Kristinuskolla menee Suomessa todella hyvin

Anonyymi-ap

😇🙏. Kristinuskolla menee Suomessa todella hyvin. Olen ilolla seurannut, miten 2000 vuotta vanha sanoma otetaan todesta, siitä puhutaan ja se pysyy otsikoissa. Vuodesta toiseen.

Raamatun lukeminen ja tutkiminen on lisääntynyt mm. poliisien keskuudessa ja oikeusaleissa. Pasilassa oli heillä jonkin aikaa oma Raamattu-piiri, jossa riihimäkeläinen Päivi kävi opettamassa mm. Paavalin kirjettä Roomalaisille.
Lisäksi helsinkiläinen piispa Juhana kävi heitä opettamassa, kun maan muut luterilaiset piispat olivat estyneenä. Yhteistyö Juhanan ja muiden piispojen kanssa on saumatonta.

Kristinuskon työllistävä vaikutus on kasvanut mm. paperiteollisuudessa. Aikaisempi Valtakunnan syyttäjä on huolehtinut siitä, että puuta pitää kaataa ja paperia painaa lisää. Lisäksi kasvu on näkynyt metsäyhtiöiden pörssi tuloksessa. Kristinuskon työllistävä vaikutus on merkittävä.

Vapaa-ajattelijat ja kirkosta eronneet ovat jo vuosia väitteillään haastaneet mediaa ottamaan kantaa positiiviseen uskonnonvapauteen. Siksi tällaisilla laiskoilla kristityillä kuten minä, on helppoa katsoa vain aamu-uutisista, että myös meillä saa uskoa. Herra tässä olen, lähetä joku vapaa-ajattelija!

Hämeenlinnalainen äiti lapsensa kautta ihastui Pekka Simojoen gospel -lauluihin ja päätti aloittaa kampanjan. Sen seurauksena iltapäivälehdet julkaisevat Suomen merkittävimpien gospel laulajien biisien sanoituksia. Traktaatteja ei enää tarvitse. Lisäksi lähes kaikki mediat puhuvat aiheesta. Minusta 1500 euron kulukorvaus on liian pieni noin merkittävästä työstä.

Kirkkonummelainen rehtori halusi sivistää ihmisiä ja pisti projektin käyntiin. Nyt maallistuneet ihmiset tietävät, millaista on barokki musiikki ja mikä merkitys kristinuskolla on ollut suomalaiseen kulttuuriin ja historiaan. Tämä helpottaa uskonnon opettajien vastuuta ja työtaakkaa, kun opetusministeri ja Helsingin piispa käyvät aamutelevision kautta puhumassa asiasta suoraan koko kansalle.

Ei muuta kuin hartaalla mielellä laulakaamme kaikki virren sanoin "jos metsäkyyhkyseltä siivet saisin, pois kauas kaikkoaisin..."

27

470

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerrassaan mainio katsaus.

      • Anonyymi

        Pientä sarkasmia.


      • Anonyymi

        Hyvä se on ja pitää paikkansa.


    • Lisäksi ennustukset antikristillisestä ajasta saavat vahvistuksen.

      • Anonyymi

        Siis ei mikään mikään niin voi virvoittaa, kun yhteinen kokoontuminen kauniiseen ihanaan vuosisatoja vanhaan kirkkoon, tai nykyaikaiseen uudempaan temppeliin.

        "On riemu kun saan tulla, sun Herra temppeliis. Sun porteistasi käydä sisälle pyhyyksiis. "

        On jotain todella armorikasta ja Pyhää, kun seurakunta laulaa sydämestään tätä ihanaa virttä. Siinä sielu ja ruumiskin alkaa voida paremmin ja murheet alkaa hiljalleen muuttua kevyemmiksi kantaa. Kun Jumalanpalvelus on päättynynyt, tuntuu kuin olisin paljon voimakkaampi ja tarmokkaampi ja voimat taas palautunut aloittaa uutta viikkoa.


      • Anonyymi

        Et ymmärtänyt tuonkaan kommentin pointtia.
        Mitä ihmettä tuo pellettely on, mistä olet sen oppinut? Teinivuosien kavereilta?


    • Anonyymi

      Mainio teksti.

    • Anonyymi

      ihmiset googlettavat asioita ja tietävät kaiken , mahtaa uskovaisia harmittaa , valheet nousevat esiin kaikki

      • Anonyymi

        Google tietää sinunkin kelasi. No ei se paljon vaatinut.


      • Anonyymi

        Uskonnottomuus on idiotia ja valhe.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Uskonnottomuus on idiotia ja valhe.

        tuntemattomia ovat ateistin valitsemat polut päämääriinsä 🙂


    • Anonyymi

      mikä on kirkosta eronneiden määrä viimeisenä kuukautena, se kertoo kaiken

      • Anonyymi

        Tänään julkaistun väestötilaston mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten määrä nousi lokakuussa 2024 uudelle satatuhatluvulle. Kirkkoon kuului enää 3 530 089 ihmistä, kun Suomen väkiluku oli 5 635 560. Kirkkoon kuulumattomia oli siis yhteensä 2 105 471.

        Kahden miljoonan kirkkoon kuulumattoman raja ylittyi elokuussa 2023.

        Lähteet:

        - Väestön ennakkotilasto, Tilastokeskus https://stat.fi/julkaisu/clmkbizs93s4o0bw1mo0cryk6

        Kirkkoon kuuluu enää 62,64% suomalaisista.
        19% uskoo kristinuskon jumalaan.
        31% ei usko mihinkään jumalaan.
        Kirkon tutkimuskeskus katsoo, ettei trendi muutu, vaan jatkuu kirkon kannalta hyvin ikävällä tavalla.

        Kasteet sakkaavat.
        Kirkon uskonnollisimmat jäsenet poistuvat suurissa määrin seuraavan 10-15 vuoden aikana.
        Kirkosta eroamiset myös jatkuvat korkealla tasolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tänään julkaistun väestötilaston mukaan evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuulumattomien suomalaisten määrä nousi lokakuussa 2024 uudelle satatuhatluvulle. Kirkkoon kuului enää 3 530 089 ihmistä, kun Suomen väkiluku oli 5 635 560. Kirkkoon kuulumattomia oli siis yhteensä 2 105 471.

        Kahden miljoonan kirkkoon kuulumattoman raja ylittyi elokuussa 2023.

        Lähteet:

        - Väestön ennakkotilasto, Tilastokeskus https://stat.fi/julkaisu/clmkbizs93s4o0bw1mo0cryk6

        Kirkkoon kuuluu enää 62,64% suomalaisista.
        19% uskoo kristinuskon jumalaan.
        31% ei usko mihinkään jumalaan.
        Kirkon tutkimuskeskus katsoo, ettei trendi muutu, vaan jatkuu kirkon kannalta hyvin ikävällä tavalla.

        Kasteet sakkaavat.
        Kirkon uskonnollisimmat jäsenet poistuvat suurissa määrin seuraavan 10-15 vuoden aikana.
        Kirkosta eroamiset myös jatkuvat korkealla tasolla.

        Tuohon voisi lisätä, että arkkipiispa Luoma kiteytti nykytilanteen erinomaisesti kun kirkon neliraajahalvauskeertomus julkaistiin 30.10: "Nykyään perusoletus on uskonnottomuus, ei kristillisyys".


    • Anonyymi

      Ateistit on niin idiootteja, ettei ne tiedä, mistä ovat kotoisin tai mihin itsensä hylänneinä matkaavat. Onnea vaan...

      • Anonyymi

        kyllä minusta on DNA ja se vaikuttaa tulevaisuuden valintoihin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä minusta on DNA ja se vaikuttaa tulevaisuuden valintoihin

        ei yhtään juutalaista 🤣 toisin kuin pappien perimässä 😠


    • Suomen kristin uskossa olvat ova kuin tyhmät neisyet, vain nimi että on uskova todelinen tilanne on aivan toista maata. Jos jeesus tulisi tänä päivänä suurin osa jäisi pois karitsan häistä.

    • Anonyymi

      Hienoja uutisia.

    • Anonyymi

      Totta, ateistit ovat idiootteja, eivät osaa edes virttä "Totuuden henki, johda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä".

      • Anonyymi

        Ja uskovaisillekin se on vain tien päässä loimottavat liekit (1.Kor.3:13).


      • Anonyymi

        oi herra jos mä matkamies maan 🤣🤣🤣 sitä lauletaan aina kun kannettaan raskaita kantamuksia


    • Anonyymi

      Kiva kuulla.

    • Anonyymi

      huh huh raamattu on täyttä paskaa koko kirja ainut mitä hyvää siinä on niin sill' saa hyvin saunan kiukaan syttymään hyvin et jotain hyötyä noista satu kirjoista on

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe