Sen HUOLI-ILMOITUKSEN on tehnyt

VIHREIDEN PUOLUEEN NAINEN JOLLE LAITOIN SÄHKÖPOSTIA.
Hän on ainut jonka kanssa olen ollut YHTEYKSISSÄ ja en antanut puhelinnumeroa.
Ilmoitin, että TAPAAN MIELUMMIN koska saan noin paremmin kontaktia ja voin samalla näyttää itsestäni sen puolen jota ei NETISSÄ JA PUHELIMESSA näe.

EN LÄHDE VIRHEIDEN EHDOOKSI VAAN ILMOITAN: MINUN PITÄÄ ENSIN SAADA TEIDÄN PUOLUEEN JÄSENTEN PSYKIATRIAN LAUSUNNOT NIIN OLLAAN YHDENVERTAISIA, KOSKA MINÄ OLEN JO OMAN DIAGNOOSINI SAANUT JA EI SE MUUTU MIKSIKÄÄN!
7178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kommunisteja et pääse vihreiden ehdokkaaksi.

Äänestä

Demarina varmaan pärjään paremmin, koska olen AIKA ÄRHÄKKÄ jos saan jotain päähäni.
Siinä puolueessa ainakin tukea saa ja ei minun tarvi olla edes Razmyarin kanssa tekemisissä.
Voin sanoa, että: En minä ala sinun kanssa tekemään politiikka, koska EI MEILLÄ OLE YHTEISTÄ PAKOLAIS POLITIIKKA VAAN MEIDÄN PAKOLAISUUDET MENEE RISTIIN!

Angela Merkel on minun syntymäpäivä kavereita ja hän oli myös aika iäkäs, kun nousi tyhjästä poliittisella urallaan.

Mietin äsken, että MIKSI SUOMEN VALTIO ON JÄTTÄNYT PERIMÄTTÄ RAHOJA.
Minä laskin, että siellä on voinut jäädä perimättä NIITÄ TRILJOONIA EUROJA JA OLTAIS VARMAAN MILJONÄÄREJÄ KAIKKI JOS NUO RAHAT OLISI KERÄTTY POIS!

Hallituksen ja eduskunnan laiminlyöntejä ja samaa ovat tehneet KUNNISSA SEKÄ KAUPUNGISSA!

EI KÖYHYYS OLE MITÄÄN TULEVAA VAAN TUO ON TUHOAMISTA!

KATSOIN EILEN JONKU ENNUSTUS JUTUN JA OLI SUOMALAINEN JA HÄN SANOI: ANNAN SAMALLA ENERGIA HOITOA JA TIETOA TUODAAN NYT JOKA ON TARKOITETTU JA SE TUODAAN HEILLE JOTKA SEN TARVII JA SEN TIEDON AVULLA OHJATAAN IHMISET SINNE MISSÄ SITÄ TARVITAAN!

MAAILMAN KAIKKEUS OHJAA VÄKISIN NUO RAHAT KOSKA NUO KUULUU MEILLE!
KYSEESSÄ ON SELLAINEN RAHA JONKA IHMISET MAKSAA JA EI SIITÄ TARVI EDES PYYTÄÄ ANTEEKSI EIKÄ TUNTEA SYYLLISYYTTÄ!

EN KYLLÄ KOE OLEVANI MIELISAIRAS JOS MINÄ PYSTYN VIELÄ OIKEESTI KERTOMAAN MISSÄ NUO RAHAT ON!!!

Äänestä
  • KAIKKI PASKAT VAIN DEMAREIKSI NIIN KYLLÄ TÄSTÄ VIELÄ HYVÄ SOTKU TULEE!
    DEMARIT ON KYLLÄ HYVIÄ, KOSKA EI HEIDÄN KANSSA TARVI HIENOSTELLA!
    NYRKKIÄ VAAN PÖYTÄÄN JA ILMOITTAA, ETTÄ: EI MEILLÄ KYLLÄ OLE VARA JÄTTÄÄ MILJOONIA EUROJA TOISTUVASTI ROIKKUMAAN JA TÄSSÄ KUNNASSA TUOTA ON TEHTY YLI 30VUOTTA JA AJETTU PAIKALLISET AHTAALLE SEKÄ VIETY KAIKKI MAHDOLLINEN!

    KYLLÄ MINÄ OLEN NIIN PERUS DEMARI!
    EI MINUN TARVI HETI EDES OSATA KAIKKEA!

    Voin sanoa vihreille, että: OLEN TUPAKOITSIJA JA EN SOVI MITENKÄÄN TEIDÄN PUOLUEEN RAAMEIHIN, KOSKA OLEN TEHNYT TÖITÄ ELI OLEN PERUS DUUNARI LUONTEELTANI.
    Jos sanon: Voi vittu niin demarit ymmärtää että olen voinut huomata, koska he itse toimivat samalla tavalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    KAIKKI PASKAT VAIN DEMAREIKSI NIIN KYLLÄ TÄSTÄ VIELÄ HYVÄ SOTKU TULEE!
    DEMARIT ON KYLLÄ HYVIÄ, KOSKA EI HEIDÄN KANSSA TARVI HIENOSTELLA!
    NYRKKIÄ VAAN PÖYTÄÄN JA ILMOITTAA, ETTÄ: EI MEILLÄ KYLLÄ OLE VARA JÄTTÄÄ MILJOONIA EUROJA TOISTUVASTI ROIKKUMAAN JA TÄSSÄ KUNNASSA TUOTA ON TEHTY YLI 30VUOTTA JA AJETTU PAIKALLISET AHTAALLE SEKÄ VIETY KAIKKI MAHDOLLINEN!

    KYLLÄ MINÄ OLEN NIIN PERUS DEMARI!
    EI MINUN TARVI HETI EDES OSATA KAIKKEA!

    Voin sanoa vihreille, että: OLEN TUPAKOITSIJA JA EN SOVI MITENKÄÄN TEIDÄN PUOLUEEN RAAMEIHIN, KOSKA OLEN TEHNYT TÖITÄ ELI OLEN PERUS DUUNARI LUONTEELTANI.
    Jos sanon: Voi vittu niin demarit ymmärtää että olen voinut huomata, koska he itse toimivat samalla tavalla.

    Tässä kunnassa on jätetty 20vuoden aikana noin 100 000 000 euroa rahaa perimättä vaikka MATKAILUN PITI TUODA RAHAA!
    Minusta 100 000 000 euroa on PALJON RAHAA JA EI INARIN KUNTA OLE NIIN RIKAS KUNTA, ETTÄ ON VARA JÄTTÄÄ TUOLLAISIA SUMMIA RAHAA PERIMÄTTÄ JA AJAA KAIKKI PALVELUT ALAS!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    KYSYN VIELÄ KERRAN, ETTÄ KEITÄHÄN NE HULLUT OIKEIN OVAT!?
    KOSKA TÄTÄ SAMAA ON TEHTY YMPÄRI SUOMEN JA MINÄ EN OLE OLLUT EDES PÄÄTTÄMÄSSÄ ASIOISTA!

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    KYSYN VIELÄ KERRAN, ETTÄ KEITÄHÄN NE HULLUT OIKEIN OVAT!?
    KOSKA TÄTÄ SAMAA ON TEHTY YMPÄRI SUOMEN JA MINÄ EN OLE OLLUT EDES PÄÄTTÄMÄSSÄ ASIOISTA!

    Kyllä minä menen MIELENTERVEYSTOIMISTOON JÄLLEEN KERRAN VAIKKA MINÄ EN EDES KOE, ETTÄ MINUN PÄÄSSÄ ON VIKA VAAN KYLLÄ SIELLÄ ON IDIOOTIT HOIDELLEET KANSAN ASIOISTA SEKÄ KUNTALAISTEN!
    TUOTA KUTSUTAAN MYÖS KANSAN PETOKSEKSI.
    JOS PYSTYT TODISTAMAAN MISSÄ NUO RAHAT OVAT OLLEET KOKOAJAN JA EI NIITÄ OLE EDES PERITTY.
    JOS OLISI PERITTY NIIN SUOMEN TALOUS OLISI IHAN VARMASTI PLUSSAN PUOLELLA!

    Äänestä

Kysypä asslakalta neuvoja. Siltä väkivalta aaslakilta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

VIHREIDEN PUOLUEEN NAINEN JOLLE LAITOIN SÄHKÖPOSTIA.
Hän on ainut jonka kanssa olen ollut YHTEYKSISSÄ ja en antanut puhelinnumeroa.
Ilmoitin, että TAPAAN MIELUMMIN koska saan noin paremmin kontaktia ja voin samalla näyttää itsestäni sen puolen jota ei NETISSÄ JA PUHELIMESSA näe.

EN LÄHDE VIRHEIDEN EHDOOKSI VAAN ILMOITAN: MINUN PITÄÄ ENSIN SAADA TEIDÄN PUOLUEEN JÄSENTEN PSYKIATRIAN LAUSUNNOT NIIN OLLAAN YHDENVERTAISIA, KOSKA MINÄ OLEN JO OMAN DIAGNOOSINI SAANUT JA EI SE MUUTU MIKSIKÄÄN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu