Ruotsissa teinit olivat jalkapallokentällä. Ukkosmyrskyn alkaessa he hakeutuivat puiden alle sateelta suojaan. Salama iski puuhun, kaksi teiniä tajuttomana, useampi loukkaantunut. Puu on korkeampi kohta. Minulla on epäilys toisesta seikasta. Henkilöistä lähti suolahöyryä, joka teki heidät sähköä johtavaksi. Harvinaisiin tilanteisiin ei pysty suolan yhteydessä varautumaan, esim. jos avaa säilykekurkkupurkin keittiölampun alla. Lamppu vain lakkaa toimimasta. Sekin on todennäköisempää, että jokin esine toimii polttolasina auringonvalossa. Onneton sattumus sekin.
Salama iski puuhun
Anonyymi-ap
3397
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puuhun lyövä salama tuottaa maahan voimakkaan sähkövirran ja maan pintaan jännitteen, joka on kääntäen verrannollinen etäisyyteen puun rungosta tai juurista. Jalkojen välille tulee jännite-ero joka on ennenkin tappanut lehmiä laitumella salamaniskun lähellä.
Salamasta sinkoilee usein pienempiä purkauksia myös sivusuuntaan. Myös sellainen voi aiheuttaa sähköiskun.
Salama on myös tappanut lehmiä peltolaitumilla joilla ei ole ollut puun puuta.
Suomessa on ainakin yksi tila jossa likimain samalla kohtaa samalla pellolla on salama muutaman vuoden välein tappanut kaksi lehmää!
Potentiaaliero eli jännite jalkojen välille aiheutuu salamaniskun virrasta. Puu lisää iskun todennäköisyyttä mutta ei mitenkään ole välttämätön.