Onko sinulla sellaisia mielipiteitä erinäisistä asioista, joista todennäköisesti loukkaannuttaisiin ja jonkinsortin paskamyrsky syntyisi, jos toisit ne julki ihan oman nimesi ja kasvojesi kanssa?
Antaa tulla!
Riskialttiit mielipiteenne
143
4426
Vastaukset
- Anonyymi
Ihan varmaan on - ja hyvin luultavasti en edes tiedä kaikkea mistä joku voi loukkaantua . 😂
Ja hyvä niin!- Anonyymi
On. Esimerkiksi insesti, joka ei tarkoita mitään hyväksikäyttöä tms. vaikka monet niin kuvittelevat kun tuon sanan näkevät jossain. Mielestäni se pitäisi aikuisten osapuolten välillä laillistaa. Hyväksikäyttöä tms varten on jo lakeja olemassa jolla hyväksikäyttäjää, raiskaajaa tai manipuloijaa voidaan rangaista. Mutta, oikeusvaltio periaatteen vastaisesti insestistä annetaan edelleen tuplarangaistus vaikka seksiäbolisi harrastettu rakkaudesta. Insestistä ei tulisi antaa tuplatarangaistusta silloin kun se ei koske alaikäisiä, koska insesti itsessään ei pidä sisällään mitään rikollista arvolatausta. Se vain kertoo kahden sukulaisen välisestä seksistä. Tässäkin ketjussa ja lukijoissa on useita jotka ovat sitä kokeneet, serkkujen ja sisarusten kanssa, vaikka eivät sitä uskalla tunnustaa. Lisäksi raskauden ehkäisyä käyttävät jo kaikki ja tietävät kuinka tehokasta se on. Ja vaikka joku selittäisi kuinka "vahinkoja sattuu" niin heille muistutukseksi että tällä hetkellä Suomessa saa sellainen pariskunta tehdä täysin laillisesti lapsia joilla on jopa yli 90% varmuus saada pahasti vammautunut lapsi aikaiseksi! Vuoden 2009 lopulla YKn AIDS komissio ehdotti että insesti tulisi laillistaa.
Tässä haluan muistuttaa persuja jotka vetoavat PISA tuloksissa nyt tieteeseen, ja dataan joka osoittaa että maahanmuuttajat vetävät tuloksia alaspäin ja heikentävät myös kantasuomalaisten lasten kehitystä, että myös tuo edellämainittu kehotus insestin laillistamiseksi ja tuplarangaistuksen poistamiseksi tuli tieteentekijöiltä, ei mistään punavihreästä kuplasta!
No niin, siinä on oikea riskialtis mielipide riideltäväksi, eikä mitään joutavaa poliittista "3000€ työeläkeläisille" tyyppistä potaskaa jossa ei ole mitään riskialtista.
- Anonyymi
Olen tuonut ja aiheuttanut paskamyrskyjä. Menisit sinä muppetti syömään tai vaikka nukkuun.
- Anonyymi
Hmm...Sulla taitaa olla vain selitys-ja käsitysvamma...
No on. Se että meidän tulisi kohdistaa rajalliset terveyspalvelumme lapsiin ja nuoriin. Eikä mihinkään keski ikäisiin. Koska lapsilla on elämä edessä ja pienilläkin toimenpiteillä on suuri vaikutus. Kun taas keski ikäisillä on aina vaikeeta, kun elämä kaatuu naapurin ruohon leikkurin pärinään tai siihen kun joutuu kiertämään, kun kävelyreitti suljetaan kesätapahtuman ajan. Keski ikäisen elämän asenne on jo niin huono, ettei sitä millään summalla paranneta ja se on siten hukkaan heitettyä rahaa. Kun taas lapsiin kohdistettu tulee korkoineen takaisin tulevaisuudessa. Mutta sitä me tyhmät vanhat ihmiset emme tajua.
- Anonyymi
Entäs kun tätä yhteiskuntaa ei ne lapset pidä pystyssä, vaan ne keski-ikäiset perheet?
Anonyymi kirjoitti:
Entäs kun tätä yhteiskuntaa ei ne lapset pidä pystyssä, vaan ne keski-ikäiset perheet?
No sen takia mäkin juoksen kaiket päivät korjaillen kouluja, päiväkoteja ym. Ja iltaisin kasvatustiedettä opiskellen. En mä sano että elämä helppo on, eikä sen pidäkään. Eikä joka asiasta pidä valittaa.
- Anonyymi
Keski-ikäiset hoitavat ja kouluttavat lapset. Tekevät tuottavat työt.
Jos jostain pitää karsia, niin työtä tekemättömistä eläkeläisistä. Vai?
xLiner - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäiset hoitavat ja kouluttavat lapset. Tekevät tuottavat työt.
Jos jostain pitää karsia, niin työtä tekemättömistä eläkeläisistä. Vai?
xLinerEntä skidit- jaksais paremmin työleireillä ja risusavotoissa?
Anonyymi kirjoitti:
Keski-ikäiset hoitavat ja kouluttavat lapset. Tekevät tuottavat työt.
Jos jostain pitää karsia, niin työtä tekemättömistä eläkeläisistä. Vai?
xLinerMutta tää on osa laajempaa väestöpoliittista ongelmaa. Pitäis selvittää, miksei lapsia enää synny ja miksei ihmiset yleensäkään enää pariudu. Mutta en mä yksin sitä osaa selvittää. Enhän mä ees tiedä miksi ite en oo pariutunu, niin miten sitten yhteiskunnan tasolla. Se ois just sitä reflektoimista, jota koko kesän oon opetellut. Ei siinä mikään tikanpoika teoria auta.
- Anonyymi
Eipäseipäs :)! Järkevää olisi terveyspalveluissa kuten usein kaikessa muussakin ajatella kokonaisuutta. Lapset eivät voi hyvin, ellei heidän vanhempansa voi hyvin. Vanhemmat eivät voi hyvin, jos ovat päihdekäyttäjiä, väkivaltaisia, riitaisia, työttömiä, työhaluttomia, työnarkomaaneja jne. Pitäisi hoitaa koko perhettä.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Eipäseipäs :)! Järkevää olisi terveyspalveluissa kuten usein kaikessa muussakin ajatella kokonaisuutta. Lapset eivät voi hyvin, ellei heidän vanhempansa voi hyvin. Vanhemmat eivät voi hyvin, jos ovat päihdekäyttäjiä, väkivaltaisia, riitaisia, työttömiä, työhaluttomia, työnarkomaaneja jne. Pitäisi hoitaa koko perhettä.
- SheenaJoo, samaa mieltä. Voitaisiin keskittyä enemmän perheisiin. Toi neuvolajärjestelmä taitaa olla vielä ihan toimiva. Jokin aika sitten kävin tekeen remonttiakin neuvolassa. Ja sitten myös katkolla, turvakodissakin että melkein kaikki paikat on nähty. Toimiva yhteiskunta kiinnostaa kovasti, mutta se tarvii sen moottorin eli työpaikkoja, muutakin kun sen julkisen sektorin.
JeroP kirjoitti:
Mutta tää on osa laajempaa väestöpoliittista ongelmaa. Pitäis selvittää, miksei lapsia enää synny ja miksei ihmiset yleensäkään enää pariudu. Mutta en mä yksin sitä osaa selvittää. Enhän mä ees tiedä miksi ite en oo pariutunu, niin miten sitten yhteiskunnan tasolla. Se ois just sitä reflektoimista, jota koko kesän oon opetellut. Ei siinä mikään tikanpoika teoria auta.
Lapset ei voi hyvin miksi on työttömiä vanhempia enemmän ja tämä on oman kokemuksen ääntä kun vanhempi täytyy jäädä hoitaan kotio lastaan.
valtakunta kirjoitti:
Lapset ei voi hyvin miksi on työttömiä vanhempia enemmän ja tämä on oman kokemuksen ääntä kun vanhempi täytyy jäädä hoitaan kotio lastaan.
Tietenkin perhe elämään pitää sallia joustoja. Mä ite olin kunnallisessa päivähoidossa, mutta veli taas kotona. Siks mä olinkin viimesen vuoden ennen koulua vaan kerhossa. En siitä uskovaishommasta kyllä tykänny. Että mieluummin tarhaan, vaikka sieltäkin kyllä karkasin. Toisaalta veli sopeutu noihin paremmin, mutta oli taas muuta terveydellistä ongelmaa. Että siks parempi kotihoito. Että tilanteet erilaisia, mutta yhteiskunta voisi tuota kotihoitoa myös tukea. Vanhemmat olla vaikka vuorotellen. En ollenkaan ymmärrä perheiden kurjistamista nykyään yhteiskunnassa. Ja näin sinkkuna tuntuu, että sitä rahaa vaan tungetaan väkisin mun taskuun.
- Anonyymi
Aivan varmasti minulla olisi. Jos pääsisin puolen tunnin haastatteluun ideologisia vastustajiani vastaan niin ihan varmana saisin ne provosoitumaan. Käyttäisin älyäni hyväksi provosoidakseni muita. Toteaisin silti faktoja sillä toisten aivoton maalittaminen musta tuntuu-tyylisesti vie pois omaa uskottavuutta. Tämä maalittaminen on hyvin tyypillistä monille yhteiskunnan vaikuttajille. Totuuden pitääkin satuttaa ja herättää tunteita, sillä ideana on tehdä maailmasta parempi paikka. Asiat ovat jo liian vinksin vonksin joten on se ja sama laukoa asiat toisille päin naamaa ja kaunistelematta. Olen toisinajattelija.
- Anonyymi
Ja sellainen vasta rangaton nilviäinen on joka jatkaa lähinnä oman pikku nassunsa takia, vaikka tietää, että ihan täyttä huuhaata on. Ilmeisesti ihmisellä ei ole lopulta kuin sanansa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sellainen vasta rangaton nilviäinen on joka jatkaa lähinnä oman pikku nassunsa takia, vaikka tietää, että ihan täyttä huuhaata on. Ilmeisesti ihmisellä ei ole lopulta kuin sanansa
Mä nään ihmisten läpi 😈. Viis veisaan kontrolloijista sekä heidän epätoivoisista vaikuttamisyrityksistään. Peace ✌️☮️.
- Anonyymi
Voi että. Nykyään ei paljoa tarvita, niin aina on joku pahastumassa, jos ei itsensä puolesta, niin vaikka jonkun muun puolesta.
Kaikenlainen uhriutuminen nykyään on muotia.- Anonyymi
Mikä vaan voi olla muotia kuten räyhäkkä uhkailija, joka sanoo, että on fe huumofi vaikea laji kun vähän konfrontoi, että tällaistakos nyt sitten, mutta kuitenkin itse keksii vastapainoksi kaikkea mitä ei ole ja taivastelee kuin mato
- Anonyymi
Onhan niitä. Aina joku vetää palkoa nenään.
Entinen Eivor - Anonyymi
On. Enkä pelkää kertoa niitä suoraan.
Esimerkiksi tämä PISA-tutkimus. Käsi ylös kuka yllättyi?
Poliitikot yrittää keksiä mitä kummallisempia selityksiä sille, mutta harvempi uskaltaa kertoa ilmiselvän syyn. Onkohan kukaan miettinyt sitä, että osa maahanmuuttajataustaisista on vaan yksinkertaisesti liian tyhmiä oppiakseen ja omaksuakseen riittävät taidot pärjätäkseen länsimaisessa yhteiskunnassa? Tästä kirjoitti joskus aikoja sitten Tatu(Matin isä) vanhanenkin ja sai aikaiseksi aikamoisen paskamyrskyn. Mutta kun todellisuus osoittaa sen kaikkialla kaikin tavoin todeksi eikä se muuksi muutu, vaikka mikä hyvän ihmisen ideologia sitä muuksi yrittäisi selittää. Jotkut poikkeukset ei tätä sääntöä muuta.
Ehkä nyt vihdoin uskalletaan asiasta puhua enemmän niiden oikeilla nimillä. Ok, punavihreä blokki tosin kieltää tosiasiat viimeiseen asti, se on selvää. Ja heidän vaikutusvaltaan yhteiskunnassa on äänestäjillä sana sanottavana. Jos haluaa tukea yhteiskuntaan uuden alaluokan syntymistä, kannattaa äänestää punavihreää blokkia ja muita jotka tukee humanitaarista maahanmuuttoa. Jos ei halua tukea sitä, on äänestyspäätöksen oltava jotain muuta. En nosta esiin mitään puolueita. Kannattaa kuunnella mitä eri puolueet esittää ja verrata sitä siihen mitä ne tekevät. Ehkä sen jälkeen silmät avautuvat.
"PISA-tutkimuksessa suoritustaso 6 kuvaa huippuosaamista. Matematiikassa huipputason saavuttaneiden oppilaiden pistemäärä on vähintään 669.
Alle tason 2 jäävien oppilaiden osaaminen on heikkoa, ja heidän matematiikassa saavuttamansa pistemäärä on enintään 419.
Kakkostasoa pidetään vähimmäistasona, joka nuoren tulisi saavuttaa pystyäkseen toimimaan yhteiskunnan täysipainoisena jäsenenä ja pärjätäkseen peruskoulun jälkeisissä opinnoissa tai työelämässä."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/564bcff5-8d4d-4ece-b002-25a1d5ed9414- Anonyymi
Ei niitä mamuja tänne ole sivistymään otettu. Kullan arvoisia halpatyöläisiä joilla ei ole omaa tahtoa tai mahdollisuutta päättää omasta urasta ja elämästä.
