Joten en jaksa ymmärtää että joku tosissaan haluaisi minut ja aikaa on kulunut niin, etten kaipaa ketään.
Mä olen elänyt erakkoelämää nyt 5 vuotta.
Anonyymi-ap
5215
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Nähdyt ihmisetkin näyttävät jotenkin vastenmielisiltä.
Jaamme ilmeisesti saman tietoisuuden tason. Sama homma siis itsellänikin. Siitä tulee itselle uusi normaali olotila että alkaa hylkimään muita ihmisiä. Ei meinaa olla mitään yhteistä kenenkään kanssa ja tunteet on kuoletettu siten että ei tunne enää mitään. Mietin vain että on lohdullista tietää tämän vielä joskus loppuvan. Vaikka tunteet ovat turtuneet niin silti siellä jossain sielun sopukoissa on läsnä se kovin tuttu pahan olon, yksinäisyyden ja ahdistuksen olotila mikä kulkee mukana.
Onko masennus edes mikään vaiva tai ongelma? Mielestäni ei välttämättä. Tarkoitan sitä että jos se on vain oire siitä ettei sovi ja kuulu tänne nykymaailmaan. En minä ainakaan sovi taikka sopeudu tänne ikinä. Kuinka voisinkaan, kun kaikki muuttuu niin nopeasti ja eksponentiaalisella vauhdilla?
Sama homma, ei tähän voi sopeutua. Vaikea motivoida itseään välillä mihinkään, kun on mennyt jo elämänhalu aikalailla. Silti yritän jotenkin jaksaa, kun ei oikein ole vaihtoehtoa. Tunnen itseni vanhaksi, vaikkei vielä pitäisi. Onneksi tämä sentään joskus loppuu, maanpäällinen helvetti.
Minä en ole elänyt erakkoelämää, koska asun lapseni kanssa. Huonosti olen voinut tietyistä syistä johtuen jo monen vuoden ajan. Ihan viimeisen vuoden ajan hiukan paremmin, koska aloin kiinnostua tietyntyyppisistä vähintään 50++ ikäisistä miehistä. Heissä on jotain sellaista mikä herättää tunteita ja läheisyyden tarvetta.
Tuttu tunne ja epäileväinen toisen tarkoitusperiä kohtaan, jos osoittaa kiinnostusta minua kohtaan? Miksi on kiinnostunut? Olen hyvä mielipiteiden vaihtaja, toiset huomioon ottava, kun tuntemusta on riittävästi.
Mut onko toinen kuinka vastaanottavainen ja saman henkinen? Tuskin on? Luottamusta on vaikea rakentaa, jos vähänkin on epäilyä toista kohtaan. Onko luotettavia naisia vielä olemassa vai ovatko enempi pelureita nykyään?