FST aloittaa tänä ehtoona klo 22.00 draamasarjan, jonka päähenkilönä on ruotsalainen tulitikkumagnaatti Ivar Kreuger.
Tulitikkuteollisuus ei ollut viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä ihan mitä tahansa nappikauppaa. Kun Kreugerin imperiumi luhistui, järkkyivät talouden rakenteet Pohjolassa pahan kerran!
Suomesta alan teollisuus on kuihtunut pois. Samoin kävi aikoinaan niin kukoistaneelle lankarullateollisuudellekin (Savon kaskimaiden koivikoista sorvattiin menneinä aikoina maailmalle todellakin hurjat määrät lankarullia ja niiden osuus viennin arvosta oli uskomattoman suuri).
Ruotsistako lienevät olleet peräisin ne tulitikkurasiat, joiden etiketissä luki "Solstickor". Mitä tarkoittanee? Aurinkoa siitä ainakin löytyy. Sticka-sanalle sanakirjani antaa merkityksiä seuraavasti: "häippästä, iskeä (pistää), karvastella, kutoa (puikoin), neulepuikko, neuloa, painaa (pistää), pistellä, pistää, puhkaista (pistää), puikko, siru, sohia, sujauttaa, survaista (pistää), tikata, tikku, tuikata (pistää), työntäistä (pistää), ujuttaa".
Auringonpistoksiako? Sanakirja on sitä mieltä, että sanan ruotsalaisvastine on 'solsting' tai 'solstyng'.
Solsticka - solstice? Kesäpäivänseisaus näyttää olevan ruotsiksi 'sommarsolstånd'. Ei löydy merkitystä täältäkään päin.
No, tänään on joka tapauksessa kesäpäivän stondis eli yö ei tästä enää lyhene eikä mollikka nouse päivällä enää korkeammalle. Varokaa auringonpistoksia älkääkä raapiko tikkuja niin että palokunnille tulee hikiset oltavat!

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.estonianmatch.ee/uus/index.php
"Estonian Match seems to be the winner of the Northern European match between match-makers - or it at least matches the others. The matches of this match company nicely match with the needs of the match market."
Mässäilyä matsismeilla? Did you catch?
"Can you bounce to be matchless, if you don't have any matches?"
http://www.wordreference.com/definition/match.htm
Solstickan tarkoittaa aurinkotikku. Mitä se oikeasti tarkoittaa en tiedä.
Sticka ja tikku -sanat lienevät samaa alkuperää?
Sanakirjanikin tuota tikkua tarjottelee, joten olkoot aurinkotikkuja sitten.
Stig-nimiset ruotsinkieliset ovat havaintojeni mukaan usein tikku-ukkoja (Stickan), vaikka heidän luulisi paremminkin olevan polkupyöräilijöitä tjsp. (stig = polku, hjul = pyörä). Vaikka itse harrastankin urheilulajeista ainoastaan tuota kesäpalloa, niin muistan 1960-luvulta korkeushyppääjä Stig Pettersonin (ja 1980-luvulta esimieheni Stig Anderssonin). Stickaneita molemmat.
Radiosta muistan Stig Framåtin ja ratikoista (rahastajan komennossa muinoin olleista) komennon "Stig framåt, var så goda!"
Tikkurila (Dickursby) kai tulee lähinnä tuolta neuleiden ja kutimien maailmasta. Tikkuri = villapaita. Olen kotoisin sellaiselta murrealueelta, että tuo merkitys selvisi minulle vasta Tasavallan Sotaväessä.
Tikkurilassa toimi ainakin kymmenisen vuotta sitten pieni painotalo ja monistamo nimeltä Stidiprint - toimineeko vieläkin? Siinä nimessä minä olen kuulevinani jotain tulitikkuihin vivahtavaa.
Joidenkin vantaalaisten puheissa Tikkurila lyheneekin vaikkuisten korvieni tulkitsemana Tikkulaksi.
Kun täällä nyt on tikusta asiaa, niin todettakoon sanakirjan antavan "tulitikkujen" hollanninkieliseksi vastineeksi sanan "lucifer".
Sielunvihollisen keksintöjä nuo flaamitikut? Eikös Lucifer ole itse pääpiru, demonien pomo?
Aina ei ole ollut näin. Lucifer-nimellä on aikojen saatossa kunnioitettu valontuoja-arkkienkeliäkin! Latinata, latinata: lux (valo; genet. lucis) ja ferre (kantaa, kuljettaa). "Valon kantaja" tjsp.
"Aamutähti" (planeetta) Venus on ollut roomalaisille Lucifer ennen kuin se on saanut nykyisen nimensä.
Lucianpäivää vietetään Suomessa joulukuussa varsinkin suomenruotsalaisten keskuudessa. Samaa valoisaa juurta tuokin nimi. "Lusijaneidon" kunniatehtävän kulloinkin saaneet nättinaamaneitokaiset silti tuskin osaavat rinnastaa itseään Lusihveerukseen.
Suomalaiskuluttajille Lucifer saattaa olla tuttu grillien ja grillitarvikkeiden tuotemerkkinä. Itse grillasin eilisehtoona vanhalla (ei-tuplakurkkuisella) Weberilläni, mutta hiilipaketin kyljessä taisi komeilla nimi Lucifer. Minulla kun ei ole ikiomaa retorttia kuten eräillä...