Hiilidioksidi ja ilmastonmuutos

Anonyymi-ap

Hiilidioksidia kerääntyy tiedotteen mukaan ilmakehään nopeammin kuin koskaan ihmisen olemassaolon aikana. Hiilidioksidin määrä on kasvanut 11,4 prosenttia vuodesta 2004, tiedotteessa kerrotaan.

Hiilidioksidipitoisuudet ovat viimeksi olleet näin korkeita 3–5 miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallon keskilämpötila oli Ilmatieteen laitoksen tiedotteen mukaan 2–3 astetta nykyistä korkeampi ja merenpinnat olivat 10–20 metriä nykyistä korkeammalla.

”Hiilidioksidipitoisuuden kasvu ilmakehässä johtuu pääasiassa fossiilisten polttoaineiden käytöstä, mutta myös sementin tuotannosta ja maankäytöstä. Vuonna 2023 hiilidioksidin määrää kasvattivat myös suurista kasvillisuuspaloista syntyneet hiilidioksidipäästöt ja mahdollisesti metsien hiilinielun pieneneminen”,

8

320

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ilmastotoimilla ei ole päästy vielä fossiilipolttoaineiden polttamisen vähentämiseen, vaan nyt on onnistuttu likimain kavu pysäyttämään.

      Eli tilanteen huononemisen kiihtyminen on pysähtymässä. Sen jälkeen se huononee enää tasaista vauhtia ja toivottavasti jossain vaiheessa huononeminen hidastuu.

    • Anonyymi

      Kaikki öljy ja kivihiili mikä jää polttamatta, vähentää hiilidioksidin määrää kun tulee seuraava jääkausi. Elikkä ennen Suomen päällä oli 2-3 kilometriä paksu jää/lumikerros, niin seuraavan jääkauden luvut ovat 3-4 kilometriä, ja kausi 1000-1500 vuotta pidempi.

    • Anonyymi

      Kuka oli mittaamassa CO2-pitoisuuden ja lämpötilan noin tarkasti 3.5 miljoonaa vuotta sitten.

      • Anonyymi

        Koko pallon keskilämpötilan mittaaminen edellyttää paljon mittauspisteitä eri puolilta.


      • Anonyymi

        Toeto löytyy tutkimuksesta jonka perusteella uutinen laadittu. Katso sieltä.


    • Anonyymi

      PÄÄSTÖT VAIN LASKEVAT EUROOPASSA ✌️👍👌

      Kasvihuonekaasupäästöt vähenivät Euroopan unionissa 8% vuonna 2023. Asiasta kertoo Euroopan ympäristökeskus (EEA).

      – Suurimman yhden vuoden aikana mitatun laskun myötä Euroopan päästöt ovat nyt 37 % pienemmät kuin vuonna 1990, EEA sanoo.

      Viraston mukaan päästöjen väheneminen johtuu pitkälti kivihiilen käytön vähenemisestä sekä uusiutuvien energialähteiden lisääntymisestä. Tulosta tuki myös vähentynyt energiankulutus Euroopassa.

      Uusiutuvien energialähteiden osuus Euroopan energiankulutuksesta kasvoi 24 % viime vuonna.

      Nykytahdilla Euroopan päästöjen odotetaan laskevan 43 % vuoteen 2030 mennessä, verrattaessa vuoden 1990 tasoon.

    • Anonyymi

      Hiilidioksidin saa unohtaa, kunnes sodat on sodittu.
      Ei tule sähköpanssarivaunuja, eikä ohjuksia.
      Tärkeintä on lopettaa luonnon tuhoaminen.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      73
      1203
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      80
      1074
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1055
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      126
      920
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      888
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      58
      815
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      72
      701
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      642
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      622
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      520
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      485
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      470
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      460
    17. 43
      457
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      35
      424
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      18
      403
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe