Iltapäivän aave

Istuin eilen pihallani ja näin erikoisen näyn. Kello oli noin 15:45 , taivas oli aivan pilvetön ja katselin suunnilleen koilliseen. Taivaalla näkyi pieni valkoinen ja kirkas valo, joka heilahteli. Aluksi ajattelin, että siellä on kaksi valkoista lintua jotka kisailevat aivan lähekkäin. Mutta ne kyllä näyttivät olevan aika korkealla.

Äkkiä tuo pieni tutiseva läjä olikin kirkas pieni pallo,siis miltei pistemäinen, joka syöksyi nopeasti alas ja hävisi.

Se teki pitkän kaaren ja oli vaikea sanoa, putosiko se suoraan vai etenikö samalla minusta kauemmas. Mitään himmenemistä en huomannut. Se putominen tapahtui siis aika korkealta alas kunnes lähitalo esti sen näkymisen.

Koko tapaus vkesti vain varmaan alle 19s, korkeintaan 15 s. Se alun "lepattava" osa kesti kauemmin kuin ntuo "putoaminen".

En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Mitä ihmettä tuo saattoi olla?
10537
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

p.o.: ...alle 10 s...

Äänestä
  • Meteori, joka oli sen verran pieni, etteivät URSA:n kamerat tavoittaneet.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Meteori, joka oli sen verran pieni, etteivät URSA:n kamerat tavoittaneet.

    Ei oikein tuntunut meteorilta. Se oli jonkun aikaa paikallaan,mjotenkin lepattaen, mistä minulle syntyi tuo lintumielikuva. Mutta sitten äkkiä syöksyi alas aika huimaa vauhtia yhtenäisen valkoisen ntulipallon (pienen) näköisenä.

    Äänestä

Hyönteinen joka oli sopivassa kulmassa aurinkoon nähden muutaman 10 metrin päässä havaitsijasta. Nämä ovat tyypillisiä ufointoilijoiden kuvauksia.

Äänestä
  • Homopornon katselu vanhalla HP-tornilla 640x480 resoluutilla on sen papparaisen huvi.
    Persilmäillä ja harrastaa kauhaleikkejään.

    Äänestä

Säitkö suppilovahveroita, jos mukaan sattu muutama suippomadonlakki, se selittäisi tän avaajan anomalian.

Äänestä
  • En pienimmälläkään tavalla vihjannut että uskoisin kyseessä olleen jokin ufo-havainto.
    Mutta näky oli todellinen, taivas aivan kirkas, valoilmiö selvästi havaittavissa. Uskalsin nyt vain ihmetellä, mitä saattaisi olla.Olisiko joku drone voinut käyttäytyä noin? Se alastulo tapahtui kyllä aika vauhdilla.

    Olen näköjään saanut myös muutaman täysin mauttoman kommentin. No, kukin taaplaa tyylillään. Paljastuuhan niistä kirjoittajien älyllinen taso.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    En pienimmälläkään tavalla vihjannut että uskoisin kyseessä olleen jokin ufo-havainto.
    Mutta näky oli todellinen, taivas aivan kirkas, valoilmiö selvästi havaittavissa. Uskalsin nyt vain ihmetellä, mitä saattaisi olla.Olisiko joku drone voinut käyttäytyä noin? Se alastulo tapahtui kyllä aika vauhdilla.

    Olen näköjään saanut myös muutaman täysin mauttoman kommentin. No, kukin taaplaa tyylillään. Paljastuuhan niistä kirjoittajien älyllinen taso.

    Ei järkevä ihminen edes tällaista ketjua aloittaisi. Mutta täällä kyllä riittää meitä höyrypäitä jotka luemme silmät kiiluen tällaista soopaa.
    Hihulihei!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Istuin eilen pihallani ja näin erikoisen näyn. Kello oli noin 15:45 , taivas oli aivan pilvetön ja katselin suunnilleen koilliseen. Taivaalla näkyi pieni valkoinen ja kirkas valo, joka heilahteli. Aluksi ajattelin, että siellä on kaksi valkoista lintua jotka kisailevat aivan lähekkäin. Mutta ne kyllä näyttivät olevan aika korkealla.

Äkkiä tuo pieni tutiseva läjä olikin kirkas pieni pallo,siis miltei pistemäinen, joka syöksyi nopeasti alas ja hävisi.

Se teki pitkän kaaren ja oli vaikea sanoa, putosiko se suoraan vai etenikö samalla minusta kauemmas. Mitään himmenemistä en huomannut. Se putominen tapahtui siis aika korkealta alas kunnes lähitalo esti sen näkymisen.

Koko tapaus vkesti vain varmaan alle 19s, korkeintaan 15 s. Se alun "lepattava" osa kesti kauemmin kuin ntuo "putoaminen".

En ole ikinä nähnyt mitään vastaavaa. Mitä ihmettä tuo saattoi olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu