10 planeetta?

Aurinkokunnassa mahdollisesti 10 planeettaa?

Mikä on suurin planeetta aurinkokunnassa, entä kaukaisin?
Helppoja kysymyksiä, mutta ovatko vastaukset oikeat?

Tutkijat ovat havainneet, että jopa 13 eri komeetan kiertoradan kaukaisimmassa pisteessä, noin 0.3 valovuoden etäisyydellä auringosta, jokin erittäin massiivinen kappale
vaikuttaa näiden komeettojen kiertoratoihin.

Planeettojen metsästäjä John Murray on laskenut, että todennäköisyys sille, että näiden 13 komeetan radat muuttuisivat "sattumalta" juuri tuolla etäisyydellä on erittäin pieni (alle 1/1700).

Tämä ratoihin vaikutta kappale on arvioitu jopa 2-10 kertaa suuremmaksi kuin Jupiter.
Koska kyseinen kappale on yli 30000 kertaa kauempana auringosta, kuin maapallo, se ei heijasta paljoakaan auringon valoa, ja sen pinnalla on hyvin pimeää.
Aurinko katsottuna sen pinnalta näyttää suurinpiirtein yhtä suurelta, kuin Venus maasta katsottuna.
Kyseisen kappaleen vuosi, vastaa noin 5 miljoonaa
maan vuotta. Eli se siis kiertäisi auringon kerran 5 miljoonassa vuodessa.

Murray on laskenut kyseisten 13 komeetan radat ja uskoo niiden perusteella, että kyseinen jättiläis planeetta sijaitsee tällä hetkellä delfiinin tähdistössä.

Murray aloitti planeetan etsimis projektin syyskussa 2000 ja on tarkkaillut kyseisen alueen objekteja UK Schmidt teleskoopilla siitä lähtien.
Tällä hetkellä Murray ja muut tutkijat ovat tutkineet 40 prosenttia alueesta, jolla uskovat planeetan sijaitsevan, ja he ovat löytäneet 42 kappaletta, jotka ovat liikkuneet odotettuun suuntaan odotetun matkan.

Nämä havaitut kappaleet saattavat olla kuitenkin
asteroidi keskittymiä tai vastaavia.
Siksi Murrayn ryhmä tarkistaa nämä kappaleet
suuremmalla teleskoopilla myöhemmin.

Voi siis olla varsin todennäköistä, että parinvuoden kuluessa löytyy uusi planeetta aurinkokunnasta.
101518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mistäs tietosi sai? Olisi kiva lukea lisää.

-r

Äänestä

, sillä jos planeetan paino on 5-6 kertaa suurempi kuin Jupiterin niin tällöin sitä yleensä kutsutaan ruskeaksi kääpiöksi. (ko. möykyn muodustus kaiketi pitää muistuttaa tähden muodostumisprosessia)

Ruskean kääpiön massa on liian pieni jotta fuusioreaktiot alkaisivat. Energian tuotto syntyy ruskean kääpiön gravitaation aiheuttamasta massan kokoon painumisesta jolloin gravitaatioenergia muuttuu säteilylämmöksi. Tämä pitäisi näkyä IR alueella.

Äänestä

Astronomy Now lehdessä oli ihan pieni palsta tosta 10 planeetan etsinnästä.
Netistä ei oikein löydy asiasta tietoa, suurin osa on jostain vuodelta 1998-1999, jolloin John Murray ja pari muutakin tutkijaa alkoi tutkimaan asiaa.
Mun kirjoittamat tiedot on suoraan Murraylta, eli ne on paikkansa pitäviä tällä hetkellä.

Projekti ehkä hidastuu vähäksi aikaa, koska UK Schmidt teleskoopin "hallitsijat" eivät anna kuvaus aikaa juuri lainkaan tällä hetkellä omien tutkimuksiensa takia.
Murrayn ryhmä on suunnitellut siirtyvänsä Irlantiin jatkamaan tutkimusta toisella teleskoopilla.

Jo löydetyt kappaleet tutkitaan loppuvuodesta isommalla teleskoopilla ja ccd:llä tarkemmin.
Kaikkien tähän asti löydettyjen kappaleiden kirkkaus on yli 20, eli ei niitä ihan helposti havaitse pienillä laitteilla.

Todennäköisesti kyseessä on juuri ruskea kääpiö, jos jotain löytyy.

Äänestä

Googlesta etsitte hakusanalla "nibiru"

Äänestä
  • Joo onhan noita planeetan "etsimis" projekteja ja teorioita.
    Nibiru, ei kuitenkaan ole tämä mitä John Murrayn ryhmä etsii. Murrayn etsimä kappale todella on olemassa (kappaleen painovoima vaikutus komeettoihin on todellinen)

    Äänestä

  • wilddog kirjoitti:

    Joo onhan noita planeetan "etsimis" projekteja ja teorioita.
    Nibiru, ei kuitenkaan ole tämä mitä John Murrayn ryhmä etsii. Murrayn etsimä kappale todella on olemassa (kappaleen painovoima vaikutus komeettoihin on todellinen)

    Muistelisin vuosikausia sitten kuulleeni teoriasta että Auringolla on tähtipari. Tätä kutsuttiin Nemesikseksi sen vuoksi että sen katsottiin aiheuttaneen mm. dinosaurusten joukkotuhon. Tämän se teki niin, että saapuessaan lähimpään asemaansa Aurinkoon nähden se sai liikkeelle komeettoja yms. joista yksi syöksyi Maahan.

    Useimmat tähdet taitavat olla kaksosia, tai jopa kolmosiakin (jne.) Yksinäiset tähdet ovat siten niin harvinaisia, että jos joku tähti on yksin niin tod.näk. sen pari on karannut avaruuteen.

    Minkähän nimen tutkijat mahtaisivat Auringon kaverille, jos sellainen löytyy, paiskata...

    Äänestä

  • wilddog kirjoitti:

    Joo onhan noita planeetan "etsimis" projekteja ja teorioita.
    Nibiru, ei kuitenkaan ole tämä mitä John Murrayn ryhmä etsii. Murrayn etsimä kappale todella on olemassa (kappaleen painovoima vaikutus komeettoihin on todellinen)

    oisko kelläkään mitään uutta tietoa tästä John Murrayn etsimästä "planeetasta"?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wilddog kirjoitti:

Aurinkokunnassa mahdollisesti 10 planeettaa?

Mikä on suurin planeetta aurinkokunnassa, entä kaukaisin?
Helppoja kysymyksiä, mutta ovatko vastaukset oikeat?

Tutkijat ovat havainneet, että jopa 13 eri komeetan kiertoradan kaukaisimmassa pisteessä, noin 0.3 valovuoden etäisyydellä auringosta, jokin erittäin massiivinen kappale
vaikuttaa näiden komeettojen kiertoratoihin.

Planeettojen metsästäjä John Murray on laskenut, että todennäköisyys sille, että näiden 13 komeetan radat muuttuisivat "sattumalta" juuri tuolla etäisyydellä on erittäin pieni (alle 1/1700).

Tämä ratoihin vaikutta kappale on arvioitu jopa 2-10 kertaa suuremmaksi kuin Jupiter.
Koska kyseinen kappale on yli 30000 kertaa kauempana auringosta, kuin maapallo, se ei heijasta paljoakaan auringon valoa, ja sen pinnalla on hyvin pimeää.
Aurinko katsottuna sen pinnalta näyttää suurinpiirtein yhtä suurelta, kuin Venus maasta katsottuna.
Kyseisen kappaleen vuosi, vastaa noin 5 miljoonaa
maan vuotta. Eli se siis kiertäisi auringon kerran 5 miljoonassa vuodessa.

Murray on laskenut kyseisten 13 komeetan radat ja uskoo niiden perusteella, että kyseinen jättiläis planeetta sijaitsee tällä hetkellä delfiinin tähdistössä.

Murray aloitti planeetan etsimis projektin syyskussa 2000 ja on tarkkaillut kyseisen alueen objekteja UK Schmidt teleskoopilla siitä lähtien.
Tällä hetkellä Murray ja muut tutkijat ovat tutkineet 40 prosenttia alueesta, jolla uskovat planeetan sijaitsevan, ja he ovat löytäneet 42 kappaletta, jotka ovat liikkuneet odotettuun suuntaan odotetun matkan.

Nämä havaitut kappaleet saattavat olla kuitenkin
asteroidi keskittymiä tai vastaavia.
Siksi Murrayn ryhmä tarkistaa nämä kappaleet
suuremmalla teleskoopilla myöhemmin.

Voi siis olla varsin todennäköistä, että parinvuoden kuluessa löytyy uusi planeetta aurinkokunnasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu