistit eivät tunnusta oikeusvaltiota Venäjällä, tai missään muuallakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Putinistit eivät tunnusta oikeusvaltiota Venäjällä, tai missään muuallakaan.

    Joo niiden lehdet. Sisällön. Äärää Putte lätissään. Sensuuri kova. Täällä voidaan arvostella vapaasti. Teillä venäläinen saa mitä määrätään luettavaxi. Ja jos arvostelee Puttea on lehden lopettaminen edessä kuten on jo tapahtunut. Ja yxkään lehti ei uskalla mainita että Puten vesipää paisuu ja sen kyllä huomaa...

    Äänestä

HS on lukuisia kertoja pyrkinyt ulkoparlamentaarisella toiminnallaan estämään demokraattisesti valitun eduskunnan päätöksiä, sekä vaikuttamaan vilpillisesti vaalien lopputulokseen.

Äänestä
  • Ai on vai. Laitatko muutaman esimerkin?

    Äänestä

Meidän maa ja teidän lätti näin se vaan menee trolli Pietarissa lätissäsi

Äänestä

Kyllä ovat saaneet Hesarissa täydellisesti tuhottua oman maineensa luotettavana mediana. Onneksi ovat saaneet jo tuomioita vääristä uutisoinneista. Ihme että näitä juttuja ei ketään tarkista ennen julkaisua. Niin kauan kun vanhalla maineella löytyy vielä tilaajia niin toiminta jatkuu ja niitä on vielä paljon jotka uskovat kaiken mitä hesarissa sanotaan. Kun vilpillistä agendajournalismia tulee ilmi kokoajan lisää niin kyllä se usko katoaa. Ilmoittaisivat itse itsensä vasemmisto mediaksi niin tämä olisi jotenkin ymmärrettävää vaikka ei hyväksyttävää.

Äänestä
  • Jeps, Hesarin toimittajia syytetään nykyään valehtelijoiksi ja heitä on alettu pitämään roskajoukkona.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Jeps, Hesarin toimittajia syytetään nykyään valehtelijoiksi ja heitä on alettu pitämään roskajoukkona.

    Ihan oikeaan osunut päätelmä.

    Äänestä

  • Ateistinen lehti HS ainakin on, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että kertoo olevansa porvarillinen julkaisu. Äärioikeistolainen ehkä ja mahdollisesti satanistinenkin, mutta ei porvarillinen sitoutumaton media, kuten väittää olevansa. Ja tuohon sopisi sekin, että korruptiota ei tutkita eikä paljasteta, jos on valtion tai kuntien korruptiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ateistinen lehti HS ainakin on, mikä on ristiriidassa sen kanssa, että kertoo olevansa porvarillinen julkaisu. Äärioikeistolainen ehkä ja mahdollisesti satanistinenkin, mutta ei porvarillinen sitoutumaton media, kuten väittää olevansa. Ja tuohon sopisi sekin, että korruptiota ei tutkita eikä paljasteta, jos on valtion tai kuntien korruptiota.

    Heh. Lahkolaishölynpölylläkö te persuraukat aiotte vapaan median kaataa?

    Äänestä

Helsinki olisi parempi paikkailemaan Helsingin Sanomia.

Äänestä

Mediat, poliisi ja oikeuslaitos ovat Kokoomuksen hallussa. Kokoomuksen rikoksista ei kirjoiteta eikä niitä tutkita syyttämisistä puhumattakaan. Kokoomusdiktatuuri tuskin on sama asia kuin oikeusvaltio.

Äänestä
  • HS toimittajat ovat pääsääntöisesti kommunisteja, anarkisteja ja vasemmistolaisia. Lisäksi niillä on huono viinapää, kuten edellinen päätoimittaja todisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    HS toimittajat ovat pääsääntöisesti kommunisteja, anarkisteja ja vasemmistolaisia. Lisäksi niillä on huono viinapää, kuten edellinen päätoimittaja todisti.

    Siis äärivihervassariöyhöttäjiä! Pitihän se arvata!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    HS toimittajat ovat pääsääntöisesti kommunisteja, anarkisteja ja vasemmistolaisia. Lisäksi niillä on huono viinapää, kuten edellinen päätoimittaja todisti.

    Koettakaapa persulit nyt päättää onko media, poliisi ja oikeuslaitos Kokoomuksen vai kommunistien hallinnassa. Ei nyt oikein pysytä kärryillä.

    Äänestä

Hesari ei kelpaa edes pyllyn pyyhintään!

Äänestä

Hei persulit. Miksi Suomen Uutiset ei ole Julkisen sanan neuvoston jäsen, kuten kaikki muut valtakunnalliset lehdet?

Äänestä

Se kuulkaas persut on tuo Rydman teidän ihan ikioma ongelmanne. Ei Kokoomuksen tai Hesarin. Tehkää ongelmallenne jotain.

Äänestä

Veroparatiisi-EK-mediat, on laitettava verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuseen, alkaen yksityistetystä, perustuslain vastaisilla, pakkomaksuilla rahoitettavasta EK-Ylestä, tuosta veroparatiisihovien julkkisurheilija, sovinisti, äärioikeisto-vihaväkivallan propagandasta, autokratiausan disinformaation levittäjästä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18534146/seta--naisunioni-ja-pride-saatiot-yhdistykset-jarjestot-verotukseen

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17833541/petoskokpersujen-piti-lakkauttaa-ek-yleisradio-ja-poistaa-jattirahoitus

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17259897/yle-syo-poydassasi

Suomessa ei ole aitoa puolueetonta, älykästä ja asiallista tiedonvälitystä ja uutisointia. Tiedonsaanti Suomessa, on meidän tavallisten kansalaisten, ulkomaisista, kansainvälisistä tiedotusvälineistä ja muuta kautta saaman ja jakaman tiedon varassa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/14666594/ylen-veroja-maksetaan-veroparatiisiin#comment-101719999

PetosKokPersut lupasivat lakkauttaa, yksityistetyn EK-Ylen, alun alkaenkin, järkyttävästi liioitellun jättibudjetin, sekin pitkäkestoisimpiin ja tärkeimpiin vaalilupauksiin kuuluva, on kuivahtanut 25% valeleikkausvaatimus-ininäksi.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18504199/maahanmuuttajien-maarat-2023-ovat-ennatyssuuret-tiedottaa-tilastokeskus#comment-129538535

Äänestä

EK-Yleisradiossa on muka keskustelu aiheesta käynnissä, mutta jälleen kansalaisten sanan- ja mielipiteidenvapaudet on väkivaltaisesti estetty. Se on jo "uusi normaali" EK-Ylessä, aivan kuin Venäjällä, sensuuriin vaan kaikki kansalais-mielipiteet, että pörssirikollis-äärioikeiston hirmuhallinto, diktatuuri saa edetä mielivaltaisesti, kuten on edennyt, sieltä KorruptioNiinistöOligarkin vvm-ajoilta alkaen.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535805/tapaus-petoskok-rydman--hesari-keskusteluun-osallistuminen-estetty-ek-ylessa#comment-129953882

Äänestä
  • Venäjäähän Suomi pitkälti muistuttaakin monilta osin ja näin oli myös silloin kun NL oli kommunistinen, mikä tosin tarkoitti valtiollista kapitalismia ja eliitin rosvousta silloinkin.

    Äänestä

Äärioikeistohallitus, eduskunnan yksipuoluejärjestelmä ja ek-yleisradio, vaarantavat Suomen oikeusvaltion, tilanne on jo hälyyttävän vaarallinen, kun Suomen kansalaisilta on viety aidot sanan- ja mielipiteidenvapaudet, täysin vastaavasti, kuin Venäjällä, tai Unkarissa.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18312368/6-200-000-000-porssirikollisten-havittaja-ym-sotabisneksiin

https://keskustelu.suomi24.fi/t/18535788/s-o-s-sananvapaudet---s-o-s-freedom-of-speech---suomi-finland

Äänestä

Hs asema on todella liian suuri, käytännössä sillä on koko suomen mediakenttä omistuksessa ja Hs käyttää suurta liian suurta poliitista valtaa ja edistää sen agendaansa leikisti "puolueettomana" asema on kohtuuttoman suuri pienessä maassa, myös Hs konsernin vaikutus Yleen näkyy koska toimittajilla ei ole käytännössä muita työpaikkoja suomessa kuin konsernin alaisuudessa toimittajana. Lieneekö toista ns. länsimaata jossa on yhtä keskittynyt mediavalta kuin Hs konsernilla suomessa? Olisko aika kypsä purkaa kyseenalainen valtakoalitio?

Äänestä

HS on suomennettua cnn:ää. Samat sotateollisuuden jutut kuin muissakin massakontrollimedioissa.

Äänestä

Niin sehän ilmiselvä Cian sanomat.

Äänestä

Mitä se haittaa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Oikeusvaltiossa ei voi olla niin, että yksi yhtiö omistaa kaikki Suomen päivälehdet, Suomen tietotoimiston ja valtaosan Suomen oppikirjakustannuksesta. Tällainen omistusosuus Sanoma -yhtiöllä on suomalaisesta mediasta.

Olemme Unkarin tiellä, jossa yhdellä toimijalla on hallussaan koko tiedonvälityksen monopoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu