Tapaus PetosKok-Rydman / Hesari, keskusteluun osallistuminen estetty EK-Ylessä

Anonyymi-ap

Toimme kirjoituksissa, jotka siis kaikki sensuroitiin, eli estettiin näkymästä, keskusteluksi väitetyssä ketjussa, jossa otsikon mukaiset aiheet, esiin mm.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010522334.html

Tuon HS-jutun pohjalta, tärkeitä seikkoja, joita toivoimme niin professorien, kuin muiden oikeusvaltiota, demokratiaa, kansalaisoikeuksia ja muita valtion tärkeimpiä arvoja, tutkivien ja valvovien tahojen vastauksia.

Olemme sitä mieltä, että äärioikeiston Rydman-tapaus, "oikeusvaltio on vaarantunut Suomessa, ennennäkemättömällä tavalla" - sanoo professori Kaarlo Tuori, on jo pitkään Suomessa jatkuvien, äärioikeiston järjestäytyneiden, isoimpien talous-pörssirikollisten, harjoittaman erittäin äärioikeistoradikalistisen politiikan osa.

Mielestämme on erikoista, että professorit, lakien ja oikeusvaltio-periaatteen valvojat ja tutkijat, havahtuvat ongelmiin, vasta nyt, vaikka tilanne on jatkumoa, viime vuosisadalta, veroparatiisi-presidentti Niinistön, ollessa vvm-ministerinä, kun massiiviset isoimmat talous-pörssirikokset, Suomen kansan, eli valtion ja eläkerahastojen, valtavia biljoonavarallisuuksia, alkoivat nuo Usan kansalaisiksi, nyttemmin kansalaisuuden vaihtaneet, veroparatiisi-pörssirikolliset, ammentamaan isosti itselleen ja sisäpiireilleen, eli varastamaan ja ryöstämään.

On nähty täysin laiton ex-ex-äärioikeistohallitus, jota yksikään Suomen kansalainen, ei ollut missään demokraattisissa vaaleissa, koskaan äänestänyt. Laittoman äärioikeistohallituksen kritiikkiä, professorien, tutkijoiden ym oikeusvaltio-periaatetta, demokratiaa ja kansanvaltaa, perustuslain toteutumista valvovat tahot, eivät ainakaan medioissa näkyneet kritisoivan, tai kyseenalaistan mitenkään.

Samoin lainvastaisen ex-ex-äärioikeistohallituksen, tekemät hävittäjä- ym sotabisnekset, niiden maksattaminen Suomen kansalta, edelleen kansaltamme lupaa, missään demokraattisissa vaaleissa ja/tai virallisissa kansanäänestyksissä, koskaan kysymättä.

Eli eikö ole erikoista, että vasta nyt, kun nuo äärioikeiston isoimmat talous-pörssirikolliset, ovat äärioikeiston teekutsuliikkeineen, viranomais-ym korruptioineen ja vallan törkeine väärinkäyttämisineen, edenneet jo lapsien seksuaalisen ahdistelun, aseiden käyttämisen, ja muun käytännön väkivaltajoukkojen pyörittämisen, kokaiinin voimalla asteelle, aletaan vähän epäilemään, että olisikohan vaarannettu oikeusvaltiota vaarallisesti, kun oikeusvaltio-periaate ja perustuslaki kansalaisoikeuksineen, itse aito demokratia, on heitetty käytännössä roviolle ja poltettu.

Toivomme todella, että mediat ja tutkijat ja vallan vahtijat, jos sellaisia vielä, tai enää Suomessa on, tarttuvat tähän isojen ongelmien vyyhtiin ja kansalaisten sananvapauksien väkivaltaisiin estämisiin ja sensuuriin, jota EK-Yleisradio jatkuvasti harjoittaa.

4

1359

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näille ei tärkeille medioille voi määrätä tuntuvia veroja ja heidän omaisuudelleen.

    • Anonyymi

      Kummastelimme sitä, kuinka VASTA NYT, professorit ja muut oikeusvaltio-periaatteen valvovat, ovat havahtuvinaan, kun on nähty jo täysin laiton ex-ex-äärioikeistohallitus, sen tekemät täysin lainvastaiset, Usan kansalaisiksi, kansalaisuuden vaihtaneiden, Kok-suursijoittaja-pörssirikollisten, hävittäjä-ym sotabisneksien maksattamiset, Suomen kansaa köyhyyteen pahoinpitelemällä jne.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17988758/viron-kokoomus-pm-kallas-narahtanut-venaja-bisneksista-eroa-vaaditaan-isosti

      Tuota Viron venäläisbisneksistä syytettyä, sikäläisen Kok:n pm:ä, ovat äärioikeistohallituksessa puoltamassa EU-komissaarin virkaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18001123/miksi-supon-pelttaria-ei-ole-erotettu-porssirikollisuuden-suojelemisen-takia-

      Kyllähän tuossa on h-vetinomoinen vyyhti, erittäin vaarallisia ja vakavia, isoimpia talous-pörssirikoksia ja korruptiota, tehty ja käynnissä, ja nyt kyse Suomen eduskunnasta, ministeriöistä ym vallan törkeistä väärinkäyttämistä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18484036/valtakunnansyyttaja-kavaisi-uutisissa-ja-katosi-sitten-akkia

      Suomen kansalaisten suiden eteen, vedetään erittäin väkivaltaisesti teippiä, näkyykö täälläkiin aiheesta keskustelua, vai onko estetty täälläkin. Mitä Suomen valtionjohdossa on meneillään, on jälleen tilanne, jossa ollaan kuin sotilasvallankaappauksen jäljiltä, kansalaisten uutispimennossa, sananvapaudet estetty ja pörssirikollis-äärioikeisto touhuaa, mitä pimeää ja hämärää touhunneekaan, niin eduskunnassa, kuin ek-medioissa, ainakin EK-Ylessä.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18386249/suursiivous-isoimman-talous-porssirikollisuuden-rikostutkinnat-aloitettava-eduskunnassa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18527820/suomen-lakienvastaista-dca-sopimusta-mainostetaan-ek-ylessa

      Kaikkein vaarallisinta tuossa oikeusvaltio-periaatteen, demokratian, kansanvallan, kansalaisoikeuksien vastaisessa toiminnassa, niin eduskunnassa, ministeriöissä, äärioikeistohallituksessa, kuin oppositiossakin on, ettei kansalaisille kerrota mistä on kyse.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18383695/suomen-valtionjohdossa-jarjestaytynytta-porssirikollisuutta#comment-128051669

      Eli Suomen kansalaiset, eivät saa tietoa, ihan normaalia tiedonvälitystä edes, saati sananvapauksia kysyä ja kertoa miten näkevät ja itse kokevat tilanteen. Mikä kansalaisten mielipiteissä, voi olla niin suuri uhka EK-Yleisradiolle, ettei se voi ihan tavallisten ihmisten, normaaleja pohdintoja, mielipiteitä ja kommentteja julkaista ?

      https://www.reuters.com/breakingviews/trumps-rich-backers-normalize-criminal-behavior-2024-05-30/

    • Anonyymi

      Veroparatiisi-ökyankat verotukseen ja aitoon yhteiskunta-luonto-ilmastovastuuseen. EK-Ylen järjetön, äärioikeistopropagandaan, disinformaatioon, kansan manipulointiin ja jo väkivaltaan, sananvapauksien jatkuvina estämisinä, käytettävä perustuslain vastainen Yle-maksu, on lakkautettava täysin ja kokonaan.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/18067070/paljonko-ovat-digipudokkaitten-todelliset-maarat-suomessa-

      Yksityistetty AutokratiaUsan / äärioikeiston isoimpien talous-pörssirikollisten EK-Yleisradio, ei ole mikään riippumaton, puolueeton tiedotusväline, vaan erittäin vaarallisen ja väkivaltaisen Disinformaation väline, jolla toteutetaan jo kenties kansanmurhaa, kun haavoittuvimpien eläkeläisköyhien ja muiden, oikeudet on viety totaalisesti ja heihin kohdistetaan, raakaa taloudellista väkivaltaa.

      https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000010439294.html

      Eläkeläisköyhiksi tehdyissä, on valtava määrä digipudokkaita, joiden ongelma ei ole, kuten EK-Yle virheellisesti väittää "osaamisen puute", vaan rahan puute, ei ole rahaa kalliisiin älylaitteisiin ja liittymiin, ja rahan puutteen, aidon taloudellisen oikeusturvan puutteen takia, ei myöskään terveyttä, voimia ja energiaa, niiden käyttämisten opetteluun, vaikka joku sellaisen jostain onnistuisi haalimaan, useimmilla köyhiksi tehdyistä, ei niihin ole laisinkaan varaa, eikä varmasti tuon äärioikeistohallituksen, suunnitelmien leikkauksista asumistuesta jäleen ja lääkäri- ja erikoissairaanhoidon maksujen korotusten ym.

      https://www.aamulehti.fi/lukijalta/art-2000009926252.html

      Köyhyyteen pahoinpiteleminen sairastuttaa lisää, uuvuttaa, tekee lisää ongelmia, jotka pudottavat digitekniikasta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävöin sinua kokoyön!

      En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun
      Ikävä
      50
      3364
    2. Kova karman laki

      Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko
      Hindulaisuus
      552
      2078
    3. Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia

      jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si
      Maailman menoa
      84
      1976
    4. Päivieni piristys, missä olet?

      Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei
      Ikävä
      17
      1960
    5. Älä mahdollisesti ota itseesi

      En voinut tietää. Sitäpaitsi.. niin
      Ikävä
      20
      1588
    6. Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin

      Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo
      Tunteet
      43
      1528
    7. Ota nainen yhteyttä ja tee Tikusta asiaa?

      Niin sitten minä teen Takusta asiaa.
      Ikävä
      28
      1386
    8. Millainen kaivattusi luonne on?

      Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?
      Ikävä
      90
      1349
    9. Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.

      Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      128
      1307
    10. KALAJOEN UIMAVALVONTA

      https://www.kalajokiseutu.fi/artikkeli/ei-tulisi-mieleenkaan-jattaa-pienta-yksinaan-hiekkasarkkien-valvomattomalla-uimar
      Kalajoki
      48
      1230
    Aihe