Onko joku muka saanut asumistukea omistusasuntoon?

Minä sain yhtiövastikkeeseen kerran vuosia sitten. Olin irtisanoutunut ja toki siitä tuli 3kk:n karenssi, ennen kuin saisin rahaa kassasta.

Jos oikein muistan, niin sain 80% yhtiövastikkeesta. Tokikaan ei ollut mitään hätää, kun erotessa sain ½ vuoden palkan ilman työvelvoitetta.

Mutta missä muussa tilanteessa saa omistusasuntoon asumistukea? Ei siitä taida hirmu isoja säästöjä tulla? Ja eikö kuitenkin säily mahdollisuus toimeentulotukeen?

Ihan tämmöistä tuli mieleen, kun uutin kahvit ja avasin radion. Sieltä tulee merisää! 🤗

>simiti<
16272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

JOS ne haluaisi olla täällä ja maksaa veroja pitäisi oppia kieli. Mutta ei kannata kun voi lomailla ja panna tyttöjä kun ei tarvitse mennä töihin.
Saa yhtäkkiä ilmaista rahaa jonka voi lähettää rikkaille vanhemmille kotimaahan jolla rakennetaan taloja omaan maahan.
Ei kannata oppia. kulla soomi tukee meita.

Opettele tuntemaan vihollisesi.

Olen sitä ihan itse sivusta seurannut. Mitä he saavat omassa kotimaassa?

hiekkaa ei vettä , kenen maassa sitä on?

meillä

Israelia tuettiin vuosia. Mitä se nyt tekee?
Tappaa siviilejä.

Juutalainen on rikas suku. Ne omistaa maapallon miksi me maksamme rikkaalle?

He lypsävät nyt ukrainassa.

Millon teidän lampaiden silmät aukee ja ketä te äänestätte? Oma kansa ensin 😤m

Kuka teistä velliperseistä lähtee rajalle ?

EI KUKAAN
EI TEISTÄ OLE SIIHEN
KÄDESTÄ SUUHUN RUOKITTU TAIDE JA KORKEAKOULUTETTU
OPISKELIJA SOSIAALIKANSA

Vihreällä virralla

ymmärtäisin tuon hihkun ja suunsoiton venäjälle jos meilläkin olisi ydin kärkiä

mutta kun ei ole

suomi on sitä paitti köyhä annettu kaikki ulkomaille aseista lähtien kohta tehtaat lakkaa pyörimästä ja maa on halpa eun ostettavaksi. suomi myy itseään kuin halpa huora puu ensin kerrallaan

kiitos ahnea ja tyhmä kansa

Äänestä

Kylläpä vuosien kuluessa maksetaan toisen omaisuutta kartuttaen yhteisestä pussista.
Parasta, kun tuttu ilkkui, että Kela maksaa hänen velkaansakin. Maksanut jo 6 - 7 vuotta ja nyt vielä vuosi päälle.
Entä kun myy asuntonsa, sanonee, kiitti kiva hei.
En hyväksy.
Vilma

Äänestä
  • Kela voi maksaa asuntolainan korot, muttei lainaa.

    Jollei erittele mistä tuet tulevat, voi könttäsumma hyvinkin olla jonkun lainanlyhennyksen suuruinen. Kela maksaa vain takaamansa opintolainan, jollei nostaja ole sitä itse maksanut.

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kela voi maksaa asuntolainan korot, muttei lainaa.

    Jollei erittele mistä tuet tulevat, voi könttäsumma hyvinkin olla jonkun lainanlyhennyksen suuruinen. Kela maksaa vain takaamansa opintolainan, jollei nostaja ole sitä itse maksanut.

    xLiner

    Asumistuessa otetaan huomioon 73% asuntolainan koroista ja nekin vain tämän vuoden loppuun.

    Äänestä

Kela edellyttää omaisuuden myymistä. Toimeentulotuki on äärimmäinen apu, tarkoitettu väliaikaiseksi.

Eläkeläisiä omistusasunnon asumistuen lopettaminen ei koske.

xLiner

Äänestä
  • x liner Niin suomalaisilta!
    Ne vinosilmät mitä hoitajiksi tulee eivät osaa ehkä koko täällä olon aikana suomenkieltä. suomalainen vastaa heidän puolesta puhelimeenkin. he ovat vähintään puoli vuotta maksamatta veroa yleensä yrittäjien ei tarvitse maksaa kahteen vuoteen siksi niitä syntyy tänne kuin sieniä sateessa. suomaisen starttirahat kyllä syynätään ja vero veron päälle.
    vinotski hoitaja saa suoraan saman palkan kuin suomalainen kokenut hoitaja. ei heillä ole edes opiskelijan palkkaa vaikka vaan opiskelevat ekan puoli vuotta. kysykää heiltä kyllä ne vastaa jos te osaatte englantia.
    aluksi ovat ahkeria mutta kun huomaavat että ahkera ja tehokas tekee kaiken niin lopettavat ja haahuilevat ympäriinäsä
    muslimit häviää kesken työvuoron koska kumartelevat lattioilla missä millonkin ei niitä edes löydä työvuorossa

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    x liner Niin suomalaisilta!

    Mitä ammattiliitto asiaan sanoo?

    Tosi sekava teksti. Siis tulevat töihin yrittäjinä? Jos näin, niin tietysti heille maksetaan aivan eri suuruinen korvaus kuin työntekijöille. Jos se on sama kuin kokeneilla lisineen, niin heitä eiistetään pahasti.

    Kuulosti rasistiselta persunpäräykseltä.

    xLiner

    Äänestä

  • 9:22
    No ei kyllä edellytä.
    Putkiremontin velka on yhtiövastikkeen lisäksi tuleva rahoitusvastike = taloyhtiön ottamaa velkaa jyvitettynä asuntoon.
    Vilma
    Mutta tuo vuokra-asunnoista lähdettäminen on varmaan maailmanlaajuisesti hyvin originelli käytäntö Suomessa. Miettikää asukkailla esim. 10 neliötä l i i k a a.
    Suomessa on kansainvälisesti asuttu ahtaasti vuosikymmenen, mutta nyt on keksitty laittaa vuokralaisia evakkoon!
    Kyllä mieluummin käyttäisin asumistuen näihin tapauksiin kuin omaisuuden kartuttajiin.
    Nimittäin putkiremontti yleensä nostaa asunnon arvoa, myyntihintaa.
    Vilma

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    9:22

    "Varallisuus on yleensä realisoitava eli muutettava rahaksi. Esimerkiksi tileillä olevat säästöt, rahasto-osuudet, säästövakuutukset ja arvopaperit on muutettavissa heti rahaksi. Sen vuoksi ne yleensä katsotaan perustoimeentulotuen laskelmassa heti käytettävissä oleviksi varoiksi.

    Muun varallisuuden kohdalla annetaan realisointiaika tai perustoimeentulotukea myönnettäessä voidaan myös samalla määrätä, että myönnetty tuki tai osa siitä peritään takaisin sinun tai perheesi omaisuudesta. Takaisinperinnästä päättää lopullisesti hallinto-oikeus.
    ---

    Toimeentulotuen yhtenä tarkoituksena on edistää henkilön ja perheen omatoimista selviytymistä. Siksi Kela ei vaadi myytäväksi omaisuutta, joka on tarpeen sinun tai perheesi toimeentulon turvaamiseksi.

    Perustoimeentulotukea myönnettäessä ei varoina huomioida:

    -hakijan tai perheen käytössä olevaa vakinaista asuntoa eikä tarpeellista asuinirtaimistoa
    -tarpeellisia työ- tai opiskeluvälineitä
    -alle 18-vuotiaan lapsen varoja siltä osin kuin ne ylittävät hänen perusosansa ja muut perusmenonsa
    -muita sellaisia varoja, jotka ovat tarpeen jatkuvan toimeentulon turvaamiseksi:
    -Esim. jos perheessä oleva auto on tarpeen työn vuoksi ja toimeentulon turvaamiseksi."

    https://www.kela.fi/toimeentulotuki-varat-jotka-vaikuttavat

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    9:22
    No ei kyllä edellytä.
    Putkiremontin velka on yhtiövastikkeen lisäksi tuleva rahoitusvastike = taloyhtiön ottamaa velkaa jyvitettynä asuntoon.
    Vilma
    Mutta tuo vuokra-asunnoista lähdettäminen on varmaan maailmanlaajuisesti hyvin originelli käytäntö Suomessa. Miettikää asukkailla esim. 10 neliötä l i i k a a.
    Suomessa on kansainvälisesti asuttu ahtaasti vuosikymmenen, mutta nyt on keksitty laittaa vuokralaisia evakkoon!
    Kyllä mieluummin käyttäisin asumistuen näihin tapauksiin kuin omaisuuden kartuttajiin.
    Nimittäin putkiremontti yleensä nostaa asunnon arvoa, myyntihintaa.
    Vilma

    Harvemmin noita remonttilainoja saa asuntoa myydessä takaisin. Täytyy asennoitua niin, että kuuluvat asumismenoihin, jos siinä itse asuu. Vuokralainen saa osallistua lainanmaksuun korotettuna vuokrana.

    Kansa on äänestnyt rikkaat edustamaan rikkaita. Näillä nyt mennään 😂

    xLiner

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    9:22
    No ei kyllä edellytä.
    Putkiremontin velka on yhtiövastikkeen lisäksi tuleva rahoitusvastike = taloyhtiön ottamaa velkaa jyvitettynä asuntoon.
    Vilma
    Mutta tuo vuokra-asunnoista lähdettäminen on varmaan maailmanlaajuisesti hyvin originelli käytäntö Suomessa. Miettikää asukkailla esim. 10 neliötä l i i k a a.
    Suomessa on kansainvälisesti asuttu ahtaasti vuosikymmenen, mutta nyt on keksitty laittaa vuokralaisia evakkoon!
    Kyllä mieluummin käyttäisin asumistuen näihin tapauksiin kuin omaisuuden kartuttajiin.
    Nimittäin putkiremontti yleensä nostaa asunnon arvoa, myyntihintaa.
    Vilma

    Asumistuessa huomioidaan maksimivuokra, pienempään asuntoon ei kehoteta muuttamaan vaan halvempaan. Kukin saa itse päättää muuttako halvempaan vai maksaako itse ylimenevän osuuden.

    Äänestä

Tässä täytyy erottaa yleinen asumistuki ja eläkkeensaajien asumistuki. Tuo asumistuen poisto omistusasunnoista koskee vain ensin mainittua.

Äänestä
  • Onhan tuossakin jotain kieroa.
    Perilliset taputravat käsiään.
    Sosiaalilaina olisi paikallaan, mikä ulosmitattaisiin, jos eläkeläinen kuolee ja tulee perinnönjako.
    Vilma

    Äänestä

  • Asumistuen poisto omistusasunnoista koskee myös eläkeläisiä.

    Äänestä

Omistusasuntoon ei ole enää vuosiin muutenkaan saanut yhtään mitään, se tehtiin jo aikoja sitten mahdottomaksi että eipä paljon heilauta vaikka tuki loppuukin. Vuokralla asujia tuetaan ihan toiseen tyyliin mutta luultavasti kiristyy sekin tukimuoto tässä pikku hiljaa.

Äänestä

Palkansaajien tavoittelema 10 % palkankorotus ei ole tuulesta temmattua.
Asumiskustannuksiin tämäkin tarkoittaisi lähes nollakorotusta.

"Kouvola on yksi kaupungeista, joka siirtyy alemman asumistuen kuntaryhmään. Kouvolan vuokra-asunnoista vastaavan Kouvolan asuntojen toimitusjohtaja Jari Niemi sanoo, että Kouvolassa asuntojen hinnat ovat pikemminkin nousseet kuin laskeneet.

– Energian, veden ja kiinteistöjen huollon hinta, alvin korotus sekä korkotason nousu ovat kaikki vaikuttaneet siihen, että kaupungin vuokra-asuntojen vuokrat ovat nousseet keskimäärin kahdeksan prosenttia vuodessa. Ja ensi vuonnakin joudutaan tekemään korotuksia."

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minä sain yhtiövastikkeeseen kerran vuosia sitten. Olin irtisanoutunut ja toki siitä tuli 3kk:n karenssi, ennen kuin saisin rahaa kassasta.

Jos oikein muistan, niin sain 80% yhtiövastikkeesta. Tokikaan ei ollut mitään hätää, kun erotessa sain ½ vuoden palkan ilman työvelvoitetta.

Mutta missä muussa tilanteessa saa omistusasuntoon asumistukea? Ei siitä taida hirmu isoja säästöjä tulla? Ja eikö kuitenkin säily mahdollisuus toimeentulotukeen?

Ihan tämmöistä tuli mieleen, kun uutin kahvit ja avasin radion. Sieltä tulee merisää! 🤗

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu