Appivanhempani näyttävät määräilevän joka asiasta elämässämme. Nyt ennen naimisiinmenoamme he ovat alkaneet puhumaan, että aiommeko hankkia lapsia ym. tyyliin ettemme saisi, sillä avioehto ja testamentti menee uusiksi jne. lapsista on vain riesa, olevinaan vaikka jokaisen pariskunnan tulisi päättää siitä ihan itsenäisesti kahden kesken, eikö niin? Appivanhemmat kertovat muuttavansa muualle. jos teemme lapsen. Mitä mieltä olette?
Onkohan ihan normaalia tai tavallista?!
pikaista apua tarvitseva
253357
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Siis mitä voi olla taustalla, ettei hyväksy lapsia?
Ei ole tavallista ollenkaan. Yleensä lasten syntyminen on riemukas asia, mummoksi ja vaariksi tuleminen eräs elämän suurimpia ja mieluisampia kohokohtia.
Voiko tuollaista edes laskea rahassa ja omaisuuksissa?
Antakaa vain muuttaa muualle tulevien isovanhempien, heidänpä on häviönsä.
Niin, kyllä se on yksi syy, myös erään perinnöllisen sairauden jatkuminen huolestuttaa heitä... Mutta tuo raha on kai se tärkein syy. Anoppi sanoo viimeisen sanan joka asiaan. Aargh!
ja lupaat tehdä abortin jos vaikuttaa siltä, että sairaus on periytynyt ja sikiöstä ei voisi syntyä ja kasvaa normaalia lasta.
Et kai sinäkään tahdo ehdoin tahdoin vaivoiksesi olentoa, joka ehkä kuolee sairauteensa jo lapsuusiässä?
itse teidän täytyy sitten päätöksenne kanssa elää. Sitä en tajua, etteivät appivanhemmat ole tukena.
Minkä takia kahden aikuisen ihmisen tulisi selvittää toisen vanhemmille lapsentekosuunnitelmistaan? Millaisessa parisuhteessa täytyy aikuisen ihmisen luvata appivanhemmilleen saattavansa maailmaan vain terveitä lapsia? Herran tähden, eihän lapsien hankinta kuulu kenellekään muulle kuin niille kahdelle, jotka niitä lähtee hankkimaan, olkoot toisen puolella perinnöllistä sairautta tai ei. En ikimaailmassa selittelisi ja lupailisi omille appivanhemmille aborttia. Kauhistuttaa ajatus, että joku näin voisi tehdä tai kehoittaa toista tekemään. Sitäpaitsi, terveys on suhteellista ja sairautta monenlaista. "Sairaanakin" lapsena syntyneellä voi olla hyvä elämä. Jokaisella vanhemmalla tulisi olla mahdollisuus itse puntaroida, mihin omat voimavarat riittävät. Syyllistäminen, olkoon ratkaisu abortin puolesta tai vastaan, ei pitäisi olla muiden tehtävä.
jos noin omituista sakkia ovat. Näitä rahaan rakastuneita olen minäkin kohdannut elämässäni. Ei heidän mietteitään elämän asioiden tärkeysjärjestyksestä kovin helposti muuta mikään.
jonkun muun tuollaisissa asioissa, mutta kannattaa todella ihan oman itsesikin takia harkita huolella, oletko valmis pitämään lapsen, vaikka hän olisi sairaskin?
Ja pystytkö tekemään abortin, jos tutkimuksissa selviää, että lapsi syntyisi sairaana?
Vaikeita asioita...
Olemme juosseet lääkärillä ja mieheni on käynyt kokeissa että kaiken pitäisi olla ok eli lapsen tulisi olla sillä lailla terve - mutta appivanhempien tuki olisi erittäin tärkeää mikä meiltä puuttuu lähes kokonaan
Mihin te niiden appivanhempiesi tukea tarvitsette?
Jos ette voi elää ilman heitä, niin eläkää sitten heidän ehdoillaan.
Mikä on siis ongelma?
Itse pyytäisin sen lupauksen muuttaa kauemmaksi paperilla. Että varmasti sitten muuttavat.
Aikuistukaa!!!
Olette aika kummallista porukkaa. Eihan appivanhempien sana paina teidan perheen perustamis suunnitelmissa ollenkaan. Se on kahden kauppa jne...
Jos uhkaavat muuttaa, kun/jos lapsenlapsia syntyy, niin ilmottaudu iloisesti pakkaus-ja muuttotalkoisiin.
Yhdessa voitte kartalta etsia heille mahdollisimman kaukainen asuinpaikka. Otappa kartta ja pari pakkauslaatikkoa seuraavalla kerralla mukaan, kun piipahdatte anoppilassa.
Jos miehesi ja sinun tekee mieli lapsosia, niin ilmoita anoppilassa (korkeelta ja kovaa), etta te olette nyt lahdossa lapsentekohommiin.
Mukavia lapsentekohetkia sinulle ja miehellesi..hih.
se ole teidän kahden välinen asia:)
että muuttavat muualle. Tee äkkiä kolme lasta!
Keskimäärin vanhemmat ovat paljon viisaampia kuin lapset.
Lapset ymmärtävät vain hyvin pienen osan elämää, vain sen mitä ovat koulussa oppineet.
Kaikki muu on luuloa ja niinhän tässä maailmassa on aina menty eteenpäin.
Suhde vanhempiin on kuin ylhäältä määrätty, eli ei kuunnella, ei ole aikaa jutella.
Samoin on kuin pakko tehdä lapsia eikä kukaan ajattele mikä vastuu on.
Jokainen lapsi haluaa molemmat vanhemmat ainakin siihen asti kunnes täyttää 30 vuotta.
Vaikka lapsi elää kodissa jossa erotaan, riidellään ym., ei se kivaa ole.
Mietipä, olet lapsen ainoa turva, muuta vaihtoehtoa ei ole lapsella.
Vai mitä vaihtoehtoja on lapsella, jos omassa kodissa on ikävä olla.
Samoin nuoret ovat ajattelemattomia mitä tulee, alkaen tupakoinnista odotusaikana.
Ulospäin näyttää että ne joilla on sairauksia tai useita lapsia olisi ihanaa.
Totuus kuitenkin on aivan päinvastaista. Hyvin harvalla on aikaa ja rahaa ja kykyä hoitaa lapset opiskelun tietä kunnolliseksi ja onnellisiksi ihmisiksi.
Sinä olet aivan normaali, ei minunkaan lapset ole paljon minua kuunnelleet yli 15 vuotiaana.
Mutta onneksi koko sukumme ja ympäristömme on ollut suotuisaa kasvuympäristöä.
Niin, samaa mieltä olen ja monet muutkin että omapa on asiamme - ei se anopille ja apille kuulu, mutta tyhmää on jos haluavat katkaista välit tällaisten asioiden takia. Luulisi että suurin osa ihmisistä olisi onnellisia, jos saisivat jossain vaiheessa lastenlapsia :)
Näinhän sitä ajatellaan usein, omapa on asianne, ja mitä siitä seuraa ja mihin se johtaa.
Olen yhden rakkaustarinan kannattaja ja siksi kannatan että ainakin nuoret keskenään puhuisivat kaikista asioista. Muistan itsekin kuinka hullu olin, jos saisin elää uudelleen, eläisin kaikissa asioissa erilailla.
Mutta kyllä se on syntyvän lapsenkin asia.
Mietippä onko kivaa mennä päiväkotiin jos on ongelmia kotona, eikä sen vuoksi osaa käyttäytyä missään.
Mietippä minkälaista on mennä kouluun, jos on annettu heikot eväät kotoa.
Lapsi on myös ajatteleva ihminen, joka kärsii, muttei sitä voi kenellekään kertoa eikä ymmärrä pyytää uusia vanhempia.
Tuli kyllä liian tiukkasävyisesti kirjoitettua,
mutta ei ainakaan minulle ole ollut lastenlasten saaminen tärkeintä maailmassa.
Minulle on kaikkein tärkeintä että vaimollani ja jälkeläisilläni on hyvä olla.
On hulluja isovanhempia ja minäkin sinnepäin, mutta kyllä elämä on myös vakava asia ja lastenhoito ja yhteiskunnan vaatimukset ovat muuttuneet valtavasti.
Lastenhoito on kallistunut ja kaikki verohelpotukset poistuneet.
Vertaan esim. minun lapsillani oli lähes kaikki vaatteet kouluun asti isovanhempien ja äidin tekemiä.
Juhlissa uusi T-paita ja farkut joilla oli jälkikäyttöä. Monella oli silloin jo paita ja kravatti.
Tänä päivänä on lapsillani paita ja kravatti, mutta monella, lapsena hyvin pukeutuneena ei ole edes työ- tai opiskelupaikkaa on vain eronneet vanhemmat.
Lapsille tulee suuri muutos 11-17 v. iässä, silloin pitäisi olla asiat hyvin kodissa.
Toivoisin että minä en koskaan uhkailisi katkaista välejä lapsieni kanssa,
ei minun äitinikään katkaissut välejään minuun vaikka usein riideltiin.
Ihan oikeasti toivoisin että tästä ei olisi sinulle mitään haittaa, kaippa ne aika parantaa haavat ja sekin jos näytät tämän myös kaverillesikin.
Ei ikä tuo välttämättä viisautta ja kyllä viisaus on ennenkaikkea sitä, että osaa kuunnella toisia (eikä sanella oman pään mukaan ehtoja). Liian moni 58-v. tuntuu vetoavan viisauteensa ja oikeuteensa tällä perusteella määrätä aikuisten ihmisten elämästä (yli 20-vuotias ei ole enää lapsi). Vai olenko 62 vuoden elämänkokemuksen jälkeen erehtynyt siitä, mitä viisaus oikein on. Oma miniäni (24 vuotta) on mielestäni rutkasti viisaampi kuin moni omaa napaansa tuijottava ikäiseni. Luulisi, että vuosikymmenien aikana olisi tullut kuultua omaa ääntään jo ihan riittävästi eikä tarvitsisi todistella omaa viisauttaan ja narista nykynuorten huonoista tavoista.
Niin kyllä lähes kaikki (yli 90%) 58 vuotiaista ovat varmasti viisaampia kuin alle 35 v.
Mutta elämänkatsomuksilla on paljon eroja,
mikä on oikein,
mikä tavoiteltua,
kumpaa ajattelevat omaa elämäänsä vai lasten parasta, jne.
On myös ratkaisevan erilaisia asuinympäristöjä,
toisissa ympäristöissä on runsaasti niitä vanhempia jotka eivät useista syistä johtuen jaksa ohjata lapsiaan oikeille teille, tai eivät tiedä totuutta jonka kirjoitan loppuun.
Näissä kasvuympäristöissä on hyvin vaikeaa kasvattaa lapsestakin kunnollista.
Me olemme usein joutuneet sanomaan että saatte kyllä leikkiä ”heidän” kanssaanm mutta älkää lupailko liikoja ja älkää ottako heistä oppia.
Me olemme joutuneet kesällä koululuokkia kootessa pyytämän lapsemme muille kuin häiriköiden luokille. (tämähän tulikin jo yleiseksi ohjesäännöksi tänä vuonna kouluihin, mutta me toteutimme sitä jo vuonna 1990 luvun alussa).
Niin mikä on sitä ”viisautta” ja osaamista kasvattaa lapsia.
Useat tuttavani ovat tyytyväisiä, kun saavat lapsensa vanhempien työmaalle hetkeksi töihin.
Seuraavaksi ”sahalle”, muutamaksi kuukaudeksi jne.
Minä ainakin olen ajatellut ja onnistunut saamaan kaikki lapseni paljon paremmin koulutetuksi kuin itse olen. (tästä sekaisesta kirjoituksesta näet tasoni).
Ja nämä ”viisaudet” pitää oivaltaa jo ennen kuin lapsi menee kouluun.
…tässä voisi ne lukea mutta kuitenkin olette erimieltä niin jätän ne pois……..
Ja niitä viisauksia.
Ei lapsista automaattisesti tule hyviä ja menestyviä aikuisia.
Siihen eniten vaikuttaa koti – ja ympäristötekijät.
Useat onnistuvat kasvatuksesta vain yhdenkin hyveensä perusteella, mutta kasvatus on samanlaista kuin urheiluvalmennus, lopputulosta voi ensimmäisen kerran tarkastella 25 vuoden kuluttua.
lainaus jostain, ”monella on päiväkodissa ja koulun juhlissa hienot juhlavaatteet, siihen asti kun vanhemmat ne ostavat, mutta minkälaiset vaatteet ovat kuin lapset ne itse ostavat”.
Ilmeisesti kuulut siihen kymmeneen prosenttiin. Todellisuudessa viisas ihminen ei sitä niin kovasti mainostaisi! Sinulla oman erinomaisuutesi julistaminen taitaa olla se "elämänviisauden" myötä tullut hyve. Nuoremmilla tuota kutsutaan itsekeskeisyydeksi tai heikoksi itsetunnoksi...
Todellisuudessa viisas ihminen ei sitä niin kovasti mainostaisi!
-----kopioitu-----
Minulle omassa kodissa opetettiin ”että älä puutu asioihin joita et voi muuttaa jne."
Minä en ole puuttunut politiikkaan yms., mutta tässä iässä kun on oma perhe ja perheasiat aina olleet tärkeät on huomannut elämisen monimutkaisuuden ja useita tapoja elää, mutta vain muutamia tapoja menestyä.
Ajattelet juuri päinvastoin kuin sinä. Otat elämän rennosti, ajattelet että maailma kasvattaa lapset ja jos jokin menee pieleen niin, se on ”sukuvika”. Annat kaiken vastuun jo 30v. ja annat nuorten yrittää.
Mutta yritän sanoa että vanhat ovat nähneet useita elämäntyylejä ja sen mihin ne ovat johtaneet.
Huonoon lopputulokseen ovat johtaneet,
-eräs helsinkiläisperhe vietti lasten kanssa paljon kesällä maalla, viljellen ja nauttien yhdessäoloista, sekä matkaillen maailmalla. Lopputulos 14-16 v tytöt aikuistuvat ja hakivat turvaa muualta, etsivät itselleen 25v pojat ja lähtivät kodista. (toki välit ovat ”pinnallisesti hyvät” mutta kuka olisi toivonut näin tapahtuvan). Ihannoin ja kadehdin sitä 10v. takaperin, kun lapsenikin kävi siellä.
-eräässä perheessä 40v. vanhemmat lukivat ylioppilaaksi ja ekonomiksi ja lastenhoito jäi tässä heikolle seurannalla. Lopputulos, lapset eivät ole olleet töissä eivätkä opiskelemassa viimeisen 5v aikana.
Ei lapsista hyviä tule automaattisesti ja varmasti, vaikka koti olisi kuinka hyvä.
Lasten elämänarvot ja taito muokkaantuu alle 15 v., sen jälkeen on tilanteita hyvin vaikea muuttaa muutamilla lauseilla. (ei paljoa enempää voi opettaa kuin lauseen verran).
Niin vai mikä on Teidän kasvatuksenne tulos.
oletteko saaneet edes tupakoimattomat lapsenne yliopistotasoiseen koulutukseen, ja muutenkin niin luotettavaksi että voitte aloittaa perheen omaisuuden jaon 25v. lapsille. (vähitellen ja verottomasti).
On muutamia perusansiota jotka pitäisi vanhempien tietää jo lapsen ollessa 3-5v., niitä olen joskus jaellutkin sähköpostilla, minua ymmärtäviin vastauksiin.
Tämä on meidän "sukuvika", näin on melko hyvin tultu toimeem.
On oltu useaan otteeseen "hoitovapaalla" eli pyydetty ja saatu lopputili töistä.
Nyt käytettiin 55v. etu eli pyydettiin eläkeputkeen.
Näin on vanhempanikin menetteli, 57v. sairaseläkkeele, sitten lastenlasten hoitoa ja matkailua maailmalla. (kuolema 86v.)
Sukuvika kuten laulussa sanotaan.
Tietysti tämä on vain yksi tapa ajatella, mutta ei kovin huono ole ollut lopputulos.
En voi muuta kuin ihmetellä sinua... Esimerkeistäsi huomaa, että näet vain juuri sen mitä itse haluat. Ei taida maailmaasi mahtua muita kuin oma eriomainen itsesi ja perheesi! Sanot, että ymmärrät elämän monimutkaisuuden ja että sinun tapasi ajatella on vain yksi tapa, mutta tekstissäsi tuomitset kuitenkin kaiken muun. Vedät johtopäätöksiä miten haluat jne. No, kaikenlaista tallaajaa tähän maailmaan mahtuu, ei voi muuta sanoa. Terv. tamperelainen ekonominainen 49 v., joka vietti kesät lastensa kanssa maalla, jonka kaksi nyt yli 20-vuotiasta lasta eivät tupakoi, ovat kesätöissä, opiskelevat yliopistossa. Perintöä emme heille ole alkaneet jakamaan, koska haluavat itse tehdä työtä ja sanovat, että nauttikaa te nyt oman työnne hedelmästä. Ai niin, mutta minähän en ole vielä 58-vuotias. Ehkä minä sitten vasta tajuankin elämän monimutkaisuuden...
Ymmärrän monimutkaisuuden, en tuomitse ketään, kaikilla ei ole elämän palat lonksahtaneet niin sopivasti kuin meillä, yritän olla kaikille hyvin ystävällinen.
Yritän todella olla ystävällinen, se alkaa kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä.
Yritän tosiaan olla niin ystävällinen kuin osaan.
Esim. v. 1993 oli matkailutarjous etelään 750 mk/lapsi, otimme jokaiselle lapsellemme myös kaverin matkalle, se on ollut heidän ainoa ulkomaanmatkansa, jne.
On hienoa kun lapsesi ehtivät mökkeilemään, ihania nuoria.
Minun lapseni matkailee omatoimisesti ulkomailla, viineksi kesäkuussa 2 viikkoa NY:ssä.
Kyllä omaisuuden jaosta olisin kovin eri mieltä.
Ekonomiperheessä sitä pitäisi olla ja ekonomiperheen juuri pitäisi ymmärtää että 10 vuotta on hyvin lyhty aika siirtää omaisuutta verottomasti. Mietippä asiaa lastesi ja miehesi kanssa.
Kun äitini kuoli, oli tilillä vain alle 6 euroa, hän oli talousnainen vaikka oli vain ylioppilas.
Vielä 4-50 v. hänellä oli useita vuokra-yksiöitä, yhtään niistä ei ole maksettu perintäveroa.
Mutta tämä kirjoitus on väärällä palstalla, joten aion lopettaa tähän.
Eniten odotin että joku olisi kysynyt neuvoja, mutta koska asiat meni väärään suuntaan niin ei sille mitään voi.
tehkää mahdollisimman pian se lapsi jos sillä kerta saa apit muuttamaan kauemmax!! vedä äkkiä rajat muuten huomaat pian olevasti heidän kanssaan hautaankin menossa, eikä siitä kierteestä enää pois pääse..
ei ole heidän asiansa todellakaan päättää teidän lastenteosta!
ja kukapa meistä olisi voinut olla varma lasten syntyessä, että miten elämä vie.aina ei tiedä tuleeko ero, sairaus tai jotain muuta. se on elämää. ei siitä tiedä. paras lähtökohta on kuitenkin, että olette mahdollisimman varmoja, että annatte suuren osan elämästänne pienelle, mutta vaativalle lapselle. ei siihen tarvita appivanhempien suostumusta todellakaan. rahassa ei mitata sitä rakkautta.
mielestäni voisitte puhua appivanhempien kanssa asiasta ja sanoa ihan reilusti, ettei asia ole heidän päätettävissään ja kuinka ikävältä tuollainen teistä tuntuu. kyllähän tuleva lapsi olisi iloinen, jos hänen isovanhempansa olisivat hänen elämässään mukana, mutta jos ei asia mene perille ja sopua synny, anna muuttaa muualle. tuollainen negatiivisyys vain aiheuttaa suotta huolta.
älä välitä!
Yllä olevasta viestisi nimen johdosta päätin kirjoittaa.
En löytänyt suurta virhettä tekstistäsi jota aloittaisin väittelemään vääräksi.
Mutta haluaisin siltikin muistuttaa että lapsenteko on päätös koko loppuelämäksi, sitä ei saa koskaan muutettua.
Lapsentekoon ihmisillä on lähes samanlainen pakkotunne kuin eläimilläkin, ei tahdo järki riittää.
Mutta se on Luojan luomaa, muttei ole syntiä vaikka vähän järkeäkin käyttää.
saanko kysyä miksi nimen johdosta päätit kirjoittaa?
tottakai kannattaa harkita tarkoin lapsen tekoa.
olen vain huomannut muutamista ystävistäni, että aina vain mietitään ja odotetaan sitä oikeaa hetkeä. milloin ei ole tarpeeksi rahaa vaikka olisikin oikeasti tai työt juuri alkaneet tai loppuneet tai milloin harrastukset keskeytyisivät pahasti tai muuta... sitten sitä vain helposti jossain vaiheessa huomaa, että aika meni ohi.
itse olen nuorena äidiksi tullut ja onnekseni kaikki on mennyt hyvin. on kokonainen perhe ja oma talo ja työ, lapset terveitä.
en kuitenkaan kehota ketään tekemään lapsia hetken mielijohteesta.