juuston korvike?

rouhija

Millä on hyvä päällystää leipiä, juusto kun meni romukoppaan listalta. Vihanneksia tietysti tulee kasattua, mutta oletteko kehittäneet hyviä levitteitä itse?

18

7884

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Asafoetida

      Aika ilmiselvä, vai mitä! Minulla on, vaikka ovo-laktona syön juustoakin, on jokseenkin aina jääkaapissa hommusta, kikhernepatéta tai hommuksen tyyliin kuivatuista härkäpavuista tehtyä levitettä/dippiä. Joskus taas baba ganoushia eli munakoisodippiä.

      Muunkinlaiset patét ja terriinit ovat itse asiassa aika helppoja tehdä siitä mitä sattuu olemaan.

      Basilika-aikaan teen säännöllisesti pesto alla genoveseä; muina aikoina toisenlaisia pestoja. Pari vuotta sitten laitoin Kasvisruoka-palstalle aika monen peston ohjeet.

      Ravinto-opillisesti vaatimattomampi (joten ei aamiaisvoileiville!), mutta maultaan hyvä, on oliiviöljy ja dukkah (eli pohjois-afrikkalainen mausteseos).

      Minä syön myös sitä kammoksuttua maapähkinävoita... en usein, mutta kuitenkin. 'Grape Jellyä' en ole saanut aikoihin, mutta St Dalfourin mustikkahillo on sekin hyvää maapähkinävoileivällä. Omatekoisesta puhumattakaan, jos sattuu asumaan mustikkamaassa.

      Tofusta ja tempehistä tehdään - ja voi tehdä - kaikenlaista. 'Pekonin tapaan' paistettu tempeh on erinomaista, samoin kevyesti paistettu savutofu.

      Sienimureke viipaleina on tietysti herkullista! Sen saa pysymään koossa ainakin besan-jauholla (kikhernejauho), kunhan antaa taikinan asettua ainakin pari tuntia.

    • vegaani

      tartex-tahna!ennen se oli nestlen mutta ei enää:)
      soijajuusto?jotkut on ihan kamalia mutta esim. yksittäispakatut aamupalajuustot maistuu ihan aamupalajuutsoille, ei vaan saa tavallisista ruokakaupoista...

    • Nasse

      Minullekin tuo juuston korvaaminen oli kynnyskysymys vegaaniksi siirtymisessä. Siirtyminen lykkäääntyi muutamalla vuodella paljolti sen takia, että kuvittelin etten voi elää ilman juustoa. Hankin kirjan nimeltä "uncheese cookbook" ja etsiskelin muitakin juuston korvikkeita. hakusanalla uncheese löytyykin googlella ihan mukavasti. Paras juuston korvike on mielestäni besan-jauhoista (kik-herneen sukulainen), sesaminsiementahnasta (tahini) ja hiivahiutaleista tehty. Eli liotetaan besan-jauhoa vedessä ja sitten paistetaan sitä paistinpannulla lisäten vettä tarpeen mukaan. Kolmen-viiden minuutin paistamisen jälkeen kun seos on tahnamaista, se otetaan pois tulelta ja lisätään hiivahiutaleet ja tahini. Erityisen hyvää on uunissa paistettavan pitsan päällä ja vaikka meksikolaisissa ruuissa juustokastikkeen korvikkeena. Voihan sitä toki leivänkin päällä käyttää.

      Sitten ovat nuo siemenjuustot, voita elävän ravinnon ihminen tuolla toisessa ketjussa mainosti eli murskataan manteleita ja auringonkukansiemeniä (kurpitsan tms. myös), lisätään nesteeksi rejuvelacia ja sitten annetaan käydä muutama päivä huoneenlämmössä. Ohjeita löytyy englanniksi hakusanalla "seed cheese".

      Tuosta juustonhimosta täytyy kuitenkin sanoa, että se laimeni jo parin kuukauden vegaaniuden jälkeen niin, ettei enää haluttanut panna rahojaan esim. vegaanijuustoihin. Aluksi ostelin kaupasta Tofutti-merkkistä Mozzarellaa, mutta nyt tuo besan-tahini-hiivahiutalejuusto maistuu paremmalta.

