https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/27e1379f-4592-4ff0-aea6-7e49360c4b12
"Nuoret ovat ennennäkemättömän addiktoituneita kännyköihin, opettaja kertoo.
Oppilaita ja opettajia kuvataan kouluissa kiusaamistarkoituksessa. Kouluilla ei ole keinoja puuttua ilmiöön.
Oppilaat uhkaavat rikkovansa kaavailtua kännykkäkieltolakia.
Osa kännykkäkieltoa vastustavista katsoo, että oppilailla pitäisi olla mahdollisuus olla kännykällä yhteydessä vanhempiin kesken koulupäivän. Miran mukaan tämä onnistui myös vuosituhannen alussa, jolloin oppilailla ei ollut kännyköitä.
– Ei se vaadi sitä, että koko ajan pitää olla kännykkä käden ulottuvilla. Puhelimen voisi saada tarvittaessa esimerkiksi lainaan."
Juu, kyllä nykynuoret on addiktoituneita älypuhelimiin.
Se on vähän eri asia, jos tällaiset iäkkäät yli 40-50 vuotiaat addiktoituu, koska he ovat eläneet nuoruuden ilman älypuhelimia ja addiktoitumis aika jää lyhemmäksi, mutta kun alle 10 vuotiaat addiktoituvat, niin he ovat addiktoituneita 50-60 vuotta elämästään.
Yksi hyvin helppo ja yksinkertainen keino estää älypuhelimen käyttö, ettei puhelinta edes tarvi ottaa pois on jammerin käyttö eli älypuhelimen häirintälaitteen käyttö.
Sen jälkeen ei äypuhelimella tee mitään, kun sillä ei saa minnekään yhteyttä.
Kouluissa oviis hyvin käyttää lyhykantoisisa jammereita tähän koulujen älypuhelimen rajoitus asiaan.
Ei kouluikäiset tarvi mitään älypuhelimia koulussa, ei meikäläisen nuoruudessa ollut edes kännykkää ja hyvin pärjäsi.
Nykynuoret tuijottaa älypuhelimen ruutuihin joka paikassa, miten niistä on aikuisina edes työelämään, kun työpaikalla pitää tehdä töitä, eikä räplätä älypuhelinta!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Nuoret tuijottaa puhelimiinsa mutta täällä Forssassa näkyy jatkuvasti että 20-60-vuotiaat tekee sitä samaa. Koko ajan on puhelin kädessä. Onkohan siinä tarkoitus junttikylän asukkailla osoittaaettä juu ollaan täällä ihan tosi ajan hermolla!