Rakenteellinen korruptio Pelkosenniemellä

Kansa huhuilee että Pelkosenniemellä on korruptiota. Kaljaa kitatessa selvisi että puhe on rakenteellisesta korruptiosta. Sitä huhutaan olevan joka paikassa mihin kunnan sisäpiiri iskee kätösensä. Katottiin Wikipedia. Rakenteellinen korruptio on se että annetaan työpaikat sukulaisten tai sisäpiirin ihmisille. Annetaan luottamushenkilöpaikat samoille perheille, usein samasta perheestä vaikka hallituksessa mies ja vaimo. Vaimo esittää ja mies kannattaa. Kaavat ja rakennukset menevät sukulaisten, vaimon tai kaveripiirin ihmisten maille tai viereen. Kunnan vuokratilat ohjataan omille suvuille tai kaverien käsiin. Sama kaveri istutetaan kunnan edustajaksi keskeisiin yhtiöihin joissa kunnalla on osuuksia. Onko tätä Pelkosenniemen kunnassa. Sitä porukalla mietittiin. Kuka tai ketkä on se harmaa ologarkkiporukka Pelkojenniemessä.
1122933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 112

Vanhimmat

Katsoo nyt hallituksen jäsenten nimiä. Katsoo kuinka niiden ihmisten lonkerot työntyy kaikkialle. Nimiä ei tarvitse välttämättä täällä kujertaa, kaikki tietävät nimet. Tämä on se Kankaarannan ja Nenosen vaalivoitto...

Äänestä
  • Siis hyvä jumala. Joillekin Pelkosenniemellä politiikka on kovempi bisnes kuin oma yritys. Nyt alkaa paljastua miksi joku saa tuomion kavalluksesta ja toimii edelleen peruskoulukaverien kaverina, jakamassa paikkoja. Ja sukulaiset hoitaa kirjanpidot. Voi jeesus.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Siis hyvä jumala. Joillekin Pelkosenniemellä politiikka on kovempi bisnes kuin oma yritys. Nyt alkaa paljastua miksi joku saa tuomion kavalluksesta ja toimii edelleen peruskoulukaverien kaverina, jakamassa paikkoja. Ja sukulaiset hoitaa kirjanpidot. Voi jeesus.

    Hyvä kirjanpitäjä toimii siten, että omat pärjää aina.

    Äänestä

  • Ei saa Teroa haukkua. Sillä meijän kylän kaunein akka. Katoin kerran baarissa. Vinkkasi silmää. Putte ehti ensin pokaamaan. Hävytöntä.

    Äänestä

  • Samaa pataa ovat Luoma-ahot ja Arvola. Saman porukan sisäpiiri. Siksi Arvola sai jatkaa koko vaalikauden, rikostutkinnasta huolimatta. Porukat puolusti poliittista apuria. Kukahan oli se vaalipäällikkö ja mitä sai...Likainen politiikka..

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Hyvä kirjanpitäjä toimii siten, että omat pärjää aina.

    Mutta osaako myös keittää hevosen kuivalihavelliä?

    Äänestä

Ja ne valinnat koskee P. A , L-A T. L-A , A -K

Äänestä
  • E.V.V.K.

    Äänestä

Ensi kevään kuntavaaleissa kelkka kääntyy ja tämä väki jää vähemmistöön, vaikka pyhäläisten äänet saavatkin. Nyt kannattaa herätellä tolkun kuntalaisia ehdolle ja innostaa koko kunnan väki kerrankin uurnille.

Äänestä
  • Missään näy tolkun kuntalaisia.

    Äänestä

  • Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    Kuntaliitos on hyvä asia

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    Kannattaa asettua ehdolle sillä korruptio väki huolehtii että on riittävästi ehdokkaita. Ei ne anna homman mennä kuntaliitokseen. Aina joku vävy tai anoppi kaivetaan vaikka haudasta ehdokkaaksi

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kannattaa asettua ehdolle sillä korruptio väki huolehtii että on riittävästi ehdokkaita. Ei ne anna homman mennä kuntaliitokseen. Aina joku vävy tai anoppi kaivetaan vaikka haudasta ehdokkaaksi

    Pyhällä kun ajelee Kanervikkokadun päiväkotiin, jossa vetelä suo on lasten leikkipaikka kesät ja talvet. Siellä ymmärtää mistä on kysymys. Ympärillä tietyn porukan maat. Siellä ei ole yhtään mitään muuta. Sinne piti nousta Rottenbergin pilvenpiirtäjät. Pyhän parhaat kadut on siellä, joiden varrella ei ole kuin tyhjiä tontteja.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    Korruptio yltää vaalitoimitsijoihin saakka. Samat hyväkkäät napottavat äänestyskopin vieressä.