Kulttuurisidonnaista kotimaassa opittua ajattelumallia jossa sivistyminen ei ole pääasia lapsena ja nuorena.
Suomalaisetkin nuoret ovat omaksuneet mallin jossa hyväosaisten penskat menee korkeille palleille järjestetyin oppimistuloksin tai suhteilla. Loput ovatkin niitä niskalimassa työläisiä, jotka keikkuvat alkoholismin, työuupumisen , asunnottomuuden ja ulosotto rekisterin veneessä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä mamuja tänne ole sivistymään otettu. Kullan arvoisia halpatyöläisiä joilla ei ole omaa tahtoa tai mahdollisuutta päättää omasta urasta ja elämästä.
Kulttuurisidonnaista kotimaassa opittua ajattelumallia jossa sivistyminen ei ole pääasia lapsena ja nuorena.
Suomalaisetkin nuoret ovat omaksuneet mallin jossa hyväosaisten penskat menee korkeille palleille järjestetyin oppimistuloksin tai suhteilla. Loput ovatkin niitä niskalimassa työläisiä, jotka keikkuvat alkoholismin, työuupumisen , asunnottomuuden ja ulosotto rekisterin veneessä.Ei ole kyllä tarkoitus se alaluokka tai halpatyövoimakaan. Tarkoitus on hyvänä ihmisenä esiintyminen ja vaaleissa valituksi tuleminen. Se takaa helpon elämän. Se on ainoa millä on väliä. Eikä seurauksista joudu vastuuseen siihen asti kunnes tämä kaikki on valittujen huudeilla. Mutta silloin on jo löysät housuissa eikä mitään ole enää tehtävissä.
- Anonyymi
En minä kersojen kohdalla vielä heittäisi kirvestä kaivoon. Katso ns aikuisia, mit vithua
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyllä tarkoitus se alaluokka tai halpatyövoimakaan. Tarkoitus on hyvänä ihmisenä esiintyminen ja vaaleissa valituksi tuleminen. Se takaa helpon elämän. Se on ainoa millä on väliä. Eikä seurauksista joudu vastuuseen siihen asti kunnes tämä kaikki on valittujen huudeilla. Mutta silloin on jo löysät housuissa eikä mitään ole enää tehtävissä.
Kyllä aivottomia kuhnureita aina tarvitaan pitämään rakenteita pystyssä
- Anonyymi
PELKÄÄTHÄN SINÄ ÄÄNEEN SANOA, KOSKA TÄNNE ANONYYMINÄ KIRJOITAT!
Terv, yliopistossa matematiikkaa opiskelleen mamun supisuomalainen puoliso, jolle opettajat antoivat matematiikasta lukion päästötodistukseen ihan armosta sentään viitosen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä mamuja tänne ole sivistymään otettu. Kullan arvoisia halpatyöläisiä joilla ei ole omaa tahtoa tai mahdollisuutta päättää omasta urasta ja elämästä.
Kulttuurisidonnaista kotimaassa opittua ajattelumallia jossa sivistyminen ei ole pääasia lapsena ja nuorena.
Suomalaisetkin nuoret ovat omaksuneet mallin jossa hyväosaisten penskat menee korkeille palleille järjestetyin oppimistuloksin tai suhteilla. Loput ovatkin niitä niskalimassa työläisiä, jotka keikkuvat alkoholismin, työuupumisen , asunnottomuuden ja ulosotto rekisterin veneessä.Sinä olet kai oppinut tuon ajattelumallin täällä kultaisessa kotimaassamme!
Pisa tutkimuksessa ei todistettu, että mamut olisivat yhtään sen tyhmempiä, kuin me kantaväestössäkään . Se vain kertoi, etteivät he ole oppineet suomen kieltä tarpeeksi.
Itse asiassa kantaväestön ja mamujen välinen ero oli kaventunut. Joko siis kantikset ovat tulleet huonommiksi tai mamut paremmiksi.
- Anonyymi
Tjaa, mistäpä joku ei aina jostain loukkaantuisi. Mulla on kuulemma tapa esittää omasta mielestä kevyttä läppää hymyillen ja vähäsen jyrätä siinä samalla puolivahingossa...noh yritän kyllä mitoittaa taipumusta kohteen sietokyvyn mukaan 🤔
- Anonyymi
Juu on totta, että hymy pehmentää sanomaa
Se on kyllä ihan totta, että nykypäivänä kun mielipiteensä ilmaisee, niin jollain on kohta herne nenässä.
- Anonyymi
Mutta, mietin vaan tota aloitusta, jossa puhuttiin riskialttiista mielipiteestä.
Onko se nykyään niin, että lähes kaikki mielipiteet ovat riskialttiita?
Tai, no. Ehkä se sitten on niinkin. Loukkaantua voi tosiaan mistä tahansa. Sivusta, ilman lisämerkityksiä. Anonyymi kirjoitti:
Mutta, mietin vaan tota aloitusta, jossa puhuttiin riskialttiista mielipiteestä.
Onko se nykyään niin, että lähes kaikki mielipiteet ovat riskialttiita?
Tai, no. Ehkä se sitten on niinkin. Loukkaantua voi tosiaan mistä tahansa. Sivusta, ilman lisämerkityksiä.Tiettyjä aihepiirejä on, mitkä erityisesti jakaa erinäisiä mielipiteitä. Sitten niistä kiistellään. Esimerkkeinä vaikka maahanmuutto tai seksityö.
- Anonyymi
Prinsessasi kirjoitti:
Tiettyjä aihepiirejä on, mitkä erityisesti jakaa erinäisiä mielipiteitä. Sitten niistä kiistellään. Esimerkkeinä vaikka maahanmuutto tai seksityö.
Pupu on mamu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pupu on mamu.
En ole.
- Anonyymi
Prinsessasi kirjoitti:
Tiettyjä aihepiirejä on, mitkä erityisesti jakaa erinäisiä mielipiteitä. Sitten niistä kiistellään. Esimerkkeinä vaikka maahanmuutto tai seksityö.
Vai niin multinikkigubbe, voiko molempia asioita vastustaa jopa lakkauttamioseen saakka kuten elokapinaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vai niin multinikkigubbe, voiko molempia asioita vastustaa jopa lakkauttamioseen saakka kuten elokapinaa?
Ps äänestä trumppia ensi vaaleissa henkisesti
- Anonyymi
Ei mun tarvitse edes avata suutani. Pelkkä olemassaolo saa joidenkin ihokarvat sojoon.
- Anonyymi
Vihatkoon kunhan pelkäävät, näinhän se on
Jotakin varmaan olisikin, mutta en tuo niitä nyt omilla kasvoillani esiin. 🙂 Useimmiten kyllä sanon suoraan, mitä mieltä olen, vaikka se ei kaikkia kuulijoita miellyttäisikään.
- Anonyymi
On kyllä. En todin välitä käydä niistä riitelemään tai muutenkaan omaa julistusta tekemään, vaan kerron oman näkökulman, jos keskusteludda on sopivasti pohjaa sellaiselle
Onhan niitä, vaikka ja kuinka, mistä aloitetaan?
-Työeläkkeet tulisi leikata max. 3000€/kk tasolle
-Pääomatulojen verotukseen vastaava progressio kuin ansiotulojen verotuksellakin on
-Perintöverolle myös vastaava progressio
-Imaginääristen tulevaisuuden kassavirtojen kieltäminen yhtiöiden arvonmäärityksessä tai vaihtoehtoisesti toteutumattomien kassavirtojen tapauksessa helvetilliset sakot/mätkyt
-Pitkäaikaistyöttömille vastikkeellista yhteiskunnalista tukityötä tai pakotettu muutto paremman työllisyyden seuduille, muuten minimitukiakin leikataan
-Pakollinen hyväksyttävästi suoritettu rata-autoilu- ja soratierallikurssi yhteensä min. 8h ajokortin ehtonaMiksi tuo 3000€/kk vedetään aina rajaksi kaikkeen? Siitä ei käteen jää kovinkaan kummosta summaa, kun miettii, miten paljon verot syö ja miten kallista elämä on. Eihän siitä jää käteen kuin jotain 2200€ tai jotain tuon suuntaista.
Asumiseen menee helposti tonni, autoa tarvitsee moni, joten siihen menee nopeasti 400€/kk, ruokaan voi yksinasuvallakin laskea 300€/kk, vakuutukset ottaa helpolla 100€/kk, sähkö asumismuodosta riippuen 30€/kk-500€/kk, usein menee vanhempana lääkkeisiin ja muuhun hyvinvointia tukevaan jopa satasia. Puhumattakaan siitä, että kyllähän sitä menee esim remppoihin, huonekaluhin yms vaikkei nyt joka kuukausi menekään, mutta saattaa olla esim remppalainaa. Ja olisihan sitä varmaan mukava eläkkeellä olla varaa käydä vaikka teattereissa tai harrastella jotain muuta.
Ainoastaan jos on asunto oma (mikä tulee olemaan jatkossa yhä harvinaisempaa) eikä maksa kuin esim vastiketta, jää tuosta ihan hyvin asumiseen tai jos jakaa talouden kulut puolison kanssa, niin aitten tuskin on hätää mutta ei tuo 3000€/kk ole mitenkään iso summa. Mielestäni raja voisi olla 5000€/kk, niin eläkkeet eivät olisi ylisuuria, mutta kuitenkin saisi jotain hyötyä siltä, että on työaikana maksanut runsaasti veroja.
Tuo viimeinen kohta on mahtava 😄- Anonyymi
Miten tämä inhimillinen puoli perheen mukaantuloon, (mikä sinkuille ei heti tule mieleen) ja puolison työpaikka ja riittävän läheltä työpaikkaa, ettei matkakuluihin ja aika matkustamiseen ja riittävät tulot asunnon vuokran maksamiseen?
Ne eivät toimi tällä hetellä. Aletheias kirjoitti:
Miksi tuo 3000€/kk vedetään aina rajaksi kaikkeen? Siitä ei käteen jää kovinkaan kummosta summaa, kun miettii, miten paljon verot syö ja miten kallista elämä on. Eihän siitä jää käteen kuin jotain 2200€ tai jotain tuon suuntaista.
Asumiseen menee helposti tonni, autoa tarvitsee moni, joten siihen menee nopeasti 400€/kk, ruokaan voi yksinasuvallakin laskea 300€/kk, vakuutukset ottaa helpolla 100€/kk, sähkö asumismuodosta riippuen 30€/kk-500€/kk, usein menee vanhempana lääkkeisiin ja muuhun hyvinvointia tukevaan jopa satasia. Puhumattakaan siitä, että kyllähän sitä menee esim remppoihin, huonekaluhin yms vaikkei nyt joka kuukausi menekään, mutta saattaa olla esim remppalainaa. Ja olisihan sitä varmaan mukava eläkkeellä olla varaa käydä vaikka teattereissa tai harrastella jotain muuta.
Ainoastaan jos on asunto oma (mikä tulee olemaan jatkossa yhä harvinaisempaa) eikä maksa kuin esim vastiketta, jää tuosta ihan hyvin asumiseen tai jos jakaa talouden kulut puolison kanssa, niin aitten tuskin on hätää mutta ei tuo 3000€/kk ole mitenkään iso summa. Mielestäni raja voisi olla 5000€/kk, niin eläkkeet eivät olisi ylisuuria, mutta kuitenkin saisi jotain hyötyä siltä, että on työaikana maksanut runsaasti veroja.
Tuo viimeinen kohta on mahtava 😄Se 3000€/kk olikin eläkkeen määrä, palkkaa saat tienata niin paljon kuin hanuri kestää. Jos eläkeläinen, joka on tienannut niin hyvin, että työeläke on minimissään 3000€/kk ei ole saanut mitään säästöön, asuntolainoja maksettua, mökkiä kunnostettua, niin ihan sama, kuolkoon persaukisuuttaan siihen paikkaan ja säästäköön eläkekassojen varoja, omg.
Itse tuskin saavutan ihan tuollaisia eläketuloja ellen innostu uraohjukseksi, mutta silti saan maksettua kaikki asunnot, mökit jne. eläkeikään mennessä hyvinkin, ellei nyt sitten iske heti huomenna jokin käppyräkuppa ja päädyn työkyvyttömyyssäälirahalle alkaen eilen.randombypasser kirjoitti:
Se 3000€/kk olikin eläkkeen määrä, palkkaa saat tienata niin paljon kuin hanuri kestää. Jos eläkeläinen, joka on tienannut niin hyvin, että työeläke on minimissään 3000€/kk ei ole saanut mitään säästöön, asuntolainoja maksettua, mökkiä kunnostettua, niin ihan sama, kuolkoon persaukisuuttaan siihen paikkaan ja säästäköön eläkekassojen varoja, omg.
Itse tuskin saavutan ihan tuollaisia eläketuloja ellen innostu uraohjukseksi, mutta silti saan maksettua kaikki asunnot, mökit jne. eläkeikään mennessä hyvinkin, ellei nyt sitten iske heti huomenna jokin käppyräkuppa ja päädyn työkyvyttömyyssäälirahalle alkaen eilen.Suurin osa nykyään eläkkeellä olevista lieneekin saanut maksettua asunnot yms ja heille tuo 3000€/kk riittänee hyvinkin pitkälle, mutta pointtini oli se, että tulevaisuudessa yhä harvemmalla on näin eikä tuo 3000€/kk riitä rodennäköisesti kovinkaan pitkälle esim 15 vuoden päästä. Elämässä saattaa myös tapahtua monenlaista, mikä laittaa talouden ihan uusiksi, säästöt hupenee, mökin joutuu myymään tms. eikä se aina ole itsestä kiinni.
Tietenkin paljon vaikuttaa se, miten itse käyttää rahaa. Fiksusti rahaa käyttämällä ja tulevaisuuteen varautumalla helpottaa omaa tilannettaan eläkkeellä, mutta olen silti sitä mieltä, että 3000€/kk on liian alhainen raja sovellettavaksi kaikille.Aletheias kirjoitti:
Suurin osa nykyään eläkkeellä olevista lieneekin saanut maksettua asunnot yms ja heille tuo 3000€/kk riittänee hyvinkin pitkälle, mutta pointtini oli se, että tulevaisuudessa yhä harvemmalla on näin eikä tuo 3000€/kk riitä rodennäköisesti kovinkaan pitkälle esim 15 vuoden päästä. Elämässä saattaa myös tapahtua monenlaista, mikä laittaa talouden ihan uusiksi, säästöt hupenee, mökin joutuu myymään tms. eikä se aina ole itsestä kiinni.
Tietenkin paljon vaikuttaa se, miten itse käyttää rahaa. Fiksusti rahaa käyttämällä ja tulevaisuuteen varautumalla helpottaa omaa tilannettaan eläkkeellä, mutta olen silti sitä mieltä, että 3000€/kk on liian alhainen raja sovellettavaksi kaikille.Eläs nyt höperehdi. Tämän päivän kustannustasolla 3000€/kk miinus verot on ihan säädyllinen eläketaso. 15 vuoden päästä inflaatio on melko todennäköisesti niellyt siitä useamman satasen, mutta eläketasohan on sidottu indeksiin, joten no worries.
Fakta on se, että edelliset ja nykyinen hallitus hierovat lakeja ja säännöksiä tukemaan hyvätuloisten entistä suotuisampaa taloustilannetta, mikä on aika absurdia, kun kuluttava massa eli persaukiset pitävät Suomen talouden käynnissä.
Ja jos ihan henkilökohtaisuuksiin mennään, niin mua ei sattuisi henkisesti yhtään se, että vanhan mallin mukaan mun pitäisi saada eläkettä vaikkapa 4k€/kk, mutta kommunistihallituksen päätösten vuoksi saisinkin vain 3k€/kk. Se kieltämättä pari minuuttia ottaisi pannuun, mutta ei sen enempää.randombypasser kirjoitti:
Eläs nyt höperehdi. Tämän päivän kustannustasolla 3000€/kk miinus verot on ihan säädyllinen eläketaso. 15 vuoden päästä inflaatio on melko todennäköisesti niellyt siitä useamman satasen, mutta eläketasohan on sidottu indeksiin, joten no worries.
Fakta on se, että edelliset ja nykyinen hallitus hierovat lakeja ja säännöksiä tukemaan hyvätuloisten entistä suotuisampaa taloustilannetta, mikä on aika absurdia, kun kuluttava massa eli persaukiset pitävät Suomen talouden käynnissä.
Ja jos ihan henkilökohtaisuuksiin mennään, niin mua ei sattuisi henkisesti yhtään se, että vanhan mallin mukaan mun pitäisi saada eläkettä vaikkapa 4k€/kk, mutta kommunistihallituksen päätösten vuoksi saisinkin vain 3k€/kk. Se kieltämättä pari minuuttia ottaisi pannuun, mutta ei sen enempää.Indeksikorotukset korjaa toki hieman, mutta tuo 3000€/kk on silti mielestäni liian alhainen eläkekatto sovellettavaksi kaikille ja todennäköisesti johtaisi vielä kierompiin eläkejärjestelyihin, kuin mitä tällä hetkellä harrastetaan. Jotain tiukennuksia voisi olla hyvä tehdä, mutta ylipäätään korkeita eläkkeitä saavia on Suomessa niin vähän, että uskon positiivisen vaikutuksen jäävän melko pieneksi. Tästä mulla ei toki ole mitään faktaa tai numeroita esittää, eli se on pelkkä oma uskomus.
- Anonyymi
randombypasser kirjoitti:
Se 3000€/kk olikin eläkkeen määrä, palkkaa saat tienata niin paljon kuin hanuri kestää. Jos eläkeläinen, joka on tienannut niin hyvin, että työeläke on minimissään 3000€/kk ei ole saanut mitään säästöön, asuntolainoja maksettua, mökkiä kunnostettua, niin ihan sama, kuolkoon persaukisuuttaan siihen paikkaan ja säästäköön eläkekassojen varoja, omg.
Itse tuskin saavutan ihan tuollaisia eläketuloja ellen innostu uraohjukseksi, mutta silti saan maksettua kaikki asunnot, mökit jne. eläkeikään mennessä hyvinkin, ellei nyt sitten iske heti huomenna jokin käppyräkuppa ja päädyn työkyvyttömyyssäälirahalle alkaen eilen.Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita... Vaikka saisi 3000 euron eläkkeen 70-vuotiaana, se ei tarkoita omistusasuntoakaan, etenkään pk seudulla. Jos taas omistusasunto onkin, niin siihen tulee kalliita remontteja, joita ei ole varaa hoitaa pienestä eläkkeestä - ja edessä on muutto vuokralle, joka sekin on kallista.
- Sheena - Anonyymi
Aletheias kirjoitti:
Suurin osa nykyään eläkkeellä olevista lieneekin saanut maksettua asunnot yms ja heille tuo 3000€/kk riittänee hyvinkin pitkälle, mutta pointtini oli se, että tulevaisuudessa yhä harvemmalla on näin eikä tuo 3000€/kk riitä rodennäköisesti kovinkaan pitkälle esim 15 vuoden päästä. Elämässä saattaa myös tapahtua monenlaista, mikä laittaa talouden ihan uusiksi, säästöt hupenee, mökin joutuu myymään tms. eikä se aina ole itsestä kiinni.
Tietenkin paljon vaikuttaa se, miten itse käyttää rahaa. Fiksusti rahaa käyttämällä ja tulevaisuuteen varautumalla helpottaa omaa tilannettaan eläkkeellä, mutta olen silti sitä mieltä, että 3000€/kk on liian alhainen raja sovellettavaksi kaikille.Tuo, että eläkkeellä olevat ovat saaneet maksettua asunnot on höpöä. Suuri osa eläkeläisistä asuu yksin, lähes puolet. Pk-seudulla, etenkin naiset, asuvat vuokralla. Niillä eläkeläisillä, jotka asuvat omistusasunnossa on paljon haasteita taloyhtiön remonttien maksamisessa. Puhumattakaan vanhassa omakotitalossa yksin asuvista.
- Sheena Anonyymi kirjoitti:
Tuo, että eläkkeellä olevat ovat saaneet maksettua asunnot on höpöä. Suuri osa eläkeläisistä asuu yksin, lähes puolet. Pk-seudulla, etenkin naiset, asuvat vuokralla. Niillä eläkeläisillä, jotka asuvat omistusasunnossa on paljon haasteita taloyhtiön remonttien maksamisessa. Puhumattakaan vanhassa omakotitalossa yksin asuvista.
- SheenaEi se nyt pelkkää höpöä ole, sillä Suomessa merkittävä osa väestöstä asuu omistusasunnossa, asuipa sitten yksin tai ei ja aika tyypillistä on, että asuntolaina on saatu maksettua eläkkeeseen mennessä. Minun tuntemani eläkeläiset esim asuvat kaikki velattomassa omistusasunnossa, valtaosa hyväkuntoisessa sellaisessa, sillä moni on ostanut uudehkon kerrostaloasunnon omakotitalon tilalle, mutta se on tietenkin vain minun tuttavapiirini tilanneeukä kerro mitään väestötasolla.
Tuo on kyllä totta, että monella eläkeläisellä on muita taloudellisia haasteita asuntonsa kanssa, kuten korjausvelka tai asunnon sijainti, jolloin asuntoa ei ole helppoa saada myytyä. Menot omistusasunnossa voivat joissain tilanteissa olla todella korkeita eli missään nimessä omistusasuminen ei aina ole halpaa asumista, vaikka varsinaista asuntolainaa ei enää olisikaan.Aletheias kirjoitti:
Indeksikorotukset korjaa toki hieman, mutta tuo 3000€/kk on silti mielestäni liian alhainen eläkekatto sovellettavaksi kaikille ja todennäköisesti johtaisi vielä kierompiin eläkejärjestelyihin, kuin mitä tällä hetkellä harrastetaan. Jotain tiukennuksia voisi olla hyvä tehdä, mutta ylipäätään korkeita eläkkeitä saavia on Suomessa niin vähän, että uskon positiivisen vaikutuksen jäävän melko pieneksi. Tästä mulla ei toki ole mitään faktaa tai numeroita esittää, eli se on pelkkä oma uskomus.
No se katto on makuasia. Erilaisia eläkejärjestelyjä tullaan tekemään pää märkänä, vaikka pelisäännöt olisi mitkä, niin siihen ei eläkekatto mainittavammin vaikuta. Ja jos ne järjestelyt ovat laillisia, niin se on vain fiksujen etuoikeus tehdä niitä järjestelyjä.
Taannoisen tilaston mukaan rapiat 7% työeläkettä saavista sai työeläkettä yli 3000€/kk. Rahassa summa ei ole suuren suuri, mutta sekin olisi yksi pieni korsi kekoon kun eläkekassojen pitkän aikavälin kestävyysvajetta hierotaan kuntoon.Anonyymi kirjoitti:
Ihmisillä on erilaisia elämäntilanteita... Vaikka saisi 3000 euron eläkkeen 70-vuotiaana, se ei tarkoita omistusasuntoakaan, etenkään pk seudulla. Jos taas omistusasunto onkin, niin siihen tulee kalliita remontteja, joita ei ole varaa hoitaa pienestä eläkkeestä - ja edessä on muutto vuokralle, joka sekin on kallista.
- SheenaTuota noin... Jos ei 2000£/kk nettona pärjää Suomessa, niin sitten on tehnyt elämässään todella paljon todella surkeita valintoja ja mikä pahinta, ei ole vielä eläkeikään mennessä osannut päästää niistä irti.
randombypasser kirjoitti:
No se katto on makuasia. Erilaisia eläkejärjestelyjä tullaan tekemään pää märkänä, vaikka pelisäännöt olisi mitkä, niin siihen ei eläkekatto mainittavammin vaikuta. Ja jos ne järjestelyt ovat laillisia, niin se on vain fiksujen etuoikeus tehdä niitä järjestelyjä.
Taannoisen tilaston mukaan rapiat 7% työeläkettä saavista sai työeläkettä yli 3000€/kk. Rahassa summa ei ole suuren suuri, mutta sekin olisi yksi pieni korsi kekoon kun eläkekassojen pitkän aikavälin kestävyysvajetta hierotaan kuntoon.Tottahan tuo on, että erilaisia järjestelyjä tehdään aina, olipa eläkejärjestelmä millainen tahansa.
Ökyrikkaitahan nämä siinä mielessä ei hetkauta, että heillä on taloudellisesti huolettomia eläkepäiviä, olipa tilanne melkein mikä vain, mutta noiden tavallisten eläkeläisten osalta on merkitystä saako 2500€ vai 3500€. Ja kyllä, pienelläkin eläkkeellä ihminen pärjää, mutta en tajua miksi pitäisi. Jos ihminen tehnyt pitkän uran vaativissa tehtävissä, niin ei se mielestäni väärin ole, että siitä kerryttää myös kohtuullisen eläkkeen. Jokin katto ja muita kohtuullistamistoimenpiteitä toki voisi tehdä, mutta kuitenkin niin, että ihmisellä on mahdollisuus kerryttää edelleen kohtuullinen eläke.
Tiesitkö muuten, että suoritettu tutkinto lisää mukavasti eläkettä? Itselleni napsahti eläkkeeseen joku lähemmäs 60€/kk lisää vain siitä hyvästä, kun suoritin toisen korkeakoulututkinnon aikuisiällä.Aletheias kirjoitti:
Tottahan tuo on, että erilaisia järjestelyjä tehdään aina, olipa eläkejärjestelmä millainen tahansa.
Ökyrikkaitahan nämä siinä mielessä ei hetkauta, että heillä on taloudellisesti huolettomia eläkepäiviä, olipa tilanne melkein mikä vain, mutta noiden tavallisten eläkeläisten osalta on merkitystä saako 2500€ vai 3500€. Ja kyllä, pienelläkin eläkkeellä ihminen pärjää, mutta en tajua miksi pitäisi. Jos ihminen tehnyt pitkän uran vaativissa tehtävissä, niin ei se mielestäni väärin ole, että siitä kerryttää myös kohtuullisen eläkkeen. Jokin katto ja muita kohtuullistamistoimenpiteitä toki voisi tehdä, mutta kuitenkin niin, että ihmisellä on mahdollisuus kerryttää edelleen kohtuullinen eläke.
Tiesitkö muuten, että suoritettu tutkinto lisää mukavasti eläkettä? Itselleni napsahti eläkkeeseen joku lähemmäs 60€/kk lisää vain siitä hyvästä, kun suoritin toisen korkeakoulututkinnon aikuisiällä.No kappas, enpä tuota tiennyt. Toki tuntuu hassulta, että pelkällä tutkinnolla tienaa enemmän eläkekertymää, kun se ei yksin korreloi mitenkään työtulon verotuksen eli eläkeperusteen kanssa, vaan ainoastaan tarjoaa paremmat mahdollisuudet työllistyä korkeamman työtulon eli verotuksen parissa.
randombypasser kirjoitti:
No kappas, enpä tuota tiennyt. Toki tuntuu hassulta, että pelkällä tutkinnolla tienaa enemmän eläkekertymää, kun se ei yksin korreloi mitenkään työtulon verotuksen eli eläkeperusteen kanssa, vaan ainoastaan tarjoaa paremmat mahdollisuudet työllistyä korkeamman työtulon eli verotuksen parissa.
Tuntuuhan se vähän hassulta, mutta ota kyllä vastaan tuon tutkintolisän ihan mielelläni 😊 Tarkistin juuri työeläkeotteen ja ihan vielä ei kyllä eläkkeelle kykene. Toivottavasti sitä saa tehdä terveenä töitä vielä pitkään eikä tietenkään pelkästään eläkkeen karttumisen takia.
Vaikka just nyt voisinkin pitää pientä taukoa töistä, aika raskasta menoa ollut, työreissua sun muuta.. Onneksi on viikonloppu! 🌞Aletheias kirjoitti:
Tuntuuhan se vähän hassulta, mutta ota kyllä vastaan tuon tutkintolisän ihan mielelläni 😊 Tarkistin juuri työeläkeotteen ja ihan vielä ei kyllä eläkkeelle kykene. Toivottavasti sitä saa tehdä terveenä töitä vielä pitkään eikä tietenkään pelkästään eläkkeen karttumisen takia.
Vaikka just nyt voisinkin pitää pientä taukoa töistä, aika raskasta menoa ollut, työreissua sun muuta.. Onneksi on viikonloppu! 🌞Mäkin tarkastin, mutta se "luvattu" eläke oli vasta rikkonut 3000€ rajan, niin kotvan tarttee vielä jaksaa rutistaa. Ja sitten mä heräsin päiväunilta 🤣
Vähän on täälläkin ollut raskassoutuista, paljon tuotteistamista, markkinaanalyysia ja markkinoinnin suunnittelua, tuntuu että on nuppi aivan jumissa, tarttee jotain oikeaa työtä väliin ja onhan toki sitäkin, loppu vain tunnit päivistä. Paitsi että nyt sille ei ole tilaa, tarttee em. höpöhumpan osalta jaksaa rutistaa tiukasti joulukuun (puun?) puoleen väliin ja sitten toivottavasti on riittävän paljon valmista. Ja heti helmikuun alusta alkaa seuraava rupeama samaa rypistystä, jihuu.
Niin, onneksi on viikonloppu ja huomennakin saa tehdä töitä, mutta rauhassa, puhelin ei soi eikä kukaan vastaile meileihin, payback time 😂randombypasser kirjoitti:
Mäkin tarkastin, mutta se "luvattu" eläke oli vasta rikkonut 3000€ rajan, niin kotvan tarttee vielä jaksaa rutistaa. Ja sitten mä heräsin päiväunilta 🤣
Vähän on täälläkin ollut raskassoutuista, paljon tuotteistamista, markkinaanalyysia ja markkinoinnin suunnittelua, tuntuu että on nuppi aivan jumissa, tarttee jotain oikeaa työtä väliin ja onhan toki sitäkin, loppu vain tunnit päivistä. Paitsi että nyt sille ei ole tilaa, tarttee em. höpöhumpan osalta jaksaa rutistaa tiukasti joulukuun (puun?) puoleen väliin ja sitten toivottavasti on riittävän paljon valmista. Ja heti helmikuun alusta alkaa seuraava rupeama samaa rypistystä, jihuu.
Niin, onneksi on viikonloppu ja huomennakin saa tehdä töitä, mutta rauhassa, puhelin ei soi eikä kukaan vastaile meileihin, payback time 😂Mä aina kauhistun niitä eri ikiä, mulla on alin joku 67+, tavoiteikä lähemmäs 69 vuotta ja vielä +70veekin laskettuna 😂 Ai kamala..
Ihan samanlaista menoa täälläkin. Mun nuppi kirjaimellisesti hajoa, kun päällekkäin on monta vaativaa juttua ja muutamassa jutussa joutuu olemaan vielä kovasti epämukavuusalueellaan.. Eikä tunnit meinaa riittää. Pitäis myös melkein tehdä huomenna töitä, mitta en tiedä kykenenkö. Jossain välissä pitäis päästä palautumaankin, niin ehkä menen vaikka metsälenkillä tai sitten salille.. Jotain mikä auttaa pääsemään eroon töistä hetkeksi ja auttaa aivoja lepäämään.
Mutta laita sä ne muut huomenna koville! Tai siis maanantaiaamuna koville 😁Aletheias kirjoitti:
Mä aina kauhistun niitä eri ikiä, mulla on alin joku 67 , tavoiteikä lähemmäs 69 vuotta ja vielä 70veekin laskettuna 😂 Ai kamala..
Ihan samanlaista menoa täälläkin. Mun nuppi kirjaimellisesti hajoa, kun päällekkäin on monta vaativaa juttua ja muutamassa jutussa joutuu olemaan vielä kovasti epämukavuusalueellaan.. Eikä tunnit meinaa riittää. Pitäis myös melkein tehdä huomenna töitä, mitta en tiedä kykenenkö. Jossain välissä pitäis päästä palautumaankin, niin ehkä menen vaikka metsälenkillä tai sitten salille.. Jotain mikä auttaa pääsemään eroon töistä hetkeksi ja auttaa aivoja lepäämään.
Mutta laita sä ne muut huomenna koville! Tai siis maanantaiaamuna koville 😁Mä en ole hetkeen kattonut niitä ikiä, viimeksi luvasa taisi olla "voit jäädä eläkkellee 66v ja 9kk kohdalla" tai jotain sellaiseta. Siitä on jokunen vuosi, eli nyt se on varmaan mallia 67v 9kk ja kun olen 67v 9kk se on 76v 9kk 😂
Ei tarttenut laittaa muita koville, saa välillä paremmin tehtyä ihan itekseen, tartte kattella muiden perään. Ja valmistakin tuli ihan suunnitellusti, hännät hoidetaan kuntoon kun kalusteet saapuvat parin viikon sisälllä. Mutta tuossa kyllä mieli lepäsi, kun sai ns. tehdä käsillään ja aivot jäi eteiseen 😂
Metsälenkille? Tutkitusti seksi toimii (vähintään) yhtä hyvin, eikä tarvitse lähteä sateeseen, joten suosittelen sitä 😁randombypasser kirjoitti:
Mä en ole hetkeen kattonut niitä ikiä, viimeksi luvasa taisi olla "voit jäädä eläkkellee 66v ja 9kk kohdalla" tai jotain sellaiseta. Siitä on jokunen vuosi, eli nyt se on varmaan mallia 67v 9kk ja kun olen 67v 9kk se on 76v 9kk 😂
Ei tarttenut laittaa muita koville, saa välillä paremmin tehtyä ihan itekseen, tartte kattella muiden perään. Ja valmistakin tuli ihan suunnitellusti, hännät hoidetaan kuntoon kun kalusteet saapuvat parin viikon sisälllä. Mutta tuossa kyllä mieli lepäsi, kun sai ns. tehdä käsillään ja aivot jäi eteiseen 😂
Metsälenkille? Tutkitusti seksi toimii (vähintään) yhtä hyvin, eikä tarvitse lähteä sateeseen, joten suosittelen sitä 😁Turha tosiaan noita ikiä edes katsoa, se on kuitenkin joku 85 vee 10kk kun sinne asti pääsee 😂 Eikä mun mielestä muutenkaan kannata elää elämäänsä eläkkeelle pääsyä ajatellen. Tottakai eläkkeeseen kannattaa varautua tekemällä sellaisia valintoja, jotka hyödyttää sitten joskus myöhemmässä vaiheessa, mutta koska ikinä ei tiedä miten elämässä käy, niin kannattaa pikemminkin keskittyä nykyisyyteen ja siitä nauttimiseen.
Joskus on ihanaa tehdä jotain vaan käsillään. Ihan erilaista tekemistä kuin aivotyö. Mahtavaa kun sait hommia hoidettua, niin on kevyempi jatkaa 🤗
No tänään olis ollut kyllä ihana metsålenkkipäivä, mutta koska viikon aikataulut on menneet jotenkin niin sekaisin työreissujen ja muun takia niin meninkin tänään salille ja huomenna sitten metsään. Mieluisin tietty olisi seksi, mutta kaksin se olisi aina kaunihimpi 😁Aletheias kirjoitti:
Turha tosiaan noita ikiä edes katsoa, se on kuitenkin joku 85 vee 10kk kun sinne asti pääsee 😂 Eikä mun mielestä muutenkaan kannata elää elämäänsä eläkkeelle pääsyä ajatellen. Tottakai eläkkeeseen kannattaa varautua tekemällä sellaisia valintoja, jotka hyödyttää sitten joskus myöhemmässä vaiheessa, mutta koska ikinä ei tiedä miten elämässä käy, niin kannattaa pikemminkin keskittyä nykyisyyteen ja siitä nauttimiseen.
Joskus on ihanaa tehdä jotain vaan käsillään. Ihan erilaista tekemistä kuin aivotyö. Mahtavaa kun sait hommia hoidettua, niin on kevyempi jatkaa 🤗
No tänään olis ollut kyllä ihana metsålenkkipäivä, mutta koska viikon aikataulut on menneet jotenkin niin sekaisin työreissujen ja muun takia niin meninkin tänään salille ja huomenna sitten metsään. Mieluisin tietty olisi seksi, mutta kaksin se olisi aina kaunihimpi 😁Noinhan se kieltämättä on, kannattaa koittaa ottaa irti se mitä nyt on puserruksen lomassa saatavilla, kun ne omat päivät voi loppua heti huomenna, kauan ennen eläkettä. Ehkä kurjinta elämässä, mitä mieleeni tulee, on se että säästää nykyisyydessä jotain tulevaisuuteen ja sitten selviää ettet saakaan ikinä elää sitä tulevaisuutta "tuhlataksesi" sitä jotain säästämääsi.
Tuohon ei voi vastata kuin että käsityöt kunniaan. Mutta meni ihan johdatellusti maaliin, naiset on niin helppoja 😁
Kyllä varmasti löytyy seksiseuraa salilta, mahdollisesti metsälenkiltäkin. Kysyitkö keltään läsnäolijalta 😇😁randombypasser kirjoitti:
Noinhan se kieltämättä on, kannattaa koittaa ottaa irti se mitä nyt on puserruksen lomassa saatavilla, kun ne omat päivät voi loppua heti huomenna, kauan ennen eläkettä. Ehkä kurjinta elämässä, mitä mieleeni tulee, on se että säästää nykyisyydessä jotain tulevaisuuteen ja sitten selviää ettet saakaan ikinä elää sitä tulevaisuutta "tuhlataksesi" sitä jotain säästämääsi.
Tuohon ei voi vastata kuin että käsityöt kunniaan. Mutta meni ihan johdatellusti maaliin, naiset on niin helppoja 😁
Kyllä varmasti löytyy seksiseuraa salilta, mahdollisesti metsälenkiltäkin. Kysyitkö keltään läsnäolijalta 😇😁Juuri noin. Kannattaa tehdä hyviä valintoja tulevaisuutta ajatellen, mutta ei ikinä kannata sen takia jättää elämää elämättä. Itse pyrin löytämään tasapainon näiden välille eli olen varautunut joihinkin tulevaisuuden juttuihin, mutta olen aina halunnut myös tekemään asioita tässä ja nyt joista nautin.
Mä oon just koin helppo 😂 Ha kuten nähdään niin taas olit sinä, jolla oli kaksinielisyydet mielessä!! 😁
Ei löytynyt metsälenkillä mitään seuraa 😄 Oli jokunen koiranulkoiluttaja, siinäpä se. Että ei sieltä lenkiltäkään kyllä ketään löydä vaikka aina sanotaan, että lenkkipoluiltakin voi löytää vaikka kenet 😁Aletheias kirjoitti:
Juuri noin. Kannattaa tehdä hyviä valintoja tulevaisuutta ajatellen, mutta ei ikinä kannata sen takia jättää elämää elämättä. Itse pyrin löytämään tasapainon näiden välille eli olen varautunut joihinkin tulevaisuuden juttuihin, mutta olen aina halunnut myös tekemään asioita tässä ja nyt joista nautin.
Mä oon just koin helppo 😂 Ha kuten nähdään niin taas olit sinä, jolla oli kaksinielisyydet mielessä!! 😁
Ei löytynyt metsälenkillä mitään seuraa 😄 Oli jokunen koiranulkoiluttaja, siinäpä se. Että ei sieltä lenkiltäkään kyllä ketään löydä vaikka aina sanotaan, että lenkkipoluiltakin voi löytää vaikka kenet 😁Eipä se elämä elämättä kellään mene, niin ei siinä tartte yrittää, kunhan koittaa kuunnella itteään väleissä, niin muistaa tehdä muutakin kuin töitä tms.
Tuota noin. Lainaus:
"Joskus on ihanaa tehdä jotain vaan käsillään. Ihan erilaista tekemistä kuin aivotyö."
En sanoisi, että olisit aivan viaton kaksimielisyyksien osalta, kun juuri edellä oli todettu, että tietynlaiset toimet nollaavat päänupin ulkoiluakin tehokkaammin 🤔😁
Sulla on väärät lenkkipolut. Yleensä paikallisen keskus- tms. puiston tietämät ovat parhaita paikkoja löytää seuraa eli muitakin kuin koiranulkoiluttajia 😂randombypasser kirjoitti:
Eipä se elämä elämättä kellään mene, niin ei siinä tartte yrittää, kunhan koittaa kuunnella itteään väleissä, niin muistaa tehdä muutakin kuin töitä tms.
Tuota noin. Lainaus:
"Joskus on ihanaa tehdä jotain vaan käsillään. Ihan erilaista tekemistä kuin aivotyö."
En sanoisi, että olisit aivan viaton kaksimielisyyksien osalta, kun juuri edellä oli todettu, että tietynlaiset toimet nollaavat päänupin ulkoiluakin tehokkaammin 🤔😁
Sulla on väärät lenkkipolut. Yleensä paikallisen keskus- tms. puiston tietämät ovat parhaita paikkoja löytää seuraa eli muitakin kuin koiranulkoiluttajia 😂Ehkä parempi ilmaisu olisikin itsensä näköisen elämän eläminen eikä vain sellaisen suunnitteleminen. "Sitten kun olen eläkkeellä, otan elämästä ilon irti"..
Vetoan edelleen siihen, että kaikki kaksimielisyys on sun omassa päässä. Mähän vain tarkoitin sitä, että vaikkapa virkkaaminen on terapeuttista. Siis joillekin ihmisille, ei mulle 😇
Todellakin, kaikenlaiset puistikot on oivia paikkoja törmätä esim itsensä paljastelijoihin 😳 Aikoinaan enemmän yöelämässä pyörivänä törmäsin sellaisiin säännöllisesti, joskus tosin myös ihan päiväsaikaan. Sen jälkeen kun ilmaisin mielipiteeni melko suoraan yhdelle itsensä paljastelijalle, en ole moisiin törmännyt. Taisi kuulla muutama muukin lähistön hyypiö mun raivoamisen, ja säikähtivät raukat. Säikähdin kyllä vähän itsekin, en tiennyt osaavani olla niin ilkeä suustani 😬 Mutta hemmetti soikoon, vieköön prinssinakkinsa muualle.. tarvi mun verkkokalvoille sellaista läväyttää 🙄Aletheias kirjoitti:
Ehkä parempi ilmaisu olisikin itsensä näköisen elämän eläminen eikä vain sellaisen suunnitteleminen. "Sitten kun olen eläkkeellä, otan elämästä ilon irti"..
Vetoan edelleen siihen, että kaikki kaksimielisyys on sun omassa päässä. Mähän vain tarkoitin sitä, että vaikkapa virkkaaminen on terapeuttista. Siis joillekin ihmisille, ei mulle 😇
Todellakin, kaikenlaiset puistikot on oivia paikkoja törmätä esim itsensä paljastelijoihin 😳 Aikoinaan enemmän yöelämässä pyörivänä törmäsin sellaisiin säännöllisesti, joskus tosin myös ihan päiväsaikaan. Sen jälkeen kun ilmaisin mielipiteeni melko suoraan yhdelle itsensä paljastelijalle, en ole moisiin törmännyt. Taisi kuulla muutama muukin lähistön hyypiö mun raivoamisen, ja säikähtivät raukat. Säikähdin kyllä vähän itsekin, en tiennyt osaavani olla niin ilkeä suustani 😬 Mutta hemmetti soikoon, vieköön prinssinakkinsa muualle.. tarvi mun verkkokalvoille sellaista läväyttää 🙄Mitäpä tohon sanoisi? Mä vähän luulen, että meillä on yhteinen pää, joten ilmankos huomaan kaikki "piilotetut" kaksimielisyytesi 😂
Ai sä olet tuommonen paljastelijamagneetti ollut 😁
Aikanaan oli yhdessä duunipaikassa sellanen puskapaljastelija ainoan julkisilta välineiltä johtavan kävelytien varressa, aina samassa kohdassa, vuosikaudet. Sen ego kesti hienosti kaiken piruilun ja nauramisen, eikä sitä kiinnostanut kummalle sukupuolelle vilauttaa, vaikka naisille enimmäkseen. Sitten tuli Suomen EU-aika ja vihdoin, oisko ollut -99, kun joku duunipaikalla vihdoin kyllästyi lopullisesti ja kilautti miekkatoimistolle, että nyt riittää, ei tätä jaksa kymmentä vuotta putkeen katsoa. Sitten yks aamu siinä oli kaksi miekkataksia ritareineen paikalla eikä poplariveijaria enää näkynyt helikopteria pyörittämässä sen koommin 😂
Se tyyppi oli muutenkin sellainen paikallinen legenda, kun aika moni lähistön asuinalueelta ulkoilutti koiriaan myös sitä kävelytietä pitkin, niin kyllä se oli sinitakeilla ollut tiedossa jo vuosia. Se nyt vaan oli aika harmiton reppana, vanhempi mieshenkilö, niin kai sitä vähän pidettiin jonkinlaisena kylähulluna niillä seuduin, nice but dim, niin sanotusti.randombypasser kirjoitti:
Mitäpä tohon sanoisi? Mä vähän luulen, että meillä on yhteinen pää, joten ilmankos huomaan kaikki "piilotetut" kaksimielisyytesi 😂
Ai sä olet tuommonen paljastelijamagneetti ollut 😁
Aikanaan oli yhdessä duunipaikassa sellanen puskapaljastelija ainoan julkisilta välineiltä johtavan kävelytien varressa, aina samassa kohdassa, vuosikaudet. Sen ego kesti hienosti kaiken piruilun ja nauramisen, eikä sitä kiinnostanut kummalle sukupuolelle vilauttaa, vaikka naisille enimmäkseen. Sitten tuli Suomen EU-aika ja vihdoin, oisko ollut -99, kun joku duunipaikalla vihdoin kyllästyi lopullisesti ja kilautti miekkatoimistolle, että nyt riittää, ei tätä jaksa kymmentä vuotta putkeen katsoa. Sitten yks aamu siinä oli kaksi miekkataksia ritareineen paikalla eikä poplariveijaria enää näkynyt helikopteria pyörittämässä sen koommin 😂
Se tyyppi oli muutenkin sellainen paikallinen legenda, kun aika moni lähistön asuinalueelta ulkoilutti koiriaan myös sitä kävelytietä pitkin, niin kyllä se oli sinitakeilla ollut tiedossa jo vuosia. Se nyt vaan oli aika harmiton reppana, vanhempi mieshenkilö, niin kai sitä vähän pidettiin jonkinlaisena kylähulluna niillä seuduin, nice but dim, niin sanotusti.Höh, vaikka mä miten yritän piilottaa mun kaksimielisyydet 😂 Ja usein ne itseasiassa on ihan aidosti vahinkoja 😁
Olen näköjään vetänyt puoleeni itsensäpaljastelijoita, vaikka se johtunee siitä, että liikuin nuorempana alueella, jossa niitä liikkui aika paljon. Vaarattomiahan suurin osa lienee, lähinnä se paljasteluhan on heille se juttu. Juuri tuollaisia "harmittomia kylähulluja" suurin osa, jotka usein on poliisin tiedossa mutta joille ei ainakaan aikoinaan kovin paljoa mitään tehty. Mua raivostuttaa se, että joku kuvittelee voivansa päättää toisen puolesta, että on ok pakottaa toinen katsomaan hänen sukupuolielintään. Minä kestän tuollaiset traumatisoitumatta, mutta esim lapsille tuollainen voi olla todella pelottavaa. Ja kyllä minäkin erään kerran juoksin täysiä kotiin, kun törmäsin todella epämääräisen oloiseen itsensäpaljastelijaan keskellä yötä. Mutta sitten sain tarpeekseni ja sen jälkeen mun asenne on ollut aika aggressiivinen, jos kohtaan tuollaisia. Leikkiköön helikopteria muualla 😁Aletheias kirjoitti:
Höh, vaikka mä miten yritän piilottaa mun kaksimielisyydet 😂 Ja usein ne itseasiassa on ihan aidosti vahinkoja 😁
Olen näköjään vetänyt puoleeni itsensäpaljastelijoita, vaikka se johtunee siitä, että liikuin nuorempana alueella, jossa niitä liikkui aika paljon. Vaarattomiahan suurin osa lienee, lähinnä se paljasteluhan on heille se juttu. Juuri tuollaisia "harmittomia kylähulluja" suurin osa, jotka usein on poliisin tiedossa mutta joille ei ainakaan aikoinaan kovin paljoa mitään tehty. Mua raivostuttaa se, että joku kuvittelee voivansa päättää toisen puolesta, että on ok pakottaa toinen katsomaan hänen sukupuolielintään. Minä kestän tuollaiset traumatisoitumatta, mutta esim lapsille tuollainen voi olla todella pelottavaa. Ja kyllä minäkin erään kerran juoksin täysiä kotiin, kun törmäsin todella epämääräisen oloiseen itsensäpaljastelijaan keskellä yötä. Mutta sitten sain tarpeekseni ja sen jälkeen mun asenne on ollut aika aggressiivinen, jos kohtaan tuollaisia. Leikkiköön helikopteria muualla 😁Ei ne vahinkoja ole, vaan sun kontrolloidun kuoren alla piilee oikeasti tulisen kaksimielinen olio, joka pyrkii esille, siitä ne syntyy 😂
Joo, onhan se kyllä niin, että jokaisen soisi saavan itse valita missä ja milloin haluaa katsella jonkun toisen pissavälineistöä, mutta kaikki ei aina ehkä ihan ajattele samalla tavalla. Toisaalta menneinä aikoina niitä veijareita yleensä pidettiin harmittomina ja sitä ne varmaan pääosin olivatkin, mutta modernina aikana ne korjataan pikimmiten talteen, kun ihan jokainen niistä ei olekaan harmiton. Kehitys kehittyy.
Meilläkin oli aikanaan duunissa pari semmoista rautarouvaa, että kun se puskapoitsu pyöritteli niille helikopteria, niin ne ihan tosissaan uhkasivat ja lähtivät kohtikin luvaten potkia sen jortikan siniseksi. Ei sitten pidemmän päälle niille enää vilautellut, tyytyi vain poplarissaan nojailemaan puuta vasten kunnes menivät ohitse 😂randombypasser kirjoitti:
Ei ne vahinkoja ole, vaan sun kontrolloidun kuoren alla piilee oikeasti tulisen kaksimielinen olio, joka pyrkii esille, siitä ne syntyy 😂
Joo, onhan se kyllä niin, että jokaisen soisi saavan itse valita missä ja milloin haluaa katsella jonkun toisen pissavälineistöä, mutta kaikki ei aina ehkä ihan ajattele samalla tavalla. Toisaalta menneinä aikoina niitä veijareita yleensä pidettiin harmittomina ja sitä ne varmaan pääosin olivatkin, mutta modernina aikana ne korjataan pikimmiten talteen, kun ihan jokainen niistä ei olekaan harmiton. Kehitys kehittyy.
Meilläkin oli aikanaan duunissa pari semmoista rautarouvaa, että kun se puskapoitsu pyöritteli niille helikopteria, niin ne ihan tosissaan uhkasivat ja lähtivät kohtikin luvaten potkia sen jortikan siniseksi. Ei sitten pidemmän päälle niille enää vilautellut, tyytyi vain poplarissaan nojailemaan puuta vasten kunnes menivät ohitse 😂Älä nyt kaikille mun pimeää puolta paljasta 🤣
Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus itse määrittää, mitä haluaa nähdä ja mitä ei. Onneksi nykyään tällaisiin suhtaudutaan tiukemmin ja reagoidaan ihan poliisinkin taholta. Aikaisemmin tällaiset monesti painettiin villaisella. Toki aikakin oli eri, moneen muuhunkin asiaan reagoitiin eri tavalla.
Ihan oikein tehty noilta rautarouvilta 😄 Aika reppanoitahan ne yleensä on ja menevät lukkoon aika nopeasti. Psykologista apuahan moni heistä on vailla. Tästä huolimatta heidän toimintansa on väärin ja aion kyllä edelleen pitää tiukan linjan, kuten kaikkia muitakin pervoja kohtaan, jos sellaisiin törmään. Harvemmin nykyään kuitenkaan törmään, kun elän jotenkin niin tavallista elämää, töissä, kaupassa ja metsälenkillä ei kovin paljon outoihin tyyppeihin törmää 😄Aletheias kirjoitti:
Älä nyt kaikille mun pimeää puolta paljasta 🤣
Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus itse määrittää, mitä haluaa nähdä ja mitä ei. Onneksi nykyään tällaisiin suhtaudutaan tiukemmin ja reagoidaan ihan poliisinkin taholta. Aikaisemmin tällaiset monesti painettiin villaisella. Toki aikakin oli eri, moneen muuhunkin asiaan reagoitiin eri tavalla.
Ihan oikein tehty noilta rautarouvilta 😄 Aika reppanoitahan ne yleensä on ja menevät lukkoon aika nopeasti. Psykologista apuahan moni heistä on vailla. Tästä huolimatta heidän toimintansa on väärin ja aion kyllä edelleen pitää tiukan linjan, kuten kaikkia muitakin pervoja kohtaan, jos sellaisiin törmään. Harvemmin nykyään kuitenkaan törmään, kun elän jotenkin niin tavallista elämää, töissä, kaupassa ja metsälenkillä ei kovin paljon outoihin tyyppeihin törmää 😄Ai en vai? No en sitten. Ei kun hupsista perhana, meni jo 😂
Sitä paitsi juttujen perusteella sun pimeä puoli sellainen, heikommat lakoavat edestä jo tekstiviestillä 😁
Ajat oli eri ja mä luulen, että ne poikkeusotuksetkin oli enimmäkseen eri. Nyt on sitten aika pahantahtoistakin hiipparia liikkeellä, niin ihan hyvä että asiaan tartutaan hanakammin.
Sitä kyllä ihmeteltiin duunissakin aikanaan, että mitähän kaupan lenkkimakkaraa se tyyppi marraskuussa siellä ilman housuja pyörittelee, kun se miehinen vartalonjatke yleensä tuppaa kylmällä kelillä kutistumaan ihan itteksiin kuin etana jota sormella on tökätty 🤔
Sanoisin edelleen, että liikut väärissä metsissä 😂randombypasser kirjoitti:
Ai en vai? No en sitten. Ei kun hupsista perhana, meni jo 😂
Sitä paitsi juttujen perusteella sun pimeä puoli sellainen, heikommat lakoavat edestä jo tekstiviestillä 😁
Ajat oli eri ja mä luulen, että ne poikkeusotuksetkin oli enimmäkseen eri. Nyt on sitten aika pahantahtoistakin hiipparia liikkeellä, niin ihan hyvä että asiaan tartutaan hanakammin.
Sitä kyllä ihmeteltiin duunissakin aikanaan, että mitähän kaupan lenkkimakkaraa se tyyppi marraskuussa siellä ilman housuja pyörittelee, kun se miehinen vartalonjatke yleensä tuppaa kylmällä kelillä kutistumaan ihan itteksiin kuin etana jota sormella on tökätty 🤔
Sanoisin edelleen, että liikut väärissä metsissä 😂Joo on nää mun jutut niin hurjia, että suosittelen sullekin silmien kiinni laittamista 😁
Nykyään ei todellakaan sovi painaa vain villaisella. Ajat on eri ja koko ympäristö erilainen, joten todellakin hyvä, että myös suhtautuminen on sen mukaista.
Jos ne hyödyntää lenkkimakkara-alet 😁 Mutta onpa se etana tai lenkkimakkara, niin pitäkööt sen housuissaan. Vaikka monella ei kyllä pysy housuissaan siitä päätellen, miten paljon vielä nykyäänkin naiset saa asiattomia kuvia 🙄Aletheias kirjoitti:
Joo on nää mun jutut niin hurjia, että suosittelen sullekin silmien kiinni laittamista 😁
Nykyään ei todellakaan sovi painaa vain villaisella. Ajat on eri ja koko ympäristö erilainen, joten todellakin hyvä, että myös suhtautuminen on sen mukaista.
Jos ne hyödyntää lenkkimakkara-alet 😁 Mutta onpa se etana tai lenkkimakkara, niin pitäkööt sen housuissaan. Vaikka monella ei kyllä pysy housuissaan siitä päätellen, miten paljon vielä nykyäänkin naiset saa asiattomia kuvia 🙄No mä olen raportoinut sun jutuista ylläpidolle. Ja vaikket ite sitä palstaillessa näekään, niin muut näkevät sun nikin perässä sellaisen kupaisen ovaalin, jossa on valkoisella teksti K-18 😂
Villaisella painettiin... Ennen lateksin keksimistä 😁
Tohon en osaa sanoa muuta, kuin etten jotenkin saa otetta dick piceistä. Siis kai se jotain miesoletettua kutkuttaa lähettää niitä, mutta mä en vain näe siinä ainakaan mitään kutkuttavaa. En ymmärrä, mutta onneksi kaikkea ei tarttekaan ymmärtää.randombypasser kirjoitti:
No mä olen raportoinut sun jutuista ylläpidolle. Ja vaikket ite sitä palstaillessa näekään, niin muut näkevät sun nikin perässä sellaisen kupaisen ovaalin, jossa on valkoisella teksti K-18 😂
Villaisella painettiin... Ennen lateksin keksimistä 😁
Tohon en osaa sanoa muuta, kuin etten jotenkin saa otetta dick piceistä. Siis kai se jotain miesoletettua kutkuttaa lähettää niitä, mutta mä en vain näe siinä ainakaan mitään kutkuttavaa. En ymmärrä, mutta onneksi kaikkea ei tarttekaan ymmärtää.Mahtoi tulla rajuja ilmiantorapsoja 😁
Dick pic vetää miehen pisteet heti nollaan. Tai siis sen alle. Olipa tavoitteena parisuhde tai vaikka vain pelkkää seksiä, niin äärimmäisen harva nainen syttyy kuvista, jotka on lähetetty pyytämättä, usein ennen ensimmäistäkään järkevää viestinvaihtoa. Kuvat on ok silloin, kun se on molemmille osapuolille ok. Ei koskaan muussa tapauksessa. En tajua mikä tuossa on niin vaikeaa joillain käsittää. Siis jopa hämmästelen sitä idiotismin määrää, mitä dick picit ilmentää.Aletheias kirjoitti:
Mahtoi tulla rajuja ilmiantorapsoja 😁
Dick pic vetää miehen pisteet heti nollaan. Tai siis sen alle. Olipa tavoitteena parisuhde tai vaikka vain pelkkää seksiä, niin äärimmäisen harva nainen syttyy kuvista, jotka on lähetetty pyytämättä, usein ennen ensimmäistäkään järkevää viestinvaihtoa. Kuvat on ok silloin, kun se on molemmille osapuolille ok. Ei koskaan muussa tapauksessa. En tajua mikä tuossa on niin vaikeaa joillain käsittää. Siis jopa hämmästelen sitä idiotismin määrää, mitä dick picit ilmentää.Kai se on joillekin tapa tuoda esille miehisyyttään. Ja varmaan tuoda miehisyyttään esille nimenomaan itselleen, koska ei ne vesselit jätä katsomatta itse sitä ottamaansa kuvaa.
Sinun kannaltasi harmillisesti minä en lähettäisi dick piciä edes pyynnöstä. Tai no voisin mä jonkun kurkun tms. kuvata ja lähettää se DP:nä, jos joku DP:tä pyytäisi 😂randombypasser kirjoitti:
Kai se on joillekin tapa tuoda esille miehisyyttään. Ja varmaan tuoda miehisyyttään esille nimenomaan itselleen, koska ei ne vesselit jätä katsomatta itse sitä ottamaansa kuvaa.
Sinun kannaltasi harmillisesti minä en lähettäisi dick piciä edes pyynnöstä. Tai no voisin mä jonkun kurkun tms. kuvata ja lähettää se DP:nä, jos joku DP:tä pyytäisi 😂Ehkä säälittävin tapa ikinä yrittää osoittaa miehisyyttä. Ja kertoo miehestä se, että on vajautta niin älyssä, tilannetajussa kuin käytöstavoissakin. Yksikään fiksu mies ei tunge kuviaan väkisin toisten verkkokalvoille.
Hah, kyllä sä lähettäisit, jos oikein nätisti pyytäisin 😂- Anonyymi
Aletheias kirjoitti:
Mä aina kauhistun niitä eri ikiä, mulla on alin joku 67 , tavoiteikä lähemmäs 69 vuotta ja vielä 70veekin laskettuna 😂 Ai kamala..
Ihan samanlaista menoa täälläkin. Mun nuppi kirjaimellisesti hajoa, kun päällekkäin on monta vaativaa juttua ja muutamassa jutussa joutuu olemaan vielä kovasti epämukavuusalueellaan.. Eikä tunnit meinaa riittää. Pitäis myös melkein tehdä huomenna töitä, mitta en tiedä kykenenkö. Jossain välissä pitäis päästä palautumaankin, niin ehkä menen vaikka metsälenkillä tai sitten salille.. Jotain mikä auttaa pääsemään eroon töistä hetkeksi ja auttaa aivoja lepäämään.
Mutta laita sä ne muut huomenna koville! Tai siis maanantaiaamuna koville 😁Mulla alin on 66 vuotta ja 5kk. Tavoite 68 vuotta ja 3kk. En tuu kestämään työmaailman odotuksia sinne asti. Sairaseläke kutsuu ennen sitä. Eläkekin jää tosi pieneksi. Mutta niillä mennää. 😊
Entinen Eivori Anonyymi kirjoitti:
Mulla alin on 66 vuotta ja 5kk. Tavoite 68 vuotta ja 3kk. En tuu kestämään työmaailman odotuksia sinne asti. Sairaseläke kutsuu ennen sitä. Eläkekin jää tosi pieneksi. Mutta niillä mennää. 😊
Entinen EivoriSaa nähdä, miten suuri osa väestöstä saa jatkettua aktiivista työuraa tuonne nykypolville asetettuun tavoiteikään, saati maksimi-ikåän saakka. Suurin osa tuntemistani eläkeläisistä on jäänyt eläkkeelle 62-65-vuotiaana ja kaikki ovat olleet vähän sitä mieltä, etteivät paljoa kauempaa olisi jaksaneet. Toki työelämä on monella tavalla muuttunut, on esim. keskimäärin enemmän kevyempiä töitä kuin aikoinaan, mutta työelämä vie silti veronsa. Jollei fyysisen, niin henkisen kuormituksen muodossa.
Eläkkeen suuruutta tärkeämpää on mielestäni elämänlaatu. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus hyvään elämään myös eläkkeellä, olipa eläke sitten suuri tai pieni. On tärkeää saada elää itsensä näköistä elämää niillä korteilla, jotka on annettu. Sairaudet eivät kysy lupaa tulla. Tässä kun olen seurannut muistisairaan vanhuksen terveyden hiipumista, on elämän rajallisuus ollut paljon mielessä.Aletheias kirjoitti:
Ehkä säälittävin tapa ikinä yrittää osoittaa miehisyyttä. Ja kertoo miehestä se, että on vajautta niin älyssä, tilannetajussa kuin käytöstavoissakin. Yksikään fiksu mies ei tunge kuviaan väkisin toisten verkkokalvoille.
Hah, kyllä sä lähettäisit, jos oikein nätisti pyytäisin 😂Niin, niinhän se on. Tosin noilla miehillä varmaan on märkänä päiväunena se, että joku nainen PP:n lupia kyselemättä. Ja sitten peilaavat omia unelmiaan/mieltymyksiään toisiin, aika klassista materiaalia psykologian vinkkelistä 😂
Nooo, mitä tohon sanoisi... I dare you? 😇😂randombypasser kirjoitti:
Niin, niinhän se on. Tosin noilla miehillä varmaan on märkänä päiväunena se, että joku nainen PP:n lupia kyselemättä. Ja sitten peilaavat omia unelmiaan/mieltymyksiään toisiin, aika klassista materiaalia psykologian vinkkelistä 😂
Nooo, mitä tohon sanoisi... I dare you? 😇😂PP? Onko tuo joku pääkauounkiseutulaisten käyttämä lyhenne vai rande-murretta? 😁
Siis minähän se olen, jonka pitäisi sanoa I dare you 😂Aletheias kirjoitti:
PP? Onko tuo joku pääkauounkiseutulaisten käyttämä lyhenne vai rande-murretta? 😁
Siis minähän se olen, jonka pitäisi sanoa I dare you 😂DP eli DisplayPort (tai Dick Pic), niin olisko PP sitten Pirkka-Pekka vai ehkä Pussy Pic, mene ja tiedä 😂
No aiemman keskustelun perusteella ensin pitäisi tulla pyyntö ja sitten vasta kuva. Semminkin kun pyytämättömät kuvat jo teilattiin aikoja sitten 😂
Joten... Dare you? 😝randombypasser kirjoitti:
DP eli DisplayPort (tai Dick Pic), niin olisko PP sitten Pirkka-Pekka vai ehkä Pussy Pic, mene ja tiedä 😂
No aiemman keskustelun perusteella ensin pitäisi tulla pyyntö ja sitten vasta kuva. Semminkin kun pyytämättömät kuvat jo teilattiin aikoja sitten 😂
Joten... Dare you? 😝No enhän mä nyt tuollaisia tiedä, kun tuhmat sanat ei ole mun vahvuusaluetta 😇 Pirkka-Pekka menis ihan täydestä mulle 😁
No mä odotan yllätyshetkeä ja kysyn kun vähiten sitä odotat, paljon kivempi niin 😅Aletheias kirjoitti:
No enhän mä nyt tuollaisia tiedä, kun tuhmat sanat ei ole mun vahvuusaluetta 😇 Pirkka-Pekka menis ihan täydestä mulle 😁
No mä odotan yllätyshetkeä ja kysyn kun vähiten sitä odotat, paljon kivempi niin 😅No nyt tiedät 😂
Ääääh, ei tule tapahtumaan 😁 Ja hyvä niin, ei mulla ole mitään esiteltävää. Paitsi toi "mirri" 😂randombypasser kirjoitti:
No nyt tiedät 😂
Ääääh, ei tule tapahtumaan 😁 Ja hyvä niin, ei mulla ole mitään esiteltävää. Paitsi toi "mirri" 😂Niin just, nyt tiedän kun sä opetat mit huonoille teille 😂
Ai niin, sun kisuista mä ottaisin mielelläni kuvia 😻😻😻 Mitenkään siis sun avuja vähättelemättä, mutta eihän nyt kissakuville tai -videoille vedä mikään vertoja 😍😁Aletheias kirjoitti:
Niin just, nyt tiedän kun sä opetat mit huonoille teille 😂
Ai niin, sun kisuista mä ottaisin mielelläni kuvia 😻😻😻 Mitenkään siis sun avuja vähättelemättä, mutta eihän nyt kissakuville tai -videoille vedä mikään vertoja 😍😁Miten niin huonoille teille? Pitäähän jonkun sua sivistää, ettet lankea jonkun pahantahtoisen ansaan 😇😂
Jokseenkin ensimmäinen kerta, kun mieheltä pyydetään mirrikuvia... Mutta ei sinällään mikään hme, koska niitä DP:tä miehet lähettelee pyytämättäkin 🤣randombypasser kirjoitti:
Miten niin huonoille teille? Pitäähän jonkun sua sivistää, ettet lankea jonkun pahantahtoisen ansaan 😇😂
Jokseenkin ensimmäinen kerta, kun mieheltä pyydetään mirrikuvia... Mutta ei sinällään mikään hme, koska niitä DP:tä miehet lähettelee pyytämättäkin 🤣Kiitos, kun sivistät 😉 Vaikken tiedä estääkö se lankeamasta yhtään mihinkään 😁
Saattaapi olla tosiaan ettei miehiltä niin mirrikuvia pyydellä, mutta kerta se kai on ensimmäinenkin 😅 Mä en kyllä ole kauheasti mitään dp saanut, mä en ehkä kuulu sitten jonkinlaiseen kohderyhmään 🤔
"Hieman" kesti vastata. Niin hulluja päiviä ja elämä otti vähän yliotteen, ettei ole energia riittänyt täällä notkumiseen..Aletheias kirjoitti:
Kiitos, kun sivistät 😉 Vaikken tiedä estääkö se lankeamasta yhtään mihinkään 😁
Saattaapi olla tosiaan ettei miehiltä niin mirrikuvia pyydellä, mutta kerta se kai on ensimmäinenkin 😅 Mä en kyllä ole kauheasti mitään dp saanut, mä en ehkä kuulu sitten jonkinlaiseen kohderyhmään 🤔
"Hieman" kesti vastata. Niin hulluja päiviä ja elämä otti vähän yliotteen, ettei ole energia riittänyt täällä notkumiseen..No se voi estää lankeamasta johonkin, mutta tarkoituskaan ei ole estää lankeamasta kaikkeen. Sitähän tämä influensserin duuni katsos on, vaikutan ettet lankeaisi kaikkeen, vaan mahdollisesti esimerkiksi minuun 😇😂
Kattotaan, voipi olla että jonkun mirrikuvan sulle lähetänkin, niin saan sitten jännittää koska miekkataksi ovella odottaa 🤣
No worries, täällä vastaillaan kun sattuu ehtimään/huvittamaan, jos vastaillaan 👍Aletheias kirjoitti:
Kiitos, kun sivistät 😉 Vaikken tiedä estääkö se lankeamasta yhtään mihinkään 😁
Saattaapi olla tosiaan ettei miehiltä niin mirrikuvia pyydellä, mutta kerta se kai on ensimmäinenkin 😅 Mä en kyllä ole kauheasti mitään dp saanut, mä en ehkä kuulu sitten jonkinlaiseen kohderyhmään 🤔
"Hieman" kesti vastata. Niin hulluja päiviä ja elämä otti vähän yliotteen, ettei ole energia riittänyt täällä notkumiseen..Btw, nyt lähetän sulle DP:n, vaikka tavallaan ehkä aika feminiinisen 😂
https://www.iltalehti.fi/muutlajit/a/eb41771e-0831-4137-8000-f4177af57989randombypasser kirjoitti:
No se voi estää lankeamasta johonkin, mutta tarkoituskaan ei ole estää lankeamasta kaikkeen. Sitähän tämä influensserin duuni katsos on, vaikutan ettet lankeaisi kaikkeen, vaan mahdollisesti esimerkiksi minuun 😇😂
Kattotaan, voipi olla että jonkun mirrikuvan sulle lähetänkin, niin saan sitten jännittää koska miekkataksi ovella odottaa 🤣
No worries, täällä vastaillaan kun sattuu ehtimään/huvittamaan, jos vastaillaan 👍No siis kuka nyt suhun muutenkaan voisi olla lankeamatta? 😍😅
Juu nyt on ollut sellaista liitoa, että oksat pois.. On järkyttävää työstressiä, flunssaa, työmatkaa, pojan juttuja ja ties mitä.. Ei meinaa ihan energiat riittää kaikkeen, mutta eiköhän se tästä kohta rauhoitu. Pakko hiljentää tahtia tavalla tai toisella, ettei terveys romahda tyystin.Aletheias kirjoitti:
No siis kuka nyt suhun muutenkaan voisi olla lankeamatta? 😍😅
Juu nyt on ollut sellaista liitoa, että oksat pois.. On järkyttävää työstressiä, flunssaa, työmatkaa, pojan juttuja ja ties mitä.. Ei meinaa ihan energiat riittää kaikkeen, mutta eiköhän se tästä kohta rauhoitu. Pakko hiljentää tahtia tavalla tai toisella, ettei terveys romahda tyystin.No siis mä tiedän, että tuolla tarkoitat kissaani, mutta mä voin katella kommenttia sormien läpi ja paukutella henkseleitä itsekseni aamulla peilin ääressä. Jahka siis kissa on saaanut aamiaisensa 😂
Sulla on sitten kiva härdelli käynnissä. Onneksi jouluna on tilaisuus ottaa pidempi "viikonloppua", mutta onhan sinne kyllä vielä aika paljon matkaa... Ehkä sun tarttis sanoa pomolle, että sulla on 100% kapasiteettia ja 200% duunia. Eli pomo-hyvä, etsi sille toiselle 100%:lle tekijöitä.
Sain herkullisen projektin, muiden lisäksi, keissin jossa pitää ottaa huomioon kaikki kymmenisen eri toimijaa, niputtaa niiden tahdot ja tilanteet yhteen, suodattaa koko soppa ja jäsentää siitä työmaalle toimintaohjeistus hankintoineen päivineen. Pääsee taas parsimaan tilkkutäkkiä kun kukaan muu ei joko osaa tai halua (fiksut...) ottaa sitä roolia, vaikka jonkun se pitäisi ottaa tai saneeraustyömaa menee vihkoon.randombypasser kirjoitti:
No siis mä tiedän, että tuolla tarkoitat kissaani, mutta mä voin katella kommenttia sormien läpi ja paukutella henkseleitä itsekseni aamulla peilin ääressä. Jahka siis kissa on saaanut aamiaisensa 😂
Sulla on sitten kiva härdelli käynnissä. Onneksi jouluna on tilaisuus ottaa pidempi "viikonloppua", mutta onhan sinne kyllä vielä aika paljon matkaa... Ehkä sun tarttis sanoa pomolle, että sulla on 100% kapasiteettia ja 200% duunia. Eli pomo-hyvä, etsi sille toiselle 100%:lle tekijöitä.
Sain herkullisen projektin, muiden lisäksi, keissin jossa pitää ottaa huomioon kaikki kymmenisen eri toimijaa, niputtaa niiden tahdot ja tilanteet yhteen, suodattaa koko soppa ja jäsentää siitä työmaalle toimintaohjeistus hankintoineen päivineen. Pääsee taas parsimaan tilkkutäkkiä kun kukaan muu ei joko osaa tai halua (fiksut...) ottaa sitä roolia, vaikka jonkun se pitäisi ottaa tai saneeraustyömaa menee vihkoon.Kissat arvojärjestyksessä ensimmäiseksi tietty 😻😂
Melkoinen härdelli tosiaan, johtuu monesta tekijästä ja vähän sattumastakin. On meneillään pari työlästä projektia, on ollut isompia koulutuskokonaisuuksia, meiltä lähti eräs keskeinen työntekijä uusin upeisiin haasteisiin ja hänen työtään on nyt hissuksiin siirtynyt mun pöydälle jne. Olen vähän siinä rajalla, että sanonko, että nyt riittää, pyydänkö lisää palkkaa vai mitä.. Mutta täytyy antaa tilanteen nyt hetken asettua. Esihe kilolle jo olen maininnut, että on ollut kuormittava tilanne. Ei mikään työ ole sen arvoista, että hyvinvointi vaarantuu.
Kuulostaa vähintäänkin työläältä tuo sunkin projekti 😬 Eikä siinä tietty mitään, kunhan sitten on aidosti annettu riittävästi aikaa ja muita resursseja sen toteuttamiseen. Usein pitäisi pienellä rahalla ja henkilömäärällä saatua tehtyä upeita asioita ja joskus se on aavistuksen haastavaa..Aletheias kirjoitti:
Kissat arvojärjestyksessä ensimmäiseksi tietty 😻😂
Melkoinen härdelli tosiaan, johtuu monesta tekijästä ja vähän sattumastakin. On meneillään pari työlästä projektia, on ollut isompia koulutuskokonaisuuksia, meiltä lähti eräs keskeinen työntekijä uusin upeisiin haasteisiin ja hänen työtään on nyt hissuksiin siirtynyt mun pöydälle jne. Olen vähän siinä rajalla, että sanonko, että nyt riittää, pyydänkö lisää palkkaa vai mitä.. Mutta täytyy antaa tilanteen nyt hetken asettua. Esihe kilolle jo olen maininnut, että on ollut kuormittava tilanne. Ei mikään työ ole sen arvoista, että hyvinvointi vaarantuu.
Kuulostaa vähintäänkin työläältä tuo sunkin projekti 😬 Eikä siinä tietty mitään, kunhan sitten on aidosti annettu riittävästi aikaa ja muita resursseja sen toteuttamiseen. Usein pitäisi pienellä rahalla ja henkilömäärällä saatua tehtyä upeita asioita ja joskus se on aavistuksen haastavaa..Mirri on aina ykkönen 👍😂
Kyllä toi on aika kovaa peliä sulla. Ja palkkahan ei korvaa terveyttä, niin en tiedä kannattaako sitä edes harkita. Paitsi tietty jos työnantaja suostuu hetimiten 10 miljoonan vuosipalkkaan, ykden vuoden käsiraha maksettuna, niin sitten ehkä...
No aikaa ja resuja ei ole, kuten ei ikinä. Onneksi tiedän omaavani aika ison äänivallan, niin aika ja resut otetaan sitten hieman myöhemmin. Luultavasti...randombypasser kirjoitti:
Mirri on aina ykkönen 👍😂
Kyllä toi on aika kovaa peliä sulla. Ja palkkahan ei korvaa terveyttä, niin en tiedä kannattaako sitä edes harkita. Paitsi tietty jos työnantaja suostuu hetimiten 10 miljoonan vuosipalkkaan, ykden vuoden käsiraha maksettuna, niin sitten ehkä...
No aikaa ja resuja ei ole, kuten ei ikinä. Onneksi tiedän omaavani aika ison äänivallan, niin aika ja resut otetaan sitten hieman myöhemmin. Luultavasti...Palkka ei korvaa terveyttä, se on totta. Jollei tilanne nyt hieman rauhoitu, niin en aio tätä kovin pitkään katsella. Pidän työstäni, mutta en ole valmis venymään ihan mihin asti tahansa. Onneksi mulla on kiva esihenkilö, joten luotan kyllä siihen, että jotain keksitään, jollei asiat nyt muutoin rauhoitu.
Ääntä kannattaa pitää, joskus vähän liikaakin 😁
- Anonyymi
Juu. Moneltakin kantilta.
Toissapäivänä juttelin taas ystäväni kanssa miten mukavaa ja vapauttavaa on puhua toiselle asioista suoraan eikä tarvitse jatkuvasti miettiä mistä voisi saada vaikka jonkun aasinsillan kautta aihetta loukkaantumiseen. Meillä molemmilla on autistisia piirteitä, diagnooseja ei ole. Ihanaa kun toinen tykittää suoraan ja hälle voi sanoa etten halua enää puhua tästä. Vaihdetaan vaan aihe. Kukaan ei loukkaannu ja helppo hengittää 🤗
Onhan mulla kaikenlaisia epäsopivia mielipiteitä. Eipä ole tullut tarvetta niitä julistaa maailmalle, ei siitä mitään hyötyä ole. Esim. joistain Linkolan ajatuksista olen samaa mieltä, en kaikista. Eikä voi pelastaa koko maailmaa.
Mun ajatukseni loukkaavat ihan näin nimimerkilläkin, ei siihen mun oikeita henkilötietojani tarvita.
xLiner- Anonyymi
Se vielä, että olen aika rohkeasti eri mieltä kuin muut ja kerron oman näkemykseni. Tämä ei ole ristiriidassa aikaisemman kirjoitukseni kanssa. Tilanteet oikeassa elämässä ja palstalla ovat hyvin erilaisia.
Tykkään tuoda julki erilaisia vaihtoehtoisia toimintatapoja. Tuo nyt ei ole mielipideasia, mutta loukkaa ihmisiä ihan yhtälailla. 70-luvulla taloyhtiön hallituksen kokouksessa on voitu päättää, että lumet tulee poistaa kengistä vähintään viidellä harjanvedolla / jalka ennen sisään astumista ja aikakautensa fossiili päivystää pihalla laskemassa...
xLiner
- Anonyymi
On paljonkin ja olen tehny aina selväksi mikä on nimeni ei olis koskaan pitän olla kenellekään vaikaa mua löytää oli kyse kenestä tahansa
Minulla on harvasta asiasta kovinkaan äärimmäistä mielipidettä, joten todennäköisesti wn loukkaa kovinkaan monia mielipiteillänii. Tietenkin varmaan jotain on, sillä me ihmiset olemme kovin erilaisia ja jokainen katsoo maailmaa omasta vinkkeliståän, mutta en koskaan pyri loukkaamaan ketään mielipiteilläni, vaikka ne olisivat kuinka erilaisia kuin toisella henkilöllä. Tai sitten mennään jo todella äärimmäisiin asioihin, kuten esim pedofiliaan, josta minulla on kyllä tiukka mielipide, mutta tuossa kohdin minua ei kiinnosta loukkaanko pedofiileja mielipiteilläni.
- Anonyymi
Tällaisen ei nähdäkseni pitäisi olla mahdollista.
On varmasti.
- Anonyymi
niin ehkä AI siis naisren kanssa satressaa joku pelijuttukin viwelä...
- Anonyymi
otan hssdtrna muta jooh, no siis...
- Anonyymi
omena-naien jod näen niin siiskin siks pitkät dääfrg joks görmädi niin puhun fhhä kfrkin hänfllf lfmpinimfn omppuyuyyö..
- Anonyymi
moom makunsa kullAKIN toinwn pitää 6u78-kilometrin piyuisista tisuista minä wenwmmänkin sporttitytöistä
- Anonyymi
nyt aloin oikeati miettimään vähän jos haluaa käyttää tätä opengl, niin nvidialla on ainakin omat c-koodit tuollaiseen mutta ehkä helppoa pitäisi olla portata pikswelien piirtoja...
- Anonyymi
h<lu<n gehdä ennätyksen itse koodaamassani pelissä P2 eli pokeri 2.0.... en muisfnurk miten jooh koukuttava tuo olikaan
- Anonyymi
Presidenttiehdokkaat eivät uskaltaneet sanoa, että sukupuolia on tasan kaksi paria lukuunottamatta, vaikka on hyvin tiedossa, että tiede ei ole löytänyt nisäkkäiltä tähänkään päivään mennessä enempää. Myöskään intersukupuolisuus ei siis ole sukupuoli, kun joku kuitenkin vetoaa siihen. Aiheuttaisi varmaan paskamyrskyn ainakin somessa tietyissä piireissä, tosielämässä taas harva taitaa uskoa noihin litteä maa tason horinoihin sukupuolesta, mutta kertoo kyllä jotain, jos valtakunnan ykkösvirassa olevat eivät uskalla puhua totta siitä.
Alexander Stubbista en ole varma, mutta muut presidenttiehdokkaat luultavasti ovat riittävän älykkäitä päättelemään tunnettujen luonnontieteellisten faktojen perusteella sitä, kuinka monta sukupuolta on olemassa.
Kysymys tuskin on uskalluksesta vaan taktiikssta, Politiikka ei toimi niin, että oikeassa oleva voittaa vaan se voittaa, joka saa eniten ääniä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Jos faktat loukkaavat ja enemmistö ei pidä kenenkään loukkaamisesta, niin vaiettakoon faktoista.
On varmasti paljonkin sellaisia mielipiteitä. Esim. mielipiteeni terveydenhuollosta ja lääkäreistä ei kannata sanoa ääneen. Tai mielipiteeni politiikasta - en kuitenkaan kannata persuja. Olen myös hieman vanhanaikainen, käsitykseni hyvästä tietokonepelistä tai vaikkapa ruuasta voi olla erilainen kuin monilla. Yritän pysyä aina totuudessa, vaikka se loukkaisi muita.
- Anonyymi
Mielipide ei ole fakta.
- Sheena
- Anonyymi
En pariutunut. Opiskelin pitkään alaa, joka ei loputa pitkään työllistänyt. Työpaikat pätkiä. Ei uskaltanut edes omasta asunnosta unelmoida. Nyt jo liian vanha ja ei jaksa välittää vattuakaan.
Epävarmuus kaikesta näyttää lisääntyvän vain kokoajan, vaikka mukamas kehitytään.
Siksi ei juuri lisäännytä, kun tulevaisuus näyttää aina synkältä ja toivottomalta. - Anonyymi
Ei paljon muunlaisia olekaan :)
Neutraalit asiat eivät herätä juuri mitään ajatuksia ja hyvistä ei muista pitää kiitollisuuskirjaa, vaikka ne lisäisivät onnellisuutta.
🐾 - Anonyymi
Ilman perusteluita ja tarkennettujua selityksiä:
Suoja ikärajaa pitäisi alentaa - Anonyymi
Loukkaantuminen ja mylläkkä syntyy usein siitä, että puhutaan eri asioista ja/tai ettei edes yritetä nähdä asiaa eri näkökulmista.
- Sheena Heh.
Oli näköjään niin riskialtis mielipiteeni fossiilisesta energiasta, että sensuuri poisti sen.- Anonyymi
uakallan ytuterlla mopojenti tytöillekin koska fieräcärt olen heidän k
- Anonyymi
Ehkä tai en tiiä. Oon taitava provosoimaan ihmisiä että osaisin halutessani kirjoittaa niin että syntyy 💩myrsky.
- Anonyymi
pjkeö,keö,amoom9 TTK_ tanssi kummisi kanssa
- Anonyymi
TTlpjkeö,a ,oes tsamddoo ti,,sm t'tom' lassa
Vähän on mielipiteitä Itselläni ja nekään vähät eivät usein ketään kiinnosta. Se ei ole mikään mielipide, jos joskus huvikseni sanoitan maailman epäjohdonmukaisuuksia.
- Anonyymi
Etusivulle
Ilmiöt
Muutin Helsinkiin ja huomasin muualla asuvien olleen koko ajan oikeassa
Helsinki ei ehkä ole suuri metropoli, mutta arjessa voi törmätä tiettyihin seikkoihin, jotka eivät muualla Suomessa tulisi kuuloonkaan.
Kuinka kauan olisit itse valmis odottamaan julkista kulkuvälinettä – pari minuuttia vai puoli tuntia?
Kuinka kauan olisit itse valmis odottamaan julkista kulkuvälinettä – pari minuuttia vai puoli tuntia? Kuva: Mika Ranta
Kuuntele juttu
Aino-Maija Makkula
7:00
Me Naiset julkaisee uudelleen kiinnostavimpia juttujaan. Tämä on yksi niistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Eteläsuomalaisilla on lomallakin niin kiire, että Pohjois-Suomen laskettelukeskuksissa joudutaan muistuttamaan turisteja kärsivällisyydestä.
Rukan Hanki-baarissa työskentelevä Mikko Antti-poika kertoo Helsingin Sanomien jutussa, että ihmiset saapuvat Etelä-Suomesta kärsimättöminä:
– Halutaan se lounas pöytään yhtä nopeasti kuin Helsingin keskustassa työlounaalla silloin, kun pidetään puolen tunnin ruokatauko.
Ihmiset juoksevat liukuportaita alas metroon kuin henkensä kaupalla.
Olen huomannut saman ilmiön itsekin. Kun noin vuosi sitten muutin pienemmästä kaupungista Helsinkiin, pääkaupungin ja muiden Suomen kaupunkien erot yllättivät.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Muut suomalaiset puhuvat Helsingistä usein kiireisenä ja levottomana paikkana, ja olen väittämän kanssa samaa mieltä. Ihmiset juoksevat liukuportaita alas metroon kuin henkensä kaupalla, vaikka seuraava metro tulee kahden minuutin päästä. Helsinkiläinen ystäväni kertoi taannoin järkyttyneensä, kun rautatieasemalle saapuessa seuraava lähijuna tuli ”vasta” seitsemän minuutin päästä.
Ruokakaupan kassalla työntekijä piippaa viivakoodit niin nopeasti, ettei sillä aikaa ennätä kaivaa pankkikorttiakaan esille. Lopulta kiireinen ilmapiiri tarttuu itseenkin.
Samaa mieltä!!!- Anonyymi
Te voitte siellä maalla olla ihan just niin hitaalla kuin haluatte. Mikä vitun ongelma pääkaupungin kiire teille on, jos kerran viihdytte siellä perseesssä, PYSYKÄÄ HELVETISSÄ SIELLÄ!!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Te voitte siellä maalla olla ihan just niin hitaalla kuin haluatte. Mikä vitun ongelma pääkaupungin kiire teille on, jos kerran viihdytte siellä perseesssä, PYSYKÄÄ HELVETISSÄ SIELLÄ!!!!
Hermot kireellä kun pitää huutaa?
Kyllä vaan. Nämä tasoteoria-asiat ovat monelle kuin punainen vaate.
Olen myös sitä mieltä, että koirien ja pienten lasten kasvattaminen on hyvin samanlaista. Joillekin eläinten vertaaminen ihmisiin on typerää.Onhan se samanlaista. Mutta sitten kun se koiran kehitys tökkää kuin seinään. Niin sitten on kyllä aika kusessa ja muiden lapset edistyy ja saa tutkintoja, mutta ite vaan heittää keppiä. Mutta loppujen lopuks eläimiin vertaaminen voi olla typerää tai sitten ei. Eipäs juupas, voi vaikka eläämän loppuun. Tähän auttaa tiede, tässä asiassa kasvatustiede.
JeroP kirjoitti:
Onhan se samanlaista. Mutta sitten kun se koiran kehitys tökkää kuin seinään. Niin sitten on kyllä aika kusessa ja muiden lapset edistyy ja saa tutkintoja, mutta ite vaan heittää keppiä. Mutta loppujen lopuks eläimiin vertaaminen voi olla typerää tai sitten ei. Eipäs juupas, voi vaikka eläämän loppuun. Tähän auttaa tiede, tässä asiassa kasvatustiede.
Joo kyllä se eriytyy lasten vanhetessa.
- Anonyymi
Se voi olla tylyä katsoa itseään toisen silmin voimia ny
- Anonyymi
Unohda Linkola, etsi Jumalaa. Hän sanoi, että insestiporukalla on toivoa. Toivo on siinä, että ei kuole koskaan.
Kyllähän juuri ongelma että loukkaantuvat 🤷🏻♀️
- Anonyymi
Persaukisuus ja typeryys kulkevat aina ja poikkeuksetta samoissa vaatteissa.
Näin ollen yhteiskunnan talousongelmien ja maapallon kantokyvyn korjaamiseksi kestävälle tasolle yksinkertaisin ratkaisu olisi ampua kaikki alle 6000 euroa kuussa tienaavat.
Kuka sen tekee, on sitten eri asia ja demokratiassa, jossa valta on tyhmimmillä, vaaleista toiseen - ei tietenkään kukaan moiseen ryhdy.
Oliko muuta?
Tulonsiirtojen varassa kitkuttelijat ja asunto- sekä autovelkaa elämässään ottavathan tässä ovat se taakka, ongelma ja valituksen lähde.
Olisit käynyt koulusi kunnolla ja hankkiutunut sinne kasan päälle. Paska näet valuu aina alaspäin.- Anonyymi
Ne köyhät mahdollistavat toisten rikastumisen. Tyhmänä tekevät liian halvalla töitä ja tyhmänä käyttävät rahansa turhuuksiin. Yhteiskunnan tuetkin on vain rikkaiden juoni saada ne rahat lopulta kulutuksen kautta itselleen. Samalla pitävät tyhmät köyhät tyytyväisinä. 😁🤘
xLiner
- Anonyymi
Kps ;agmeetto pmlom ;agmeettp seööaomwm jAJ,P-
saom ,iitem t'udety åodeet ösewrpåtoolam liessoöra a,,artrolpelessa- - Anonyymi
niin mfneetti-jurtutr varmaankin tytöilleki jänniä
- Anonyymi
moom ro yaeri ,dmwwero kpa kpedoam edoeaamoter's kitggtis
- Anonyymi
psgom kpmlom öemtpåeöopj pjkao,em lpmeesem öemtpåeöek'
lom vweo kpli SodweQWomswe kirim - Anonyymi
On. Naisten suurin arvo on seksissä ja siksi heidän pitäisi käyttäytyä ja laittautua sen mukaisesti
- Anonyymi
Tottakai on. Mutta on sen verran sosiaalista älyä etten kerro niitä. Täällä tai muuallakaan.
- Anonyymi
Jokaisella varmasti on. Riippuu ihan siitä mihin porukkaan menee ja mitä näkemyksiään esittämään.
- Anonyymi
Suupalttiuttaan voi hillitä monesti. Siinä on kyllä vaikea pala nieltäväksi samaan hengenvetoon.
- Anonyymi
Ei varmaan sen järkyttävämpiä ilmaisuja kuin muillakaan
- Anonyymi
Olen ollut lähellä saada jo jopa turpaan kun en ole muutaman viimeisen vuoden aikana jaksanut enää pidättäytyä ilmaisemasta kärkkäitä mielipiteitäni.
Nehän on tullut omalla nimelläni julki. Eikä ihmiset kestä kuulla totuutta. 🤷🏻♀️
- Anonyymi
On ja juurikin sellaisia, joita en tässä vaiheessa voi alkaa tuomaan esille omalla tai millään muullakaan nimellä. Odotellaan vielä vähän. Sitten.
No siis jostain kumman syystä en osaa muotoilla asioita töksäyttelemättä ja joskus tuntuu, että aiheutan paskamyrskyn pelkällä olemassaolollani. Semmosta.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1023571Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3141922Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471727- 971592
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4151548Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21470Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4291443Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431200MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar431077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3581030