Sanoipa itsenäisyyspäivän aamukahvilla paljon elämää nähnyt appiukko hyvin eräästä paljon meteliä pitävästä ja mustaa valkoiseksi (ja toisin päin) vääntävästä valtuutetusta. Jos ei kuulemma tuohon vouhottamiseen ja toisten nälvimiseen ja vikojen jatkuvaan hakemiseen loppua oman itsensä aloitteesta löydy niin ei selviä elämästään ilman hullujenhuonereissua. Sen verran psyykkisesti kuormittavan elämäntavan on itselleen valinnut. Vai liekö tullut jo verenperintönä.
Vanhoja viisauksia
7
513
Vastaukset
- Anonyymi
Raskasta on herätä joka aamu kauheaan vitutukseen
- Anonyymi
Taitoa on olla takertumatta arjen elämässään kaikkiin pieniinkin " virheisiin", niin ja varsinkin niihin toisen tekemiin.
Jatkuvaa priorisointia, sitä aina erikseen tiedostamatta.
Näin olet työssäsikin kaikkein tehokkaimmillaan.
Ja kotonasi se varsinkin korostuu ja yöunet maistuu
makoisalta.
Tällaisen ohjeen sain isältäni ollessani parikymppinen
rakennusammattilaisen alku.
Näinä aikoina olen tuon jykevän ohjeen aistinut yhä vankemmin kuuluvan myös nykyiseen arkeen. Kaikille.- Anonyymi
Juu ja ennenkaikkea suositeltavaa oman terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Toisaalta jatkuva vitutus krooniseksi muuttuessaan muuttaa ihmisen persoonaa ja lisää kyynisyyttä mikä erityisesti vanhan kansan poliiseilla oli vakiojuttu ja johti jopa ennenaikaiseen kuolemaan mutta vähintäänkin alkoholi- ja mielenterveysongelmiin. Toivottavasti kyseinen henkilö hakee ja saa apua.
- Anonyymi
Verenperintöä.......vika suvussa
- Anonyymi
Kellokas
Soihtukulueen jatkot.
Krista Kiurun pahoinpitelystä epäilty saatu kiinni
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010902601.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kellokas
Soihtukulueen jatkot.
Krista Kiurun pahoinpitelystä epäilty saatu kiinni
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010902601.htmlPersuHallaKorppu on läpeensä tyytyvöinen ja kehuu loisia.
Seppäse
- Anonyymi
KD ryhmä on sopuisa ja ystävällinen
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748