      • jusu

      • Kyselijä

        Ymmärrän, jos joku laktoosi-intoleranssin takia jättää juuston ruokavaliosta, mutta muuten... onko karjanhoito ja maidon lypsäminen epäeettistä?


      • ...

      • Eettana

    • jd2981

      Kovin tulee viiveellä, mutta onhan siinä paljon ongelmia. Lehmät eivät rupea lypsämään maitoa ellei niitä tehdä raskaaksi. Vasikoiden erottaminen lehmistä on myös niille hyvin traumaattista. Niitä taas ei voida pitää yhdessä, koska muuten vasikat joisivat maidon joka kerätään ihmisille. Lehmät eivät myöskään lypsä kovin montaa vuotta tehokkaasti, jonka jälkeen ne menevät teuraaksi. Esim. hampurilaislihoista taisi peräti 90% tulla suoraan maitoteollisuuden sivutuotteena. Toisinsanoen maidontuotannon sivutuotteena tulee lehmien keinohedelmöitys, vasikoiden riisto niiden emoiltaan ja teurastusbisnes. Suoraan sanoen siis raiskaa riistä(traumatisoi) teurasta on prosessi jolla maitoa tuotetaan.

      • Sedä

        Mun mielestä isoin ongelma on ehkä parsinavetat joissa lehmä nököttää lähestulkoon koko talven päästään sidottuna ilman että voi ottaa enempää kuin pari askelta.


      • dilemma4

        Poden syyllisyyttä aina kun syön jotain maitopohjaista tuotetta. Maidon olen korvannut kaurajuomalla, samoin jogurtit soijatuotteilla. Miksei pikaruokalat voi tehdä kasvisruokaversioista saman tien vegaanisia? Lehmät tosiaan joutuvat kärsimään miltei kaikista eniten. Hyi mitä riistoa!!! Pitäisi varmaan lopettaa käymästä hesessä ja mäkissä tai sitten tyytyä ranskiksiin. Maitosuklaata ei maun puolesta korvaa tumma suklaa. Wiener nougat vetää vertoja, saisi enemmän tulla mantelipohjaisia, vegaanisia suklaita markkinoille!


      • Tädi
        Sedä kirjoitti:

        Mun mielestä isoin ongelma on ehkä parsinavetat joissa lehmä nököttää lähestulkoon koko talven päästään sidottuna ilman että voi ottaa enempää kuin pari askelta.

        No laitappa sedä se lehmä yksin luontoon.. ei sekoa ei. Tai mene ite sen kanssa sinne pakkaseen, kun kerta tiedät. Herrajumala mitä tietämättömyyttä ja vielä ilkeää kirjotella taukki täällä.


    • vegekokki
    • jiloji

      Miksi maapähkinävoi on kammoksuttua?

      Söin itse joskus hummusta, mutta oikeastaan en edes pitänyt siitä. Pidän enemmän tahinista sellaisenaan, varsinkin ruisleivän kanssa. jam :)

    • irjtpo4rtå

      Hyi v*ttu mitä p*skaa.....kunnon voita ja metukkaa, kinkkua, juustoa sun muuta eikä mitään hummusta tms. p*skaa.......

      • Sedä

        Keijua, (seitan)metukkaa, (seitan)kinkkuu, soijajuustoo... nams


      • Voita ja makkaraa
        Sedä kirjoitti:

        Keijua, (seitan)metukkaa, (seitan)kinkkuu, soijajuustoo... nams

        Kunnon voita,makkaraa,kinkkua,juustoa ja muuta päälle.Seitanit,tofut,hummukset yms.on turhakkeita ja kelvottomia.


    • Tofu on leivän päällä hyvää. Pestoa voi kokeilla levitteetksi. Myös sundried tomato -tartex on herkkua ja se en muista minkä niminen paprikatahna jota saa punnitse ja säästä kaupasta.

    • Hyvääjaterveelistä

      Avokado!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3959
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3521
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      48
      2952
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2912
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      144
      2541
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      50
      2214
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      16
      1478
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      104
      1432
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1324
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      38
      1189
    Aihe