    Äänestä

  • Se on aivan se ja sama ketä valitaan. Kunta on niin pieni, että kaikki ovat jonkun päätöksen kohdalla esteellisiä. Suurin osa kaikkien päätösten kohdalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Se on aivan se ja sama ketä valitaan. Kunta on niin pieni, että kaikki ovat jonkun päätöksen kohdalla esteellisiä. Suurin osa kaikkien päätösten kohdalla.

    Asiaa.Niinhän se on aina ollut ,pieni kunta ,pienet piirit!Mutta nyt on aivan silmitön viha päättäjiä sekä tavan ihmisiä kohtaan.Helppoa on suoli kanavalla huudella nimettömänä.Käsittämättömiä solvauksia satelee,milloin mihinkin viitaten.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Korruptio yltää vaalitoimitsijoihin saakka. Samat hyväkkäät napottavat äänestyskopin vieressä.

    Tämä on järkyttävää. Kunnanhallituksen perheen naisjäsen napottaa vieressä äänestäjää ja juoksupoika pikkupilipalimies värisee vieressä, eikä tajua kun sitä viedään kuin pässiä narussa puutteen perän paskioon.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Korruptio yltää vaalitoimitsijoihin saakka. Samat hyväkkäät napottavat äänestyskopin vieressä.

    Syytteletkö ihan nyt ? Ei kannata..

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Pyhällä kun ajelee Kanervikkokadun päiväkotiin, jossa vetelä suo on lasten leikkipaikka kesät ja talvet. Siellä ymmärtää mistä on kysymys. Ympärillä tietyn porukan maat. Siellä ei ole yhtään mitään muuta. Sinne piti nousta Rottenbergin pilvenpiirtäjät. Pyhän parhaat kadut on siellä, joiden varrella ei ole kuin tyhjiä tontteja.

    Eläkeläiset ja kupruporukka suunnittelee päiväkodin erämaahan. Tuotko Jyväskylän seikkailupäiväkodista lapsesi keskelle sääskiä ja mäkäräisiä. On korruptiolla kova hinta, kattoo Kiimaselkään.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Eläkeläiset ja kupruporukka suunnittelee päiväkodin erämaahan. Tuotko Jyväskylän seikkailupäiväkodista lapsesi keskelle sääskiä ja mäkäräisiä. On korruptiolla kova hinta, kattoo Kiimaselkään.

    Parempi se siellä on kuin baarien vieressä.Sitäpaitsi teillä olis kuitenkin itkettänyt kun olisi kallis tontti ostettu lähempää tunturia.Miten te meinasitte ulkoiluttaa lapsia ilman isoa tonttia??

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Parempi se siellä on kuin baarien vieressä.Sitäpaitsi teillä olis kuitenkin itkettänyt kun olisi kallis tontti ostettu lähempää tunturia.Miten te meinasitte ulkoiluttaa lapsia ilman isoa tonttia??

    Ai jänkällä on siis hyvää tilaa. Kesällä ja talvella.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ai jänkällä on siis hyvää tilaa. Kesällä ja talvella.

    Onko se rakennuksen alue kynnenpään kokoinen?Niin ettei mahdu leikkikenttää? Miten vauvoja ja taaperoita viedään metsään? Jokaisellelleko tulee oma hoitaja joka kantaa
    niitä? Muistaakseni siellä lähellä riittää kuivaa maata ihan tarpeeksi . Kevyenliikenteen väyläkin on vieressä

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Nykyinen ihminen on erilainen kuin 2000 luvun alussa. Nyt pitää saada lapsille virikkeitä. Korruptiokängillä ei kellään oo vuosiin ollu lapsia. Ainoa josta huolehitaa on oma etu ja kaverin etu. Muita ei mukaan oteta. Päiväkoti suon keskelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Etelästä tulleet vanhemmat eivät jaksa viedä lapsia kirkonkylälle vaan dumppaavat ne jängän keskelle yksinäisyyteen. Mitä pieni lapsi ajattelee kun se on jätetty eristyksiin, ilman muita lapsia ja virikkeitä, Kanervikkokadun ainoa virike on suonsilmäkkeiden väistely. Kirkolla olis ihmisiä, muita palveluita, erinomaiset uudet leikkikentät mutta ei kelvannu. Kolmensadan kuntalaisen verorahoilla rakennettiin toinen päiväkoti.

    Suonsilmäkehyppely on Kanervikkokadun kolmen eristetyn lapsen uusi leikkilaji josta kirkonkylän lapset kuulevat ja kauhistuvat!

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Etelästä tulleet vanhemmat eivät jaksa viedä lapsia kirkonkylälle vaan dumppaavat ne jängän keskelle yksinäisyyteen. Mitä pieni lapsi ajattelee kun se on jätetty eristyksiin, ilman muita lapsia ja virikkeitä, Kanervikkokadun ainoa virike on suonsilmäkkeiden väistely. Kirkolla olis ihmisiä, muita palveluita, erinomaiset uudet leikkikentät mutta ei kelvannu. Kolmensadan kuntalaisen verorahoilla rakennettiin toinen päiväkoti.

    Jänkän rannassa tuo minusta näyttää olevan. Kovalla maalla. Eikös se koko kirkonkylä ole suon päällä? Kaikki lahoaa ja homehtuu paikoilleen. Ainoat isommat kivet löytyy torilta.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Nykyinen ihminen on erilainen kuin 2000 luvun alussa. Nyt pitää saada lapsille virikkeitä. Korruptiokängillä ei kellään oo vuosiin ollu lapsia. Ainoa josta huolehitaa on oma etu ja kaverin etu. Muita ei mukaan oteta. Päiväkoti suon keskelle.

    Voi voi.Miten se niemessä menikään? Kaiken maailman hilavitkutinta ostettu.Jakkaroita ja pöytiä näky olevan enemmän kuin käyttäjiä.On jos vaikka mitä. No hyvä että on. Nykyajan lapset tarvii sellaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Jänkän rannassa tuo minusta näyttää olevan. Kovalla maalla. Eikös se koko kirkonkylä ole suon päällä? Kaikki lahoaa ja homehtuu paikoilleen. Ainoat isommat kivet löytyy torilta.

    Ookko käynynnä kirkolla? Se sijaitsee Kemijoen varrella, upealla paikalla. Tänne palveluiden ääreen saisi kauniille paikalle joenverteen vaikka vuokrarivitalon kun tuntuu kysyntää olevan. Ainiin se kysyntä on vain kolme kuukautta vuojessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Ai jänkällä on siis hyvää tilaa. Kesällä ja talvella.

    Kunhan lauluakka ei mene laulamaan sitä suohon.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kuntaliitos on hyvä asia

    Sitä ennen teemme ehjän katon!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    Niin on. Muistathan sen että on että Markku oli Kemijärven suunnalla. Ja viime työnä, kuuluisa putkilasku kunnalle eikä sille Nivalan porukalle. Kyllä Markku osaa nuo vilunkit.

    Äänestä

  • Ottakaapa kun joku Nopanen asettuu ehdolle. Äijä kerää mielettömän äänisaaliin. Komea, hyvät hampaat, suora ryhti ja katsoo kaikkia silmiin. Tuleva kunnanhallituksen puheenjohtaja. Nyt kokeilee rakennuslautakunnan varapuheenjohtajan merkittävässä tehtävässä. Pitkä kokemus vahvistaa osaamista. Kaverille kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Missään näy tolkun kuntalaisia.

    Ne on keittämässä hevosen kuivalihavelliä.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Nykyinen ihminen on erilainen kuin 2000 luvun alussa. Nyt pitää saada lapsille virikkeitä. Korruptiokängillä ei kellään oo vuosiin ollu lapsia. Ainoa josta huolehitaa on oma etu ja kaverin etu. Muita ei mukaan oteta. Päiväkoti suon keskelle.

    Ihan sama. Palatkoon 2000 luvulle, se taso riittää veronmaksajille.
    Jos ei kelpaa, tie on vapaa, lähtee sinne, missä saa parempaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Niihin vaaleihin voi olla aika vaikea saada ehdokkaita. Ja jos ehdokkaita ei tule niin edessä on varma kuntaliitos.

    EVVK

    Äänestä

  • Me emme tarvitse kelkkaa emmekä pulkkaa koska hevosen kuivalihavelliä etsimme kuumeisesti!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Onko se rakennuksen alue kynnenpään kokoinen?Niin ettei mahdu leikkikenttää? Miten vauvoja ja taaperoita viedään metsään? Jokaisellelleko tulee oma hoitaja joka kantaa
    niitä? Muistaakseni siellä lähellä riittää kuivaa maata ihan tarpeeksi . Kevyenliikenteen väyläkin on vieressä

    Kyllä vain keakustassa kylillä viedään metsään. Vauvat kannetaan selkärinkassa ja sellaiset jotka eivät jaksa kävellä,kannetaan reppu selässä takaisin. Eväät ja makkaratikut kannetaan sapilailla.

    Äänestä

Hevosen kuivalihavellissä on tolkkua!!

Äänestä

Banaanilastaajan laulu on hyvä laulu.

Äänestä

Kemijärvellä on hyviä päättäjiä.Sinne liitos ehdottomasti .

Äänestä
  • Sodankylä, Kemijärvi ja Pelkosniemi yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sodankylä, Kemijärvi ja Pelkosniemi yhteen.

    Aapajärven kaupunki nimeksi

    Äänestä

  • Eipä taija huoliva näin velekasta kuntaa jossa palatseja rakennellaan sekä suonsilimäkkeeseen että kunnan johdon suuren ylevän vallan esittelemiseksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Aapajärven kaupunki nimeksi

    Oispa kyllä hieno nimi! Aapajärvi. Kannatan!

    Äänestä

Päivin sydänystäväkin Nyt Kaupunginjohtajana

Äänestä

Lestdiolaiset on huhujen mukaan sellainen sisäänpäin kääntynyt porukka että voi " jumalan terve sentään".

Äänestä

Itkuporukka se täällä itsesäälissään velloo. Oi, oi ja voi. Miksen mie? Ylös, ulos ja lenkille!

Äänestä
  • Nosta sinä vain se perseesi penkistä ja anna muiden huolehtia ajattelusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nosta sinä vain se perseesi penkistä ja anna muiden huolehtia ajattelusta.

    Kannattaako sulla ajatella? Rattaat pyörii tyhjää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Nosta sinä vain se perseesi penkistä ja anna muiden huolehtia ajattelusta.

    Ei ole penkkiä.Tuolit löytyy.

    Äänestä

Päivin viimeinen kosto, palkata väärin perustein valittu hyvinvointijohtaja uudelleen.

Äänestä
  • Taikka viiminen voiteluyritys saaha jatkaa. Jatkoo olis vissii tarvinnu puheenjohtajan kovasti mainostamat rivitalot jängänreunalle. Met saatamma nähä että kanervikkokatu on uus kiimaselkä. Se hylätähän mahottomuutensa. Ja kunnalle kävi riski totehen. Ja kuntalaiset maksavat veromarkkoina hallituksen velkaseikkailut suonsilmukassa. Muistamma ketkä oli hallituksessa kun riskiä otettiin, velka kasvo ja kunta lähti menemään kohti talouskriisiä.

    Äänestä

Taisi aiempi valtuusto hyväksyä Kanervikkokadun kaavan, missä ainoa mahdollisuus kunnallisiin tiloihin Pyhällä, taisi myös panna käyntiin 6,5 miljoonan koulun, mikä on 60 % kunnan velkamäätästä

Äänestä
  • Kunnantalon rakennushomma oli vuosisadan pöljin investointi, siihen päiväkoti,syöksymäki pyöräilijöille, tie jängälle..tuliko vinkujalla mieleen, että voisi maksaa koululainaa takaisin sen sijaan että tekee järjettömiä investointeja. Tasapuolisuutta yrittäjien kohteluun voisi myös harkita. Kaveriporukka näyttää porskuttavan, mutta muille kylmää kyytiä. Kaavamuutoksilla pyyhitään p...kun väärä yrittäjä asialla

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Kunnantalon rakennushomma oli vuosisadan pöljin investointi, siihen päiväkoti,syöksymäki pyöräilijöille, tie jängälle..tuliko vinkujalla mieleen, että voisi maksaa koululainaa takaisin sen sijaan että tekee järjettömiä investointeja. Tasapuolisuutta yrittäjien kohteluun voisi myös harkita. Kaveriporukka näyttää porskuttavan, mutta muille kylmää kyytiä. Kaavamuutoksilla pyyhitään p...kun väärä yrittäjä asialla

    Laskeeko kunnassa kukaan että millä miljoonalainat maksetaan? Eihän täällä enää asukkaan ketään. Alkoiko kunnanjohtaja laskemaan liikaa ja sai kenkää?

    Äänestä

  • Hyväksyi kaavan, mutta ei päiväkodin rakentamista. Yksi päiväkoti riittäisi näillä väestöennusteilla kymmeniä-, jopa satoja vuosia.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Laskeeko kunnassa kukaan että millä miljoonalainat maksetaan? Eihän täällä enää asukkaan ketään. Alkoiko kunnanjohtaja laskemaan liikaa ja sai kenkää?

    Kuusi miljoonaa kouluun!!! Voi hyvänen aika.

    Äänestä

Luottamushenkilöt valitaan vaaleilla myös Pelkosenniemellä,että silleen .

Äänestä
  • Olispa mistä valita, mutta kun ei ole. Kuntaliitos kiitos.

    Äänestä

Eipä ole kaikki vaaleilla valittu vaikkapa rakennuslautakunta

Äänestä
  • Rakennuslautakunta on sutkien kokoonpano. Ukkoa ja akkaa joilla ei ole mitään muuta yhteistä ku osoite Pyhälle. Puheenjohtaja on ihan tunari. Ittele vaan palkkioita nostelee. Joka paikassa Puheenjohtaja ja 25 000 vuodessa palkkiot. Hävytöntä

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rakennuslautakunta on sutkien kokoonpano. Ukkoa ja akkaa joilla ei ole mitään muuta yhteistä ku osoite Pyhälle. Puheenjohtaja on ihan tunari. Ittele vaan palkkioita nostelee. Joka paikassa Puheenjohtaja ja 25 000 vuodessa palkkiot. Hävytöntä

    Hyvä se on palkkiot saada. Nuo on toistaitoisille eräänlaisia suojatyöpaikkoja, ovat edes tekevinään jotain hyödyllistä, eikä sossun tartte syöttää rahaa.
    Paree olis, jos ne ei tekis mitään, niin ei tuu tehtyä virheitä.
    Syyttömiä ne itse ovat, isukit on unohtaneet kumin pois, eikä jälkiabortti ole enää mahdollista.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rakennuslautakunta on sutkien kokoonpano. Ukkoa ja akkaa joilla ei ole mitään muuta yhteistä ku osoite Pyhälle. Puheenjohtaja on ihan tunari. Ittele vaan palkkioita nostelee. Joka paikassa Puheenjohtaja ja 25 000 vuodessa palkkiot. Hävytöntä

    Näkeekö jostain paljon nuo palkkiot on? Alkoi kiinnostaa jos vaikka leiville löisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Näkeekö jostain paljon nuo palkkiot on? Alkoi kiinnostaa jos vaikka leiville löisi.

    Hallintosäännöstä näkee. Uusi valtuusto on jo kaksi kertaa korottaut palkkioita, kun pyhän yrittäjät ei tule muuten toimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hallintosäännöstä näkee. Uusi valtuusto on jo kaksi kertaa korottaut palkkioita, kun pyhän yrittäjät ei tule muuten toimeen.

    Pakko niidenkin jollain elää. Taidot sitä luokkaa, ettei muuten työllisty?
    Meneehän tuo jostain kuntouttavasta toiminnasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Pakko niidenkin jollain elää. Taidot sitä luokkaa, ettei muuten työllisty?
    Meneehän tuo jostain kuntouttavasta toiminnasta.

    Äläpä halveeraa ihmisiä..

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Hallintosäännöstä näkee. Uusi valtuusto on jo kaksi kertaa korottaut palkkioita, kun pyhän yrittäjät ei tule muuten toimeen.

    Sitten vaan jämäkkää päätöksen tekoa. Päätetään että on paljon kokouksia!

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Sitten vaan jämäkkää päätöksen tekoa. Päätetään että on paljon kokouksia!

    Sillähän ne kunnanhallituksen kokoukset pijetään nykysin kahessa erässä! Ja luojanluomat yhessä pöytäkirijantarkastajina, saahan suurin mahollinen palakkio.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Sillähän ne kunnanhallituksen kokoukset pijetään nykysin kahessa erässä! Ja luojanluomat yhessä pöytäkirijantarkastajina, saahan suurin mahollinen palakkio.

    Niinpä, eihän sitä mallanteria muuten saa ikinä valmiiksi!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Äläpä halveeraa ihmisiä..

    Varsin asiallinen analyysihän tuo oli.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Varsin asiallinen analyysihän tuo oli.

    Mitä vikaa on kuntouttavalla työtoiminnalla? ? Oot vissiin itse oikea keisari!

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Äläpä halveeraa ihmisiä..

    Kyllä kuntalaisia halaveerataan tuolla toiminnalla. Eikö perkele pelkosenniemen kunnassa osata enää mitään?? Missä ne lakia tuntevat virkamiehet ovat? Kouluun koko porukka tai heittäkööt koko homman pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    Kyllähän tuossa verrattiin kuntouttavaan työtoimintaan! Sitähän täällä halaveerataan! Mokomat keisarit kukkuu täällä ittiään kehumassa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rakennuslautakunta on sutkien kokoonpano. Ukkoa ja akkaa joilla ei ole mitään muuta yhteistä ku osoite Pyhälle. Puheenjohtaja on ihan tunari. Ittele vaan palkkioita nostelee. Joka paikassa Puheenjohtaja ja 25 000 vuodessa palkkiot. Hävytöntä

    Tunari vaiko sulki? Ovela sutkihan se on. Tai ei niin ovela, etteikö sen hommia tiiettäs. Valvoskelee omia ja kavereiden etuja. Torppaa ei toivotut investoinnit ja liputtaa omiaan, jepulista.

    Lakia tuntevat virkamiehet laitetaan vaihtoon säännöllisesti niin sutkit päättäjät voivat jatkaa touhujaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00066 kirjoitti:

    Tunari vaiko sulki? Ovela sutkihan se on. Tai ei niin ovela, etteikö sen hommia tiiettäs. Valvoskelee omia ja kavereiden etuja. Torppaa ei toivotut investoinnit ja liputtaa omiaan, jepulista.

    Jos olisi oikeasti kuntalaisten asialla luulisi tuota kiinnostavan kunnan tyhjät kiinteistöt. Taitaa olla oma tai kaverin lehmä ojassa. Kirjastoa on varaa pitää vuokra tiloissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Jos olisi oikeasti kuntalaisten asialla luulisi tuota kiinnostavan kunnan tyhjät kiinteistöt. Taitaa olla oma tai kaverin lehmä ojassa. Kirjastoa on varaa pitää vuokra tiloissa.

    Kohta on linnan valmis, mutta Kuningatar sai potkut. Mitäpä nyt? Ottomaatti sai lähteä linnan tieltä, apteekki ajettu ahtaalle ja nyt vielä kuningatar... Mikähän järki tässä oikein on?

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Rakennuslautakunta on sutkien kokoonpano. Ukkoa ja akkaa joilla ei ole mitään muuta yhteistä ku osoite Pyhälle. Puheenjohtaja on ihan tunari. Ittele vaan palkkioita nostelee. Joka paikassa Puheenjohtaja ja 25 000 vuodessa palkkiot. Hävytöntä

    Tero yrittäjänä saa hsllintoohjeen petusteella 30 euron korvaukset tunnilta kun istuu kokouksessa. Ja niitä kokouksia ja tunteja riittää. Matkakorvaukset ja osapäiväraha. Joko nää tajuat miksi Pelkoseniemen sisäpiirit kahmii kaikki paikat. Eikö nää tajua. Raha, raha ja minä minä. Käytä valtaa ja voita mania. Taksilla ei tienaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Ei tienaa vältän kyseistä taxia juoruaa asiakkaista

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Kyllähän tuossa verrattiin kuntouttavaan työtoimintaan! Sitähän täällä halaveerataan! Mokomat keisarit kukkuu täällä ittiään kehumassa!!

    Lain mukaan kuntouttava kuuluu hyvinvointialueen vastuulle

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Lain mukaan kuntouttava kuuluu hyvinvointialueen vastuulle

    Onko toisin väitetty? Kysymys olikin siitä,että keisarit täällä halveksivat sitä ..

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Jos olisi oikeasti kuntalaisten asialla luulisi tuota kiinnostavan kunnan tyhjät kiinteistöt. Taitaa olla oma tai kaverin lehmä ojassa. Kirjastoa on varaa pitää vuokra tiloissa.

    No missäs se kirjasto sitte olisi? Ei taida olla homeetonta rakennusta kunnalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Ei tienaa vältän kyseistä taxia juoruaa asiakkaista

    No paskat!

    Äänestä

  • Anonyymi00087 kirjoitti:

    Lain mukaan kuntouttava kuuluu hyvinvointialueen vastuulle

    Kyllä tuo on taitotaso huomioiden, kuntouttavaa toimintaa.
    Persaukiset yrittäjät, petosmies ja muutama ikäihminen saa hiukan virikettä, kuntalaisten piikkiin.

