meidän kunnassa se on rikollinen kunnan johtajana. on rikollisen suosioita ja hyväksyjiä kun tämän sortin henkilö on tällä paikalla.
RIKOLLISEKSI TODETTU KUNNAN JOHDOSSA
21
341
Vastaukset
- Anonyymi
köyttä kaulaan koko porukalle.
- Anonyymi
Ihan itse Kittiläläiset ovat päättäjänsä valinneet. Olette Kittilässä varmaan hyvinkin ylpeitä itsestänne - aivan kuten päättäjänne ja kunnanjohtajanne.
- Anonyymi
Ja syitäkin on monta. Kunnalla menee paremmin kuin naapurikunnilla.
- Anonyymi
Kittilässä on oma laki, josta päättävät paikalliset päättäjät. Voi teitä Kittiläläisiä.
- Anonyymi
Tai sitten Kittilässä on hoksattu kymmenen vuotta aikaisemmin jo negatiivisuuden ja positiivisen yrittäjyyden välinen ero kuin muualla Suomessa.
- Anonyymi
Koittilän kunnan hyvän ekonomian takaa kultakaivos ja Levi.Kumpaakin pökelöt kuntalaiset aikanaan vastustivat,varsinki vassarit.Sitten kun näkivät ettei urputus auta vaan kassalinjalta on lähettävä töihin,kun sitä tuli tarjolle,äänimuuttui kellossa ja Kallossa. Nykyinen sukupolvi jo käsittää mistä on kysymys ja yrittää opiskella ainakin välttävän kielitaidon jotta pärjäävät turistien kanssa. Turismi on pysyvä ja kasvava tuote,kaivokset tahtovat hetken toiminnan jälkeen hiipua ja kadota.Paskat jää. Ps. Iliman näitä kahta mainittua työllistäjää ei Kittilässä ja sen lähikylissä olis montaa asukkia.
- Anonyymi
Koirat räksyttää ja karavaani kulkee..
- Anonyymi
ei tässä olla räksytelty. Kyllä on otettava vakavasti tämä nykyisen kunnanjohtajan käyttäytyminen. Ei sitten ole vähääkään katunut tekojaan, eli osoittaa täyttä välinpitämättömyyttä yhteiskunnan lakeja kohtaan ja äänestäjiä kohtaan, on kuin sylky äänetäjien silmille kaikki tämä loppunäytös jota tämä herra harrastaa .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jos hän käyttäytyisi kuten kuvaat, ei häntä äänestettäisi ja valtuuston ja hallituksen tukea olisi. En tunne tapausta muttaa epäilen että hänestä on kehittynyt todellinen elämänkoulun läpikäynyt herrasmies.
Kas, kun vanheneminen usein kasvattaa viisautta, miehilläkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei tässä olla räksytelty. Kyllä on otettava vakavasti tämä nykyisen kunnanjohtajan käyttäytyminen. Ei sitten ole vähääkään katunut tekojaan, eli osoittaa täyttä välinpitämättömyyttä yhteiskunnan lakeja kohtaan ja äänestäjiä kohtaan, on kuin sylky äänetäjien silmille kaikki tämä loppunäytös jota tämä herra harrastaa .
Uskomatonta, että lakia ei näköjään tarvitse valtuutettujen noudattaa. Pienemmistäkin asioista on pistetty kunnanjohtaja pois virasta, mutta ei nyt. No jospa syyttäjä alkaisi tutkia valtuutettuja, kun rikkovat lakia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskomatonta, että lakia ei näköjään tarvitse valtuutettujen noudattaa. Pienemmistäkin asioista on pistetty kunnanjohtaja pois virasta, mutta ei nyt. No jospa syyttäjä alkaisi tutkia valtuutettuja, kun rikkovat lakia.
Mikä Laki määrää valtuutetut tottelemaan sinun tahtoa?
Valtuutetut tekevät päätöksensä oman harkintansa varassa ja katsoen yhteistä parasta. - Anonyymi
Tuo kommentti voisi olle MG:tä tai extyökkäriltä. Mutta ei. Kumpikin heistä kirjoittaa sinisellä.
- Anonyymi
Viimeinen kepumafian pesäke,Kittilä.
- Anonyymi
Valtuusto käsitteli asian,on kunnan asoista se päättävin elin. tuomiolla ei vaikutusta Kurulan jatkamiseen kunnan johtajana. Huom. Valtuustossa istuu muitakin kuin kepulaisia, Olkaahan nyt vain tyytyväisiä !
- Anonyymi
niinkauan kuin jätkä potkittelee niin niin kauan säilyy kansan muistissa ja arkistoissa tästä kaikki konnan tiedot ja kenen hyvänsä ongittavissa ja tiedotettavissa, näitä ei voi paeta vasta kuolema tietyn ajan kuluttua kuittaa jotakin. aamen

Noh, noh tutkimus kelmisanan etymologiasta jatkuu. Vai oliko se joku synonyymi?
-Kyllä vain, sutki-sanan alkuperää etsitään vieläkin. - Anonyymi
Naurattaa tämä jeesustelu,itte oletta valtuutetut valinnu ja piste. Mäkelää haukuitte tietämättä asioista itse asiassa mitään,sen tiesitte,että hän on nainen ja pätevä virassaan. Oli myös uhka Kittilän sutkeille ja hänet piti savustaa pois,Näin kävi ja loppu historiaa.
- Anonyymi
joka aamu ku meikä herää kahvetin keittoon tulee lähes ekana mieleen, että on meillä täys paska kunnanjohtaja ja perkule kun tuo retale ei edes osaa lähteä lätkimmään
- Anonyymi
Mulla taas kognitiivinen dissonanssi viesti eri tacvalla
- AnonyymiUUSI
Kummallisin kunta maassamme tämä Kittilä, oikean Hornan Kattila. Rikollinen saa olla johtajanvirassa ja porukka siunaa asian. Sisäsiittoisuuden huipentuma tämä paikkakunta. No, onhan täällä jurikkaa ja junttia. Salametsästetään minkä ehditään, ja jos tehdään rikosilmoitus, uhkaillaan ja vieraillaan pihassa moottorikelkoin tai mönkijöin pärräämässä yöllä, viskataan jätteet ronskisti luontoon ja koetetaan ajaa kuntaan muuttaneet erimieliset pois.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riskialttiit mielipiteenne
Onko sinulla sellaisia mielipiteitä erinäisistä asioista, joista todennäköisesti loukkaannuttaisiin ja jonkinsortin pask502401Apua, pappi-Kanala maksoi hurjat 7800 euroa immuniteettilippaasta tosi-tv-sarjassa!
Ohhoh! Aikamoinen veikko tämä Kari. Pastori-Kanala on pelannut kyllä kovaa peliä Myyrä-realityssä. Hän teki pysäyttävän372183Ensitreffit alttarilla Jenni tilittää hermona itkien -Tämä iso haaste Jyrkin kanssa: "Ei, niinku..."
Voi ei… Mitähän tästä Jennin ja Jyrkin liitosta vielä tulee…? Ei se jalkapallokaan taida yhdistää tarpeeksi. Lue lisä141941Havahduitkohan jälkikäteen siihen
että me molemmat haluttiin toisistamme kumppanit? Kumpikaan ei vain pystynyt olemaan järjen äänenä, sattuneesta syystä,151489Feministit eivät halua, että naiset ajelevat karvojaan
He haluavat, että naiset eivät viehätä miehiä. https://yle.fi/a/74-20112171951371Poliisitehtävä alkuviikosta Maisan kotona
Iltasanomat: Helsingin poliisilaitos vahvistaa, että Vantaalla on ollut poliisitehtävä kyseisenä ajankohtana. Poliisin721297- 102976
Lulu selvityttää Elokapinan lakkautusta
Persukannattajien mielistely otti Lulu Ranteella aika tavalla runtua, kun hän aikoo selvityttää mahdollisuuksia Elokapin332971Kuoleva kylä
KS; "Komake Oy irtisanoi vuokrasopimuksensa Taivalkosken kunnan kanssa – toiminta jatkuu vielä talven yli23960Yle 10/24: Marinin hallituspohja 56,6 %, Orpon 44,0 %
Eipä näytä Orpon äärioikeistoporukalla olevan vieläkään kansan mandaattia sekopäisten päätöstensä tueksi. Ei Orpolla ol253938