"Mikä asioinnissa on sujunut erityisen hyvin?"
Oliko taas vähän johdatteleva asiakastyytyväisyyskysely oliko?
Suomi ei saa tarpeekseen työttömien päälle räkimisestä. Jopa asiakastyytyväisyyskyselystä tulee ilmi että Suomi pitää työttömiä avoimesti pilkkanaan. Lainsäätäjä ja julkinen valta edustajineen on niin lahopäistä sakkia, että he tosissaan luulevat, että työttömät ovat tyhmiä lapsen kaltaisia johdateltavia pellejä joita on lupa kohdella miten tahansa.
Kun ihminen on tarpeeksi köyhä, ja yhteiskunnan tukijärjestelmien ORJA, oletuksena on että hänet voi käytännössä pakottaa mihin tahansa. Ja niin ilmeisesti Suomessa voikin tehdä. Sen enempää mikään moraali ei estä, kun edes oman maan perustuslaki tai kv- sopimukset eivät tätä lainvastaista paskaa ole estäneet kaikkien näiden vuosikymmenien aikana.
Väkisinpalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyn jokaikinen kysymys perustuu oletukseen että työtön olisi ITSE joskus VAATINUT jotain palvelua. Että työtön itse oma- aloitteisesti on työllisyyspalveluiden asiakas koska itse haluaa, ei suinkaan siksi koska hänet on pakotettu taloudellisen rangaistuksen uhalla työllisyyspalveluiden asiakkaaksi.
Kysymyksiin ei voi edes vastata ilman että hyväksyy mielikuvan työttömästä joka "tarvitsee" palvelua.
Kysymykset johdattelevat meitä "tyhmiä" työttömiä pohtimaan palveluiden "laatua" ainoastaan positiivisesti. Varmasti ihan vahingossa jäi kysymys "mikä on sujunut erityisen huonosti" vaihtoehdoista pois?
Suomi on maa joka rikkoo räikeästi omaa perustuslakiaan ja KV sopimuksia. Työtön on pakotettu 40% toimeentulotuen leikkauksen uhalla olemaan väkisin "palveltavana". Työtön on pakotettu toisten elinkeinoksi ja palkattomiin töihin viimesijaisimman toimeentulon leikkauksen uhalla. Mikä tarkoittaa julkisen vallan säännöllisiä täysin mielivaltaista invaasioita yksityiselämään, työttömälle asetettua velvoitetta vastailla yksityiselämäänsä ja henkilökohtaisia elämänvalintojaan koskeviin tivauksiin, kaiken maailman holhoavien lehmien kyhäämiin ulkoapäin saneltuihin elämänsuunnitelmien tekemiseen ja tukien leikkauksen uhalla niiden toteuttamiseen.
AKTUAALISTA PASKAA. 🖕🖕🖕🖕
https://www.kela.fi/toimeentulotuki-perusosan-maaran-alentaminen

Vastaukset 17
Vanhimmat
Ei tuollaisiin idioottien tekemiin kyselyihin kannat koskaan vastata.
Miten niin ei? Jos et vastaa niin hiljaisuus tulkitaan hyväksymisen merkiksi. Sitten vain debiileimmät palveluiden kehujat vastailevat kyselyihin ja siitä saadaan taas tekosyy jatkaa työttömien kiusaamisjärjestelmän ylläpitoa ko on niin "tyytyväisiä asiakkaita".
Kukaan ei luule palautteella olevan mitään vaikutusta palveluiden tasoon tietenkään koska mitään väkisin palveluita ei kuulu olla olemassakaan.
Mutta kuka nyt viitsii jättää mahdollisuuden käyttämättä ku on tilaisuus haukkua mätäpäät palaluhaksi?
Älä unta näe. Mitään negatiivistä ei huomioida.
Työttömän palvelija juoruilee maailmalle että työttömät ovat epähygieenisiä.
https://m.youtube.com/watch?v=yk-qIwuB59c&pp=ygULS3lreXZpaXNhcmk=
Joku huippuosaaja voisi tekstittää tämän englanniksi ja pistää kansainvälisille somekanaville. Suomalainen itsetunto- ongelmainen "mitä-muut-meistä-ajattelee?" yhteiskunta ei opi mitään ilman kansainvälistä nöyryytystä.
Sama kuin kysyisi: Mikä tukien leikkauksilla uhkailun, yksityiselämän rai*kaamisen, kotirauhan häiriköinnin, kiusaamisen ja ahdistelun sekä kaikkinaisen elämäsi sabotoinnin kohteena olemisessa on sujunut erityisen hyvin?
Kannattaa sivuuttaa kysymykset kokonaan ja kirjoittaa siihen tekstikenttään mitä mieltä on oikeistolaisesta "Pohjoismaalaisesta hyvinvointi valtiosta, jossa kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia ja heikoimmista ei todellakaan pidetä huolta" Kokoomus etsi köyhä ja tapa!
Kommari taas yrittää ajatella. Onko pää paskaa täynnä?
Voimassa oleva työllisyysmalli mukaan lukien nämä tautiset asiakastyytyväisyyskyselyt ovat Marinin hallituksen paskomia työministeri Haataisen johdolla. Oliko Marinin hallitus oikeistohallitus oliko?
Ei tainnut olla.
Muuta sinne Amerikan ihanaan ihmemaahan ja ota Paska Puopolo mukaan!
Sieltähän Orpon hallitus saa toimintaohjeet päätöksiinsä.
Miten Amerikka ja Puopolo tähän liittyy?
Muuta sinä Venäjälle. Ota Haatainen mukaan. Halonen mahtunee Ladan takakonttiin niin pääsee sekin unelmiensa maahan elämään ihanne- elämäänsä.
Tässä on sun ihanne- elämää sosialistisessa neuvostotasavaltojen liitossa.
https://m.youtube.com/watch?v=K5T_O-L5Mis&pp=ygUYU3RyZWV0IGtpZHMgb2YgbGVuaW5ncmFk
Älä nyt! Sosialismissa pienistä ja heikoista pidetään hyvää huolta. Dokumentin tilanteen on oltava sikäläisen porvarihallituksen ja kapitalismin syytä.
Minä en vastaa noihin, kun ei ole palkintoarvontaa. Se jo kertoo, etta vastausten arvostus 0. Sitäpaitsi on kiire näiden pakkohakujen kanssa. Yhtään en tuhlaa aikaa tuottamattomaan toimintaan.
Parempi kysymys olisi:
"Maksatko mielelläsi lisää veroja mm. korotettua arvonlisäveroa, jotta TE toimistojen virkapummit voivat jatkaa loisintaansa sinun rahoilla, tekemättä mitään tuottavaa työtä?"
Samoin aloittajan mainitseman kysymyksen "Mikä asioinnissa on sujunut erityisen hyvin?" parempi muoto olisi "Mitä parannattavaa TE-palveluilla vielä on?".
Asiakastyytyväisyyskysely on huonosti suunniteltu, sillä työntekijät eivät halua tietää heikkouksiaan toiminnan kehittämiseksi.
Oletko koskaan nähnyt pantavan näköistä TE virkapelleä?
Tykkäätkö naida mamunaisia?
Nehän ovat aina valmiina naimaan suomalaisen kanssa, ettei tarvitse kärsiä pikkuruisten mamumiestensä pikku pilistä ja hennosta kehosta.