    Äänestä

Ennenvanhaa kaikki paikat jaettiin kairalan kepulaisille ja muille hengenheimolaisiille ammattitaidosta viis.

Äänestä
  • Ne olleet ihmisiä, verrattuna Pyhän petoihin.
    Täysiä elukoita nykyään.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Ne olleet ihmisiä, verrattuna Pyhän petoihin.
    Täysiä elukoita nykyään.

    Hah hah haa! Ennen ei ollut yhtään paremmin!

    Äänestä

  • Nyt korruptoituneille Pyhän paskahousuille. Ne Kairalan ihmiset oli sentään rehellisiä. Oli ja on pakko olla kun Valtiontalouden virasto valvoo puolueita. Kuhmitsan kieroja ja Pyhän Kankikankaarannan porukoita ei valvo kukaan. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Viitamäki on porukassa mukana kyrsää myöten. Tämä vaalikausi jää muistoksi rasvojen aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Nyt korruptoituneille Pyhän paskahousuille. Ne Kairalan ihmiset oli sentään rehellisiä. Oli ja on pakko olla kun Valtiontalouden virasto valvoo puolueita. Kuhmitsan kieroja ja Pyhän Kankikankaarannan porukoita ei valvo kukaan. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Viitamäki on porukassa mukana kyrsää myöten. Tämä vaalikausi jää muistoksi rasvojen aikana.

    Valvoo, reisivävyä valvoo rouva.
    Reisien väliä ei irtoa, jos ei tottele.
    Sama toisella. Iloinen ja valoinen haukankatse kyllä seuraa Kotkan silmillään, nokka pitkällä. Jos ei tottele, ei reidet aukea.

    Äänestä

  • Anonyymi00081 kirjoitti:

    Nyt korruptoituneille Pyhän paskahousuille. Ne Kairalan ihmiset oli sentään rehellisiä. Oli ja on pakko olla kun Valtiontalouden virasto valvoo puolueita. Kuhmitsan kieroja ja Pyhän Kankikankaarannan porukoita ei valvo kukaan. Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Viitamäki on porukassa mukana kyrsää myöten. Tämä vaalikausi jää muistoksi rasvojen aikana.

    Rehellisiä keskustaan päin Esimerkikisi Temu ei minkäänlaista ammattikoulutusta kiinteistöalalta, apupoikana jossain verstaalla etelä suomessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Rehellisiä keskustaan päin Esimerkikisi Temu ei minkäänlaista ammattikoulutusta kiinteistöalalta, apupoikana jossain verstaalla etelä suomessa.

    Keskusta rules!

    Äänestä

Valon kantaja pelastaa!

Äänestä

Taitaa olla Pelkosenniemi Lapin riitaisin kunta?
Liittäminen Sodankylään tai Kemijärveen on edessä.

Äänestä
  • Ei ole.Ne on yhtä riitaisia

    Äänestä

Mistä uusi Kuningatar linnaan kun edelliselle laitettiin kepit hihoihin? Voi olla vaikea löytää vai löytyisikö soppeli kunnanjohtaja päättäjien porukasta tai kenties puolisoista? Prinsessa valitaan kohta ja nimihän on jo tiedossa. Ja yksi perintöprinsessa siirtyy oikeista töistä päiväkodista johtamaan itseään, siinä sitä onkin tekeminen.

Äänestä
  • Voi se olla kuningaskin.. hakispa jokin itseoppinut lakimies paikkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00100 kirjoitti:

    Voi se olla kuningaskin.. hakispa jokin itseoppinut lakimies paikkaa.

    Tai itseoppinut yrittäjä, eikun entinen yrittäjä eikun saahan sitä yrittää eikun yrityskonsultti, niin hakisipa hän. Pääsee määräaikaiseksi vuodeksi ilman avoimia hakuja harjoittelemaan, eikun toteuttamaan johtajuutta. Voi esittää itseään suoraan tehtävään.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Tai itseoppinut yrittäjä, eikun entinen yrittäjä eikun saahan sitä yrittää eikun yrityskonsultti, niin hakisipa hän. Pääsee määräaikaiseksi vuodeksi ilman avoimia hakuja harjoittelemaan, eikun toteuttamaan johtajuutta. Voi esittää itseään suoraan tehtävään.

    Eiku lakimies.Itseoppinut sellainen.Olis ihan yhtä iloa bestis ikihymymatin kanssa.

    Äänestä

Ei mennyt valitus läpi!

Äänestä
  • Eiköhän asiasta haeta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Eiköhän asiasta haeta valituslupaa korkeimpaan oikeuteen.

    Ei hätää.Ei haeta.Häpiää jo koko kunta valittajien puolesta.!

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    Ei hätää.Ei haeta.Häpiää jo koko kunta valittajien puolesta.!

    Haettu on. Ei heilu vasara ensi keväänä.
    Kun seuraava valtuusto päättää, ei heilu ikinä, sillä työmaalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    Haettu on. Ei heilu vasara ensi keväänä.
    Kun seuraava valtuusto päättää, ei heilu ikinä, sillä työmaalla.

    EVVK.Ei mene läpi .Muukuin vasara.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    EVVK.Ei mene läpi .Muukuin vasara.

    Ei tarvi mennä, riittää, että on vireillä, niin vasara ei heilu, tällä kaudella.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Ei tarvi mennä, riittää, että on vireillä, niin vasara ei heilu, tällä kaudella.

    Vihreässä talossa saisi vasara heilua ja rajusti.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Vihreässä talossa saisi vasara heilua ja rajusti.

    Meillä mälländerissä se heilunut ahkeraan.
    Ensi talvena tupa täynnä ja laulurouvan laulu raikaa.
    Kultaiset hanat ja hopeiset pisuaarit kiiltää, kun omin söpöin kätösin rouva niitä kiillottelee.
    Mälländerin suurhotelli on pyhän sydän ja kaiken älyn keskittymä. Siellä käy kaikki yrittäjät ammentamassa oppia, miten hommat saa persiilleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00117 kirjoitti:

    Vihreässä talossa saisi vasara heilua ja rajusti.

    Meillä mälländerissä on vasaran pauke, aina iloinen asia.
    Paukuttipa sitä Vouti tai Timpuri, niin ihan yhtä söpösti hymyillään ja meille se yhtä iloinen tapahtuma.
    Tykätään myös paukutella itse nuijaa(emme puhu nyt puolisoista), siinä se ilo, että silloin käytössä on kaksi nuijaa, varsi vain välissä.
    Myös yhdyntä on kuin yhtä nuijan paukutusta.

    Äänestä

Eihän Pelkosenniemellä noudateta oikeusvaltion periaatteita. Hyvinvoinyijohtajan valinta oli lainvastainen, mutta sillä ei ollut vaikutusta. Sama nainen jatkaa kunnassa töissä.

Äänestä
  • Pitäähän hyvinvointiylijohtajan saada kallis talo maksettua. Laittoman rekryn ansiosta 5000 euron kuukausipalkalla kahden vuoden työskentelyllä on mukavasti asuntolaina saatu hoidettua. Siinä on kunta hälle maksanu jo 120 000 euroa palkkaa. Tuntuuko oikeudenmukaiselta? Paikka ei hälle kuulu.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    Pitäähän hyvinvointiylijohtajan saada kallis talo maksettua. Laittoman rekryn ansiosta 5000 euron kuukausipalkalla kahden vuoden työskentelyllä on mukavasti asuntolaina saatu hoidettua. Siinä on kunta hälle maksanu jo 120 000 euroa palkkaa. Tuntuuko oikeudenmukaiselta? Paikka ei hälle kuulu.

    Hevosen kuivalihavelliä tarvitaan nyt ehdottomasti!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kansa huhuilee että Pelkosenniemellä on korruptiota. Kaljaa kitatessa selvisi että puhe on rakenteellisesta korruptiosta. Sitä huhutaan olevan joka paikassa mihin kunnan sisäpiiri iskee kätösensä. Katottiin Wikipedia. Rakenteellinen korruptio on se että annetaan työpaikat sukulaisten tai sisäpiirin ihmisille. Annetaan luottamushenkilöpaikat samoille perheille, usein samasta perheestä vaikka hallituksessa mies ja vaimo. Vaimo esittää ja mies kannattaa. Kaavat ja rakennukset menevät sukulaisten, vaimon tai kaveripiirin ihmisten maille tai viereen. Kunnan vuokratilat ohjataan omille suvuille tai kaverien käsiin. Sama kaveri istutetaan kunnan edustajaksi keskeisiin yhtiöihin joissa kunnalla on osuuksia. Onko tätä Pelkosenniemen kunnassa. Sitä porukalla mietittiin. Kuka tai ketkä on se harmaa ologarkkiporukka Pelkojenniemessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu