Kaiken järjen mukaan minulla on telepatiaa.

Mutta en ole nyt 5 päivään katsonut TVtä, enkä kuunnellut radiota.
Nuo äänet eivät puhu minulle ulkomaailman tapahtumista mitään.
Äänet vain apinoivat minua.
Äänet eivät kerro toisesta ihmisestä mitään.
Vain minä, yksin.
7200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ei se kerro itsestään minulle mitään, ei se anna minulle mitään.

Äänestä

Minulla on olentojen, henkien, henkioppaiden, luonnonhenkien kanssa telepatiaa. Mutta ei yhdenkään ihmisen, eikä esimerkiksi vainajan kanssa ole mitään.

Äänestä
  • Toivoisin että olisi yhteys galaktisiin avunauttajiin, mutta eipä vain ole. 🥲

    Äänestä

Jotkut kirjoittivat täällä tuntevansa, että joku rakastelee häntä.
No minä masturboin tänään 3 kertaa ajatellen ihmisiä, eipä ketään tunnu kiinnostavan.

Äänestä

Yritän telepatiaa hyödyntä ikävissäni mutta ei vastaa

Äänestä
  • En usko että saa yhteyttä.

    Äänestä

Kunhan apinoi. 🙉

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mutta en ole nyt 5 päivään katsonut TVtä, enkä kuunnellut radiota.
Nuo äänet eivät puhu minulle ulkomaailman tapahtumista mitään.
Äänet vain apinoivat minua.
Äänet eivät kerro toisesta ihmisestä mitään.
Vain minä, yksin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu