Palstan "kuumista" aiheista

Palstan polttavia aiheita ovat olleet naisen treenaamisen ja ulkonäköön liittyvät kokonaisuudet.
Ensin on aloitus jossa todetaan treenaamisen vanhentavan naista, toisessa kehutaan miten sopivasti lihaksia omaava nainen olisi todella seksikäs.

Ei kai se sitten haittaisi jos olisi vähän ryppyinen ja seksikäs, vai tulisiko sitä haluta pyöreää ja sileäpintaista?

Kipuilua, jo siitä mitä toisten ihmisten tulisi edustaa? Mutta, eihän se kai muiden ihmisten tehtävänä ole toista tuntematonta ihmistä miellyttää.

Toinen aihepiiri on miehet ja alkoholi. Nykyisin voisi kai jo laajentaa tuota kirjoittamalla henkilöt ja alkoholi. Mitäpä sitä miehiä jokaisesta asiasta syyllistää, jos samoja ongelmia on suhteessa alkoholiin sukupuoleen katsomatta.

Moni pitkään reipasta elämää viettänyt saa pysäytyksen. Alkoholi on ollut täytteenä jollekin mitä ei olisi edes tiedostanut. Ilmeisesti sitä viihtyy paremmin itsensä seurassa pienessä nousuhumalassa. Kunnes tulee aika joka voi herättää, pysäyttää ja auttaa ajattelemaan elämää syvällisemmin. Elämäntäytteenä se ollutkaan loistava ajatus, mitäs tilalle, mistä olisin tykännyt nuorempana ennen alkoholiongelmaa ja mistä se nyt yllättäen elämään olisi tullut...sivusta salakavalasti mitään ilmoittamatta.

Kolmas aihepiiri, toisten moralisointi. Itse kun on loistava ilman minkäänlaisia ajatuksia joissa tuntisi epävarmuutta, voi toisia ihmisiä ohjeistaa hyvillä mielin sille "oikealle elämän polulle".
Ainut mikä ihmetyttää on se miten outoja ne toiset ihmiset ovat, valinneet väärin, elävät väärin ja niillä on myös outoja haaveita, tai ei haaveita ollenkaan. Onneksi itse ei kärsi tuollaisista asioista, sehän tekisi ihmisestä heikon eikä heikkoa parane esittää, ei ainakaan tällaisella palstalla.

Kirpeitä pakkasaamuja odotellessa!

AV
19339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"Ei kai se sitten haittaisi jos olisi vähän ryppyinen ja seksikäs, vai tulisiko sitä haluta pyöreää ja sileäpintaista?"

Etkös sä ole ollut parisuhteessa venäläisen naisen kanssa? Kieltämättä tällä naisella on perusnätin tytön kasvot, pitkät hiukset ja upeat lihakset.
https://www.youtube.com/watch?v=uYb1bF1dils

Todellavaikeeta

Äänestä
  • Tytöistä tulee naisia, naisista mummoja.
    Kysymys on vain ajasta.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tytöistä tulee naisia, naisista mummoja.
    Kysymys on vain ajasta.

    AV

    Mennään nyt tuosta fitnessaiheesta vähän muualle.

    Entäs tämä ukrainalainen laulaja Tina Karol?
    https://www.youtube.com/watch?v=0tsA4bIvEoc

    Tuossakin jo 36 vuotias ja edelleen ainakin mun mielestä nätti tyttö.

    Tuo haastattelu on ennen vuotta 2022 ja puhuu tuossa venäjää. Itse en valitettavasti osaa ukrainan kieltä.

    Todellavaikeeta

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Entäs myös tämä näyttelijä Jekaterina Guseva? On syntynyt Wikipedian mukaan 1978.
    https://www.youtube.com/watch?v=1SMZJgCM8VQ

    Todellavaikeeta

    Äänestä

Tuskin ketään hetkauttaa susiruman ätmin naisvihaa kylvävät aloitukset, paitsi viranomaisia koska sama heebo esittää lapsia muilla alustoilla skideille jutellen. Linnakamaa siis.

Äänestä
  • Linerin tulisi pestä kasvonsa ja juoda ensin aamukahvit ennen palstalle kommentointia, rähmäisin silmin eivät aivotkaan toimi.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Linerin tulisi pestä kasvonsa ja juoda ensin aamukahvit ennen palstalle kommentointia, rähmäisin silmin eivät aivotkaan toimi.

    Ehkä sun kannattaisi joskus edes nukkua eikä vollottaa naisista jotka mielummin syövät seipään kuin kattovat sua päinkään. Reppanana hyvä olla eikö vain.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Ehkä sun kannattaisi joskus edes nukkua eikä vollottaa naisista jotka mielummin syövät seipään kuin kattovat sua päinkään. Reppanana hyvä olla eikö vain.

    Oletteko tavanneet ja tunnetteko toisenne? Mistä tämä riidanhalu ohi aiheen.
    - sivusta

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Oletteko tavanneet ja tunnetteko toisenne? Mistä tämä riidanhalu ohi aiheen.
    - sivusta

    Hyvä kysymys, en tunne tapausta mutta on ollut koko ajan kimpussani kun joskus aikaisemmin tänne kirjoittelin.
    Hän on myös yksi syy miksi en enää palstalla ole viihtynyt vähään aikaan.
    Kun palaa hetkeksi, ja kirjoittaa pari aloitusta, sama jatkuu.

    Analysoisin hänen olevan henkilö joka tarvitsee elämäänsä toista ihmistä jota haukkua.
    Kun kukaan ei kestä vierellä samasta syystä arkielämässä, on hänen siirryttävä palstalle etsimään kohteita aamupahoinvoinnilleen.

    Kuka tuollaista jaksaa? Niin, ei kukaan.

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei se mitään että et kestä totuutta itsestäsi. Kun taas naisvihaavan luuserin mielipiteet ei merkkaa kenellekään mitään kuten tiedät.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei se mitään että et kestä totuutta itsestäsi. Kun taas naisvihaavan luuserin mielipiteet ei merkkaa kenellekään mitään kuten tiedät.

    Luulen että olet ottanut jo jonkun toisen palstalaisen maalitauluksesi kun olen ollut poissa.

    Palstalaiset voisivat tuoda esille sen onko joku miespuolinen tai sellaiseksi ilmoittautunut kirjoittaja joutunut palstalla hyökkäysten kohteeksi.

    Henkilö jolla on terveysperäinen tarve sättiä ja alentaa muita, sellainen ei voi lopettaa käyttäytymistään vaikka kohde poistuisi. Etsii uuden kohteen, olenko oikeassa?
    Miten palstalla on mennyt, huomioita moisesta?

    AV

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    En ketään miestä ole huomannut viimeaikoina kohteeksi otetun. On kuitenkin kummallisia "luuserimiesten" kirjoituksia, joiden annetaan vain olla. En missään vaiheessa sotkisi niitä kuitenkaan ap. kirjoituksiisi, jotka ovat enemmänkin energisia, hieman itseriittoisia ehkä joskus, mutta miksipä sitä ei itsekullekin sallisi, jos siihen aihetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    .. tuosta kirjoitustyylistä, joka sinua vainoaa saan aina mielikuvan kalpeanharmaasta hahmosta, kuin haamusta, joka raahaa mukanaan raskaita kahleita ja puhuu värittömällä monotonisella äänellä. Se on jotenkin outo.

    Pelkkä mielikuva vain, ei tietenkään todellinen, mutta olet kuin liipaisin, joka saa hänet muuttumumaan sellaiseksi. Tuskin tietenkään ole ainut. Periaatteessa kaikki toimii samoin, mutta hänen tapauksessaan loksahdetaan tähän tilaan ilman mitään yhteyttä muuhun ympäröivään.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vainotut ovat siirtyneet muualle.
    Natsi-Saksan juutalaisetkin niin tekivät.

    Äänestä

joku unohtanut jälleen herätyskellon päälle tai muu laite koko kerrostalokin kokonaan raikaa sitten 190 devesilin äänipiipityksellä

Äänestä

åoy'oso aoma kplaomem aa,ilomkps pm p,oa åaöpj'öuuyyo,o' vaojtaa moohin paristo aamutuimaan,jokainen päivä jotta ei lähde riehumaan ja kiljumaan kuulovaurio-desibeli-ääniteholla

Äänestä

Periaatteessa ongelmana on useimpien kohdalla urautuneet ajatustavat, kaikki muut ajatuskanavat piippaavat varattua tai eivät ole käytössä, paitsi se yksi 🙂

Äänestä

Kyllähän kirjatkin voivat kuumentaa tuntehia.
Joskus poltettu...oikein rovioita.
Sensuurin hampaissa on ollut monen kirjailijat taiteellinen tuotos.
Ihan on pöydän alla olleita, pimeitä kappaleita.
Vilma

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Palstan polttavia aiheita ovat olleet naisen treenaamisen ja ulkonäköön liittyvät kokonaisuudet.
Ensin on aloitus jossa todetaan treenaamisen vanhentavan naista, toisessa kehutaan miten sopivasti lihaksia omaava nainen olisi todella seksikäs.

Ei kai se sitten haittaisi jos olisi vähän ryppyinen ja seksikäs, vai tulisiko sitä haluta pyöreää ja sileäpintaista?

Kipuilua, jo siitä mitä toisten ihmisten tulisi edustaa? Mutta, eihän se kai muiden ihmisten tehtävänä ole toista tuntematonta ihmistä miellyttää.

Toinen aihepiiri on miehet ja alkoholi. Nykyisin voisi kai jo laajentaa tuota kirjoittamalla henkilöt ja alkoholi. Mitäpä sitä miehiä jokaisesta asiasta syyllistää, jos samoja ongelmia on suhteessa alkoholiin sukupuoleen katsomatta.

Moni pitkään reipasta elämää viettänyt saa pysäytyksen. Alkoholi on ollut täytteenä jollekin mitä ei olisi edes tiedostanut. Ilmeisesti sitä viihtyy paremmin itsensä seurassa pienessä nousuhumalassa. Kunnes tulee aika joka voi herättää, pysäyttää ja auttaa ajattelemaan elämää syvällisemmin. Elämäntäytteenä se ollutkaan loistava ajatus, mitäs tilalle, mistä olisin tykännyt nuorempana ennen alkoholiongelmaa ja mistä se nyt yllättäen elämään olisi tullut...sivusta salakavalasti mitään ilmoittamatta.

Kolmas aihepiiri, toisten moralisointi. Itse kun on loistava ilman minkäänlaisia ajatuksia joissa tuntisi epävarmuutta, voi toisia ihmisiä ohjeistaa hyvillä mielin sille "oikealle elämän polulle".
Ainut mikä ihmetyttää on se miten outoja ne toiset ihmiset ovat, valinneet väärin, elävät väärin ja niillä on myös outoja haaveita, tai ei haaveita ollenkaan. Onneksi itse ei kärsi tuollaisista asioista, sehän tekisi ihmisestä heikon eikä heikkoa parane esittää, ei ainakaan tällaisella palstalla.

Kirpeitä pakkasaamuja odotellessa!

AV

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu