Miksi naiset

Tänä iltana tehdään vielä yksi. :)

Iaskin..väärin

Anonyymi00001 kirjoitti:

Tänä iltana tehdään vielä yksi. :)

Iaskin..väärin

Tee keskenäs. Minä en sun kanssa tee mitään. 🙂

Eiköhän noita miehen kipeitä löydy, joille kelpaa.

Aino paikka, jossa synnytysjuttuja kuuli jatkuvasti, oli äiti-vauvakerhot ja niissä se kaiketi oli ihan normaalia. Se oli kuitenkin kaikilla suht hiljakkoin tapahtunut kokemus ja moni taisi ajatella sitä vähän vertaistukena.

Onneksi sait apua, se on kieltämättä melkoinen koitos miehelle 😁

Aletheias kirjoitti:

Onneksi sait apua, se on kieltämättä melkoinen koitos miehelle 😁

Joo. Mä päätin jo etukäteen säästää mieheni siltä koettelemukselta ja käskin hänen pysyä kotona.

Aletheias kirjoitti:

Onneksi sait apua, se on kieltämättä melkoinen koitos miehelle 😁

No on... pitää mallina hengitellä syvään ja jäkittää, siinä rupee huippaamaan ja lasten äiti vielä puristi tosi lujaa kädestä... pitää taistella myös, että kumpi kerkee saada ilokaasumaskin ekana ja kaikkea...

Yllättävän väkivaltaisen session leiman se jättää...🤔

Anonyymi00005 kirjoitti:

Joo. Mä päätin jo etukäteen säästää mieheni siltä koettelemukselta ja käskin hänen pysyä kotona.

Tuo on yksi tapa hoitaa asia. Omalla kohdallani oli itsestäänselvää, että lapsen isä tulee mukaan synnytykseen.

Disseisback kirjoitti:

No on... pitää mallina hengitellä syvään ja jäkittää, siinä rupee huippaamaan ja lasten äiti vielä puristi tosi lujaa kädestä... pitää taistella myös, että kumpi kerkee saada ilokaasumaskin ekana ja kaikkea...

Yllättävän väkivaltaisen session leiman se jättää...🤔

Oli siinä kyllä sulla kestämistä 😁

Itse ärsyynnyin lapsen isän hengittelyistä niin käskin olla hiljaa, että osaan kyllä hengittää itsekin 😅 Outoa, miten tuollaisessa tilanteessa riisuutuu jotenkin kaikki suodattimet.. En siis tuon pahempaa lapsen isälle sanonut, mutta tein ilmeisen selväksi, että riittää kun olet vain siinä seurana ja haet välillä vettä.

Ilokaasu oli muuten kamalista kamalinta. Vedin pari henkäystä, tuli huono olo aivan kuin olisi krapulassa, oksensin ja totesin, että viekää se pois. Epiduraalin ehdin ihan viime hetkillä saada, mutta muutoin parasta kivunlievitystä oli vesielementti. Jännä, miten vesi vaikuttaa kehoon ihanan rauhoittavasti..

Aletheias kirjoitti:

Tuo on yksi tapa hoitaa asia. Omalla kohdallani oli itsestäänselvää, että lapsen isä tulee mukaan synnytykseen.

Minulle taas oli itsestäänselvää, että mä en halua sinne ketään. Halusin olla rauhassa. 🙂

Anonyymi00009 kirjoitti:

Minulle taas oli itsestäänselvää, että mä en halua sinne ketään. Halusin olla rauhassa. 🙂

Siten pitää toimia, mikä itsestä tuntuu parhaalta 😊 Synnytys on äärimmäisen intiimi ja henkilökohtainen tapahtuma ja on tärkeää, että omaan synnytykseensä pystyy vaikuttamaan (siinä määrin kuin se on mahdollista).

Aletheias kirjoitti:

Oli siinä kyllä sulla kestämistä 😁

Itse ärsyynnyin lapsen isän hengittelyistä niin käskin olla hiljaa, että osaan kyllä hengittää itsekin 😅 Outoa, miten tuollaisessa tilanteessa riisuutuu jotenkin kaikki suodattimet.. En siis tuon pahempaa lapsen isälle sanonut, mutta tein ilmeisen selväksi, että riittää kun olet vain siinä seurana ja haet välillä vettä.

Ilokaasu oli muuten kamalista kamalinta. Vedin pari henkäystä, tuli huono olo aivan kuin olisi krapulassa, oksensin ja totesin, että viekää se pois. Epiduraalin ehdin ihan viime hetkillä saada, mutta muutoin parasta kivunlievitystä oli vesielementti. Jännä, miten vesi vaikuttaa kehoon ihanan rauhoittavasti..

No vähän piti veistellä. 😄

Kyllä mä sitä ilokaasua kokeilin, mut ei mitään tapahtunut...😄

En mä mitään hengityksiä mallintanut, koitin vaan olla tukena. Pojan kohdalla exällä oli epiduraali ja hän ei muistanut synnytyksestä mitään.

Tytön kohdalla ei saanut epiduraalia, mutta parani paremmin. Mutta ei yhä muistanut mistään mitään.

Sellaista läsnäoloa vierellähän se vain miehenä on. Ei sitä pysty mihinkään muuhun. Rauhoitteluun ja silittelyyn, hierontaan ja tuomaan luottoa, että kaikki on hyvin, vaikka ei sitä itsekään tiedä. 😄

Oikeastaan kai pahinta onkin se, kun ei voi itse oikeen mitään...🤔

Aletheias kirjoitti:

Siten pitää toimia, mikä itsestä tuntuu parhaalta 😊 Synnytys on äärimmäisen intiimi ja henkilökohtainen tapahtuma ja on tärkeää, että omaan synnytykseensä pystyy vaikuttamaan (siinä määrin kuin se on mahdollista).

Niinpä. Onneksi mulla on mies, joka ei edes yrittänyt kiistellä aiheesta. Tiedän usemman, jotka olisivat yrittäneet. Mun mieheni totesi vain, että ehtiihän hän ja eipä se ole niin hirveän oleellinen juttu. Tiedä sittn johtuuko siitä, että synnytys nyt ei sinällään ole hänelle mikään suuri mysteeri, vaan onhan noita elikoiden synnytyksiäkin nähty. 😂

Disseisback kirjoitti:

No vähän piti veistellä. 😄

Kyllä mä sitä ilokaasua kokeilin, mut ei mitään tapahtunut...😄

En mä mitään hengityksiä mallintanut, koitin vaan olla tukena. Pojan kohdalla exällä oli epiduraali ja hän ei muistanut synnytyksestä mitään.

Tytön kohdalla ei saanut epiduraalia, mutta parani paremmin. Mutta ei yhä muistanut mistään mitään.

Sellaista läsnäoloa vierellähän se vain miehenä on. Ei sitä pysty mihinkään muuhun. Rauhoitteluun ja silittelyyn, hierontaan ja tuomaan luottoa, että kaikki on hyvin, vaikka ei sitä itsekään tiedä. 😄

Oikeastaan kai pahinta onkin se, kun ei voi itse oikeen mitään...🤔

Tuo on ihmeellistä miten eri tavalla ilokaasu vaikuttaa ihmisiin 😄 Toiset vannoo sen nimeen, toisille ei tapahdu mitään ja toiset, kuten minä, inhoaa sitä jo yhden henkäyksen jälkeen 😁

Itseasiassa mullakin on synnytyksessä hetkiä, joista en muista kovinkaan paljoa. Tai muistan sen hetken/tunteen itsessäni, mutta en esim. havainnut paljonko ihmisiä oli huoneessa tms. Se kipu on jotain niin kokonaisvaltaista ja tilanne vie kaiken keskittymiskyvyn ja henkisen kapasiteetin, mitä ihmisellä on, ettei siinä kauheasti pysty ympäristöä havainnoimaan. Paitsi ehkä ne harvat onnelliset, joiden synnytys sujuu helposti 😊

Tuo varmaan on miehelle todella vaikea paikka, olla toisen vieressä pystymättä itse oikein tekemään mitään. Läsnäolohan se tietenkin tärkeintä on, mutta voin kuvitella, ettei se läsnäolokaan ihan niin helppoa ole. Rakkaan ihmisen tuskan näkeminen on aina vaikeaa, vaikka synnytys onkin positiivinen tapahtuma.

Anonyymi00010 kirjoitti:

Niinpä. Onneksi mulla on mies, joka ei edes yrittänyt kiistellä aiheesta. Tiedän usemman, jotka olisivat yrittäneet. Mun mieheni totesi vain, että ehtiihän hän ja eipä se ole niin hirveän oleellinen juttu. Tiedä sittn johtuuko siitä, että synnytys nyt ei sinällään ole hänelle mikään suuri mysteeri, vaan onhan noita elikoiden synnytyksiäkin nähty. 😂

Onneksi olitte samoilla linjoilla asian suhteen 😊 Useimmat miehet haluavat nykyään olla mukana lapsensa syntymässä ja joku saattaa kokea, että hänet jätetään ulos jostain tärkeästä, jollei häntä päästetä mukaan oman lapsensa syntymään.

Minä en ole nähnyt kuin kissojen syntymiä, mutta se ei kyllä ihan riittänyt valmistamaan minua kaikkeen siihen, mitä synnytys lopulta oli 😄

Aletheias kirjoitti:

Onneksi olitte samoilla linjoilla asian suhteen 😊 Useimmat miehet haluavat nykyään olla mukana lapsensa syntymässä ja joku saattaa kokea, että hänet jätetään ulos jostain tärkeästä, jollei häntä päästetä mukaan oman lapsensa syntymään.

Minä en ole nähnyt kuin kissojen syntymiä, mutta se ei kyllä ihan riittänyt valmistamaan minua kaikkeen siihen, mitä synnytys lopulta oli 😄

Mä en olisi missään tapauksessa huolinut sinne ketään, joten kyllä hän myös varmasti tajusi pitää suunsa kiinni. Se oli ihan tarpeeksi rasittavaa, että siellä oli pakko olla sitä henkilökuntaa paikalla. Mä olisin mielummin voinut tehdä saman kuin vaikka koirani ovat voineet tehdä, oma pesä oma rauha, pysykää muut kaukana. Eihän se ihmiselle hirveän realistista ole, kun noita komplikaatioita on useammin, mutta ei nyt ainakaan yhtään ylimääräistä hengittäjää paikalle. 😂

Aletheias kirjoitti:

Tuo on ihmeellistä miten eri tavalla ilokaasu vaikuttaa ihmisiin 😄 Toiset vannoo sen nimeen, toisille ei tapahdu mitään ja toiset, kuten minä, inhoaa sitä jo yhden henkäyksen jälkeen 😁

Itseasiassa mullakin on synnytyksessä hetkiä, joista en muista kovinkaan paljoa. Tai muistan sen hetken/tunteen itsessäni, mutta en esim. havainnut paljonko ihmisiä oli huoneessa tms. Se kipu on jotain niin kokonaisvaltaista ja tilanne vie kaiken keskittymiskyvyn ja henkisen kapasiteetin, mitä ihmisellä on, ettei siinä kauheasti pysty ympäristöä havainnoimaan. Paitsi ehkä ne harvat onnelliset, joiden synnytys sujuu helposti 😊

Tuo varmaan on miehelle todella vaikea paikka, olla toisen vieressä pystymättä itse oikein tekemään mitään. Läsnäolohan se tietenkin tärkeintä on, mutta voin kuvitella, ettei se läsnäolokaan ihan niin helppoa ole. Rakkaan ihmisen tuskan näkeminen on aina vaikeaa, vaikka synnytys onkin positiivinen tapahtuma.

Meidän kaikkien biokemiallinen tsydemi on niin erilainen. 😁

Mä luulen, että todelliset "lääkkeet" synnytyksessä tulee luonnosta. Mieliala ja usko siihen, että kaikki tapahtuu kuten pitää, on tärkeää. Luotto henkilökuntaan jne. On tärkeässä osassa. Pojan kohdalla tuli vuoroon sellainen jämäkkä kätilö. Hän päätti, että nyt pitää synnyttää, äiti ei jaksa enempää. Aloituslääkitys, epiduraali ja välilihan leikkaus. Kun mä menin paikalle potilashotellista, hän sanoi mulle, että poika syntyy ennen kuutta. 05:58 julisti ajan ja vinkkas mulle silmää. Ammattilainen, joka rakasti työtändä ja sen näki. 😃

Onhsn se... siis kelle vaan, joks on tukena. Jos toinen huutaa hädissään sanovsnsa kuolevansa paniikki silmissä loistaen, hätä... on siinä vsikeaa olla itse tyyni ja uskotella, että kaikki hyvin, ei hätää...🤔

Mun exä oli tytön kohdalla varsinkin likipitäen hysteerinen...🙄

Disseisback kirjoitti:

Meidän kaikkien biokemiallinen tsydemi on niin erilainen. 😁

Mä luulen, että todelliset "lääkkeet" synnytyksessä tulee luonnosta. Mieliala ja usko siihen, että kaikki tapahtuu kuten pitää, on tärkeää. Luotto henkilökuntaan jne. On tärkeässä osassa. Pojan kohdalla tuli vuoroon sellainen jämäkkä kätilö. Hän päätti, että nyt pitää synnyttää, äiti ei jaksa enempää. Aloituslääkitys, epiduraali ja välilihan leikkaus. Kun mä menin paikalle potilashotellista, hän sanoi mulle, että poika syntyy ennen kuutta. 05:58 julisti ajan ja vinkkas mulle silmää. Ammattilainen, joka rakasti työtändä ja sen näki. 😃

Onhsn se... siis kelle vaan, joks on tukena. Jos toinen huutaa hädissään sanovsnsa kuolevansa paniikki silmissä loistaen, hätä... on siinä vsikeaa olla itse tyyni ja uskotella, että kaikki hyvin, ei hätää...🤔

Mun exä oli tytön kohdalla varsinkin likipitäen hysteerinen...🙄

Enkut näköjään jatkoon... onko jälkikasvu tyytyväinen? 😃

Anonyymi00012 kirjoitti:

Mä en olisi missään tapauksessa huolinut sinne ketään, joten kyllä hän myös varmasti tajusi pitää suunsa kiinni. Se oli ihan tarpeeksi rasittavaa, että siellä oli pakko olla sitä henkilökuntaa paikalla. Mä olisin mielummin voinut tehdä saman kuin vaikka koirani ovat voineet tehdä, oma pesä oma rauha, pysykää muut kaukana. Eihän se ihmiselle hirveän realistista ole, kun noita komplikaatioita on useammin, mutta ei nyt ainakaan yhtään ylimääräistä hengittäjää paikalle. 😂

Mä toki olisin voinut jäädä synnytyksistä pois, jos lasten äiti niin olisi halunnut. Mä mietin, että se ei ole minun päätettävissä. Se on naisen ja lapsen välinen juttu. Ammattilaiset on apuna, mä voin purra kynsiä vaikka sit jossain...

Mutta en silti vaihtaisi ikinä kokemustani, kun olin mukana. Mun lasten äiti yhä turvautuu minuun monessa, vaikka ollaan erottu 10 vuotta sitten.. eikä olla ihan helkatin hyvissä väleissä... hän ei ehkä osaa olla ikinä "aikuinen"...

Siksi ehkä erosinkin hänestä lopulta...

Disseisback kirjoitti:

Mä toki olisin voinut jäädä synnytyksistä pois, jos lasten äiti niin olisi halunnut. Mä mietin, että se ei ole minun päätettävissä. Se on naisen ja lapsen välinen juttu. Ammattilaiset on apuna, mä voin purra kynsiä vaikka sit jossain...

Mutta en silti vaihtaisi ikinä kokemustani, kun olin mukana. Mun lasten äiti yhä turvautuu minuun monessa, vaikka ollaan erottu 10 vuotta sitten.. eikä olla ihan helkatin hyvissä väleissä... hän ei ehkä osaa olla ikinä "aikuinen"...

Siksi ehkä erosinkin hänestä lopulta...

Noin minäkin sen nimenomaan ajattelen. Jos isän ehdottomasti kuuluisi olla paikalla, niin se olisi hän, joka synnyttää. Tuossa pitää kunnioittaa sen synnyttäjän tahtoa, eikä tehdä itsestään päähenkilöä. Jos toisen on stressittömämpi ja mukavampi olla yksinään, niin sitten niin. Jos hän toivoo seuraa ja se on järjestettävissä, niin sitten niin. Se on lapsenkin paras, että synnytys on mahdollisimman vähän stressaava tilanne (sikäli mikäli se nyt edes on mahdollista).

Mulla oli varmaan sellanen suht samanlainen mielentila kuin toisella koiramammallani aikanaan oli. Sen katse kertoi hyvin selvästi mitä se ajatteli, että ole nyt sitten siellä nurkassas katsomassa, jos on pakko, mutta pysy kerpele kaukana. 😃

Anonyymi00014 kirjoitti:

Noin minäkin sen nimenomaan ajattelen. Jos isän ehdottomasti kuuluisi olla paikalla, niin se olisi hän, joka synnyttää. Tuossa pitää kunnioittaa sen synnyttäjän tahtoa, eikä tehdä itsestään päähenkilöä. Jos toisen on stressittömämpi ja mukavampi olla yksinään, niin sitten niin. Jos hän toivoo seuraa ja se on järjestettävissä, niin sitten niin. Se on lapsenkin paras, että synnytys on mahdollisimman vähän stressaava tilanne (sikäli mikäli se nyt edes on mahdollista).

Mulla oli varmaan sellanen suht samanlainen mielentila kuin toisella koiramammallani aikanaan oli. Sen katse kertoi hyvin selvästi mitä se ajatteli, että ole nyt sitten siellä nurkassas katsomassa, jos on pakko, mutta pysy kerpele kaukana. 😃

Jep. Mä vähän heitin alkuun tuonne jerryä, kun aloitus oli niin provo...

Kyllä mä ainakin aika nöyränä lähdin synnytyshommiin. Se ei ollut mun juttu. Tokihan olen siihen lapsen tekemiseen osallinen ja taatusti olin miettinyt olla tukena minkä voin, mutta minun pitää olla se, joka on mitä pyydetään.

Ymmärtäisin saman jos joku maallikko rupeisi neuvomaan miten mun pitäisi tehdä sähköhommia tai muuten mun hommia...jossain kohdin minunkin paikkani on vain statisti.

Anonyymi00012 kirjoitti:

Mä en olisi missään tapauksessa huolinut sinne ketään, joten kyllä hän myös varmasti tajusi pitää suunsa kiinni. Se oli ihan tarpeeksi rasittavaa, että siellä oli pakko olla sitä henkilökuntaa paikalla. Mä olisin mielummin voinut tehdä saman kuin vaikka koirani ovat voineet tehdä, oma pesä oma rauha, pysykää muut kaukana. Eihän se ihmiselle hirveän realistista ole, kun noita komplikaatioita on useammin, mutta ei nyt ainakaan yhtään ylimääräistä hengittäjää paikalle. 😂

En minäkään mitään yleisöä synnytykseen kaivannut, mutta jossain vaiheessa synnytystä olin siinä tilassa ettei minua olisi haitannut mikään määrä ihmisiä, kunhan vain saisin homman päätökseen 😄

Hoitohenkilökunta tekee kyllä valtavan tärkeää työtä ja arvostin heidän läsnäoloaan. Kaikki onneksi sujui ongelmitta, mutta tieto siitä, että ammattilaisia on lähellä, oli valtavan helpottavaa 😊

Aletheias kirjoitti:

En minäkään mitään yleisöä synnytykseen kaivannut, mutta jossain vaiheessa synnytystä olin siinä tilassa ettei minua olisi haitannut mikään määrä ihmisiä, kunhan vain saisin homman päätökseen 😄

Hoitohenkilökunta tekee kyllä valtavan tärkeää työtä ja arvostin heidän läsnäoloaan. Kaikki onneksi sujui ongelmitta, mutta tieto siitä, että ammattilaisia on lähellä, oli valtavan helpottavaa 😊

Mulla se meni nimenomaan toisinpäin (ja menee yleensäkin) mitä väsyneempi olen johonkin, niin sitä vähemmän siedän. Alussa voin jaksaa hyvinkin esittää, mutta josain kohtaa ei enää jaksa. Hoitohenkilökunta on tietenkin eri asia. He ovat siellä tärkeitä ja tekevät työtään, mutta ylimääräinen olisi kyllä saanut huutia.

Disseisback kirjoitti:

Meidän kaikkien biokemiallinen tsydemi on niin erilainen. 😁

Mä luulen, että todelliset "lääkkeet" synnytyksessä tulee luonnosta. Mieliala ja usko siihen, että kaikki tapahtuu kuten pitää, on tärkeää. Luotto henkilökuntaan jne. On tärkeässä osassa. Pojan kohdalla tuli vuoroon sellainen jämäkkä kätilö. Hän päätti, että nyt pitää synnyttää, äiti ei jaksa enempää. Aloituslääkitys, epiduraali ja välilihan leikkaus. Kun mä menin paikalle potilashotellista, hän sanoi mulle, että poika syntyy ennen kuutta. 05:58 julisti ajan ja vinkkas mulle silmää. Ammattilainen, joka rakasti työtändä ja sen näki. 😃

Onhsn se... siis kelle vaan, joks on tukena. Jos toinen huutaa hädissään sanovsnsa kuolevansa paniikki silmissä loistaen, hätä... on siinä vsikeaa olla itse tyyni ja uskotella, että kaikki hyvin, ei hätää...🤔

Mun exä oli tytön kohdalla varsinkin likipitäen hysteerinen...🙄

Ehdottomasti synnytyksessä tärkein "lääke" on oma mieli; usko ja luottamus omiin ja ammattilaisten kykyihin. Tietenkin synnytykset ovat erilaisia ja kenen tahansa usko alkaa horjua, jos vuorokauden kärsii helvetillisissä tuskissa eikä kaikki aina suju ongelmitta, mutta onneksi meillä Suomessa on valtavan osaavaa ammattikuntaa, mitä tulee synnytyksiin (poikkeuksiakin tietenkin on).

Tuollaiset asiansa osaavat ja tilannetajua omaavat kätilöt ovat ihan parhaita. Aika hyvin osasi nähdä, milloin poika sieltä päättää tulla 😁 Oma kätilöni oli juuri oikeanlainen minulle. Nuorehko nainen, joka suhtautui tilanteeseen ihanan rauhallisesti, ei hötkyillyt eikä puhunut minulle kuin vähäjärkiselle vaan antoi minulle synnytysrauhan opastaen silloin, kun se oli tarpeen. Mielettömiä ammattilaisia ❤️

On se kenelle tahansa normaalilla empatiakyvyllä varustetulle ihmiselle vaikeaa katsoa toisen kipua ja hätää. Eritoten silloin, jos synnytyksessä tulee komplikaatioita, on hätä valtavan suuri sekä äidillä että isällä. Se on tilanne, johon ei toivoisi kenenkään joutuvan. Onneksi valtaosa tilanteista päättyy onnellisesti, mutta joillekin saattaa noista jäädä isojakin traumoja ja sitä ei edelleenkään osata hoitaa riittävän hyvin.

Aletheias kirjoitti:

Ehdottomasti synnytyksessä tärkein "lääke" on oma mieli; usko ja luottamus omiin ja ammattilaisten kykyihin. Tietenkin synnytykset ovat erilaisia ja kenen tahansa usko alkaa horjua, jos vuorokauden kärsii helvetillisissä tuskissa eikä kaikki aina suju ongelmitta, mutta onneksi meillä Suomessa on valtavan osaavaa ammattikuntaa, mitä tulee synnytyksiin (poikkeuksiakin tietenkin on).

Tuollaiset asiansa osaavat ja tilannetajua omaavat kätilöt ovat ihan parhaita. Aika hyvin osasi nähdä, milloin poika sieltä päättää tulla 😁 Oma kätilöni oli juuri oikeanlainen minulle. Nuorehko nainen, joka suhtautui tilanteeseen ihanan rauhallisesti, ei hötkyillyt eikä puhunut minulle kuin vähäjärkiselle vaan antoi minulle synnytysrauhan opastaen silloin, kun se oli tarpeen. Mielettömiä ammattilaisia ❤️

On se kenelle tahansa normaalilla empatiakyvyllä varustetulle ihmiselle vaikeaa katsoa toisen kipua ja hätää. Eritoten silloin, jos synnytyksessä tulee komplikaatioita, on hätä valtavan suuri sekä äidillä että isällä. Se on tilanne, johon ei toivoisi kenenkään joutuvan. Onneksi valtaosa tilanteista päättyy onnellisesti, mutta joillekin saattaa noista jäädä isojakin traumoja ja sitä ei edelleenkään osata hoitaa riittävän hyvin.

Mä tuolle anonyymille osaĺlistujalle sanoinkin, että mun lasten äiti ei ollut, eikä ole aikuinen...minusta.
Se tarkoittaa sitä käytännössä, että hänellä ei ollut synnytyksen aikana omaa henkistä uskoa itseensä, ei uskoa. Ei luottoa ulkopuolisiin, ei henkilökuntaan... sanalla sanoen mä olin hänen ohut toivo... mikä oikeasti on sitä...

Näin mä koen sen silmistä näkyneen hädän...

En minä, eikä kukaan muukaan olis pystynyt tuntemaan mun exää synnytyksissä oloaan turvalliseksi.

Hän kuitenkin "unohti kaiken".

Disseisback kirjoitti:

Mä tuolle anonyymille osaĺlistujalle sanoinkin, että mun lasten äiti ei ollut, eikä ole aikuinen...minusta.
Se tarkoittaa sitä käytännössä, että hänellä ei ollut synnytyksen aikana omaa henkistä uskoa itseensä, ei uskoa. Ei luottoa ulkopuolisiin, ei henkilökuntaan... sanalla sanoen mä olin hänen ohut toivo... mikä oikeasti on sitä...

Näin mä koen sen silmistä näkyneen hädän...

En minä, eikä kukaan muukaan olis pystynyt tuntemaan mun exää synnytyksissä oloaan turvalliseksi.

Hän kuitenkin "unohti kaiken".

On mahdotonta sanoa toisen puolesta, miten hän tilanteen kokee. Usko omiin kykyihin vaatii naiselta paljon tilanteessa, jossa tietää joutuvansa käymään läpi helvetillisiä kipuja ilman mitään takuita, miten pahaksi ne yltyvät tai miten tilanne muutoin etenee. Se on pelottava tilanne kenelle tahansa ja joillekin jopa ylitsepääsemättömän pelottava, jolloin sektio on paras vaihtoehto.

Synnytys on takuulla vaikeampi, jos siitä puuttuu usko itseen saati henkilökuntaan. On tietysti hienoa, jos exäsi koki voivansa luottaa sinuun, mutta usko omiin kykyihin on se voima, joka kantaa synnytyksen läpi. Kukaan muu ei sitä synnytystä voi suorittaa toisen puolesta.

Luulen, että moni nainen ei saa riittävästi apua synnytyspelkoihinsa. Moni jää yksin ajatuksineen, jolloin asia pääsee kasvamaan omassa mielessä kohtuuttoman suureksi. Pahimmillaan nuo pelot estävät jopa raskaaksi tulemisen, mikä on jo todella surullista..

Aletheias kirjoitti:

On mahdotonta sanoa toisen puolesta, miten hän tilanteen kokee. Usko omiin kykyihin vaatii naiselta paljon tilanteessa, jossa tietää joutuvansa käymään läpi helvetillisiä kipuja ilman mitään takuita, miten pahaksi ne yltyvät tai miten tilanne muutoin etenee. Se on pelottava tilanne kenelle tahansa ja joillekin jopa ylitsepääsemättömän pelottava, jolloin sektio on paras vaihtoehto.

Synnytys on takuulla vaikeampi, jos siitä puuttuu usko itseen saati henkilökuntaan. On tietysti hienoa, jos exäsi koki voivansa luottaa sinuun, mutta usko omiin kykyihin on se voima, joka kantaa synnytyksen läpi. Kukaan muu ei sitä synnytystä voi suorittaa toisen puolesta.

Luulen, että moni nainen ei saa riittävästi apua synnytyspelkoihinsa. Moni jää yksin ajatuksineen, jolloin asia pääsee kasvamaan omassa mielessä kohtuuttoman suureksi. Pahimmillaan nuo pelot estävät jopa raskaaksi tulemisen, mikä on jo todella surullista..

Turha niin helppoo hommaa on pelätä

Aletheias kirjoitti:

Oli siinä kyllä sulla kestämistä 😁

Itse ärsyynnyin lapsen isän hengittelyistä niin käskin olla hiljaa, että osaan kyllä hengittää itsekin 😅 Outoa, miten tuollaisessa tilanteessa riisuutuu jotenkin kaikki suodattimet.. En siis tuon pahempaa lapsen isälle sanonut, mutta tein ilmeisen selväksi, että riittää kun olet vain siinä seurana ja haet välillä vettä.

Ilokaasu oli muuten kamalista kamalinta. Vedin pari henkäystä, tuli huono olo aivan kuin olisi krapulassa, oksensin ja totesin, että viekää se pois. Epiduraalin ehdin ihan viime hetkillä saada, mutta muutoin parasta kivunlievitystä oli vesielementti. Jännä, miten vesi vaikuttaa kehoon ihanan rauhoittavasti..

Aamu satua kertoo hän, joka ei ole koskaan synnyttänyt!

Aletheias kirjoitti:

On mahdotonta sanoa toisen puolesta, miten hän tilanteen kokee. Usko omiin kykyihin vaatii naiselta paljon tilanteessa, jossa tietää joutuvansa käymään läpi helvetillisiä kipuja ilman mitään takuita, miten pahaksi ne yltyvät tai miten tilanne muutoin etenee. Se on pelottava tilanne kenelle tahansa ja joillekin jopa ylitsepääsemättömän pelottava, jolloin sektio on paras vaihtoehto.

Synnytys on takuulla vaikeampi, jos siitä puuttuu usko itseen saati henkilökuntaan. On tietysti hienoa, jos exäsi koki voivansa luottaa sinuun, mutta usko omiin kykyihin on se voima, joka kantaa synnytyksen läpi. Kukaan muu ei sitä synnytystä voi suorittaa toisen puolesta.

Luulen, että moni nainen ei saa riittävästi apua synnytyspelkoihinsa. Moni jää yksin ajatuksineen, jolloin asia pääsee kasvamaan omassa mielessä kohtuuttoman suureksi. Pahimmillaan nuo pelot estävät jopa raskaaksi tulemisen, mikä on jo todella surullista..

Joo. Jälkeenpäin mäkin näitä vasta mietin. Silloin tilanteessa en hoksannut. 🙄

Disseisback kirjoitti:

Joo. Jälkeenpäin mäkin näitä vasta mietin. Silloin tilanteessa en hoksannut. 🙄

Noin sitä usein käy, asioita alkaa miettimään/tajuamaan vasta jälkikäteen.

Mutta haastavasta kokemuksesta huolimatta loistava lopputulos, kaksi upeaa lasta 😊

Aletheias kirjoitti:

Noin sitä usein käy, asioita alkaa miettimään/tajuamaan vasta jälkikäteen.

Mutta haastavasta kokemuksesta huolimatta loistava lopputulos, kaksi upeaa lasta 😊

Joo, lopputulokset ovat mahtavia. :o)

Se ei taida tehdä miehestä hyvää tai huonoa jos olisi ollut synnytyksessä tai ei.
Synnytystä seuraavat vuodet sen kertovat.

Anonyymi00013 kirjoitti:

Se ei taida tehdä miehestä hyvää tai huonoa jos olisi ollut synnytyksessä tai ei.
Synnytystä seuraavat vuodet sen kertovat.

Ei minustakaan. Mies voi olla vaikka 24/7 seuraavat 18 vuotta sen lapsen kanssa, ei se synnytys lopulta niin hirveän olennainen osa ole, vaikka tärkeä onkin.

Ole kiljusimppa vaiti